Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: tammikuu 2016

Vinyylibuumi

31 sunnuntai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kulttuuri, Musiikki

Vaikutti vuosien jälkeen aika makealta, kun kaveri laittoi ihan oikean elpee-levyn soimaan. Siinä oli fiilinkiä. Isäni, vannoutunut musamies, on hänkin ryhtynyt kuuntelemaan jälleen levyjä. Joulun alla, kuinkas sattuikaan, julkaisi Ruotsin lahja maailmalle eli Kent koko tuotantonsa vinyyleinä. Myäs Adelen uusinta myyntiin joulumarkkinoilla niin rivakkaan tahtiin, että taisivat päästä jossain vaiheessa maastamme loppumaan.

Pitihän siihen buumiin lähteä mukaan. Nyt digitaalisen nettiradiosysteemin tilalla on 30 vuotta vanha B&O:n levysoitin radiolla höystettynä. Kävin männäviikolla tekemässä isäni vinyylihyllyssä löytöjä. Siellähän ovat kaikki minunkin vanhat levyni. Omia kokoelmiani selatessani ihmettelin, että on niiden levyjen hankkija ollut sekaisin. Tai ainakin hänellä on ollut todella outo musiikkimaku. Jotkut levyjen kannet synnyttivät sellaisen muisto- ja tunnelmaryöpyn, että päässä heitti.

Muutama lähti pikavilkaisulla mukaankin, etsintöjä tulee jatkaa tuonnempana.

Ihan totta, New Kids On The Blockia levyllä, kyllä vain, nuoret!

Ihan totta, New Kids On The Blockia levyllä, kyllä vain, nuoret!

Oli sitä ruotsalaista musiikkia ennen Kenttejäkin.

Oli sitä ruotsalaista musiikkia ennen Kenttejäkin. ”Till alla mina vänner i Finland en extra låt.”

Voi kyllä herra, boogiekin taittuu.

Voi kyllä herra, boogiekin taittuu.

Kuuntelin aikanaan paljon tuota Roy Orbisonin levyä. Ihanaa musiikkia. Flashdance tuli nähtyä elokuvana yhden jos toisenkin kerran.

Kuuntelin aikanaan paljon tuota Roy Orbisonin levyä. Ihanaa musiikkia. Flashdance tuli nähtyä elokuvana yhden jos toisenkin kerran.

Vähän klassista hyllyyn.

Vähän klassista hyllyyn.

Joku tämänkin on hankkinut. Siinäpä puhallinmusiikkia kerrakseen.

Joku tämänkin on hankkinut. Siinäpä puhallinmusiikkia kerrakseen.

Kirja-alesta

23 lauantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Gummerus, Kirja, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Taas tuli hankittua kirja-alesta yhtä sun toista, nyt kyllä maltillisemmin kuin yleensä. Akateeminen on myyntinsä jälkeen ainakin Tampereella muuttunut vähän vaisuksi ja Suomalaisessa ei näy tuttuja tätejä kuin harvoin. Lisäksi kummankaan kirja-alesta ei oikein löytynyt mitään. Tykkäisin ostaa kaupasta enkä netistä, mutta netistä ja vieläpä Adlibriksestä, joka Joulun alla petti pahimman kerran eikä edes pahoitellut, oli nämä ostettava. Alkavat vaihtoehdot käydä kirjan lukijalla vähiin.

Otin jo ylistetyn Neljäntienristeyksen sängyn viereen, mutta sainkin lainaan viime vuoden Finlandia-voittajan, Oneironin, joten se on luettava nyt. Alku ei lupaa hyvää, mutta kai sen hyvä on kuitenkin oltava…

Kotimaisia laatukirjoja ja pari muuta.

Kotimaisia laaturomaaneja ja pari muuta.

Halo talvisessa maisemassa

19 tiistai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Maisema, Pispala, Tampere, Valokuvin kerrottu

Loppiaisena oli ensimmäinen oikein rapsakka pakkaspäivä. Kuvia olisi voinut ottaa vaikka millä mitalla.

Ensikosketus haloon.

Ensikosketus haloon. Haloo, onks valoo?

Kahden auringon välissä.

Kahden auringon välissä.

Valuva aurinko.

Valuva aurinko.

Halo vai aurinko?

Halo vai aurinko?

Näkymä Pispankadulta Pyhäjärvelle.

Näkymä Pispankadulta Pyhäjärvelle.

Pispankadun päässäkin näkyisi olevan yksi aurinko.

Pispankadun päässäkin näkyisi olevan yksi aurinko.

 

Stephen King: 22.11.63

18 maanantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Historia, Kirja, Kulttuuri, Tammi

Ensteks yks juttu: tämä ei ole kauhua. Tai arvostelustani en tiedä, mutta Stephen Kingin kirja 22.11.63 ei ole kauhua.

