Tag Archives: Musikaali

TTT: Tytöt 1918

06 tiistai Hel 2018

Posted by in Teatteri, Yleinen

≈ 4 kommenttia

Avainsanat

, , , , , , , ,

Sanotaan vaikka niin, että se ei ollut yhtään huonompi, mitä odotin. Odotin täydellistä. Yleensä lupaukset ja odotukset pettävät, mutta nyt ei.

Kun ensimmäiset kyyneleet nousevat silmiin ensimmäisten repliikkien aikana, ei näytelmä voi olla juuri täydellistä huonompi. Kun Petra Karjalaisen näyttelemä Hilma huutaa:”Perustetaan naiskaarti Tampereelle!”, on itkua vaikea pidätellä ja lopussa se vain tulee. Tuulisena ja lumisena torstai-iltana noin puolet päänäyttämön salillisesta nousevat seisaalleen taputtamaan, eikä ole edes ensi-ilta.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Tytöt 1918 on merkittävä suurteos niin historiantuntemuksen, nykyaikaan peilaamisen, tasa-arvon, teatteriyleisön vanhenemisen kuin TTT:n tämänhetkisen avustusten ulkopuolelle jäämisen uhankin vuoksi.

Katsomo on pääosin täynnä eläkeikäisiä katsojia. Musiikki kuuluu olevan ”melkoista räminää” ja ”aika kovalla”. Mutta ehkä he eivät olekaan se oikea kohderyhmä, vaikka katsomon täyttävätkin. Jokaisen 14-40 -vuotiaan tulisi tämä nähdä. Pääasiassa siksi, että nykyisille keski-ikäisille sota ei ole enää ollut käsinkosketeltavan lähellä; me olemme saaneet nauttia jälleenrakennuksen jälkeisestä ilosta ja vapaudesta ilman Venäjän peikkoa. Osaksi myös siksi, että Tytöt 1918 toisi teatterille, eikä ainoastaan TTT:lle uusia katsojia, niin hieno se on.

Sen lisäksi, että näytelmä käsittelee punaisten ja valkoisten taistelua, se käsittelee naisen asemaa. Kuinka urheita olivatkaan ne tamperelaiset puuvillatehtaan likat, jotka päättivät pukea housut jalkaansa ja lähteä taistelemaan aatteen puolesta. Kuinka erilainen olikaan maailma tasan sata vuotta sitten? Emme me sitä osaa ajatella kun joka päivä kävelemme housut jalassa töihin. Kuitenkin tälläkin hetkellä monessa maassa ollaan samassa vaiheessa, missä Suomessa tuolloin. Ei sata vuotta ole pitkä aika. Johan sen huomaa lavasteistakin, jotka upeasti kuvaavat Tampereen taloja tuohon aikaan. Samojen talojen ohi me kaupunkilaiset tänäkin päivänä kuljemme. Ne ovat olleet siinä 100 vuotta sitten, ne ovat siinä nyt. Mitä ne näkevät seuraavan sadan vuoden päästä?

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Teatterin 1918-näytelmän ohjaaja Tuomas Parkkinen toteaa helmikuun Image-lehdessä:”Kliseistä tai ei, mutta aikamme muistuttaa tavattomasti suuria sotia edeltäneitä: vastakkainasettelu, vihapuhe ja valeuutiset ovat edeltäneet historiassa aina väkivaltaa.” Tämän vuoksi onkin tärkeää, että annamme vanhat vihat anteeksi, mutta emme päästä niitä unohtumaan. Siinä vaiheessa kun historia unohtuu, se voi taas alkaa toistaa itseään.

