Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: syyskuu 2015

Veneellä Viikinsaareen

26 lauantai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kotimaan matkailu, Lapsen kanssa, Nähtävyys, Tampere

Kukapa olisi arvannut, että Viikinsaareen voi soutaa? Varmaan moni, mutta kenkään niistä en ollut minä.

Tulimme hankkineeksi kesällä venheen. Ja venhepaikan tottakai.

Kaikki lähti siitä, että veneily alkoi vaikuttaa kiinnostavalta soutu/kesä-tahdilla. Koska en tiennyt, mitä maksaa venepaikka ja miten sellaisen saa, soitin huvikseni kaupungin venepaikkavastaavalle. Palvelu oli mitä mainiointa. Sain tietää, että venepaikka tamperelaisen veden rannassa maksaa 60 euroa vuodessa. mikä hinta se sellainen on? Kuulin myös, mistä löytäisin vapaita paikkoja alle kilometrin päästä kotiosoitteestani.

Katsomaan. Valkkaamaan. Ja pim, olimme venepaikallisia.

Enää vene. Uudet kaksipaikkaiset maksoivat reilun 1000 euroa, oh-hoh. Satamamestari (kyllä, Mansessakin on sellainen ja kyllä, kaikki muut paitsi minä, tuntevat häent nimeltä) kertoi, että kaupunki järjestää huutokauppoja rannoilta kerätyistä käyttämättömistä veneistä, mutta että tori.fi:ssä ja huuto.netissä useimmat veneet ovat varastettuja. Ja että veneitä varastetaan paljon. Sillä (ja tiliotetta tarkastelemalla) karsiutui tonnin vene laskuista.

Vähän niinku tutunkauppaa sitten saimme myöhemmin ruman, kauttaaltaan ruskeaksi maalatun, puolipenkkisen poloisen alle satasella melkein omaan rantaan. Eipä kukaan varasta ja jos varastaa, niin tarpeeseen vie.

Aika rauhoittavaa on veneily, kun mihinkään ei ole kiire.

Aika rauhoittavaa on veneily, kun mihinkään ei ole kiire.

Muutenhan veneily tuntuukin olevan halpaa hupia. Pelastuliivikierros perheelle maksoi reilun 50 euroa Citymarketin tarjouksesta loppukesästä ja arvaatteko, mitä maksavat Suomessa valmistetut airot? Se yllätti minut täysin. Kolmisen kymppiä ne maksavat. Kukapa olisi uskonut?!

Oli jo loppukesä ja otaksun, ettei Viikinsaareen enää tehty laivalla matkoja, kun lähdin lapsukaisen kanssa rannasta soudulle. Otaksuin, että hänen hermonsa kestää stiä riemua noin 15 minuuttia, mutta toisin kävi. Otimme suunnaksi Viikinsaaren, johon tulikin yllättäen matkaa muutama kilometri. Vanha kalamies varmana nauraisi, mutta ei naurattanut, kun unohdin hanskat kotiin ja hinkkasin kädet rakkuloilla lasta saareen, koska veneessä ei oel vessaa. En nimittäin löytänyt rantautumispaikkaa ja oli valmis kääntymään kotisatamaa kohti, kun hätä yllätti.

Viikinsaaren vieressä on Lehtisaari. Kaatumassa olevan koivun alle oli pakko soutaa. Saari muutenkin näytti oikealta satumetsäsaarelta.

Viikinsaaren vieressä on Lehtisaari. Kaatumassa olevan koivun alle oli pakko soutaa. Saari muutenkin näytti oikealta satumetsäsaarelta.

Koita siihen sitten amatöörisoutelijana rantautua.

Koita siihen sitten amatöörisoutelijana rantautua.

Viilenevässä illassa kiersimme saarta lapsi hädästä ja itse rakoista itkien, mutta kyynelehdintämme palkittiin kun rantauduimme iahstuttavalle hiekkarannalle. Olimme kuin mitkäkin Robinson Crusoet voitokkaina veneestä noustessamme.

Ja kuinka olikaan mahtavaa ihan vain kahteen pekkaan kuljailla pitkin saarta, jossa ei ainakaan havaintomme mukaan ollut ketään muuta kuin me.

Viikinsaaressa ihan vaan kaksin vaan.

Viikinsaaressa ihan vaan kaksin vaan.

Paluumatkan maisema päivän kääntyessä iltaan.

Paluumatkan maisema päivän kääntyessä iltaan.

Aika hillittömät päättäjäiset ensimmäiselle veneilukesälle.

Seuraava kohde: Kuuba

25 perjantai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ 1 kommentti

Avainsanat

Kirja, Kulttuuri, Kuuba, Matkailu, Nähtävyys, Perinteinen

Varsin pitkän ajan takaa yksi haaveiden matkakohteista on ollut Kuuba. En ollut valmistautunut siihen, koska olen moukka ja seuraan politiikkaa (omaa ja toisten) aivan liian vähän, että kohteeseen tulee kiire.

Kuten moni muukin matka/harrastus/tehtävä/unelma, tämäkin oli sellainen ”sitku”-unelma. Sitku on käyty monta muuta kohdetta. Sitku ollaan eläkkeellä. Sitku kakara on vanhempi. Sitku me ollaan vanhempia. Sitku talous on kunnossa. Sitku. Sitku. Sitku.

