Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: toukokuu 2015

Vehoniemen automuseo – munkkeja ja moottoriajoneuvoja

06 keskiviikko Tou 2015

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Historia, Kahvila, Lapsen kanssa, Matkailu, Nähtävyys, Näyttely, Perinteinen

Vappuajelun perinnekohde on Vehoniemen automuseo. Totta puhuakseni valehtelen aika paljon, jos sanon, että se on minun ja perheeni perinne, mutta monen on. Ainakin siitä päätellen, kuinka paljon sakkia siellä oli vappupäivänä. Ehkä mekin voimme siitä ottaa perinteen…

Autonpoikanen? Missä ovi?

Autonpoikanen? Missä ovi?

Automuseo on korkealla, kauniilla harjulla Kangasalla. Maisemat ovat huimat. Jos tuntuu, ettei ole päässyt tarpeeksi korkealle, voi kiivetä viereiseen näköalatorniin ottamaan maisemat harjun molemmin puolin levittäytyville vesille.

Hienoja vanhoja autoja.

Hienoja vanhoja autoja.

Kahvila on suuri, tarjoaa erittäin tukevia munkkeja ja herkullista valkosuklaakakkua. Myös Minetin jäätelöt näkyivät olevan tarjolla. Palvelu nyt oli vähän niin ja näin, mutta jonoa oli koko ajan ulos asti.

Herkkua on siinä monenlaista, mooo-neeen-laiiis-taaa...

Herkkua on siinä monenlaista, mooo-neeen-laiiis-taaa…

Museoon pääsy ei maksa mitään, toki parkkimittariin voi laittaa vapaaehtoisen maksun. Näyttely on muuttuvainen ja aina on tarjolla uutta nähtävää. Kivaa tekemistä koko perheelle, suosittelen!

Vapaaehtoinen pääsymaksu.

Vapaaehtoinen pääsymaksu.

Tässä saa renkkua!

Tässä saa renkkua!

Kesäaikaan museo on avoinna joka päivä klo 10-19, kyllä siinä ajassa Kangasalle kerkiää!

Lisa Genova: Edelleen Alice

06 keskiviikko Tou 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elokuva, Kirja, Wsoy

Ostin kirjan sattumalta jostain kirja-alesta verrattoman paljon aikaisemmin, ennen kuin se tuli markkinoille uudestaan Julianne Mooren kuvalla varustettuna. Kirja ilmestyi alkujaan ensin omakustanteena, mutta ilmeisesti joku muukin kuin minä oli sitä mieltä, että tämä tarina on saatava julki suurelle yleisölle.

Kirjan pohjalta on tehty elokuva, joka pyörii tälläkin hetkellä elokuvateatterissa. Pääosassa on Julianne Moore, joka on saanut pääosan suorituksestaan niin Oscarin ja Golden Globen kuin palkittu British Academy Awardilla ja Screen Actors Guild Awardilla. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kirjan jälkeen se on todellakin nähtävä.

Lisa Genova: Edelleen Alice

Lisa Genova: Edelleen Alice

Mutta itse kirjasta… Kirjan päähenkilö (päässäni kovasti Julianne Mooren näköinen nainen) on Harwardin professori Alice Howland, joka huomaa unohtelevansa asioita, mutta pistää sen vaihdevuosien ja rasituksen piikkiin. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee hetki, jolloin itseään ei voi enää huijata, vaikka muita voikin. Alice saa diagnoosikseen varhaisen alzheimerintaudin. Normaalisti sairaus alkaa aikaisintaan 65-vuotiaana. Yleensä se ei vielä iske keski-ikäisille, mutta joissain tapauksissa niin käy ja sairaus on saattanut alkaa todellisuudessa jo vuosia aikaisemmin. Geeneissä on virhe ja virhe periytyy 50%:n todennäköisyydellä.

Kirjailija Lisa Genova on itse valmistunut Harwardista neurotieteen tohtoriksi ja tutkinut masennuksen, parkinsonin taudin, huumeriippuvuuden ja aivohalvauksen jälkeisen muistinmenetyksen molekyylisiä syitä. Ei hänelle siis varmasti alzheimerintautikaan vieras ole.

Kirja on kiinnostanut minua heti ostosta asti, mutta koska alzheimerintauti liippaa pelottavan läheltä, en ole vielä aiemmin rohkaistunut sitä lukemaan. Koskapa haluan nähdä elokuvan, halusin lukea kirjan ensin. Se kannatti. Ahmin sen alle viikossa, lukien kerralla pitkiä pätkiä, malttamatta lopettaa.

