30 perjantai Tam 2015
Avainsanat
Kuka keksi näin älyttömän tavan kätkeä teepussin naru pussin sisälle? Nordqvistin mainoslause sanoo:”Tee hetkestä elämys”. Aikamoinen elämys siitä tuleekin näiden pussien kanssa. Kyllä lapsi niin mielensä pahoitti kun pussista kiinni pitäessään, narua ulos vetäessään koko pussin sisällön pöydälle lennätti. Kalliit tulee teet kun täytyy pöydältä sihtiin kaapia. Onko tämä vika vai ominaisuus?
Mikä järki?
Nordqvistin palaute tästä linkistä.
30 perjantai Tam 2015
Tuli satumainen tilaisuus mennä eläviin kuviin. Kaikki, mitä olisi pitänyt mennä katsomaan, olivat jo menneet (siis pois ohjelmistosta) ja ainoa kriteeri valintaan oli, että elokuvan piti alkaa klo 17-18 ja loppua ennen klo 20. Loppukilpaan valikoituivat suomalainen Viikossa aikuiseksi ja ruotsalainen mainetta ja palkintoja niittänyt Turisti. Frankriken alepille siis ja alamäkihiihtoa, voittajaksi selvisi Ruben Östlundin ohjaama Turisti, alkuperäiseltä nimeltään Force Majeure. Oliko kumpikaan niistä sen sopivampi elokuvalle, en osaa sanoa, olisin nimennyt toisin.
Näin jossain mainoskuvan leffasta. Sitten joku kehui sitä facebookissa. Finnkino mainitsee genreksi komedia ja draama, sopivaa perjantaikatsottavaa siis. Mainoskuvassa perhe nauttii lounasta terassilla ja sitten tulee kauhea lumivyöry eli lavin ruotsalaisittain, avalnche englantilaisittain. Kuva, kuten elokuvan trailerikin antoivat minulle elokuvasta vähän eri käsityksen, kuin mitä se sitten oli…
Johannes Bah Kuhnke, Vincent Wettergren, Clara Wettergren and Lisa Loven Kongsli FORCE MAJEURE, a Magnolia Pictures release. Photo courtesy of Magnolia Pictures.
Ruotsalaisperhe on lähtenyt Ranskaan viettämään laskettelulomaa. Perheeseen kuuluu kaunis äiskä, komea iskä, tyttö ja poika, kuinkas muutenkaan, kun Ruotsista tullaan. Perheen isä on omistanut elämänsä työlle, mutta tällä lomalla on tarkoitus antaa aikaa perheelle – ainakin vaimon mukaan. Ollaan alpeilla mahtavissa maisemissa ja lasketellaan. Lapsia vähän vituttaa, mutta eikös niitä aina?
Elokuva kertoo viidestä päivästä, joiden aikana tapahtuu paljon. Tai vähän. Kuvaus on hienoa, maisemat ovat hienot, tarina on mielenkiintoinen ja täysin erilainen mitä kuvittelin. Ihmiskuvaukset ja roolivalinnat osuvat nappiin. En tunne näyttelijöistä ainuttakaan ja ehkä sekin auttaa toden tunnun luomisessa. Kaikki lapsia myöten ovat aitoja – kuin dokumenttia katsoisi.
Kaksituntinen elokuva tuntuu välillä vähän pitkältä, mutta pitää otteessaan. Leffaseura sanoi, että kaikki lihakset ovat kipeänä katsomisen jälkeen. Mieliala elokuvan jälkeen on hämmentynyt ja kotiin päästyä melankolinen. Onko se komedia vai draama? Kai siinä hetkensä komedianakin oli, mutta minä näin sen aika raskaana. Ei mikään ensitreffielokuva.
Tarina on saatu esitettyä hyvin, kun katsoja monta kertaa keksii, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta sitä ei tapahdukaan. Moni kohtaus oli tehty niin hienosti, että myötävaivaantuneisuuden vuoksi olisi ollut helpompi vajota penkin alle kuin katsoa. Elokuvasta on hirvittävän vaikea sanoa mitään paljastamatta liikaa. Elokuvaseura kuvasi Turistia yhdellä sanalla: yllättävä. Tämä elokuva ei selvästikään mene yhdellä puraisulla, vaan sitä täytyy vielä fundeerata.
Kysymykseen, kannattaako mennä katsomaan, vastaan että ilman muuta.