Ja sitten Amerikka meni ja höllensi pakotteita. Helvetti. Sit tuli kiire. Jos siis tahtoo nähdä Kuuban sellaisena, kuin se on ja on ollut, niin nyt alkaa olla viime hetket. Ennen kuin amerikkalaiset pilaa sen, kuten ovat tehneet muille Karibian saarille.

Sitten oli alettava säästää oikein olan takaa. Varausmaksu on maksettu, joten sinne sitten mennään.

Ei se ole matka eikä mikään, jos siitä ei tiedä kaikkea etukäteen.

Ei se ole matka eikä mikään, jos siitä ei tiedä kaikkea etukäteen.

Aiempia bloggaajan silmin käymiäni kohteita ovat olleet Lontoo, Madeira ja Menorca, joista kaikista on rästissä kirjoitettavaa vaikka kuinka. Niiden jatkoksi tulee sitten Kuuba. Tuskin maltan odottaa sitä ahdistusta, mikä tulee kirjoittamattomista tarinoista.

Izakaya Nomu, Tampere

20 sunnuntai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Ravintola, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Kala, Kulinarismi, Liha, Lounas, Ravintola, Tampere

Izakaya Nomu herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Jotenkin haluaisin tykätä siitä, mutta joku siinä vaivaannuttaa. Kerron, miten olen ravintolaan tutustunut.

Olen yrittänyt sinne joskus aiemminkin, mutta se on ollut kiinni. Tänä vuonna päätin mennä testaamaan matalalla kynnyksellä Tamperradan aikaan yhtä pientä suupalaa. Tamperrada alkoi maanantaina, olin lapseni kanssa ovella maanantaina. Paikka oli kiinni. Se jäi testaamatta.

Yritin viedä perhettäni nauttimaan synttäri-illallista Nomuun klo 17. Minulle kerrottiin, että paikka on k-18 klo 18 jälkeen, joten alakouluikäisen kanssa sinne ei sopinut mennä. Selvästikin ravintola haluaa profiloitua nuorten, lapsettomien aikuisten seurusteluravintolaksi. Minusta on ok, jos ravintolaan ei haluta lapsia, kun se nätisti ilmoitetaan. Niin sis nytkin periaatteessa, kun sanottiin, että klo 18 alaikäisten on oltava ulkona. Olen ymmärtänyt, että vähän niinkuin Porijazzeillakin, alaikäinen voi olla anniskelualueella, kunhan on niin reilusti alaikäinen, ettei häntä voi kuvitella alkoholia nauttimaan. No mutta, Nomun tapauksessa kyse on ravintolan linjauksesta ja sinänsä ok. Alkuilta-aikaan, kun olen kävellyt Nomun ohi, siellä on näyttänyt varsin hiljaiselta. Ei siis vieläkään Nomuun. Menimme Maka-sushiin, josta olimme jo kerran saaneet älyttömän hyvää ruokaa. Saimme nytkin.

Ohikulkiessani huomasin, että Nomussa tarjotaan lounasta. Huomasin tilaisuuteni tulleen. Menin valtavan ravintolasalin tiskille ja kysyin, mitä ensikertalaisen kannattaisi ottaa. Sain hyvää palvelua ja minulle suositeltiin Teriyakilohta. Annoksen valmistumista odotellessa sain misokeittoa (kuuluu hintaan). Kahvikin olisi kuulunut lounaan hintaan, mutta sen nyt jätin väliin. Annos maksoi 10 euroa ja se oli järisyttävän kokoinen. Reilu salaatti omassa rasiassaan ja kunnolla kalaa sisältävä annos omassa rasiassaan. Ruoka oli hyvää, vaikka kastiketta olikin aika reilusti. Pari palaa kalaa maistuivat vähän turhan kalaisilta, mutta pääasiassa olivat oikein herkullisia, kypsyys oli täydellinen. Päätin vannoa Nomun nimiin, tuskin maltoin odottaa, että pääsisin illalliselle.

Teriyaki salmon donburi: Teriyakipaistettua lohta riisipedillä, misokeittoa (ei kuvassa) ja kahveet (ei kuvassa) 10 €.

Teriyaki salmon donburi: Teriyakipaistettua lohta riisipedillä, misokeittoa (ei kuvassa) ja kahveet (ei kuvassa) 10 €.

Eräänä iltapäivänä vanhempani vei lapseni Nomuun. Ei ollut enää lounasaika. Ottivat moelemmat muutamia susheja. Hyviä olivat, mutta kuulemma aivan järkyttävän kalliita. Jätin omaan arvoonsa.

Eräänä iltana oli lapsi hoidossa, joten päätin viedä seuralaiseni Nomuun. Meille suositeltiin useamman pikkuannoksen ottamista, jolloin voisimme jakaa ja maistella. Katsoimme hintoja ja koska kyseessä oli vain vähän niinkuin iltapala, ajattelimme kolmen annoksen riittävän. Onneksi suositeltiin ottamaan vielä neljäskin. Annokset olivat hinnoiltaan noin kympin paikkeilla kappaleelta (osa alle, osa päälle). Odotukset olivat korkealla. Sitten pöytään tuli lohta ja avocadoa.

Salmon avokado: diced salmon avocado sashimi, 9,90 €.

Salmon avokado: diced salmon avocado sashimi, 9,90 €.

