Tag Archives: Ärsyttävää

Kanakebab kotikonstein

04 sunnuntai Hel 2018

Posted by in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ 4 kommenttia

Avainsanat

, , , ,

Tulin löytäneeksi maailman kiehtovimman facebook-sivun. Sen nimi on Chefclub. Siellä näytetään videoita, jossa tehdään näyttäviä ruokia. Yleensä lopuksi jotain leikataan ja sen sisus valuu. Kieltämättä aika tyydyttävää.

Päätin testata kanakebabia. Ongelmaksi muodostuu ranskan kieli, mutta onneksi on video. Chefclubin videon näet tästä linkistä.

Katso video, oma toteutukseni tulee tekstin jälkeen kuvissa.

Mausteissa esiintyy Quatre Epices. Luulin vain hakevani tällaisen nelimausteen kaupasta, mut se ei mennytkään niin. Internet antoi siitä sitten vähän erilaisia sovelluksia, joten päädyin Herkkusuun lautasella-ruokablogin verisoon.

NELIMAUSTE (qutre epices)
2 osaa valkopippurijauhetta
2 osaa muskottipähkinäjauhetta
1 osa mustapippurijauhetta
1 osa neilikkajauhetta

Nelimauste on ollut suositumpaa Suomessa joskus 60- ja 70-luvuilla, kun on opittu vähän käyttämään muutakin maustetta kuin suolaa ja pippuria. Sitä käytetään myös jauhelihamausteen sijaan.

Nelimauste (quatre epices).

Jugurtin sekaan videon mukainen määrä nelimaustetta ja paprikajauhetta.

Näin tuli kanafileestä enkelin siivet.

Hyllyvä, löllyvä, epätasapainoinen torni. Yhden tikun lisäksi jouduin tulemaan muilla.

Se keikahti paiston puolessa välissä. Tätä vaihetta ei näytetty videossa.

Pikkuisen jäi puuttumaan, että olisi näyttänyt samalla kuin kokkiklubin videolla…

Tekisinkö kanakebabia uudestaan? Tuskinpa. Se on näyttävä ruoka, jos sen saa tehtyä oikein. Uunista tultua se oli aika valju, joten suihkin sitä vähän bbq-glaseeraussoosilla. 40 minuuttia 220 asteessa oli liian lyhyt aika, koska kana oli keskeltä aivan raakaa.

Kun kanan oheen tarjoili maissitortilloja, guacamolea, salsaa, raitaa, fetaa, salaattia, kurkkua ja tomaattia, niin menihän se mauttomampikin kana.

Kanakebab oli kuin tölkkikana (tiedäthän: oluttölkki kanaan ja hiiligrilliin valmistumaan): työläs ja näyttävä, mutta makunsa puolesta ei mitään erikoista.

Fingerporin ruokakirja – VAIN MIEHILLE!!!

07 perjantai Lok 2016

Posted by in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , , ,

Otsikko on ehdottomasti mainos, mutta vain ja ainoastaan mainostaakseen sitä, että niin hauskaa ja hienoa teosta kuin Fingerporin ruokakirja, eivät saa lukea muut kuin miehet. Nähtävästi naiset saavat sen ostaa, mutta lukemiseksi se kelpaa vain ja ainoastaan miehille.

Tämä tuli erittäin selväksi Tampereen Rantatunnelipäivässä, jossa Pertti Jarla oli signeeraamassa kirjojaan. Tarjolla olisi ollut myös jotain kolakeittoa ilmeisesti kirjan ohjeella. Meidät kutsuttiin sitä maistamaan, mutta meitä ei päästetty sitä maistamaan.

Kävi nimittäin sillä lailla hauskasti, että…
Alakouluikäinen TYTTÄRENI on suuri Fingerporifani, koska hänen isovanhempansa ovat kyllästäneet hänet Fingerporeilla. Se aiheutti minussa ensin hämmennystä, mutta ymmärsin sitten, että Fingerporeista se lapsikin oppii kaksinaismerkitysten ihmeellisen rikkauden. Koska Rantatunnelipäivässä paikalla oli itse Jarla, lähdimme TYTTÄRENI kanssa lähestymään toiveikkaina myyntikojua. Olin päättänyt, että TYTTÄRENI saa ensimmäisen ikioman Fingerpori-kirjansa.

Tässä olisi kivalla taustalla kuva fingerporin ruokakirjasta, mutta kun me, tyttäreni ja minä, emme ole miehiä, niin emme voi sitä kirjaa omistaa.

Tässä olisi kivalla taustalla kuva fingerporin ruokakirjasta, mutta kun me, tyttäreni ja minä, emme ole miehiä, niin emme voi sitä kirjaa omistaa.

Lähimmäs, mitä pääsimme, oli noin 2 metriä myyntipöydästä, koska kimppuumme hyökkäsivät innokkaat myyntitykit. He kutsuivat meidät maistamaan sitä keittoa ja lupasimme maistaakin. Sitten he alkoivat kaksissa tuumin kertoa, kuinka nyt on tässä niin hyvä lahja ISÄLLE ja MIEHELLE ja VAARILLE ja ISÄNPÄIVÄLAHJAKSI ja ja ja. Kysyin varovasti väliin, että voi kai sitä nainenkin lukea… Yritin näin antaa myyntitykeille mahdollisuuden myydä kirja minulle (NAINEN) ja lapselleni (TYTTÖ).