Näyttelijät tekeveät hienoa työtä. Jokainen sopii rooliinsa kuin nakutettu. En osaisi kritisoida kuin paria ja heitäkään en aio, koska kyse on täysin henkilökohtaisista mieltymyksistäni, jotka seuraavat näytelmästä toiseen rooliin katsomatta. Väkeä lavalla on valtavasti. Sirkku Peltolan ohjaus ja Marjo Kuuselan koreografia lyövät niin hienosti kättä, että on vaikea sanoa, missä liike muuttuu tanssiksi.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Laulut ja laulutaito ovat TTT:llä niin korkeatasoista, ettei musiikin toivoisi koskaan loppuvan. Kuinka vaikeita ja vaativia lauluja ja kuinka vaivattoman oloisesti näyttelijät niitä tulkitsevat. Vain muutaman hetken nostan näyttelijäin työssä ylitse muiden, koska kaikki on priimaa. Kun Antti Lang ja Juha-Matti Koskela räppäävät, voisi oikeasti luulla kuuntelevansa rap-artisteja. Kun Emmi Kaislakarin hahmo kokee suuren menetyksen, on huudossa jotain niin alkukantaista, syvää ja voimakasta, joka eroaa roolihahmosta muuten, että katsoja liimautuu penkkiin. Hänen katseensa huudon jälkeen on jotain niin aitoa, ettei se ole näyttelemistä. Ola Tuominen tekee jälleen, kuten Viulunsoittaja katolla -musikaalissakin, lempeän isän roolin. Tällä kertaa roolissa vain ei ole ollenkaan kovuutta, ainoastaan lämmintä hyväksyntää ja ymmärrystä.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Ja yhtä kaikki, voi niitä lauluja, voi niitä tunnelmia. Voi Eeva Kontu älä koskaan jätä Tamperetta ja Tampereen Työväen teatteria. Niin upeaa on Konnun musiikki. Viidan jälkeen on vain voinut odottaa ja toivoa seuraavaa mahdollisuutta kuulla hänen musiikkiaan ja tässähän se on. Kuinka jollekin voidaan antaa sellainen taito? Monesti musikaalin kiinnostavuus liittyy paljolti siihen, että siinä on edes joku tuttu laulu. Eeva Kontu luo uutta. Mikään ei ole tuttua, paitsi toki jo tyyylillisiä, eevakontumaisia piirteitä alkaa erottua hänen musiikkiaan jo jonkin verran kuunnelleelle. Mutta Eeva Konnun musiikin ei tarvitse olla tuttua, koska se on niin hyvää. Mikäli katsoja on Viitansa antaumuksella kuunnellut, hän löytää Tytöt 1918:sta niin raastavan viittauksen, että kotimatkalla päällimmäisinä ovat vahvat tunteet näytelmästä ja päässä soi jo tutuksi tullut kappale. Sitten kuitenkin. Eikä se ole huono asia ollenkaan. Se on piste i:n päälle.

Kenen: Sirkku Peltolan käsikirjoitus (Anneli Kannon Veriruusut-kirjaan perustuen), Eeva Konnun musiikki, Heikki Salon sanat
Mikä: Tytöt 1918
Missä: Tampereen Työväen Teatteri, kantaesitys 25.1.2018
Keitä siinä oli: Jari Ahola, Petra Ahola, Niina Alitalo, Kristiina Hakovirta, Kaisa Hela, Mika Honkanen, Annika Junno, Emmi Kaislakari, Petra Karjalainen, Sampo Kerola, Heidi Kiviharju, Hanna Korhonen, Juha-Matti Koskela, Salla Korja-Paloniemi, Antti Lang, Jari Leppänen, Joonas Luomala, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Antti Nieminen, Suvi-Sini Peltola, Saska Pulkkinen, Konsta Reuter, Timo Saari, Miia Selin, Marketta Tikkanen, Ola Tuominen, Karoliina Vanne, Eriikka Väliahde, Väinö Muje, Akusti Mänttäri
Kuka ohjasi: Sirkku Peltola
Kuka koreografioi: Marjo Kuusela
Tykkäsinkö: Niin paljon, etten usko hetkeen tulevan toista, joka tämän ylittää.
Menisinkö uudestaan: Ja vaikka kuinka monta kertaa!!