22.11.63

22.11.63

Ystävä tätä suositteli lähes vuosi sitten ja siitä asti kirja on ollut mielessäni. Olen odottanut sopivaa hetkeä ja nyt uuden vuoden alkuun se tuli. Se hetki. Ja se meni. Nopeasti. Teos on varsinainen tiiliskivi 869 sivulla, mutta kun yömyöhään valvoo ja ruokataukonsa töissä varaa lukemiselle, sen saa selvitettyä helposti alle kahteen viikkoon. Suosittelijaystävälle siis kaunis kiitos, kirja oli vaikuttava, vaikka uni jäikin vähäiseksi. Ei jännityksen, vaan kiinnostuksen vuoksi.

Tarinan päähenkilö on Jake Epping, opettaja Lisbon Fallsissa Mainessa. Hän suhtautuu antaumuksella työhönsä. Tulen ajatelleeksi, että jos päähenkilöstä on haluttu tehdä hyvää kieltä arvostava äidinkielen opettaja, on kirjankin tekstin oltava hyvää. En pety. Hän opettaa myös aikuisia.

     Työn teki lannistavaksi lähinnä se, kun tiesi, miten vähän noista punakynämerkinnöistä jäi oppilaiden mieleen. Jos ihminen pääsee kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen vuoden ikään oppimatta kirjoittamaan (kuulostaa eikä kuullostaa) tai käyttämään isoja alkukirjaimia siellä missä kuuluu (joulu eikä Joulu) tai kirjoittamaan virkkeitä, joissa on sekä subjekti että predikaatti, hän tuskin oppii näitä taitoja milloinkaan. Mutta me uurastamme hampaat irvessä, ympyröimme tarmokkaasti yhdyssanavirheet kuten kesä mökki ja vedämme yli sanan virkkasi ja kirjoitamme sen ylle virkkoi lauseeseen Hän ei huutanut vaan virkkasi tyynesti.

Jake Epping on hiljattain eronnut vaimostaan, ei lapsia, ei sen kummempia sitoumuksia, virka vain ja siitäkin juuri alkanut kesäloma. Hän on siis valmis ottamaan haasteen vastaan kun tapaa yhdessä yössä vanhentuneen ja laihtuneen vanhan tuttavan, jolla on tehtävä tarjolla. On nimittäin niin, että vanhalla tuttavalla on pääsy menneisyyteen, mitä Jake ei tietysti järkimiehenä tahdo uskoa. Mutta kun omin silmin näkee ja itse kokee, on vaikea väittää vastaan.

Kirjassa siis matkustetaan ajassa. Stephen King kirjoittaa Jake Eppinginä ensimmäisessä persoonassa ja se tekeekin kirjasta jotenkin henkilökohtaisen. Sen enempää Kingin tuotantoon perehtymättä, mutta väkisinkin jotain sieltä täältä kuulleena alan välillä ihan totisesti uskoa, että ainakin osa kirjasta ehkä voisi jotenkin olla totta tai että siinä voisi olla jotain viittauksia hänen omaan elämäänsä. Mene ja tiedä.

Aikamatkustuksesta kertovissa tarinoissa tulee helposti eteen kohtia, joissa ajattelee, että ei voi mennä noin. Tässä tarinassa asiat otetaan hienosti huomioon. Toki joissain kohdissa oiotaan ja monissa nojataan siihen, että historia pyrkii tasapainottumaan. Näinhän se voi olla ja Jake kai sen parhaiten tietää. Jake esimerkiksi tulee kysyneeksi hänet touhuun houkutelleelta Alilta, että mitä sitten tapahtuisi, jos Al vaikka tappaisi isoisänsä menneisyydessä. Hyvä, pointti, mutta hyvä huomio sekin, että asia kuitataan sillä, että ”Miksi ihmeessä minä niin tekisin?”. Totta, ei kannattane kokeilla. Emmekähän me muutenkaan kaikkea maailmasta ja avaruudesta ymmärrä, miksi sitten pitäisi aikamatkustuksesta tietää kaikki yksityiskohtia myöden. Asiat vain menevät, niinkuin menevät tai ainakin niinkuin ne kirjoitetaan.

Pääasiassa Jake pysyy hyvin roolissaan menneisyydessä, mutta joitakin hauskojakin sattumuksia tapahtuu. On lausahtduksia, musiikkia ja sanontoja, kuten ”bilettää”, joita ei vielä 60-luvulla ollut:

Hän nyökkäsi ja sohi haarukalla kananmunia. ”Olin tosissani. En kysy enää mitään sinun asioistasi.”
”Se on parasta. Älä kysy, älä kerro.”
”Mitä?”
”Ei mitään.”