Siihen myyntitykit kahdella suulla oikein innostuivat kertomaan, että nyt tämä kirja kyllä kannattaa ostaa, koska ISÄNpäiväkin on tulossa ja että jos vaan ketään MIEHIÄ lähipiirissä sattuu olemaan, niin tämä on heille mahtava lahja.

Se jauhaminen onneksi päättyi kuin seinään, kun TYTTÄRENI ylpeänä, hymyillen ja kirkkain silmin totesi myyntitykeille, että:”Mulla ei ole isää!”

Lähdimme pois ilman maistiaisia, ilman kirjaa ja ilman nimikirjoitusta.

Siinäpä pieni muistutus myyntitykeille: joskus kannattaa kuunnella asiakasta.

PS. Haluan vielä tehdä selväksi, että tämä kirjoitus ei missään nimessä vähennä vähääkään arvostustani Pertti Jarlaa ja Fingerporien ilosanomaa kohtaan. Toivon, että kaikki innokkaasti lukevat Fingerporeja ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ne nimittäin ovat nerokkaita kirjoja!

Tukholman epäsiisteydestä

27 keskiviikko Hei 2016

Posted by in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , ,

Tukholma on aina ollut jotain hienoa. Se on ollut ehdottomasti parempi ja komeampi paikka kuin Helsinki. Sinne on pienenä tehty yksi jos toinenkin matka äitin kanssa. Tukholmassa oli tiettyä eurooppalaista loistoa, mitä Helsingissä ei. Suuri ja kaunis Ruotsin pääkaupunki, johon verrata tätä ankeaa kaljottelijoiden valtaamaa Suomemme maata.

Kaunis, upea Tukholma sellaisena kuin sen muistan ja ajattelen.

Kaunis, upea Tukholma. Suurkaupunki ihan naapurissa.

Kuluvan vuoden keväänä matkustimme Tukholmaan kuulemaan, katsomaan ja kokemaan Adelen konserttia. Koko konserttimatka meinasi tyssätä siihen, kun muutamaa päivää ennen lähtöä kaikki mediat kilvan kuuluttivat, kuinka Tukholmaan suunnitellaan terrori-iskuja. Mikäpä sen mainiompi tilaisuus iskeä kuin kymmenien tuhansien ihmisten konserttipaikka.

Rohkeus voitti ja reissu toteutui. Mutta mitä oli tapahtunut Tukholmalle, tuolle nuoruuden unelmakaupungille?

Helikopterit lentelivät taivaalla kaiken aikaa. Kuvittelimme sen vain liittyvän kuninkaan syntymäpäiväjuhliin, mutta sitä jatkui useita päiviä.

Pannaanko pala kuningasta?

Pannaanko pala kuningasta?

Hotellin suomea puhuva respa sanoi, että hei tämä on suurkaupunki hyvässä ja pahassa. Se on normaalia että ne siellä lentävät. Koko ajan jokapuolella tapahtuu rikoksia, on terroriuhkaa sun muuta ja tätä kaikkea pitää taivaalta seurailla ja nopeasti reagoida.

Jo se helikopteri loi tiettyä turvattomuuden tunnetta, vaikka turvaamassahan ne siellä olivat. Mutta entäs kaupunkikuva? Hurjan paljon ihmisiä ja jokapuolella, toisin kuin muistoissa, likaa, roskaa, töhryjä, kerjäläisiä, epäsiisteyttä. Ihastuttavan Hötorgetin sinisen talon portailla on aina istunut paljon ihmisiä viettämässä aikaa. Niin nytkin, mutta ehkä heiltä jäi huomaamatta rakennuksen pylväiden välistä portaille valuvat kusilammikot ja niiden iljettävä haju tai portaiden viereen, rakennustelineiden alle kyhätty hökkeli, jonka vieressä lojui verisiä siteitä ja tamponeja. Ehkä he osaavat sulkea silmänsä, minä vielä onneksi en.

Tukholmasta on todellakin tullut suurkaupunki, mutta minkä kustannuksella? Samainen hotellin respa sanoi, että Ruotsi on ollut kehityksessä aina kymmenen vuotta Suomen edellä. Minä toivon, että se aika on useita kymmeniä vuosia.

Keskusta-alueella lojuu roskia siellä täällä.

Keskusta-alueella lojuu roskia siellä täällä.

Roskaa, roskaa, roskaa.

Roskaa, roskaa, roskaa.

Aamukävelyllä vähän paremmassa kaupunginosassa.

Aamukävelyllä vähän paremmassa kaupunginosassa.

Pyöräparkki edellisen vieressä.

Pyöräparkki edellisen vieressä.

Normaalia yleisnäkymää.

Normaalia yleisnäkymää.

Josko sieltä saapuisi sopivat jalat näihin housuihin.

Josko sieltä saapuisi sopivat jalat näihin housuihin.