Tytöt 1918 juliste

TTT: Viulunsoittaja katolla

11 maanantai syys 2017

Posted by in Teatteri, Yleinen

≈ 3 kommenttia

Avainsanat

, , , , , ,

Ensimmäinen kokemukseni Viulunsoittaja katolla -näytelmästä on Seinäjoen kesäteatterista kauan aikaa sitten. Olin silloin sekä tarinasta että ympäristöstä hyvin vaikuttunut. Siinä oli myös elementtejä, joiden kuvittelin kuuluvan perinteisesti jokaiseen viulunsoittajaan. Pienen pettymyksen siis koin kun TTT:n versiossa se olikin toteutettu toisin.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Teatterin taiteellinen johtaja Maarit Pyökäri totesi jossain haastattelussa taannoin, että viulunsoittajan teema on tänäkin päivänä hyvin ajankohtainen. Moni muu on todennut, että viulunsoittaja on aikalailla jo nähty. Eräs tuttava totesi, että tämä oli kenties hienointa, mitä TTT:n lavalla on koskaan nähty. Minä totean, että tarina on ajankohtainen, toteutus oli varsin komea ja Viulunsoittaja katolla kuuluu yleissivistykseen.

Satuin seurueineni ennakkonäytökseen, joka taisi olla hienojen omaisten illan ja ensi-illan välinen matalikko. Aistimani perusteella työryhmä oli tuolloin vähän väsynyt hurjan harjoittelujakson jälkeen ensi-iltaa odottaessa. Eikä ihme. Kaikista muista näytöksistä lukemani arvosteluthan ovat olleet silkkaa kultaa ja energisyyden ylistystä. Sen vuoksi haluaisinkin nähdä TTT:n Viulunsoittajan nousevan uudelleen katolle, koska haluaisin kokea sen hypen, joka tämän version ympärillä pyörii.

Muutamista laulu- ja näyttelijäsuorituksista mainitakseni sanon, että Ola Tuomisen, jota ei kuulemma niin laulumiehenä pidetä, laulu oli minusta mitä mainiointa. Pidin kovasti Rikas mies jos oisin -laulun tulkinnasta. Maria Lundin lauluäänestä pidän kovasti, mutta myös pidän hänestä enemmän laulajana kuin näyttelijänä. Petra Karjalaista kuulisi kovin mielellään enemmänkin. Juha Junttu oli jäätävintä, mitä voi olla. Vähän pelotti katsoa niin julmaa viileyttä. Jos Jari Aholan hahmossa olikin miehittäjän itsekritiikkiä ja ymmärtäväistä pehmeyttä, oli Junttu aivan toiselta planeetalta. Erinomainen suoritus.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Lavalla on porukkaa kuin pipoa, välillä vähän liiankin kanssa. Näytelmän aikana ehdin miettiä, että usein tulee valitettua lippujen hinnoista, myös minun, koska käyn teatterissa paljon. Miksi musikaali maksaa niin paljon? Kun katsoos itä väkeä, joka nousee lavalle illasta toiseen elämään aitoine tunteineen muutamatuntisen näytelmän meidän katsojien vuoksi, voi sitä hintaakin hyvin perustella. Eikä ollenkaan koko henkilökunta ole näkyvillä siinä lavalla. Hienoon teokseen tarvitaan hurjan paljon väkeä.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Niinkuin laulussakin sanotaan, niin ”PERINTEET” ja perinteinen tarinahan Viulunsoittaja on. Se tekee tarinasta ehkä myös paikoin pitkäveteisen ja ennalta arvattavan kun sama toistuu uudelleen ja uudelleen kun tiukan isän taipuessa tyttäriensä uuden ajan kotkotuksiin. Hienosti kuitenkin nykyaikaankin sulautuu se, että jokaiselle ikäpolvelle uusi sukupolvi on perinteitä rikkova, uudistuva, villi ja edistyksellinen. Jokaisessa sukupolvessa on niitä, jotka eivät hyväksy uutta, mutta myös niitä, jotka oppivat uutta ja uskovat, ettei kaikki uusi ja tuntematon ehkä olekaan pahasta. Tunnen itsekin sellaisia jälkimmäisiä. Ne ovat minun vanhempani.

Tähän tulee pieni spoilaus näytelmän lopusta. Jos vaikka muuten tarina onkin perinteinen ja tasapaksu, niin loppukohtaus singauttaa näytelmän aivan eri sfääriin. Se, miten muuten vanhassa ajassa kylpevä näytelmä liu’utetaan nykypäivään, saa vedet silmiin ja sydämen pakahtumaan.