Sanovat valmistavansa ruoat korkeatasoisista aineksista, enkä sitä epäile, mutta 9,90 € annos oli liian pieni ja lisäksi avocado ja lohi täysin mauttomia. Nehän ovat vain raaka-aineita, että jos niitä ei mausteta niin eiväthän ne välttämättä niin miltään maistukaan, mutta kyllä nyt jotain odotin.

Muutkin annokset tulivat. Onneksi otimme neljä, että oli edes vähän syötävää. Ei mennyt nälkä, mutta lasku alkoholittomine juomineen ylitti 40 euroa reilusti. Maut olivat ihan kivoja, mutta eivät sillä rahalla. Lihapulla-annoksen lihapullat maistuivat, no, lihapullilta. Sipsit olivat koostumukseltaan ihanan ohuita ja rapsakoita, mutta uiskentelivat rasvassa. Eihän se yllätys ole, että sipseissä rasvaa on, mutta liika on liikaa. Olimme molemmat sitä mieltä, että ruoat olivat ylihinnoiteltuja.

Teriyaki gyutsukune: Meatball skewers with teriyaki sauce 8,90 €.

Teriyaki gyutsukune: Meatball skewers with teriyaki sauce 8,90 €.

Higawari yakisoba: Day's yakisoba, 10,90 €.

Higawari yakisoba: Day’s yakisoba, 10,90 €.

Snack potatoe chips: homemade chips with lime & black pepper, 6,90 €.

Snack potatoe chips: homemade chips with lime & black pepper, 6,90 €.

Kävin vielä yhdellä lounaalla. Minulle suositeltiin japanilaista munakasta. Rohkeana kokeilin, vaikkei munakas niin olekaan lähellä sydäntäni. Ja eihän se (onneksi) perinteinen ollutkaan. Hauskana yksityiskohtana annoksen päällä oli kuivattuja tonnikalalastuja, jotka ikäänkuin elivät lämpimässä annoksessa. Vekkulia katsottavaa. Annos ei ollut niin minun makuuni, koska siinä oli liikaa kastiketta. Kuitenkin siinä oli reilusti raaka-aineita ja se oli hurjan täyttävä. Kuten lohiannoksessa, niin tässäkin ihmettelin voimakkaahkon teriyakikastikkeen runsasta käyttöä. Sen maku valitettavasti peitti alleen muut maut. Silti olen iloinen, että valitsin sen, tulipa kokeiltua.

Days's special lunch: Päivittäin vaihtuva Nomun erikoislounas osui tällä kerralla japanilaiseen muakkaaseen, 10 €.

Days’s special lunch: Päivittäin vaihtuva Nomun erikoislounas osui tällä kerralla japanilaiseen muakkaaseen, 10 €.

Aion kyllä edelleenkin mennä Nomuun lounaalle. Lista on tosi laaja ja sieltä löytyy varmasti laadukkaita ja hyviä ruokia. Henkilökuntaa Nomussa tuntuu olevan kovasti. Lounaalla näkyi nyt jälkimmäisellä kerralla aika paljon syöjiä, illallisella oli ehkä kaksi pöytäkuntaa lisäksemme. Ravintola on tosi iso, joten useampikaan pöytäseurue ei saa sitä näyttämään täydeltä. Tunnelma on kiva ja sisustus siisti. Vielä kun illallinen olisi joko edullisempi tai suurempi, niin palikat olisivat kohdillaan.

Ravintola: Izakaya Nomu
Missä: Kyttälänkatu 11, Stockmannin takana, Tampere
Vinkki: Tilaa lounasta mukaan. Lounasta saa ti-pe klo 11-15.
Palvelu: Aivan ystävällistä.
Tykkäsinkö: Kyllä ja en. Lounaasta kyllä, illallisesta en niinkään.
Oliko kallis: Lounas on hinta-laatu-suhteeltaan erittäin hyvä, illallisaikaan ruoat tuntuivat täysin ylihinnoitelluilta.
Menisinkö uudestaan: Lounaalle kyllä, illalliselle en.
Montako tähteä (1-5) kokonaisuudelle: 3,5 (olenhan syönyt lounastakin)
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 3 (yhdellä illalliskokemuksella)

Anna Perho: Pientä Säätöä

19 lauantai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Radio

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Kirja, Kulttuuri, Otava/Seven, Radio

Anna Perho ilahduttaa minua aamuisin Radio Aallon Dynastiassa. Siinäpä on nainen, jolla on sana hallussa. Allekirjoitan monet hänen julistamansa asiat, vaikka joskus tekisi mieli soittaa ja sanoa, että ei se Anna noin ole. Pääasiassa tunnen kuitenkin yhteenkuuluvaisuutta ja toisaalta pientä alemmuutta niin verrattoman ihmisen rinnalla. Hän radiossa, mää ratissa.

Anna Perho on ihana. Minä vilpittömästi rakastan Anna Perhoa ja haluaisin olla hänen ystävänsä. Istuisimme kahviloissa ja minä kuuntelisin kun Anna Perho puhuu viisaita ja nasevia lauseita ja vastaisin että mmmm, kyllä, aivan, näin on, olet oikeassa Anna Perho, totta… MUTTA.

Sitten sanoisin vasta-argumentin ja ystäväni Anna Perho pieksäisi minut verbaalisesti, jonka jälkeen toteaisin olevani väärässä ja siemaisisin nöyränä cappucinoani.

