Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Teos

Kulttulinaristi on Instagramissa

01 perjantai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

200 kcal, Arvostan, Arvostelen, Bazar, Bon, Gourmet, Gummerus, Helsinki, Herkku, Homoseksuaalisuus, Johnny Kniga, Kirja, Kotimaan matkailu, Kotiruoka, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Like, Matkailu, Museokortti, Nähtävyys, Otava/Seven, Perinteinen, Ravintola, Resepti, Siltala, Tammi, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teos, Turku, Wsoy

Vastustan kuvien käsittelyä, koska kuvan on oltava ihan oikea kuva, joka on aseteltava ja rajattava ja oikeinväritettävä siinä ottotilanteessa. Koska se on valokuvaamista se.

Ja sitten on hittovie käynyt niin, että olen tutustunut Instagrammiin (tai 6Tag-äppiin) ja Microsoft Picture Manageriin ja molemmilla on niin peevelin helppoa niitä kuvia ihan vähän parantaa. Värejä kirkastaa. Horisonttia suoristaa. Vähän vaan valmista filtteriä lisätä. Sumentaa osasia huolettomasti.

Että niin. Jotta josko kivempia kuvia nähdä tahtoo, niin Instagrammissa on Kulttis nyt myös.

Tuosta sinne mene: https://www.instagram.com/kulttulinaristi/
Jos tykkäät, niin ryhdy seuraamaan.

Moni kiitos.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Laura Lindstedt: Oneiron

26 perjantai Hel 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Ärsyttävää, Hämmästelen, Kirja, Kulttuuri, Teos

Oneiron on fantasia kuolemanjälkeisitä sekunneista. Oneiron meni niin yli hilseen että ärsytti. Oneiron voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2015. Ja sitähän minä en ymmärrä.

Oneiron.

Oneironin näyttävä etukansi.

Josko ensin vähän Oneironista ja sitten Finlandiasta, jassoo.

Painostin työkaveria toivomaan joulupukilta Finlandia-voittajan. Parahin työveri, olen niiiiin pahoillani. Sinä sen kirjan tahkosit läpi, minä luovutin kahden ja puolensadan sivun vaiheilla. Jotenkin kuvittelin, että kirja olisi aivan mahtava ja avartava, sellainen oli hype sen ympärillä sekä ennen että jälkeen voiton.

Ei auennut sanoma minulle, vaikken loppuun asti päässytkään. Teksti oli vaikeaa. Tarina kertoo seitsemästä naisesta, jotka ovat jossain kuolemanjälkeisessä välitilassa ja siellä muistelevat toisille elämäänsä ja ilmeisesti sitä, miten kuolivat. He ovat satunnaisesti eri kulttuureista ja kansallisuuksista. Yhdistävänä tekijänä vain se, että ovat kuolleet ja päätyneet porukalla sinne välitilaan. Käyköhän kaikille niin vai ainoastaan näille seitsemälle? Kirjan rakenne on jotenkin monimutkainen. Yhdestä naisesta kerrotaan kuin erilaisin artikkelein. Tai väliotsikoin. En tiedä, siihen kohtaa ryydyin. Hypin sivuja kerrallaan, kunnes totesin, että kyllä riittää mulle tämä.

Eihän kirja varmasti huono voi olla, koska Ylelläkin sitä kuvataan sanoilla merkittävä, iso, rohkea, kunnianhimoinen ja rakenteellisesti haastava. Minä vain en ollut sille oikea lukija. Tai mielialani ei ollut oikea. Tai jotain. Tässäkö arvosteluni? Taitaa olla.

Oneiron.

Oneiron. Antoikohan tämä takakansi odottaa enemmän? Ainakin odotin.

Sitten siihen Finlandia-asiaan. Tämä Oneiron oli nyt kolmas kirja viimeisiltä vuosilta, joka on jäänyt kesken. Miten ironista, yöpöydällä lukemisen jatkamista odottaa Mikko Rimmisen Nenäpäivä, myös Finlandia-voittaja (2010). Sen ehkä jatkan kuitenkin loppuun. Joskus. Kaiehkä.

