Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Wsoy

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3

29 tiistai Elo 2017

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Kirja, Sarjakuva, Wsoy

Tulevaisuuden arabi 3 on, kuinka yllättävää, kolmas osa sarjasta, jonka nimi on Tulevasuuden arabi. Se on tositarina, joka kertoo vaalean, puoliksi ranskalaisen pojan ja hänen perheensä elämästä Syyriassa 80-luvun alkupuolella. Kolmososa kertoo vuosista 1985-1987.

Tulevaisuuden arabi 3: etukansi.

Sarjakuva on minulle vähän vieras laji. Tämän olen tainnut tulla sanoneeksi jo aiemminkin. Itse kirjahan on hyvin nopeasti luettu, vaikka isvuja on 150. En tiedä, millaisia ovat yleensä, mutta tämä kyseinen sarja on hyvin selkeälukuinen hyvine piirroksineen. Hahmot jatkavat kirjasta toiseen samankaltaisina ja kulttuuri tuodaan hyvin esiin ilmeissä ja eleissä.

Tällast tää on.

Ensimmäinen kirjoista oli monipuolinen, nopeatempoinen ja kiinnostava. Toinen tuntui jo vähän jahkailulta ja minusta tämä kolmas alkaa jo hyvinkin vaikuttaa siltä, että sarjaa halutaan vain jatkaa mahdollisimman pitkäksi.

Kiinnostavaa on kuitenkin syyrialaisen ja ranskalaisen koulun erot, kun Riad käy koulua hetken aikaa Ranskassa. Kirja(sarja) ei varsinaisesti hälvennä Lähi-itään liittyviä ennakkoluuloja ja oletuksia, mutta ehkä se antaa viitteitä siihen käytökseen, tapahtumiin ja erilaisuuteen, mitä täällä Euroopassakin nyt näemme ja koemme. Se vahvistaa käsityksiä siitä, mikä on (ja on ollut, tuleeko olemaan?) naisen asema perheessä ja miten mies sekä kantaa vastuun että myös päättää asioista. Ei se oikein innostavalta vaikuta.

Tulevaisuuden arabi 3: takakansi.

Vaikken kolmannesta niin innoissani ollutkaan, odotan silti neljättä kirjaa, koska sitten ilmestyykään. Kyllä tähänkin koukku jätettiin ja taas on mitä odottaa. Ehkä joskus valmistuessaan koko kokonaisuus on komea, vaikka nyt se tuntuu osittain puuduttavalta. Riad Sattouf on syntynyt vuonna 1978. Mihinkähän asti kirjasarja jatkuu? Kyllä minua kiinnostaa tietää, millainen se tulevaisuuden arabi sitten oikein on.

Aiemmat arvosteluni:
Tulevaisuuden arabi 1
Tulevaisuuden arabi 2

Kirjailija: Riad Sattouf

Kirja: Tulevaisuuden arabi 3 – Lapsuus Lähi-idässä (1985-1987)
Alkuperäinen teos: L’arabe du futur 3. une jeunesse au moyen-orient (1985-1987)
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: Saara Pääkkönen
ISBN: 978-951-0-42526-8
Sivuja: 150
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Joo kyllä joo, kunhan ovat ilmestyneet kaikki, saatan lukea koko sikermän putkeen.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Haluaisinpa hyvinkin.
Montako tähteä: ** (aihe on varsin kiinnostava ja avartavakin, mutta jotenkin tuntuu, että tarinaa on nyt pitkitetty, että saataisi enemmän osia. Ykkönen oli paras, kakkonen tuntui jo venytetyltä ja samoin nyt kolmonen. Toivottavasti nelonen on jämäkämpi).

Tulevaisuuden arabi 3 muualla:
Oksan hyllyltä
Kirjavinkit
Tuijata

Meri-Tuuli Lindström: Pataruokaa

17 lauantai Jou 2016

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Elämys, Gourmet, Kasvisruoka, Kirja, Kotiruoka, Kulinarismi, Liha, Resepti, Wsoy

Kädessäni saattaa olla yksi mukavimmista ja käytännöllisimmistä ruokakirjoista ikinä. Useimpia reseptikirjoja tulee vain selailtua (eikä koskaan tehtyä ainuttakaan ruokaa niistä), mutta tämä täytyy lukea.

Meri-Tuuli Lindströmin Pataruokaa-kirja on ehkä paras ruokakirja ikinä.

Meri-Tuuli Lindströmin Pataruokaa-kirja on ehkä paras ruokakirja ikinä.

Sisällysluettelo.

Sisällysluettelo.

Pataruoka on sillälailla vaikea laji, että se on helppo, mutta sitä ei tule harrastettua. Kiva ajatella, että laitanpa pyhänä padan tulille, menen hiihtämään ja kotiin palatessa minua odottelee murea pata. Höpö höpö, en hiihdä. Ja silloin kun vaivaudun pataan, siihen tulee lihaa, vihanneksia, vettä, tumma olut (jos innostun) ja jotain maustetta. Sitten se hautuu ja liha on kohtuullinen, vihannekset makeita ja perhe sanoo että joo, ennen söi kun selkäänsä otti, mutta tosiasiassa ottaisivat mieluummin selkäänsä.

Joskus jostain teiniohjelmasta tutuksi tulleesta Meri-Tuuli Lindströmistä on tullut tämän kirjan perusteella varsin vakavasti otettava kokki. Reseptin alussa kerrotaan pieni tarina kustakin ruokalajista ja sitten seuraa selkeä ohje.

Selaamalla löytyy herkkuja, tarkkaan lukien vielä paremmin.