Ei vaan, enpä tiedä millainen on kotoinen Anna Perho -ystävä. Hänhän voi olla aivan muuta kuin radiossa aamuisin esiintyvä itsevarma ja kutakuinkin kaikessa oikeassa oleva rouva jää. Olisi verrattoman hienoa saada tutustua ihmiseen.

Wikipedia (on jäljessä) kertoo Perhon kirjoittaneen hevosaiheisia kirjoja (onhan hän kotoisin Ypäjältä) sekä kaksi Paasilinnan julkaisemaa kirjaa. Tänä vuonna (2015) on kuitenkin ilmestynyt kolmaskin. Ja sen minä olen lukenut. Haluan lukea aiemmatkin (lukuun ottamatta niitä hevoskirjoja, vaikka nekin ovat varmasti aivan hyviä ja kiinnostavia). Kirjan nimi on Pientä säätöä, siinä on kovat kannet ja onnekseni satuin löytämään sen Akateemisen (R.I.P) loppuunmyynnistä 5 eurolla. Kuka olisi uskonut moista onnea??!!

Pientä säätöä edestä.

Pientä säätöä edestä.

Kirja on takakannen mukaan osoitettu hänelle, joka on joskus tehnyt jotain tyhmää. Aika hyvä segmentointi. Osui. Kerran nimittäin meinasin tehdä tyhmästi, mutten tehnyt ja sehän oli tyhmää, koska kyllä jokaisen pitäisi tehdä jotain tyhmää.

Pintä säätöä takaa.

Pientä säätöä takaa.

Kirja koostuu lyhykäisistä tarinoista, joista usea uppoaa kuin lämmin veitsi voihin, josko haluamme käyttää moista… Se alkaa jo niin ihkuliinilla lauseella, että oksat pois: Jos sijoitit tähän kirjaan omaa rahaasi, olen puolellasi vaikka mitä tapahtuisi <3. Love, love, Anna ja minä ollaan kavereita! Ei ollut minun syyni, että kirja oli roimassa alennuksessa. Vähän jopa hävetti ostaa se niin halvalla, mutta sehän se vasta sijoitus olikin! Kalliilla ei ehkä kannatakaan sijoittaa…

Lyhyitä havaintoja ovat sellaiset kuin ”Ypäjä, Suomen Castro”, ”Mikään ei kannata”, ”Näin saat täydellisen parisuhteen” ”Testaa: haluatko vauvan vai kuvitteletko vain?”, ”No niin!” ja ”Elämää miehen kanssa”. Ja monia muita. Lyhyiden kertomusten ja oivallusten lisäksi Anna on listannut lauseita, joita et koskaan kuule. Hauskaa luettavaa nekin, esimerkkinä vaikka

     -Kaikki vanhat puutalot pitäisi hävittää ja rakentaa parkkihalleja tilalle.
     -Onpas tuo teidän vauvanne jotenkin todella vastenmielisen näköinen.
     -Lapsessani ei ole mitään erikoista. Hän on tavallinen talliainen, josta tulee isona marketin kassa. Jos ei sitten valmistu suoraan kortistoon.
-Kun joku päivittää facebookin profiilikuvan: hei ihana, näytät aika läskiltä tossa kuvassa? Mitä on tapahtunut? Koittaisit nyt tehdä itsellesi jotain.

Anna Perho saattaa tuntua vittumaiselta ämmältä, riippuu miltä kannalta katsoo. Hän kärjistää ja sanoo asioita, joita joku muu uskaltaa vain ajatella ja silloinkin häpeillen.

     Kuvajoulukortin lähettäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen tuttusi katsoo kuvaa ja ajattelee, että onneksi minun lapseni on paljon viehättävämpi kuin tuo tonttulakilla somistettu perunanaama.

Sen lisäksi, että Perho suhtautuu kriittisesti muihin, hän osaa suhtautua kriittisesti itseensä. ”Ihanat uudet kevätvärit ovat täällä”-jutussa hän on menossa lehden kuvauksiin.

     ”Kaikki muu käy paitsi pastellivärit ja neuleet”, viestitin. Olinhan naistenlehteni lukenut, peilini katsonut ja ymmärtänyt olevani ihotyyppiä hailurainen kevät/kesä, jolle pastellisävyt eivät vain sovi. Toisekseen olen tuttu ”vartaloni mittasuhteiden” kanssa, joten tiedän näyttäväni neuleissa lasten askartelemalta villalankatupsulta.
     Luonnollisesti kuvauksissa odotti pastellinoranssi pörröneule.

Kirjan loppupäässä on viiltävä analyysi somehahmoista. Jokainen facebookailijahan nuo tyypit tunnistaa, mutta on se aika jäätävää, että joku osaa ne kuvata niin hyvin. Lue Pientä säätöä ja päätä itse, mikä hahmo olet. Mikä haluaisit olla?

     (Perus)mairen tunnusmerkistöä on runsas hymiöiden käyttö sekä, virkistävästi, täydellinen ironian puute. Maire postaa niin kuin asiat ovat, tai miten ne hänelle näyttäytyvät.
     Mairen pääasiallisia sisältöjä ovat lasten kuulumiset, oman terveydentilan ja säätilan raportointi sekä itsestäänselvyydet pohjalta ”maanantai väsyttää, mutta eihän tämä ikuisesti kestä…ehkä 🙂 :)”
     – – –
     (Trendi)jenni ei pysty juomaan kuohuviiniä, jos hän ei saa tehdä siitä postausta. Sama koskee sushin syömistä.
     Kun Jenni vaihtaa profiilikuvaansa, hän saa heti 130 tykkääjää, jotka kommentoivat kuvaa sanoilla ”kaunotar. Näihin Jenni vastaa ”kiitos ihanuudet”.
     – – –
     (Yhteiskunnallisella) Veeralla on profiilikuvassaan Globe Hopen oliivinvihreä vaate, niukalti eläimillä testaamatonta meikkiä ja totinen ilme. Muut valokuvat ovat seminaareista, joissa pohditaan millainen maa Suomi voisi olla vuonna 2040, jos talot rakennettaisiin soijasta.