Tuskin olen ainoa, enkä olekaan, joka vuosihan tätä aihetta jauhetaan, joka hämmästelee sitä, että lopulta teoksen valitsee vain yksi ihminen. Voisinko se olla minä? Jos olisin, niin muita ehdokkaita lukematta voisin vaikka vannoa, että joku muu kirja olisi voittanut. Onhan se, lapseni sanoin, epää, että yksi teos kahmii sellaisen maineen ja suosion. Ei sillä, kaikki kirjallisuuden saama tuki on hyvää, mutta että yhdelle. Vähän kuin levittelisi kirjat lattialle. heittäisi tikan ilmaan ja katsoisi, mihin tippuu. Pim, voittaja on siinä.

Tämän lukuelämyksen jälkeen odotan pienellä kauhulla seuraavaa koitosta, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Valtosen kirja on viime vuoden Finlandia-voittaja nimittäin. Siinäpä mainio nimi kirjalla. Vähän samalla lailla kuin Anthony Doerrin Pulitzer-voittajalla Kaikki se valo jota emme näe. Kaksi kirjaa, jotka on luettava vain värisyttävän nimen vuoksi.

Kävipä hauska juttu. Tutkailin tuota männävuosien Finlandialistaa ja huomasin sieltä Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi (2000). Onhan sekin tuolla hyllyssä. Se on jäänyt aikanaan kesken. Mutta ehkä olin silloin liian nuori. Katsotaan miten käy Valtosen kanssa, päätän sitten, saako Sinisalo mahdollisuuden. Ja Helena Sinervo Ruonoilijan talossalla (2004), sekin näkyi löytyvän hyllystä. Saision Punainen erokirja (2003) on luettu, se oli hyvä ja mullistava, samoin Ulla-Lena Lundbergin Jää (2012) ja Sofi Oksasen Puhdistus (2008). Että on niissä hyviäkin ollut, ei käy kieltäminen.

Kirjailija: Laura Lindstedt
Kirja:
Oneiron
Alkuperäinen teos:
–
Suomentaja:
–
Kustantaja:
Teos
ISBN:
978-951-851-544-2
Sivuja:
429 ja liitteitä, itse lopetin jossain 250 paikkeilla
Mistä:
Työveriltä lainasin.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Kun ei kestänyt ensimmäistäkään.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
Ei kiitos.
Montako tähteä:
+ (eli nolla plus)

Alkaa kirjahylly täyttyä

18 torstai Hel 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Bon, Gummerus, Kirja, Kulttuuri, Like, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Niin, alkaa olla kirjahylly kohta täynnä. Yläkerran eteisessä oli hyvää käyttämätöntä tilaa, joten tein isäni kanssa (=isäni teki, minä ojensin jotain metallisia osia) siihen vuosia sitten kirjahyllyn. On siinä lukemattomia kirjoja, mutta on jo luettujakin. Viime vuosien lukuinto on ollut ihan toista kuin ennen vanhaan, vaikka aina on ollut hämmentävä tarve kerätä kirjoja.

Kokonaisuus ratkaisee. Nyt on tintattu niin tiukkaan, että ei voi lisätä, ei voi poistaa.

Kokonaisuus ratkaisee. Nyt on tintattu niin tiukkaan, että ei voi lisätä, ei voi poistaa.

Osaisinko lukea e-kirjoja? Minusta kirjan täytyy olla jotain konkreettista. Se verran olen venynyt, että lasken pokkarinkin kirjaksi. Kirjaanhan ei saa tehdä hiirenkorvia eikä sitä saa muutenkaan kohdella kaltoin. Mutta pokkari, no joo, pokkariahan voi kohdella miten vain ja sitten sen voi antaa pois. Kovakantisen kanssa on toisin. Onhan kirja jo esineenäkin tosi kaunis.

Kirjahyllyn rakentamisesta on siis jo vuosia, mutta joka päivä saan siitä iloa.