Kenen: Käsikirjoitus Joseph Stein, Musiikki Jerry Bock
Mikä: Viulunsoittaja katolla
Missä: Tampereen Työväen Teatteri, ensi-ilta 1.9.2017
Keitä siinä oli: Ola Tuominen, Petra Karjalainen, Petra Ahola, Maria Lund, Miia Virtanen, Idalilja Raipia, Helmi Holmström, Ansa Ahola, Karoliina Tapala, Anna Pukkila, Juha-Matti Koskela, Jari Ahola, Antti Lang, Minna Hokkanen, Jari Leppänen, Kake Aunesneva, Pentti Helin, Jyrki Mänttäri, Juha Junttu, Henna Wallin, Annina Rubinstein sekä paljon tanssijoita ja 8-henkinen orkesteri
Kuka ohjasi: Miika Muranen
Kuka koreografioi: Petri Kauppinen
Tykkäsinkö: Olisin luullut tykkääväni vieläkin enemmän.
Menisinkö uudestaan: Menisin, koska haluaisin nähdä sen uusin silmin ja myöhemmän esityksen.

Oopperan Kummitus – The Phantom of the Opera

06 keskiviikko Huh 2016

Posted by in Elokuva, Teatteri, Yleinen

≈ 3 kommenttia

Avainsanat

, , , , , , , , ,

Hyvin nuorena näin, tai paremminkin koin, Oopperan Kummituksen Lontoossa. Niin kokonaisvaltainen elämys se oli. Unohtumaton ja vaikuttava. Miten vanhempani minut sinne osasivatkaan viedä? Jäin koukkuun ja sittemmin näin samaisen Lloyd Webberin version Tukholmassa, tosin tukholmaksi esitettynä, muistaisin. Sekin oli ihana.

Joskus Oopperan Kummitus -kiertue tuli Suomeen ja pieni pettymys tuli, kun kyseessä oli jäähalliesitys eikä se ollutkaan Lloyd Webberin versio, vaan joku muu. Tarina oli sama. Jotenkin minulla olisi mielikuva, että Kummituksesta on tehty elokuvakin, siis joskus aikaisemmin, tarinalle uskollinen mutta musiikiltaan eri. Äkkihakemalla en löydä sitä netistä. Ainakin sellainen, lavaversiolle hyvin uskollinen ja upealla, sillä oikealla, musiikilla höystetty elokuva valmistui vuonna 2004. Sitä on katsottu ja kuunneltu sekä elokuvissa käyty katsomassa Finnkinon välittämä esitys jostakin juhlanäytöksestä Lontoosta.

Olen niin toivonut, että perheenikin saisi kokea sen elämyksen, minkä minä nuorena. Siinä vaiheessa kun sain tietää Kummituksen saapuneen Helsinkiin, kaikki liput olivat jo menneet. Päätin unohtaa koko asian.

Ja sitten tulivat Hullut Päivät ja tieto, että yksi näytös myydään kokonaan keltaisilta päiviltä. Lipunmyynti alkoi klo 7. Klo 7.10 näytös oli loppuunmyyty. Koskapa minulla kotona lippujenostonettihai, niin nyt meillä on liput!!!

Kun nyt sitten katsoin Oopperan sivuilta trailerin, pääsi itku. Se näyttää aivan oikealta. Se näyttää juuri siltä, miltä sen pitääkin näyttää. Ehkä en pysty odottamaan!

Tulevan vuosineljänneksen kulttuurisuunnitelma

06 perjantai Mar 2015

Posted by in Konsertti, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Kun katson kalenteria, se näyttää täyteläistä. Kun katson lukemista odottavaa kirjapinoa, se näyttää korkealta. Kun ajattelen asiaa, kaikki tuntuu ihanalta paitsi se, että lauantaina on TTT:llä viimeinen Hevosten keinun esitys ja se nyt sitten jää minulta näkemättä.

Vähintään yhtä surkeana kuin tuire Saleniuksen hahmo kun Hevosten keinua en näe.

Vähintään yhtä surkeana kuin tuire Saleniuksen hahmo kun Hevosten keinua en näe. Kuva Tampereen Työväen Teatteri / Kari Sunnari.

Mutta huoli pois, näitä on luvassa keinusta huolimatta:

Ensi viikolla Maija Vilkkumaan konsertti Helsingissä. Osallistuin Radio Aallon arvontaan ja voitin liput eturivin keikalle itselleni ja seuralaiselle.

