Avainsanat
Alkoholi, Elämys, Hampurilainen, Hedelmä, Herkku, Juusto, Kahvi, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Leipä, Liha, Lounas, Matkailu, Nähtävyys, Praha, Snack, Valokuvin kerrottu
Prahan halki virtaa ihastuttava Vltava-joki, jonka rannat ovat olleet varsin heikosti käytössä. Nyt kuitenkin Palackého náměstín lähelle on tullut Naplavka-markkinat; käsityöläis- ja maalaismarkkinat. Kylläpä harmitti kun menimme sinne suoraan aamiaispöydästä. Näille markkinoille kannattaa suunnata maha tyhjän. On ruokia, juomia, leipiä, juustoja, maitoja, teetä, kahvia, olutta, viiniä, maistiaisia, ihan vaikka mitä.
Markkinat on auki joka lauantai klo 8-14, ei aivan sydäntalvella, mutta melkein kuitenkin.

Pikkupanimon olutmyyjät. Tsekissä nautin siitä, että se ei ole niin justiinsa. On siellä alkoholiongelmia ja ei, niinkuin meilläkin. Mutta ei siellä torilla kukaan kaljasta itseään humalaan juo, vaikka sitä siellä onkin tarjolla. Voisikohan jo joskus meilläkin?

Leipäkoju. Onnistuisiko Suomessa? Eipä onnistuisikaan, vaikka hengissä ne noidenkin leipien ostajat varmasti pysyvät.

Poispäin kannattaa lähteä kävellen kohti Kaarlen siltaa. Tunnelma Vltava-joen rannalla on rauhaisampi kuin ylhäällä tien vieressä. Maisematkin ovat varsin mukavat.