Jokainen sähkökaappi ja kotelo on vähän revitty ja saastainen.

Jokainen sähkökaappi ja kotelo on vähän revitty ja saastainen. En sano, että meillä olisi paremmin, mutta olen aina olettanut, että Ruotsissa kaikki on.

Yök, vaan missäpä niitä ei olisi.

Yök, vaan missäpä niitä ei olisi.

Vielä lähtiessä, kuin sanoen, älä unohda mitä näit vaan hoida oma maasi paremmin, tämä maisema tervehtää laivalle lähtijää.

Vielä lähtiessä, kuin sanoen, älä unohda mitä näit vaan hoida oma maasi paremmin, tämä maisema tervehtää laivalle lähtijää.

 

Laura Lindstedt: Oneiron

26 perjantai Hel 2016

Posted by in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , ,

Oneiron on fantasia kuolemanjälkeisitä sekunneista. Oneiron meni niin yli hilseen että ärsytti. Oneiron voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2015. Ja sitähän minä en ymmärrä.

Oneiron.

Oneironin näyttävä etukansi.

Josko ensin vähän Oneironista ja sitten Finlandiasta, jassoo.

Painostin työkaveria toivomaan joulupukilta Finlandia-voittajan. Parahin työveri, olen niiiiin pahoillani. Sinä sen kirjan tahkosit läpi, minä luovutin kahden ja puolensadan sivun vaiheilla. Jotenkin kuvittelin, että kirja olisi aivan mahtava ja avartava, sellainen oli hype sen ympärillä sekä ennen että jälkeen voiton.

Ei auennut sanoma minulle, vaikken loppuun asti päässytkään. Teksti oli vaikeaa. Tarina kertoo seitsemästä naisesta, jotka ovat jossain kuolemanjälkeisessä välitilassa ja siellä muistelevat toisille elämäänsä ja ilmeisesti sitä, miten kuolivat. He ovat satunnaisesti eri kulttuureista ja kansallisuuksista. Yhdistävänä tekijänä vain se, että ovat kuolleet ja päätyneet porukalla sinne välitilaan. Käyköhän kaikille niin vai ainoastaan näille seitsemälle? Kirjan rakenne on jotenkin monimutkainen. Yhdestä naisesta kerrotaan kuin erilaisin artikkelein. Tai väliotsikoin. En tiedä, siihen kohtaa ryydyin. Hypin sivuja kerrallaan, kunnes totesin, että kyllä riittää mulle tämä.

Eihän kirja varmasti huono voi olla, koska Ylelläkin sitä kuvataan sanoilla merkittävä, iso, rohkea, kunnianhimoinen ja rakenteellisesti haastava. Minä vain en ollut sille oikea lukija. Tai mielialani ei ollut oikea. Tai jotain. Tässäkö arvosteluni? Taitaa olla.

Oneiron.

Oneiron. Antoikohan tämä takakansi odottaa enemmän? Ainakin odotin.

Sitten siihen Finlandia-asiaan. Tämä Oneiron oli nyt kolmas kirja viimeisiltä vuosilta, joka on jäänyt kesken. Miten ironista, yöpöydällä lukemisen jatkamista odottaa Mikko Rimmisen Nenäpäivä, myös Finlandia-voittaja (2010). Sen ehkä jatkan kuitenkin loppuun. Joskus. Kaiehkä.

Tuskin olen ainoa, enkä olekaan, joka vuosihan tätä aihetta jauhetaan, joka hämmästelee sitä, että lopulta teoksen valitsee vain yksi ihminen. Voisinko se olla minä? Jos olisin, niin muita ehdokkaita lukematta voisin vaikka vannoa, että joku muu kirja olisi voittanut. Onhan se, lapseni sanoin, epää, että yksi teos kahmii sellaisen maineen ja suosion. Ei sillä, kaikki kirjallisuuden saama tuki on hyvää, mutta että yhdelle. Vähän kuin levittelisi kirjat lattialle. heittäisi tikan ilmaan ja katsoisi, mihin tippuu. Pim, voittaja on siinä.

Tämän lukuelämyksen jälkeen odotan pienellä kauhulla seuraavaa koitosta, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Valtosen kirja on viime vuoden Finlandia-voittaja nimittäin. Siinäpä mainio nimi kirjalla. Vähän samalla lailla kuin Anthony Doerrin Pulitzer-voittajalla Kaikki se valo jota emme näe. Kaksi kirjaa, jotka on luettava vain värisyttävän nimen vuoksi.

Kävipä hauska juttu. Tutkailin tuota männävuosien Finlandialistaa ja huomasin sieltä Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi (2000). Onhan sekin tuolla hyllyssä. Se on jäänyt aikanaan kesken. Mutta ehkä olin silloin liian nuori. Katsotaan miten käy Valtosen kanssa, päätän sitten, saako Sinisalo mahdollisuuden. Ja Helena Sinervo Ruonoilijan talossalla (2004), sekin näkyi löytyvän hyllystä. Saision Punainen erokirja (2003) on luettu, se oli hyvä ja mullistava, samoin Ulla-Lena Lundbergin Jää (2012) ja Sofi Oksasen Puhdistus (2008). Että on niissä hyviäkin ollut, ei käy kieltäminen.

