Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Tammi

J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

07 tiistai Hel 2017

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Elämys, Kirja, Kulttuuri, Lontoo, Tammi

Piti sekin päivä vielä nähdä, että sai käteensä uunituoreen Harry Potterin.  Siitä on toki tovi aikaa. Se oli 8.11.2016. Valehtelisin, jos väittäisin, että luin sen yhdeltä istumalta. Sen sijaan sanon, että olisin voinut lukea sen yhdeltä istumalta.

Kirottu lapsi, etukansi.

Kirottu lapsi, etukansi.

Kirottu lapsi, takakansi.

Kirottu lapsi, takakansi.

Olisin siis halunnut lukea koko tarinan kerralla, mutta ensimmäisenä iltana ilmestymisen jälkeen puolen yön maissa sain komennettua itseni sulkemaan kirjan ensimmäisen näytöksen loppuun. Näytöksiä on kaksi, joten loppuun sain lukea kirjan seuraavana päivänä.

Kyseessähän on kahdeksas Harry Potter -kirja, joka kertoo Albus Severuksesta, Potterin pojasta. Se on kirja juu, mutta se on samalla näytelmän käsikirjoitus. Kyseistä näytelmää esitetään Lontoossa loppuunmyydyille saleille. Mietin, miten jouheva tarina voi olla, kun se on kirjoitettu näytelmän muotoon. Kerronta jää vähemmälle ja tilaa annetaan enemmän dialogille.

Suurena Harry Potter -fanina, kaikki kirjat heti ilmestymisen jälkeen luettuani en uskaltanut toivoa, että vielä saisin joskus sen kokemuksen. Siksi hengähdinkin hetken ensilehdillä, enne kuin uppouduin itse tarinaan.

Hengitys sisään, hengitys ulos. Ja toisto. Ja siitä se lähtee...

Hengitys sisään, hengitys ulos. Ja toisto. Ja siitä se lähtee…

Ja näytelmämuodosta viis, tarina tempaisi minut välittömästi tuttuihin tunnelmiin ja maisemiin ruuhkaiselle King’s Crossin rautatieasemalle, josta juna on juuri kotvan kuluttua lähdössä kohti Tylypahkan noitien ja velhojen koulua. Minkä vaikutuksen kirjat ovatkaan aikoinaan tehneet, kun kaikki piirtyy mieleen sellaisena kuin silloinkin. Mielikuvitus, se on niin paljon parempi maisemamaalari kuin elokuva hienoimmillakaan tehosteilla. Onneksi sain aikanaan lukea kirjat ennen elokuvia.

Kuten en yleensäkään, en nytkään tee paljastuksia. Minusta on hienoa, että tarina kertoo seuraavasta sukupolvesta Harry Potterin sijaan. Harryn tarina lienee jo koluttu. Olisi voinut olla tylsääkin palata Harryn keski-ikäisiin seikkailuihin, toki häntä ja muitakin hänen aikalaisiaan tarinassa sivutaan.

En tiedä, miten itse näytelmä toimii (muuta kuin takuuvarmasti hienosti ja upeasti, mutta tarinana) sellaiselle, joka ei ole lukenut kirjoja tai edes nähnyt elokuvia. Varmasti näyttää hienolta, miltä sitten näyttääkin, mutta tarina voi olla historiaa tuntemattomalle sekava. Mutta hän ken on Potterinsa kunnolla opiskellut, nauttii teoksesta varmasti.

Oliko ne kirjalliset Potter-elämykset sitten tässä? Vai vieläkö saa joskus yllättyä?

Jaa-a, Professori McGarmiwan sanoin: ”Urheus ei oikeuta tyhmyyttä. Aina pitää ajatella. Ajatella mikä on mahdollista.”

Kirjailija: J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne
Kirja: Harry Potter ja kirottu lapsi
Alkuperäinen teos: Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two
Kustantaja: Tammi
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
ISBN: 978-951-31-9276-1
Sivuja: 446
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kyllä. Joskus vieä luen kaikki Potterit putkeen. Ehkä.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Elokuvat alkuperäiskirjoista ovat olleet paikoin onnistuneita ja paikoin keskinkertaisia. Ehkä ensimmäisten aikaan tekniikka ei vielä ollut riittävä. Loppua kohti paranivat, kuten varmasti budjetitkin. Ehdottomasti haluaisin nähdä tämän elokuvana myös. Ja teatterina ennen kaikkea.
Montako tähteä: *****

Elisa Heilala: Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät

17 sunnuntai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Kirjallisuus, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elokuva, Kirja, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri, Televisio

Vähemmän on tullut luettua elämäkertoja. Oikein kun mietin, niin olisiko Tove Janssonin elämäkerta ainoa. Pääsin seuraamaan Heikki Kinnusen kirjan julkaisutilaisuutta, joka oli Tampereen Komediateatterissa, jossa Heikki Kinnunen esittää parhaillaan Tähteä näytelmässä Pukija. Siksi myös tulin lukeneeksi kirjan.

Heikki Kinnusen elämäkerta narikassa.

Heikki Kinnusen elämäkerta narikassa.

Kaikkihan Kinnusen tuntevat telkkarista, mutta harvoin tulee ajateltua, että telkkari- ja elokuvanäyttelijät esiintyvät teatterissakin. Ja Heikki Kinnunen on esiintynyt siellä vähän paljon. Hän ei ole koskaan sanonut työlle ei, jos siis aikaa on riittänyt. Jokaisen roolin, niin pienen kuin suurenkin, hän on näytellyt yhtä suurella intohimolla. Rakkaudesta lajiin.