Selaamalla löytyy herkkuja, tarkkaan lukien vielä paremmin.

Selkeät ohjeet ja hyvät kuvat.

Selkeät ohjeet ja hyvät kuvat.

Muitakin neuvoja ja ohjeita.

Muitakin neuvoja ja ohjeita.

Koko kirja on nyt läpiluvun jälkeen miinoitettu ”tämä täytyy testata”-tarroin. Ensimmäinen testi oli sivulla 38 lepäävä ”Osso buco”, jonka tulen lausuneeksi osso bukko. Toisinaan krantuilta kotijoukoilta ruoka sai arvion ”no voi tätä joskus toistekin tehdä”. Tulkitsen tämän: TÄYS KYMPPI!

Resepti on älyttömän helppo. Jälkeenpäin mietin, missä on sen koukku. Onko se marsalaviini/sherry vai muuten vain koko kokonaisuus?

OSSO BUCO Meri-Tuuli Lindströmin mukaan:
2 sipulia ja 2 sellerinvartta silputaan. 1 valkosipuli halkaistaan ja 2 punaista paprikaa leikataan renkaiksi. 6 härän potkakiekkoa (joka muuten on aika paljon, normipataan mahtui 3 kpl) suolataan, pippuroidaan, pyöräytetään vehnäjauhoissa ja paistetaan pannulla öljyssä, jossa on ensin vhän ruskistettu valkosipulin puolikkaita.

Sipulit, sellerit ja paprikat.

Sipulit, sellerit ja paprikat.

Potkakiekko raakana. Melkein tekisi mieli maistaa jo nyt.

Potkakiekko raakana. Melkein tekisi mieli maistaa jo nyt.

Pinnat paistetaan kiinni pannulla.

Pinnat paistetaan kiinni pannulla.

Padassa kuullotetaan sipulisellerisilppu. Niiden päälle ladotaan potkat ja paprikat, joiden päälle kaadetaan 0,5 purkkia tomaattimurskaa ja 3 dl kuivaa marsalaviiniä tai sherryä. Päälle revitään 4 salvian lehteä ja pari timjaminoksaa. Paahdetut valkosipulin puolikkaat asetellaan päällimmäiseksi.

Kansi päälle, uuniin 150 asteeseen, jossa noin 3-4 tuntia. Valmiin laitoksen voi viimeistellä tuoreella persiljalla tai kuten perheeni toteaisi, voisi jättää viimesitelemättä tuoreella persiljalla.

Uunituore.

Uunituore.

Kirjassa seuralaiseksi neuvotaan polentaa, voipapupyreetä tai yrttiperunoita. Me nautimme padan riisin kanssa. Voi veikkoset, olihan hyvää!

Tuskin maltan odottaa, että Joulun kiireet ovat ohi ja pääsen testaamaan muita patoja.

Kirjailija: JoMeri-Tuuli Lindström
Kirja: Pataruokaa
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: –
ISBN: 978-951-0-41850-5
Sivuja: 192
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Ja vaikka kuinka monta. Kirjaa on ihana selailla ja etsiä ruokaohjeita milloin mihinkin tarpeeseen.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Kyllähän tästä yhden ruokasarjan saisi aikaan…
Montako tähteä:
*****

Mirkka Rekola: Virran molemmin puolin

26 keskiviikko Lok 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Homoseksuaalisuus, Kirja, Kulttuuri, Runo, Wsoy

Minä niin ajattelin olevani valmis runouteen.

Kävin Tampereella Tulenkantajien kirjakaupan avajaisissa kuluvana syksynä. Siellä näin kaksi paksua pokkarillista tamperelaissyntyisen Mirkka Rekolan (1931-2014) runoja. Kurkkasin jotain sivua ja ajattelin, että nyt olen valmis. Tulenkantajien kirjakaupassa on paljon runokirjoja, mutta Rekola kiinnosti minua jo seksuaalivähemmistöön kuulumisensa vuoksi. Hän oli 30-luvun lapsia, vain vähän isovanhempiani nuorempi siis, miten se kaikki näkyisi runoissa?

Myöhemmin sain tuon kirjan luettavakseni. Kauhea järkäle, 701 sivua sisällysluetteloineen. Helpotuksena kuitenkin se, että runokirjamaisesti yksi sivu on täynnä tekstiä, mutta toisella ja kolmannella tekstiä voi olla muutamia sanoja.

     Huuto muuttui holviksi
     josta toiset käyvät sisälle

Jo heti autossa, kirjan postista noudettuani, sormet syyhyten revin paketin auki ja selailin kirjaa sieltä täältä. Lausuin muutaman runon kanssamatkustajalle. Runous paatoksella lukien kuulosti hienolta. Itsestä ainakin, kun omasta äänestään tykkää.

Kun pääsin syventymään kirjaan tarkemmin, luin tietysti ensiksi Liisa Enwaldin johdannon, jossa hän analysoi muutaman sivun verran Rekolaa runoineen. Olisihan se pitänyt arvata, että jos jo johdanto menee yli hilseen, niin saattaa se mennä itse asiakin. Luin johdannon uudestaan luettuani koko kirjan. Se aukesi yhtä vähän kuin aluksikin.

Virran molemmin puolin on runokokoelma Mirkka Rekolan runoista vuosilta 1954-2004. Alkupään runot ovat rakenteeltaan jotenkin helpommin lähestyttäviä. Kaunis kieli vie mukanaan, vaikkei itse ideaa aina ymmärtäisi. Luin monta kertaa runon Uneen

     Uneen viimeinkin lipua
     vailla ruumiinsa kipua
     tunneista loputtomista.