Ensi viikolla on myös Nightwishin maailmankiertueen aloituskonsertti Espoon MetroAreenalla. Musiikkilaji ei ole lähimpänä sydäntäni, mutta kiinnostuksella menen kun tilaisuus tarjoutui.

Jos hyvin käy, ensi viikolla on myös Tampereen Teatterissa Sugar – Piukat paikat. Sitä on kehuttu, mutta itsehän suhtaudun komediaan skeptisesti. Yllättäkää minut!

Parin viikon päästä on Helsingissä kauan odotettu Billy Elliot. Pitäisiköhän katsoa leffa uudelleen vai antaa näytelmän johdattaa? Jätän elokuvan myöhempään.

Sitten on Kalevan uimahallissa esitys Halli, The Pool – uimahyppyjä ja hullu hanuri, jossa Karoliina Blackburn, Rosa Meriläinen ja Mansen Molskis hyppivät veteen.

On myös Scandinavian Music Groupin konsertti Klubilla, sitä odotan hurjasti. Uusi levy on nimittäin ällistyttävän hyvä ja SMG livebändinä ihana.

Vain elämää -konserttiinkin on hankittu liput samoin kuin Sorin Sirkuksen joulushowhun, josta aiemmin on jääty paitsi.

Ja sitten vielä kevätpuolella Cheekin Alpa Omega -konsertti ihan täällä Mansessa.

Ja jos vielä jotain teatteriakin kerkeis… Suomen kauneimman tahtoisin TT:llä nähdä ja onhan noita muitakin.

Niin joo, ja HBO:lta aloitin uuden sarjan, Dominion. Siinä paljastuu totuus Herran enkeleistä. Ja se totuus ei vaikuta pilotin perusteella kauniilta.

Kyllä tässä puuhaa piisaa.

Kävin järkyttymässä Disney on Icessa, ihan oikeesti hei!!!

08 sunnuntai Hel 2015

Posted by in Elokuva, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , , , ,

Tämä on Autoihin, Frozeniin ja Leijonakuninkaaseen rakastuneen lapsen vanhemman hätähuuto!

Disney on Ice on aina tuntunut vähän etäiseltä tavalta palata piirrettyjen maailmaan, mutta olihan nyt luvassa Frozenia jäällä. Lisäksi olen kuullut kehuja joka vuotisista (?) jäätansseista, joten miksipä ei. Kaksi aikuista ja kaksi lasta showhun noin 120 €, mutta kerrankos sitä…

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Tänään 8.2.2015 viimaisessa Turussa vaelsimme HK-areenan suojiin. Mitä oli ovella? Krääsäkoju. Olimme kyllä ajatelleet, että lapsille jotkut kivat pikkumuistot voisi hankkia, mutta ei ehkä heti. Eipä huolta, kojuja täynnä samaa sikahintaista kiinalaista (tms.) paskaa oli noin 20 metrin välein kaikilla käytävillä. Oli myös valokuvauspaikkoja, joissa sai kuvauttaa lapsensa luultavasti kalliilla. Mitä se laadultaan halvalta vaikuttava kama sitten maksoi? Mikään ei ainakaan maksanut alle 10 €. Oli kehnon oloisia pehmoleluja 28 €, käsiohjelmia 12 €, heppoisia muovikuppeja siirappijäähilesisuksella 15 €, värikkäistä muovisia valosauvoja 28 €, T-paitoja 18 €… ihan totta hei, mitä järkeä?

Se järki, että vaikea on innostuneen pienen kanssa kulkea 10 kojun ohi ilman kiinnostuksen heräämistä. Se järki, että luultavasti vanhempi on ajatellut ostavansa ”jonkun kiva pienen muiston”. Se järki, että väliaika, jolloin jotain kävisi ostamassa, kestää tuskin sitä, että perhe ehtii käydä vessassa ja seuraava näytös alkaa ilman ilmoituksia niin, että jos olet päättänyt ostaa jonkun pienen, et ehdi neuvotella mikä se olisi. Se järki, että myyjät kiertävät kaiken aikaa (ei kesken esityksen sentään) katsomossa ja tarjoavat vuorotellen ylihintaisia poppareita, hattaroita, valosauvoja, jäähilekippoja… kaikkea suoraan laspille. Se järki, että koko show alkaa yhden tuotteen esittelyllä. Se on bumerangi, jota edes esittelijät eivät saa kiinni. Se järki, että pitkin koko showta jäällä nähdään käytössä tuotteita, joita sitten myydään kojuissa esimerkiksi vessajonon vieressä. Siinähän on aikaa lapsen katsella.

