Monthly Archives: huhtikuu 2018

Tampereen Teatteri/TYK: Suruttomat

22 sunnuntai Huh 2018

Posted by in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , ,

Minna Canth kirjoitti aikoinaan Työmiehen vaimon, joka kertoi 1880-luvun oloista. Naimisiin menevästä nuoresta parista, jonka mies osoittautuu jo omissa häissään viinaan meneväksi. Ei riitä, että hän juo kaikki vaimonsa säästöt, tarinaan tulee vielä toinen nainenkin. Tarina on mitä lohduttomin, eikä se edes lopu onnellisesti.

2000-luvun alkupuolella Sirkku Peltola käsikirjoitti, Matti Puurtinen sävelsi ja Heikki Sao sanoitti Työmiehen vaimon Suruttomat-musikaaliksi, joka esitettiin Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2004.

Nyt neljätoista vuotta myöhemmin raastavan teoksen tulkitsivat hienosti Tampereen Yhteiskoulun lukion opiskelijat.

Kuvassa molempien roolitusten päänäyttelijät. Kuva: Tampereen Teatteri.

Oli uskomatonta päästä seuraamaan sitä nuorta paloa, jolla näyttelijät esiintyivät. Usein nuorien ei-ammattilaisten näyttelemistä leimaa liika innokkuus ja hallitsematon ylinäytteleminen, mikä toki on sallittua, koska ammattilaisista ei ole kyse. Suruttomien kohdalla minua kuitenkin hämmästytti se luonteikkuus, jolla nuoret esiintyivät. Jota kuta huomasi jännittävän, mutta ketäpä ei ensi-ilta ja esiintyminen oikeassa teatterissa jännittäisi?

Johannan ja Riston häät, hetki ennen loppuelämän jatkuvaa surua ja murhetta. Kuva: Tampereen Teatteri.

Nuorena luulin, että maailmani romahtaa kun en päässyt TYKiin opiskelemaan. Tuli siitä Sammon lukiossa opiskelemallakin kuitenkin ihan hyvä elämä. Olisiko se ollut toisenlainen, jos olisinkin päässyt TYKiin? Varmaankin. Mutta onnellisempi? Tuskinpa. Kai jotenkin kuvittelin, että TYKistä päästään teatterikouluun (vaikka toki tiesin, ettei niin ole) ja koin jotenkin tien nousseen pystyyn. Ei tullut minusta näyttelijää eikä kenestäkään niistä tutuistanikaan, jotka silloin sinne TYKiin pääsivät. Eikä tule kaikista näistä Suruttomistakaan. Mutta kyllä myös sellaisia laululahjakkuuksia ja luontevia esiintyji oli, etten ihmettelisi ollenkaan, jos tästä postukasta jokunen tähtikin nousisi. Jää nähtäväksi.

Ensi-illan jälkimainingeissa myös Sirkku Peltola nousi lavalle lausumaan muutaman sanan. Hetki oli mitä liikuttavin hänen lausuessaan muutaman sanan edesmenneestä säveltäjäystävästä Matti Puurtisesta. Hienoa musiikkia on Puurtinen tehnyt niin Suruttomiin kuin paljon muuallekin. On varmasti myös aika uskomatonta nähdä yli kymmenen vuotta sitten viimeksi esitetty oma käsikirjoitus jälleen henkiin heränneenä ja uudelleen esitettynä. Hieno hetki, hieno näytelmä!

Kenen: Käsikirjoitus: Minna Canth – Sirkku Peltola, sävellys: Matti Puurtinen, laulujen sanat: Heikki Salo
Mikä: Suruttomat
Missä: Tampereen Teatteri, Frenckell, ensi-ilta 6.4.2018
Keitä siinä oli: Näyttelijät: Emma Johansson / Ronja Alatalo, Rasmus Alasentie / Atte Reunanen, Matilda Malkamäki / Melike Uludag, Aerikkala Samuli, Finn Jasmin, Haataja Kalle, Junno Annika, Juvonen Jenna, Kaipila Alma, Korhonen Miili, Kuusikko Jere, Muilu Miska, Nieminen Teppo, Syväsalo Eerika, Valaskivi Silmu, Virkkala Martta, Vuorikoski Ville
Tanssijat: Ahola Jenna, Björkman Jenna, Grundström Ada, Kontoniemi Noora, Lahti Noora, Leppälä Hilda, Leivo Roosa, Lipsanen Nella, Mutanen Meeri, Otsamo Linus, Otsamo Lumi, Palttala Jenni, Pauhe Julia, Peltovako Pinja, Pirhonen Sara, Rahkonen Lotta, Ranta Noora, Saarenpää Iisa, Saarimäki Saana, Sauranen Inga, Tikkamäki Rosa, Välimäki Maija, Wilen Inga
Bändi: Hyvönen Marlena, trumpetti / Kinnanen Matleena, viulu / Laakso Roosa, fagotti / Lamminen Niilo, kontrabasso / Lampinen Annika, trumpetti / Lundell Maija, sello / Manner Meri, piano / Marenk Tuuli, viulu / Mäkinen Anni, harmonikka / Pietilä Tuua, piano / Rauhamäki Varpu, alttoviulu / Salo Reetta, trumpetti ja kantele / Tuomisto Vilho, rummut / Uotila Kaisa, kontrabasso, sello
Kuka ohjasi: Marietta Kunnas
Kuka koreografioi: –
Tykkäsinkö: Nuorta intoa on ihana katsoa.
Menisinkö uudestaan: Harmi kyllä, se ei ole enää mahdollista.
Vinkki: Jos jossain joskus esitetään Suruttomat, mene katsomaan se.