Suosikkeja tästä:  Suosikkini Hugh Howeyn Siilo-sarja, Runsas valikoima Tove Janssonia (pokkareina tosin), Stephenie Meyerin Vieras ja isovanhemmilta aikoinaan saatu Eino Leinon: Elämän koreus.

Suosikkeja tästä: Suosikkini Hugh Howeyn Siilo-sarja, Runsas valikoima Tove Janssonia (pokkareina tosin), Stephenie Meyerin Vieras ja isovanhemmilta aikoinaan saatu Eino Leinon: Elämän koreus.

Näiden hyllyjen tärppejä: Potterit tietysti (mihinhän se kahdeksas mahtuu? Seitsemäs on lainassa), Pirkko Saisio -valikoima ja muutama Sarah Waters.

Näiden hyllyjen tärppejä: Potterit tietysti (mihinhän se kahdeksas mahtuu? Seitsemäs on lainassa), Pirkko Saisio -valikoima ja muutama Sarah Waters.

Kyllä voi sanoa, että on laitettu lattiasta kattoon. Siellä huomio Justin Croninille, Paulo Coelholle ja keittokirjoille.

Kyllä voi sanoa, että on lattiasta kattoon kirjoja. Siellä huomio Justin Croninille, Paulo Coelholle ja keittokirjoille.

PS. Muistutuksena isälle: makkarissa on yksi tai kaksi tyhjää, hyllyjä odottavaa seinää…

Kirja-alesta

23 lauantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Gummerus, Kirja, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Taas tuli hankittua kirja-alesta yhtä sun toista, nyt kyllä maltillisemmin kuin yleensä. Akateeminen on myyntinsä jälkeen ainakin Tampereella muuttunut vähän vaisuksi ja Suomalaisessa ei näy tuttuja tätejä kuin harvoin. Lisäksi kummankaan kirja-alesta ei oikein löytynyt mitään. Tykkäisin ostaa kaupasta enkä netistä, mutta netistä ja vieläpä Adlibriksestä, joka Joulun alla petti pahimman kerran eikä edes pahoitellut, oli nämä ostettava. Alkavat vaihtoehdot käydä kirjan lukijalla vähiin.

Otin jo ylistetyn Neljäntienristeyksen sängyn viereen, mutta sainkin lainaan viime vuoden Finlandia-voittajan, Oneironin, joten se on luettava nyt. Alku ei lupaa hyvää, mutta kai sen hyvä on kuitenkin oltava…

Kotimaisia laatukirjoja ja pari muuta.

Kotimaisia laaturomaaneja ja pari muuta.

23 kirjaa vuodessa (2015)

01 perjantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Bon, Gummerus, Kirja, Kulttuuri, Like, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Siis melkein kaksi kirjaa kuukaudessa. Noin niinkö keskimäärin. Listasin viime vuoden alkupuolella aiempien vuosien lukusaavutuksia artikkelissa 27 kirjaa vuodessa. Tämä on jatkoa sille ja listaan kirjat, jotka viime vuonna luin ja tähdet, mitä lukupäiväkirjaani annoin (saattaa poiketa niistä tähdistä, mitä arvostelussani annoin).

Linkeistä arvosteluun kliksauta.

Ulla-Lena Lundberg: Jää ****-
Tove Jansson: Kesäkirja *****
Ali Smith: Oli kerran kello nolla **
Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset ****+
Donna Tartt: Tikli ****
Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus *****
Kari Hotakainen: Kantaja **+
Lisa Genova: Edelleen Alice *****
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein ***+
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin ***
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus *-
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu ****-
Pauliina Vanhatalo: Pitkä Valotusaika ****
Inga Röning: Hippiäinen ***-
Anna Perho: Pientä säätöä *****
Antti Holma: Järjestäjä *
Sofi Oksanen: Norma **1/2
Hugh Howey: Kohtalo *****
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki ****-
Riad Staffout: Tulevaisuuden arabi ***1/2
Jari Sarasvuo: Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä *
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe *****
Anna Perho: Työ x perhe = superarkea2 *****

Vissiin ihan kivasti meni lukuvuosi vaikka edellisen vuoden määrästä jäinkin. No eihän tämä kilpailu ole, mutta on se kuitenkin.