     Vaipuisin hiljaa sinne päin,
     missä sen pienen vaahteran näin
     leikkivän keltaisin lehdin.
     Sanoisin: nyt minä ehdin.
     Nyt olet tähti,
     nyt olen maa.
     Tuulessa saamme koskettaa.

Maistelin runoa mielessäni, mutten saanut siitä kiinni. Luin sen ääneen, johon puolisoni totesi: se kuoli. Totta, niin teki. Ja kuinka haikeaksi ja syväksi runo muuttuikaan.

Runot, kuten muutkin taideteokset, vaativat selityksen. On sama kiertää taidemuseossa katsomassa maalausta toisen perään. Yhteen on piirretty viiva ja toiseen kolme puuta ja puiden taakse peura. Aivan sama ovatko ne taidokkaan tai pikaisesti tehdyn näköisiä, mutta ne ovat luultavasti tylsiä. Mutta siinä vaiheessa kun opas kertoo tarinan täydellisestä viivasta, jota taiteilija on piirtänyt koko elämänsä uudestaan ja uudestaan päätyen viimein tähän tai kuinka kolme puuta kuvastavat hänen vaikeaa äiti-, sisar- ja jumalasuhdettaan ja kuinka hän itsensä on kuvannut puun taakse ajovaloissa seisovaksi peuraksi maailman tuskaa pakenemaan, teos aukeaa aivan toisella tavalla ja taiteenkatsojakansa voi kyynel silmässä samaistua taitilijaan.

Kunpa runokirjassa olisi tällaiselle tavalliselle lukijalle selitys. Kerrottaisi, että tässä ruonoilija on juuri joutunut eroon elämänsä rakkaudesta ja tämän hän on kirjoittanut pikkuisessa hönösessä kuplivan vapun jälkeen. Kerrottaisi vähän, mihin runo liittyy. Ymmärrän senkin, ettei kaikkea voi selittää auki eikä analysoida, mutta useissa tapauksissa se antaisi syvyyttä.

Niin paljon kuin olisinkin halunnut kirjasta pitää, en edellä mainituista systä oikein päässyt siihen sisälle. Pyysin eräänä päivänä kanssa-asujaani tuomaan minulle kirjan töihin, että voisin sitä illalla lukea. Sain viestin kuvatekstillä:

"Aika vähän on hyviä runoja, mut odotukset on korkeella."

”Aika vähän on hyviä runoja, mut odotukset on korkeella.”

Harmikseni sama jatkui loppuun asti. Alun selkeyden ja kauniiden, välillä vähän rimmaavienkin runojen jälkeen oli pitkiä pätkiä, etten tajunnut yhtään mitään. Toki nopeasti lukien kaikkea ei ehdi niin ajatella. En mitä tiedä, miten runoja kuuluisi lukea. Alun kahden mieleenpainuvan runon jälkeen muistilappuja kirjaan kertyi viisi. Ja minä niin halusin tykätä näistä.

Kaipaan runoon rakennetta, ehkä myös riimiä, täytyy yunnustaa, kun menin yhden Kirsi Kunnaan lastenkirjankin tässä lukemaan. Sen ymmärsin huomattavasti paremmin. Ehkä riimiä kaipaa reppana ymmärtämätön. Ja mitä minä en ymmärrä, on (sekavalta tuntuva) sanojen peräkkäin laittaminen. Jos oikein pinnistän, ehkä jotain ymmärrän, mutta minä haluan oivaltaa helposti.

     Seison tuulessa ja paimenna avointa ikkunaa
     mihin pois lähelle hukkui katse

     Joku nukkuu ja kaiken liike on lepo
     Kun tuuli ei ole tässä käy mehiläisen
     tai etäisen lumimyrskyn ääni
     päiviä täällä alan unohtaa mitä pyytäisin
     kaiken hän jätti jälkeensä
                         tämän illan minut
     ja lumiset päivät ja kesät ja syksyt.

Arvatenkaan en edellisestä oikein pitänyt. Runokokoelman parhaat palat olivat 1981 ilmestyneessä Kuutamourakka-osuudessa, johon kertyi kokonaista kolme muistilappua. Osa oli selkeitä tarinoita, kauniisti kirjoitettuja oivalluksia.

     Sinä et muista, olit kaksivuotias
     kun sovittiin että kutsut linnut,
          kaikki, kesämökille,
     sinä et muista, sinä hypit innosta,
     siitä on kuusi vuotta,
          nyt ne ovat tulleet
     lumisen pihaan, lintukotosi lyhteille,
     punatulkut, viherpeipot, sini- ja talitiainen,
     vihertikkakin ja varikset ja pöllö,
          sinä et muista,
     minä muistan, minä olen sinun muistisi.

Pahuksen kaunis runo ja niin totta. Kuka sitä lapsuuttaan muistaa, mutta onneksi on joku, joka muistuttaa. Onneksi lapseni Vaari näyttää lapselleni videoita ensimmäisten vuosien matkoilta, vain siten ne muuttuvat muistoiksi pienen mieleen.

En minä sano, että kirja, runous tai juuri nämä runot huonoja olisivat. Minä vain en tainnut olla niille vielä valmis. Palaan nyt romaani- ja keittokirjallisuuden pariin, mutten sano, etteikö kuitenkin joku kipinä runoihinkin olisi syttynyt, katsotaan, vieläkö se joskus leimahtaa.