Kirja on kirjoitettu niin, että se kertoo Alicesta eli ei minä-muodossa, mutta hänen ajatuksiinsa pääsee silti käsittämttömän hyvin sisälle. Tarina etenee kuukausittain, välillä siinä kerrotaan vain pieniä väläyksiä. Toiset päivät ovat kirkkaita, toiset täysin sumeita. On pelottavan helppoa tavoittaa niiden utuisten päivien tunnelma. Kun jokin tavara on hukassa, muttei yhtään tiedä, mikä se tavara on. Kun yhtäkkiä vessa ei olekaan siinä, missä sen luulee olevan. Kun hiljalleen unohtaa. Kaiken.

Alice oli ollut arvostettu professori, luennoinut ja matkustellut paljon, ollut varmasti melkolailla keskivertoa lykkäämpi ihminen, joten ehkä hänen oli vielä kammottavampaa huomata, kuinka hän joutui pikkuhiljaa luopumaan siitä kaikesta. Hän kuitenkin keksi luovia ratkaisuja muistinsa tueksi. Kommunikaattorista tuli hänelle tärkeä muistuttaja. Ollessaan vielä kutakuinkin täydessä ymmärryksessä, hän päätti, ettei halua kokea sitä päivää, kun ei enää pysty puhumaan, lukemaan, kirjoittamaan, ymmärtämään. Hän laati suunnitelman tulevaisuuden itselleen.

Hän otti kommunikaattorinsa vaaleansinisestä Anna Williamin laukusta, jonka hän oli saanut syntympäivälahjaksi Lydialta. – – – Hän kirjoitti:

Alice, vastaa seuraaviin kysymyksiin:
1. Mikä kuukausi nyt on?
2. Missä sinä asut?
3. Missä työpaikkasi on?
4. Mikä on Annan syntymäpäivä?
5. Miten monta lasta sinulla on?
Jos sinun on vaikea vastata johonkin näistä, avaa tietokoneesi kansio nimeltä ”Perhonen” ja noudata sieltä löytyviä ohjeita heti.

Hän sääti itselleen tärinähälytyksen ja merkitsi sen kalenteriinsa, joka aamu kello 8 toistuvaksi muistutukseksi ilman takarajaa. Hän käsitti että tässä suunnitelmassa oli paljon mahdollisia ongelmia, ettei se suinkaan ollut idioottivarma. Hän vain toivoi avaavansa ”Perhosen” ennen kuin hänestä tulisi idiootti.

Tarina on todenmukainen, vaikkei varmastikaan perustu kehenkään yhteen tiettyyn henkilöön. Se on uskottava ja liikuttava. Toisia tarinoita lukiessa kyyneleet pystyy tyrehdyttämään, mutta nyt pääsi tarina yllättämään kesken lounaan. Ravintolassa. Että pitikin lukea syödessä.

Alzheimer on kammottava tauti. Sitä ei pysty käsittämään, ellei ole nähnyt sitä jotenkin läheltä. Ja vaikka olisikin nähnyt, Alicen tarina lisää kovasti ymmärrystä, vaikkei siinä toisaalta ihan raadollisimpiin piirteisiin puututakaan. Eikä ole tarviskaan. Alzheimerintauti, dementia, mikä vain muistisairaus ei ole naurun asia. Se on vakava sairaus, josta ei voi parantua. Se on hirvittävän raskasta sairastuneelle, mutta vielä paljon raskaampaa ja pelottavampaa läheisille, jotka näkevät tutun ihmisen hiljaa katoavan. Siksi en koskaan, missään tilanteessa, naureskele pikkuisen unohduksen jälkeen usein kuultavalle lauseelle:”No tää taitaa nyt olla sitä dementiaa, heh heh.” Mitä jos onkin?

Luoja, kohtalo, mihin kukakin uskoo, meidät alzheimerilta säästäköön.

Kirjailija: Lisa Genova
Kirja: Edelleen Alice
Alkuperäinen teos: Still Alice
Kustantaja: WSOY
ISBN:  978-951-0-37846-5
Sivuja:  329
Kestäisikö toisen lukemisen:  Ehdottomasti kestäisi, mutta kestäisinkö minä?
Montako tähteä:  *****

Pataleipä – helppoa ja herkullista

04 maanantai Tou 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Leipä, Resepti

Ihanuutensa ansiosta pataleipä ansaitsee tulla huomioiduksi Kulttulinaristin 100. kirjoituksessa. Elikkä siis just niin niinku juurikin nyt!

