Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Elokuva

Moskova 869 – iltapäivä kaupungilla

25 sunnuntai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Elokuva, Kulttuuri, Matkailu, Moskova, Nähtävyys, Valokuvin kerrottu, Venäjä

Sattuikin se Moskovan vaatimaton 869-vuotisjuhla juuri siihen hetkeen, kun olimme kaupungissa. Turvajärjestelyt olivat massiiviset, niistä jo kirjoitinkin edellisessä artikkelissani. Aika jännä nähdä, miten Tampereen 237-päivä viikon päästä vertautuu Moskovan vastaavaan. Kyllä sitä jo sentään Tampereellakin kaksi päivää vietetään, että suunta on samaan.

Kehitysehdotus kotimaisiin kaupunkeihin: Jakakaa yrityksille jotkut vaakunat vaikka, jotka voi ripustaa merkkipäivänä näyteikkunaan, niin johan alkaa olla juhlavuutta. Mitä sanotte?

Ja sitten takaisin Moskovaan:
Tässä on nyt näitä valokuvia ja loppuun tulin kirjoittaneeksi pitkät pätkät että lue sieltä jos luetuttaa.

869-tarroja näkyi vähän siellä täällä. Jotain tällaista, mutta kestävämpää eli vaikka ihan sitä vaakunaa tarkoitin.

869-tarroja näkyi vähän siellä täällä. Jotain tällaista, mutta kestävämpää eli vaikka ihan sitä vaakunaa tarkoitin.

Kadut oli laitettu kauniiksi.

Kadut oli laitettu kauniiksi.

Komeita kukka-asetelmia ja koristuksia.

Komeita kukka-asetelmia ja koristuksia.

Juhlan teemana olivat vanhat venäläiset elokuvat. Kauunki oli täynnä kojuja, jotaka oli koristeltu yhteneväisin teemoin ja ohjelmaakin oli rakennettu elokuvien ympärille.

Juhlan teemana olivat vanhat venäläiset elokuvat. Kaupunki oli täynnä kojuja, jotka oli koristeltu yhteneväisin teemoin ja ohjelmaakin oli rakennettu elokuvien ympärille.

Pikkuisen parempien merkkien kauppoja.

Köyhien kauppoja.

Ostoskeskus lähellä Bolshoi-teatteria, jossa frakkipukuinen soittaja soitti valkoista flyygeliä ja kaupat olivat sitä luokkaa, että pieni suomalainen saattoi vain päivitellä, että tällaistakin on. Vuosiansioillaan olisi voinut avata jonkun kaupan oven. Ehkä.

Ostoskeskus lähellä Bolshoi-teatteria, jossa frakkipukuinen soittaja soitti valkoista flyygeliä ja kaupat olivat sitä luokkaa, että pieni suomalainen saattoi vain päivitellä, että tällaistakin on. Vuosiansioillaan olisi voinut avata jonkun kaupan oven. Ehkä.

Bolshoi-teatteri oli todellakin bolshoi eli suuri. Upea rakennus. Kuuluisa teatteri, johon lippuja saa jonottaa kuukausia. Tänne päästäksemme meidän piti kulkea parin turvatarkastuksen kautta ja tätä eteenpäin, Punaista toria lähestyessämme, tarkastuksia tuli vielä lisää.

Bolshoi-teatteri oli todellakin bolshoi eli suuri. Upea rakennus. Kuuluisa teatteri, johon lippuja saa jonottaa kuukausia. Tänne päästäksemme meidän piti kulkea parin turvatarkastuksen kautta ja tätä eteenpäin, Punaista toria lähestyessämme, tarkastuksia tuli vielä lisää.

Keskusta oli suljettu liikenteeltä. Ainoita ajoneuvoja olivat poliisin ja sotilaiden ajoneuvot, joita näkyi aidatuilla alueilla siellä täällä.

Keskusta oli suljettu liikenteeltä. Ainoita ajoneuvoja olivat poliisin ja sotilaiden ajoneuvot, joita näkyi aidatuilla alueilla siellä täällä.

Aika kivoja tollaisia näyttäviä portteja näkyi keskustassa parissakin paikassa. Sehän minulle ei selvinnyt, ovatko portit vakikamaa vai ihan vain juhladekoreerausta. Kuka kurkkaa portin takaa?

Aika kivoja tollaisia näyttäviä portteja näkyi keskustassa parissakin paikassa. Sehän minulle ei selvinnyt, ovatko portit vakikamaa vai ihan vain juhladekoreerausta. Kuka kurkkaa portin takaa?

Sieltähän kurkkaa itse Karl Marx, terve vaan!

Sieltähän kurkkaa itse Karl Marx, terve vaan!

Nyt aletaan lähestyä Punaista toria, joten turvajärjestelytkin muuttuvat vähän tiukemmiksi (jos mahdollista). Ensin on tiivis rivi sotilaita, sitten siirrytään jälleen turvaporteille. Jos nyt oikein tuli laskettua, niin metroaseman ja Punaisen torin välillä oli ainakin viisi eri turvatarkastuspistettä. Aikamoista, sano.

Alettiin lähestyä Punaista toria, joten turvajärjestelytkin muuttuivat vähän tiukemmiksi (jos mahdollista). Ensin oli tiivis rivi sotilaita, sitten siirryttiin jälleen turvaporteille. Jos nyt oikein tuli laskettua, niin metroaseman ja Punaisen torin välillä oli ainakin viisi eri turvatarkastuspistettä.

Ennakko-odotukseni Moskovasta oli ajatus siitä, että kuulaana syyspäivänä seison auringonpaisteessa avaralla Punaisella torilla ja ihmettelen kaiken suuruutta. Suurta oli, mutta se autius jäi nyt havainnoimatta kun keskellä toria oli pressutettu katsomo odottamassa illan juhlallisuuksia ja väkeä oli niin vietävästi. Kuvassa keskellä takana oleva musta möykky on Leninin mausoleumi, jossa hän balsamoituna lepää. Toisaalta se olisi ollut kohde, jossa käydä, mutta tuskin olisi ollut aukikaan. Lisäksi venäläiset ystävämme antoivat ymmärtää, että jos on jo pienestä lapsesta asti joutunut siellä käymään, ei vapaaehtoisesti jaksa enää oikein kiinnostaa. Sen voi ymmärtää, vaikka sitä kaikkea on vaikea ymmärtää.