Kirjailija: Mirkka Rekola
Kirja: Virran molemmin puolin
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: WSOY
Suomentaja: –
ISBN: 978-951-0-35198-7
Sivuja: 701
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: En jaksaisi, mutta niihin muutamaan runoon saatan palata vielä uudestaankin. Vai miltä kuulostaa:”Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille”? Minusta se kuulostaa palattavalta.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Mirkka Rekolan elämästä voisin olla kiinnostunut, mutta kuka sitä runokokoelmasta elokuvaa tekisi?
Montako tähteä: *+

Juuli Niemi: Et kävele yksin

03 maanantai Lok 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Helsinki, Kirja, Wsoy

Juuli Niemen kirjassa on kaksi henkilöä. Ja joo joo, merkityksellisiä muitakin, mutta pääosassa kaksi nuorta. Ada ja Egzon, jotka tutustuvat toisiinsa ehkä vähän epätavallisesti. Vai tavallisesti, mikäs niistä nuorista tietää. Tarina kertoo näiden kahden nuoren rakkaudesta. Rakastumisesta.

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Et kävele yksinin takakansi.

Et kävele yksinin takakansi.

Tarinassa tavoitetaan hyvin ensirakkauden tunnelma iloineen ja epätoivoineen. Kuinka karvan varassa kaikki voi olla ja pienikin hetki erossa tuntuu ikuisuudelta.

Tarinaa kerrotaan niin Adan kuin Egzoninkin näkökulmasta, mutta lisäksi on joku, joka kirjoittaa aina välillä yhden pienen kappaleen kursiivilla. Kuka hän on, sitä en tiedä ja sehän minua vähän hämää.

Kirja alkaa (kursivoituna):

     On olemassa tarinoita, joilla on monta alkua. Niitä tarinoita on kaikkein vaikeinta kertoa, koska valitsemalla yhden alun sulkee samalla toisen pimeään. Valitsemalla yhden alun vie äänen niiltä muilta, jotka puhkeavat puhumaan aamuyöllä, lupaa kysymättä ja kirkkaina kuin uni. Kuka sinä olet päättämään kenen tarina on tosi? Kuka sinä olet sulkemaan toiset mykkyyteen? Toiset jotka olivat melkein lapsia vielä, tai toiset, joiden lapsuudelle ei myönnetty turvapaikkaa.

Otaksun, että kyseessä on itse kirjailija pohtimassa kirjansa alkua ja muotoa. Ja tämä johtikin minut harhaan. Pitkän aikaa odotin, että kirjassa on monta alkua. Että on ikäänkuin vaihtoehtoisia tarinoita vaihtoehtoisilla aluilla. Niitähän on, joissa on vaihtoehtoinen loppu ja itse asiassa on niitäkin, joissa on vaihtoehtoinen alku. Yksi sellainen odottaa yöpöydälläni lukemista. Sekä minut hämäsi luulemaan, että tämä kirja olisi samnalinen vai tämä alkuteksti? Mene ja tiedä.

Kirjan tarinassa liikutaan minulle tuntemattomalla alueella, suomalaisen tytön ja maahanmuuttajataustaisen pojan teinirakkaudessa. Kaikki tapahtuu lähiössä Helsingin tuntumassa. Tänä päivänä. Se kaikki on täältä aikuisuudesta aika kaukana, mutta omalla lapsella lähempänä kuin haluaisi uskoakaan.

En osaa ajatella, mikä on kirjan kohderyhmä. Nuorisokirja se ei mielestäni aivan ole, vaikka siinä nuorten elämää käsitelläänkin. Mutta ei se aivan aikuisten kirjakaan ole. Se on ihan hyvä kuitenkin. Se kirja nimittäin, vaikken niin osaakaan samaistua sen henkilöihin ja vaikka tarinan rakenne on toisinaan vähän sekava.

Alussa teksti tuntuu vähän rasittavalta, nuorisokirjamaiselta, mutta aika pian tarina lähtee lentoon ja sujuvoituu. Ihan kiinnostava se on ja loppuukin aivan erilailla mitä ajattelin. Ei sitä kesken halua jättää, vaan mieluiten ahmii sen reippaaseen tahtiin loppuun saakka. Mieleen se jää ja sen tunnelmat palautuvat nyt kirjoittaessa mieleen.

Kirjailija: Juuli Niemi
Kirja: Et kävele yksin
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: WSOY, 2016
Suomentaja: –
ISBN: 978-951-0-41460-6
Sivuja: 362
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kyllä se jää kerrasta sopivasti muistiin, sen minkä on tarviskin..
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: No elokuva voisikin olla joku nuorisoelokuva. Ehken olisi siihen(kään) aivan kohderyhmää, mutta se voisi upota nurisoon.
Montako tähteä: ***+

Anthony Doerr: Davidin uni

20 keskiviikko Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Elämys, Kirja, Wsoy

Luin Anthony Doerrin Pulitzer-palkitun Kaikki se valo jota emme näe – kirjan viime vuoden loppupuolella ja häikäistyin. Se oli amerikkalaisen, 70-luvun alkupuolella syntyneen Doerrin toinen kirja. Tarina oli upea. Jäin janoamaan lisää.

Doerr oli kuin olikin kirjoittanut toisen kirjan, tarkemmin sanottuna ensimmäisen jo vuonna 2004. Kirjan nimi oli About Grace ja suomeksi se ilmestyi vasta tuon Pulitzerin voittaneen jälkeen vasta nyt kesäkuussa 2016. Odotin kirjan julkaisua kuin kuuta nousevaa ja kun se vihdoinkin julkaistiin, en saattanutkaan heti aloittaa. Kai pelkäsin sen olevan takakannen tekstin perusteella jännittävä ja jännittävien kanssa minulla on ongelma.