Harvoin jää kirjoja kesken, mutta viime vuonna jäi joku mitä en muista sekä Finlandiapalkittu Nenäpäivä. Kahlaan sen loppuun joskus.

Kun katson vuotta taaksepäin, on vaikea päättää, mikä kirja oli paras, mikä huonoin. Oikeastaan juuri parhaan löytäminen on vaikeinta, huonoimpia olivat Antti Holman Järjestäjä ja Jari Sarasvuon tilitys tähänastisesta elämästään. Sofi Oksasen Norma oli myös hienoinen pettymys, vaikkei nyt aivan huono sentään.

Anna Perhon kirjat olivat loistavia, tykkäsin kovasti omassa sarjassaan. Eniten silmiä avasivat kirjat Jakarandapuun lapset sekä tarina Kabulin poikatytöistä. Tykkäsin myös Donna Tarttin Tiklistä, jota olin odottanut kauan.

Kirjavuoden jaetulle ensimmäiselle sijalle nostan Hugh Howeyn Kohtalon, Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe sekä Anna Perhon Superarkea potenssiin kakkosen.

Hieno kirjavuosi takana ja upea seuraava edessä. Stephen Kingin 22.11.63 lähti lukuun tänäaamuna ja vuoden ensimmäisen kirjan, viimeisimmän Mielensäpahoittajan sain loppuun viime yönä vuoden jo vaihduttua. Haluan myös lukea Finlandia-voittaja Oneironin, seuraavan Tulevaisuuden Arabin ja Anthony Doerrin seuraavaksi suomennettavan kirjan, joka ilmestyy joskus alkukesästä. Lisäksi parhaillaan kesken on Madventuresin jamppojen elämänohjekirja, katsotaanpa sitten, miltä lista näyttää vuoden jälkeen. Kaikille oikein hyvää kirjavuotta! Ja Uutta Vuotta 2016 muutenkin!

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

13 perjantai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Homoseksuaalisuus, Kirja, Kulttuuri, Teos

     Uneksin saaresta yhä.
     Joskus lähestyn sitä veden poikki, mutta useammin ilmasta, kuin lintu, suuri tuuli siipieni alla. Rannat kohoavat unen horisontissa sateenvärisinä, ja niiden vaiteliaassa kehässä rakennukset: kanaalien reunoille kasvaneet talot, mustemestarien pajat, matalakattoiset tavernat. Sanojen Talo katsoo sisäänpäin korkeiden muurien takana. Sokkeloiksi sidotut langat juoksevat Seittien Talosta kaikkiin suuntiin, ilmagondolit ovat seisahtuneet vaijereihinsa, kuolleet painot katujen yllä.

Kudottujen kujien kaupunki on Emmi Itärannan toinen kirja. Ensimmäinen oli palkittu Teemestarin kirja, jonka käännösoikeudet on myyty jo lähes 20 kielelle. Itäranta asuu Canterburyssa englannissa ja on kirjoittanut molemmat kirjansa sekä suomeksi että englanniksi. Jos englanti lukukielenä taipuisi, olisi kiinnostavaa lukea Kudotut kujat myös toisella kielellä. Säilyttäisikö se saman hengen ja tunnelman vai olisiko joku toisin.

Teemestarin tarina sijoittui Suomeen ehkä johonkin tulevaisuuteen, Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu johonkin saareen, tuskin Suomeen, tuskin ihan tähän maailmaan. Tulevaisuuteen vai menneisyyteen, en osaa sanoa. Kirjat ovat omat erilliset tarinansa, eivät mikään jatkokertomus.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Jussi Kaakkisen toteuttamat kannet sopivat hyvin tarinaan.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki.

