Avainsanat
Arvostan, Elämys, Hämmästelen, Helsinki, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Museokortti, Näyttely, Valokuvin kerrottu
20 perjantai Tam 2017
Posted Museo/Näyttely, Yleinen
inAvainsanat
Arvostan, Elämys, Hämmästelen, Helsinki, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Museokortti, Näyttely, Valokuvin kerrottu
22 perjantai Hei 2016
Posted Museo/Näyttely, Yleinen
inAvainsanat
Elämys, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Maisema, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Pispala, Tampere
02 lauantai Hei 2016
Posted Museo/Näyttely, Yleinen
inAvainsanat
Arvostan, Elämys, Hämmästelen, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Museo, Museokortti, Nähtävyys, Näyttely, Tampere, Valokuvin kerrottu
Ron Mueck on tämän hetken suosituimpia kuvanveistäjiä. Kuvanveistäjä tuo mieleen saviukkojen ja -akkojen tekijän, mutta näköjään voi kuvanveistäjä tehdä muutakin. Voi nimittäin tehdä uskomattoman aidon näköisiä ihmishahmoja.
Nukkuva pää, jota Mueckin omakuvanakin pidetään, on tullut tutuksi lukuisista näyttelyjulisteista ympäri kaupungin. Muistan nähneeni samaisen julisteen jossain Euroopan kaupungissa aiemmin ja jo silloin siinä oli jotain pysäyttävää ja mieleenpainuvaa. Ehkä siksi olin niin innoissani, kun näin kuvan museon mainoksessa. Nukkuva pää yllättää. Monin puolin.
Hahmot ovat pelottavan aitoja. Niitä olisi aivan pakko saada koskea. Ne voisivat elää ja hengittää. Jo se tekee niistä hämmentäviä. Mutta hämmennystä lisää vielä se, minkä kokoisia ne ovat. Ne nimittäin ovat väärän kokoisia. Ne ovat joko liian pieniä tai liian suuria, siis todellisuuteen jos verrataan, mutta ne ovat niiiiin aitoja, että ahdistaa. Seuralainen alkoikin voida vähän pahoin näyttelyssä.
Teokset ovat hyvin arkoja, eikä niitä saa koskea, vaikka kuinka tekisi mieli. Ja mieli kyllä tekee. Olisi ihan pakko päästä kokeilemaan, miltä niin oikean näköinen iho tuntuu. Ja pääseehän sitä, onneksi, yhdessä kohdassa.
Ron Mueckin teoksia esitellään nyt ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Näyttely on nähtävillä Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella 2.6.-16.10.2016. Tamperelaismuseon karun harmaat betoniseinät luovat mitä oivallisimmat puitteet teoksille, joita on näyttelyssä 10 kappaletta. Tuntuu toisaalta vähältä, mutta on paljon. Niitä toki haluaisi nähdä lisää, mutta jo tässä määrässä riittä mietittävää pitkäksi aikaa. Kun nyt tätä kirjoitan muutama viikko vierailun jälkeen ja katselen valokuvia, heräävät veistosten synnyttämät tarinat jälleen henkiin. Kuin kirjaa lukisi. Kokonainen elämä aukeaa silmien eteen yhdestä kuvasta tai kuvauksesta.
Näyttely kannattaa ehdottomasti kiertää suositellussa järjestyksessä ja katsoa Mueckin työskentelystä kertova video kokonaan. Vaikka hiljainen dokumentti kestää kauan, jopa alakoululainenkin sen jaksaa katsoa hievahtamatta ja hämmästellen. Ja koko näyttelyn, vaikka se voi paikoin olla vähän jännittävä. Ainakin se herättäää lapsessa kiinnostuksen ja hänkin saa tutkailla aidon näköisiä ihmiskehoja erilailla. Saa tuijottaa, eikä kukaan kiellä.
Tässä on näyttely, joka tulee ehdottomasti nähdä. Aikaa kyllä on, mutta mene heti, ettei käy kuten minulle aina. Kun aikaa on, on se aika kohta mennyt ja näyttely, teatteri, elokuva, mikä vain, jää kuitenkin näkemättä.
Näin teoksesta valokuvan #ronmueck -Instagramissa. Ehdin jo ajatella, että toivottavasti tuo ei ole Tampereella, että se ei ole kiinnostava. Oli se ja oli se, nimittäin sekä Tampereella että kiinnostava.
