Avainsanat
Kulttuuri, Musiikki, Tampere, Tampereen Teatteri, TamperePassi, Teatteri
Ollakseen olemassa, ihmisen täytyy merkitä jollekin jotain. Siihen kiteyttäisin Tytön ja variksen ytimen.
Sirkku Peltolan tarinat kertovat heikommassa osassa olevista ihmisistä ja ihmiskohtaloista. Kokemani mukaan myös usein siitä, kuinka vähiten saavilla on antaa eniten. Tai ei niin, vaan että kuinka vähiten saavat osaavat antaa eniten. Näkeehän sen todellisuudessakin. Mäkkärin kulmalla istuvalle kerjäläiselle lantin antaa vähän heikommin pukeutunut vanhus tai maahanmuuttaja, joka on ehkä kerjännyt jossain vaiheessa itsekin. Me muut sitten, me kävelemme ohi. Tuija Vuolteen esittämä hieno rouva Armi kertoo, kuinka hän haluaisi antaa jotain kerjäläiselle, muttei kehtaa. Ei kestä sitä häpeää, että hän siinä rikkaana kumartelee köyhälle kolikoita. Sitäkö se on?
Tyttö ja varis on neljän näyttelijän ja yhden muusikon näytelmä. Ritva Jalonen esittää noin viisikymppistä, vähän yksinkertaista ja elämässä siipeensä saanutta Sädettä. Säde on tarinan päähenkilö, jonka kasvutarinaa näytelmässä seurataan. Säde on kaikista vastoinkäymisistään huolimatta varsin positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen. Hänen tarinaansa kietoutuvat myös Armin, Jukka Leistin esittämän, pätevyyttään todistelevan, siivousyrittäjä Ipen ja työstään nauttivan Jarden (Antti Tiensuu) elämät.
Näytelmän jokainen henkilö kokee tahoillaan yksinäisyyttä ja Zen Cafén laulun sanoin: tavallaan jokainen on surullinen, tuntee ajan rosot ja sijaisuuden, vaikka minä sanon että välitä en. Näytelmä on hyvin vähäeleinen, vaikka sanomaa on paljon.
Odotin, että tyttö olisi ollut nuorempi, siksi en päässyt ihan heti kartalle ja se vähän alkuunsa sekoitti. Kukin näyttelijä oli hyvin ja tukevasti omassa roolissaan. Lotta Jääskelä soitti ja lauloi norahjonesmaisia kappaleita kohtausten välillä. Todella kaunista ja tunnelmallista musiikkia, mutta englanninkielisenä kuitenkin jotenkin irrallaan itse tarinasta. Oma suosikkini taisi olla elämäänsä tyytyvä Jarde. Elämänmyönteinen, hauska, leppoisa. Mutta sellainen, joka ei sen enempää odota itseltään mitään kuinehkä sallikaan itselleen mitään.
Siitä on tovi, kun olen viimeksi nähnyt Tuija Vuolteen näyttämöllä. Oi kuinka hän on pehmentynyt ja kypsynyt, siis oikein hyvällä tavalla, tarkoitan. Jollain lailla ukonäöstä ja olemuksesta tuli mieleen oma Mummini, vaikka Armin elämä aivan toista olikin. Mutta sehän siinä niin hurjaa onkin, että yksinäisyys, köyhyys, väkivalta, päihteet, vakava sairaus, puolison ennenaikainen kuolema… kaikki ne voivat sattua kenen kohdalle tahansa. Koska tahansa.
Ja sitten me vain yritämme pärjätä. Ja yleensä pärjäämmekin, koska ihminen on sellainen, että se sopeutuu.
Kiinnostuin jo aiemmin Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta. En vain ole saanut aikaiseksi. Tytön ja variksen innoittamana otan itseäni niskasta kiinni. Ota sinäkin, sillä näin sanotaan Ystävätoiminnan esittelyssä:
Jokainen ansaitsee ystävän. Jopa joka viides suomalainen kokee yksinäisyyttä. Yksinäisyys ei katso ikää tai elämäntilannetta.
Yksinäisyys on ahdistava tunnetila, joka vaikuttaa ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Yksinäiset ihmiset kokevat itsensä usein näkymättömäksi tai arvottomaksi. He eivät tule kohdatuiksi eikä heillä ole ketään, jonka kanssa jakaa arjen kuulumisia.
Kenen: Sirkku Peltolan käsikirjoitus, Lotta Jääskelän musiikki
Mikä: Tyttö ja varis
Missä: Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö, kantaesitys 6.10.2016
Keitä siinä oli: Tuija Vuolle, Ritva Jalonen, Jukka Leisti, Antti Tiensuu ja Lotta Jääskelä
Kuka ohjasi: Anna-Elina Lyytikäinen
Kuka koreografioi: –
Tykkäsinkö: Tykkäsin lempeästi.
Menisinkö uudestaan: Ei ole estettä sille, etten menisi.
Vinkki: Tampereen Teatterin puhenäytelmiin pääsee Tampere Passilla samana iltana puoleen hintaan.