     Alaskalainen hydrologi David Winkler on unien näkijä. Joskus hänen unensa kertovat pikku sattumuksista, kuten että laukku putoaa lentokoneen ylälokerosta, mutta joskus ne enteilevät vakavia ja kauheita onnettomuuksia. Juuri tällainen uni saa hänet pakenemaan rakkaan vaimonsa ja pienen Grace-tyttärensä luota ja katoamaan jäljettömiin. Vasta monien vuosien jälkeen hn rohkenee lähteä ottamaan selvää, mitä perheelle on tapahtunut. Selviääkö Gracen kohtalo milloinkaan?

Davidin unen takakansi.

Davidin unen takakansi.

Aloitin sen kuitenkin ja kun olin aloittanut, oli vaikea lopettaa. Niin hieno tarina jälleen oli, että välillä oli pakko laskea kirja kädestä ja vain tuijottaa tyhjyyteen. Maistella sanoja ja mietiskellä. Doerr kirjoittaa niin kauniisti ja suonetaja myös suomentaa kauniisti ja virheettömästi. Tai mistäs minä sen tiedän, enhän osaa niin alkuperäisellä kielellä lukea.

David Winkler oli vähän reppanan oloinen mies, yksineläjä, kai ikuinen poikamies, joka näki enneunia. Tai toisinaan unet olivat unia vain, toisinaan, vasta tosielämässä samaan tilanteeseen törmätessään, hän ymmärsi nähneensä asiat unissaan. Tunnelman kuvaus oli kirjassa kuin minkä tahansa dejavun kuvaus.

     Silti hänellä oli muutaman kerran elämässään ollut myös kokonaisempia näkyjä: kokemukset olivat olleet tarkkarajaisia ja äärettömän todentuntuisia – kuin olisi herätessään todennut seisovansa vasta pinnaltaan jäätyneellä järvellä ja kuullut syvältä jalkojensa alta risahtelua – ja ne olisivat säilyneet mielessä pitkään muistuttaen itsestään vielä myöhemminkin monena päivänä, ikään kuin pian tuleva ei olisi malttanut odottaa muuttumistaan menneisyydeksi, tai nykyisyys olisi syöksynyt jo tulevaan, innoissaan siitä mitä oli luvassa. Nimenomaan näitä unia oli mahdotonta kuvailla sanoin: ne olivat unennäköä syvempiä unia, jossakin muistamisen tuolla puolen. Ne olivat tietämistä.

Hän tapasi tulevan vaimonsa ensin unessa, sitten täysin unta vastaavassa todellisuudessa. Siksi hän niin säikähti kuin viimein vaimon ja lapsen saatuaan näki unen, jossa lapselle kenties kävisi huonosti. Juuri siksi hän pakeni jättäen kaiken taakseen, pelastaakseen perheensä.

Kirjan tarina kertoo David Winklerin koko elämästä. Välillä ollaan Alaskassa, joka ihanalla tavoin muistuttaa Suomea ja tekee siksi eläytymisen tarinaan helpoksi, ja välillä kaukana etelässä. Koko Davidin elämä seurailee unia ja synnyttää kysymyksiä, onko kaikki ennalta määrättyä vai sattumaa. Ja jos se on ennalta määrättyä, voiko sen kulkuun kuitenkin vaikuttaa.

Davidin unen etukansi.

Davidin unen etukansi.

Newsdayn mukaan kirja on ”niitä kirjoja, jotka uivat uniisi”. Vaikka illalla viimeiseksi luin, ei tarina uinut uniini, mutta valveilla sitä kyllä mietin jopa niin paljon, että toivoin päiväsaikaan pian pääseväni kirjan pariin. Nautiskelin hetkistä, jolloin sain lukea sitä pitkän pätkän rauhassa herkutellen sanoilla ja lauseilla. Hieno kertomus, ajatuksia herättävä.

Josko Doerrin ensimmäisestä suomennetusta kirjasta sanottiin, että jos aikoo lukea vain yhden kirjan vuoden aikana, sen pitäisi olla se, niin ehkä tämän unikirjan pitäisi sitten olla seuraavan vuoden ainoa kirja.

Kirjailija: Anthony Doerr
Kirja: Davidin uni
Alkuperäinen teos: About Grace
Kustantaja: Wsoy, 2016
Suomentaja: Hanna Tarkka
ISBN: 978-951-0-41600-6
Sivuja: 427
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kestäisi, vaikka piirsikin mieleen niin lähtemättömiä kuvia ja tunnelmia.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Istun ja mietin, mietin ja istun… ja päädyn tulokseen, että en. Kirjan utuinen maisema jääköön ajatuksiin vain. Ja kuitenkin, katoisin, jos tulisi.
Montako tähteä: *****

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2

15 perjantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Historia, Kirja, Wsoy

Tulevaisuuden arabi on moniosainen sarjakuvakirjasarja, joka kertoo ranskalaisen naisen ja syyrialaisen miehen pojasta Riadista, vaaleatukkaisesta poikasesta, joka alle kouluikäisenä muuttaa vanhempiensa kanssa Ranskasta Lähi-Itään.

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2

Kirjailija kuvaa omaa elämäänsä 1970-luvun lopusta eteenpäin. Millaista oli olla pellavapäinen, valkoihoinen lapsi täysin vieraassa kulttuurissa.

Sarjakuva on kerronnan keinona minulle Aku Ankkaa ja Fingerporia lukuun ottamatta vierasta. Niissä tarinat ovat kuitenkin lyhyitä, kun taas Tulevaisuuden arabi käsitteli ensimmäisessä, paksuhkossa kirjassa vuosia 1978-1984, kun tässä uudemmassa kirjassa keskitytään ainoastaan ensimmäiseen kouluvuoteen.