Mueckin teokset ovat silkkaa todellisuutta. Tätäkin hahmoa voi tuijottaa vaikka kuinka kauan ja vain odottaa, että se räpäyttäisi silmää. Hengittäisi. Liikahtaisi.
Mitä kaikkia ajatuksia tuleekaan mieleen, kun hämmästyneen näköinen tumma nuori mies tuijottaa ja tutkailee tuoretta pistohaavaa kyljessään. Teos on samalla kaunis ja kammottava. Se on se pieni hetki, jolloin tajuaa, että näin tässä kävi, vaikkei ollut tarkoitus. Mitä tämän jälkeen tapahtuu? Aivot kärventyvät siitä vaihtoehtojen määrästä, mitä seuraavaksi. Eikä teos kerro. Se vain on se pysähtynyt pieni hetki.
Lusikassa makaavaa pariskuntaa tulee kierrettyä ympäri ja hämmästeltyä hahmojen karua todellista kauneutta. Ja hetken kauneutta. Vai sittenkin… seuralaiseni avasi silmäni todeten: katso tuon miehen kättä. Miksi hän on vetänyt sen pois? Se juuri. Taas Mueck on saanut yhdellä pienellä pysäytetyllä hetkellä luotua katsojalle hurjan määrän kysymyksiä.
Kun katsot koko teosta (joka ei ole tässä kuvassa), ajatteletkohan naiselle saman elämän, minkä minä ajattelen?
11 perjantai Maa 2016
Posted Museo/Näyttely, Yleinen
inAvainsanat
Suomeenkin on rantautunut tapa pukeutua museossa tarraan, jolla todistaa maksaneensa pääsymaksun. Lisäksi, kuten ulkomaillakin, niin täällä meilläkin niitä kerätään museon edustalla tauluihin.
Eivätpä päädy tarrat tässä perheessä enää museon riesaksi/koristukseksi, vaan kotoisaan museoseinään/-sähkökaappiin. Nostaa varmasti myös myydessä asunnon hintaa, kun voi myynti-ilmoitukseen laittaa sanan ”kulttuurikoti”.
10 torstai Maa 2016
Posted Matkailu, Museo/Näyttely, Yleinen
inAvainsanat
Arvostan, Elämys, Historia, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Museo, Museokortti, Nähtävyys, Näyttely, Tampere, Turku, Vapriikki
Yllättävän usein tulee nykyään kuultua kyysmys:”Oletko jo hankkinut museokortin?”. Helmikuun puoleen väliin asti vastasin aina ein, mutta tilanne on muuttunut.
Pieni koululaiseni oli käynyt luokkansa kanssa retkellä Näsilinnan Milavida-museossa. Koskapa Tampereella vahvasti vaikuttaneiden von Nottbeckien traaginen tarina oli selvästikin tehnyt vaikutuksen, hän suorastaan vaati päästä museoon uudestaan. Sinne kun sitten menimme, päätin omalta osaltani sijoittaa kulttuuriin, historiaan, taiteeseen, elämyksiin, oppiin, kauneuteen, kauheuteen… kaikkeen siihen, mitä yli 200 museokortin piiriin kuuluvalla museolla on kävijälle tarjota.
Yleensä museoon tulee mentyä pari kertaa vuodessa. Nyt olen käynyt reilun kahden viikon aikana kerran siellä Milavidassa, kaksi kertaa Vapriikissa ja kerran Turussa Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Museokortti, joka on voimassa vuoden, maksaa 59 euroa. Liput edellä mainittuihin näyttelyihin olisivat maksaneet 36 euroa. Kohta ollaan ynnällä.
Mikä kortissa on mainiointa, sen kanssa voi museossa vain piipahtaa. Esimerkiksi Tampereen Vapriikki on hillittömän iso ja moniosastoinen museo, jossa 10 euron kertamaksulla jotenkin pitäisi nähdä kerralla kaikki. Ähkyhän siinä tulee. Sen sijaan sillä välin, kun lapseni oli eräänä iltana vajaan tunnin mittaisessa harrastuksessaan, ehdin käydä Postimuseossa (sijaitsee Vapriikissa myös) katsomassa hirvittävän hauskan mielenkiintoisen Art Mail -näyttelyn, johon en sillä kympin maksulla olisi tullut menneeksi. Ihana idea koko museokortti. Mihinkähän seuraavaksi menisin?
Aboa Vetus & Ars Nova -museossa Turussa yhdellä maksulla saa nähdä aitoa vanhaa Turkua sekä vaihtuvia taidenäyttelyitä.