Kirjailija: Laura Lindstedt
Kirja: Oneiron
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja: –
Kustantaja: Teos
ISBN: 978-951-851-544-2
Sivuja: 429 ja liitteitä, itse lopetin jossain 250 paikkeilla
Mistä: Työveriltä lainasin.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kun ei kestänyt ensimmäistäkään.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Ei kiitos.
Montako tähteä: + (eli nolla plus)

Antti Holma: Järjestäjä

13 tiistai Lok 2015

Posted by in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , ,

Olen vähän vältellyt kirjan arvostelua. Miksi? Koska se oli niin huono. Oikein kovasti odotin, että pääsen kirjan kimppuun nyt kun olen vallan vaihtanut suomalaiseen kirjallisuuteen. Kävin kanssani kädenvääntöä Mikko Rimmisen Nenäpäivän ja tämän Antti Holman Järjestäjän välillä surullisin seurauksin. Kun Järjestäjä voitti. Mutta toisaalta, onpa nyt luettu.

Järjestäjä edestä ja...

Järjestäjä edestä ja…

...Järjestäjä takaa... vähän niinkuin kirjassakin.

…Järjestäjä takaa… vähän niinkuin kirjassakin.

Antti Holma on pop nyt vähän joka paikassa. Kaikelle kansalle hän tuli tunnetuksi viihdeohjelma Putouksessa. Vieläköhän muuten Putousta tulee uutta kautta? Asiaan. Holma on näyttelijä, kolumnisti sekä kirjailija ja nyt hän on myös talk show -juontaja. Katsoin yhden jakson Antti Holma Showta, eikä sekään tehnyt vaikutusta. Tai no, sketsit olivat mainioita, mutta muuten ohjelmassa oli liikaa puhetta. Annan vielä toisen mahdollisuuden.

Kauhea ristiriita syntyy kun haluaisi kovasti jostain pitää, muttei pidä. Putous-kokemuksellahan Holma on tosi hyvä, hauska ja heittäytyvä näyttelijä. Hän kirjoittaakin ihan kivasti, mutta se, että Järjestäjä-kirjan kannessa sanotaan, että ”Holma on ällistyttävä verbaali-lahjakkuus”, nostaa odotukset kirjan sisällölle turhan korkeiksi. Kanssani hyvin pitkälle samoilla linjoilla tuntuu olevan Kujerruksia-blogi.

Kirja kertoo yksinään viihtyvästä Tarmosta, joka siirtyy kirjastohommista teatteriin järjestäjäksi. Holman teatterituntemus tulee esiin tietysti erilailla kuin vallan alan ulkopuolelta tulevan kirjailijan. Kirjaa lukiessa osaa kyllä kuvitella ja nähdä teatteriympäristön ja sen tunnelman, ne kuvataan hyvin.

     Tunnistin jo Suomalaisen Teatterin kaljaseurueen. Se oli sietämätön ja illoittain vaihtuva kokoelma erilaisia ahavoituneita poskipäitä, huutoa ja kovaäänistä kiroilua. Huonosti puhdistetut maskit, hikiset kaulat ja esityksiin tuodut kukat paljastivat heidät. Heidän huutonsa, terävät, koulutetut äänet ja käytössä käheytyneet. Minä rakastin sitä kun he nauroivat. He nauroivat usein ja kovaa, kauhea kotkotus nousi koko kapakan ylle. Nautin heidän seurastaan, vaikken ollut heidän seurassaan.

Jokainen teatterin lähibaarissa näytelmän jälkeen notkunut varmasti tunnistaa tuon tekstin. Aika hienoa, että näyttelijä itse osaa asettua tuon seurueen ulkopuolelle ja kirjoittaa siitä niin osuvasti.

Alussa kirjaa on epämiellyttävä lukea. En osaa kuvata, miksi ja miten se saa lukijan, ainakin minut, tuntemaan olonsa vaivaantuneeksi. Teksti ei ole jotenkin kypsää. Loppua kohti se kypsyy, eikä lukeminenkaan ole niin hankalaa.

Odotin jotain ehkä hauskaakin, mutta ei kirja hauska ollut. Ihmettelin, ja siitä se vaivaantuneisuuskin osittain johtui, miksi hämmentävän monessa kohtaa mainittiin kakka ja kerrottiin, kuinka Tarmo menee kakalle ja niin edelleen. Keskustelimme aiheesta ystävien kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että erite mainittuna noin on jotenkin paljon henkilökohtaisempaa kuin se, että käyttäisi roisimpaa kieltä. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan.

Olin ainoa miehen kaltainen koko talossa, miesten sosiaalitila oli minun. Olisin voinut vaikka kakata pukuhuoneen lattialle jos niikseen tulee, kyllä, olisin voinut tehdä sen.

Varmaan joo, mutta miksi? Miksi se on ainoa asia, mikä tulee mieleen, mitä pukuhuoneessa voi yksin tehdä? Olisikohan kyseessä joku kirjailijan fetissi, vai miksi ihmeessä sitä pitää tarjoilla moenssa käänteessä? Tartun nyt vähän yksityiskohtiin, mutta kun ne kirjassa häiritsivät.