Sehän on sellainen heitto vain, jota käytetään laajasti, mutta joka ei kai menneisyydessä olisi kuulostanut tutulta. Lausahdus tuli (lyhyesti sanottuna) tunnetuksi Amerikan armeijassa vuosina 1994-2001, jolloin homoja ei saanut syrjiä, mutta homouttaan ei myöskään saanut tuoda julki. Siitä sanonta don’t ask, don’t tell. Parempi selitys wikipediassa.

Perhosilmiötäkin pohditaan monelta kantilta ja sitä, mikä kaikki muuttuu, jos jotain pientä muutetaan. Jos yhden ihmisen elämä muuttuu, niin moniko elämä muuttuu siinä samalla? Jos yksi kolari saadaan estettyä, tapahtuuko sen vuoksi toinen paljon suurempi. Ja jos ihmisen elämän suuntaa muutetaan, muuttuuko se aina hyvään, muuttuuko se huonoon vai onko todellakin niin, että menneisyys/tulevaisuus haluaa pysyä muuttumattomana? Siinäpä pohdittavaa ennen nukkumaanmenoa.

Tarina on hillitön. Monta kertaa lukiessani jouduin toteamaan, että luen nyt kirjaa, jonka lopusta en todellakaan tiedä. Usein sitä tietää tai ainakin kuvittelee tietävänsä jo puolessa välissä että jaahas, näin tää sitten menee, mutta ei tässä päivämääräkirjassa. Se on oikeastaan aika jännä tunne, ettei ole mitään ennakkoajatuksia tai oletuksia tai toinen vaihtoehto, että niitä on niin paljon, ettei mistään saa oikein kiinni.

Liekö kirja rakennettukin niin, mutta kirja kertoo miehestä, joka ei koskaan itke, vaikka itkettäisi. Tarinassa on surullisia ja iloisia kohtia, mutta lukijana minäkään en itke. Lopussa kuitenkin hanat aukeavat. Jakellako, en muista, mutta minulla kyllä. Tarinan vuoksi? Loppuun saadun urakan vuoksi? Siksi että näin se sitten loppui? Siksi että nytkö se jo loppui? Vai miksi, en tiedä. Mutta aikamoinen kruunu Kingin kirjalle.

Luvut ovat mukavan mittaisia. Niitä voi aina lukea sen kuuluisan ”vielä yhden” eli kaksi, kolme ja niin edelleen. Nukkumaanmenokirjaksi 22.11.63 on huono, koska se yksinkertaisesti on niin painava, että sen alle puutuu ja toiseksi niin mielenkiintoinen, että uni ei ala tulla. Voisin suositella muutamaakin parempaa siihen tarkoitukseen…

Voisin väittää, että jokaisen luvun lopussa on koukku. Ihan heti alusta alkaen. Usein ohuempaakin kirjaa saa tarpoa sata sivua, ennen kuin kiinnostus herää, tässä se herää heti. Tarina lennähtää toden teolla käyntiin jo ensimmäisessä luvussa, ennen kuin on montaakaan kymmentä sivua takana. Henkilöhahmot ovat selkeitä, heistä saa hyvän mielikuvan samoin kuin maisemista. Tässä on jälleen kirja, jonka maisemiin voi palata näin myöhemmin uudestaan.

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

En ole lukenut muuta Kingiä kuin tämän ja viimeiseksi jää, mikäli muut ovat kauhua. En siis osaa verrata, millaista kieli kirjoissa yleensä on, mutta tässä se oli loistavaa. Ei ainuttakaan virhettä, ainakaan että huomannut olisin. Suomentaja on hoitanut hommansa varsin mallikkaasti. Annoin itseni ymmärtää, että vallan Stephen King itse olisi sanonut, että kaikista hänen kääntäjistään juuri suomentajasta on tullut parasta palautetta. Voin uskoa. Kieli on sujuvaa ja nautinnollista. Se ei töki eikä toksähtele, missään kohdassa ei tarvitse lukea lausetta siksi uudestaan, että se olisi kielellisesti vaikeaselkoinen. Läheskään kaikki kääntäjät eivät pysty samaan suoritukseen.

Mielestäni kirja on todella nautinnollista luettavaa. Hyvä kai olisi vähän tuntea paremmin Amerikan historiaa, mutta ei se välttämätöntä ole, onnistuihan lukeminen minultakin. Kyllä kirja ajattelemisen aihetta antaa ja jossittelua saa aikaan. Jännitystä on vähän, mutta kauhua ei laisinkaan. Jos et ole koskaan lukenut Kingiä, niin nyt kannattaa. Ja vaikka olisitkin, kannattaa silti.

Vien kirjan nyt omalle paikalleen kirjahyllyyn.

