Aamulla satoi kuin saavista kaatamalla. Edellisen päivän pikkuinen ripsaus tuntui varsin vaatimattomalta siihen verrattuna. Vaan eipä huolta, sade väistyi ja paiste saapui. Aamiaisella otimme selvää alkuillan esiintyjästä Erlend Oye & The Rainbowsista Spotifyn avulla. Norjalainen Oye on tuttu Kings of Convenience -bändistä. Paitsi minulle, jolle KoC:n on vain nimenä tuttu, mutten osaa mainita ainuttakaan kappaletta. Oyen musiikki kuulosti leppoisalta ja leppoisahan on aurinkoiselle päivälle hyvä.

Konsertti alkoi 16.30, josta myöhästyimme vartin verran. Lisäksi osa ajasta meni paikkaa etsiessä. Porukkaa olikin jo heti paljon enemmän kuin torstaina illemmallakaan. Ei meinannut paikkaa löytyä edes kahdelle, saati sitten kun kahteen pekkaan varasimme tilaa pari tuntia. Kummasti alkoi painetta tontin pienennykseen tuntua vähän joka suunnalta. Itse musiikki oli, kuten oletettukin, leppoisaa, mutta välispiikit tuntuivat vähän vaisuilta. Koko esityskin oli pitkään vaisuhkon oloinen, kunnes musiikki muuttui äänekkäämmäksi ja jotenkin tehokkaammaksi. Saimme kunnian nähdä Oyen konsertin jälkeen aivan lahkeen etäisyydeltä, kun hän käveli retkipeittomme ohi. En tiedä oliko se herttaista vai surullista, että kukaan ei näyttänyt kiinnittävän Norjan pop-prinssiksi tituleerattua kaveria. Paitsi ehkä joku yksi, koska Oyen perässä kulkenut kaveri kuului sanovan, että ”you were recognised”. Hyvä sentään. Ja voihan olla, että joku muukin tunnisti, mutta suomalainen selvin päin on kuitenkin aika häveliäs, eikä käy turhan päiten morjestelemaan.

Sitten, PIM, tuli kello 18.30 ja alkoi brittinaisten putki. Hienon paketin tarjosivat kaikki: Jessie J, Paloma Faith ja Emeli Sandé.

Vähän Jessie J:n uskottavuutta syö se, että hän seuralaiseni mukaan oli aikoinaan suivaantunut naisartistien tavasta esiintyä musiikkivideoilla ja lavalla puolipukeissa. Nyt musiikilta arvostusta kieltämättä vei se, että alkuunsa hän oli pukeutunut alkkareihin ja t-paitaan… tai varmaan olivat jotain muuta ja hienot ja kalliit, mutta siltä näyttivät. Puolen välin paikkeilla hän otti paidan pois ja jäljelle jäi varsin niukka yläosa. Että se siitä kapinasta. Mutta jos unohdetaan vaatteet, kuten oli Jessiellekin päässyt käymään, niin musiikkihan on hienoa ja tuo 1988-vuonna syntynyt naisihminen laulaa jumalattoman hienosti. Vai jumalaisen? Miten vaan, molemmat tarkoittavat samaa.

Jessie J läpinäkyvässä paidassaan.

Miksi, voi miksi heitit vaatteet pois, Jessie J?

Seuraavana esiintyi Paloma Faith. Hän oli minulle päivän odotetuin artisti. Vähemmän tulee nykyään hankittua cd-levyjä, mutta Paloma Faithia kotoa levyllä löytyy – soitinta ei. Kovasti harmitti juuri tämän esityksen aikana seistä ruokajonossa, mutta jossain vaiheessa oli ihmisen syötävä ja onneksi sentään ruokakioski oli päälavan kuuntelualueen takaosassa mäen päällä, jolloin esitystä pystyi seuraamaan. Muilla päivän esiintyjillä oli kaukaa katsottuna samat lavasteet, mutta Palomapa meni ja vaihtoi lavasteiden värin valkoiseksi. Se olikin varsin katsojaystävällinen lavasteiden väri, koska artisti erottui taustasta. Paloma Faithin pehmeän karkeaa ääntä oli ihana kuunnella, eikä esiintymisessä muutenkaan ollut valitettavaa. PAITSI!!! Missä oli ihan pikkuisen tunnettu kappale New York??? Sitä jäimme seuralaisen kanssa todellakin odottamaan.

Ihana, kaunisäänien Paloma Faith.

Valkoinen, katsojaystävällinen lavastus piirun verran lähempää.

Illan pääesiintyjänä eli viimeisenä esiintyjänä oli Emeli Sandé, joka on vasta tekemässä toista albumiaan, mutta hittejä löytyy yksi jos toinenkin. Nuoresta iästään (synt. 1989) huolimatta hänestä huokui vankka kokemus. Ehkä se oli asu ja suuri lierihattu, mutta olisin helposti veikannut lähemmäs viisikymppiseksi, ikänsä musiikin parissa työskennelleksi konkariksi.

Valtava määrä festariväkeä lähellä lavaa, takana vielä paljon, paljon enemmän.