Ensimmäisessä kirjassa liikuttiin enemmän Ranskan, Syyrian ja Libyan välillä, tässä ollaan pääasiassa Syyriassa yhtä Ranskan käyntiä lukuun ottamatta. Siinä saadaan kuitenkin jo hyvää vertauspohjaa kahden eri kulttuurin välille. Niukkuudesta yltäkylläisyyteen.

Syyrialaisesta kaupasta...

Syyrialaisesta kaupasta…

...ranskalaiseen kauppaan.

…ranskalaiseen kauppaan.

Ensimmäinen kirja oli ehkä monipuolisempi ja nopeatempoisempi, tietysti myös yllättävämpi kun en tiennyt, mitä tällaiselta aikuisten sarjakuvalta tulisi odottaa. Se on vähän kuin aikuisten nukketeatteri. Ennakko-odotuksia ei oikein osaa olla, mutta kokemus on aivan mainio. Odotan jälleen seuraavaa osaa ilmestyväksi.

Kirja on tällä hetkelä hyvin ajankohtainen. Kuka eurooppalainen on ajatellut sen enempää Syyriaa kuin Libyaakaan ennen kuin viime vuosina. Kirjassa vilahtelee tutut paikan nimet kuten Palmyra ja Aleppo, joissa tuolloin asui ihmisiä ja jotka nyt ovat milloin terroristien, milloin muiden hallussa.

Tarinassa viitataan paljon uskontoon ja ehkä sen mielekkyyteen. En ole oikeasti pystynyt muodostamaan näiden kahden ensimmäisen kirjan perusteella, mikä on Sattoufin nykyinen uskonto tai onko sitä ja kertooko hän tarinaa silloisten muistikuvien perusteella vai nyt taaksepäin katsoen.

Tarinassa viitataan paljon uskontoon ja ehkä sen mielekkyyteen. En ole oikeasti pystynyt muodostamaan näiden kahden ensimmäisen kirjan perusteella, mikä on Sattoufin nykyinen uskonto tai onko sitä ja kertooko hän tarinaa silloisten muistikuvien perusteella vai nyt taaksepäin katsoen.

Ehkä mukavimmaksi anniksi kirjassa jäi tämä aukeaman mittainen selostus arabikirjoituksesta ja ääntämisestä. Kirjoitus on näyttänyt aina vain epämääräisiltä koukeroilta, yhtäkkiä se alkoi vain näyttää kaunokirjoitukselta väärinpäin. Siinä erottuu kirjaimia.

Ehkä mukavimmaksi anniksi kirjassa jäi tämä aukeaman mittainen selostus arabikirjoituksesta ja ääntämisestä. Kirjoitus on näyttänyt aina vain epämääräisiltä koukeroilta, yhtäkkiä se alkoi vain näyttää kaunokirjoitukselta väärinpäin. Siinä erottuu kirjaimia.

Odotan edelleen, että kirjasarja valaisisi minulle, miksi me täällä Euroopassa olemme niin erilaisia kuin he siellä Lähi-Idässä. Ja kyllä, valaiseehan se jo nyt, mutta jotain vastauksia minä vielä kaipaan. Ja että miksi emme voisi olla rauhassa kaikki yhdessä tällä samalla maapallolla.

Kirjailija: Riad Sattouf
Kirja: Tulevaisuuden arabi 2 – Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985)
Alkuperäinen teos: L’Arabe du futur 2. Une jeunesse au Moyen-Orient (1984-1985)
Kustantaja: Wsoy, 2016
Suomentaja: Saara Pääkkönen
ISBN: 978-951-0-41274-9
Sivuja: 160
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Ehdottomasti.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Sanon saman, minkä ykkösellekin: En usko, että sarjakuva taipuisi elokuvaksi. Tai no joo miksikäs ei animaationa muuten…
Montako tähteä: ***

Tommi Kinnunen: Lopotti

14 tiistai Kes 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Homoseksuaalisuus, Kirja, Kulttuuri, Wsoy

Odotin Tommi Kinnusen toista kirjaa, Lopottia, kuin kuuta nousevaa. Siinäkö se vika oli, ennakko-odotuksessa, vai missä? Olin nimittäin aivan haltioissani Kinnusen ensimmäisestä kirjasta, vuoden 2014 Finlandiaehdokkaasta, Neljäntienristeyksestä (linkistä arvosteluuni klikkaa). Tämä toinen taas, tämä harmikseni uponnut aivan niin hyvin.

Tommi Kinnunen: Lopotti. Kuten kuvasta huomata saattaa, kirjan lukemisesta on aikaa jo tovi.

Tommi Kinnunen: Lopotti. Kuten kuvasta huomata saattaa, kirjan lukemisesta on aikaa jo tovi.

Tarina kertoo ensimmäisessä kirjassa esiintyneen sokean Helenan elämästä ja toisaalta Helenan veljenpojasta Tuomaksesta. He molemmat lähtevät nuorina pohjoisesta Helsinkiin ja molemmat ovat omina aikoinansa valtavirrasta poikkeavia omine ominaisuuksineen. Tuomas on homo kuten isoisänsäkin oli (tieto edellisestä kirjasta), mutta Tuomaksen elämä tuli olemaan aikalailla helpompaa kuin isoisänsä viime vuosisadalla.

