Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: syyskuu 2016

Moskova 869 – ilta

29 torstai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Matkailu, Moskova, Nähtävyys, Valokuvin kerrottu, Venäjä

Aiemmat Moskova-päivän jutut:
Turvajärjestelyt
Iltapäivä kaupungilla

Päivä alkoi käänytä iltaan. Punaisella torilla olisi ollut illalla jättimäinen ilotulitus ja muuta ohjelmaa, mutta niin paljon kuin se olisikin kiinnostanut, mietimme niitä miljoonia kanssajuhlijoita palaamassa tulituksen jälkeen samoilla metroilla takaisin provinsseihin (jossa kaukana meidänkin hotellimme sijaitsi) ja päätimme ottaa hatkat ajoissa. Tulitus oli alkava klo 21 ja seuralaiseni meni keksimään, että sehän varmaan näkyy ainaki jotenkin korkeasta hotellistamme sieltä kaukaa. Arvio ei mennyt aivan pieleen.

GUM-tavaratalo Punaisen torin laidalla. Sinne ei juhlan aikana päässyt torin suunnasta, joten poistuimme torialueelta päästäksemme (jälleen yksien) turvaporttien läpi kauppakeskukseen.

GUM-tavaratalo Punaisen torin laidalla. Sinne ei juhlan aikana päässyt torin suunnasta, joten poistuimme torialueelta päästäksemme (jälleen yksien) turvaporttien läpi kauppakeskukseen.

Pieni lipputaideteos keskellä keskusta.

Pieni lipputaideteos keskellä keskusta.

GUMissa oli ainakin kaksi vierekkäistä kaksikerroksista käytävää täynnä kauppoja, ehkä vähän vaativampaan makuun. Hyvin viihtyisä kauppakeskus kahviloineen ja ravintoloineen. tai tavaratalona siitä puhuttiin. Kysymykseen, ovatko kaikki tavaratalot tällaisia kauppakeskuksia, sain vastauksen että ovat. Liekö muualla oikein enää sellaisia Sokoksia ja Stockmanneja, josta kaiken saa saman katon alta samalta omistajalta. Kauppakeskusmaisuus ja shop in shopit tuntuvat tulevan Suomenkin muutamiin tavarataloihin vääjäämättä.

GUMissa oli ainakin kaksi vierekkäistä kaksikerroksista käytävää täynnä kauppoja, ehkä vähän vaativampaan makuun. Hyvin viihtyisä kauppakeskus kahviloineen ja ravintoloineen. tai tavaratalona siitä puhuttiin. Kysymykseen, ovatko kaikki tavaratalot tällaisia kauppakeskuksia, sain vastauksen että ovat. Liekö muualla oikein enää sellaisia Sokoksia ja Stockmanneja, josta kaiken saa saman katon alta samalta omistajalta. Kauppakeskusmaisuus ja shop in shopit tuntuvat tulevan Suomenkin muutamiin tavarataloihin vääjäämättä.

TIffanyn ja Hermesin lisäksi oli oikein De Beersin kauppa....

Tiffanyn ja Hermesin lisäksi oli oikein De Beersin kauppa….

....jonka lähellä erikoismaitokauppa. Huomatkaa ylähylly.

….jonka lähellä erikoismaitokauppa. Huomaa ylähylly.

GUMissa on tällainen historiallinen vessa, jossa tietysti oli pakko käydä. Kassalle oikein lippu maksettiin ja sitten saatiin opastus vessaan. Oma kokemukseni oli hieman arkisempi, mutta seurueen muilta rouvilta oli otettu takkia ja laukkua vahdittavaksi, että saivat rauhassa ilman ulkoisia häiriötekijöitä käydä istumassa kristallilampun alla. VEssa siivottiin jokaisen käynnin jälkeen ja paprei oli odottamassa kauniisti taiteltuna.

GUMissa on tällainen historiallinen vessa, jossa tietysti oli pakko käydä. Kassalle oikein lippu maksettiin ja sitten saatiin opastus vessaan. Oma kokemukseni oli hieman arkisempi, mutta seurueen muilta rouvilta oli otettu takkia ja laukkua vahdittavaksi, että saivat rauhassa ilman ulkoisia häiriötekijöitä käydä istumassa kristallilampun alla. Vessa siivottiin jokaisen käynnin jälkeen ja paprei oli odottamassa kauniisti taiteltuna.

Siellä jonotellaan vessaan.

Siellä jonotellaan vessaan.

Näkymä ihanasta kahvilasta GUMin yläkerrasta. Ruokien lisäksi oli vaikka mitä ihania herkkupirtelöitä ja teitä. Voi jos menet Moskovaan tai varmaan muuten venäjälle, tilaa joku ihana tee. Minä kun en tajunnut. Venäläinen tee tuntuu olevan ihan oma lajinsa marjoineen ja yrtteineen päivineen. Ihan toista kuin keltainen Lipton.

Näkymä ihanasta kahvilasta GUMin yläkerrasta. Ruokien lisäksi oli vaikka mitä ihania herkkupirtelöitä ja teitä. Voi jos menet Moskovaan tai varmaan muuten venäjälle, tilaa joku ihana tee. Minä kun en tajunnut. Venäläinen tee tuntuu olevan ihan oma lajinsa marjoineen ja yrtteineen päivineen. Ihan toista kuin keltainen Lipton.

MInä otin kuvaa historiallisesta puhelimesta, mutta nähtävästi tämä tavaratalon sisällä ihan toimiva on edelleen.

Minä otin kuvaa historiallisesta puhelimesta, mutta nähtävästi tämä tavaratalon sisällä ihan toimiva on edelleen.

Ihanat valaistukset näyttivät meikäläisen simmuun jouluvalaistuksilta, mutta ovat kuulemma ihan ympärivuotiset. Niillä halutaan kuulemma osoittaa se, että kun Obama katsoo ikkunasta, hän näkee, että sen verran on varaa, että voidaan näitä valoja poltella vuodet ympäriinsä.

Ihanat valaistukset näyttivät meikäläisen simmuun jouluvalaistuksilta, mutta ovat kuulemma ihan ympärivuotiset. Niillä halutaan kuulemma osoittaa se, että kun Obama katsoo ikkunasta, hän näkee, että sen verran on varaa, että voidaan näitä valoja poltella vuodet ympäriinsä.

Sanovat, että Pietarissa on kauniita taloja, mutta en minä Moskovaakaan ihan rumaksi menisi sanomaan. Upeita rakennuksia silmän kantamattomiin.

Sanovat, että Pietarissa on kauniita taloja, mutta en minä Moskovaakaan ihan rumaksi menisi sanomaan. Upeita rakennuksia silmän kantamattomiin.

Kauniissa valaistuksessa kylpee kaunis ja rauhallinen juhlaillan Moskova.

Kauniissa valaistuksessa kylpee kaunis ja rauhallinen juhlaillan Moskova.

Ploshchad Revolyutsii-metroaseman pronssiveistoksia. Ja täältä löytyi sitten partisaanin kiiltäväksi hierottu sormi, jota joku kävi hieromassa ja kopurri perään toisen veistoksen saappaseen. Niin teimme mekin. Ehkä tämä oli se virallinen "tee näin, niin palaat pakostakin moskovaan"-paikka. Toivossa on hyvä elää, koska Moskovaan halajan takaisin.