Kinnusen puoliso Marianne Pietiläinen kertoo Kinnusen valmistautuvan rooleihin antaumuksella ja aina kutakuinkin samalla tavalla:”Heikillä roolin kehittäminen alkaa lukemisesta. Se lukee hirveästi tekstejään, sillä on aina tuolin vieressä teksti ja sudoku ja telkkari auki. Sillä on tapana, että se ei lue vain omia repliikkejään, vaan se lukee aina koko plarin. Niin se tietää, mitä kaverit tekee.”

Yksi Heikki Kinnusen tunnetuimpia teatterirooleja on Leea Klemolan Kokkola- ja Kohti kylmempää -näytelmistä tuttu Marja-Terttu, jota Kinnunen ei ainoastaan näytellyt, vaan joka Kinnunen oli. Klemola kuvaakin Kinnusen olevan äärimmäisen kunnianhimoinen työssään sillä tavalla, että ”se kunnianhimoisuus tuottaa hänelle suurta iloa, että se on sen elämä. Näytteleminen on sen elämä. Se tekee työtä aamusta iltaan, hartaudella ja aidolla uteliaisuudella.” Heikki Kinnunen täytti juuri 70 vuotta ja näyttelee edelleen.

Kirjassa äänen saavat monet Heikki Kinnusen tuttavat. Siinä ruoditaan myös taloussotkuja, joiden vuoksi näyttelijä aikanaan nousi otsikoihin ja joista hän vieläkin kärsii.

Kinnunen on tehnyt paljon, onnistunut paljon ja epäonnistunutkin. Pääasiassa ollaan kuitenkin varmasti reilusti ynnän puolella. Entinen puoliso Satu Silvo kertoo kirjassa, että ”Heikin tapa käsitellä epäonnistumisia oli erilainen, se ei ollut ihan ranteet auki: se tuli kotiin esityksestä ja sanoi, että huh huh, tänään oli hirveetä paskaa, tästä ei oo kuin tie ylöspäin. Se oli ihan mahtavaa!”

Kirja Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät kertoo siis Kinnusen teatteriurasta toki televisiota ja elokuvia unohtamatta. Yksityiselämää ei niinkään ruodita ja liekö se tarpeenkaan. Kirja piirtää Kinnusesta tavallisen, ahkeran ja työteliään suomalaisen miehen kuvan. Sellaisen, joka arvostaa omaa työtään, muttei suuresta julkisuudesta huolimatta nosta itseään ja omaa tekemistään muiden yli. Hän nimenomaan painottaa kaikessa työssä yhteistyön voimaa. Niinpä, ei sitä teatteria pelkällä näyttelijällä olisi, tangoon tarvitaan aina kaksi.

”Kerran jouduin sanomaan eräälle näyttämömiehelle, se tuli tupakkahuoneeseen ja totes mulle, että teillä ei oo tänään kuin puoli salia. Minä kysyin, että missäs sä oikein olet töissä, eikös se ole niin, että meillä ei ole kuin puoli salia! Ei teatteri ole vain meidän näyttelijöiden. Jos meillä ei ole kuin puoli salia, niin se on kaikkien huoli. Jos katsomossa ei ole ketään, niin kaikilta loppuu leipä. Se on näin yksinkertaista.”

Kaikki sitaatit on lainattu suoraan kirjasta.

Kirja oli varsin mielenkiintoista luettavaa. Ihan yllätyin. Kivasti kirjoitettua ja helposti etenevää. Ehkä tämä innostaa jonkun toisenkin elämäkerran lukuun, mene ja tiedä.

Kirjailijan ja näyttelijän omistuskirjoitukset.

Kirjailijan ja näyttelijän omistuskirjoitukset.

Kirjailija: Elisa Heilala
Kirja:
Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja:
–
Kustantaja:
Kustannusosakeyhtiö Tammi
ISBN:
978-951-31-8737-8
Sivuja:
335
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta julkistamistilauudessa.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Paikoittain saattaisin lukeakin uudelleen.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
No ei kai sentään.
Montako tähteä:
***+

Tampereen Komediateatteri: Pukija

03 sunnuntai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri

Tampereen Komediateatteri on tullut tutuksi menneisyydessä, kun se aloitteli ensin Komediateatterin oppilaskouluna. Olin siellä oppilaana silloin itsekin. Se oli hienoa aikaa ja sitten toisaalta joku trauma siitä jäi, koska olen sittemmin, paria kesäteatterijuttua ja yhtä lastennäytelmää lukuun ottamatta, pysytellyt erossa Komediateatterista.

Nykyäänhän Komediateatterilla on lukuisia esityksiä vuodessa ja toimiva teatteriopisto. Tilat ovat mitä mainioimmat, portaiden punaiset matot nostavat edelleen veren maun suuhun.

Pukija oli ensimmäinen aikuisten teatterikappale, jonka näin Komediateatterilla sisätiloissa. Sain kunnian osallistua aiemmin päivällä Heikki Kinnusen kirjan julkistamistilaisuuteen. Tilaisuus oli kätevästi Komediateatterilla, jossa illalla saimme vielä nähdä Pukijan, jossa Kinnunen esittää melko itseriittoista tähteä, joka on omistanut elämänsä Shakespearen näytelmien esittämiselle. Tähdellä alkaa olla ikää ja muistikin tuntuu temppuilevan.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Juuri päivällä olen saanut kuulla Kinnusen itsensä kertomana näyttelemisen vaikeudesta ja siitä, että näytellään tarinaa sitten hyvin tai huonosti, se tehdään aina tietoisesti. Se pyörii mielessäni ensimmäisen näytöksen alussa, kun Kinnunen tähtenä saapuu lavalle ja vaan on. Tuijottaa ja on. Tähti on saanut aiemmin päivällä jonkinlaisen sairaus- tai hulluuskohtauksen tai sitten vain hakenut huomiota, ja joutunut sairaalaan. Yhtäkään näytöstä ei ole koskaan peruttu ja nyt onkin vain hetkistä kiinni, joudutaanko illan näytös perumaan ja joudutaan tai ei, niin mitä sitten tapahtuu.