Tommi Kinnunen kirjoittaa vähemmistöjen edustajien tavallisesta elämästä hyvin uskottavalla tavalla. Tuntuu, että hän on perehtynyt hyvin kirjoittamiinsa aiheisiin. Sekä sokeuden että homouden kuvaukset tuntuvat vilpittömän aidoilta ja niin näkevä kuin heterokin saavat kokea ehkä pienen aavistuksen siitä, millaista elämä olisi, jos se ei olisikaan ihan niin helppoa ja valmiiksiannettua kuin se näkevällä näkökykynsä ja heterolla ”normaaliutensa” vuoksi on. On asioita, joita emme osaa arvostaa, koska ne ovat meille itsestäänselvyyksiä.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tarviko Lopotti Neljäntienristeyksen lukemisen vai toimisiko itsenäisenä teoksena? Koska olen ensimmäisen kirjan lukenut, en käytännössä osaa vastata jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta periaatteessa kyllä. Sanoisin, että se ei minun kohdallani toiminut jatkokirjana, joka sen kai ei ollut tarkoituskaan olla. Halusin koko ajan yhdistää henkilöitä ensimmäiseen kirjaan ja osa heistä yhdistyikin, mutta sitten menin sekaisin. Ensimmäisessä kirjassa tarinaa kerrottiin kolmen sukupolven ajalta ja silti jokainen henkilö sai mielessäni olemuksen. Lopotissa se oli vaikeampaa kun osa henkilöistä olisi tarvinut samat kasvot kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta niitä ei muodostunut. Jouduin kaivamaan Neljäntienristeyksen esiin kaivellakseni kasvoja sieltä, mutten niitä tavoittanut.

Kieli jälleen oli erinomaista, vaikkei ihan niin nautittavaa kuin ensimmäisessä. Samaa kieltähän se oli kun kirjailijakin oli sama, mutta ehkä tarina ei ollut niin mukaansatempaava. Hienoja oivalluksia ja totuuksia tosielämästä on tässäkin kirjassa. Suosikikseni nousi yksi lause: Aikuisuus ei ala iästä, vaan vasta sitten kun ei enää ole ketään, jonka edessä olla lapsi.

Kirjailija: Tommi Kinnunen
Kirja:
Lopotti
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja:
–
Kustantaja:
Tommi Kinnunen ja WSOY 2016
ISBN:
978-951-0-41534-4
Sivuja:
364
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Ei minun luvussani... kirjoitin ensin, mutta nyt tarkemmin ajateltuani ja arvosteluni kirjoitettuani tuumin, että pitäisi ehkä sittenkin. Ja molemmat kirjat vielä peräkkäin.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
Vaikka, jos Neljäntienristeyksestä ensin.
Montako tähteä:
***

Lopotti muualla:
Kannesta kanteen -blogi
Kirjan pauloissa -blogi
Leena Lumi -blogi
Kirsin kirjanurkka -blogi
Savon Sanomat
Hesari

Kulttulinaristi on Instagramissa

01 perjantai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

200 kcal, Arvostan, Arvostelen, Bazar, Bon, Gourmet, Gummerus, Helsinki, Herkku, Homoseksuaalisuus, Johnny Kniga, Kirja, Kotimaan matkailu, Kotiruoka, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Like, Matkailu, Museokortti, Nähtävyys, Otava/Seven, Perinteinen, Ravintola, Resepti, Siltala, Tammi, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teos, Turku, Wsoy

Vastustan kuvien käsittelyä, koska kuvan on oltava ihan oikea kuva, joka on aseteltava ja rajattava ja oikeinväritettävä siinä ottotilanteessa. Koska se on valokuvaamista se.

Ja sitten on hittovie käynyt niin, että olen tutustunut Instagrammiin (tai 6Tag-äppiin) ja Microsoft Picture Manageriin ja molemmilla on niin peevelin helppoa niitä kuvia ihan vähän parantaa. Värejä kirkastaa. Horisonttia suoristaa. Vähän vaan valmista filtteriä lisätä. Sumentaa osasia huolettomasti.

Että niin. Jotta josko kivempia kuvia nähdä tahtoo, niin Instagrammissa on Kulttis nyt myös.

Tuosta sinne mene: https://www.instagram.com/kulttulinaristi/
Jos tykkäät, niin ryhdy seuraamaan.

Moni kiitos.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

07 maanantai Maa 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 1 kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Historia, Homoseksuaalisuus, Kirja, Kulttuuri, Wsoy

Kyllähän kirja pitäisi arvioida heti kun se on luettu. Päätin antaa ajatuksen muhia ja nyt se sitten muhi vähän pitkään. Tässä välillä olen ehtinyt huomata, että Tommi Kinnuselta on ilmestynyt toinenkin kirja nimeltään Lopotti, joka jotenkin jatkaa Neljäntienristeyksen tarinaa, olemalla kai kuitenkin ihan oma teoksensa. Se, että haluan ehdottomasti lukea sen, kertonee, että Neljäntienristeys oli erinomainen. Johan sen Hesarissakin Antti Majander kirjoitti:”Tommi Kinnusen romaanin veroisia esikoisteoksia ilmestyy vain pari vuosikymmenessä.”

Kirja alkaa sisällysluettelolla, ei jotenkin aivan tavanomaista romaanille. Ennen tarinaan astumista siihen pitää pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä se tarkoittaa. On neljä nimeä ja niiden alla vuosilukuja sekä teiden ja katujen nimiä. Otsikko on Kuljetut tiet. Hämmästelin otsikointia, koska en osannut yhdistää niitä tarinassa teihin. Enkä edes tunnelmiin. Olipa mitä ajatella.

Neljäntienristeys etukansi.

