Kävi perinteisesti. Kirjoitin mielestäni ihan hyvän artikkelin, hain kupillisen kahvia ja takaisin palattuani teksti oli poissa. Tallensinko? Ei, en tallentanut. Miten kaikkien näiden vuosien jälkeen se voi olla mahdollista? Alla oleva on toinen versio.

Pari vuosikymmentä sitten, nuorena teatterin suurkuluttajana taistelin laitosteatteria vastaan ja halusin vain jotain pientä, jotain aitoa, jotain erikoista. Sittemmin olen kääntynyt enemmän laitosteatterin puoleen, mutta kaipuuni niitä pieniä tuotantoja kohtaan ei ole kadonnut. Tänä keväänä sitä ovat tyydyttäneet Tampereen Teatterissa nähty Teatteri Siperian Siinä näkijä missä tekijä, TTT:n Vaahtoa ja nyt viimeisimpänä tämä jälleen Frenckellissä nähty Kauheat lapset.

Minusta oli huikeaa nähdä lavalla enemmänkin televisiosta tutut näyttelijät Armi Toivanen, Jarkko Niemi ja Laura Malmivaara. Anna-Sofia Tuominen oli minulle vieras kasvo. Armi Toivanen ja Jarkko Niemi ovat näyttäytyneet televisiossa minulle enmmän komediahahmoina ja siksi kontrasti olikin niin hieno. Näyttelijäntyö: loistavaa.

Kauheat lapset. Kuva: Noora Eskeli / Tampereen Teatteri

Ada Halosen lavastus ja valaistus toimivat hienosti. Kaikessa vähäeleisyydessään vähemmän oli enemmän. Himmeät, silmänräpäyksen tarkasti toimivat valot olivat paikoin kuin piinaavasta jännäristä. Koko Frenckell oli katsomoineen päivineen hyvin ja kiinnostavasti käytössä antaen näytelmälle moniuloitteisuutta.

Kauheat lapset. Kuva: Noora Eskeli / Tampereen Teatteri

Näytelmä koostui muutamista tarinoista erilaisista ihmisistä. Osa oli nuoria, osa aikuisia. Mietin, liittyvätkö tarinat toisiinsa. Eivät tainneet liittyä, vaikka toisaalta siellä jotain kiinnekohtia olikin. Tarinassa ei sinänsä ollut sen enempää juonta kuin alkua kuin loppuakaan. Vähän jäin jopa miettimään, että loppuiko se siihen mihin se loppui. Sitten tulivat aplodit. Loppui se. Siinä oli komedian piirteitä, mutta toisaalta myös trillerimäistä jännitystä. Kaikkia kohtauksia varjosti kuitenkin jonkin sortin alakuloisuus, pieni pettymys elämään. Tai lähinnä siihen tyytymiseen.

Kauheat lapset oli jo nimenä kiehtova ja ehkä juuri siksi halusin näytelmän nähdä. Oliko siinä kauheita lapsia? Ehkä se johdatteli enemmänkin miettimään, mikä aiheuttaa lapsissa ja tulevissa aikuisissa epätasapainoa. Ajattelin, että ehkä liika hyysäys ja suojelevuus. Ehkä meidän aikuisten pitäisi päästää irti ja ajaa lapsemme metsiin kiipeilemään puissa ja repimään polvensa hiekkateille. Ehkä se opettaisi ottamaan paremmin vastaan epäonnistumisia, kipua ja pettymyksiä.

Tässä oli sitä jotain muuta. Tämä ei ollut perustarina onnellisine loppuineen. Kauheat lapset oli huikea esitys!

Kauheat lapset. Kuva: Noora Eskeli / Tampereen Teatteri

Kenen: Anna Viitala
Mikä: Kauheat lapset
Missä: Tampereen Teatteri, Frenckell
Keitä siinä oli: Laura Malmivaara, Jarkko Niemi, Armi Toivanen ja Anna-Sofia Tuominen
Kuka ohjasi: Anna Viitala
Kuka koreografioi: –
Tykkäsinkö: Oikein paljon. Juuri jotain tällaista mielenkiintoista olenkin kaivannut.
Menisinkö uudestaan: Ehdottomasti!
Vinkki: Vinkki koskee Frenckellin katsomoa. Jos olet issesseis liikkeellä eikä takana istuminen haittaa, niin varaa paikka 194, saat olla rauhassa.