28 keskiviikko Tam 2015
Avainsanat
Arvostelen, Kulttuuri, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri
Pieni hetki pääsi vierähtämään näytelmän näkemisestä tähän, että pääsin kirjoittamaan. Korjaan, että sain aikaiseksi kirjoittaa. Näytelmä, elokuva, kirjamikävain olisi arvosteltava heti, muuten se katoaa johonkin.
Sormet hunajapurkissa on Kari Heiskasen käsikirjoittama ja Anna-Elina Lyytikäisen TTT:lle ohjaama näytelmä. Pääosia ja myös ainoita osia esittävät Tommi Raitolehto ja Karoliina Kudjoi. Ensimmäistä olen nähnyt lavalla useinkin, jälkimmäistä en muistaakseni aiemmin.
Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Kauko Vuori (Tommi Raitolehto) on urallaan ja parisuhteessaan sössinyt näyttelijä, joka haluaa paeta kaukomaille ja sitä ennen lavastaa kuolemansa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän tapaa exänsä, toimittaja Eeva Törmän kaupassa. Suhde päättyi aikanaan vähän kurjasti ja nyt se uhkaa jatkua. Miten tarina kehittyy ja etenee, on parempi jättää kertomatta, koska jokunen käännekin tulee vastaan.
Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Tarina oli kiinnostava ja yllättävä. Tai no, kyllä sitä osasi jonkin verran etukäteenkin aavistella. Siinä oli hyvä rytmi, josta näyttelijät saivat hyvin kiinni. Luin jostain, että Raitolehdon äänessä kuuluu Kari Heiskasen ääni. No joo, mikä ettei, ehkä puhe näin jälkikäteen painottui heiskasmaisesti.
Asioita, jotka jäivät minua tai katsojakollegoitani häiritsemään, oli muutamia. Mihin aikakauteen näytelmä sijoittui? Kyse oli, mitä, 40-50 vuotiaista ihmisistä (tässä meillä oli hieman hajontaa mielipiteissä), mutta nimet olivat jotenkin vähän vanhempien, eivät tämän päivän 40-50 -vuotiaiden. Oltaisiko siis oltu ajassa 10-30 vuotta tästä taaksepäin? Kuitenkin lavastus oli moderni viitaten helposti tähän päivään.
Toinen oli puhe. Näyttelijät puhuivat, velvoitti heitä siihen sitten ohjaaja tai käsikirjoitus, kuin alkuperäinen teksti olisi ulkolainen, ehkä englantilainen. Tuntui, että kohta he kutsuisivat toisiaan Elisabethiksi ja Anthonyksi suomen seassa täydellisellä englannilla, niinkuin joskus näytelmissä tehdään. Se oli erikoinen tunne, kun jotenkin näytelmä ei istunut siihen aikaan ja paikkaan, mihin sen olisi ehkä pitänyt.
Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Juonta paljastamatta on vaikea puuttua näytelmän loppuun, joka herätti kysymyksiä, onko Heiskasella ollut jotain kosketuspintaa aiheeseen omassa elämässään, osalla katsojista nimittäin on ja heistä kaikki ei tuntunut aivan uskottavalta. Toiveikkaalta ehkä enemmänkin. Miettikää itse, kunhan katsotte.
Edellisistä huolimatta teksti oli hyvä ja näyttelijät tekivät työnsä sujuvasti ja hyvällä rytmillä. Karoliina Kudjoi vähän pusersi rooliaan, mutta uskon, että se näytelmän kehittyessä vähän tasoittuu. Tommi Raitolehto on hillittömän hyvä ja taitava näyttelijä, joka taipuu moneen. Kuulin kyllä toisaalta, että jonkun mielestä hän on aina samanlainen. Olen eri mieltä, mutta sehän porukalla teatterin katsomisessa rikkaus onkin, ettemme ole kaikki samaa mieltä. Mieleenpainuvin kohta oli hetki, jolloin Kauko Vuoren täytyi todella miettiä, paljastaako salaisuutensa vai ei. En kerro, kumpaan hän päätyi, mutta asian puntarointi, huono omatunto ja kaikki mahdolliset tunteet sekoittuivat ja kulminoituivat korvien hierontaan niin täydellisen aidosti, että hänen puolestaan pahaa teki. Ja korvien.