Toinen hankalalta tuntuva seikka oli ”hauskat” nimet. Varmaan on juurikin niin, että kulttuurialalta löytyy monen monituista ihmistä, joilla on erikoiset yhdistelmänimet. On ihan hasuka keksiäkin sellaisia, mutta kun niitä on enemmän kuin tavallisia nimiä, hauskuuden tavoittelu menee yli: Varvara Ketterstein-Kaikkonen, Pirkko Lundstedt-Majaniemi, Kimmo-Pekka, Suvi-Tuuli, Minnamari, Tellervo Ylispanger-Jorma jne.

Mutta ettei vallan kritisoimiseksi menisi, niin kyllä kirjalla hetkensäkin on. Muistaisin Anna Perhonkin käsitelleen kirjassaan Pientä säätöä tätä samaa ”no niin”-aihetta. Järjestäjän luettuani olen kiinnittänyt vielä enemmän huomiota siihen, kuinka itse sanon lapselleni hyvin monessa kohdassa no niin.

     Menin tupakalle ja koetin polttaa niin, ettei isä kuulisi tupakointiani puhelimessa. Kerroin hänelle, että olin hakenut uutta työtä teatterista.
     ”No niin!” isä sanoi.
     ”Niin,” minä sanoin.
     ”Pirun kirkon palvelukseen?”
     ”No niin isä.”
     No niin. ”No niin”, me sanoimme, tilanteesta riippumatta, ja sisällöt ratkaisi äänenkorkeus, kuin kiinassa konsanaan. Suruviestiin vastattiin ”No niin” siten että ”No” on korkeampi kuin ”niin”. Ilouutisiin päinvastoin. Oli ollut sellainenkin hetki, että olimme joutuneet sanomaan ”No niin” kuin ilouutiseen, mutta hitaasti ja osaaottavalla, laskevalla lopukkeella. Se oli murheellisista murheellisin ”No niin”, ja sitä käytettiin vain hätätilanteissa. Sitä sävyä isäni käytti silloin, kun soitin hänelle humalassa muutama vuosi sitten ja sanoin, ettei minusta ole eläjäksi, minussa on niin paljon virheitä. ”No niin”, hän sanoi ja minä rauhoituin, mutta ei hän koskaan väittänyt vastaan. Kyllä hän tiesi, mitä hänelle halusin sanoa, vaikka en sitä saanut sanotuksi. Kun isä jonain päivänä kuolisi, minulla olisi kukka-asetelman nauhaan kaksi sanaa.

Kirjailija: Antti Holma
Kirja: Järjsetäjä
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: Antti Holma ja Kustannusosakeyhtiö Otava
ISBN: 978-951-1-28959-3
Sivuja: 380
Kestäisikö toisen lukemisen: No niin. No ei.
Montako tähteä: *+ (Valitettavasti. Antaisin enemmän, mutten voi.)

Inga Röning: Hippiäinen

11 perjantai syys 2015

Posted by in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , ,

Sain luettavakseni Inga Röningin kirjan Hippiäinen. Siinäpä kirja, jota en olisi itse tullut valinneeksi. Kansi on kiva, samoin nimi, mutta itse tarina – raskausromaani – ei oikein ajatuksena innostanut.

Lukuisien käännöskirjojen lukemisen jälkeen olen nyt innostunut kotimaisesta kirjallisuudesta, joten otin haasteen vastaan myös Hippiäisen kohdalla oikeastaan ihan vain siksi, koska se on kotimainen. Tätä asiaa pohdin jo Taivaslaulu -kirjaa koskevassa arvostelussani.

Hippiäinen edestä.

Hippiäinen edestä.

Kirja kertoo Kreetasta ja Mikosta, jotka yhtäkkiä vähän vahingossa huomaavat odottavansa lasta. Selviää kuitenkin, että ehkäisystä on luovuttu joku aika sitten ja päätetty, että tulee, jos on tullakseen. Minähän en kaikkea ymmärrä, mutta vaikea on ymmärtää sitä, miten joku tieten tahtoen raskaaksi haluava yllättyy, kun onkin raskaana. Niin tai näin, ehkä niin sitten käy.

Raskauden lisäksi käsitellään pariskunnan suhteita sukulaisiinsa ja muutamiin ystäviin ja ystäväpariskuntiin. Kreetan isä asuu uuden vaimonsa kanssa Ameriikassa ja heidän välinsä ovat jokseenkin tulehtuneet. Yksi ystäväpariskunta odottaa myös lasta monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Yksi ystävä tappelee lapsistaan ex-miehensä kanssa.

Meinasin tähän heittää, että 409 sivua on täytetty tehokkaasti, mutta sehän olisi ollut vain helppo kappaleenaloituslause. Ei ole käytetty tehokkaasti 409 sivua. Kauan aikaa ihmettelin, miksi lukeminen tuntuu jotenkin vaivaannuttavalta. Jokainen luku alkaa enemmän tai vähemmän nolostuttavalla infolla raskauden kulusta.