Ola Tuominen näyttelee Pukijaa. Hän on kulkenut 16 vuotta Tähden mukana pitäen tästä huolen, pukien, meikaten, hoivaten. Uskollisena palvelijana vuodesta toiseen. Tuomisen hahmo on lempeä, mutta määrätietoinen. Hän pitää Tähden saamista lavalle kunnia-asianaan, mutta loppujen lopuksi tulee mietittyä, haluaako hän sitä Tähden vai itsensä tähden.

Ola Tuominen on loistonäyttelijä. Hänetkin, kuten Kinnusenkin, on tottunut näkemään koomisena hahmona. Tässäkin roolissa on koomisia piirteitä, mutta myös pieni pala silkkaa piinaa. Keskustelussa nuoren Annien (Linda Silvonen) kanssa hän on hyytävä ja jäätävä, sopisi mainiosti esittämään psykopaattia. Ja sitten taas, pim, mitä herttaisin ja ihastuttavin pukija on hän.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Ensimmäisen näytöksen ajan esitys tuntuu puuduttavalta. Katson seuralaistani aistien täysin hänen tuskansa, koska en itsekään ole, käyttäisinkö oikein kauhistuttavaa ilmausta, mukavuusalueeni keskiössä. Mutta sitten, yhtäkkiä kaikki muuttuu. Tilanne muuttuu, Tähti muuttuu, tarina muuttuu…

Väliajalla vielä joudun miettimään, että mihin tämä näytelmä voi mennä, mutta sitten se nimenomaan alkaa mennä. Alussa niin tahmealta ja epäkiinnostavalta tuntunut tarina saa uusia muotoja ja osoittautuu loppujen lopuksi aivan hyväksi.

Näytelmä on ehdottomasti Heikki Kinnusen ja Ola Tuomisen yhteistyön onnistunut lopputulos. Kinnusen Tähtdestäkin sukeutuu huomattavasti monipuolisempi, miltä alussa vaikuttaa. Alkuosa tuntuu näyttelemiseltä, toinen näytös elämiseltä. Heikki Kinnusen päivällä julkaistu kirja on näyttelijän elämäkerta. En voi olla miettimättä yhtymäkohtia illan näytelmän Tähteen, joka epätoivolla muistelmiaan yrittää saada aikaan. En siis sano, että Kinnun oikeassa elämässä olisi muistelmia epätoivolla yrittänyt aikaansaada, mutta ilman Kinnusen päiväistä haastattelua olisin katsonut näytelmää aivan toisin silmin. Valitettavasti muut näyttelijät jäävät vain statisteiksi, vaikka Sanna Majanlahden roolihenkilön kovasta herkkyydestä pidänkin. Lavastus on vaatimaton, mutta vallan riittävä.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Lopputulemana voin sanoa, että näytelmä oli parempi, mitä odotin. Ja ehkä alun tahmeus vielä siivitti lopun tuntumaan paremmalta, sujuvammalta ja hienommalta. Kiitän sekä Tammea että Kinnusta hienosta päivästä.

Kenen: Ronald Harwood
Mikä: Pukija (traaginen komedia)
Missä: Tampereen Komediateatteri, Lapintie 3, Tampellan alueen laidalla, Ensi-ilta 25.9.2015
Keitä siinä oli: Heikki Kinnunen, Ola Tuominen, Tuija Vuolle, Sanna Majanlahti, Esko Raipia, Panu Raipia ja Linda Silvonen
Kuka ohjasi: Mikko Viherjuuri
Tykkäsinkö: Toinen näytös oli oikein mainio, ensimmäinen puudutti, kokonaisuutena parempi kuin odotin.
Menisinkö uudestaan: Tuskin.

Kulttulinaristi on Instagramissa

01 perjantai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

200 kcal, Arvostan, Arvostelen, Bazar, Bon, Gourmet, Gummerus, Helsinki, Herkku, Homoseksuaalisuus, Johnny Kniga, Kirja, Kotimaan matkailu, Kotiruoka, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Like, Matkailu, Museokortti, Nähtävyys, Otava/Seven, Perinteinen, Ravintola, Resepti, Siltala, Tammi, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teos, Turku, Wsoy

Vastustan kuvien käsittelyä, koska kuvan on oltava ihan oikea kuva, joka on aseteltava ja rajattava ja oikeinväritettävä siinä ottotilanteessa. Koska se on valokuvaamista se.

Ja sitten on hittovie käynyt niin, että olen tutustunut Instagrammiin (tai 6Tag-äppiin) ja Microsoft Picture Manageriin ja molemmilla on niin peevelin helppoa niitä kuvia ihan vähän parantaa. Värejä kirkastaa. Horisonttia suoristaa. Vähän vaan valmista filtteriä lisätä. Sumentaa osasia huolettomasti.

Että niin. Jotta josko kivempia kuvia nähdä tahtoo, niin Instagrammissa on Kulttis nyt myös.