Nimi Sormet hunajapurkissa antoi näytelmästä erilaisen käsityksen. Vähän sama kuin Abi Morganin Rakkauslaulussa. Kyllä nimen pitäisi jotenkin kuvata koko näytelmää. Kai. Nyt se jäi vähän irralliseksi. Näytelmän sanotaan olevan komedia ja oli siinä vähän sitäkin. Harvasta komediasta kuitenkaan niin punaisin silmin lähdetään kuin tästä. Kellariteatterin esityksiltä on lupa odottaa suuria tunteita ja tuntemuksia. Tuli niitä tästäkin. Kyllä jäi mieleen, jäi sitten kuitenkin. Sormet hunajapurkissa vaati ehdottomasti purkamista. Päähän siitä tuli kipeäksi.
Ravintola Artturi, mattoikkunainen kapakka nuoruuden teehetkistä oli kovasti paljon laajentunut ja muuttunut. Kuvassa on jonkun muun kuin minun seuralaisia.
Kenen: Kari Heiskanen
Mikä: Sormet hunajapurkissa
Missä: Tampereen Työväen Teatteri, Kellariteatteri
Keitä siinä oli: Tommi Raitolehto ja Karoliina Kudjoi
Kuka ohjasi: Anna-Elina Lyytikäinen
Tykkäsinkö: Joo ja en, pääasiassa joo, jotenkin ristiriitaisesti.
Menisinkö uudestaan: Menisin, haluaisin antaa toisen mahdollisuuden.
25 sunnuntai Tam 2015
Avainsanat
Arvostan, Kulinarismi, Lapsen kanssa, Lontoo, Matkailu, Nähtävyys, Perinteinen, Ravintola
Tänä aamuna lehdestä lukemani mukaan suomalaisten sanavarastosta on hävinnyt tärkeä sana. Se se on ”hyvää”. Tapakouluttaja Kaarina Suonperä kertoo, että sitä käytetään kielessämme nykyään hyvin harvoin. Kaikki on typistynyt muotoon ”Päivää” tai ”Iltaa”, mutta hyvin harvoin ”Hyvää päivää” tai ”Hyvää iltaa”. Suonperä veikkaa sen johtuvan koulusta. Että opettajat eivät enää edellytä lapsukaisilta hyvän huomenen ja näkemiin sanomista. Voi pitää paikkansa. Koko juttu löytyy vaikka päivän Kalevasta. Tapakouluttaja: Suomalaisten sanavarastosta on hävinnyt yksi tärkeä sana.
Brittiläinen ei sen sijaan koskaan sano vain ”Afternoon!”, vaan ehdottomasti ”Good Afternoon” ja siihen perään vaikka vielä dear, love tai muu vastaava. Ja Afternoonista kun puhutaan, tulee mieleen peribrittiläinen Afternoon Tea. Iltapäiväteen juuret ulottuvat 1800-luvun Britanniaan, jossa Bedfordin herttuatar Anna kaipasi jotain aamiaisen ja illallisen väliin. Hän päätti ruveta nauttimaan teetä ja jotain pientä. Nykyään Afternoon Tea on käsite ja siitä nauttivat useimmiten hienostorouvat ja turistit.
Iltapäiväteetä tarjoillaan kolmena eri versiona. Yksinkertaisin ja edullisin sisältää teetä ja skonsseja hillolla ja kermavaahdolla. Seuraavalla tasolla on kaikkea muutakin tarjottavaa, kuten leipiä, leivoksia, pikkuleipiä jne. Hienoimpaan versioon kuuluu shampanjakin.
Lontoon arvostetuimpia ja hienoimpia paikkoja iltapäiväteeskentelyyn ovat The Ritz-hotelli ja Claridge’s. Näissä paikoissa teehetki voi maksaa hämmentävän paljon eli noin 50 puntaa per henkilö ja shampanjan kanssa vielä noin kympin enemmän. Edullisempiakin vaihtoehtoja löytyy. Niitä voi tutkailla vaikka British Afternoon Tea Guiden sivuilla. Itse ammensin tietoni Telegraphin sivulta London’s ten best afternoon teas. Sieltä löytyi mainio maisemat ja iltapäiväteen sisältävä, varsin kohtuuhintainen (tarjous 17,50 puntaa) Citycruisesin Thames-risteily.
Metropysäkki Tower Hill, jonne pääsee keltaisella Circle Linella tai vihreällä District Linella.
Risteily lähti Tower Pieriltä Tower Bridgen läheltä. Lähin metropysäkki on Towerl Hill ja siitä kyllä hetken kävelee. Laituri on metrolta katsottuna Tower of Londonin oikealla puolella rannassa luonnollisesti. Viitoitus oli vähän huono. Matka keskustasta kävelyineen päivineen kesti yllättävän kauan. Ainakin puoli tuntia. Vanonen lähti klo 15.30 ja palasi klo 17.00. Oikein hyvän mittainen reissu. Ilma oli tuulinen ja kylmä, joten ulkokannella kuvailu jäi. Sisällä oli ihanan lämmin, eikä tuuli keinuttanut juuri yhtään.