Hienohan se oli, koko ilta. Valtavan taitavia naisartisteja sain kuunnella valtavan hyvässä seurassa. Kun illan viimeinen artisti oli päättänyt shownsa, lähdin seuralaisen kanssa palauttamaan päivän aikana kertyneitä pulloja ja tölkkejä. Pantin hintahan oli 1 € / kpl, joten matkalta oli pakko kerätä vähän muutakin mukaan. Tuli siis osallistuttua ahneuksissaan Kirjurinluodon siivoustalkoisiin, vaikka vasta tiskillä selvisi, ettei vesipulloista saanut panttia. No, osui siihen joku muukin.

Koska lähdimme vasta viimeisten joukossa, näimme sen kauhean roskamäärän, minkä festivaalikansa taaksensa jätti. Mukaan tuli poimittua myös muutama vallan hyvä retkipeitto, koska hankintalistalla on ollut sellainen jo jonkin aikaa. Mutta kyllä sinne vielä vähän jotain jäikin. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä alue seuraavana aamuna. Olisko paikka saatu siivottua siihen mennessä? Varmaankin.

Muualla päivän esiintyjistä:
Jessie J:n esiintymisestä Iltasanomissa
Paloma Faithin esiintymisestä Hesarissa

Jazzailuelämykseni rajoittuu yhteen huuruiseen käyntiin Porin keskustassa jazzien aikaan joskus juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneena. Baari oli savuinen, savuinen olin minäkin, musiikki oli kamalaa, niin olin minäkin.

Festariranneke.

Nyt on takana toinenkin kokemus. Kolmen päivän (16.-18.7.15) liput Kirjurinluodolle, jonne iltakonsertteja kuuntelemenaa. Jazzin kanssa niillä konserteilla kai oli vähemmän tekemistä, mikä ei välttämättä ole jazzummikolle huono asia. Musiikkia kuultiin kuitenkin, varsin laadukkailta esiintyjiltä. Tai käyttäisinkö äitini syvästi halveksumaa muotoa: varsin laadukkaiden esiintyjien toimesta. Jep.

Portilla.

Ennen sinne Kirjurinluodolle sai viedä omat picknic-eväät samoin kuin omat juomat. Nyt suurin osa alueesta oli yleistä anniskelualuetta, tiskeiltä ja kärryistä myytiin olutta, siideriä ja viinejä. Ihan ookoo joo, mutta pullot ja tölkit avattiin heti tiskillä ja korkkeja ei annettu mukaan. Ei liene vaikea kuvitella, mitä tehdään pullolle, jota ei saa pidettyä rinteessä pystyssä… Se joko juodaan tai kaadetaan päälle. Molempia variaatioita tuli nähtyä. Sitten haetaan uusi pullo.

Noin, siitä toisellekin jalalle.

Tapasin ystäväpariskunnan, jotka ovat viimeksi käyneet jazzeilla aikaan kun omat pullot saivat olla mukana. He kertoivat, että silloin oli rauhallisempaa. Silloin kaiketi tuotiin se, mitä meinattiinkin juoda ja mentiin baarialueelle nauttimaan ehkä extraolut. Nyt kun koko alue oli yhtä suurta anniskelualuetta ja lisää on saatavissa koko ajan kaikkialle, ihmisvirta oli katkeamatonta.

Olen kuvitellut Pori Jazz -tapahtuman perheystävälliseksi, hienostuneeksi tapahtumaksi. Samanlaista örvellystähän tuo näkyi olevan kuin muuallakin. Ainakin perjantaina. Musiikki oli jäädä pahasti kakkoseksi, kun picknic-kansa teki kaikkea muuta kuin seurasi, mitä lavalla tapahtuu. Massiivista äänentoistolaitteista huolimatta ympäristön meteli häiritsi välillä kovastikin kuuntelua. Vähän teki huonoa puolen yön aikaan paikalla olevat alaikäiset, joiden piti seurata aikuisten humalassa toilailua.

Perjantaina porukkaa oli kuin pipoa, eivätkä ollenkaan kaikki mahtuneet enää vilteille istuskelemaan… mikä teki myös vilteillä olijoiden tilanteen tukalaksi.

Torstai oli pilvisempi päivä ja väkeä vähemmän. Silloin tunnelmakin oli leppoisampi eikä ihmismassa vellonut kaiken aikaa eessuntaas. Eikähän siinä, eihän sinne yksin ole tarkoituskaan mennä olemaan.

Lauantain Buena Vista Social Clubeineen jäi meiltä väliin seuralaisen yllättävän sairastumisen vuoksi. Se tosin olikin ajateltu vähän sellaiseksi hengailupäiväksi, että mennään, jos on nättiä säätä. Pakolliset kuultavat kuultiin ja nähtiin jo aikaisempina päivinä, joten harmituskin oli vähäisempi.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli kiva. Ilmat suosivat ja artistit olivat mahtavia. Kahdessa päivässä sain nähdä yhdellä ainoalla lavalla Caro Emeraldin, Kylie Minoguen, Erlend Oye & The Rainbowsin, Jessie J:n, Paloma Faithin ja Emeli Sandén. Aikas mainio kattaus!

Upeasti valaistut puut poistumisreitillä Kirjurinluodolta Jazzkadulle.

Kirjoitukseni torstaista ja torstain esiintyjistä löytyy tästä näin linkistä.
Perjantain osuus löytyy tästä.