Tuosta sinne mene: https://www.instagram.com/kulttulinaristi/
Jos tykkäät, niin ryhdy seuraamaan.

Moni kiitos.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Heikki Kinnusesta oli tulla tangolaulaja

30 keskiviikko Maa 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Kirjallisuus, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Kirja, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri, Televisio

Tangoa vai teatteriin
Tiesittekö, että Toivo Kärki suositteli nuorelle, matalaääniselle Heikki Kinnuselle tangolaulajan uraa? Nuoren miehen uhmakkuudella hän ilmoitti Kärjelle, että ei kuule kiinnosta. Vaikka ei tainnut näyttelijän urakaan aivan huono valinta olla. Ilman Heikki Kinnusen lukuisia sketsihahmoja Suomen viihdetaivas olisi yhtä tähteä synkempi.

Heikki Kinnunen tunnetaan työteliäänä näyttelijänä, joka itse toteaa, ettei uurastus siitä johdu, etteikö osaisi sanoa ei, vaan siitä, että aina on tykännyt sanoa kyllä kaikelle kiinnostavalle, johon aika on riittänyt. Sitä kautta hän on päässyt kokeilemaan erilaisia taiteen aloja lauluista radiokuunnelmiin, joista nuo jälkimmäiset ovat kuulemma teatterissa vaikenta.

Televisiota, elokuvia, teatteria
Koko kansan tuntemaksi Kinnunen on tullut viihdeohjelmien ja elokuvien kautta. Teatterityö, kuitenkin ehkä se päätyö siis, on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka teattereita on tullut kierrettyä niin Helsingissä, Turussa kuin Tampereellakin. Käsi pystyyn, joka ei ole koskaan kuullut heittoa ”Onks Viljoo näkyny?” Se oli toistuva hauskuutuslause vuosia ennen Kummeleita, Putouksia ja Siskonpetejä. Kinnunen heitteli sitä 1984-85 esitetyssä Älywapaa Palokunta -sarjassa ja kertomansa mukaan tympääntyi siihen heti alkuunsa, kuten muukin työryhmä. Kansa kuitenkin halusi lisää ja kansa sai. Vuonna 1988 ilmestyi Spede Pasasen tuottama elokuva nimellä Onks Viljoo näkynyt?

Juuri julkaistu kirja valmiina luettavaksi.

Juuri julkaistu kirja valmiina luettavaksi.

Koskapa se teatterityö on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle, kun me kaikki olemme vihannes- ja nakkimainoksista lähtien törmänneet Heikki Kinnuseen televisiossa, halusi Elisa Heilala kirjoittaa kirjan nimenomaan tästä teatterityön näkövinkkelistä. Kirjan nimeksi tuli Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät. Heilala vastasi aikoinaan myös niistä mainoksista ja teki Kinnusen kanssa yhteistyötä markkinoinnin tiimoilta kymmenisen vuotta. Alkujaan he ovat kotoisin samalta kylältä ja kirja alkoikin rakentua, kun Heilala kyseli läheisiltään, muistivatko he Kinnusen perhettä.

Muisto muuttuu, kun sitä tarkastelee eri näkövinkkelistä
Kirjassa on paljon näyttelijältä itseltään, mutta perspektiiviä on saatu myös haastattelemalla muita. Heikki Kinnunen hämmästyi saadessaan lukea kirjan ensiversion. Hän ihmetteli itsekin, että onko hän ehtinyt tehdä elämässään näin paljon. Kysymykseen, onko kirjaa sensuroitu, niin näyttelijä kuin kirjailijakin vastaavat: ei. Tietysti, vanhoista asioista kun on kyse, toinen muistaa asian toisin ja toinen toisin. Kun Heilala on haastatellut Kinnusen hyvin tuntemia henkilöitä, kuten perhettä ja ohjaajaystäviä, muistot ovat tarkentuneet ja ehkä vähän muuttuneetkin.

Onnistumiseen tarvitaan hyvä ryhmä
Kun nykyaika korostaa kovasti yksilöä ja soolouraa, painottaa Kinnunen, ettei ole koskaan ajatellut, että juuri hän olisi se, joka tekee esityksestä tai elokuvasta hyvän. Hän on aina kokenut, että onnistunut kokonaisuus vaatii koko joukkueen eikä siinä yksilösuorituksilla juhlita. Tulos on parempi kun kaikki pelaavat samaa peliä, puhaltavat yhteen hiileen ja soutavat samaan suuntaan (ja mitä näitä nyt on).

Mokaavatko tähdetkin?
Joka päivä, vastaa Kinnunen. Mutta mokista pääsee yli, kun päättää unohtaa ne mahdollisimman nopeasti eikä jää niihin rypemään. Jos jäisi ja olisi aina jäänyt, olisi saattaut elämä olla aika synkkää:
”Muutaman kerran on tullut lehtien taholta lähes varma tieto, että olen tappanut itteni, mutta ei mulla ole koskaan ollut sellaiseen tarvetta.”

Ei yksi vitsi vielä sketsiä tee
Kun 70-vuotisjuhlavuottaan viettävältä viihteen konkarilta kysytään, miten syntyy hyvä sketsi, hän kertoo tärkeän vinkin. Sketsi ei ole yksi venytetty vitsi, vaan se on tiivistetty pienoisnäytelmä. Jos yhden vitsin esittää viidessä minuutissa, siihen tulee paljon tyhjää. Viihteen voi jaka niin moneen osaan. On huumoria, komediaa, tragikomediaa, hupailua ja klovneriaa ja ne kaikki ovat eri lajeja. Hänen mukaansa pelkkä hupsuttelu tai hassuttelu ei ole sketsiviihdettä vaan sketsissä on oltava idea, ja käsikirjoitus, jota sitten toki voidaan käännellä ja väännellä niin, että lopputulos saattaa olla jotain aivan muuta kuin mihin aluksi pyrittiin.