Lähtömaisemana Tower Bridge.
Lähtömaisemassa ihan vastapäätä myös HMS Belfast.
Ensin ajeltiin maailmanpyörä London eyelle asti. Vähän harmitti, että Parlamenttitalolle asti ei menty, mutta sille oli ehkä jokin syy. Sitten käännyttiin ja alkoi selostus. Olisi voinut olla kovemmallakin, mutta toisaalta ei näin ollut häiritsevä.
London eye iltapäiväauringossa.
Joku laiva maisemassa.
Lisäjuomat kyseltiin (hinnat olivat varsin kohtuulliset) ja kohta jo pöytiin kannettiin Afternoon Tealle olennaisesti kuuluvat kolmikerroksiset tarjottimet. Teetä (tai kahvia tai kaakaota, oh dear) sai niin paljon kuin halusi ja muutkin tarjoilut olivat erittäin riittävät. Laatu oli hyvä. Varmasti Ritzissä kaikki olisi vielä hienompaa ja aidompaa, mutta kovasti nautimme näistä turistille tarjotuista skonsseista, kolmioleivistä eri täytteillä ja pikkuisista leivoksista.
Ihastuttava, runsas iltapäiväteetarjoilu.
Toiseen suuntaan ajeltiinkin sitten Tower Bridgen alta kauas, kauas aina uudelle Canary Wharf -alueelle asti. Se oli hienoa nähtävää, koska se oli kuin toinen keskusta. Yllättävä. Ja välillä oli tavallisia asuntoja monen moisia.
Loistokohde turistille. Suosittelen tätä Lontoon matkan must-kohteeksi.
Lähtölaiturin ohiajo.
Tower Bridgen alitus.
Canary Wharf.
Risteilyn päätösmaisemia. Mikä upea valomeri!
Pieni iltakävely vielä upeissa iltamaisemissa.
25 sunnuntai Tam 2015
Avainsanat
Nyt tuli sellainen ohje vastaan, että on jaettava, vaikken ole vielä testannutkaan. Miten tehdä varmasti hyvä lohi pilaamatta sitä? Se haudutetaan maidossa.
Linkistä Risto Mikkolan mainioon ohjeeseen ja videoon: http://www.iltalehti.fi/pippuri/2015012219065662_ah.shtml
Tässä vielä ohje ihan suoraan kopsattuna:
800 g lohifileitä annospaloina (200g)
1 l maitoa
5 kpl valkosipulinkynsiä viipaleina
1,5 tl suolaa
5 oksaa timjamia
Sekoita kattilassa maito, suola, valkosipuli ja timjami. Kiehauta noin kaksi minuuttia. Laita lohipalat vuokaan ja kaada kuuma liemi päälle niin, että fileepalat peittyvät, aseta folio vuoan päälle, jotta lämpö ei haihdu. Anna hautua 15 minuuttia.
Joutuu koklaamaan!
25 sunnuntai Tam 2015
Posted in Kirjallisuus, Teatteri, Yleinen
Avainsanat
Arvostan, Kulttuuri, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri
Nyt olen nähnyt hyvää teatteria. Olen ennenkin, mutta tämä oli hyvä tähän teatterivuoden alkuun. Panokset ovat korkealla.
Kyseessä on Tampereen Työväen Teatterin Valokuvavarkaat. Ensi-ilta oli juurikin eli 21.1.2015. Luin lyhyesti näytelmän esittelyn netistä ja kommentit esittelyn alta. kommenteissa sanottiin, että kovasti odotetaan tätä Orvokki Aution tekstiä näyttämöllä nähtäväksi ja toivotaan, että siinä käytettäisi pohojalaasmurretta. Käytettiinkin ja näin jonkun vuoden pohjanmaalla asuneena se kuulosti melko luontevaltakin. Näytelmän katsomisen jälkeen tuli tunne, että tähän Orvokki Autioon täytyy tutustua.