     Hetken aikaa kaikki oli selkeää, ja kun niin käy, tuskin huomaa, että maailmaa on olemassa. Emmekö me kaikki salaa tiedä sen? Se on täydellisen tasapainon saavuttanut, rattaita ja pyöriä esittävien huutojen ja kaikujen koneisto, kauniiden unien kello, joka helähtelee elämäksi kutsumamme lasin alla. Mitä on sen takana? Sen toisella puolella ja ympärillä? Sekasortoa, myrskyjä. Miehiä joilla on moukari ja miehiä joilla on puukko, miehiä joilla on revolveri. Naisia jotka vääristävät sitä, mitä eivät pysty alistamaan, ja vähättelevät sitä, mitä eivät kykene ymmärtämään. Kauhun ja menetyksen universumi ja sen keskellä pieni valaistu näyttämö, jolla kuolevaiset tanssivat pimeää uhmaten.

Kirjailija: Stephen King
Kirja: 22.11.63
Alkuperäinen teos: 11/22/63
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-6956-5
Sivuja: 869
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Kestäisi. On kirjoja, jotka voi laittaa luettuaan eteenpäin ja sitten on kirjoja, jotka jäävät hyllyyn. Tämä jää. Täytyy laajentaa hyllyä.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Joo, kyllä haluaisin.
Montako tähteä:
***** (kirjavuosi lähtee aika korkealta tasolta käyntiin)

 

 

Anna Perho: Työ x Perhe = Superarkea2

10 sunnuntai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Kirja, Kulttuuri, Otava/Seven

Siis Superarkea toiseen. Eli potenssiin kaksi. Ei ole taitoa yläindeksimerkkiin mulla.

Ei se haittaa, koska Anna Perhon erittäinkin hyvän kirjan luettuani minulla on taitoja (lue: valmiuksia taitoihin) moneen muuhun.

Anna Perho: Työ x arki = superarkea2

Anna Perho: Työ x arki = superarkea2

Yhden kirjan (Pientä säätöä) kokemuksella odotin kevyempiasiaista teosta. Kyseessähän on siis eräänlainen elämäntaito-opas, jossa pääasiassa keskitytään perheen ja työn yhdistämisen vaikeuteen tai helppouteen, miten vain. Olen tutustunut Anna Perhoon kuuntelemalla sujuvasti Radio Aallon joka-aamuista Dynastia-ohjelmaa, jota vetävät Anna Perho ja Kimmo Vehviläinen. Olen antanut itseni ymmärtää, että Anna Perholla, jos kenellä on kokemusta työn ja arjen sujuvasta yhdistämisestä. Vai onko suutarin lapsella kenkiä, kertoohan aamuiset tarinat joskus siitäkin, mutta ehkä kuitenkin sellainen, jolla on kokemusta, voi keksiä ratkaisuja. Ihailen suuresti ihanaa Anna Perhoa, minusta siinä on nainen, jolla on mun…mielestäni asenne kohdillaan.

Anna Perho: Työ x arki = superarkea2

Anna Perho: Työ x arki = superarkea2

Luin Superarkea2-kirjan jo viime vuoden puolella, mutta olen sulatellut sitä mielessäni. Kotona on tuskin koskaan kuultu jälkeenpäin niin useasti lainauksia mistään kirjasta, kuin tästä. Ne alkavat yleensä lauseella:”Ja hei niinku Anna Perhokin siinä kirjassa sanoi, niin…” Ja voi kuinka monta kertaa hän sanoikaan niin hyvin. Kirja on täynnä ihan oikeasti hyödyllisiä ja varteenotettavia vinkkejä.

Yksi parhaista on näin vuoden vaihteeseenkin sopiva ajatus siitä, että ei kannata tehdä mitään massiivista ”Lopetan tupakin polttelun, viinan- ja kahvin juonnin sekä makean että suolaisen ja hiilihydraattien syönnin ja alan urheilla 7 kertaa viikossa”-lupausta, koska se kyllä innostaa, mutta kestää myös vain hetkisen. Että paljon parempaa on tehdä muutama pieni muutos ja toistaa niitä niin kauan, kunnes niistä tulee rutiinia. Sitten voi ottaa ohjelmaan muita pieniä muutoksia. Minusta on valtavan hieno oivallus se, että muutamilla pienillä muutoksilla pääsee paljon suurempaan lopputulokseen kuin yhdelä suurella muutoksella.

Samasta asiasta Anna Perho kirjoitti minulle tänään superarkea.fi-sivustolta tilaamani uutiskirjeen kautta. Yksi hänen muutamasta pienestä uuden vuoden lupauksestaan oli lukea ammattikirjallisuutta 5 sivua päivässä. Sehän ei ole kuin yksi … luikaus, mutta kuinka monta sivua se onkaan vuodessa? En osaa laskea, mutta monta. Itsestäni tiedän, että jos päättäisin lukea yhden paksun, ehkä tylsän kirjan vuoden aikana, en lukisi. Mutta jos kuuntelisinkin henkistä guruani Anna Perhoa, saisin useammankin moisen luettua.