Molemmissa kirjoissa eletään vähän ahdistavassa ja rajoitetussa ympäristössä. Kudottujen kujien kaupungin päähenkilö on Eliana, jonka ongelma on se, että hän näkee unia. Saarella unien näkeminen on nimittäin pahasta. Jokainen unia näkevä ja siitä kiinni jäävä saa otsatatuoinnin ja joutuu Tahrattujen taloon. Eliana on kutoja ja asuu Seittien talossa, jonne eivät ole tervetulleita muut kuin kutojat.

Eräänä päivänä kadulta löytyy pahoinpidelty nuori nainen, joka on menettänyt sekä kielensä että vanhempansa. Hänen elämänsä kietoutuu kauniisti ja jännittävästi Elianan elämään.

Kirjassa on kuvailtu hienoja vimpaimia, jotka antavat omanlaistaan syvyyttä tarinalle. On ilmaköysiratoja ja vesilennätin, eräänlainen viestintäjärjestelmä, jonka käyttökin selitetään. Se on viksu vekotin.

Tarina on utuinen ja mystinen. Sitä lukiessani minulla on sama tunne kuin Teemestaria lukiessani. On kuin näkisin tarinan ohuen savuverhon takaa, kuin kaikki tapahtuisi jotenkin hidastetusi, mutta soljuvasti.

Emmi Itärannan teksti on hurjan kaunista. Sanat on aseteltu tarkasti ja niitä on todella pohdittu. Harvoin saa lukea niin kaunista kieltä. Paikkapaikoin se on jopa runollista kuitenkaan alleviivamatta mitään. Alun ehkä pienen pitäveteisyyden ohitettua kirjaa haluaisi lukea verkkaisesti, jokaista lausetta miettin ja sanoista nautiskellen. Kappale, johon jouduin palaamaan uudestaan ja uudestaan, kuvastaa hienosti Itärannan kielen ja kielikuvien sujuvuutta:

     Kun tulen oviaukolle, jokin liikahtaa takanani. Käännyn katsomaan. En näe muuta kuin oman varjoni, joka seuraa minua, kiipeää selkääni pitkin ja kietoutuu ympärilleni.
     Otan sen mukaani. Meren kylmyys huokuu oviaukosta harsona iholleni, kun astun käytävään.

Teemestaria kehuttiin paljon, ennen kuin sen luin, mutta se ei tehnytkään niin suurta vaikutusta kuin olin odottanut. En ollut ajatellut lukea enempää Emmi Itärantaa, mutta saatuani tilaisuuden perehtyä Kudottujen kujien kaupunkiin, olen iloinen, että annoin vielä mahdollisuuden. Minusta tämä uusi kirja oli parempi, tarina helpommin hallittavissa ja kaikki jotenkin kypsempää.

Kirjailija: Emmi Itäranta
Kirja: Kudottujen kujien kaupunki
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: Teos, 2015
ISBN: 978-951-851-593-0
Sivuja: 335
Kestäisikö toisen lukemisen: Mikä ettei. Toisella kerralla keskittyisin vielä enemmän sanoista ja lauseista nautiskeluun.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Emmä.
Montako tähteä: ****-

Muualla Kudottujen kujien kaupungista:
Lumiomena-blogi
Suomi lukee -blogi
Kirjavinkit
Hesarin arvostelu

Loppusyksyn kirjallinen osuus

07 lauantai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kirja, Kulttuuri, Otava/Seven, Teos, Wsoy

Hyvänen aika minä itselleni sopan keitin kun lupasin lukea muutaman kirjan. Tässäpä puuhaa loppuvuodeksi. Saattaa mennä vähän seuraavan puolelle…

Muutama kirja luettavaksi.

Muutama kirja luettavaksi.

Madventuresin herrain Mad success -kirja, jossa luvataan sen olevan ainoa elämäntapaopas, mitä ihminen elämässä tarvitsee, on kyse sitten matkailusta, työelämästä kuin elämästäkin.

