Kaksi kolmesta katsottuna, nimittäin näitä tamperelaisia 1918-teoksia. Tampereen Teatterin hieno 1918 Teatteri taistelussa oli jotain ihan muuta kuin TTT:n Tytöt 1918. Ja se onkin hienoa. Siinä, missä Tyttöjen näkökulma oli hyvin selkeästi punaisten näkövinkkelistä valkoiset raakalaisina sikoina esittäen, on Taistelukin pääasiassa punaisten tarina, muttei niin puolueellisesti.

Liikuttavaa näytelmässä on se, kuinka molemmilla puolilla kuvataan olleen niin hyviä kuin pahojakin ihmisiä. Niinkuin olikin. Eivät toiset olleet pahoja ja toiset hyviä, eivät toiset olleet oikealla ja toiset väärällä asialla. Kukin puolusti omaa aatettaan, siihen uskoen, vaikka osa tosin pakkovärvättiin.

1918 Teatteri Taistelussa -näytelmän puitteet ovat hienot. Esitys alkaa jo, no, ennen kuin esitys alkaakaan. Käytäville on tuotu ajan henkeen sopivaa rekvisiittaa ja yleisön joukossa liikkuu tavallisesta teatteriyleisöstä poikkeavaa väkeä. Paikalla kannattaa olla ajoissa. Ja samoin näytelmän päätyttyä ei kannata rynnätä pois, vaan jäädä vähän katselemaan, miten näyttämön ulkopuoliset tilat ovat sitten väliajan muuttuneet. Katse seiniin, sillä seinät kertovat palan todellista historiaa.

Teatterin käytäviltä löytyy kaikkea, mikä ei sinne normaalisti ole kuulunut. Tai no, ennen ehkä onkin.

Ensimmäinen näytös tapahtuu kokonaan näyttämöllä. Olin kuullut etukäteen, kuten varmaan kaikki muutkin, että osa tapahtumista esitetään teatterin käytävillä. 20 katsojaa pääsee kulkemaan mukana ja seuraamaan tapahtumia läheltä. Kohtaukset limittyvät näyttämötapahtumiin ja tapahtumien moniuloitteisuus on hämmentävän hienoa. Katsoako valkokangasta vai kurkkiako käytävään. Kylmäävintä kaikessa on se, että lähes jokainen näytelmän hahmo perustuu tosielämässä juuri samaisen rakennuksen käytävillä taistelleista sotilaista.

Parikymmentä onnekasta istuvat penkeillä, joille on jaettu osallistumisohjeet.

Sana kaupunkisota kuulostaa kaukaiselta. Kaupunkisotaa käydään kaukaisissa maissa tai tietokonepeleissä. Ja sitten taas. Tampereen taistelu oli suurin koskaan Pohjoismaissa käyty kaupunkitaistelu. Kuinka henkeäsalpaavalta tuntuu kuulla ääni tasan sadan vuoden takaa, joka kertoo että:”Marssimme Hämeenkatua pitkin kohti Hämeensiltaa.” Jotenkin sitä yleisön mukaanottamista tulee odotettua ja mietittyä, että koska se tulee ja mitä sitten tapahtuu. Toisessa näytöksessä vasta tulee tajunneeksi, että tämä koko tarina (tai lähinnä totuus) alkaa kaikkialta ympäri Suomea, lähenee kohti Tamperetta, kunnes on kaupungin rajamailla ja sieltä se, kuten oikeasti aikanaankin lähenee Tampereen Teatterin taloa. Ja kuten historiasta tiedämme, sinne se tarina päättyykin. Teatterista ulos astuessa Keskustori ei näytäkään enää ihan samalta, miltä se näytti tullessa.

Joko nukuin koulussa historian tunnit tai sitten Suomen sodista ei juurikaan puhuttu. Niin tai näin, oman histrian tuntemus on aivan surkeissa kantimissa. 1918 Teatteri Taistelussa -näytelmän käsiohjelma avasi minulle sisällissodan tapahtumia paljon enemmän kuin ennen olisin tiennytkään. Lyhyehkösti, mutta kansantajuisesti. Kun ostat lipun näytelmään, osta samalla käsiohjelma ja lue se. Lue se sitten uudestaan esityksen jälkeen.

Olen kuullut viime aikoina monenkin jo sanoneen, että eikö jo voitaisi a) unohtaa talvisota b) unohtaa kansalaissota c) lopettaa itsenäisyyspäivän juhlinta d) unohtaa veteraanit e) unohtaa kaikki muukin omasta historiastamme jne. Kävelin reilu 10 vuotta sitten Bosnia-Hertsegovinassa sijaitsevan Mostarin kaduilla ja näin, mitä rauhassa toistensa kanssa eläneiden muslimien ja kroaattien kaupungille oli käynyt sodassa vain hetki sitten ja miltä läpiammutut talot näyttivät. Siinä järkytyksen keskellä opas kertoi kaupunkilaisten sanovan, että anteeksi voi antaa, mutta unohtaa ei. Koska silloin kun unohtaa, kaikki voi tapahtua uudestaan.

Minusta on tärkeää, että näitä asioita käsitellään tänä vuonna. Sitten ne voidaan painaa taka-alalle ja jatkaa matkaa. Mutta ei unohdeta, eihän?

Kenen: Anna-Elina Lyytikäinen
Mikä: 1918 Teatteri Taistelussa
Missä: Tampereen Teatteri, päänäyttämö, kantaesitys 27.1.2018
Keitä siinä oli: Reino Bragge, Ville Haapasalo, Jukka Leisti, Martti Manninen, Matti Hakulinen, Kirsimarja Järvinen, Risto Korhonen, Esa Latva-Äijö, Ville Majamaa, Ella Mettänen, Elisa Piispanen, Pia Piltz, Aliisa Pulkkinen, Arttu Ratinen, Elina Rintala, Markku Thure, Antti Tiensuu, Mari Turunen, Valentin Salo, Moona Niemi / Loviisa Mounier, Aarni Hytönen, Roni Isokääntä, Juho Kurjonen, Tuomas Kylmäkoski, Eero Malila, Santtu Mutanen, Matias Prami, Rasmus Rajakallio, Pekko Rajala, Aapo Savisaari ja Eero Viljanen
Kuka ohjasi: Anna-Elina Lyytikäinen
Kuka koreografioi: –
Tykkäsinkö: Minusta se oli hienosti toteutettu.
Menisinkö uudestaan: Kyllä menisin ja voi olla, että haluaisin kävelyporukkaan mukaan.
Vinkki: 20 katsojaa otetaan mukaan kierrokselle, jossa kuljetaan teatterin käytävillä. Lipun saa ostaa lippumyymälästä.