Ploshchad Revolyutsii-metroaseman pronssiveistoksia. Ja täältä löytyi sitten partisaanin kiiltäväksi hierottu sormi, jota joku kävi hieromassa ja kopurri perään toisen veistoksen saappaseen. Niin teimme mekin. Ehkä tämä oli se virallinen ”tee näin, niin palaat pakostakin moskovaan”-paikka. Toivossa on hyvä elää, koska Moskovaan halajan takaisin.

Hotellimme metroasemallakin (Partisanskaja) oli melkoinen patsas.

Hotellimme metroasemallakin (Partisanskaja) oli melkoinen patsas.

Kävikin sillälailla hauskasti, että Punaisen torin lisäksi ilotulituksia ammutaan pitkin kaupunkia, ettei kaikkien tarvitse kingetä sinne Punaiselle torille. Hauskaakin hauskempaa oli se, että yksi ammuntapaikoista sijaitsi hotellimme viereisessä puistossa ja ystävämme huone sattui olemaan 25. kerroksessa juuri oikealla puolella hotellia. Sinne siis. Ihan näyttävä oli tämä kaukaisemmankin kaupunginosan tulitus.

Kävikin sillälailla hauskasti, että Punaisen torin lisäksi ilotulituksia ammutaan pitkin kaupunkia, ettei kaikkien tarvitse kingetä sinne Punaiselle torille. Hauskaakin hauskempaa oli se, että yksi ammuntapaikoista sijaitsi hotellimme viereisessä puistossa ja ystävämme huone sattui olemaan 25. kerroksessa juuri oikealla puolella hotellia. Sinne siis. Ihan näyttävä oli tämä kaukaisemmankin kaupunginosan tulitus.

Ja se jatkui ja jatkui.

Ja se jatkui ja jatkui.

Ja jatkui, kunnes loppui. Sitten vielä kaukaisuudessa jatkui vaikka kuinka kauan yksi. Suurimmista suurin, Punaisen torin ilotulitus. Hyvää syntymäpäivää suuri ja kaunis Moskova! Mitähän ensi vuonna kun on tasavuosi...

Ja jatkui, kunnes loppui. Sitten vielä kaukaisuudessa jatkui vaikka kuinka kauan yksi. Suurimmista suurin, Punaisen torin ilotulitus. Hyvää syntymäpäivää suuri ja kaunis Moskova! Mitähän ensi vuonna kun on tasavuosi…

Yuval Noah Harari: SAPIENS – Ihmisen lyhyt historia

27 tiistai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Bazar, Elämys, Hämmästelen, Kirja, Kulttuuri

Voisi kuvitella, että tällainen tiedeaineiden ja erityisesti kemian ja fysiikan vihaaja sulkisi välittömästi kirjan, joka alkaa lauseilla:

     Noin 13,5 miljardia vuotta sitten materia, energia, aika ja avaruus syntyivät niin kutsutussa alkuräjähdyksessä. Näiden maailmankaikkeutemme perusominaisuuksien tarinaa kutsutaan fysiikaksi.

En sitten kuitenkaan sulkenut, vaan jatkoin ja pääsin melkoisen mielenkiintoiselle matkalle läpi ihmiskunnan historian ja sain kurkata vähän myös tulevaisuuteen. Aika mahtipontinen kuvaus tämä juu, mutta minkäs teet. Heti tähän kärkeen sanon, että tässä on kirja, jonka aion säästää ja luetuttaa lapsellani siinä vaiheessa kun historia ja maantieto ja biologia ja fysiikka ja kemia ja mitänäitänyton kiinnostavat yhtä paljon kuin itseäni aikoinaan eli ei ollenkaan.

Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia etukansi

Yuval Noah Harari: Sapiens – Ihmisen lyhyt historia etukansi

Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia takakansi

Yuval Noah Harari: Sapiens – Ihmisen lyhyt historia takakansi

Jos koulukirjassa olisi aikanaan kerrottu näin kiinnostavasti, selkokielisesti ja seikkaperäisesti ihan mistä tahansa, saattaisin osata auttaa lastani koulutiellä vielä kolmannenkin luokan jälkeen, nyt se vaikuttaa epätodennäköiseltä. Nykyään asiat niin lapsille, onneksi, kuin meille aikuisillekin osataan kertoa jotenkin elävämmin ja kiinnostavammin. Kuvailevammin ja maalailevammin.

Kirja tempaisi otteeseensa heti ensi sivuilta lähtien. Joskus puolen välin jälkeen mentiin ehkä vähän tylsempään osioon ja osa lukemisesta oli hidasta ja vähän hankalampaa. Halusin kuitenkin lukea koko teoksen sanasta sanaan, siksi se otti aikansa, mutta kannatti ehdottomasti. Tuollaisen vajaa 500 sivuisen kirjan jotain kevyempää tarinaa lukisi paljon nopeammin, mutta tässä oli paljon asiaa, jota piti palata tutkailemaan yhä uudestaan ja uudestaan.

Mitä sitten opin siinä tankatessani? Vaikka mitä. Opin että merkittävin asia, jolla ihminen eroaa eläimestä on kieli. Apina pystyy viestittämään toiselle varoituksen leijonasta tai kotkasta, mutta ihminen pystyy kertomaan nähneensä leijonan kalliolla, josta se oli lähtenyt pyydystysreissulle kohti asutusta. Opin myös, että kielessä merkittävintä ei ole tuo varoitusten jakaminen vaan sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen.

     Ei riitä, että mies- ja naispuoliset yksilöt tietävät leijonien ja puhvelien olinpaikan. Heidän on paljon tärkeämpää tietää, ketä kukakin heidän ryhmässään inhoaa, kuka makaa kenenkin kanssa, kuka on rehellinen ja kuka petturi.
     Sen tiedon määrä, joka ihmisen on hankittava ja varastoitava, jotta hän pysyisi perillä vaikkapa vain muutaman kymmenen ihmisen koko ajan vaihtuvista suhteista, on tyrmistyttävä. (50 hengen ryhmässä on 1225 kahdenkeskistä ihmissuhdetta ja lukemattomia muita monimutkaisia sosiaalisia yhdistelmiä.)

Yuval Noah Harari, israililainen historoitsija, käsittelee kirjassaan niin ihmisten kuin uskontojen välisiäkin suhteita. Kirjassa kerrotaan ihmisten uskomattomasta muuttoliikkeestä mantereelta toiselle ja siitä, kuinka ihminen, siis tämä viimeisin ihminen eli Homo Sapiens, on ollut luonnolle kaikkein tuhoisin. Hienoin esimerkein kerrotaan, kuinka kaukaisilla mailla, jotka olivat saaneet olla ihmiseltä rauhassa, eleli uskomattomia eläimiä, jotka sitten katosivat sukupuuttoon kohta ihmisen saavuttua kuvioihin.

On mahdotonta kirjoittaa kovin kattavasti näin kattavasta kirjasta. Haluaisin kertoa omille lukijoilleni kaikista niistä hienoista oivalluksista, mitä kirja tarjoaa, mutta kirja on luettava itse, jotta kokonaisuus edes jotenkin hahmottuu. Jotain pieniä hienouksia tähän vielä haluan laittaa ihan vaikka vain itselleni muistutukseksi.