Ennakko-odotukseni Moskovasta oli ajatus siitä, että kuulaana syyspäivänä seison auringonpaisteessa avaralla Punaisella torilla ja ihmettelen kaiken suuruutta. Suurta oli, mutta se autius jäi nyt havainnoimatta kun keskellä toria oli pressutettu katsomo odottamassa illan juhlallisuuksia ja väkeä oli niin vietävästi. Kuvassa keskellä takana oleva musta möykky on Leninin mausoleumi, jossa hän balsamoituna lepää. Toisaalta se olisi ollut kohde, jossa käydä, mutta tuskin olisi ollut aukikaan. Lisäksi venäläiset ystävämme antoivat ymmärtää, että jos on jo pienestä lapsesta asti joutunut siellä käymään, ei vapaaehtoisesti jaksa enää oikein kiinnostaa. Sen voi ymmärtää, vaikka sitä kaikkea on vaikea ymmärtää.

Pyhän Vasilin katedraalin näimme kaukaa, emme käyneet sisällä. Alkoi jo olla vähän kiire pois keskustasta ennen illan juhlallisuuksia. Päätimme kehittää oman rituaalin ja etsimme torilta kivipaaden, jota silittelin ja samalla lausuin, että tässä se on kivi, jota kun silittää, joutuu palaamaan Moskovaan. Se oli mitätön kivi, mutta meille siitä tuli täten merkityksellinen. Jostainhan sen jutun on aina alettava.

Pyhän Vasilin katedraalin näimme kaukaa, emme käyneet sisällä. Alkoi jo olla vähän kiire pois keskustasta ennen illan juhlallisuuksia. Päätimme kehittää oman rituaalin ja etsimme torilta kivipaaden, jota silittelin ja samalla lausuin, että tässä se on kivi, jota kun silittää, joutuu palaamaan Moskovaan. Se oli mitätön kivi, mutta meille siitä tuli täten merkityksellinen. Jostainhan sen jutun on aina alettava. Kuvassa huomattavaa on katoavat pilvet taivaalla. Kun Moskovassa on juhlapäivä (voiton juhla tai tämä), lupaa presidentti kansalleen sateettoman päivän huolimatta siitä mitä sääennustus sanoo. Koko päivän taivaalla lentää koneita, jotka sadepilvien alkaessa kerääntyä ampuvat ne pois. Ja näin kansa saa kiittää johtajaa ja kaikilla on aurinkoista ja ihanaa.

Kuvakavalkaadi jatkuu seuraavassa artikkelissa, jossa päivä kääntyy iltaan ja käydään vielä vähän Punaisella torilla sijaitsevassa GUM-tavaratalossa.

Se tahdon vain sanoa, että Moskova yllätti siisteydellään ja turvallisuudellaan. Olihan toki meidän etumme, että meillä oli moskovalaissyntyinen ystävä mukana, joka meitä luotsasi paikasta toiseen. Osaan kyriliset kirjaimet, joiden edes jonkinlainen hahmottaminen taatusti auttaa esim. metrossa suunnistamista. Kartassa nimittäin nimet ovat meidän kirjaimillamme, mutta itse metrossa eivät.

Tältä näyttää metrossa ja tuosta tulee osata lukea, mihin on matkalla.

Tältä näyttää metrossa ja tuosta tulee osata lukea, mihin on matkalla.

Voihan ajatella, että se siisteys oli vain nyt juhla-aikaan vain keskustassa, mutta ystävältä sitä kysyin ja hän sanoi, että aina täällä näin siistiä on. Hotellimme sijaitsi reilun 10 km:n päässä Punaiselta torilta ja oli keskustassa nuoruutensa asuneen ystävämme mukaan aika kehnolla alueella. Mutta ei sielläkään mitään kummempaa ollut. Metroasema oli sielläkin siisti ja kaunis ja sen ympäristö puhdas.

Kerran jännitti metrossa kun seurueeseemme kuulunut iäkkäämpi pariskunta ei ymmärtänyt olla naureskelematta erittäin vihaiselle aineissa, alkoholissa tai syvässä vitutuksessa olevalle nuorelle miehelle. Toisen kerran pelotti kun keskustan juna-asemalla kävelimme tunnelia pitkin kauppakeskukseen. Tunneli ja juna-asema eivät ole hyvä yhdistelmä, mutta niinhän se on kaikkialla.

Siinä ne, muuten tuntui hämmästyttävän turvalliselta. Sama se on siis Moskovassa kuin Helsingissä kuin Lontoossakin, että omalla käytöksellään voi vaikuttaa moneen asiaan. Pysyttelee tien aurinkoisella puolella eikä  änge vääriin paikkoihin, niin reissu sujuu mukavammin. Ja joskus sitten voi sattua jotain, mutta voi sitä sattua tuossa kotipihallakin.

Pääasiassa saimme hyvää palvelua ja apua paikallisilta kun sitä tarvittiin. Monessa yhteydessä meiltä kysyttiin, mistä olette kotoisin. Kun euroopassa kuljetaan, yleensä kaikki osaavat epäillä oikeaa suuntaa eikä Suomi aiheuta sen suurempaa ihmetystä. Nyt se aiheutti. Wow, from Finland??? Täältä päin kun katselee, niin onhan se Venäjä aika iso tuossa rajanaapurina. Sieltä päin kun katselee, niin onhan se Suomi pieni tuolla kaukana pohjoisessa yhtenä noista lukuisista naapureista.