Kuva: Teppo Järvinen / Tampereen Työväen Teatteri
Alkunäkymä on Anelma Luhdan (Teija Auvinen) ateljee. En ole koskaan vieraillut ateljeessa, mutta mielikuva niistä on aina samanlainen. On tyhjiä tauluja, maalaustelineitä ja paljon avaraa tilaa. Näyttämön toisessa laidassa sijaitsee äiti Siviä Luhdan (Eeva-Riitta Salo) pohojalaanen koti yksinkertaisesti, mutta hienosti toteutettuna. Eletään vähän vanhemmassa ajassa kuin nyt, ehkä. Sanoisin, että 1990- ja 2000-luvun taitteessa. Aika pitkälti samassa maisemassa ollaan koko ajan, värillä vieraillaan isosiskon, Ansa Rannan (Jaana Oravisto) kotona. Lavasteet ovat toimivat ja niissä on kivoja jekkuja. Välillä joutuu oikein ajattelemaan, että nyt on tehty hienoja juttuja, nyt on osattu rakentaa ja koristella. Valaistus on tunnelmallinen ja valojen käyttö nokkelaa. Niillä saadaan luotua eri tiloja, tarkoittaen nyt ehkä enemmän vielä mielentiloja kuin mitään fyysistä, jos toki sitäkin.
Kuva: Teppo Järvinen / Tampereen Työväen Teatteri
Ihminen kadehtii vain arvostamiaan asioita, totesi Juhani Joki (Auvo Vihro) mainiosti. Siinä on muuten hieno lause, taidankin kiinnittää siihen huomiota omassa elämässäni ja ympäristössäni. Moni asia näytelmässä liippasi melkein vähän niinkuin läheltä joko omassa tai läheisteni elämässä, tässä toki paljon vahvemmin. Kateutta on monenlaista ja se ilmenee monilla tavoilla. Samoin on perheissä erilaista rakkautta eikä äidinrakkaus taida ollenkaan aina olla tasapuolista, vaikka se tykätymmästä lapsesta siltä tuntuukin. Tosin, kuulin juuri, että joku jossain on tehnyt tutkimuksen (enkä ollenkaan pysty kertomaan lähdettä, joten uskokaa jos tahdotte), että kaikki lapset kokevat olevansa niitä huonommin kohdeltuja. Kannattaa siis olla ainoa lapsi.
Näytelmässä käytetään hienosti nukketeatteria. Sitä voisi olla vaikka vähän enemmänkin, mutta mielummin vähemmän kuin enemmän. Mielummin niin, että sitä jää kaipaamaan ja toivomaan lisää. Nuket tuovat esitykseen sisältöä ja vahvistavat eroa todellisuuden ja muun välillä. Nukketeatteria käytetään myös monipuolisesti. Ohjaaja Tiina Puumalainen on tehnyt nuket itse, aika makeeta. Jos jotain parannettavaakin, niin ensimmäisen nukkekohtauksen aikana musiikki on niin kovalla ja liekö äänentoistossa joku tasapainovika, että puheet jäävät epäselviksi. Näkymä on kuitenkin vaikuttava. Ja muuten musiikki on saatu sopimaan näytelmään hienosti. Jälkikäteen en osaa sanoa, oliko sitä vain vähän vai enemmänkin, alussa kiinnitin sen sopivuuteen kyllä huomiota. Se sopi.
Kuva: Teppo Järvinen / Tampereen Työväen Teatteri
Onko Teija Auvinen ja Auvo Vihro todettu toimivaksi näyttämön unelmapariksi? Viimeksi näin heidät parina Hiljaisissa silloissa viime vuonna ja nyt tässä. Kumpikaan heistä ei ole aiemmin kuulunut suosikkinäyttelijöihini, mutta Hiljaisissa silloissa molemmat tekivät hienon suorituksen ja niin tekivät nytkin. Auvo Vihron roolit ovat tuollaisia pehmeän rakastajan rooleja ja niissä hän on kieltämättä hyvä. Vihro on kuin vuosikertaviini, jos ymmärrätte mitä tarkoitan, vaikken periaatteessa voisikaan verrata häntä viiniin, koska viinistä en pidä. Ihmisellinen mies on häpeäkseni edelleen näkemättä, millainen hän siinä lienee?
Teija Auvinen muuttuu kerta kerralta nuorekkaammaksi ja ihanammaksi. Ehkä hänellekin on osunut hyviä roolivalintoja. Hänenkin työnsä ovat pehmenneet, mutta niihin on tullut hyvänlaista särmää. Näytelmän alussa olisin voinut väittää, että rooli-hänen rooli-äitinsä kohtelee häntä siksi niin kurjasti, koska hän pitää naisista, mutta väärin meni. Ulkoisesti hän olisi hyvinkin mennyt söpön vähemmistönaisen muottiin.