     RASKAUDEN KESTO: 28. viikko
     PAINO: Keskiraskaan valaan verran (tarkempien tietojen antaminen katsotaan yksityisyyttä loukkavaksi).
     HIPPIÄINEN: 32 cm, n. 1000 g, Hippiäinen avaa silmänsä ekaa kertaa, luin, hui. Se on niin lahjakas, tuo meidän jälkeläisemme.

Aargh, voi myötähäpeän määrää. On vähän huonoa, jos yksin lukiessa nolottaa kirjailijan puolesta. Yhtäkkiä yli sata sivua vaivaantuneena luettuani ymmärsin, mistä vaivaantuneisuuteni johtui. Tuntui, kuin olisin lukenut jotain nuorisokirjaa. Kieli oli sellaista hehhe heh rentoa nyt mää vähän höpsöttelen -tekstiä.

     Naapuri hyppäsi juuri autoonsa, kun viuhahdin pihalle. Mihin se ennen neljää menee, aamuyöstä? Piipaapiipaa istuin volkkariin, ajoin apteekkiin ja takaisin kotiin.
     Testi poltti apteekin muovipussissa. Säntäsin sisälle, en enää gepardin lailla. Matka ulko-ovelta vessaan oli kolme kilometriä pitkä, ja viisi minuuttia pissatipan jälkeen ne vasta pitkiltä tuntuivatkin.

Ihan oikeesti hei, jos kahteen peräkkäiseen kappaleeseen mahtuvat sanat ”viuhahdin”, ”piipaapiipaa” ja ”gepardin lailla”, kyse ei mitenkään voi olla vakavasti otettavasta aikuisten kirjasta.

Joko siihen loppupuolella oli tottunut, tai sitten kertoja Kreeta oli kypsynyt ja aikuistunut tai kirjailija jotain, mutta loppu oli helpommin luettavissa. En ollut lukenut kirjan takakantta ennen kuin ryhdyin tahkoamaan kirjaa läpi. Teen nykyään usein niin. Kaupassa kyllä luen takakansia, mutta en ennen aloittamista. Joskus nimittäin huomasin, että takakansi johti harhaan. Olisiko ollut Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -kirjassa… Kirjan lukemisen jälkeen takakansi on hauskaa lukea. Niinkuin nytkin. Ja kas, se selitti sen nuorisokirjamaisuuden:

Hippiäinen takaa.

Hippiäinen takaa.

Kun oman perheeni lapsiluku on jo täynnä, ei ihan kauheasti jaksa innostua seikkaperäisestä odotuskirjasta. Tokihan siinä on yhtymäkohtia omiin perheenlaajenemisenodotteluhetkiin, mutta jotenkin ei jaksanut innostaa. Luin sen kuitenkin. Se voisi kyllä olla kiva jollekin samassa tilanteessa olevalle, ehkä? Tai raskautta vasta suunnittelevalle. Ei kirja huono ollut, se ei vain ollut hyvä minulle.

Kirjailija: Inga Röning
Kirja: Hippiäinen
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
ISBN: 978-951-31-8528-2
Sivuja: 409
Kestäisikö toisen lukemisen: No minä en jaksaisi, joku toinen saa lukea.
Montako tähteä:  ***-

Wordpress käyttää kääntäjää

05 keskiviikko Elo 2015

Posted by in Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , ,

Aivan fantastista, jopa fantastillista, on se, että kirjoittamista aloitelleessani WordPress, tämän palvelun tarjoaja, ehdottaa minulle ”selvällä suomella” seuraavaa:

     Ota käyttöön häiriötön kirjoitustila, ja kaikki muokkaimen ympäriltä häviää, kun alat kirjoittaa. Liikuta hiirtä muokkaimen ulkopuolelle ja näet kaiken jälleen.

Mitä helvettiä???

Oikaisu teepussiasiaan

11 keskiviikko Hel 2015

Posted by in Juoma, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, ,

Tammikuun loppupuolella penska ja minä pahoitimme mielemme Nordqvistin Muumi-teetä valmistellessamme. Tästä aiempaan kirjoitukseeni.

Kulttulinaristi lähettämään palautteen Nordqvistille ja saamaan siihen asiallisen vastapalautteen, jossa kerrottiin, että narun vetämisessä joutuu käyttämään pientä varovaisuutta (sen jo ensipölläytyksen jälkeen tiedänkin). Internetissä kertovatkin oikein kera videon, miten pussi otetaan käyttöön. Ei sattunut mieleen katsoa ennen mielenpahoitusta… Kertoivat myös, että pussukan voi ripustaa kupin reunalle. Innovatiivista, testaamaan, koska vielä on pusseja jäljellä.

Uudella innolla yrittämään.

Uudella innolla yrittämään.

Hetken taiteilun jälkeen toteamus: ei pysy, mutta ei kai sen tyhjässä tarvikaan pysyä.

Hetken taiteilun jälkeen toteamaan: ei pysy, mutta ei kai sen tyhjässä tarvikaan pysyä.