On se jännä. Se on, niinkuin kaikki muukin, katsojan silmässä.

Elisa Heilala: Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät

17 sunnuntai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Kirjallisuus, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elokuva, Kirja, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri, Televisio

Vähemmän on tullut luettua elämäkertoja. Oikein kun mietin, niin olisiko Tove Janssonin elämäkerta ainoa. Pääsin seuraamaan Heikki Kinnusen kirjan julkaisutilaisuutta, joka oli Tampereen Komediateatterissa, jossa Heikki Kinnunen esittää parhaillaan Tähteä näytelmässä Pukija. Siksi myös tulin lukeneeksi kirjan.

Heikki Kinnusen elämäkerta narikassa.

Heikki Kinnusen elämäkerta narikassa.

Kaikkihan Kinnusen tuntevat telkkarista, mutta harvoin tulee ajateltua, että telkkari- ja elokuvanäyttelijät esiintyvät teatterissakin. Ja Heikki Kinnunen on esiintynyt siellä vähän paljon. Hän ei ole koskaan sanonut työlle ei, jos siis aikaa on riittänyt. Jokaisen roolin, niin pienen kuin suurenkin, hän on näytellyt yhtä suurella intohimolla. Rakkaudesta lajiin.

Kinnusen puoliso Marianne Pietiläinen kertoo Kinnusen valmistautuvan rooleihin antaumuksella ja aina kutakuinkin samalla tavalla:”Heikillä roolin kehittäminen alkaa lukemisesta. Se lukee hirveästi tekstejään, sillä on aina tuolin vieressä teksti ja sudoku ja telkkari auki. Sillä on tapana, että se ei lue vain omia repliikkejään, vaan se lukee aina koko plarin. Niin se tietää, mitä kaverit tekee.”

Yksi Heikki Kinnusen tunnetuimpia teatterirooleja on Leea Klemolan Kokkola- ja Kohti kylmempää -näytelmistä tuttu Marja-Terttu, jota Kinnunen ei ainoastaan näytellyt, vaan joka Kinnunen oli. Klemola kuvaakin Kinnusen olevan äärimmäisen kunnianhimoinen työssään sillä tavalla, että ”se kunnianhimoisuus tuottaa hänelle suurta iloa, että se on sen elämä. Näytteleminen on sen elämä. Se tekee työtä aamusta iltaan, hartaudella ja aidolla uteliaisuudella.” Heikki Kinnunen täytti juuri 70 vuotta ja näyttelee edelleen.

Kirjassa äänen saavat monet Heikki Kinnusen tuttavat. Siinä ruoditaan myös taloussotkuja, joiden vuoksi näyttelijä aikanaan nousi otsikoihin ja joista hän vieläkin kärsii.

Kinnunen on tehnyt paljon, onnistunut paljon ja epäonnistunutkin. Pääasiassa ollaan kuitenkin varmasti reilusti ynnän puolella. Entinen puoliso Satu Silvo kertoo kirjassa, että ”Heikin tapa käsitellä epäonnistumisia oli erilainen, se ei ollut ihan ranteet auki: se tuli kotiin esityksestä ja sanoi, että huh huh, tänään oli hirveetä paskaa, tästä ei oo kuin tie ylöspäin. Se oli ihan mahtavaa!”

Kirja Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät kertoo siis Kinnusen teatteriurasta toki televisiota ja elokuvia unohtamatta. Yksityiselämää ei niinkään ruodita ja liekö se tarpeenkaan. Kirja piirtää Kinnusesta tavallisen, ahkeran ja työteliään suomalaisen miehen kuvan. Sellaisen, joka arvostaa omaa työtään, muttei suuresta julkisuudesta huolimatta nosta itseään ja omaa tekemistään muiden yli. Hän nimenomaan painottaa kaikessa työssä yhteistyön voimaa. Niinpä, ei sitä teatteria pelkällä näyttelijällä olisi, tangoon tarvitaan aina kaksi.

”Kerran jouduin sanomaan eräälle näyttämömiehelle, se tuli tupakkahuoneeseen ja totes mulle, että teillä ei oo tänään kuin puoli salia. Minä kysyin, että missäs sä oikein olet töissä, eikös se ole niin, että meillä ei ole kuin puoli salia! Ei teatteri ole vain meidän näyttelijöiden. Jos meillä ei ole kuin puoli salia, niin se on kaikkien huoli. Jos katsomossa ei ole ketään, niin kaikilta loppuu leipä. Se on näin yksinkertaista.”

Kaikki sitaatit on lainattu suoraan kirjasta.

Kirja oli varsin mielenkiintoista luettavaa. Ihan yllätyin. Kivasti kirjoitettua ja helposti etenevää. Ehkä tämä innostaa jonkun toisenkin elämäkerran lukuun, mene ja tiedä.

Kirjailijan ja näyttelijän omistuskirjoitukset.

Kirjailijan ja näyttelijän omistuskirjoitukset.

Kirjailija: Elisa Heilala
Kirja:
Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja:
–
Kustantaja:
Kustannusosakeyhtiö Tammi
ISBN:
978-951-31-8737-8
Sivuja:
335
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta julkistamistilauudessa.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Paikoittain saattaisin lukeakin uudelleen.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
No ei kai sentään.
Montako tähteä:
***+

Oopperan Kummitus – The Phantom of the Opera

06 keskiviikko Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Teatteri, Yleinen

≈ 3 kommenttia

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Elokuva, Helsinki, Kulttuuri, Lontoo, Musiikki, Musikaali, Orkesteri, Perinteinen

Hyvin nuorena näin, tai paremminkin koin, Oopperan Kummituksen Lontoossa. Niin kokonaisvaltainen elämys se oli. Unohtumaton ja vaikuttava. Miten vanhempani minut sinne osasivatkaan viedä? Jäin koukkuun ja sittemmin näin samaisen Lloyd Webberin version Tukholmassa, tosin tukholmaksi esitettynä, muistaisin. Sekin oli ihana.