Sijoita itseesi, kulttuuriin, taiteeseen, historiaan ja tulevaisuuteen: Hanki museokortti!
14 tiistai Hei 2015
Posted Matkailu, Museo/Näyttely, Yleinen
inTuristi-infossa esitellään muutamien rantojen hiekkatyyppejä. On turistin helppo valita. Kuvassa vain toinen hyllyköistä.
Jouduin eettiseen ristiriitatilanteeseen kuvatessani seiniin maalattuja kuvia. En siedä missään määrin töhrimistä enkä tägien vääntämistä joka jumalan seinään. Tägejä nähdessäni sisäinen kukkahattutätini löytyy välittömästi ja närkästykseni kohoaa huippuunsa. Tägien töhrimisen idea ei varmasti olekaan kauneus, vaan kaaos. Onkin harmi, että sotkijat pilaavat myös taiteen maineen.
On kuitenkin oma taiteenlajinsa tehdä hienoja kuvia sopiviin paikkoihin, luoda kauneutta, enkä usko, että ketään haittaa hienosti tehty kuva hylätyn talon ovessa tai kissan pennut kiipeilemässä ikkunanpielessä. Mielenkiintoinen tapa taiteen ilmaisulle, joka oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, saa ohikulkijan kokemaan oivalluksen ja löytämisen iloa.
06 keskiviikko Tou 2015
Posted Matkailu, Museo/Näyttely, Yleinen
inAvainsanat
Historia, Kahvila, Lapsen kanssa, Matkailu, Nähtävyys, Näyttely, Perinteinen
Vappuajelun perinnekohde on Vehoniemen automuseo. Totta puhuakseni valehtelen aika paljon, jos sanon, että se on minun ja perheeni perinne, mutta monen on. Ainakin siitä päätellen, kuinka paljon sakkia siellä oli vappupäivänä. Ehkä mekin voimme siitä ottaa perinteen…
Automuseo on korkealla, kauniilla harjulla Kangasalla. Maisemat ovat huimat. Jos tuntuu, ettei ole päässyt tarpeeksi korkealle, voi kiivetä viereiseen näköalatorniin ottamaan maisemat harjun molemmin puolin levittäytyville vesille.
Kahvila on suuri, tarjoaa erittäin tukevia munkkeja ja herkullista valkosuklaakakkua. Myös Minetin jäätelöt näkyivät olevan tarjolla. Palvelu nyt oli vähän niin ja näin, mutta jonoa oli koko ajan ulos asti.
Museoon pääsy ei maksa mitään, toki parkkimittariin voi laittaa vapaaehtoisen maksun. Näyttely on muuttuvainen ja aina on tarjolla uutta nähtävää. Kivaa tekemistä koko perheelle, suosittelen!
Kesäaikaan museo on avoinna joka päivä klo 10-19, kyllä siinä ajassa Kangasalle kerkiää!
06 maanantai Huh 2015
Posted Museo/Näyttely, Yleinen
inAvainsanat
Arvostan, Arvostelen, Historia, Homoseksuaalisuus, Kulttuuri, Nähtävyys, Näyttely, Tampere, Vapriikki
Museo (Vapriikki) repäisi ja järjesti K-18 -kierroksen viime henkosiaan vetelevässä Tom of Finlandin Salaisuuksin suljettu -näyttelyssä. Näyttely esitteli Touko Laaksosen (1920-1991) kirjeenvaihtoa ja samalla tietysti myös elämää ja taidetta. Näyttely oli esillä Vapriikissa 16.9.2014-29.2015.
Opastus järjestettiin museon sulkemisajan jälkeen ja sinne oli ilmoittauduttava ennakkoon. Ennen ja jälkeen näyttelyn oli mahdollista piipahtaa viinibaarissa tutustumassa Tom of Finlandin töihin kirjojen parissa. Viinibaari on vähän kolkko ja teknisistä ongelmista johtuen musiikkia ei ollut (ainakaan aluksi). En ole perehtynyt aiemmin Tom of Finlandiin, mutta olen tiennyt, että kuvissa on pääasiassa maskuliinisia homoja. En ymmärtänyt aiemmin, että kyseessä tosiaan oli varsin pornoja kuvia ja tarinoita. Oli kuitenkin kiinnostavaa nähdä tuotantoa laidasta laitaan juurikin tuolla viinibaarissa. Itse näyttelyn kuvat olivat varsin kesyjä, sitä luokkaa, mitä olin nähnyt aiemminkin – postimerkkikamaa nimittäin.