Ohimennen tulee selvitettyä sekin, miksi hitossa me nykyihmiset mähkimme herkkuja kuin pienet porsaat:

     Syömätapamme, konfliktimme ja seksuaalisuuteme ovat kaikki tulosta siitä, miten metsästäjä-keräilijän mielemme reagoi nykyiseen jättiläismäisten kaupunkien, lentokoneiden, puhelinten ja tietokoneiden täyttämään jälkiteolliseen elinympäristöömme. – – – –
     Jos kivikautinen nainen löysi puun, jonka oksat notkuivat viikunoista, hänen oli järkevintä syödä niistä mahdollisimman monta, ennen kuin paikallinen paviaani poimi puun tyhjäksi. Vaistomainen runsaskalorisen ruoan ahmiminen rakennettiin sisään aivoihimme. Vaikka nykyisin asummekin kerrostaloasunnoissa, joiden jääkaapit ovat ravintoa pullollaan, DNA:mme luulee meidän yhä elävän savannilla. Tämä saa meidät kauhomaan vatsaamme kokonaisen Ben & Jerry’s -purkin, kun satumme löytämään sellaisen pakastimesta, ja juomaan palanpainikkeeksi ison pullollisen Coca-Colaa.

Sen lisäksi, että kirjassa sekä uskonnot että raha että hallinnot, valtiot, talous ja kaikki muu todistetaan pelkiksi uskomuksiksi, yhteiseksi suureksi valheeksi, jota ihmiset toisilleen todistelevat, siinä selitetään biologian ja kulttuurin ero. Biologia on sitä, miten luonto ja ihminen siinä osana luontoa käyttäytyvät mutta kulttuuri on se, jolla asiat pyritään selittämään epäluonnollisiksi. Hararin mukaan kaikki mikä on biologisesti mahdollista on luonnollista.

     Hyvä nyrkkisääntö kuuluu:”Biologia tarjoaa tilaisuuden, kulttuuri kieltää.” Biologia on valmis sietämään hyvin laajaa mahdollisuuksien valikoimaa. Kulttuuri pakottaa ihmiset käyttämään tietyt mahdollisuudet ja kieltää heiltä toiset. Biologia antaa naisille mahdollisuuden synnyttää lapsia – jotkin kulttuurit pakottavat naiset tarttumaan tähän tilaisuuteen. Biologia antaa miehille mahdollisuuden nauttia seksistä toistensa kanssa – jotkin kulttuurit kieltävät heitä käyttämästä tätä tilaisuutta. Kulttuurilla on usein taipumus väittää, että se kieltää vain sen, mikä on epäluonnollista. Biologisesta näkökulmasta mikään ei kuitenkaan ole epäluonnollista. Se mikä on mahdollista, on myös luonnollista. Aidosti epäluonnollista käytöstä, joka siis olisi luonnonlakien vastaista, ei yksinkertaisesti voi olla olemassa, joten sitä ei tarvitse kieltääkään. Mikään kulttuuri ei ole kieltänyt miehiä harjoittamasta fortosynteesiä, naisia juoksemasta valoa nopeammin tai negatiivisesti varautuneita elektroneja vetämästä toisiaan puoleensa.

Harari kirjoittaa, että ihmiskunnan käsityksen luonnollisesta ja epäluonnollisesta eivät siis tule luonnosta itsestään vaan kristitystä teologiasta. Kaiken kaikkiaan lukiessani kirjaa pieni ateisti minussa nosti päätään. Muutenkin vanhana tapakristittynä… oikein sinäkään, kun en pyhänä kirkossa käy, enkä muutenkaan… olen tullut uskon kysymyksiä miettineeksi ennenkin, mutta mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että uskonto on vain yksi suuri satu. En minä näiltä sijoiltani kirkosta rupea eroamaan, mutta sanonpahan vaan, että olen minä sen todenperäisyyttä alkanut miettiä (jo aiemminkin siis).

Mutta miksi en kuuluisi kirkkoon, kuulunhan pankkiinkin. Maksan asuntolainaani numeroilla, joita ansaitsen kun käyn töissä. Satua se rahakin on, yhteinen ja sinänsä kaikkein suvaitsevaisin uskonto. Hararin mukaan rahaan uskovat kaikki uskonnollisista tai poliittista erimielisyyksistä huolimatta.

     Maailmassa olevan rahan kokonaissumma on noin 60 biljoonaa dollaria, mutta kolikoita ja seteleitä maailmassa on vähemmän kuin 6 biljoonan dollarin arvosta. Yli 90 prosenttia rahan koko määrästä – tileillämme olevista yli 50 biljoonasta dollarista – on olemassa vain tietokonepalvelimilla.
     – – – –
     Miksi uskon kaurikotiloon (rahan varhaiseen muotoon) tai kultarahaan tai dollarin seteliin? Koska naapurini uskovat niihin. Ja naapurini uskovat niihin, koska minä uskon niihin. Ja me kaikki uskomme niihin, koska kuninkaamme uskoo niihin ja vaatii verot maksettavaksi niillä, ja koska pappimme uskoo niihin ja vaatii kymmenykset maksettaviksi niillä.

Kaikki, siis aivan kaikki, on yhtä suurta uskomusta. Mietipä sitä, kun menet illalla nukkumaan.

Kirjailija: Yuval Noah Harari
Kirja: Sapiens – ihmisen lyhyt historia
Alkuperäinen teos: Sapiens, A Brief History of Humankind
Kustantaja: Bazar, 2016
Suomentaja: Jaana Iso-Markku
ISBN: 978-952-279-231-0
Sivuja: 491 hakemistoineen päivineen
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kyllä vain. Olen merkinnyt kirjan täyteen tarralapuilla ja tulen lukemaan osan sieltä toisen täältä tulevaisuudessakin.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Dokumentin haluaisin. Jonkun, missä näin kattavasti ja selkokielisesti käytäisi tämä ihmisotukse historia läpi.
Montako tähteä: *****

Moskova 869 – iltapäivä kaupungilla

25 sunnuntai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Elokuva, Kulttuuri, Matkailu, Moskova, Nähtävyys, Valokuvin kerrottu, Venäjä

Sattuikin se Moskovan vaatimaton 869-vuotisjuhla juuri siihen hetkeen, kun olimme kaupungissa. Turvajärjestelyt olivat massiiviset, niistä jo kirjoitinkin edellisessä artikkelissani. Aika jännä nähdä, miten Tampereen 237-päivä viikon päästä vertautuu Moskovan vastaavaan. Kyllä sitä jo sentään Tampereellakin kaksi päivää vietetään, että suunta on samaan.

Kehitysehdotus kotimaisiin kaupunkeihin: Jakakaa yrityksille jotkut vaakunat vaikka, jotka voi ripustaa merkkipäivänä näyteikkunaan, niin johan alkaa olla juhlavuutta. Mitä sanotte?

Ja sitten takaisin Moskovaan:
Tässä on nyt näitä valokuvia ja loppuun tulin kirjoittaneeksi pitkät pätkät että lue sieltä jos luetuttaa.

869-tarroja näkyi vähän siellä täällä. Jotain tällaista, mutta kestävämpää eli vaikka ihan sitä vaakunaa tarkoitin.

869-tarroja näkyi vähän siellä täällä. Jotain tällaista, mutta kestävämpää eli vaikka ihan sitä vaakunaa tarkoitin.

Kadut oli laitettu kauniiksi.

Kadut oli laitettu kauniiksi.

Komeita kukka-asetelmia ja koristuksia.