Joskus Oopperan Kummitus -kiertue tuli Suomeen ja pieni pettymys tuli, kun kyseessä oli jäähalliesitys eikä se ollutkaan Lloyd Webberin versio, vaan joku muu. Tarina oli sama. Jotenkin minulla olisi mielikuva, että Kummituksesta on tehty elokuvakin, siis joskus aikaisemmin, tarinalle uskollinen mutta musiikiltaan eri. Äkkihakemalla en löydä sitä netistä. Ainakin sellainen, lavaversiolle hyvin uskollinen ja upealla, sillä oikealla, musiikilla höystetty elokuva valmistui vuonna 2004. Sitä on katsottu ja kuunneltu sekä elokuvissa käyty katsomassa Finnkinon välittämä esitys jostakin juhlanäytöksestä Lontoosta.

Olen niin toivonut, että perheenikin saisi kokea sen elämyksen, minkä minä nuorena. Siinä vaiheessa kun sain tietää Kummituksen saapuneen Helsinkiin, kaikki liput olivat jo menneet. Päätin unohtaa koko asian.

Ja sitten tulivat Hullut Päivät ja tieto, että yksi näytös myydään kokonaan keltaisilta päiviltä. Lipunmyynti alkoi klo 7. Klo 7.10 näytös oli loppuunmyyty. Koskapa minulla kotona lippujenostonettihai, niin nyt meillä on liput!!!

Kun nyt sitten katsoin Oopperan sivuilta trailerin, pääsi itku. Se näyttää aivan oikealta. Se näyttää juuri siltä, miltä sen pitääkin näyttää. Ehkä en pysty odottamaan!

Lisa Genova: Edelleen Alice

06 keskiviikko Tou 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elokuva, Kirja, Wsoy

Ostin kirjan sattumalta jostain kirja-alesta verrattoman paljon aikaisemmin, ennen kuin se tuli markkinoille uudestaan Julianne Mooren kuvalla varustettuna. Kirja ilmestyi alkujaan ensin omakustanteena, mutta ilmeisesti joku muukin kuin minä oli sitä mieltä, että tämä tarina on saatava julki suurelle yleisölle.

Kirjan pohjalta on tehty elokuva, joka pyörii tälläkin hetkellä elokuvateatterissa. Pääosassa on Julianne Moore, joka on saanut pääosan suorituksestaan niin Oscarin ja Golden Globen kuin palkittu British Academy Awardilla ja Screen Actors Guild Awardilla. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kirjan jälkeen se on todellakin nähtävä.

Lisa Genova: Edelleen Alice

Lisa Genova: Edelleen Alice

Mutta itse kirjasta… Kirjan päähenkilö (päässäni kovasti Julianne Mooren näköinen nainen) on Harwardin professori Alice Howland, joka huomaa unohtelevansa asioita, mutta pistää sen vaihdevuosien ja rasituksen piikkiin. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee hetki, jolloin itseään ei voi enää huijata, vaikka muita voikin. Alice saa diagnoosikseen varhaisen alzheimerintaudin. Normaalisti sairaus alkaa aikaisintaan 65-vuotiaana. Yleensä se ei vielä iske keski-ikäisille, mutta joissain tapauksissa niin käy ja sairaus on saattanut alkaa todellisuudessa jo vuosia aikaisemmin. Geeneissä on virhe ja virhe periytyy 50%:n todennäköisyydellä.

Kirjailija Lisa Genova on itse valmistunut Harwardista neurotieteen tohtoriksi ja tutkinut masennuksen, parkinsonin taudin, huumeriippuvuuden ja aivohalvauksen jälkeisen muistinmenetyksen molekyylisiä syitä. Ei hänelle siis varmasti alzheimerintautikaan vieras ole.

Kirja on kiinnostanut minua heti ostosta asti, mutta koska alzheimerintauti liippaa pelottavan läheltä, en ole vielä aiemmin rohkaistunut sitä lukemaan. Koskapa haluan nähdä elokuvan, halusin lukea kirjan ensin. Se kannatti. Ahmin sen alle viikossa, lukien kerralla pitkiä pätkiä, malttamatta lopettaa.

Kirja on kirjoitettu niin, että se kertoo Alicesta eli ei minä-muodossa, mutta hänen ajatuksiinsa pääsee silti käsittämttömän hyvin sisälle. Tarina etenee kuukausittain, välillä siinä kerrotaan vain pieniä väläyksiä. Toiset päivät ovat kirkkaita, toiset täysin sumeita. On pelottavan helppoa tavoittaa niiden utuisten päivien tunnelma. Kun jokin tavara on hukassa, muttei yhtään tiedä, mikä se tavara on. Kun yhtäkkiä vessa ei olekaan siinä, missä sen luulee olevan. Kun hiljalleen unohtaa. Kaiken.

Alice oli ollut arvostettu professori, luennoinut ja matkustellut paljon, ollut varmasti melkolailla keskivertoa lykkäämpi ihminen, joten ehkä hänen oli vielä kammottavampaa huomata, kuinka hän joutui pikkuhiljaa luopumaan siitä kaikesta. Hän kuitenkin keksi luovia ratkaisuja muistinsa tueksi. Kommunikaattorista tuli hänelle tärkeä muistuttaja. Ollessaan vielä kutakuinkin täydessä ymmärryksessä, hän päätti, ettei halua kokea sitä päivää, kun ei enää pysty puhumaan, lukemaan, kirjoittamaan, ymmärtämään. Hän laati suunnitelman tulevaisuuden itselleen.

Hän otti kommunikaattorinsa vaaleansinisestä Anna Williamin laukusta, jonka hän oli saanut syntympäivälahjaksi Lydialta. – – – Hän kirjoitti:

Alice, vastaa seuraaviin kysymyksiin:
1. Mikä kuukausi nyt on?
2. Missä sinä asut?
3. Missä työpaikkasi on?
4. Mikä on Annan syntymäpäivä?
5. Miten monta lasta sinulla on?
Jos sinun on vaikea vastata johonkin näistä, avaa tietokoneesi kansio nimeltä ”Perhonen” ja noudata sieltä löytyviä ohjeita heti.