Toinen loisto-oivallus on se, että ajatustapaansa muuttamalla voi saada paljon hyvää. Vanha tuttu onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä -ajattelutapa siis. Toisinaan huomaan vaipuvani synkkyyteen ja kaikki tuntuu tympeältä ja kanssaihmiset rasittavilta ja mitään ei saa aikaan ja kaikkea pitäisi tehdä. Asioita voi kuitenkin katsoa negatiivisesti tai positiivisesti. Voi ajatella, että tänään en saanut töissäkään mitään tehtyä tai sitten voi ajatella, mitä kaikkea saikaan tänään töissä tehtyä. Pyrin nyt kirjan luettuani toteuttamaan tätä ajatuksenkääntömallia enemmän. Ajattelemaan mieluummin hyvää kuin huonoa. Löytämään surkeista asioista edes jonkun paremman puolen. Ei minusta mitään hymyilevää hihhulia tule, mutta jos vähän enemmän hymyilisin kuitenkin.

     Ajatus:
     ”Taas meillä oli eineksiä, vaikka olisi pitänyt tehdä luomukasviskeittoa. Lapset saavat puutostauteja ja allergiaa. Olen huono ja laiska äiti.”
     Mutta mitäpä jos:
     ”Onpa hyvä, että lapset pitävät pakastelihapullista ja mikromuusista. Muuten ruuanlaittoon olisi mennyt melkein tunti ja kaikki kiukuttelisivat täällä nälkäisinä sen sijaan että meillä on vatsat täynnä ja voimme keskittyä johonkin sellaiseen, mistä pidämme.”
     Sama asia, eri näkökulma. Ja mikä oleellisinta, itse ongelma – nälkä – on ratkaistu.

Luettuani tätä käsittelevän luvun kirjasta, olen sallinut itselleni ja perheelleni muutamat einekset aivan iloisin mielin.

Perho kirjoittaa myös asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta. Ihan vanha juttu siitä, että tekemättömät työt aiheuttavat suurimman stressin, pitää paikkansa. Usein ne ovat vielä ne nopeimmin hoidettavat, mutta jostain syystä kurjimmat hommat, mitä jaksaa venyttää siihen asti, kun on aivan pakko tehdä. Perho käskee listata päivän pakolliset työt paperille ja hoitaa niistä kurjimmat ensin. Sen jälkeen on paljon mukavampaa siirtyä helpompiin tehtäviin.

Useammin kuin kerran lukiessani huomaan ajattelevani, että just tota mieltä määkin olen. Anna Perho tuntuu pitävän kovassa arvossa sekä perhettään että työtään. Hän saa ne hienosti yhdistettyä, eikä koe, ettei voisi olla töissä äitikin tai äitinä töissä. Hän ottaa hienosti huomioon sen, miten paljon ihmiset kokevat syyllisyyttä siitä, etteivät ehkä ole koko ajan satasella läsnä kaikessa, koska kaikessa on mykyaikana oltava läsnä. On oltava töissä läsnä ja lapselle läsnä ja puolisolle läsnä ja kaupan kassalle läsnä. Paha mieli tulee kaikille, jos jossain vaiheessa meneekin joku sana vähän ohi. Minulla ainakin. Kyllä minä syyllistyn. Mutta ah, Anna Perho ottaa rennommin ja päästää minutkin pahasta. Toisinaan nimittäin vähän sinnepäinkin on oikein hyvä.

     Meille kaupataan mielellään mielikuvaa siitä, että kodin ja työelämän sekoittuminen on lapsille haitallista, koska se verottaa ”läsnäoloa”. – – – En ole ainakaan kuullut valtavan monista isoisistä tai -äideistä, jotka olisivat uppoutuneet tuntikausiksi käpylehmäleikkeihin tai piirtelyyn lasten kanssa.
     Tietenkin on hetkiä, jolloin lapsi tai puoliso tosiaan vaatii täyttä huomiotasi. Kun jokin pelottaa, kun tekee mieli syliin, kun on huolia tai niin innostavia asioita että räjähtää jos ei pääse kertomaan niitä saman tien, huomiota pitää tulla ja heti. – – –
     Oma äitini huusi tarvittaessa vessasta tai keittiöstä, että juuri tekemäni piirustus on tosi hieno. Kun kysyin miten hän kykenee näkemään seinän läpi, hän sanoi, että äideillä on sellainen supervoima ja tyydyin siihen. Olinhan saanut huomiota taideteokselleni, enkä muuta toivonutkaan.

