Avainsanat
Minna Canth kirjoitti aikoinaan Työmiehen vaimon, joka kertoi 1880-luvun oloista. Naimisiin menevästä nuoresta parista, jonka mies osoittautuu jo omissa häissään viinaan meneväksi. Ei riitä, että hän juo kaikki vaimonsa säästöt, tarinaan tulee vielä toinen nainenkin. Tarina on mitä lohduttomin, eikä se edes lopu onnellisesti.
2000-luvun alkupuolella Sirkku Peltola käsikirjoitti, Matti Puurtinen sävelsi ja Heikki Sao sanoitti Työmiehen vaimon Suruttomat-musikaaliksi, joka esitettiin Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2004.
Nyt neljätoista vuotta myöhemmin raastavan teoksen tulkitsivat hienosti Tampereen Yhteiskoulun lukion opiskelijat.
Oli uskomatonta päästä seuraamaan sitä nuorta paloa, jolla näyttelijät esiintyivät. Usein nuorien ei-ammattilaisten näyttelemistä leimaa liika innokkuus ja hallitsematon ylinäytteleminen, mikä toki on sallittua, koska ammattilaisista ei ole kyse. Suruttomien kohdalla minua kuitenkin hämmästytti se luonteikkuus, jolla nuoret esiintyivät. Jota kuta huomasi jännittävän, mutta ketäpä ei ensi-ilta ja esiintyminen oikeassa teatterissa jännittäisi?

Johannan ja Riston häät, hetki ennen loppuelämän jatkuvaa surua ja murhetta. Kuva: Tampereen Teatteri.
Nuorena luulin, että maailmani romahtaa kun en päässyt TYKiin opiskelemaan. Tuli siitä Sammon lukiossa opiskelemallakin kuitenkin ihan hyvä elämä. Olisiko se ollut toisenlainen, jos olisinkin päässyt TYKiin? Varmaankin. Mutta onnellisempi? Tuskinpa. Kai jotenkin kuvittelin, että TYKistä päästään teatterikouluun (vaikka toki tiesin, ettei niin ole) ja koin jotenkin tien nousseen pystyyn. Ei tullut minusta näyttelijää eikä kenestäkään niistä tutuistanikaan, jotka silloin sinne TYKiin pääsivät. Eikä tule kaikista näistä Suruttomistakaan. Mutta kyllä myös sellaisia laululahjakkuuksia ja luontevia esiintyji oli, etten ihmettelisi ollenkaan, jos tästä postukasta jokunen tähtikin nousisi. Jää nähtäväksi.
Ensi-illan jälkimainingeissa myös Sirkku Peltola nousi lavalle lausumaan muutaman sanan. Hetki oli mitä liikuttavin hänen lausuessaan muutaman sanan edesmenneestä säveltäjäystävästä Matti Puurtisesta. Hienoa musiikkia on Puurtinen tehnyt niin Suruttomiin kuin paljon muuallekin. On varmasti myös aika uskomatonta nähdä yli kymmenen vuotta sitten viimeksi esitetty oma käsikirjoitus jälleen henkiin heränneenä ja uudelleen esitettynä. Hieno hetki, hieno näytelmä!
Kenen: Käsikirjoitus: Minna Canth – Sirkku Peltola, sävellys: Matti Puurtinen, laulujen sanat: Heikki Salo
Mikä: Suruttomat
Missä: Tampereen Teatteri, Frenckell, ensi-ilta 6.4.2018
Keitä siinä oli: Näyttelijät: Emma Johansson / Ronja Alatalo, Rasmus Alasentie / Atte Reunanen, Matilda Malkamäki / Melike Uludag, Aerikkala Samuli, Finn Jasmin, Haataja Kalle, Junno Annika, Juvonen Jenna, Kaipila Alma, Korhonen Miili, Kuusikko Jere, Muilu Miska, Nieminen Teppo, Syväsalo Eerika, Valaskivi Silmu, Virkkala Martta, Vuorikoski Ville
Tanssijat: Ahola Jenna, Björkman Jenna, Grundström Ada, Kontoniemi Noora, Lahti Noora, Leppälä Hilda, Leivo Roosa, Lipsanen Nella, Mutanen Meeri, Otsamo Linus, Otsamo Lumi, Palttala Jenni, Pauhe Julia, Peltovako Pinja, Pirhonen Sara, Rahkonen Lotta, Ranta Noora, Saarenpää Iisa, Saarimäki Saana, Sauranen Inga, Tikkamäki Rosa, Välimäki Maija, Wilen Inga
Bändi: Hyvönen Marlena, trumpetti / Kinnanen Matleena, viulu / Laakso Roosa, fagotti / Lamminen Niilo, kontrabasso / Lampinen Annika, trumpetti / Lundell Maija, sello / Manner Meri, piano / Marenk Tuuli, viulu / Mäkinen Anni, harmonikka / Pietilä Tuua, piano / Rauhamäki Varpu, alttoviulu / Salo Reetta, trumpetti ja kantele / Tuomisto Vilho, rummut / Uotila Kaisa, kontrabasso, sello
Kuka ohjasi: Marietta Kunnas
Kuka koreografioi: –
Tykkäsinkö: Nuorta intoa on ihana katsoa.
Menisinkö uudestaan: Harmi kyllä, se ei ole enää mahdollista.
Vinkki: Jos jossain joskus esitetään Suruttomat, mene katsomaan se.