Komeita kukka-asetelmia ja koristuksia.

Juhlan teemana olivat vanhat venäläiset elokuvat. Kauunki oli täynnä kojuja, jotaka oli koristeltu yhteneväisin teemoin ja ohjelmaakin oli rakennettu elokuvien ympärille.

Juhlan teemana olivat vanhat venäläiset elokuvat. Kaupunki oli täynnä kojuja, jotka oli koristeltu yhteneväisin teemoin ja ohjelmaakin oli rakennettu elokuvien ympärille.

Pikkuisen parempien merkkien kauppoja.

Köyhien kauppoja.

Ostoskeskus lähellä Bolshoi-teatteria, jossa frakkipukuinen soittaja soitti valkoista flyygeliä ja kaupat olivat sitä luokkaa, että pieni suomalainen saattoi vain päivitellä, että tällaistakin on. Vuosiansioillaan olisi voinut avata jonkun kaupan oven. Ehkä.

Ostoskeskus lähellä Bolshoi-teatteria, jossa frakkipukuinen soittaja soitti valkoista flyygeliä ja kaupat olivat sitä luokkaa, että pieni suomalainen saattoi vain päivitellä, että tällaistakin on. Vuosiansioillaan olisi voinut avata jonkun kaupan oven. Ehkä.

Bolshoi-teatteri oli todellakin bolshoi eli suuri. Upea rakennus. Kuuluisa teatteri, johon lippuja saa jonottaa kuukausia. Tänne päästäksemme meidän piti kulkea parin turvatarkastuksen kautta ja tätä eteenpäin, Punaista toria lähestyessämme, tarkastuksia tuli vielä lisää.

Bolshoi-teatteri oli todellakin bolshoi eli suuri. Upea rakennus. Kuuluisa teatteri, johon lippuja saa jonottaa kuukausia. Tänne päästäksemme meidän piti kulkea parin turvatarkastuksen kautta ja tätä eteenpäin, Punaista toria lähestyessämme, tarkastuksia tuli vielä lisää.

Keskusta oli suljettu liikenteeltä. Ainoita ajoneuvoja olivat poliisin ja sotilaiden ajoneuvot, joita näkyi aidatuilla alueilla siellä täällä.

Keskusta oli suljettu liikenteeltä. Ainoita ajoneuvoja olivat poliisin ja sotilaiden ajoneuvot, joita näkyi aidatuilla alueilla siellä täällä.

Aika kivoja tollaisia näyttäviä portteja näkyi keskustassa parissakin paikassa. Sehän minulle ei selvinnyt, ovatko portit vakikamaa vai ihan vain juhladekoreerausta. Kuka kurkkaa portin takaa?

Aika kivoja tollaisia näyttäviä portteja näkyi keskustassa parissakin paikassa. Sehän minulle ei selvinnyt, ovatko portit vakikamaa vai ihan vain juhladekoreerausta. Kuka kurkkaa portin takaa?

Sieltähän kurkkaa itse Karl Marx, terve vaan!

Sieltähän kurkkaa itse Karl Marx, terve vaan!

Nyt aletaan lähestyä Punaista toria, joten turvajärjestelytkin muuttuvat vähän tiukemmiksi (jos mahdollista). Ensin on tiivis rivi sotilaita, sitten siirrytään jälleen turvaporteille. Jos nyt oikein tuli laskettua, niin metroaseman ja Punaisen torin välillä oli ainakin viisi eri turvatarkastuspistettä. Aikamoista, sano.

Alettiin lähestyä Punaista toria, joten turvajärjestelytkin muuttuivat vähän tiukemmiksi (jos mahdollista). Ensin oli tiivis rivi sotilaita, sitten siirryttiin jälleen turvaporteille. Jos nyt oikein tuli laskettua, niin metroaseman ja Punaisen torin välillä oli ainakin viisi eri turvatarkastuspistettä.

Ennakko-odotukseni Moskovasta oli ajatus siitä, että kuulaana syyspäivänä seison auringonpaisteessa avaralla Punaisella torilla ja ihmettelen kaiken suuruutta. Suurta oli, mutta se autius jäi nyt havainnoimatta kun keskellä toria oli pressutettu katsomo odottamassa illan juhlallisuuksia ja väkeä oli niin vietävästi. Kuvassa keskellä takana oleva musta möykky on Leninin mausoleumi, jossa hän balsamoituna lepää. Toisaalta se olisi ollut kohde, jossa käydä, mutta tuskin olisi ollut aukikaan. Lisäksi venäläiset ystävämme antoivat ymmärtää, että jos on jo pienestä lapsesta asti joutunut siellä käymään, ei vapaaehtoisesti jaksa enää oikein kiinnostaa. Sen voi ymmärtää, vaikka sitä kaikkea on vaikea ymmärtää.

Ennakko-odotukseni Moskovasta oli ajatus siitä, että kuulaana syyspäivänä seison auringonpaisteessa avaralla Punaisella torilla ja ihmettelen kaiken suuruutta. Suurta oli, mutta se autius jäi nyt havainnoimatta kun keskellä toria oli pressutettu katsomo odottamassa illan juhlallisuuksia ja väkeä oli niin vietävästi. Kuvassa keskellä takana oleva musta möykky on Leninin mausoleumi, jossa hän balsamoituna lepää. Toisaalta se olisi ollut kohde, jossa käydä, mutta tuskin olisi ollut aukikaan. Lisäksi venäläiset ystävämme antoivat ymmärtää, että jos on jo pienestä lapsesta asti joutunut siellä käymään, ei vapaaehtoisesti jaksa enää oikein kiinnostaa. Sen voi ymmärtää, vaikka sitä kaikkea on vaikea ymmärtää.

Pyhän Vasilin katedraalin näimme kaukaa, emme käyneet sisällä. Alkoi jo olla vähän kiire pois keskustasta ennen illan juhlallisuuksia. Päätimme kehittää oman rituaalin ja etsimme torilta kivipaaden, jota silittelin ja samalla lausuin, että tässä se on kivi, jota kun silittää, joutuu palaamaan Moskovaan. Se oli mitätön kivi, mutta meille siitä tuli täten merkityksellinen. Jostainhan sen jutun on aina alettava.

Pyhän Vasilin katedraalin näimme kaukaa, emme käyneet sisällä. Alkoi jo olla vähän kiire pois keskustasta ennen illan juhlallisuuksia. Päätimme kehittää oman rituaalin ja etsimme torilta kivipaaden, jota silittelin ja samalla lausuin, että tässä se on kivi, jota kun silittää, joutuu palaamaan Moskovaan. Se oli mitätön kivi, mutta meille siitä tuli täten merkityksellinen. Jostainhan sen jutun on aina alettava. Kuvassa huomattavaa on katoavat pilvet taivaalla. Kun Moskovassa on juhlapäivä (voiton juhla tai tämä), lupaa presidentti kansalleen sateettoman päivän huolimatta siitä mitä sääennustus sanoo. Koko päivän taivaalla lentää koneita, jotka sadepilvien alkaessa kerääntyä ampuvat ne pois. Ja näin kansa saa kiittää johtajaa ja kaikilla on aurinkoista ja ihanaa.

Kuvakavalkaadi jatkuu seuraavassa artikkelissa, jossa päivä kääntyy iltaan ja käydään vielä vähän Punaisella torilla sijaitsevassa GUM-tavaratalossa.