Neljäntienristeys etukansi.

Tarina sijoittuu pohjoiseen Suomeen alkaen vuodesta 1895, jolloin kätilöksi valmistunut Maria aloittaa työnsä uudessa paikassa. Ennakkoasenteet nuorta kätilöä kohtaan ovat jyrkät, mutta työllään Maria ansaitsee paikkakuntalaisten luottamuksen. Tuon ajan synnytyskertomukset ovat raadollista luettavaa. Aika hienoa, että meillä on nykyään koko maailman mittakaavassa edelleen hyvin toimiva terveydenhuoltojärjestelmä.

Marialle syntyy Lahja-tytär, jonka hän yksin kasvattaa aikuisuuteen. Kirja hyppii kronologisessa järjestyksessä vuodesta toiseen, väliin saattaa jäädä useampiakin. On lukijan tehtävä muodostaa kuva väliin jääneestä ajasta. Kun tarina on käyty läpi Marian näkövinkkelistä, siirrytään Lahjaan alkaen Lahjan lapsuudesta. Tarina etenee jälleen hyppien aikakaudesta toiseen, samalla myös täyttäen alun tarinaa.

Neljäntienristeys takakansi.

Neljäntienristeys takakansi.

Neljäntienristeys on uskomattoman hieno ihmiskohtaloiden kudelma. Kaikkien neljän henkilön tarinat ovat erillisiä, mutta liittyvät yhteen. Ei mitenkään niin, että lopussa he sattuvat törmäämään toisiinsa, vaan kaikkien tarinat kietoutuvat toisiinsa selittäen ja lisäten ulottuvuutta toisten tarinoihin.

Kirja on nopea ja nautinnollinen lukuelämys. Se kertoo maidän iso- ja isoisovanhempiemme ajasta antaen hienosti perspektiiviä siihen, miten erilaista silloin oli kun ei ollut paljon mitään. Miten elämää ja asumusta rakennettiin vähä vähältä. Miten onni oli haurasta, miten erilaisuus oli kiellettyä. Miten onnellisia saamme olla, että saamme elää tässä ajassa. Nyt.



Kirjailija:
Tommi Kinnunen
Kirja:
Neljäntienristeys
Alkuperäinen teos:
–
Suomentaja:
–
Kustantaja:
Wsoy
ISBN:
978-951-0-40382-2
Sivuja:
344
Mistä:
Adlibriksen kirja-alessa
riehaannuin.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Helposti.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
Miksikäs ei, teatteria esitetään sekä Turun kaupunginteatterissa että Kotkassa. Haluaisin nähdä ainakin teatteriversion.
Montako tähteä:
****

Alkaa kirjahylly täyttyä

18 torstai Hel 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Bon, Gummerus, Kirja, Kulttuuri, Like, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Niin, alkaa olla kirjahylly kohta täynnä. Yläkerran eteisessä oli hyvää käyttämätöntä tilaa, joten tein isäni kanssa (=isäni teki, minä ojensin jotain metallisia osia) siihen vuosia sitten kirjahyllyn. On siinä lukemattomia kirjoja, mutta on jo luettujakin. Viime vuosien lukuinto on ollut ihan toista kuin ennen vanhaan, vaikka aina on ollut hämmentävä tarve kerätä kirjoja.

Kokonaisuus ratkaisee. Nyt on tintattu niin tiukkaan, että ei voi lisätä, ei voi poistaa.

Kokonaisuus ratkaisee. Nyt on tintattu niin tiukkaan, että ei voi lisätä, ei voi poistaa.

Osaisinko lukea e-kirjoja? Minusta kirjan täytyy olla jotain konkreettista. Se verran olen venynyt, että lasken pokkarinkin kirjaksi. Kirjaanhan ei saa tehdä hiirenkorvia eikä sitä saa muutenkaan kohdella kaltoin. Mutta pokkari, no joo, pokkariahan voi kohdella miten vain ja sitten sen voi antaa pois. Kovakantisen kanssa on toisin. Onhan kirja jo esineenäkin tosi kaunis.

Kirjahyllyn rakentamisesta on siis jo vuosia, mutta joka päivä saan siitä iloa.

Suosikkeja tästä:  Suosikkini Hugh Howeyn Siilo-sarja, Runsas valikoima Tove Janssonia (pokkareina tosin), Stephenie Meyerin Vieras ja isovanhemmilta aikoinaan saatu Eino Leinon: Elämän koreus.

Suosikkeja tästä: Suosikkini Hugh Howeyn Siilo-sarja, Runsas valikoima Tove Janssonia (pokkareina tosin), Stephenie Meyerin Vieras ja isovanhemmilta aikoinaan saatu Eino Leinon: Elämän koreus.

Näiden hyllyjen tärppejä: Potterit tietysti (mihinhän se kahdeksas mahtuu? Seitsemäs on lainassa), Pirkko Saisio -valikoima ja muutama Sarah Waters.

Näiden hyllyjen tärppejä: Potterit tietysti (mihinhän se kahdeksas mahtuu? Seitsemäs on lainassa), Pirkko Saisio -valikoima ja muutama Sarah Waters.

Kyllä voi sanoa, että on laitettu lattiasta kattoon. Siellä huomio Justin Croninille, Paulo Coelholle ja keittokirjoille.

Kyllä voi sanoa, että on lattiasta kattoon kirjoja. Siellä huomio Justin Croninille, Paulo Coelholle ja keittokirjoille.

PS. Muistutuksena isälle: makkarissa on yksi tai kaksi tyhjää, hyllyjä odottavaa seinää…

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...