Kyllä, teimme virheen, emmekä tarjonneet lapsille selkeää vaihtoehtoa, mistä valita, kun jotain pientä oli kuitenkin luvattu. Kysyimme, näkivätkö he jotain kivaa, mitä toivoisivat. Kyllä näkivät ja molemmilla oli vain yksi toive. Toinen halusi 15 €:n jäähilekipon ja toinen 28 €:n valosauvan. Fantastista saatana! Vaikka alle 15 euron ei juuri olisi voinutkaan selvitä, sattui aika paljon maksaa tuosta rojusta, josta kumpikaan ei taatusi kestä yli viikkoa, melkein sama hinta kuin lasten lipuista. Miksi maksoin? Kun kerrankin olimme päättäneet hankkia jotain PIENTÄ kivaa muistoksi.

Muoviromun hinta oli niin pöyristyttävä/järkyttävä/tyrmistyttävä/törkeä, että koko ensimmäinen näytös meni laskeskellessa, että ei voi olla totta, kohta lähtee rahat. Toinen näytös meni laskeskellessa, että sinne meni rahat. Olen satavarma, että teimme elämämme turhimmat ostokset. Käsi pystyyn sinä vanhempi, joka voit sanoa poistuneesi showsta hyvillä mielin!

Niin joo, ja sitten oli se show. Taitoluistelu on kivaa olympiatasolla telkkarista noin 10 minuuttia kerrallaan, jos Suomi on mukana, mutta en oikein ymmärrä, miksi rehata Disney-hahmot liukumaan jäälle maasta toiseen? Ilmeisesti moni ymmärtää, kosa katsomossa oli melko paljon ihmisiä, vaikkei se täynnä ollutkaan. Hahmot liukuivat edes takaisin ja laulu tuli nauhalta. Ne, joilla ei ollut tönkköä maskia naamallaan, lauloivat (tai liikuttelivat suutaan) jollain kielelllä, jolloin koko show näytti huonosti dubatulta jäätanssielokuvalta. Muutenkin elehdintä oli ylenpalttista, amerikkalaista, sanoisinko?

Luisteleva poro.

Luisteleva poro.

Minähän en siitä luistelusta tiedä, mutta joku prinsessa mätkähti jäälle kesken lennon ja joku prinssi ei tahtonut prinsessaansa saada nousemaan ilmaan. Pikkujuttuja ja pääosin meni sujuvasti, mutta kuitenkin, ei mitään Cirque du Soleilia, vaikka yksi prinsessa hetken köydessä katon rajassa pyörikin.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta. Tai että onhan siinä suihkulähde.

Showssa käytiin läpi tiivistelmänä Ariel, Tähkäpää, Kaunotar kera Hirviönsä ja luonnollisesti lopussa vuoden hitti Frozen. Kivasti oli tiivistetty, jos juoni oli jotenkin tiedossa, mutta pitkiä olivat tarinat kuitenkin. Lapset jaksoivat kyllä katsoa, mutta huomioni mukaan melko vaisua oli yleisö kokonaisuudessaan. Jos nyt haluaa ajatella heteronormatiivisesti, niinkuin en periaatteessa halua ajatella, niin olihan tämä valtayleisöä ajatellen täysin tytöille suunnattu show. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on… Ja no joo, Frozenissa tarina on vihdoinkin vähän eri ja kyseessä on vahvoja, itsenäisiä naisia, mutta showssa yleensä… kaikki olivat prinsessajuttuja. Monelle poikalapsen vanhemmalle siinä voi olla riittävän korkea kynnys osallistua. Onneksi yleisössä oli kuitenkin myös poikia.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Ei show kokonaisuudessaan huono ollut, ei nyt niinkään pidä ajatella. Ihan nastaakin oli nähdä Disneyn hamojen heräävän eloon. Olihan luistelijoilla taitoa ja väkeä oli paljon, mutta niin paljon söi ihmistä se tuotteistaminen ja pakkomyyntikin, että se valitettavasti vaikuttaa kovasti myös mielipiteeseeni koko tapahtumasta. Pienesti (höpöhöpö, aika suuresti) jäi olo, että nyt on hyväuskoista huijattu.