Hän sääti itselleen tärinähälytyksen ja merkitsi sen kalenteriinsa, joka aamu kello 8 toistuvaksi muistutukseksi ilman takarajaa. Hän käsitti että tässä suunnitelmassa oli paljon mahdollisia ongelmia, ettei se suinkaan ollut idioottivarma. Hän vain toivoi avaavansa ”Perhosen” ennen kuin hänestä tulisi idiootti.

Tarina on todenmukainen, vaikkei varmastikaan perustu kehenkään yhteen tiettyyn henkilöön. Se on uskottava ja liikuttava. Toisia tarinoita lukiessa kyyneleet pystyy tyrehdyttämään, mutta nyt pääsi tarina yllättämään kesken lounaan. Ravintolassa. Että pitikin lukea syödessä.

Alzheimer on kammottava tauti. Sitä ei pysty käsittämään, ellei ole nähnyt sitä jotenkin läheltä. Ja vaikka olisikin nähnyt, Alicen tarina lisää kovasti ymmärrystä, vaikkei siinä toisaalta ihan raadollisimpiin piirteisiin puututakaan. Eikä ole tarviskaan. Alzheimerintauti, dementia, mikä vain muistisairaus ei ole naurun asia. Se on vakava sairaus, josta ei voi parantua. Se on hirvittävän raskasta sairastuneelle, mutta vielä paljon raskaampaa ja pelottavampaa läheisille, jotka näkevät tutun ihmisen hiljaa katoavan. Siksi en koskaan, missään tilanteessa, naureskele pikkuisen unohduksen jälkeen usein kuultavalle lauseelle:”No tää taitaa nyt olla sitä dementiaa, heh heh.” Mitä jos onkin?

Luoja, kohtalo, mihin kukakin uskoo, meidät alzheimerilta säästäköön.

Kirjailija: Lisa Genova
Kirja: Edelleen Alice
Alkuperäinen teos: Still Alice
Kustantaja: WSOY
ISBN:  978-951-0-37846-5
Sivuja:  329
Kestäisikö toisen lukemisen:  Ehdottomasti kestäisi, mutta kestäisinkö minä?
Montako tähteä:  *****

Kävin järkyttymässä Disney on Icessa, ihan oikeesti hei!!!

08 sunnuntai Hel 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Ärsyttävää, Elokuva, Hämmästelen, Helsinki, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Musikaali, Turku

Tämä on Autoihin, Frozeniin ja Leijonakuninkaaseen rakastuneen lapsen vanhemman hätähuuto!

Disney on Ice on aina tuntunut vähän etäiseltä tavalta palata piirrettyjen maailmaan, mutta olihan nyt luvassa Frozenia jäällä. Lisäksi olen kuullut kehuja joka vuotisista (?) jäätansseista, joten miksipä ei. Kaksi aikuista ja kaksi lasta showhun noin 120 €, mutta kerrankos sitä…

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Tänään 8.2.2015 viimaisessa Turussa vaelsimme HK-areenan suojiin. Mitä oli ovella? Krääsäkoju. Olimme kyllä ajatelleet, että lapsille jotkut kivat pikkumuistot voisi hankkia, mutta ei ehkä heti. Eipä huolta, kojuja täynnä samaa sikahintaista kiinalaista (tms.) paskaa oli noin 20 metrin välein kaikilla käytävillä. Oli myös valokuvauspaikkoja, joissa sai kuvauttaa lapsensa luultavasti kalliilla. Mitä se laadultaan halvalta vaikuttava kama sitten maksoi? Mikään ei ainakaan maksanut alle 10 €. Oli kehnon oloisia pehmoleluja 28 €, käsiohjelmia 12 €, heppoisia muovikuppeja siirappijäähilesisuksella 15 €, värikkäistä muovisia valosauvoja 28 €, T-paitoja 18 €… ihan totta hei, mitä järkeä?

Se järki, että vaikea on innostuneen pienen kanssa kulkea 10 kojun ohi ilman kiinnostuksen heräämistä. Se järki, että luultavasti vanhempi on ajatellut ostavansa ”jonkun kiva pienen muiston”. Se järki, että väliaika, jolloin jotain kävisi ostamassa, kestää tuskin sitä, että perhe ehtii käydä vessassa ja seuraava näytös alkaa ilman ilmoituksia niin, että jos olet päättänyt ostaa jonkun pienen, et ehdi neuvotella mikä se olisi. Se järki, että myyjät kiertävät kaiken aikaa (ei kesken esityksen sentään) katsomossa ja tarjoavat vuorotellen ylihintaisia poppareita, hattaroita, valosauvoja, jäähilekippoja… kaikkea suoraan laspille. Se järki, että koko show alkaa yhden tuotteen esittelyllä. Se on bumerangi, jota edes esittelijät eivät saa kiinni. Se järki, että pitkin koko showta jäällä nähdään käytössä tuotteita, joita sitten myydään kojuissa esimerkiksi vessajonon vieressä. Siinähän on aikaa lapsen katsella.

Kyllä, teimme virheen, emmekä tarjonneet lapsille selkeää vaihtoehtoa, mistä valita, kun jotain pientä oli kuitenkin luvattu. Kysyimme, näkivätkö he jotain kivaa, mitä toivoisivat. Kyllä näkivät ja molemmilla oli vain yksi toive. Toinen halusi 15 €:n jäähilekipon ja toinen 28 €:n valosauvan. Fantastista saatana! Vaikka alle 15 euron ei juuri olisi voinutkaan selvitä, sattui aika paljon maksaa tuosta rojusta, josta kumpikaan ei taatusi kestä yli viikkoa, melkein sama hinta kuin lasten lipuista. Miksi maksoin? Kun kerrankin olimme päättäneet hankkia jotain PIENTÄ kivaa muistoksi.