Tämä on se, mihin olen Anna Perhossa niin ihastunut. Avoimuuteen kertoa omasta elämästään, omista kokemuksistaan ja kommelluksistaan tutkiskelevaan ja toteavaan tapaan. Olen tottunut hänen ääneensä radiossa ja samalla äänellä kuulen kirjan tekstin sitä lukiessani. Teksti kulkee samalla sujuvuudella ja nuotilla kuin puhekin, se on taattua Anna Perhoa.

Voi mitä oivalluksia Superarkea2-kirjasta olen saanutkaan. Vielä ne täytyy saattaa toteutuksen asteelle. Mutta enpä päätäkään toteuttaa koko kirjan kaikkia tehtäviä kerralla, koska siitähän ei tule kuin stressiä ja paha mieli, enkä toteuta mitään. Sen sijaan aion ottaa vinkin sieltä ja toisen täältä ja ujuttaa niitä pikkuhiljaa arkeeni. Ja lukea kirjan uudelleen.

Kirjailija: Anna Perho
Kirja: Työ x Perhe = Superarkea2
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja: –
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-28952-4
Sivuja: 185
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Suorastaan vaatii sitä.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Ei tästä pystyisi tekemään. Tehtäväkirjan ehkä? Se olisi kiva, mutta ei siitä mitään tulisi tehtyä.
Montako tähteä:
***** (antaisin useamman jos asteikossani olisi)

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja

02 lauantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Kirja, Kulttuuri, Tampereen Työväen Teatteri, Wsoy

Vuoden 2016 ensimmäinen lukemani kirja on Tuomas Kyrön neljäs Mielensäpahoittaja-kirja. En aivan ehtinyt viimeistellä sitä viime vuoden puolella vaan liikuttuneena pääsin loppuun pari tuntia vuoden vaihteen jälkeen.

Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja on varsin tuotteliaan Tuomas Kyrön neljäs Mielensäpahoittaja-kirja. Yhteensä kirjoja on ilmestynyt 17 kappaletta. Olen lukenut kaikki Mielensäpahoittajat, myös Kirjan ja ruusun päivän kirjan Miniä. Kerjäläisen ja jäniksen luin myös, mutten pitänyt niinkään, kun taas mielensäpahoittajista aina.

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja. Etukansi.

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja. Etukansi.

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja. Takakansi.

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja. Takakansi.

Mielensäpahoittaja on Sysi-Suomessa asuva vanha mies, jonka tunnettu lauseen alku on ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun…” Jo ensimmäisessä kirjassa selviää, että ukko on jäänyt yksi asumaan askeettiseen tupaansa kun vaimo on joutunut hoitokotiin. Kirja kirjalta hän kehittyy arkisissa rutiineissaan. Ennen vanhaan kun työt jaettiin aika vahvasti naisten ja miesten töihin, niin muutos ulkotöistä sisätöihin ei käy aivan kivuttomasti.

Aiemmat kirjat ovat huumoripitoisempia, vaikka syvyyttä niissäkin on. Tämä viimeisin alkaa vakavoitua enemmän, mutta säilyttää silti otteensa ja tyylinsä. Mielensäpahoittajasta sukeutuu suvaitsevainen ja ymmärtäväinen jääräpää pelkän jääräpään sijaan. Helposti kuvittelemme, että iäkkäimpiä sukulaisia on suojeltava lapsen homoudelta tai omalta avioerolta tai milloin miltäkin nykyajan kotkotukselta. Usein kuitenkin tulee törmänneeksi siihen, että mitä omat vanhemmat eivät ehkä sulata, hyväksyvät isovanhemmat sen kummempia kyselemättä. Ehkä se on sitä vanhuuden tuomaa viisautta, ymmärtää, että meitä on niin moneen junaan.

Lapsena ihminen uskoo kaikesta vain hyvää ja näkee mutkikkaat asiat selkeinä ja helppoina. Missä vaiheessa menetämme sen lapsellisen suoraviivaisuuden ja muutumme suvaitsemattomiksi änkyröiksi? Ja missä vaiheessa sitten huomaamme, että kannattaakohan sitä kaikkea ottaa ihan niin vakavasti? Entä missä vaiheessa opimme, että kun ikävät ja pakolliset asiat hoitaa alta pois (testamentti, oman arkun teko (??) ja hautajaisten suunnittelu), niitä ei tarvitse enää miettiä ei itse eikä jälkeen jäävien? Viisaita ajatuksia, mielensäpahoittaja.

Ei nyt kuitenkaan niin, että Mielensäpahoittaja aivan pehmennyt olisi. Viimeisimmässä kirjassa poika lähtee viemään häntä mustekaupoille (koska testamentti on kirjoitettava vanhalla perintömustekynällä) isolle kirkolle, mutta heti alkuunsa tulee kinaa.