Se tahdon vain sanoa, että Moskova yllätti siisteydellään ja turvallisuudellaan. Olihan toki meidän etumme, että meillä oli moskovalaissyntyinen ystävä mukana, joka meitä luotsasi paikasta toiseen. Osaan kyriliset kirjaimet, joiden edes jonkinlainen hahmottaminen taatusti auttaa esim. metrossa suunnistamista. Kartassa nimittäin nimet ovat meidän kirjaimillamme, mutta itse metrossa eivät.

Tältä näyttää metrossa ja tuosta tulee osata lukea, mihin on matkalla.

Tältä näyttää metrossa ja tuosta tulee osata lukea, mihin on matkalla.

Voihan ajatella, että se siisteys oli vain nyt juhla-aikaan vain keskustassa, mutta ystävältä sitä kysyin ja hän sanoi, että aina täällä näin siistiä on. Hotellimme sijaitsi reilun 10 km:n päässä Punaiselta torilta ja oli keskustassa nuoruutensa asuneen ystävämme mukaan aika kehnolla alueella. Mutta ei sielläkään mitään kummempaa ollut. Metroasema oli sielläkin siisti ja kaunis ja sen ympäristö puhdas.

Kerran jännitti metrossa kun seurueeseemme kuulunut iäkkäämpi pariskunta ei ymmärtänyt olla naureskelematta erittäin vihaiselle aineissa, alkoholissa tai syvässä vitutuksessa olevalle nuorelle miehelle. Toisen kerran pelotti kun keskustan juna-asemalla kävelimme tunnelia pitkin kauppakeskukseen. Tunneli ja juna-asema eivät ole hyvä yhdistelmä, mutta niinhän se on kaikkialla.

Siinä ne, muuten tuntui hämmästyttävän turvalliselta. Sama se on siis Moskovassa kuin Helsingissä kuin Lontoossakin, että omalla käytöksellään voi vaikuttaa moneen asiaan. Pysyttelee tien aurinkoisella puolella eikä  änge vääriin paikkoihin, niin reissu sujuu mukavammin. Ja joskus sitten voi sattua jotain, mutta voi sitä sattua tuossa kotipihallakin.

Pääasiassa saimme hyvää palvelua ja apua paikallisilta kun sitä tarvittiin. Monessa yhteydessä meiltä kysyttiin, mistä olette kotoisin. Kun euroopassa kuljetaan, yleensä kaikki osaavat epäillä oikeaa suuntaa eikä Suomi aiheuta sen suurempaa ihmetystä. Nyt se aiheutti. Wow, from Finland??? Täältä päin kun katselee, niin onhan se Venäjä aika iso tuossa rajanaapurina. Sieltä päin kun katselee, niin onhan se Suomi pieni tuolla kaukana pohjoisessa yhtenä noista lukuisista naapureista.

On se jännä. Se on, niinkuin kaikki muukin, katsojan silmässä.

Moskova 869 – turvajärjestelyt

16 perjantai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Hämmästelen, Historia, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Moskova, Nähtävyys, Venäjä

Matka Moskovaan ei jännittänyt ennen kuin luin ulkoministeriön julkaiseman matkailutiedotteen. Siinä kerrottiin, että ”Kaikkialla Venäjällä on terrorismin vaara, erityisesti suurissa kaupungeissa. Mahdollisia kohteita ovat ennen kaikkea julkinen liikenne, rautatie-, metro- ja lentoasemat, ostos- ja viihdekeskukset sekä joukkotapahtumat.”

Päätimme siis välttää kaikkia mahdollisia väkijoukkoja. Sitä ennakkoajatusta minä sitten mietiskelin kun seurueineni kuljeskelin liikenteeltä suljetussa Moskovan keskustassa Moskovan kaupungin 869-vuotissynttäreitä juhlimassa.

Näkymä metrosta tultua. Aika paljon väkeä, mukava tunnelma. Tämän vuoden juhlateemana oli vanhat venäläiset elokuvat ja sen ympärille oli rakennettu kaikki.

Näkymä metrosta tultua. Aika paljon väkeä, mukava tunnelma. Puskinin patsas seisoo ylväänä tarkastelemassa juhlijoita. Tämän vuoden juhlateemana oli vanhat venäläiset elokuvat ja sen ympärille oli rakennettu kaikki.

Alkaa turistille paljastua, mitä kansanjuhla 12 miljoonan asukkaan kaupungissa tarkoittaa.

Alkaa turistille paljastua, mitä kansanjuhla 12 miljoonan asukkaan kaupungissa tarkoittaa. Yhteituumin venäläissyntyisen oppaamme ja ystävämme kanssa päätimme välttää väkijoukon ja yrittää Punaiselle torille toista kautta.

Kapeampi katu ja pitkät jonot tarkastuspisteeltä toiselle. Jokaisella portilla seisoo poliisi, joka tarkistaa sekä ihmisen että laukun. Että oikeastaan aika turvallista.

Kapeampi katu ja pitkät jonot tarkastuspisteeltä toiselle. Jokaisella portilla seisoo poliisi, joka tarkistaa sekä ihmisen että laukun. Että oikeastaan aika turvallista.

Nyt aletaan lähestyä Punaista toria, joten turvajärjestelytkin muuttuvat vähän tiukemmiksi (jos mahdollista). Ensin on tiivis rivi sotilaita, sitten siirrytään jälleen turvaporteille. Jos nyt oikein tuli laskettua, niin metroaseman ja Punaisen torin välillä oli ainakin viisi eri turvatarkastuspistettä. Aikamoista, sano.

Nyt aletaan lähestyä Punaista toria, joten turvajärjestelytkin muuttuvat vähän tiukemmiksi (jos mahdollista). Ensin on tiivis rivi sotilaita, sitten siirrytään jälleen turvaporteille. Jos nyt oikein tuli laskettua, niin metroaseman ja Punaisen torin välillä oli ainakin viisi eri turvatarkastuspistettä. Aikamoista, sano.

Punaisen torin reunalla sijaitsee hieno GUM-tavaratalo, johon ei nyt juhlan aikana päässyt torin puoleisista ovista sisälle. Sen sijaan tarkkaan kun katsoo, on ovet miehitetty melko hyvin varustetuilla poliiseilla tai vartijoilla.

Punaisen torin reunalla sijaitsee hieno GUM-tavaratalo, johon ei nyt juhlan aikana päässyt torin puoleisista ovista sisälle. Sen sijaan tarkkaan kun katsoo, on ovet miehitetty melko hyvin varustetuilla poliiseilla tai vartijoilla.

Tulipa koettua tällaistakin. Kyllähän tuo valtava vartijoiden, sotilaiden ja poliisien määrä jotenkin lisäsi turvallisuudentunnetta paikassa, jossa sen ei kuvittelisi millään konstilla lisääntyvän. Mutta jostain syystähän se vartiointi siellä oli…

Leo Tolstoi -junalla Helsingistä Moskovaan (ja takaisin)

15 torstai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Hämmästelen, Helsinki, Maisema, Matkailu, Moskova, Valokuvin kerrottu, Venäjä

Tiesittekö, että Helsingistä pääsee yöjunalla suoraan Euroopan suurimpaan kaupunkiin? Tästä noin 5,5 miljoonan ihmisen maasta noin 12 miljoonan ihmisen kaupunkiin?

Kyllä, Moskovaan menee juna.