Muoviromun hinta oli niin pöyristyttävä/järkyttävä/tyrmistyttävä/törkeä, että koko ensimmäinen näytös meni laskeskellessa, että ei voi olla totta, kohta lähtee rahat. Toinen näytös meni laskeskellessa, että sinne meni rahat. Olen satavarma, että teimme elämämme turhimmat ostokset. Käsi pystyyn sinä vanhempi, joka voit sanoa poistuneesi showsta hyvillä mielin!

Niin joo, ja sitten oli se show. Taitoluistelu on kivaa olympiatasolla telkkarista noin 10 minuuttia kerrallaan, jos Suomi on mukana, mutta en oikein ymmärrä, miksi rehata Disney-hahmot liukumaan jäälle maasta toiseen? Ilmeisesti moni ymmärtää, kosa katsomossa oli melko paljon ihmisiä, vaikkei se täynnä ollutkaan. Hahmot liukuivat edes takaisin ja laulu tuli nauhalta. Ne, joilla ei ollut tönkköä maskia naamallaan, lauloivat (tai liikuttelivat suutaan) jollain kielelllä, jolloin koko show näytti huonosti dubatulta jäätanssielokuvalta. Muutenkin elehdintä oli ylenpalttista, amerikkalaista, sanoisinko?

Luisteleva poro.

Luisteleva poro.

Minähän en siitä luistelusta tiedä, mutta joku prinsessa mätkähti jäälle kesken lennon ja joku prinssi ei tahtonut prinsessaansa saada nousemaan ilmaan. Pikkujuttuja ja pääosin meni sujuvasti, mutta kuitenkin, ei mitään Cirque du Soleilia, vaikka yksi prinsessa hetken köydessä katon rajassa pyörikin.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta. Tai että onhan siinä suihkulähde.

Showssa käytiin läpi tiivistelmänä Ariel, Tähkäpää, Kaunotar kera Hirviönsä ja luonnollisesti lopussa vuoden hitti Frozen. Kivasti oli tiivistetty, jos juoni oli jotenkin tiedossa, mutta pitkiä olivat tarinat kuitenkin. Lapset jaksoivat kyllä katsoa, mutta huomioni mukaan melko vaisua oli yleisö kokonaisuudessaan. Jos nyt haluaa ajatella heteronormatiivisesti, niinkuin en periaatteessa halua ajatella, niin olihan tämä valtayleisöä ajatellen täysin tytöille suunnattu show. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on… Ja no joo, Frozenissa tarina on vihdoinkin vähän eri ja kyseessä on vahvoja, itsenäisiä naisia, mutta showssa yleensä… kaikki olivat prinsessajuttuja. Monelle poikalapsen vanhemmalle siinä voi olla riittävän korkea kynnys osallistua. Onneksi yleisössä oli kuitenkin myös poikia.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Ei show kokonaisuudessaan huono ollut, ei nyt niinkään pidä ajatella. Ihan nastaakin oli nähdä Disneyn hamojen heräävän eloon. Olihan luistelijoilla taitoa ja väkeä oli paljon, mutta niin paljon söi ihmistä se tuotteistaminen ja pakkomyyntikin, että se valitettavasti vaikuttaa kovasti myös mielipiteeseeni koko tapahtumasta. Pienesti (höpöhöpö, aika suuresti) jäi olo, että nyt on hyväuskoista huijattu.

Koin, kuten perheemme toinenkin täysikäinen, ettemme todellakaan saaneet rahalle vastinetta. Ensi kerralla laitamme panoksemme suomalaiseen lastenteatteriin, mutta onpa tämäkin nyt koettu. Kulut ruokineen päivineen (jos bensat jätetään pois) olivat noin 200 €. Sillä menee muutaman kerran kunnon teatteriin.

Jos et ole hankkinut vielä lippuja Disney on Iceen, pelasta itsesi ja kukkarosi, äläkä hankikaan!

Mikä: Disney on Ice SUOMI 2015
Missä: Turun HK Areenalla 5.-8.2., Helsingissä 12.-15.2.
Oliko kallis: Silmittömän, järjettömän, törkeän kallis
Tykkäsinkö: Enpä juuri
Menisinkö uudestaan: Paljon saisi aika kullata muistoja että menisin
Montako pistettä koko tapahtumalle: .. (kaksi, ihan vain omasta näkövinkkelistäni)
Seuralaisen pisteytys: … (kolme, koska lapset tykkäsivät, omat olisivat olleet kaksi)

Turisti, Force Majeure… häh?

30 perjantai Tam 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elokuva, Kulttuuri, Matkailu

Tuli satumainen tilaisuus mennä eläviin kuviin. Kaikki, mitä olisi pitänyt mennä katsomaan, olivat jo menneet (siis pois ohjelmistosta) ja ainoa kriteeri valintaan oli, että elokuvan piti alkaa klo 17-18 ja loppua ennen klo 20. Loppukilpaan valikoituivat suomalainen Viikossa aikuiseksi ja ruotsalainen mainetta ja palkintoja niittänyt Turisti. Frankriken alepille siis ja alamäkihiihtoa, voittajaksi selvisi Ruben Östlundin ohjaama Turisti, alkuperäiseltä nimeltään Force Majeure. Oliko kumpikaan niistä sen sopivampi elokuvalle, en osaa sanoa, olisin nimennyt toisin.

Näin jossain mainoskuvan leffasta. Sitten joku kehui sitä facebookissa. Finnkino mainitsee genreksi komedia ja draama, sopivaa perjantaikatsottavaa siis. Mainoskuvassa perhe nauttii lounasta terassilla ja sitten tulee kauhea lumivyöry eli lavin ruotsalaisittain, avalnche englantilaisittain. Kuva, kuten elokuvan trailerikin antoivat minulle elokuvasta vähän eri käsityksen, kuin mitä se sitten oli…

Johannes Bah Kuhnke, Vincent Wettergren, Clara Wettergren and Lisa Loven Kongsli FORCE MAJEURE, a Magnolia Pictures release. Photo courtesy of Magnolia Pictures.