On ruokia, joista tulee somehittejä. Varmaan kaikkein tunnetuin täällä Suomemme maassa on Gullichsenien avokadopasta – rakkauspasta, jolla ei rakkaus pysynytkään, vaikka sai syöjän (onnen)kyyneliin jo heti ensimmäisellä kokkauskerralla. Onko se niin, että mikä kyyneleillä alkaa, se kyyneleihin päättyy?

Seuraava somehitti ilmiintyi joskus vuosi sitten, kun facebookissa joka toisella alkoi näkyä Cebicin keittiön pataleipää. Ihastuimme kera perheen pataleipään heti. Nyt ehkä kuukausi sitten pataleipä pulpahti taas jostain esille. Sitä näkyi netissä ja useammassakin lehdessä. Aamulehtikin taisi häikäistyä pataleivän ihanuudesta. Samaa reseptiä näkyi monessa paikassa.

Tämä pataleipä on kaavittu suoraan kulhosta pataan ja jauhotus on unohdettu. Hyvä ja nätti silti.

Tämä pataleipä on kaavittu suoraan kulhosta pataan ja jauhotus on unohdettu. Hyvä ja nätti silti.

Pataleivän helppous perustuu siihen, ettei taikinalle tarvitse tehdä juuri mitään ja aamulla saa varsin vaivatta tuoretta leipää. Miten, oi miten se tapahtuu, hämmästelee hän ken ei ole vielä tähän ihmeeseen törmännyt. Se tapahtuu näin, ystäväiseni:

Edellisenä iltana mittaat isoon kulhoon 3,5 dl lämmintä vettä (reilusti yli 42 asteista). Toiseen kippoon mittaat 7 dl jauhoja (esim. 3 dl valkoisia vehnäjauhoja, 3,5 dl täysjyvävehnäjauhoja ja 0,5 dl vaikka kaurahiutaleita TAI kokonaan pelkkää valkoista vehnää, mites tykkäät), 1 tl kuivahiivaa ja maun mukaan, ainakin 2 tl suolaa (tykkään ripotella sormisuolaa). Sekoitat kuivat aineet nopeasti tasaiseksi veden joukkoon. Et vaivaa. Yhtään. Laitat kulhon muovikelmun tai tiiviin kannen alle kohoamaan 12-18 tunniksi (ei haittaa jos on vähemmänkin).

Aamulla laitat tyhjän, vähintään 3 l:n kannellisen uunipadan (savipata on osoittautunut yhden kerran testissä vähän vaikeaksi) uuniin 225 asteeseen ja lämmität puolisen tuntia. Jauhotetulla pöydällä taittelet taikinan pikaisesti jonkinmoiseksi palloksi. Et vaivaa. Yhtään. Heität pallon kuumaan vuokaan ja paistat uunissa kannen alla puolisen tuntia. Otat kannen pois ja paistat vartin.

Sitten nautiskelet oikean voin kanssa yksin tai seuroissa. Jos seuroissa, voit kerätä hämmästystä ja glooriaa tästä uskomattomasta tavasta valmistaa leipä ja olla ihan niinku että ”mitäää, ettekö tosiaankaan oo ikinä kuulleet tästä pataleivästä, joka on niinku niin helppo ja ihana ja ja ja ja…”

 

Uuniperunat suolapedillä

04 maanantai Tou 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Resepti

Tää on helppo. Ja hyvä. Ja näyttää kivalta.

Tarvitaan uunivuoka, Rosamunda-perunoita, ainakin 1 kg karkeaa merisuolaa, valkosipulia murskana ja oliiviöljyä.

Uuni laitetaan lämpiämään 225 asteeseen. Suolaa kaadetaan vuokaan paljon. Hyvä kerros siis. Sekaan valkosipulimurskaa niin paljon kuin huvittaa. Perunat pestään ja jynssätään hyvin puhtaiksi, kuivataan ja haarukalla heidät reijitetään. Sitten heidät sivellään öljyllä. Itse kaadan öljyä kämmenelle ja pyörittelen perunat siinä. Ihanan ällöä. Perunat suolapedille ja uuniin, jossa saavat viipyä noin tunnin.

Uuniperunat suolapedillä.

Uuniperunat suolapedillä.