Praha: Miniatyyrimuseo – Muzeum Miniatur

10 tiistai Huh 2018

Posted by in Matkailu, Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , ,

Siinäpäs olikin metka ja merkillinen paikka: Miniatyyrimuseo Strahovin luostarin alueella. Miniatyyrimuseossa on esillä kolmen eri mikrominiatyristin teoksia ja museo on helpostikin puolessa tunnissa katsltu ja hämmästelty.

Mikrominiatyyritaide on saanut alkunsa joskus 80-luvulla. Se on taidetta, jota ei erota paljaalla silmällä vaan avuksi tarvitaan suurennuslasi tai mikroskooppi. Teoksen mitat voivat olla jotain millin osasista milleihin. Tyypillisiä mikrominiatyyritaiteen alustoja ovat hiukset, riisinjyvät ja hyönteiset, siis hyvin pienet hyönteiset kuten kirput.

Hauskaa tietoa löytyy Minityyrimuseon nettisivulta: http://www.muzeumminiatur.cz/en

Mutta kaikkein hauskinta on mennä itse paikalle katsomaan. Raitiovaunulla pääsee melko lähelle ja liput maksavat 130 korunaa aikuiselta ja 70 korunaa lapselta eli noin 6 ja 3 euroa.

Muzeum Miniatur – Miniatyyrimuseo.

Pikkuisia taideteoksia voi tarkastella suurennuslasilla.

Minikokoisia kuvia ja teoksia tutkitaan mikroskoopilla.

Autoja moskiiton jalassa.

Siinä ne autot ovat.

Karavaani neulansilmässä.

 

Praha: Náplavka-markkinat lauantaina

08 sunnuntai Huh 2018

Posted by in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , ,

Prahan halki virtaa ihastuttava Vltava-joki, jonka rannat ovat olleet varsin heikosti käytössä. Nyt kuitenkin Palackého náměstín lähelle on tullut Naplavka-markkinat; käsityöläis- ja maalaismarkkinat. Kylläpä harmitti kun menimme sinne suoraan aamiaispöydästä. Näille markkinoille kannattaa suunnata maha tyhjän. On ruokia, juomia, leipiä, juustoja, maitoja, teetä, kahvia, olutta, viiniä, maistiaisia, ihan vaikka mitä.

Markkinat on auki joka lauantai klo 8-14, ei aivan sydäntalvella, mutta melkein kuitenkin.

Raitiovaunulla Palackého náměstílle ja siitä rantaan. Siellä ne markkinat ovat.

Naplavka-markkinat joka lauantai klo 8-14.

Paljon väkeä, suuri osa paikallisia.

Lihakauppias.

Juusto- ja kefiirikauppiaat.

Pikkupanimon olutmyyjät. Tsekissä nautin siitä, että se ei ole niin justiinsa. On siellä alkoholiongelmia ja ei, niinkuin meilläkin. Mutta ei siellä torilla kukaan kaljasta itseään humalaan juo, vaikka sitä siellä onkin tarjolla. Voisikohan jo joskus meilläkin?

Amerikan ruokaa.

Leipäkoju. Onnistuisiko Suomessa? Eipä onnistuisikaan, vaikka hengissä ne noidenkin leipien ostajat varmasti pysyvät.

Joutsenparvi maisemassa.

Lisää väkeä, veikkaan, että kesällä vielä vähän enemmän.

Kahvia ja pullaa.

Monenmoista pullaa ja leivonnaista.

Leipää ja struudelia mukavalla taustanäkymällä.

Makkaraa ja herkullisen tuoksuista lämmintä ruokaa suoraan pannulta.

Sienikauppias. Voi, mitä ihmeellisiä sieniä!