Kyllä, Moskovaan menee juna.

Mitä mielikuvia tulee sanoista ”yöjuna Moskovaan”?

Minulle tuli mieleen epäsiisteys, pelottavat matkakaverit, synkät ja tiukat rajamuodollisuudet, haisevat ja likaiset vessat, kettingein sisäpuolelta lukitut ovet, pelottavat äänet naapurihyteistä… jaa mutta, nämähän ovat kirkkaita muistoja yöjunamatkalta Prahasta Krakovaan vajaa 15 vuotta sitten.

Viikko sitten nousimme Helsingin juna-asemalla Leo Tolstoi -junaan jännittynein mielin. Tuiman oloinen junavirkailija (joka osoittautui vakavaksi ja vähäpuheiseksi vaunuisännäksemme) otti lipun vastaan, tarkisti passin ja ohjasi meidät hyttiimme.

Juna menee Moskovaan varsin verkkaisesti. Matka kestää 15 tuntia ja välillä pysähdytään ja ajellaan hyvin hiljaa. Välipysäkit ovat: Pasila, Tikkurila, Lahti, Kouvola, Vainikkala, Viipuri, Pietari ja Tver.

Juna menee Moskovaan varsin verkkaisesti. Matka kestää 15 tuntia ja välillä pysähdytään ja ajellaan hyvin hiljaa. Välipysäkit ovat: Pasila, Tikkurila, Lahti, Kouvola, Vainikkala, Viipuri, Pietari ja Tver.

Kahden hengen hyttimme oli juuri sopiva kahdelle. Olisi sinne neljäkin mahtunut, mutta sitten olisi saattanut ahdistaa. Se oli siisti kuin mikäkin, ei mitään verrattuna siihen Praha-Krakova -elämykseen.

No mutta, katsellaanpa kuvia, nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

Hytissä odotti kauniisti katettu pöytä juomineen ja kestosämpylöineen sekä croisantteineen.

Hytissä odotti kauniisti katettu pöytä juomineen ja kestosämpylöineen sekä croisantteineen.

Oli myös suklaata (aika tummaa) ja teetä. Teetä tai kahvia tarjoiltiin myös matkan aluksi ja aamiaisen yhteydessä. Ja suoraan hyttiin. Kuului hintaan, ai että!

Oli myös suklaata (aika tummaa) ja teetä. Teetä tai kahvia tarjoiltiin myös matkan aluksi ja aamiaisen yhteydessä. Ja suoraan hyttiin. Kuului hintaan, ai että! Niin joo, teet tarjoiltiin ihan oikeista venäläisistä teekupeista.

Moskovaan saapuessa tarjoiltiin aamiainen hyttiin. Me valitsimme blinit, jotka muuten oikeasti venäläisittäin ovat ihan niinkuin meidän lättymme, eivät niitä amerikkalaisen pancaken näköisiä paksuja, mitä meillä blineinä tarjotaan.

Moskovaan saapuessa tarjoiltiin aamiainen hyttiin. Me valitsimme blinit, jotka muuten oikeasti venäläisittäin ovat ihan niinkuin meidän lättymme, eivät niitä amerikkalaisen pancaken näköisiä paksuja, mitä meillä blineinä tarjotaan. Lisäksi tuli pikkuvalikoima juustoja.

Paluumatkalla tarjottiin aamuvoikkarit ja kahvit, ne tosin siinä vaiheessa maksusta. Minulle ei oikein selvinnyt, että mitkä ateriat/kahvit/teet maksoivat ja mitkä eivät. Kaikki oli kuitenkin mahdollista maksaa ruplilla tai euroilla. Paluumatkalla muuten hintaan kuului pieni illallinen. Hyttiherkkujen lisäksi junassa on hyvä ravintola, jossa on varsin laaja lista.

Paluumatkalla tarjottiin aamuvoikkarit ja kahvit, ne tosin siinä vaiheessa maksusta. Minulle ei oikein selvinnyt, että mitkä ateriat/kahvit/teet maksoivat ja mitkä eivät. Kaikki oli kuitenkin mahdollista maksaa ruplilla tai euroilla. Paluumatkalla muuten hintaan kuului pieni illallinen. Hyttiherkkujen lisäksi junassa on hyvä ravintola, jossa on varsin laaja lista.

Ennen vanhaan hyttien lukot olivat kuulemma vähän kyseenalaisia. Nyt ovi menee lukkoon niks naks ja aukeaa ovikortilla.

Ennen vanhaan hyttien lukot olivat kuulemma vähän kyseenalaisia. Nyt ovi menee lukkoon niks naks ja aukeaa tällaisella ”madnetic”-ovikortilla.

Moskovaanhan ei matkusteta niinkuin Tukholmaan tai Tallinnaan. Ensin on haettava viisumia, johon menee ainakin pari viikkoa. Sitä ennen on vastattava paperilliseen kysymyksiä, kuten koska olet ollut viimeksi Venäjällä ja mainittava aikaisemmat nimet sekä salanimet, uuuuuu. Junassa odottaa tällainen maahantulokortti, joka on osattava täyttää virheettömästi ja puolet siitä säilytettävä koko reissun ajan.

Moskovaanhan ei matkusteta niinkuin Tukholmaan tai Tallinnaan. Ensin on haettava viisumia, johon menee ainakin pari viikkoa. Sitä ennen on vastattava paperilliseen kysymyksiä, kuten koska olet ollut viimeksi Venäjällä ja mainittava aikaisemmat nimet sekä salanimet, uuuuuu. Junassa odottaa tällainen maahantulokortti, joka on osattava täyttää virheettömästi ja puolet siitä säilytettävä koko reissun ajan.

Menomatkalla raja tulee ylitettyä lähtövuorokauden puolella eikä tullihauskuutuksia tarvitse herätä kokemaan kesken unien (kuten palatessa joskus aamulla neljän aikaan). Viipurin asemaa sopii ihailla pimeässä.

Menomatkalla raja tulee ylitettyä lähtövuorokauden puolella eikä tullihauskuutuksia tarvitse herätä kokemaan kesken unien (kuten palatessa joskus aamulla neljän aikaan). Viipurin asemaa sopii ihailla pimeässä.

Junan käytävä näyttääpi tältä. Siinä on hyttejä ja ikkunaa ja jokaisen vaunun päässä vaunuisännän tai -emännän hytti. Sieltä hän yöllä kuikuilee kun turisti käy vessassa.

Junan käytävä näyttääpi tältä. Siinä on hyttejä ja ikkunaa ja jokaisen vaunun päässä vaunuisännän tai -emännän hytti. Sieltä hän yöllä kuikuilee kun turisti käy vessassa.

...mistä tulikin mieleen, että seuraavalla kerralla kun joku sanoo, että joku toimii kuin junan vessa, kysyn minä että Suomen vai Venäjän junan vessa. Kävi nimittäin niin, että matkasimme ensin Suomen sisällä Helsinkiin. Kävin pinttyneen kusen hajuisessa vessassa ja kauhulla ajattelin, että jos tämä meillä Suomessa on tällaista, niin mitä kamalaa seuraava 15 tuntinen tuo tullessaan. Kuinka ollakaan se toi koko matkan ajaksi siistin ja miedon hajusteen hajuisen vessan, jossa ei lainehtinut lattioilla eikä siellä lillunut lattioilla mitään märkiä vessapaperinrontteja. Kaikki oli niin siistiä. Kiitos varmaankin kuuluu vaunuisännällemme. Ja kyllähän minä ymmärrän, ettei tämä ole välttämättä Venäjän huonoin ja vanhin juna, mutta yllätti se positiivisesti kuitenkin.