Koin, kuten perheemme toinenkin täysikäinen, ettemme todellakaan saaneet rahalle vastinetta. Ensi kerralla laitamme panoksemme suomalaiseen lastenteatteriin, mutta onpa tämäkin nyt koettu. Kulut ruokineen päivineen (jos bensat jätetään pois) olivat noin 200 €. Sillä menee muutaman kerran kunnon teatteriin.

Jos et ole hankkinut vielä lippuja Disney on Iceen, pelasta itsesi ja kukkarosi, äläkä hankikaan!

Mikä: Disney on Ice SUOMI 2015
Missä: Turun HK Areenalla 5.-8.2., Helsingissä 12.-15.2.
Oliko kallis: Silmittömän, järjettömän, törkeän kallis
Tykkäsinkö: Enpä juuri
Menisinkö uudestaan: Paljon saisi aika kullata muistoja että menisin
Montako pistettä koko tapahtumalle: .. (kaksi, ihan vain omasta näkövinkkelistäni)
Seuralaisen pisteytys: … (kolme, koska lapset tykkäsivät, omat olisivat olleet kaksi)

The Lion King -musikaali

18 sunnuntai Tam 2015

Posted by in Elokuva, Matkailu, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

, , , , , , ,

Kun minä olin pieni, äitini vei minut lyhytlomalle. Oli sellaisia oikein matkatoimiston paketteja kuin ”lyhyt loma Helsingissä” ja ”lyhyt loma Tukholmassa”. Niihin kuului Helsinki- tai Tukholmakortti, yöpymistä ja noin. Ne olivat kivoja reissuja, joita muistelen lämmöllä. Vietimme nyt perheen kanssa lyhytloman Lontoossa. Pojasta polvi paranee, vai miten se oli. Mitä se tarkoittaa?

Tower Bridge

Tower Bridge

Silloin kun minä olin pieni tai ainakin pienehkö eli nuori (ja musiikki piti varastaa kaupasta levyinä tai kasetteina ja koulumatkat hiihdettiin molempiin suuntiin ylämäkeen ja maailma oli muutenkin parempi ja hienompi paikka) vanhempani veivät minut Lontooseen. Kävimme katsomassa Andrew Lloyd Webberin Catsin ja toisella kerralla Phantom of the Operan. Molemmat, mutta vielä enemmän tuo Cats, jäivät mieleen niin, että muistan sen vieläkin. Pääsin suuren maailman hienoon teatteriin johonkin ylähyllylle katsomaan oikeaa musikaalia. Olikohan se syynä myöhempään rakkauteeni teatteria kohtaan?

Lontoo on täynnä musikaaleja. Uudelleen ohjelmistossa näytti olevan myös Cats. Phantom on kai mennyt koko ajan. On Matildaa, Billy Elliottia, Mamma Miaa, Wickediä… ihan mitä vaan. Ronan Keating esiintyy parhaillaan Once-musikaalissa ja tytöt kiljuvat. Me valitsimme jo yli 10 vuotta täysille saleille pyörineen The Lion Kingin. Alaikäinen on nähnyt elokuvan useita kertoja, kuten mekin. Tarina siis oli tuttu eikä haitannut, vaikkei engelskaksi ihan kaikkea ymmärtäisikään. Antaisi musiikin viedä ja luottaisi lavastukseen.

Ostimme liput netistä ainoasta palvelusta, josta sai e-lippuja. Palvelu on LOVE Theatre. Hinnat päätä huimasivat. Pitkään mietimme valintaa, mutta koska olimme päättäneet extempore-matkasta, jonka piti olla edullinen, otimme pitkin hampain paikat grand circleltä eli ylimmältä tasanteelta ja toiseksi viimeiseltä riviltä. Liput maksoivat kolmelle hengelle n. 160 €.

Paikka ei ollut vaikea löytää. Lyceum Theatre sijaitsee Covent Gardenissa, johon pääsee erikivasti metrolla.