Heikki Kinnusen avaus:"Kyllä mä tiedän, että teitä jännittää ihan kauheasti!"

Heikki Kinnusen avaus:”Kyllä mä tiedän, että teitä jännittää ihan kauheasti!”

Tarinankertojaa kuulemassa
Elisa Heilalan kirjoittama kirja julkaistiin eilen 29.3.2016 Tampereen Komediateatterissa, jossa Heikki Kinnunen esiintyy parhaillaan Pukija-nimisessä traagisessa komediassa. Tammi toi kirjan julkaisutilaisuuden Tampereelle, josta Tammelle suuri kiitos. Oli sykähdyttävää päästä kuulemaan Heikki Kinnusen omia ajatuksia kirjasta ja elämästään. Parinkymmenen minuutin mittaiseksi tarkoitettu Maarit Tastulan vetämä haastattelu venähti melkein tuntiin ja olisi saanut jatkua vielä kauemminkin. Kirjamessuilla on mahdollista päästä kuulemaan kirjailijoiden haastatteluita, mutta väkeä on paljon ja hallit meluisia. Oli hienoa nojautua tuolissa taaksepäin ja antaa puhetyön ammattilaisen sanojen virrata. Kertaakaan en kuullut sanoja niinku tai totanoin. Siinäpä nuoremmille opittavaa.

PS.
Mistä minä muistan Heikki Kinnusen parhaiten? Kuulin kerran jossain, en muista missä, että vaikka kaikki taatusti tuntevat Heikki Kinnusen, hän esittelee itsensä aina koko nimellä, etunimi ja sukunimi, eikä alennu siten niin monelle julkimolle tuttuun ”ettekötetiedäkukaminäolen”-latteuteen. En minä tiedä, pitääkö se paikkaansa, mutta siksi minä arvostan Heikki Kinnusta.

Heikki Kinnusen päivä

29 tiistai Maa 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kirja, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri

Tänään ilmestyy Heikki Kinnusen elämästä kertova kirja Tarinankertojan elämät. Kirjailija Elisa Heilala käsittelee kaikkien suomalaisten tunteman hauskuuttajan elämänvaiheita lapsuudesta Teatterikorkeakoulun kautta Suomen arvostetuimpiin teattereihin. Elokuva- ja televisiomaailmakin siinä käsitellään.

Kirja julkaistaan Heikki Kinnusen 70-vuotisjuhlan kunniaksi.

Tarinankertojan elämät.

Tarinankertojan elämät.

Illemmalla Kulttulinaristi lähtee Tampereen Komediateatteriin katsomaan Pukijaa, jossa Heikki Kinnunen esittää Shakespearen näytelmiin esikoistunutta Tähteä, itselleen omistautunutta näyttelijää. Pukija on Kinnusen ensiesiintyminen Tampereen Komediateatterissa, Tampereen Teatterissa hän on esiintynyt vuosia. Kyseessä on traaginen komedia, katsotaanpa naurattaako vai itkettääkö.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Pukija.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Pukija.

Alkaa kirjahylly täyttyä

18 torstai Hel 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Bon, Gummerus, Kirja, Kulttuuri, Like, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Niin, alkaa olla kirjahylly kohta täynnä. Yläkerran eteisessä oli hyvää käyttämätöntä tilaa, joten tein isäni kanssa (=isäni teki, minä ojensin jotain metallisia osia) siihen vuosia sitten kirjahyllyn. On siinä lukemattomia kirjoja, mutta on jo luettujakin. Viime vuosien lukuinto on ollut ihan toista kuin ennen vanhaan, vaikka aina on ollut hämmentävä tarve kerätä kirjoja.

Kokonaisuus ratkaisee. Nyt on tintattu niin tiukkaan, että ei voi lisätä, ei voi poistaa.

Kokonaisuus ratkaisee. Nyt on tintattu niin tiukkaan, että ei voi lisätä, ei voi poistaa.

Osaisinko lukea e-kirjoja? Minusta kirjan täytyy olla jotain konkreettista. Se verran olen venynyt, että lasken pokkarinkin kirjaksi. Kirjaanhan ei saa tehdä hiirenkorvia eikä sitä saa muutenkaan kohdella kaltoin. Mutta pokkari, no joo, pokkariahan voi kohdella miten vain ja sitten sen voi antaa pois. Kovakantisen kanssa on toisin. Onhan kirja jo esineenäkin tosi kaunis.

Kirjahyllyn rakentamisesta on siis jo vuosia, mutta joka päivä saan siitä iloa.

Suosikkeja tästä:  Suosikkini Hugh Howeyn Siilo-sarja, Runsas valikoima Tove Janssonia (pokkareina tosin), Stephenie Meyerin Vieras ja isovanhemmilta aikoinaan saatu Eino Leinon: Elämän koreus.

Suosikkeja tästä: Suosikkini Hugh Howeyn Siilo-sarja, Runsas valikoima Tove Janssonia (pokkareina tosin), Stephenie Meyerin Vieras ja isovanhemmilta aikoinaan saatu Eino Leinon: Elämän koreus.