Pientä säätöä on äärimmäisen viihdyttävää luettavaa. Minä ihailen ihmisiä, jotka osaavat kuvata niin hienosti aivan arkisia tapahtumia. Jotka osaavat olla tyylikkään itseironisia, kriittisiä ja provosoivia. Jotka osaavat kirjoittaa niin sujuvaa ja laadukasta tekstiä. Kirja on lyhyt ja teksti isoa. Sen lukee tosi nopeasti ja joitain kohtia on pakko lukea ääneen. Julkisissa tiloissa kirjaa ei kannata lukea, ellei halua osakseen pitkiä katseita.

Anna Perho, olet hieno ihminen. Nostan sinulle hattua!

Kirjailija: Anna Perho
Kirja: Pientä säätöä
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: Anna Perho ja Kustannusosakeyhtiö Otava
ISBN: 978-951-1-28953-1
Sivuja: 160
Kestäisikö toisen lukemisen: Kestääpi. Kirjaan on helppo palata.
Montako tähteä: ***** (helposti!)

Teatteri Mukamas: Kotiläksy

19 lauantai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Mukamas, Nukketeatteri, Tampere

Mielikuva nukketeatterista on jostain lapsuudesta. Ja toinen opiskeluajaltani Prahasta, Tsekistä. Ensimmäinen mielikuva on joku hauska sukka pienellä näyttämöllä puhumassa hassusti ja tönimässä toista hauskaa sukkaa. Toinen mielikuva Prahan turistirysänukketeatterista, jossa oli isommat, juurikin tsekkiläisennäköiset nuket ja englanniksi vedettiin. Ajattelin, että nyt nähdään oikein kunnon nukketeatteria. Ei ollut kovinkaan hyvä.

Teatteri Mukamaksessa olen käynyt muutaman kerran alamittaiseni kanssa. Jouluisin esitettävä Jouluyö, juhlayö etenee kristillisessä pikkuaasiteemassa ja on hurjan harras ja herttainen. Siitä tulee jouluinen mieli. Toinen katsomamme oli joku muu. Molempia yhdisti se, etteivät ne olleet perinteistä nukketeatteria vaan niissä oli paljon muitakin elementtejä. Näyttelijät näyttelivät muutenkin eivätkä ainoastaan liikutelleet nukkeja.

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Sama juttu juuri hiljattain näkemässäni Kotiläksyssä. Sali pimennettiin ja eteemme avautui avara näyttämö, jossa oli vain kirjoituspöytä ja taustalla kankaana kirjahyllyjä. Tarina meni niin, että nuori neiti Johanna oli saanut kesän ajalle kotiläksyksi ainekirjoituksen. Sen tuli käsitellä jotain merkkihenkilöä. Ylläripylläri oli jäänyt läksy vähän viime tippaan ja maalla kun oltiin, eikä tietenkään netit sun muut siellä toimineet, piti mennä kirjastoon. Suomessa vähän toisaalta kaukaa haettua, koska nettihän leijailee ja säteilee kaikkialla ja mobiililla maaseudullakin nettiin pääsee. Ja jos ei muuten, niin ainakin viimeistään kirjastossa… Aika vähässä ovat täysin netittömät paikat.

No mutta, alkuperäisteksti on tsekkiläinen, en tiedä miltä vuodelta, joten en voi tietää myöskään Tsekin netin kattavuudesta. Sitäpaitsi tämä on turhaa hiusten halkomista, koska tarina oli kiva ja aihe sekä tarkoitusperä hyvä. Ja kirjat, ne ovat olemassa ja niitä on ihana lukea. Niitä olisi lapsukaistenkin syytä oppia lukemaan. On aivan eri asia pitää kädessään oikeaa kirjaa kuin lukea tarinaa kylmästä (kuumasta) koneesta.

Johanna alkaa lukea kirjaa ja alun hämmennyksen jälkeen innostuu toden teolla. Ja kuinka ollakaan, hahmot tulevat todellisiksi. Ensimmäisenä itsestään saapuu kertomaan Hans Christian Andersen. Häntä esittää ihminen, joka kertoo sitten myös nukein H. C. Andersenin elämästä. Näytelmässä tavataan myös muutama muu merkkihenkilö, kaikkien esittämisessä käytetään eri tekniikoita. Se onkin näytelmän hienoin juttu.

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kaiken kaikkiaan esitys oli oikein viihdyttävä. Alamittaiseni tykkäsi kovasti. Minä myös. Esityksen jälkeen kysyin, mitä hän oppi. Olisin kuvitellut, että jotain faktoja niistä merkkihenkilöistä. Vastaus oli kuitenkin:”Että kotiläksyt täytyy tehdä ajoissa!” Hah, sehän se tärkein oppi olikin ja se kai se oli esityksen nimikin.