Yllätys oli onnistunut, kun kierroksen vetäjäksi lähti nahka-asuun, koppalakkiin ja lentäjälaseihin pukeutunut nuori mies, joka esitteli itsensä Touko Laaksoseksi. Kierros oli ihan kiinnostava ja minä-muodossa puhunut vetäjä jäi hyvin mieleen. Touko Laaksosen elämänkumppani Nipa jäi käsittääkseni aikanaan vähän pimentoon. Oliko tarkoitus tehdä kunniaa Nipalle, en tiedä, mutta vetäjän lauluesitys ”Sua vain yli kaiken mä rakastan”, tuntui silti hiukan vaivaannuttavalta. Ja vaikka se vaivaannutti, en voi kieltää, etteikö kyyneleet olisi silti nousseet silmiin syvällisempää ajatusta pohtiessani. Kaikkiaan kierros oli liian lyhyt, samoin kuin aika, joksi sai vielä jäädä näyttelyä katsomaan kierroksen jälkeen. Faktaa kuitenkin tuli ja kierroksella nähtiin vähän rohkeampia teoksia. Kirjeet ja kirjeenvaihto jäivät opastuksessa vähäisiksi, mutta ehkä tässä oli kyse koko elämyksestä.
Touko Laaksonen oli jo nuorena kiinnostunut maskuliinisista työmiehistä. Hän alkoi piirtää kuvia, joissa miehet olivat alkuunsa hennompia ja vähän neitimäisiä, mutta aikaa myöden korostuivat lihakset ja miehekkyys. 1950-luvulla hän lähetti piiroksiaan amerikkalaiseen Physical Pictorial -lehteen, jolloin hän myös sai lisänimekseen Tom of Finland. Hän oli ja on edelleen yksi tunnetuimmista suomalaisista kuvataiteilijoista ulkomailla. Hänen työnsä ovat yksityiskohtaisia ja valokuvan tarkkoja, usein mallin mukaan piirrettyjä. Vuonna 1990 Suomen sarjakuvaseura myönsi Tom of Finlandille Puupäähatun ansioista sarjakuvapiirtäjänä. Arvostan suuresti rohkeutta olla oma itsensä ja piirtää intohimostaan aikana, jolloin se oli suorastaan vaarallista.
Aikamoisen kohun sai aikaan vuonna 2014 julkaistu Timo Berryn suunnittelema Tom of Finlandin juhlavuoden postimerkki. Sitä myytiin ennakkoon vaikka kuinka paljon, itsekin olen pari arkkia tallettanut talteen tuleville sukupolville. Hienot ja rohkeat postimerkit aiheuttivat jopa adressin keruun niitä vastaan. Höpönlöpön, sanon minä. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Eihän niitä merkkejä ole pakko käyttää – varsinkin kun ovat tarramerkkejä, joita ei voi edes nuolaista!
Mikä: Salaisuuksin suljettu, Kirjeiden Tom of Finland -näyttely
Missä: Postimuseossa Vapsiikissa, Tampereella
Milloin: 27.3.15, näyttelyn kesto 6.9.2014-29.3.2015
Esillepano: Aika pieni tila paljolle asialle eli vähän ahdas, muuten ihan ookoo.
Tykkäsinkö: Joo, olisin vain kaivannut enemmän aikaa itse näyttelyyn tutustumiseen.
Oliko kallis: 10 € / hlö sisältäen opastuksen.
Menisinkö uudestaan: Menisin perehtymään paremmin itse näyttelyyn, mutta se on myöhästä ny.
Montako tähteä elämykselle kun 1=mitäänsanomaton ja 5=paljon antava: 4-
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 3
02 maanantai Maa 2015
Posted Museo/Näyttely, Yleinen
inMuistatteko vanhan kulkutautisairaalan? Se on se kammottava hökötys Klingendahlin ja Koulukadun kentän välissä. Siellä asui joskus opiskelijoita ja voi kuinka makeat puitteet oli asunnoissa. Karut ja korkeat huoneet, mahtavat yhteisoleskelutilat.
Vaan mennyttä on se aika, nyt rakennus rapistuu vain. Rakennuksen takapihalta löytyy pieni kierrätyspiste ja mehupuristamo. On siellä jotain muutakin. Siellä on yhteisöllinen kaupunkipuutarha, joka muuttaa muotoaan. Menkääpä katsomaan ja hämmästykää. Ei sieltä hymyilemättä pois pääse.