   Sanoin että Mölhöperän kautta kannattaa tähän vuodenaikaan oikaista.
     -Miten se on vuodenajoista kiinni?
     Siksi että siellä voi olla pellolla joutsenia. jos on, niin se pitää merkata kalenteriin.
     -Sinä itse olet sanonut että kuski valitsee reitin ja radiokanavan, poika sanoi.
     Tietenkin valitsee. Silloin kun minä olen ratissa, mutta mitäpä siitä tulee jos pojat ja emännät alkavat reittiä valitsemaan. Yhtäkkiä pysähdellään lahjatavarakauppoihin, huvipuistoihin, ajetaan kolareita ja tuotetaan kuluja veronmaksajille, joka olen minä.

Tuomas Kyrö kirjoittaa ihan mahtavasti Mielensäpahoittajan äänellä. Kun luen, kuulen koko ajan vanhan itsekseen jupisevan ukon äänen, johon sekoittuu osaltaan myös Kyrön oma ääni. Tuomas Kyrö/Mielensäpahoittaja on erittäin hyvä tarinan paisuttelussa, siinä, kuinka on parempi elää elämää kuten on aina eletty, ettei vaan mikään muutu ja ettei vain aleta vaatia enempää ja paremmin.

Samaisella musteostosreissulla Mielensäpahoittaja ja poika joutuvat yöpymään hotellissa, johon Milelensäpahoittajalla on kuponki varhaisemmilta vuosilta. Kuponki ei kelpaa, mutta ilmaista kanta-asiakkuutta (S) tarjotaan korvaukseksi ja että sen oheen saa etusetelin, joka käy minibaarin oluisiin ja virvoitusjuomiin.

     Kyllä ei tarvita kaupanpäällisiä semmoisessa paikassa, missä vain kerran käydään. Jäsenyyksillä ja muovikorteilla pyritään siihen, että otetaan yksi pullo minibaarista ja sitten kahdeksas ja lopuksi hulautetaan kurkkuun ne pikkuruiset viinapullot, jotka näyttävät ison miehen käsissä leluilta. Huojutaan hissistä aulaan niin kuin koko maailma olisi omassa omistuksessa. Kyseltäisiin tietä tanssiravintolaan ja lähteekös neiti mukaan. Sieltä kuljetetaan huoneeseen joku tuntematon Sirpa, jonka vierestä herätään aamulla ja kaikki on mustaa. Pihassa odottaisi velaksi ostettu urheiluauto. Häpeä tulisi ohimosta lävitse niin ettei edes Niskas-Mikko pystyisi tekemään siitä elokuvaa.
     -Isä tarkoittaa, ettei hän välttämättä halua liittyä.

Kyrö kirjoittaa Mielensäpahoittajan näkövinkkelistä myös pitkälle pohdittuja ja mielenkiintoisia ajatuksia milloin mistäkin. Aika kiinnostava näkövinkkeli kristinuskoon aukeaa pohdinnasta, jota Mielensä pahoittaja uudelle kirkkoherralle pohtii.

     Katselin alttaritaulua, jossa ooli kaikki muut opetuslapset paitsi Juutas. Häntä minä olen eniten pohtinut sen ison kirjan porukoista. Kyllä on saanut turhanpäiten huonon maineen. Kuinka olisi käynyt Nasarettilais-Jeesukselle ilman Juutaksen hinkuamista hopearahojen perään? Olisi saattanut elää pitkän ja rauhallisen elämän puuseppänä ja kahdeksan lapsen isänä. – – – –
     Kyllä olisi käynyt Jeesukselle kuin kenelle tahansa. Hän olisi katsonut elämäänsä taaksepäin ja miettinyt, että kylläpä minulla olikin nuorena miehenä kiivaita mielipiteitä ja tahto muuttaa koko maailman ajattelu omakseni. Mukava emäntä olisi keitellyt Jeesukselle tummaa kahveeta ja olisivat käyneet sunnuntaikävelyllä Getsemanessa. Lapsia olisi tullut sen kahdeksan kappaletta. Että kyllä pitäisi jokaisen joka Jeesukseen ja syntien sovitteluun uskoo, kiittää Juutasta.

Mielensäpahoittajat ovat kaikkinensa mukavia luettavia. Ne tulee luettua melko nopeasti ja niitä voisi kuvitella lukevansa toistekin. Jotenkin tästä viimeisimmästä kirjasta, joka muuten oli joulukaupoille saanut päälleen uuden puvun eli jouluiset paperikannet, jäi fiilis, että ehkä viimeistä viedään. Jotenkin Mielensäpahoittaja saavuttaa jonkinlaisen seesteyden ja tasapainon. En tiedä, jää nähtäväksi. Lukisin mieluusti lisääkin, mutta kaikki hyvähän loppuu aikanaan ja ehkä tähän kohtaa voisi olla hyvä lopettaa.