Joskus tuollaiset nukketeatteriesitykset tuntuvat vähän lapsellisilta ja siksi vaivaannuttavilta. Minusta tämä oli varsin mukavaa katsottavaa. Se kesti vajaan tunnin, eikä kukaan katsojista tuntunut kyllästyvän. Haluaisin esittää toiveen Mukamakselle: Haluaisin nähdä aikuisille suunnattua nukketeatteria. Onko sellaista? Vai ovatko aikuiset nukketeatterille vähän vaikea kohderyhmä? Haluaisin silti.

Niille, jotka eivät Teatteri Mukamasta tiedä, kerron, että se on varsin viehättävä pieni teatteri Pispalan ja Epilän välimaastossa legendaarisen Ravintola Pizzpalan viereisellä tontilla olevassa puutalossa. Mukamaksessa näytetään aina jonkin aikaa jotain esitystä ja esityksiä voidaan viedä myös muualle. Mukamaksessa järjestetään myös lasten synttäreitä ja teatterileirejä. Molemmat kuulostavat mukavilta pienelle kulttuuri-ihmiselle.

Nukketeatteri, jossa näkee muutakin kuin nukkeja, on varmasti lapselle helppo tapa tutustua teatteriin. Kun suuremmissa teattereissa käy näytelmiä katsomassa, on näytelmässä kuin näytelmässä katsojien keski-ikä aika korkea. Olisi tärkeä saada teattereihin nuorempia katsojia. Onhan teatteri kuitenkin aika paljon eri kuin elokuva. Joka ilta oikeat ihmiset esittävät meille katsojille kovalla työllä harjoittelemansa tarinan. Vaikkei tarinakaan aina olisi ihmeellinen, teatteri itsessään on.

Viekää lapsenne teatteriin! Tilaa kyllä on.

Kenen: Jana Bačová-Kroftová (Tšekki)
Mikä: Kotiläksy
Missä: Teatteri Mukamas, Pispalan valtatie 30, Tampere
Keitä siinä oli: Ringa Aflatuni, Harri Helin, Annukka Waara
Kuka ohjasi: Jana Bačová-Kroftová
Tykkäsinkö: Oikein yllätyin siitä, kuinka paljon.
Menisinkö uudestaan: Voisin mennäkin.

TTT: Yksi halusta toinen rakkaudesta

17 torstai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Kulttuuri, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri

Esityksen jälkeen pyysin ”eiks tän vuoden teatterikäynnit vois olla jo tässä”-seuralaistani kuvailemaan näytelmää yhdellä adjektiivilla. Se oli KIVA. Jos hän sanoo teatterista ”kiva”, hänen on täytynyt olla suorastaan innoissaan. Oma adjektiivini oli ERINOMAINEN. Pidän itseäni teatterin suurkuluttajana ja kriittisenä katsojana. Myös muut kuulemani kommentit ovat olleet kehuvia.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Tuhannesti pahoittelen, jos tämän vuoksi jonkun elämyksen latistan. Useinhan käy niin, että kun jotain näytelmää hypetetään, siltä alkaa joko odottaa liikaa tai sitten varautuu jo valmiiksi siihen, että ei todellakaan voi olla hyvä, täytyy olla erityiskriittinen. Jättäkää siis kehuni omaan arvoonsa ja vetäkää omat johtopäätöksenne. En pane pahakseni, jos joku vaikka kertoisi kommenteissa omista tunnelmistaan.

Taas, kuten Taivaslaulussakin, roolitus on onnistunut aiiiiivan nappiin. Aimo Räsänen on (kuten aina) roolissaan täysin luonteva. Niin hyvä, niin oikea ja todellinen. Janne Kallioniemi on vähän synkkä ja ahdistunut, siis roolissaan. Mutta innostumistakin löytyy juuri kuin hänen tilanteessaan voi kuvitella. Suvi-Sini Peltola ei pääse/joudu esittämään lasta eikä vauvaa, vaan tavallista aikuista naista ja ai kuinka on hän siinä niin hyvä. Sanoisinko myös että niin oikea ja todellinen. Antakaa Peltolalle enemmän rentoja, uskottavia aikuisen naisen rooleja! Karoliina Kudjoin olen nähnyt lavalla kerran aiemmin Sormet hunajapurkissa -näytelmässä enkä vakuuttunut alkuunkaan. Silloinkin kyse oli Kari Heiskasen tekstistä, joten odotin häntä nyt vähän pelokkain tunnelmin. Mutta vielä mitä!!! Ihana lyhyessä tukassaan tyylikästä entisen elämänsä varjoa mukanaan kantavaa sisustussuunnittelijaa esittäen. Hienoa, monitasoista tulkintaa.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Eräitä näyttelijöitä voisi kliseisesti kuvata kuin viinejä, jotka vain paranevat vanhetessaan. Ja niin, että minulle ei juuri viini maistu, mutta aina joskus kohdalle osuu kuitenkin maukas ja kokonaisuutta täydentävä viini. Pentti Helin on muuttunut tylsien roolien ikisedästä charmantiksi, kypsäksi herraksi. Näytteleminen on muuttunut entisestä paljon sulavampaan suuntaan. Ei ole ihan ensimmäinen rooli, jossa hän on mies paikallaan. Hienona suorituksena muistan myös viime vuonna (tai toissa… tai aiemmin…) näkemäni Rakkauslaulun. Hei wau! Ja toinen viini, johon nyt rakastun aina uudestaan ja uudestaan, on Teija Auvinen. Turhan usein hän on täti-ihmisen rooleissa, koska Valokuvavarkaissa saatiin nähdä, että hänestä on niiiiin paljoon muuhunkin. Rooli oli tyystin erilainen kuin yleensä. Tällä kertaa kyseessä oli jälleen täti-ihmisen osa ja sen hän veti mainiosti. Olen rakastunut. Tässä näytelmässä ehkä kaikkiin.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Käsikirjoitus ja ohjaus ovat Kari Heiskasen. Toisin kuin Sormet hunajapurkissassa tässä Heiskasen omintakeinen puhe ei kuulu näyttelijöiden suussa. Ja hyvä niin. Teksti on valtavan hyvä. Olin kai Aplodista lukenut, mitä näytelmä käsittelee, mutta muuten päätin olla perehtymättä, mennä avoimin mielin. Juuri ennen esityksen alkua tuttava heitti lauseen:”No niin, sitten mennään parisuhdedraamaa katsomaan!” Voi ei, voi ei, voi ei, voi ei!!! Tiesin seuralaisen suhtautuvan kammolla ahdistusta ja tiukkaa draamaa kohtaan. Itsehän koen näytelmän sitä paremmaksi, mitä enemmän ahdistaa, mikäli se ei johdu huonosta näytelmästä.