Covent Gardenin metroaseman ulostulo.

Covent Gardenin metroaseman ulostulo. Otaksuimme olevamme lähellä kohdetta vaikka telefoonin navigaattori lopetti toimintansa.

Grand circlelle oli oma sisäänkäyntinsä ja kyllä, kolmas katsomokerros oli korkealla. Keskiviikon iltapäivänäytös oli kutakuinkin loppuun myyty, ainakin se ylin kerros. Näkymä: sehän oli hillitön, vaikkei esitys ollut alkanutkaan.

Ennen esityksen alkua toiseksi viimeisellä rivillä.

Ennen esityksen alkua toiseksi viimeisellä rivillä.

Esirippu avautui ja musiikki alkoi. Kaikki ihanat, tutut laulut. Kirjoitin aiemmin Leijonakuninkaan elokuvaversiosta eikä juonta kai sen suuremmin kannata käydä läpi. Elokuvan tunnelma oli saatu upeasti näyttämölle. Mietimme etukäteen, miten alkukohtauksen kaikki uutta leijonaprinssiä juhlivat eläimet saadaan esitettyä, mutta voi, se ei ollut ongelma ollenkaan. Katso youtubesta, jos haluat spoilauksen. Esityksessä hyödynnettiin suuressa määrin nukketeatteria. Mukana oli myös muutamia elokuvasta tuntemattomia kohtauksia ja osa elokuvan instrumentaaleista oli sanoitettu.

Alusta asti itketti, koska kaikki oli niin hienoa, kaunista ja toi mieleen tunnelmia nuoruudesta. Elokuva, ainakin viimemmäksi näkemämme dvd-versio, kestää alle puolitoista tuntia ja jotain sen kaltaista odotimme tältäkin. Musikaaliversio kesti kuitenkin väliaikoineen n. 2,5 tuntia niin, että ehkä jonkun osan olisi voinut jopa jättää väliin. Kaikki paria kohtausta vaille oli kuitenkin saatu hienosti valkokankaalta näyttämölle. Oli myös sovellettu. Disney voi käyttää Disneytä ja siksipä Leijonakuninkaan neuvonantajalintu päästelikin yllättävässä kohtauksessa hyvänä kevennyksenä Frozen-elokuvasta tuttua Let it go:ta.

Oheiskrääsää oli ihmeen vähän. Tulimme huijatuiksi siinä, että ostimme 4 punnan käsiohjelman. Siinä oli ainoastaan mainoksia eikä itse esityksestä juuri mitään. Lisäksi piti ostaa kirjanen 8 punnalla (siis omasta halusta), jossa oikeasti oli jotain kuvia esityksestä. Mukeja, paitoja, pehmoleluja ja musiikkia oli tarjolla, muttei onneksi valtavaa valikoimaa.

Onko musikaali tarkoitettu lapsille vai aikuisille? Tarina on hieno ja musiikki kaunista. Oma alle kouluikäisemme jaksoi vallan mainiosti katsoa koko esityksen ilman karkkeja, herkkuja ja viihdykkeitä, joita muutenkin teatterissa syvästi vastustamme. Samoin me aikuiset. Tarviiko pohjalla olla elokuva katsottuna, en tiedä, minusta molemmat tukevat toisiaan ihanasti. En osaa ajatella, miltä musikaali näyttäisi ilman elokuvan tuntemusta. Menisin katsomaan koska vain uudestaan, oli se niin hieno.

Toivon, että tästä jää yhtä ainutlaatuinen elämys lapselleni, mikä minulle jäi aikanaan Catsista. Se, millä ilolla hän nyt esittää pehmolelu-Simban kanssa sohvallamme näytelmän alkukohtausta, antaa toivoa, että jotain on jäänyt mieleen. Ja muistoihin. Toivottavasti iäksi.

Kenen: Disneyn ohjelma, Elton Johnin musiikki
Mikä: The Lion King – musikaali
Missä: Lyceum Theatre, Lontoo
Keitä siinä oli: Näyttelijöitä ja nukkeja
Kuka ohjasi: Julie Taymor
Tykkäsinkö: Hillittömän paljon.
Menisinkö uudestaan: Vaikka heti, mutta toisaalta, jos menen Lontooseen, haluan katsoa muutakin.