…mistä tulikin mieleen, että seuraavalla kerralla kun joku sanoo, että joku toimii kuin junan vessa, kysyn minä että Suomen vai Venäjän junan vessa. Kävi nimittäin niin, että matkasimme ensin Suomen sisällä Helsinkiin. Kävin pinttyneen kusen hajuisessa vessassa ja kauhulla ajattelin, että jos tämä meillä Suomessa on tällaista, niin mitä kamalaa seuraava 15 tuntinen tuo tullessaan. Kuinka ollakaan se toi koko matkan ajaksi siistin ja miedon hajusteen hajuisen vessan, jossa ei lainehtinut lattioilla eikä siellä lillunut mitään märkiä vessapaperinrontteja. Kaikki oli niin siistiä. Kiitos varmaankin kuuluu vaunuisännällemme. Ja kyllähän minä ymmärrän, ettei tämä ole välttämättä Venäjän huonoin ja vanhin juna, mutta yllätti se positiivisesti kuitenkin.

Hyttivarusteluun kuuluu kirjotut pyyhkeet. Luxusta, eikö?

Hyttivarusteluun kuuluu kirjotut pyyhkeet. Luxusta, eikö?

Ensimmäisiä aamumaisemia Venäjällä. Järviä ja puita, ei kovinkaan eksoottista.

Ensimmäisiä aamumaisemia Venäjällä. Järviä ja puita, ei kovinkaan eksoottista.

Puutalotaajamia, aika harvassa kuitenkin. Olin erottavinani näissä taajamissa hiekkatiet.

Puutalotaajamia, aika harvassa kuitenkin. Olin erottavinani näissä taajamissa hiekkatiet.

Ja vihdoinkin, niitä jättitaloja. Kuva on aamulta, mutta juttu yöltä. Olin juuri saanut itseni tainnutettua nukkumakuntoon puolen yön jälkeen kun menin vielä vilkaisemaan ulos. Mitä näkyi? Näkyi Neuvostoaikaisia jättitaloja ja miljoonia valoja. Olimme lähestymässä Pietaria. Se niistä unista, oli vain tuijotettava, mietittävä ja ajateltava. Kuinka paljon ihmisiä. Kuinka paljon tarinoita jokaisessa pikkuisessa valossa.

Ja vihdoinkin, niitä jättitaloja. Kuva on aamulta, mutta juttu yöltä. Olin juuri saanut itseni tainnutettua nukkumakuntoon puolen yön jälkeen kun menin vielä vilkaisemaan ulos. Mitä näkyi? Näkyi Neuvostoaikaisia jättitaloja ja miljoonia valoja. Olimme lähestymässä Pietaria. Se niistä unista, oli vain tuijotettava, mietittävä ja ajateltava. Kuinka paljon ihmisiä. Kuinka paljon tarinoita jokaisessa pikkuisessa valossa.

Pitkän ja jopa rentouttavan junamatkan jälkeen saavuimme Moskovan Leningradski-juna-asemalle eli yhdelle niistä lukuisista. Asemalle saattoi jättää laukut säilytykseen ja sieltä pääsi myös kätevästi metroon. Ja metro taas... se onkin sitten oma tarinansa.

Pitkän ja jopa rentouttavan junamatkan jälkeen saavuimme Moskovan Leningradski-juna-asemalle eli yhdelle niistä lukuisista. Asemalle saattoi jättää laukut säilytykseen ja sieltä pääsi myös kätevästi metroon. Ja metro taas… se onkin sitten oma tarinansa.

Näin loppuyhteenvetona matka sujui mitä mainioimmin. Odotukset ylittyivät reilusti. Tullimuodollisuudet olivat vakavat, mutta ei mitään laukkujen penkomista eikä tunnustelua. Ravintolavaunussa sai kohtuullista ruokaa halvalla ja rahaa sai vaihtaa junassa. Se onkin muuten huomion arvoinen asia. Ennen on kuulemma voinut vaihtaa Moskovan asemalla, mutta enää ei. Kätevintä on siis vaihtaa junassa, jossa kurssikin on ihan ok.

Mielenkiintoinen ja hieno junamatka, kannattaa ehkä kokea!

Muut artikkelini aiheesta Moskova:
Tästä linkistä kaikki

Tästä alta VR:n linkkeihin:
Tolstoi -junasta
Tolstoin hinnasto
Venäjän liikenteen aikataulut
VR:n matkavinkit Moskovaan

Choi Jeong Hwa, Kiasma, Helsinki

07 keskiviikko syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Helsinki, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Museo, Museokortti, Valokuvin kerrottu

Vielä hetken aikaa eli syyskuun puoleen väliin asti on Kiasmassa etelä-korealaisen Choi Jeong Hwan taideteoksia. Kävin alkukesästä katsomassa näyttelyn amerikkalaisen ystäväni kanssa. Tykkäsimme näyttelystä molemmat. Nyt satuin olemaan puolisoineni Taiteiden yössä, jossa näimme Choi Jeong Hwan ja helsinkiläisten tokaluokkalaisten valtavan yhteisteoksen, joka oli näytteillä Senaatintorilla.

Näyttely ottaa kantaa muovikrääsän kulutukseen ja sen tarjonnan yltäkylläisyyteen. Kun kulkee huoneessa, joka on täytetty lattiasta kattoon ulottuvilla muovikäyttöesinetorneilla, tulee väkisinkin ajatelleeksi, että kukin yksittäinen tuote maksaa vain muutaman euron. Vaikka sellaisen käyttöikä olisi vuosia, sitä käytetään hetki ja heitetään pois. Valtameret täyttyvät muovista ja koko luomakunta nautiskelee päivittäin vetensä ja ravintonsa joukossa päivittäisannoksen mikromuovia, nam nam.

Näyttely oli ihan hieno ja samalla vaivalla pääsi katsomaan myös muita Kiasman näyttelyitä. Kyllä nykytaide on kiehtovaa.

Choi Jeong Hwa, Happy Together, Kiasma

Choi Jeong Hwa, Happy Together, Kiasma

Vanhakin nuortuu ja koukkuselkä suortuu ja miten se oli, mutta ihanan meditatiivista on rakennella fraktaalimaisia kuvioita tällaisista kirjavista muovikimpaleista.

Vanhakin nuortuu ja koukkuselkä suortuu ja miten se oli, mutta ihanan meditatiivista on rakennella fraktaalimaisia kuvioita tällaisista kirjavista muovikimpaleista.

Kirjavia muovitorneja, joiden välissä voi kulkea ja kokea olevansa osa suurta ja ihanaa kulutusyhteiskuntaa. Samalla voi pikkuisen miettiä, mihin me tarvitsemme kaikkea tätä muovihärpäkettä, jota kaupat ovat pullollaan. Halvalla.

Kirjavia muovitorneja, joiden välissä voi kulkea ja kokea olevansa osa suurta ja ihanaa kulutusyhteiskuntaa. Samalla voi pikkuisen miettiä, mihin me tarvitsemme kaikkea tätä muovihärpäkettä, jota kaupat ovat pullollaan. Halvalla.