Uunista poistettaessa päälle viilletään rasti ja puristetaan pottu auki. Sisälle voita tai tuorejuustoa tai yrtti/valkosipuli-tuorejuusto-kinkku/kala-kermavaahtomössöä. Menee semmosenaan tai lisäkkeenä.

Minetti Jäätelö – jäätelötaivahassa maan päällä

03 sunnuntai Tou 2015

Posted by Kulttulinaristi in Ravintola, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Herkku, Jäätelö, Jälkiruoka, Kahvila, Kulinarismi, Lapsen kanssa, Perinteinen, Tampere

Kais tiedätte, miten jäätelö tuli Tampereelle? Minetti Jäätelön historiikin mukaan sen toi Manseen iltalialainen Giuseppe Minetti vuonna 1925.

Minetti on pysynyt poissa jäätelökuvioista jonkin aikaa, mutta palasi pari vuotta sitten. Mustaanlahteen ilmestyi kontti, josta jäätelöä myytiin varsin kookkaita annoksia varsin edulliseen hintaan. Siellä on tullut istahdettua muutamakin kerta töiden jälkeen. Ja viikonloppuisin. Ja muuten vain ohi kulkiessa.

Viime kesänä Minetin kioskeja näkyi Särkänniemessä ja Ratinassa sellainen on ollut kai (uudesta) alusta asti, sieltähän Minetin historiakin on alkuisin kun viime vuosisadan alkupuolella kaikki jäätelö valmistettiin juurikin Ratinassa. Nyt Minettiin törmää vähän siellä sun täällä. Asematunnelin food stationilla on yksi, samoin Tullintorilla ja Koskikeskuksessa vasta kookas putiikki onkin. Sitä ei voi enää kutsua kioskiksi, se on jäätelöravintola.

Paljon herkullisia makuja.

Paljon herkullisia makuja.

Jäätelökioskien ja -kahviloiden ilme on kaikkialla saman henkinen; väritys raikas, vähän menneestä, niinkuin aidolla jäätelöbaarilla kuuluukin. Ainoa valitettava asia, mikä yhdistää testaamiani myyntipisteitä on vähän kehno palvelu. Ymmärrän, että kiirettä on, eikä pallon pyöritys ole kaikkein helpointa hommaa, mutta voi kai asiakkaalle kuitenkin hymyillä, voihan? En sano, että palvelu ihan huonoa on, mutta voisi se olla parempaakin.

Makuja on noin miljoona ja jäätelöt ovat ihanan täyteläisiä ja maukkaita. Annokset ovat edelleen kookkaita, mutta hinnat ovat nousseet melko korkeiksi. Toki laatukin on hyvä, joten en siis missään nimessä valita. Enkä varsinkaan siksi, että tänä vuonna Tampereelle on lanseerattu Tampere Tunnetuksi -passi, jolla Minetistä saa 25 % alennusta kaikista tuotteista. Jo tämän vuoksi tuo 5 € maksava passi kannattaa hankkia.

Lisää herkullisia makuja.

Lisää herkullisia makuja.

Monista mauista suosikikseni ovat nousseet jugurttimaut, toisen pallon on aina oltava jugurttia. Tänä keväänä olen ehtinyt jo ottaa suosikikseni jugurtti-hunajan. Paahdettu manteli ei päässyt makunystyröissäni suosikkisijoille, mutta joku muu pähkinä on muistaakseni vallan mainio. Baileys maistui liian viinaisalle, mutta snickers sen sijaan oli oikein hyvä sopivalla sattumamäärällään. Vielä on muutama maku maistamatta.

Ja eiku syömään.

Ja eiku syömään.

Jos Minetti on jostain syystä vielä testaamatta, se kannattaa ehdottomasti testata mitä pikimmin. Onneksi enää ei edes tarvitse odottaa kesään asti kun tätä herkkua saa ympäri vuoden.

Ravintola: Minetti Jäätelö
Missä: Ihan tosi monessa paikassa: linkkiin mene.
Palvelu: On, vaikka voisi olla parempaakin.
Tykkäsinkö: Tykkäsin, tykkään ja tulen tykkäämään.
Oliko kallis: Joo ja ei… ei se kyllä kokoon ja makuun nähden ole kallis.
Menisinkö uudestaan: Menen, muualle en juuri sitten menekään.
Montako tähteä (1-5) kokonaisuudelle jäätelökioskisarjassa: 5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 5 (jäätelösarjan kuningatar, vaikkei pidä jäätelöstä)

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...