Elena Madyn Vaihdokas on nuorten kirja, joka aloittaa The Body Jumper -sarjan… ei siis ilmeisesti edes trilogiaa, vaan aivan kokonaisen sarjan. No jopas.

Emmi Itäranta kirjoitti esikosenaan Teemestarin kirjan, joka on niittänyt mainetta maailmalla. Sen käännösoikeudet on myyty lähes 20 maahan. Uutukainen on Kudottujen kujien kaupunki, josta luvataan vielä parempaa kuin Teemestarista.

Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe on jo pelkän nimensä perusteella vaikuttava teos. Olen odottanut koko vuoden, että pääsen tämän vuonna 2015 Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon voittajan kimppuun. Edellisen vuoden voittaja, Donna Tarttin Tikli kannustaa lukemaan Pulitzer-voittajia.

Kuulin radiossa Jari Sarasvuon haastattelun, jossa hän väläytteli jotain oivalluksia uudesta kirjastaan Välähdykiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä. Sarasvuolla on takanaan niin ylä- kuin alamäkiäkin ja tämä on kuulemma kirja, jota ilman hän ei olisi pystynyt päästämään irti menneisyydestään. Alkoi kiinnostaa.

Riad Sattoufin Tulevaisuuden arabi kertoo sarjakuvan muodossa tositarinan vaaleatukkaisen lapsen lapsuudesta Libyassa ja Syyriassa. Aika ajankohtaista nyt, vaikka tarina sijoittuu vuosiin 1978-1984. Sen ajan lapset ovat aikuisia nyt.

Kiinnostava kattaus siis. Ensimmäisenä käsittelyyn on lähtenyt Emmi Itärannan kirja, koska sen sain käsiini ensimmäisenä.

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Alkuarviona sanon, että vaikuttaa utuisuudessaan samantyyppiseltä kuin ensimmäinen.

Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Alkuarviona sanon, että vaikuttaa utuisuudessaan samantyyppiseltä kuin ensimmäinen.

Perheateria, elBulli, elBulli ja viimeisen kerran elBulli

17 tiistai Hel 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Ravintola, Resepti, Ruoka, Televisio

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Ferran Adrià, Hämmästelen, Kirja, Kotiruoka, Kulinarismi, Lounas, Ravintola, Resepti, Stockmann, Televisio, Teos

Olen ollut laiskistuneessa tilassa, joten iltani olen pyhittänyt tesviissiolle. Pari päivää sitten oli kuitenkin päiväkin ja koska on niin kamalaa, että kaupat pitävät oviaan auki sunnuntainakin, tulin vahingossa joutuneeksi Akateemiseen kirjakauppaan. Osa perheestä osti uutta Potkua proteiinista -kirjaa, osa Aku Ankan taskukirjaa ja minä tyydyin ihastelemaan teosta Perheateria – Kokkaa kotona Ferran Adriàn kanssa (Herkullista kotiruokaa legendaarisen elBulli-ravintolan tapaan). Hienon oloinen kirja oli se. Sinne jäi siltikin.

Perheateria.

Perheateria.

Sitten tuli eilinen ja jälleen laiskistuin tesviission ääreen, kunnes virkistyin. Jouduin sattumalta Yle Teemalle ja sieltähän tuli dokumentti elBullin viimeisestä ateriasta. Heramujjee. Kyllähän tiedätte, tiedättehän kyllä elBullin? Se oli monena vuonna maailman parhaaksi rankattu ravintola, jolla oli kolme Michelin-tähteä. Ravintola sulki ovensa vuonna 2011 ollessaan huipulla. Ohjelmassa sanottiinkin hienosti, että parempi tappaa elBulli kuin kuolla sen kanssa. Niin, huipulta kai ei ole tietä kuin yhteen suuntaan.