Näiden hyllyjen tärppejä: Potterit tietysti (mihinhän se kahdeksas mahtuu? Seitsemäs on lainassa), Pirkko Saisio -valikoima ja muutama Sarah Waters.

Näiden hyllyjen tärppejä: Potterit tietysti (mihinhän se kahdeksas mahtuu? Seitsemäs on lainassa), Pirkko Saisio -valikoima ja muutama Sarah Waters.

Kyllä voi sanoa, että on laitettu lattiasta kattoon. Siellä huomio Justin Croninille, Paulo Coelholle ja keittokirjoille.

Kyllä voi sanoa, että on lattiasta kattoon kirjoja. Siellä huomio Justin Croninille, Paulo Coelholle ja keittokirjoille.

PS. Muistutuksena isälle: makkarissa on yksi tai kaksi tyhjää, hyllyjä odottavaa seinää…

Kirja-alesta

23 lauantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Gummerus, Kirja, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Taas tuli hankittua kirja-alesta yhtä sun toista, nyt kyllä maltillisemmin kuin yleensä. Akateeminen on myyntinsä jälkeen ainakin Tampereella muuttunut vähän vaisuksi ja Suomalaisessa ei näy tuttuja tätejä kuin harvoin. Lisäksi kummankaan kirja-alesta ei oikein löytynyt mitään. Tykkäisin ostaa kaupasta enkä netistä, mutta netistä ja vieläpä Adlibriksestä, joka Joulun alla petti pahimman kerran eikä edes pahoitellut, oli nämä ostettava. Alkavat vaihtoehdot käydä kirjan lukijalla vähiin.

Otin jo ylistetyn Neljäntienristeyksen sängyn viereen, mutta sainkin lainaan viime vuoden Finlandia-voittajan, Oneironin, joten se on luettava nyt. Alku ei lupaa hyvää, mutta kai sen hyvä on kuitenkin oltava…

Kotimaisia laatukirjoja ja pari muuta.

Kotimaisia laaturomaaneja ja pari muuta.

Stephen King: 22.11.63

18 maanantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Historia, Kirja, Kulttuuri, Tammi

Ensteks yks juttu: tämä ei ole kauhua. Tai arvostelustani en tiedä, mutta Stephen Kingin kirja 22.11.63 ei ole kauhua.

22.11.63

22.11.63

Ystävä tätä suositteli lähes vuosi sitten ja siitä asti kirja on ollut mielessäni. Olen odottanut sopivaa hetkeä ja nyt uuden vuoden alkuun se tuli. Se hetki. Ja se meni. Nopeasti. Teos on varsinainen tiiliskivi 869 sivulla, mutta kun yömyöhään valvoo ja ruokataukonsa töissä varaa lukemiselle, sen saa selvitettyä helposti alle kahteen viikkoon. Suosittelijaystävälle siis kaunis kiitos, kirja oli vaikuttava, vaikka uni jäikin vähäiseksi. Ei jännityksen, vaan kiinnostuksen vuoksi.

Tarinan päähenkilö on Jake Epping, opettaja Lisbon Fallsissa Mainessa. Hän suhtautuu antaumuksella työhönsä. Tulen ajatelleeksi, että jos päähenkilöstä on haluttu tehdä hyvää kieltä arvostava äidinkielen opettaja, on kirjankin tekstin oltava hyvää. En pety. Hän opettaa myös aikuisia.

     Työn teki lannistavaksi lähinnä se, kun tiesi, miten vähän noista punakynämerkinnöistä jäi oppilaiden mieleen. Jos ihminen pääsee kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen vuoden ikään oppimatta kirjoittamaan (kuulostaa eikä kuullostaa) tai käyttämään isoja alkukirjaimia siellä missä kuuluu (joulu eikä Joulu) tai kirjoittamaan virkkeitä, joissa on sekä subjekti että predikaatti, hän tuskin oppii näitä taitoja milloinkaan. Mutta me uurastamme hampaat irvessä, ympyröimme tarmokkaasti yhdyssanavirheet kuten kesä mökki ja vedämme yli sanan virkkasi ja kirjoitamme sen ylle virkkoi lauseeseen Hän ei huutanut vaan virkkasi tyynesti.

Jake Epping on hiljattain eronnut vaimostaan, ei lapsia, ei sen kummempia sitoumuksia, virka vain ja siitäkin juuri alkanut kesäloma. Hän on siis valmis ottamaan haasteen vastaan kun tapaa yhdessä yössä vanhentuneen ja laihtuneen vanhan tuttavan, jolla on tehtävä tarjolla. On nimittäin niin, että vanhalla tuttavalla on pääsy menneisyyteen, mitä Jake ei tietysti järkimiehenä tahdo uskoa. Mutta kun omin silmin näkee ja itse kokee, on vaikea väittää vastaan.

Kirjassa siis matkustetaan ajassa. Stephen King kirjoittaa Jake Eppinginä ensimmäisessä persoonassa ja se tekeekin kirjasta jotenkin henkilökohtaisen. Sen enempää Kingin tuotantoon perehtymättä, mutta väkisinkin jotain sieltä täältä kuulleena alan välillä ihan totisesti uskoa, että ainakin osa kirjasta ehkä voisi jotenkin olla totta tai että siinä voisi olla jotain viittauksia hänen omaan elämäänsä. Mene ja tiedä.