Kukat näkyvät Kiasman pääovelta kun pikkuisen viitsii taivuttaa päätä ja katsoa kakkoskerrokseen. Siellä ne aukenevat ja sulkeutuvat. Niiden alle voi mennä makoilemaan ja sekös vasta onkin mukavaa. Kukat ne siinä vain hurisevat ja aukenevat pään päällä.

Kukat näkyvät Kiasman pääovelta kun pikkuisen viitsii taivuttaa päätä ja katsoa kakkoskerrokseen. Siellä ne aukenevat ja sulkeutuvat. Niiden alle voi mennä makoilemaan ja sekös vasta onkin mukavaa. Kukat ne siinä vain hurisevat ja aukenevat pään päällä.

Taiteiden yössä esitetyn, jälleen muovikrääsään kantaaottavan, merimaailman tarina.

Taiteiden yössä esitetyn, jälleen muovikrääsään kantaaottavan, merimaailman tarina.

Hienot muovipussitaidekalat valloittivat Senaatintorin Taiteiden yönä.

Hienot muovipussitaidekalat valloittivat Senaatintorin Taiteiden yönä.

Koko teoksen keskipisteenä oli 35 metriä leveä mustekala.

Koko teoksen keskipisteenä oli 35 metriä leveä mustekala.

Sama yöllä.

Sama yöllä.

 

Museum of Broken Relationships, Helsingin Kaupunginmuseo

06 tiistai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Helsinki, Kulttuuri, Museo, Museokortti, Valokuvin kerrottu

Minulla on museokortti. Tietysti, sillähän pääsee melkein museoon kuin museoon. Puolisollani ei ole museokorttia. Tietenkään, hänhän ei halua museoon eikä toiseenkaan museoon.

Sitten kävi ihme. Olimme Helsingissä ja geokätköllä sain hänet houkuteltua ”vähän vahingossa” museoon Senaatintorin kulmaan. Kun siellä on ehkä Hesan suosituin kätkö… Itse kätköhän ei ollut kauhean ihmeellinen, kiva kyllä, mutta sitten suostui puoliso museoon. Itse vielä ehdotti, että no käydään sitten katsomassa se Museum of Broken Relationships.

Melkoinen näyttely, sano. Onneksi siellä oli tarjolla kirjoja, joissa kerrottiin tarina kaikista esineistä. Näyttelyhuone nimittäin oli täynnä yksittäisiä esineitä. Nalle, juliste, taulu, laskuvarjoreppu, purkillinen tyhjiä pillerilevyjä, hääpuku, kirja, hajuvesipullo… Pelkkinä esineinä ei mitään, mutta kun kirjan ja tarinoiden kanssa alkoi käydä näyttelyä läpi, se välillä hymyilytti, välillä kylmäsi ja sai itkemäänkin.

Näyttely on auki vielä tämän viikon. Se on ilmainen. Mene sinne helsinkiläinen tai sinä, joka Helsingissä vierailet!

Opaskirja matkaan ja yksi kerrallaan perehtymään esineeseen ja tarinaan. Esine on vain esine, mutta kun siihen liitetään tarina, se voi olla koko elämä.

Opaskirja matkaan ja yksi kerrallaan perehtymään esineeseen ja tarinaan. Esine on vain esine, mutta kun siihen liitetään tarina, se voi olla koko elämä.

Auton sivupeili ja siihen liittyvä tarina toi elävästi mieleeni ystäväni, joka oli nähnyt (nyt ex-) puolisonsa auton vieraan miehen talon edessä ja siirtänyt auton toiselle kadulle vain kuullakseen seuraavana päivänä, kuinka kauheaa oli kun auto oli "varastettu".

Auton sivupeili ja siihen liittyvä tarina toi elävästi mieleeni ystäväni, joka oli nähnyt (nyt ex-) puolisonsa auton vieraan miehen talon edessä ja siirtänyt auton toiselle kadulle vain kuullakseen seuraavana päivänä, kuinka kauheaa oli kun auto oli ”varastettu”.

Nalle oli ommeltu rakkaista farkuista ja ompelija itse oli ajatellut pienell seurustelutauolla, että nallen valmiiksi saatuaan hän tietää, antaako nallen kumppanilleen vai pitääkö sen itsellään. Jos antaa nallen, antaa itsensäkin. Niin vain jäi nalle antamatta ja se päätyi museoon.

Nalle oli ommeltu rakkaista farkuista ja ompelija itse oli ajatellut pienell seurustelutauolla, että nallen valmiiksi saatuaan hän tietää, antaako nallen kumppanilleen vai pitääkö sen itsellään. Jos antaa nallen, antaa itsensäkin. Niin vain jäi nalle antamatta ja se päätyi museoon.

Näyttelyssä oli tarinoita rikkoutuneista suhteista. Sitä ajatteli tietysti, että seurustelusuhteista, mutta onhan niitä ihmissuhteita muitakin. Ja elänsuhteita. En tiedä, miten juuri tämä esine ja tarina on päätynyt museoon. Perspektiiviä antamaan? Että kaikki suru on yhtäläistä, vaikka toisen menetys voi olla aikalailla rankempi kuin toisen, vaikkeivät sitten kuitenkaan ole verrattavissa. Minusta on hienoa ja toisaalta aika hurjaa, jos suurin menetys elämässä on alle vuoden ikäinen kääpiösiili nimeltä Hillevi. Tuo "salaperäinen kaunotar, jota emme oikeastaan koskaan oikein oppineet tuntemaan". Hillevi poistui sitten tästä maailmasta eutanasian avulla. Eu-ta-na-si-an. Osasinko tavata oikein? Harmi Hilleviä, mutta sen enempää enää terminologiaan puuttumatta tämä tarina oli koko näyttelyn hämmentävin.

Näyttelyssä oli tarinoita rikkoutuneista suhteista. Sitä ajatteli tietysti, että seurustelusuhteista, mutta onhan niitä ihmissuhteita muitakin. Ja elänsuhteita. En tiedä, miten juuri tämä esine ja tarina on päätynyt museoon. Perspektiiviä antamaan? Että kaikki suru on yhtäläistä, vaikka toisen menetys voi olla aikalailla rankempi kuin toisen, vaikkeivät sitten kuitenkaan ole verrattavissa. Minusta on hienoa ja toisaalta aika hurjaa, jos suurin menetys elämässä on alle vuoden ikäinen kääpiösiili nimeltä Hillevi. Tuo ”salaperäinen kaunotar, jota emme oikeastaan koskaan oikein oppineet tuntemaan”. Hillevi poistui sitten tästä maailmasta eutanasian avulla. Eu-ta-na-si-an. Osasinko tavata oikein? Harmi Hilleviä, mutta sen enempää enää terminologiaan puuttumatta tämä tarina oli koko näyttelyn hämmentävin.

Naurua kyynelten takaa. Elämän kantava voima on huuori.

Naurua kyynelten takaa. Elämän kantava voima on huumori.

Surullinen sammakko.

Surullinen sammakko.

Perjantaina puolilta päivin museossa oli näinkin paljon väkeä, minusta se on aika hieno saavutus museolta.

Perjantaina puolilta päivin museossa oli näinkin paljon väkeä, minusta se on aika hieno saavutus museolta.

Muuten… minkä esineen sinä valitsisit, joka kuvastaisi nykyistä tai mennyttä suhdetta?

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...