Ja kyllä, vaikeita asioita käsiteltiin hienosti, suoraan ja monella tasolla. Mutta silti kepeästi ja huumorilla. Nauraa sai ja kai välillä melkein itkettikin. Ohjaus oli mennyt nappiin, koska niin sujuvasti tarina eteni. Olihan se osittain vähän uskomatonkin ja kärjistetty, mutta niin luonteva ja aito, että se olisi voinut olla totta. Oliko se totta? Näytelmässä esitettiin kuvakäsikirjoitus elokuvaan, jonka tekijä kertoi varastavansa tarinansa toisten elämistä. Niinkö Heiskanenkin? Varastiko hänkin? Niin totta se jotenkin oli.

Yksi halusta toinen rakkaudesta on ehkä pakko nähdä toistamiseen. Niin paljon siinä oli mietittävää.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Teatteri on murroksessa. Kuten teatterin taiteellinen johtaja Maarit Pyökäri kertoo suuren näyttämön ala-aulassa olevassa tekstitaulussa, suuria massoja on vaikea saada nykyään liikkeelle. Teatteriyleisö segmentoituu tarkemmin kuin ennen. On vaikea löytää yhtä, vuosikausia täyden salin vetävää vetonaulaa. Ihmettelin jotenkin että tällainen kuuden näyttelijän puhenäytelmä on tuotu suurelle näyttämölle. Mutta sehän sopi siihen hienosti. Jos tänä vuonna meinaisi katsoa vain yhden teatteriesityksen, se voisi olla tämä.

Kenen: Kari Heiskanen
Mikä: Yksi halusta toinen rakkaudesta
Missä: Tampereen Työväen Teatteri, Suuri näyttämö, kantaesitys 17.9.2015
Keitä siinä oli: Aimo Räsänen, Karoliina Kudjoi, Teija Auvinen, Pentti Helin, Suvi-Sini Peltola
Kuka ohjasi: Kari Heiskanen
Tykkäsinkö: Todella paljon. Teatterivuoden rima on nostettu korkealle.
Menisinkö uudestaan: Menen.

Aamuinen marjasmoothie Soraäänen reseptillä

14 maanantai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Juoma, Resepti, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Herkku, Jälkiruoka, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Resepti, Snack

Jaa-a, missä vaiheessa pirtelöstä tuli smoothie? Vai onko niillä joku ero? Pirtelö on syntinen ja smoothie terveellinen. Sillai kai.

On tullut tavaksi surauttaa aamulla satsi ravitsevaa marjapirtelösmoothiejuomaa. Hyvät hyssykät se on niin hyvää, että sen täytyy olla lähempänä syntiä kun terveellistä elämää. Ainesten perusteella se on kyllä terveellinen.

Tässä versiossa on mustikoita ja avokaadoa. Nams.

Tässä versiossa on mustikoita ja avokadoa. Kuohkeuden suorastaan näkee.

Kahden hengen annokseen tulee:
3 dl maustamatonta jogurttia (ihan sama mitä), ainakin 3 dl mustikoita/vadelmia/molempia mieluiten jäisenä, 2-3 dl vettä/maitoa, tömpsäys Forever Ultra Vanilla shake mixiä tai muuta vanilijaista proteiinijuomajauhetta (ei ole pakollinen ainesosa) ja siemeniä, leseitä, pähkinöitä, härkäpapurouhetta… mitä vaan kaapista löytyy. Blenderiin pyörimään ja se – on – siiiiiii – nä.

Kuohkeutta saa avokadolla ja megamakeutta ihan jälkkäritasolle asti banaanilla, kumpikaan ei ole välttämätön. Molempia ei ehkä kannata änkeä samaan satsiin.

Nopea Kylmäsavulohipasta Stockmannin tapaan

14 maanantai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kala, Kotiruoka, Kulinarismi, Pasta, Resepti, Stockmann

Stockmann lähettää kerran viikossa linkin 20 minuutin resepteihin. Ensimmäisellä kerralla silmiini osui ihastuttava Savulohipasta. Oli helppo ja nopea ja taivaallisen hyvä.