Aikamatkustuksesta kertovissa tarinoissa tulee helposti eteen kohtia, joissa ajattelee, että ei voi mennä noin. Tässä tarinassa asiat otetaan hienosti huomioon. Toki joissain kohdissa oiotaan ja monissa nojataan siihen, että historia pyrkii tasapainottumaan. Näinhän se voi olla ja Jake kai sen parhaiten tietää. Jake esimerkiksi tulee kysyneeksi hänet touhuun houkutelleelta Alilta, että mitä sitten tapahtuisi, jos Al vaikka tappaisi isoisänsä menneisyydessä. Hyvä, pointti, mutta hyvä huomio sekin, että asia kuitataan sillä, että ”Miksi ihmeessä minä niin tekisin?”. Totta, ei kannattane kokeilla. Emmekähän me muutenkaan kaikkea maailmasta ja avaruudesta ymmärrä, miksi sitten pitäisi aikamatkustuksesta tietää kaikki yksityiskohtia myöden. Asiat vain menevät, niinkuin menevät tai ainakin niinkuin ne kirjoitetaan.

Pääasiassa Jake pysyy hyvin roolissaan menneisyydessä, mutta joitakin hauskojakin sattumuksia tapahtuu. On lausahtduksia, musiikkia ja sanontoja, kuten ”bilettää”, joita ei vielä 60-luvulla ollut:

Hän nyökkäsi ja sohi haarukalla kananmunia. ”Olin tosissani. En kysy enää mitään sinun asioistasi.”
”Se on parasta. Älä kysy, älä kerro.”
”Mitä?”
”Ei mitään.”

Sehän on sellainen heitto vain, jota käytetään laajasti, mutta joka ei kai menneisyydessä olisi kuulostanut tutulta. Lausahdus tuli (lyhyesti sanottuna) tunnetuksi Amerikan armeijassa vuosina 1994-2001, jolloin homoja ei saanut syrjiä, mutta homouttaan ei myöskään saanut tuoda julki. Siitä sanonta don’t ask, don’t tell. Parempi selitys wikipediassa.

Perhosilmiötäkin pohditaan monelta kantilta ja sitä, mikä kaikki muuttuu, jos jotain pientä muutetaan. Jos yhden ihmisen elämä muuttuu, niin moniko elämä muuttuu siinä samalla? Jos yksi kolari saadaan estettyä, tapahtuuko sen vuoksi toinen paljon suurempi. Ja jos ihmisen elämän suuntaa muutetaan, muuttuuko se aina hyvään, muuttuuko se huonoon vai onko todellakin niin, että menneisyys/tulevaisuus haluaa pysyä muuttumattomana? Siinäpä pohdittavaa ennen nukkumaanmenoa.

Tarina on hillitön. Monta kertaa lukiessani jouduin toteamaan, että luen nyt kirjaa, jonka lopusta en todellakaan tiedä. Usein sitä tietää tai ainakin kuvittelee tietävänsä jo puolessa välissä että jaahas, näin tää sitten menee, mutta ei tässä päivämääräkirjassa. Se on oikeastaan aika jännä tunne, ettei ole mitään ennakkoajatuksia tai oletuksia tai toinen vaihtoehto, että niitä on niin paljon, ettei mistään saa oikein kiinni.

Liekö kirja rakennettukin niin, mutta kirja kertoo miehestä, joka ei koskaan itke, vaikka itkettäisi. Tarinassa on surullisia ja iloisia kohtia, mutta lukijana minäkään en itke. Lopussa kuitenkin hanat aukeavat. Jakellako, en muista, mutta minulla kyllä. Tarinan vuoksi? Loppuun saadun urakan vuoksi? Siksi että näin se sitten loppui? Siksi että nytkö se jo loppui? Vai miksi, en tiedä. Mutta aikamoinen kruunu Kingin kirjalle.

Luvut ovat mukavan mittaisia. Niitä voi aina lukea sen kuuluisan ”vielä yhden” eli kaksi, kolme ja niin edelleen. Nukkumaanmenokirjaksi 22.11.63 on huono, koska se yksinkertaisesti on niin painava, että sen alle puutuu ja toiseksi niin mielenkiintoinen, että uni ei ala tulla. Voisin suositella muutamaakin parempaa siihen tarkoitukseen…

Voisin väittää, että jokaisen luvun lopussa on koukku. Ihan heti alusta alkaen. Usein ohuempaakin kirjaa saa tarpoa sata sivua, ennen kuin kiinnostus herää, tässä se herää heti. Tarina lennähtää toden teolla käyntiin jo ensimmäisessä luvussa, ennen kuin on montaakaan kymmentä sivua takana. Henkilöhahmot ovat selkeitä, heistä saa hyvän mielikuvan samoin kuin maisemista. Tässä on jälleen kirja, jonka maisemiin voi palata näin myöhemmin uudestaan.

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

En ole lukenut muuta Kingiä kuin tämän ja viimeiseksi jää, mikäli muut ovat kauhua. En siis osaa verrata, millaista kieli kirjoissa yleensä on, mutta tässä se oli loistavaa. Ei ainuttakaan virhettä, ainakaan että huomannut olisin. Suomentaja on hoitanut hommansa varsin mallikkaasti. Annoin itseni ymmärtää, että vallan Stephen King itse olisi sanonut, että kaikista hänen kääntäjistään juuri suomentajasta on tullut parasta palautetta. Voin uskoa. Kieli on sujuvaa ja nautinnollista. Se ei töki eikä toksähtele, missään kohdassa ei tarvitse lukea lausetta siksi uudestaan, että se olisi kielellisesti vaikeaselkoinen. Läheskään kaikki kääntäjät eivät pysty samaan suoritukseen.