Kuva: Teppo Järvinen / Tampereen Työväen Teatteri
Jaana Oravisto yllättää jokseenkin riehakkaalla roolillaan. Hänenkin näyttelijäntyöstään paljastuu näin minulle aivan uusia puolia. Onko niin, että kaikki näyttelijät ovat yhtäkkiä kypsyneet ja parantuneet entisestään vai osuiko tässä nyt joku niin hyvin, etten vaan saa oltua normaali kriittinen itseni?
Aivan ihmeellisen näyttelijäntyön tekee Eeva-Riitta Salo olemalla karrikoitu, mutta täysin uskottava, jäätävä äiti. Kuitenkin jotain pehmeyttäkin on, eikä kaikki ehkä ole niin mustavalkoista, miltä tuntuu. Ei kai ihminen tahallaan paha ja epäreilu ole omalle lapselleen? En tiedä, minkä ikäinen Palo on, mutta muistan jo aikaa sitten nuorena katsoneeni häntä Teatteri 2000:ssa. Tämän roolin perusteella hän on todella, todella hyvä ja uskottava näyttelijä. Hän ei näyttele, vaan hän on Siviä Luhta pienintä yksityiskohtaa myöten.
En halua purkaa näytelmän juonta sen enempää, koska se tuli itsellenikin yllätyksenä. En yleensä kommentoi mitään väliajalla, koska haluan kokea koko kokonaisuuden ennen arviota. Nyt jouduin kuitenkin väliajalla toteamaan, että tässä taitaa olla nyt hyvät ainekset kasassa. Ja toinen näytös sen vahvisti. Menkää hyvät ihmiset teatteriin. Ette pääse ihan helpolla, mutta ei tämä mikään raskaskaan kappale ole. Uskon, että jokainen voi löytää Valokuvavarkaista kosketuspintoja omaan tai läheistensä elämään. Ennen kaikkea näytelmä on inhimillinen ja todellinen. Aito.
Kenen: Orvokki Autio
Mikä: Valokuvavarkaat
Missä: Tampereen Työväen Teatteri
Keitä siinä oli: Teija Auvinen, Eeva-Riitta Salo, Jaana Oravisto, Auvo Vihro, Henrika Nieminen, nukkeja ja nukettajia Hanna Mattila, Kari Kokkonen, Antti Palo, Antti Lauttamäki ja Teemu Kiiskilä
Kuka ohjasi: Tiina Puumalainen
Tykkäsinkö: Yllättävän paljon.
Menisinkö uudestaan: Kyllä haluaisin mennä.
24 lauantai Tam 2015
Avainsanat
Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Leipä, Pasta, Resepti, Salaatti
Alkujaan löytyi internetistä Luolanaisen resepti, yhteyttä lienee myös kulttimaineen saaneeseen Gullichsenien avokadopastaan. Tiedä sitten kumpi oli ensin. Meidän taloudessamme se on käytössä nimellä avokadomössö ja ohje menee näin:
Pilko ja mössää 2-3 kypsää avokadoa, lisää sekaan kourallinen parmesaania raasteena (raasta itse äläkä sorru valmiiseen), lisää survottuna 2-4 valkosipulin kynttä, pilko tuoretta chiliä maun mukaan (punainen näyttää kivalta), ripaus suolaa ja mustapippuria, loraus oliiviöljyä ja yksi puristus sitruunaa. Sekaan sopii toki lisätä alkuperäisten reseptien mukaan tuoretta basilikaa tai persiljaa…. mitä vain yrttejä, mutta ilmankin on vallan hyvä ja nopeampikin.
Kun mössö on valmis, jätä avokadojen kivet siihen, estävät tummumista. Voit poistaa ne ennen tarjoilua tai jättää hämmästeltäväksi.
Avokadomössö kivillä.
Mössö käy hyvin taskuleipien sisään tai leivän päälle, salaatin sekaan, pastaan tai kasvissuikalepastaan (ohje löytyy täältä). Menee sitä muutama lusikallinen pelkältäänkin.
Tarjoilun päätyttyä ota kivi talteen, liota sen aikaa, että halkeaa ja istuta multaan. Saat hämmentävän näköisen, pitkävartisen kasvin.
Pitkävartinen avokado herättää keskustelua.