Johannes Bah Kuhnke, Vincent Wettergren, Clara Wettergren and Lisa Loven Kongsli FORCE MAJEURE, a Magnolia Pictures release. Photo courtesy of Magnolia Pictures.

Ruotsalaisperhe on lähtenyt Ranskaan viettämään laskettelulomaa. Perheeseen kuuluu kaunis äiskä, komea iskä, tyttö ja poika, kuinkas muutenkaan, kun Ruotsista tullaan. Perheen isä on omistanut elämänsä työlle, mutta tällä lomalla on tarkoitus antaa aikaa perheelle – ainakin vaimon mukaan. Ollaan alpeilla mahtavissa maisemissa ja lasketellaan. Lapsia vähän vituttaa, mutta eikös niitä aina?

Elokuva kertoo viidestä päivästä, joiden aikana tapahtuu paljon. Tai vähän. Kuvaus on hienoa, maisemat ovat hienot, tarina on mielenkiintoinen ja täysin erilainen mitä kuvittelin. Ihmiskuvaukset ja roolivalinnat osuvat nappiin. En tunne näyttelijöistä ainuttakaan ja ehkä sekin auttaa toden tunnun luomisessa. Kaikki lapsia myöten ovat aitoja – kuin dokumenttia katsoisi.

Kaksituntinen elokuva tuntuu välillä vähän pitkältä, mutta pitää otteessaan. Leffaseura sanoi, että kaikki lihakset ovat kipeänä katsomisen jälkeen. Mieliala elokuvan jälkeen on hämmentynyt ja kotiin päästyä melankolinen. Onko se komedia vai draama? Kai siinä hetkensä komedianakin oli, mutta minä näin sen aika raskaana. Ei mikään ensitreffielokuva.

Tarina on saatu esitettyä hyvin, kun katsoja monta kertaa keksii, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta sitä ei tapahdukaan. Moni kohtaus oli tehty niin hienosti, että myötävaivaantuneisuuden vuoksi olisi ollut helpompi vajota penkin alle kuin katsoa. Elokuvasta on hirvittävän vaikea sanoa mitään paljastamatta liikaa. Elokuvaseura kuvasi Turistia yhdellä sanalla: yllättävä. Tämä elokuva ei selvästikään mene yhdellä puraisulla, vaan sitä täytyy vielä fundeerata.

Kysymykseen, kannattaako mennä katsomaan, vastaan että ilman muuta.

The Lion King -musikaali

18 sunnuntai Tam 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Matkailu, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elokuva, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Lontoo, Matkailu, Musikaali, Teatteri

Kun minä olin pieni, äitini vei minut lyhytlomalle. Oli sellaisia oikein matkatoimiston paketteja kuin ”lyhyt loma Helsingissä” ja ”lyhyt loma Tukholmassa”. Niihin kuului Helsinki- tai Tukholmakortti, yöpymistä ja noin. Ne olivat kivoja reissuja, joita muistelen lämmöllä. Vietimme nyt perheen kanssa lyhytloman Lontoossa. Pojasta polvi paranee, vai miten se oli. Mitä se tarkoittaa?

Tower Bridge

Tower Bridge

Silloin kun minä olin pieni tai ainakin pienehkö eli nuori (ja musiikki piti varastaa kaupasta levyinä tai kasetteina ja koulumatkat hiihdettiin molempiin suuntiin ylämäkeen ja maailma oli muutenkin parempi ja hienompi paikka) vanhempani veivät minut Lontooseen. Kävimme katsomassa Andrew Lloyd Webberin Catsin ja toisella kerralla Phantom of the Operan. Molemmat, mutta vielä enemmän tuo Cats, jäivät mieleen niin, että muistan sen vieläkin. Pääsin suuren maailman hienoon teatteriin johonkin ylähyllylle katsomaan oikeaa musikaalia. Olikohan se syynä myöhempään rakkauteeni teatteria kohtaan?

Lontoo on täynnä musikaaleja. Uudelleen ohjelmistossa näytti olevan myös Cats. Phantom on kai mennyt koko ajan. On Matildaa, Billy Elliottia, Mamma Miaa, Wickediä… ihan mitä vaan. Ronan Keating esiintyy parhaillaan Once-musikaalissa ja tytöt kiljuvat. Me valitsimme jo yli 10 vuotta täysille saleille pyörineen The Lion Kingin. Alaikäinen on nähnyt elokuvan useita kertoja, kuten mekin. Tarina siis oli tuttu eikä haitannut, vaikkei engelskaksi ihan kaikkea ymmärtäisikään. Antaisi musiikin viedä ja luottaisi lavastukseen.

Ostimme liput netistä ainoasta palvelusta, josta sai e-lippuja. Palvelu on LOVE Theatre. Hinnat päätä huimasivat. Pitkään mietimme valintaa, mutta koska olimme päättäneet extempore-matkasta, jonka piti olla edullinen, otimme pitkin hampain paikat grand circleltä eli ylimmältä tasanteelta ja toiseksi viimeiseltä riviltä. Liput maksoivat kolmelle hengelle n. 160 €.

Paikka ei ollut vaikea löytää. Lyceum Theatre sijaitsee Covent Gardenissa, johon pääsee erikivasti metrolla.

Covent Gardenin metroaseman ulostulo.

Covent Gardenin metroaseman ulostulo. Otaksuimme olevamme lähellä kohdetta vaikka telefoonin navigaattori lopetti toimintansa.

Grand circlelle oli oma sisäänkäyntinsä ja kyllä, kolmas katsomokerros oli korkealla. Keskiviikon iltapäivänäytös oli kutakuinkin loppuun myyty, ainakin se ylin kerros. Näkymä: sehän oli hillitön, vaikkei esitys ollut alkanutkaan.