Mielestäni kirja on todella nautinnollista luettavaa. Hyvä kai olisi vähän tuntea paremmin Amerikan historiaa, mutta ei se välttämätöntä ole, onnistuihan lukeminen minultakin. Kyllä kirja ajattelemisen aihetta antaa ja jossittelua saa aikaan. Jännitystä on vähän, mutta kauhua ei laisinkaan. Jos et ole koskaan lukenut Kingiä, niin nyt kannattaa. Ja vaikka olisitkin, kannattaa silti.

Vien kirjan nyt omalle paikalleen kirjahyllyyn.

     Hetken aikaa kaikki oli selkeää, ja kun niin käy, tuskin huomaa, että maailmaa on olemassa. Emmekö me kaikki salaa tiedä sen? Se on täydellisen tasapainon saavuttanut, rattaita ja pyöriä esittävien huutojen ja kaikujen koneisto, kauniiden unien kello, joka helähtelee elämäksi kutsumamme lasin alla. Mitä on sen takana? Sen toisella puolella ja ympärillä? Sekasortoa, myrskyjä. Miehiä joilla on moukari ja miehiä joilla on puukko, miehiä joilla on revolveri. Naisia jotka vääristävät sitä, mitä eivät pysty alistamaan, ja vähättelevät sitä, mitä eivät kykene ymmärtämään. Kauhun ja menetyksen universumi ja sen keskellä pieni valaistu näyttämö, jolla kuolevaiset tanssivat pimeää uhmaten.

Kirjailija: Stephen King
Kirja: 22.11.63
Alkuperäinen teos: 11/22/63
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-6956-5
Sivuja: 869
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Kestäisi. On kirjoja, jotka voi laittaa luettuaan eteenpäin ja sitten on kirjoja, jotka jäävät hyllyyn. Tämä jää. Täytyy laajentaa hyllyä.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Joo, kyllä haluaisin.
Montako tähteä:
***** (kirjavuosi lähtee aika korkealta tasolta käyntiin)

 

 

23 kirjaa vuodessa (2015)

01 perjantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Bon, Gummerus, Kirja, Kulttuuri, Like, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Siis melkein kaksi kirjaa kuukaudessa. Noin niinkö keskimäärin. Listasin viime vuoden alkupuolella aiempien vuosien lukusaavutuksia artikkelissa 27 kirjaa vuodessa. Tämä on jatkoa sille ja listaan kirjat, jotka viime vuonna luin ja tähdet, mitä lukupäiväkirjaani annoin (saattaa poiketa niistä tähdistä, mitä arvostelussani annoin).

Linkeistä arvosteluun kliksauta.

Ulla-Lena Lundberg: Jää ****-
Tove Jansson: Kesäkirja *****
Ali Smith: Oli kerran kello nolla **
Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset ****+
Donna Tartt: Tikli ****
Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus *****
Kari Hotakainen: Kantaja **+
Lisa Genova: Edelleen Alice *****
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein ***+
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin ***
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus *-
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu ****-
Pauliina Vanhatalo: Pitkä Valotusaika ****
Inga Röning: Hippiäinen ***-
Anna Perho: Pientä säätöä *****
Antti Holma: Järjestäjä *
Sofi Oksanen: Norma **1/2
Hugh Howey: Kohtalo *****
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki ****-
Riad Staffout: Tulevaisuuden arabi ***1/2
Jari Sarasvuo: Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä *
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe *****
Anna Perho: Työ x perhe = superarkea2 *****

Vissiin ihan kivasti meni lukuvuosi vaikka edellisen vuoden määrästä jäinkin. No eihän tämä kilpailu ole, mutta on se kuitenkin.

Harvoin jää kirjoja kesken, mutta viime vuonna jäi joku mitä en muista sekä Finlandiapalkittu Nenäpäivä. Kahlaan sen loppuun joskus.

Kun katson vuotta taaksepäin, on vaikea päättää, mikä kirja oli paras, mikä huonoin. Oikeastaan juuri parhaan löytäminen on vaikeinta, huonoimpia olivat Antti Holman Järjestäjä ja Jari Sarasvuon tilitys tähänastisesta elämästään. Sofi Oksasen Norma oli myös hienoinen pettymys, vaikkei nyt aivan huono sentään.

Anna Perhon kirjat olivat loistavia, tykkäsin kovasti omassa sarjassaan. Eniten silmiä avasivat kirjat Jakarandapuun lapset sekä tarina Kabulin poikatytöistä. Tykkäsin myös Donna Tarttin Tiklistä, jota olin odottanut kauan.

Kirjavuoden jaetulle ensimmäiselle sijalle nostan Hugh Howeyn Kohtalon, Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe sekä Anna Perhon Superarkea potenssiin kakkosen.

Hieno kirjavuosi takana ja upea seuraava edessä. Stephen Kingin 22.11.63 lähti lukuun tänäaamuna ja vuoden ensimmäisen kirjan, viimeisimmän Mielensäpahoittajan sain loppuun viime yönä vuoden jo vaihduttua. Haluan myös lukea Finlandia-voittaja Oneironin, seuraavan Tulevaisuuden Arabin ja Anthony Doerrin seuraavaksi suomennettavan kirjan, joka ilmestyy joskus alkukesästä. Lisäksi parhaillaan kesken on Madventuresin jamppojen elämänohjekirja, katsotaanpa sitten, miltä lista näyttää vuoden jälkeen. Kaikille oikein hyvää kirjavuotta! Ja Uutta Vuotta 2016 muutenkin!

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...