24 lauantai Tam 2015
Avainsanat
Ystävä vuosien takaa kutsui kylään viime kesän alkupuolella. Hän oli valmistanut olohuoneessa tarjottavan, viehättävän alkupalan lisäksi raikasta kreikkalaista salaattia ja tuoreta patonkeja. Siis itse tehnyt patonkeja oli hän. Minä sitä ihmettelemään, että kuka hullu itse tekee patongin, että kätevämmin ja taatusti halvemmalla saa kaupasta valmiin. Että eihän ne jauhot mitään maksa, mutta uunia on lämmitettävä ja vaivaa on ja ja ja.
Ja sitten maistoin. Olihan se nyt hyvänen aika ihan eri kuin kaupan tätin 8 vuotta vanhasta pakastetaikinasta ”tänään täällä paistettu”-patonki. Paljon painavampaa eli täyteläisempää, mehevää, siis täyttä tavaraa koko hoito. Ja ihanan lämmintä. Kuulemma myös helppo tehdä.
En ole ollenkaan leipäihmisiä (ollut), mutta päätin kokeilla itsekin. Googleen että:”itse tehty patonki” ja PIM, siitä Hellapoliisin viiden tähden ohjeella tekemään. Vähän tuli patongeista ohuita ja pitkiä, mutta ah kuinka maukkaita.
Siitä olen sitten itse kehitellyt eteenpäin ja niin ovat syntyneet TASKULEIVÄT. Tarve syntyi siitä kun pulled pork ja kaikki muut mössöt eivät sinne patonkiin mahtuneet ja kaupan tädin leipä oli liian, no, kaupan tädin leipää.
Kulhollinen taskuleipiä. Leivinliina pitää leivät lämpiminä ja ennen kaikkea näyttää kivalta.
Ohje 12 leivälle menee näin:
Sekoita keskenään noin litra jauhoja (puolet hienoa vehnää, puolet täysjyvää tai sämpyläjauhoa ja vielä leseitä tai kaurahiutaleita tms.), 1 pss kuivahiivaa ja suolaa. Mittaa kulhoon puoli litraa väh. 42 C vettä ja 5 rkl oliiviöljyä. Itse kaadan suoraan pullosta ja lasken viiteen, sitten vielä pikkuluraus. Aina vielä pikkuluraus.
Jauhot veden sekaan ja kädellä sekaisin. Vähän saa olla tarttuvaa, mutta jos tarttuu pahasti, lisää jauhoja ja jos kaikki jauho ei uppoa, lisää vettä. Sitten taikina nousemaan. Itse käytän metallikulhon lämpimällä levyllä, että nouseminen saa lisäpotkua.
TIK, TAK, TIK, TAK, TIK, TAK… näin se kello raksuttaa eteenpäin ja sitten on taikina noussut.
Uuni lämpenemään 250 C. Paistoaika on 8-9 min. Tai enemmän tai vähemmän. Jauhoa pöydälle, taikina siihen ja vaivaamaan. Puolitus ja pötköksi teko. Molemmista pötköistä jakamaan kuudeksi palleroksi. Voit nostattaa palloja vielä jos haluat, en tiedä miksi haluaisit, minusta se on hauskan näköistä kun turpoavat.
Kaulitse pallosta ohut neliömäinen levy, taita se kulmasta kulmaan kahtia ja vielä kahtia. Nosta pellille, siihen mahtuupi kuusi, kun laitat neljä kulmiin ja kaksi keskelle. Anna kohota liinan alla, suihkauta päälle pikkuisen vettä ja ripottele sormisuolaa. Sitten uuniin. Pois kun aika on täynnä tai väri passeli.
Leikkaa pitkältä sivulta auki niin, että muodostuu tasku. Sen voi tunkea täyteen kaikkea. Suosikkiyhdistelmäni on: Tannisen savustettu valkosipulihilloke, salaattia, kurkkua, tomaattia, (chili)majoneesia, Avokadomössöä ja Lidlin pulled porkia.
Pallerot ne siinä vielä turpoavat.
Kauli neliöksi.
Taita kulmasta kulmaan.
Taita kolmioksi.
Uunissa leivät vähän vielä paisuvat ja ruskettuvat.
Hyvä väri ja sormisuolaa päällä.
Leikkaa leveimmältä reunalta auki niin, että muodostuu tasku.
23 perjantai Tam 2015
Posted in Yleinen
Ilokseni aamulla huomasin, että Soraääni oli saapunut blogiin. Tervetuloa, minkä ukuleleiluiltasi kerkiät!
22 torstai Tam 2015
Minulle on jo useasti huomautettu, että tämä blogin kaksiäänisyydestä se toinen ääni puuttuu. Nyt siitä ei ole tokikaan enää aikoihin huomautettu, joten liekö epätoivo vallannut Kulttulinaristin?