Poispäin kannattaa lähteä kävellen kohti Kaarlen siltaa. Tunnelma Vltava-joen rannalla on rauhaisampi kuin ylhäällä tien vieressä. Maisematkin ovat varsin mukavat.

 

Praha: Olsanyn hautausmaa – Olšanské hřbitovy

06 perjantai Huh 2018

Posted by in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , ,

Praha on tullut melko tutuksi kaikilla niillä kuudella kerralla, jotka siellä olen käynyt. Lyhin reissu on ollut muutamia päiviä ja pisin lähes kolme kuukautta. Asuin sen pisimmän pätkän opiskelija-asuntolassa Zizkovin perukoilla. Sieltä kun johonkin lähti, tuli kulkeneeksi aina Olšanské hřbitovyn eli Olsanyn hautausmaan ohi. Joskus jopa mietin siellä käymistä, mutten ole koskaan käynyt.

Geokätköilyharrastus vei nyt kuitenkin perheeni ja minut sinne Prahan suurimmalle hautausmaalle ja olihan se hieno. Kannattaa ehdottomasti hukata pieni hetki reissusta ja ottaa ratikka tai vihreä metro Flora-kauppakeskuksen tuntumaan, josta pääsee kätevästi hautausmaalle.

Olsanyn hautausmaa perustettiin vuonna 1680, koska ruttoon kuolleille tarvittiin valtavasti hautausmaata. Wikipedian mukaan sinne on haudattu 230 000 ihmistä, siellä on Prahan suurin juutalainen hautausmaa ja 200 kappelihautaa. Ne ovatkin näkemisen arvoisia. Itselleni haluaisin joskus sitten jotain vähän vaatimattomampaa.

Nyt talvellakin melkoisessa pakkasessa muratit vihersivät kauniina. Voin vain kuvitella, kuinka kaunista hautausmaalla on kesällä. Se on varmaan raikas, virkistävä keidas kaupungin kuumuudessa.

Päätön tervehdys.

Vanhan puolen käytävä.

Vierimätön kivi sammaloituu.

Sisäänkynti viimeiseen majapaikkaan.

Hautakammioita laatutietoiselle.

 

Praha: Geokätköily

04 keskiviikko Huh 2018

Posted by in Matkailu, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

, , , , , , ,

Geokätköily on siitä verraton harrastus, että se vie usein paikkoihin, joihin ei olisi muuten kuvitellut menevänsäkään. Geokätköilyn ansiosta olen seissyt hurjan kosken reunalla jossain Rovaniemen pohjoispuolella, odottanut puolisoani juhannusyönä inarilaiselta sotavankileirin rauniolta peläten että nyt hän eksyi, löytänyt lahtelaisesta puunkolosta muovisen jättihämähäkin, joutunut lammasten hyökkäyksen kohteeksi jämsäläisellä pellolla, könynnyt siltojen alla niin Pälkäneellä kuin Virroillakin kuin monessa muussakin paikassa, eksynyt Saksan ja Luxemburgin välissä olevalle huoltoasema-alueelle, kontannut Nordkappissa maisemapaikoilla, löytänyt ihanan ranskalaisen linnan ja ja ja ja…

Ja etsinyt perheineni kymmenkunta kätkö Prahasta. Niitä on siellä muuten ihan hirveän paljon.

Ensimmäinen kätkö Prahassa. Niin hieno ja verraton paikka, niin keskellä suuren kaupungin vilinää ja silti hyvin piilossa. Mikä hauskinta, osuimme paikalle samaan aikaan yhden pariskunnan ja yhden yksinäisen kätköilijän kanssa. Hetken höpistyämme tulimme vastanneeksi kysymykseen ”Where are you from?” Että Suomesta ollaan ja niin olivat hekin ja sitten se yksinäinen jostain muualta. Oli pirun kylmä ja kädet jäätyivät ja autot kiisivät ohi muuta niin oli hienoa, että ei haitannut!

Jossain tämänkin kuvan alueella lymyää geokätkö, mutta missä?!

Olen käynyt Prahassa lukuisia kertoja. Olen asunut lähellä Olsanyn hautausmaata, mutten ole koskaan tullut käyneeksi siellä. Kiitos geokätkäilylle, nyt siellä on käyty ja se on ehdottomasti käymisen arvoinen.

Oletkos nähnyt Prahassa johdinautoa? En minäkään, mutta pysäkin olen.