Dokumentissa valmisteltiin ravintolan viimeistä illallista. Se oli 50 ruokalajin illallinen. Ohjelmassa kuvattiin valmisteluja, suunnittelua, koko iltaa. Kokkeja keittiössä oli kymmeniä ja ruoka-annokset aivan hillittömiä. Pieniä siis, mutta paljon ja ihmeellisiä. Ravintolan viimeiseksi reseptiksi jäi persikkamelba. Sinänsä ei kuulosta ihmeelliseltä, mutta olisittepa nähneet sen. Tai no, vielä on vajaa kuukausi aikaa nähdä se Yle Areenasta, sinne siis tästä. Yksi osa annoksesta oli silikonimuotissa valmistetut persikan kiveltä näyttävät herkut. Oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naaa. Enemmänkin olisin halunnut nähdä niitä annoksia ja kuulla niistä enemmän. Pidin silti dokumentista sen verran, että kyyneltä sain olla pyyhkäisemässä useampaankin kertaan.

ElBulli-tyyppisten ruokien äärellä voi ihmetellä, meneekö homma vähän ruoalla leikkimiseksi, MUTTA näen asian nyt toisin. Intohimoisesti työhönsä suhtautuvat ruoka-alan ammattilaiset tekevät ruoka-aineista ihmeitä kaikkia aineksia arvostaen. Ruokaa arvostaen. Ei se leikkimistä ole, vaan onhan siinä jotain hienoa!

Eilisestä liikuttuneena ja koskettuneena jouduin tänään palaamaan sinne Akateemiselle poimimaan omaan hyllyyni Perheateria-kirjan. ElBullin henkilökunnalla oli tapana kokoontua porukalla syömään ennen työvuoron alkamista. Veikkaisin, ettei ruoassa ole ollut valittamista… Henkilökunta kutsui hetkeä perheateriaksi. Kirja on ensimmäinen Ferran Adriàn kirja kotikokeille. Selailin sitä tämän illan ja hyvältä näyttää.

Kirja koostuu ateriakokonaisuuksista ja alussa luvataan, että jos jokaisen reseptin tekee ja hankkii tarvittavat ainekset, on kirjan kokonaan kokattuaan tullut hankkineeksi varsin kattavat sisällöt kaappeihinsa. Nyt tuleekin mieleen, että pitäisi ehkä hävittää kaikki, mitä kaapeista löytyy ja aloittaa alusta. Ei olisi mitään turhaa… Jokaisen kokonaisuuden alussa on selkeät kuvat siitä, mitä kaikkiin kolmeen ruokalajiin tarvitaan sekä aikataulu, jonka mukaan ruoan eri vaiheet valmistetaan. Valmiit menut saa useimmiten valmistettua 0,5-2 tunnissa, lupaavat kirjassa. Mielenkiintoista. Ohjeet ovat hillittömän selkeät kuvineen päivineen ja kokonaismenuluettelon lisäksi kaikki ruoat on listattu myös sen mukaan, ovatko alku-, pää- vai jälkiruokia ja mistä koostuvat. Niistä on helppo valita sopiva kokonaisuus. Reseptit on laskettu kahdelle, kuudelle, 20:lle ja 75:lle henkilölle.

Älyttömän selkeät kuvat aineksista ja määristä.

Älyttömän selkeät kuvat aineksista ja määristä.

Tuskin maltan odottaa, että pääsen ylihuomenna keittelemään 10 luomukanasta kanalientä ja viikonloppuna testaamaan, miten Samettinen valkosipulikeitto taipuu omassa ja sukulaisten suussa.

Samettinen valkosipulikeitto.

Samettinen valkosipulikeitto.

Loppuun vielä linkit elBulli-Wikipedioihin suomeksi ja englanniksi. Pari kivaa knoppitietoa, jos et jaksa selata Wikipediaa. Keskimääräinen ateriahinta elBullissa oli n. 250 €. Silti ravintola teki tappiota. Ravintola oli auki vain noin puolet vuodesta ja varaukset seuraavalle vuodelle otettiin vuoden viimeisen aukiolopäivän jälkeen. Vuodessa asiakkaita oli 8000, mutta halukkaita 2 000 000. Kaksi miljoonaa. Siis kaksi miljoonaa!

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...