Oli miten oli, heivaan ukuleleni hetkeksi syrjään ja otan näppäimistön kauniisiin käsiini. Kas, katsoipa eräänä iltana kauan kauan sitten Kulttulinaristi boksilta jotain musiikkiohjelmaa. Hän yleensä kaikenmoisia taidejuttuja katselee ja minä taas en, mutta tätä ohjelmaa siinä omien puuhien ohessa kuuntelin ja sehän kuulosti vallan hauskalta! Ohjelmassa oli kyseessä Ylen lähettämä The Ukulele Orchestra of Great Britainin Anarchy in the Ukulele – Live at the Barbican. (Jos et usko katso pätkä Royal Albert Hall -keikasta.)
Siitähän alkoikin sitten sellainen puolisalattu ukulelevillitys, että katselin salaa tuota tallennetta aina kun Kulttulinaristin silmä vältti vaikkakaan sitä ei kovin usein tapahtunut. Haa, vaan tuli leikkauksesta johtuvaa sairaslomaa jolloin piti vain maata ja töllötellä töllöä eikä kukaan ollut vahtimassa ja mikäli Anarkia Ukulelellä olisi ollut VHS:llä olisi se varmasti kulunut puhki. Eipä aikaakaan kun olin kuntoutunut tolpilleni ja ukulelen ostoonhan sitä oli lähdettävä!
Tässä välissä kerron, että ikinä en ole mitään muuta soittanut kuin puhelinta ja siihenkin minulla on kammo. Soittohommat ovat täyttä utopiaa. Pienenä halusin toki soittaa viulua ja kovasti kaverin kanssa soittotunnille olisi riennettykin, mutta liekkö vanhemmillani jokin viisaus ollut kun sen torppasivat. Sain joululahjaksi sitten sähköiset kosketinsoittimen ja sehän olikin siitä kiva vehje, että siihen oli valmiiksi nauhoitettu biisejä, joten mitään ei tarvinnut itse opetella. Isäni kojeella monesti vieraat sitten ällistyttikin vetäisemällä Hey Jude –kappaleen näyttelemällä sen soittamista. Vähäiset OIKEAT soittokokemukseni perustuvat ala-asteen pakollisiin musiikkitunteihin ja juurikin niihin pakollisiin nokkahuilusoitantoihin. Kolme vuotta lepuutin huilua huulillani ja esitin sen soittamista (kun ei puhaltanut huiluun ei sitä tarvinnut myöskään pestä! Laiskuuden huippu?). Tuli sitten se päivä, että siirtyminen yläasteelle oli enää nokkahuilukokeesta kiinni ja edellisenä ilta jouduin opettelemaan sormiliikkeet, joilla nokkiksesta lähtee ääni, jota hyvällä mielikuvituksella saattoi arvata Elefanttimarssiksi. Pimeässä komerossa sitä sitten opettajalle esittämään ja mahtoi olla opettajalla olla ylpeyden hetket, että kolme vuotta eikä suotta!
Mutta takaisin ukuleleen. Ukulele on havaijilainen kitaramainen pieni nelikielinen soitin. Vähän liikuttavan näköinen jos minulta kysytään. Ilmeisesti ukulele on tänä päivänä ympäri maailmaa hittisoitin ja soitinkauppa, josta oman Mahaloni (alle 50e) mukaan nappasin, sanoi myyvänsä niitä tusinoittain joululahjoiksi. Soittotaidottomana oman tien kulkijana pari iltaa rämpyttelin itsekseni soitinta. Virityksistäkään en mitään tiennyt, mutta onneksi kännykkään oli tarjolla erihyviä virittimiä! Päädyin ostamaan verkosta ukulelen opastuskurssin, joka mainosti olevansa paras ja kuinka muutama minuutti pari kertaa viikossa tekee juuri minusta ukulelevirtuoosin. No tuskin uskoin, mutta kohti tähteyttä havitellessani on kivaa, että on soittokavereita ja Ukulele Buddyistä sitä juuri onkin! Mutta JP ja Mitch minua jo odottelevatkin jammailemaan kanssaan, joten moro!
Minä, Mitch ja JP jammaillaan!
Verkkokurssi: Ukulelen opetusta
Missä: http://www.ukulelebuddy.com/
Vaikeusaste: Noviisista virtuoosiksi
Oliko kallis: Ei paha: 10h online opastusta 67 dollaria – eliniäksi
Käyttäisinkö uudestaan: Kyllä ja käytänkin
Kulttulinarismia 