Kuva liittyy geokätköilyyn siinä määrin,e ttä ei ihan sen lähellä mitään helppoa kätköä ole, mutta tätäkään mainiota katutaideteosta en olisi löytänyt, ellen olisi lähtenyt kätköjen perässä kuljailemaan syrjäisemmille teille Vinohradyssa. Sen lisäksi, että löysin tämän, löysin pari kätköä, mutta lisäksi pääsin kävelemään ihan älyttömän hienojen talojen reunustamille kaduille ja näkemään jotain muuta kuin keskustan luksuksen tai Zizkovin työläiskaupunginosan.

Monesta kulmasta olen Kaarlen sillan vuosien varrella nähnyt, mutta en tästä. Tänne ajauduin varhaisaamuisella kävelyllä, jolloin päätin myös napata yhden kai maailman logatuimmaksikin mainitun kätkön. Itse kätkö ei niin hämmästyttänyt, mutta maisema oli komea.

Jossain täällä on geokätkö, vaan etpä keksi, missä!

Tätä kätköä etsittiin koko perheellä, mutta ei se meinannut löytyä. Kun eivät ne meinaa, eivät niin millään. Alkemistimuseo kyllä löytyi ja löytyi se toisella etsimällä se kätkökin.

Jostain syystä John Lennon Wall ei sytyttänyt mitään intohimoja. Noin ajatuksena siis nykymuodossaan. Sen luota löytyvä geokätkö kylläkin. Kiitos siis sille, koska koko seinäkin kaikkine väreineen ja sanomineen ja se väen paljous maaliskuisena pakkaspäivänä oli kyllä kokemisen ja näkemisen arvoinen. Kannattaa siis katsoa kartalta reitille tai lähinnä vähän reitin viereen osuvat geokätköt ja käydä katsomassa, mitä sieltä löytyy. Joskus aina löytyy jotain hienoa.

Perheeni ja minä olemme sellaisia sunnuntaikätköilijöitä. Etsimme vain helppoja ja kivoja kätköjä ja olemme vasta yhden tehneet itse. Sekin jo on mukavaa. Googlaa sana geocache tai geokätkö tai kysy minulta. Kyllähän kaikkea kannattaa kerran kokeilla, vai? Voi olla, että tulee tavaksi.

Praha: Zizkovin televisiotorni (Žižkovská televizní věž)

02 maanantai Huh 2018

Posted by in Matkailu, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , ,

En tiedä, mikä prahalaisten suhde tänä päivänä on televisiotorniinsa, mutta ennen se oli yksiselitteinen. Sanottiin, että Prahan parhaat näkymät on televisiotornista, koska se on ainoa paikka, johon televisiotorni ei näy. Minusta se on kaikessa rumuudessaan aika uljas osa Prahaa. Osa rakkaan kaupungin silhuettia.

Torni Vinohradyn suunnasta.

Torni Zizkovin suunnasta.

Torni on rakennettu vuosina 1985-1992. Se on 216 metriä korkea, siellä on ravintola, baari ja näköalatasanne. Olen käynyt siellä aiemmin kerran. Kyllä, maisemat olivat mahtavat, mutta itse tornin sisustus oli aika neuvostohenkinen. Muistaisin, ettei siellä ollut oikein mitään. Ehkä joskus kolikkokiikarit.

Praha on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana hurjasti. Oli se ennenkin turistien kyllästämä paikka, mutta nyt se on oikein superturisti. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös torniin ja se on tornille ainoastaan hyvä.

Pääsylipulla pääsee 100 metrin korkeudella olevaan näköalakerrokseen, joka kuvista päätellen on hieno. Hissi oli rikki kun siellä kävimme tällä reissulla, mutta onpa jotain ensi kerralle. Alempaan kerrokseen pääsee ilmaiseksi ja siellä on fine dining -ravintola sekä coctail-baari, johon saa myö jälkkäreitä. Mikäpä sen hienompi tapa aloittaa viikon reissu kun ottaa vähän vauhtia yläilmoista. Ravintolan puolelta avautuu näkymä kaupungiin, baarin puolelta Zizkoviin.

Torni hienossa yövalaistuksessaan.

Maisema baarista Zizkovin suuntaan on ilta-aikaan baareisa. Vaan eipä siellä suunnassa niin mitään nähtävää olekaan. Siis näin yläilmoista. Muuten kaikki mielenkiintoisin nähtävä sijoittuu keskustan sijaan reunamille.

Portaat vessaan ja One Room -hotelliin.

Pelastussuunnitelma.

Tornia kiipesi ennen tsekkiläistaiteilija David Černýn valtavat vauvapatsaat. Harmikseni muutoksen tuulet olivat puhaltaneet vauvat pois, koska kaikessa kummallisuudessaan ne olivat aika makeat. Onneksi patsaista osa löytyi Kampan puistosta Kaarlen sillan kupeesta.

David Černýn vauvat ovat lennähtäneet maahan.