No niin, siinä se killottaa reunalla. Nyt ei pysty pilkkimään, mitä me suomalaiset aina teepussukan kanssa tahdomme tehdä, mutta näin tee hautuu oikein.No niin, siinä se killottaa reunalla. Nyt ei pysty pilkkimään, mitä me suomalaiset aina teepussukan kanssa tahdomme tehdä, mutta näin tee hautuu oikein. Tässä tapauksessa 100 astetta, 2 minuuttia.

No niin, siinä se killottaa reunalla. Nyt ei pysty pilkkimään, mitä me suomalaiset aina teepussukan kanssa tahdomme tehdä, mutta näin tee hautuu oikein.No niin, siinä se killottaa reunalla. Nyt ei pysty pilkkimään, mitä me suomalaiset aina teepussukan kanssa tahdomme tehdä, mutta näin tee hautuu oikein. Tässä tapauksessa 100 astetta, 2 minuuttia.

Uudistetun pussukan opastesivulta opin, että niitittömän teepussin voi kierrättä biojätteeseen. Luonto kiittää luonnon ystävää!

Uudistetun pussukan opastesivulta opin, että niitittömän teepussin voi kierrättä biojätteeseen. Luonto kiittää luonnon ystävää!

Ensimmäinen kokemus harmitti, mutta on kai sitä maailmassa joku isompikin ongelma kuin teepussin rikkoutuminen, hä? Nyt hyvillä mielin ja luontoa säästäen teen ääreen.

Kävin järkyttymässä Disney on Icessa, ihan oikeesti hei!!!

08 sunnuntai Hel 2015

Posted by in Elokuva, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , , , ,

Tämä on Autoihin, Frozeniin ja Leijonakuninkaaseen rakastuneen lapsen vanhemman hätähuuto!

Disney on Ice on aina tuntunut vähän etäiseltä tavalta palata piirrettyjen maailmaan, mutta olihan nyt luvassa Frozenia jäällä. Lisäksi olen kuullut kehuja joka vuotisista (?) jäätansseista, joten miksipä ei. Kaksi aikuista ja kaksi lasta showhun noin 120 €, mutta kerrankos sitä…

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Tänään 8.2.2015 viimaisessa Turussa vaelsimme HK-areenan suojiin. Mitä oli ovella? Krääsäkoju. Olimme kyllä ajatelleet, että lapsille jotkut kivat pikkumuistot voisi hankkia, mutta ei ehkä heti. Eipä huolta, kojuja täynnä samaa sikahintaista kiinalaista (tms.) paskaa oli noin 20 metrin välein kaikilla käytävillä. Oli myös valokuvauspaikkoja, joissa sai kuvauttaa lapsensa luultavasti kalliilla. Mitä se laadultaan halvalta vaikuttava kama sitten maksoi? Mikään ei ainakaan maksanut alle 10 €. Oli kehnon oloisia pehmoleluja 28 €, käsiohjelmia 12 €, heppoisia muovikuppeja siirappijäähilesisuksella 15 €, värikkäistä muovisia valosauvoja 28 €, T-paitoja 18 €… ihan totta hei, mitä järkeä?

Se järki, että vaikea on innostuneen pienen kanssa kulkea 10 kojun ohi ilman kiinnostuksen heräämistä. Se järki, että luultavasti vanhempi on ajatellut ostavansa ”jonkun kiva pienen muiston”. Se järki, että väliaika, jolloin jotain kävisi ostamassa, kestää tuskin sitä, että perhe ehtii käydä vessassa ja seuraava näytös alkaa ilman ilmoituksia niin, että jos olet päättänyt ostaa jonkun pienen, et ehdi neuvotella mikä se olisi. Se järki, että myyjät kiertävät kaiken aikaa (ei kesken esityksen sentään) katsomossa ja tarjoavat vuorotellen ylihintaisia poppareita, hattaroita, valosauvoja, jäähilekippoja… kaikkea suoraan laspille. Se järki, että koko show alkaa yhden tuotteen esittelyllä. Se on bumerangi, jota edes esittelijät eivät saa kiinni. Se järki, että pitkin koko showta jäällä nähdään käytössä tuotteita, joita sitten myydään kojuissa esimerkiksi vessajonon vieressä. Siinähän on aikaa lapsen katsella.

Kyllä, teimme virheen, emmekä tarjonneet lapsille selkeää vaihtoehtoa, mistä valita, kun jotain pientä oli kuitenkin luvattu. Kysyimme, näkivätkö he jotain kivaa, mitä toivoisivat. Kyllä näkivät ja molemmilla oli vain yksi toive. Toinen halusi 15 €:n jäähilekipon ja toinen 28 €:n valosauvan. Fantastista saatana! Vaikka alle 15 euron ei juuri olisi voinutkaan selvitä, sattui aika paljon maksaa tuosta rojusta, josta kumpikaan ei taatusi kestä yli viikkoa, melkein sama hinta kuin lasten lipuista. Miksi maksoin? Kun kerrankin olimme päättäneet hankkia jotain PIENTÄ kivaa muistoksi.