Piste.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun muilla on ATK-laitteessa kaksi näyttöä ja minulla kaksi näppistä. Ja kun jouluisen kansipaperin alta paljastui tavallinen kirja.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun muilla on ATK-laitteessa kaksi näyttöä ja minulla kaksi näppistä. Ja kun jouluisen kansipaperin alta paljastui tavallinen kirja. Eipä siinä, erittäin hieno markkinointikikka jo yli vuoden vanhalle kirjalle.

Kirjailija: Tuomas Kyrö
Kirja: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja: –
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-40762-2
Sivuja: 248
Mistä:
Joulupukilta, joka hankki sen ehkä edullisesti Akateemiselta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kyllä vain.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Haluaisin, vaikken ole vielä ensimmäistäkään nähnyt, näytelmän TTT:llä kyllä. Niin ja se oli kiva.
Montako tähteä:
****

Iloiset ajat muualla:
Nenä kirjassa -blogi
Rakkaudesta kirjoihin -blogi
Arvovaltakirja-blogi
Lukukokemuksia ja vähän muutakin -blogi
Kirjan vuoksi -blogi
Lukutuulia-blogi
Hesarin arvostelu

23 kirjaa vuodessa (2015)

01 perjantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Bon, Gummerus, Kirja, Kulttuuri, Like, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Siis melkein kaksi kirjaa kuukaudessa. Noin niinkö keskimäärin. Listasin viime vuoden alkupuolella aiempien vuosien lukusaavutuksia artikkelissa 27 kirjaa vuodessa. Tämä on jatkoa sille ja listaan kirjat, jotka viime vuonna luin ja tähdet, mitä lukupäiväkirjaani annoin (saattaa poiketa niistä tähdistä, mitä arvostelussani annoin).

Linkeistä arvosteluun kliksauta.

Ulla-Lena Lundberg: Jää ****-
Tove Jansson: Kesäkirja *****
Ali Smith: Oli kerran kello nolla **
Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset ****+
Donna Tartt: Tikli ****
Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus *****
Kari Hotakainen: Kantaja **+
Lisa Genova: Edelleen Alice *****
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein ***+
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin ***
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus *-
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu ****-
Pauliina Vanhatalo: Pitkä Valotusaika ****
Inga Röning: Hippiäinen ***-
Anna Perho: Pientä säätöä *****
Antti Holma: Järjestäjä *
Sofi Oksanen: Norma **1/2
Hugh Howey: Kohtalo *****
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki ****-
Riad Staffout: Tulevaisuuden arabi ***1/2
Jari Sarasvuo: Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä *
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe *****
Anna Perho: Työ x perhe = superarkea2 *****

Vissiin ihan kivasti meni lukuvuosi vaikka edellisen vuoden määrästä jäinkin. No eihän tämä kilpailu ole, mutta on se kuitenkin.

Harvoin jää kirjoja kesken, mutta viime vuonna jäi joku mitä en muista sekä Finlandiapalkittu Nenäpäivä. Kahlaan sen loppuun joskus.

Kun katson vuotta taaksepäin, on vaikea päättää, mikä kirja oli paras, mikä huonoin. Oikeastaan juuri parhaan löytäminen on vaikeinta, huonoimpia olivat Antti Holman Järjestäjä ja Jari Sarasvuon tilitys tähänastisesta elämästään. Sofi Oksasen Norma oli myös hienoinen pettymys, vaikkei nyt aivan huono sentään.

Anna Perhon kirjat olivat loistavia, tykkäsin kovasti omassa sarjassaan. Eniten silmiä avasivat kirjat Jakarandapuun lapset sekä tarina Kabulin poikatytöistä. Tykkäsin myös Donna Tarttin Tiklistä, jota olin odottanut kauan.

Kirjavuoden jaetulle ensimmäiselle sijalle nostan Hugh Howeyn Kohtalon, Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe sekä Anna Perhon Superarkea potenssiin kakkosen.

Hieno kirjavuosi takana ja upea seuraava edessä. Stephen Kingin 22.11.63 lähti lukuun tänäaamuna ja vuoden ensimmäisen kirjan, viimeisimmän Mielensäpahoittajan sain loppuun viime yönä vuoden jo vaihduttua. Haluan myös lukea Finlandia-voittaja Oneironin, seuraavan Tulevaisuuden Arabin ja Anthony Doerrin seuraavaksi suomennettavan kirjan, joka ilmestyy joskus alkukesästä. Lisäksi parhaillaan kesken on Madventuresin jamppojen elämänohjekirja, katsotaanpa sitten, miltä lista näyttää vuoden jälkeen. Kaikille oikein hyvää kirjavuotta! Ja Uutta Vuotta 2016 muutenkin!

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...