Järisyttävän hyvä ja nopea ruoka.

Järisyttävän hyvä ja nopea kylmäsavulohipasta.

Näin se ihan vähän tyypitettynä valmistuu, jos vaikka toistekin tulisi tehtyä:
Hienonnetaan 1 sipuli ja 1 (ENEMMÄN!) valkosipulinkynsi ja kuullotetaan ne oliiviöljyssä. Lisätään joukkoon pari pakettia (=140-160g) tuorepinaattia. Paistetaan pehmeäksi. Joukkoon raastetaan 1 sitruunan kuori ja rouhitaan sekä suolaa että pippuria. Suolaa aika maltilla kun kylmäsavulohi on suolaista. Sekoitetaan joukkoon 100 g valkosipulituorejuustoa (tai yrtti-, chili- tai vaikka maustamatonta tuorejuustoa) ja pikkupurkki ranskankermaa. Annetaan hautua hetki.

Keitetään 2 paketillista tuorepastaa, mielellään jotain värikkäitä, runsaassa, merivedensuolaisessa vedessä. Valutetaan, mutta otetaan vähän keitinvettä talteen.

Sekoitetaan pastat kastikkeen joukkoon ja lorautetaan tilkka keitinvettä notkistukseksi. Lisätään viimeiseksi joukkoon 200-250 g kylmäsavulohisiivuja pilkottuna. Pieni hämmennys, maun tarkistus ja SYÖMÄÄÄÄÄÄÄÄN!

Lautasella annoksen päälle vielä parmesaaniraastetta.

Stockmannin 20 minuutin reseptit

14 maanantai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Kala, Kana/broiler, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Liha, Lounas, Resepti, Stockmann

Pari viikkoa sitten tulin katsoneeksi Stockmannin juuri minulle lähettämän sähköpostiviestin, jossa hän suositteli minulle 20 minuutin reseptejä. Kyllä, katsomaan niitä. Heti löytyi joltain aiemmalta viikolta Savulohipasta, jonka ainekset, surullista myöntää, jouduin sillä kertaa hankkimaan toisesta kaupasta, mutta lämmöllä muistan Stockmannia siitä ihanasta reseptistä.

Höyryävän kuuma herkkupasta kutsuu ahmimaan.

Höyryävän kuuma herkkupasta kutsuu ahmimaan.

Ja nyt oikein odotan niitä reseptejä joka viikko. Olen vähän huono laittamaan ruokaa resepteistä, mutta kummasti niistä silloin tulee monipuolisempia ja maukkaampia, että ehkä toistekin…

Tästä linkistä Stockmannin 20 minuutin resepteihin, olkaat hyvät.
Niin joo. Pyyntö vielä: Parahin Stockmann, tekisitkö minulle tällaisia nopeita muutaman sadan kalorin reseptejä, kiitos!

Saarioisen salaatinkastikkeet

13 sunnuntai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Grillaus, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Resepti, Salaatti, Stockmann

Kokeiltuani Saarioisten kevytkastiketta aikapäivää sitten alle 200 kalorin salaattiannokseen, sain Saarioiselta mahdollisuuden testata uutta hunaja-dijonsinappisalaatinkastiketta. Melkoisen kauan kesti, ennen kuin löysin sen. Lähikaupassa ei ollut ja useimmiten tulee suosittua lähikauppaa. Tulee aika harvakseltaan käytettyä salaattikastikkeita, joten asia ei ole ollut akuutti.

Muistinpa kerran Stockmannilla katsoa kastikehyllyyn. Ja kas, sielläpä oli hyvä valikoima Saarioisen sooseja. Hunaja-dijonin lisäksi oli pakko tarttua myös Cole slaw salaattikastikkeeseen.

Veljekset kuin ilvekset.

Veljekset kuin ilvekset.

Illalla katsoin mitä pihalta löytyi… vähän nuupahtanutta, mutta vielä ihan raikasta salaattia revittynä. Sekaan vain pikkutomaatinpaloja ja avokadoa kuutioina. Cole slaw kastike oli aika majoneesisen makuista (mitä sen pitääkin siis olla), mutta kivan raikasta.

Hunaja-dijonsinappikastike toi ensimaistamalla mieleeni ulkomaat. Se näyttää aikalailla samalta kuin perinteinen sinappikastike, mutta maku on kyllä erilainen. Dijonin kyllä maistaa ihan selvästi. Ei huonoja kumpikaan.

Söin salaattia ja kastikkeita grillissä valmistettujen kala-perunanyyttien kanssa. Siihen sopi ehdottomasti Cole slaw -kastike paremmin. Hunaja-dijonia käyttäisin liharuoan kanssa tai kanasalaatin seassa. Itsehän syön ihan mitä vaan, eikä tuoteselosteita tule niin tarkkaan syynättyä, mutta nämä molemmat kastikkeet käyvät niin laktoosi- kuin gluteenivaivaisillekin. Cole slaw -kastikkeessa on munaa, hunaja-dijonissa ei.

Vähän kiinnostaa kokeilla, miten Cole slaw -kastikkeella saisi rakennettua oikein cole slaw salaatin, vai maistuuko teolliselta. Kyllähän se vähän valmistamista nopeuttaisi ja helpottaisi. Testattava joskus – ehkä.

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...