Muoviromun hinta oli niin pöyristyttävä/järkyttävä/tyrmistyttävä/törkeä, että koko ensimmäinen näytös meni laskeskellessa, että ei voi olla totta, kohta lähtee rahat. Toinen näytös meni laskeskellessa, että sinne meni rahat. Olen satavarma, että teimme elämämme turhimmat ostokset. Käsi pystyyn sinä vanhempi, joka voit sanoa poistuneesi showsta hyvillä mielin!

Niin joo, ja sitten oli se show. Taitoluistelu on kivaa olympiatasolla telkkarista noin 10 minuuttia kerrallaan, jos Suomi on mukana, mutta en oikein ymmärrä, miksi rehata Disney-hahmot liukumaan jäälle maasta toiseen? Ilmeisesti moni ymmärtää, kosa katsomossa oli melko paljon ihmisiä, vaikkei se täynnä ollutkaan. Hahmot liukuivat edes takaisin ja laulu tuli nauhalta. Ne, joilla ei ollut tönkköä maskia naamallaan, lauloivat (tai liikuttelivat suutaan) jollain kielelllä, jolloin koko show näytti huonosti dubatulta jäätanssielokuvalta. Muutenkin elehdintä oli ylenpalttista, amerikkalaista, sanoisinko?

Luisteleva poro.

Luisteleva poro.

Minähän en siitä luistelusta tiedä, mutta joku prinsessa mätkähti jäälle kesken lennon ja joku prinssi ei tahtonut prinsessaansa saada nousemaan ilmaan. Pikkujuttuja ja pääosin meni sujuvasti, mutta kuitenkin, ei mitään Cirque du Soleilia, vaikka yksi prinsessa hetken köydessä katon rajassa pyörikin.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta. Tai että onhan siinä suihkulähde.

Showssa käytiin läpi tiivistelmänä Ariel, Tähkäpää, Kaunotar kera Hirviönsä ja luonnollisesti lopussa vuoden hitti Frozen. Kivasti oli tiivistetty, jos juoni oli jotenkin tiedossa, mutta pitkiä olivat tarinat kuitenkin. Lapset jaksoivat kyllä katsoa, mutta huomioni mukaan melko vaisua oli yleisö kokonaisuudessaan. Jos nyt haluaa ajatella heteronormatiivisesti, niinkuin en periaatteessa halua ajatella, niin olihan tämä valtayleisöä ajatellen täysin tytöille suunnattu show. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on… Ja no joo, Frozenissa tarina on vihdoinkin vähän eri ja kyseessä on vahvoja, itsenäisiä naisia, mutta showssa yleensä… kaikki olivat prinsessajuttuja. Monelle poikalapsen vanhemmalle siinä voi olla riittävän korkea kynnys osallistua. Onneksi yleisössä oli kuitenkin myös poikia.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Ei show kokonaisuudessaan huono ollut, ei nyt niinkään pidä ajatella. Ihan nastaakin oli nähdä Disneyn hamojen heräävän eloon. Olihan luistelijoilla taitoa ja väkeä oli paljon, mutta niin paljon söi ihmistä se tuotteistaminen ja pakkomyyntikin, että se valitettavasti vaikuttaa kovasti myös mielipiteeseeni koko tapahtumasta. Pienesti (höpöhöpö, aika suuresti) jäi olo, että nyt on hyväuskoista huijattu.

Koin, kuten perheemme toinenkin täysikäinen, ettemme todellakaan saaneet rahalle vastinetta. Ensi kerralla laitamme panoksemme suomalaiseen lastenteatteriin, mutta onpa tämäkin nyt koettu. Kulut ruokineen päivineen (jos bensat jätetään pois) olivat noin 200 €. Sillä menee muutaman kerran kunnon teatteriin.

Jos et ole hankkinut vielä lippuja Disney on Iceen, pelasta itsesi ja kukkarosi, äläkä hankikaan!

Mikä: Disney on Ice SUOMI 2015
Missä: Turun HK Areenalla 5.-8.2., Helsingissä 12.-15.2.
Oliko kallis: Silmittömän, järjettömän, törkeän kallis
Tykkäsinkö: Enpä juuri
Menisinkö uudestaan: Paljon saisi aika kullata muistoja että menisin
Montako pistettä koko tapahtumalle: .. (kaksi, ihan vain omasta näkövinkkelistäni)
Seuralaisen pisteytys: … (kolme, koska lapset tykkäsivät, omat olisivat olleet kaksi)

Teepussillinen pahaa mieltä

30 perjantai Tam 2015

Posted by in Juoma, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

,

Kuka keksi näin älyttömän tavan kätkeä teepussin naru pussin sisälle? Nordqvistin mainoslause sanoo:”Tee hetkestä elämys”. Aikamoinen elämys siitä tuleekin näiden pussien kanssa. Kyllä lapsi niin mielensä pahoitti kun pussista kiinni pitäessään, narua ulos vetäessään koko pussin sisällön pöydälle lennätti. Kalliit tulee teet kun täytyy pöydältä sihtiin kaapia. Onko tämä vika vai ominaisuus?

Mikä järki?

Mikä järki?

Nordqvistin palaute tästä linkistä.