Ennen esityksen alkua toiseksi viimeisellä rivillä.

Ennen esityksen alkua toiseksi viimeisellä rivillä.

Esirippu avautui ja musiikki alkoi. Kaikki ihanat, tutut laulut. Kirjoitin aiemmin Leijonakuninkaan elokuvaversiosta eikä juonta kai sen suuremmin kannata käydä läpi. Elokuvan tunnelma oli saatu upeasti näyttämölle. Mietimme etukäteen, miten alkukohtauksen kaikki uutta leijonaprinssiä juhlivat eläimet saadaan esitettyä, mutta voi, se ei ollut ongelma ollenkaan. Katso youtubesta, jos haluat spoilauksen. Esityksessä hyödynnettiin suuressa määrin nukketeatteria. Mukana oli myös muutamia elokuvasta tuntemattomia kohtauksia ja osa elokuvan instrumentaaleista oli sanoitettu.

Alusta asti itketti, koska kaikki oli niin hienoa, kaunista ja toi mieleen tunnelmia nuoruudesta. Elokuva, ainakin viimemmäksi näkemämme dvd-versio, kestää alle puolitoista tuntia ja jotain sen kaltaista odotimme tältäkin. Musikaaliversio kesti kuitenkin väliaikoineen n. 2,5 tuntia niin, että ehkä jonkun osan olisi voinut jopa jättää väliin. Kaikki paria kohtausta vaille oli kuitenkin saatu hienosti valkokankaalta näyttämölle. Oli myös sovellettu. Disney voi käyttää Disneytä ja siksipä Leijonakuninkaan neuvonantajalintu päästelikin yllättävässä kohtauksessa hyvänä kevennyksenä Frozen-elokuvasta tuttua Let it go:ta.

Oheiskrääsää oli ihmeen vähän. Tulimme huijatuiksi siinä, että ostimme 4 punnan käsiohjelman. Siinä oli ainoastaan mainoksia eikä itse esityksestä juuri mitään. Lisäksi piti ostaa kirjanen 8 punnalla (siis omasta halusta), jossa oikeasti oli jotain kuvia esityksestä. Mukeja, paitoja, pehmoleluja ja musiikkia oli tarjolla, muttei onneksi valtavaa valikoimaa.

Onko musikaali tarkoitettu lapsille vai aikuisille? Tarina on hieno ja musiikki kaunista. Oma alle kouluikäisemme jaksoi vallan mainiosti katsoa koko esityksen ilman karkkeja, herkkuja ja viihdykkeitä, joita muutenkin teatterissa syvästi vastustamme. Samoin me aikuiset. Tarviiko pohjalla olla elokuva katsottuna, en tiedä, minusta molemmat tukevat toisiaan ihanasti. En osaa ajatella, miltä musikaali näyttäisi ilman elokuvan tuntemusta. Menisin katsomaan koska vain uudestaan, oli se niin hieno.

Toivon, että tästä jää yhtä ainutlaatuinen elämys lapselleni, mikä minulle jäi aikanaan Catsista. Se, millä ilolla hän nyt esittää pehmolelu-Simban kanssa sohvallamme näytelmän alkukohtausta, antaa toivoa, että jotain on jäänyt mieleen. Ja muistoihin. Toivottavasti iäksi.

Kenen: Disneyn ohjelma, Elton Johnin musiikki
Mikä: The Lion King – musikaali
Missä: Lyceum Theatre, Lontoo
Keitä siinä oli: Näyttelijöitä ja nukkeja
Kuka ohjasi: Julie Taymor
Tykkäsinkö: Hillittömän paljon.
Menisinkö uudestaan: Vaikka heti, mutta toisaalta, jos menen Lontooseen, haluan katsoa muutakin.

Circle of Life – Tie elämään

06 tiistai Tam 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Animaatio, Elokuva, Lapsen kanssa

Jänskä suomennos, eikä siinä mitään, mutta koko Circle of Life aukesi nyt ihan erilailla kuin joskus teininä, kun Leijonakuningasta ensimmäisiä kertoja katselin VHS-kasetilta.

Päätimme perheen kanssa ottaa pikamatkan Lontooseen. Kun halvalla sai. Oheiskustannuksia syntyy mm. musikaalilipuista kun lapsukainen on vietävä nauttimaan kulttuuria. Itse pääsin ensimmäisellä reissullani katsomaan Lloyd Webberin Catsia ja vielä tänäkin päivänä muistan ne tunteet, mitkä musikaali sai aikaan. On siis vähintäänkin reilua tarjota vastaava kokemus eteenpäin. Liput kolmennen kerroksen katsomon toiseksi viimeiselle riville maksoivat yhteensä 160 €. Enää piti hankkia dvd, josta jälkikasvu voisi opiskella Leijonkauninkaan tarinan.

Ei myynyt dvd:tä Cittari, Anttila, Prisma, antikvariaatti, facebook eikä tori.fi. Eihän voi olla niin, ettei tuollaista klassikkoa myydä missään? Matkan alkuun oli reilu viikko aikaa eikä lapsella ollut hajuakaan, mikä on Leijonakuningas.

Kävin vuokraamossa, josta kerrottiin, ettei levyä saa mistään kun se on niin vanha. Soitin toiseen, sanoivat samaa ja lisäsivät, että se on heidän kysytyimpiä elokuviaan. Soitin kolmanteen ja kas, sieltä, Satakunnankadun Makuunista se löytyi. Se on nyt ollut useamman päivän vuokralla. Lapsi osaa kaikki laulut ulkoa ja on jakanut roolit koko perheelle. Minä olen Pumba, haiseva villisika.

Vuokravideo kertakaikkiaan.

Vuokravideo kertakaikkiaan.

Elokuva herätti heti alusta asti vahvoja tunteita ja muistoja. Ensimmäinen katselukerta itketti kutakuinkin alusta loppuun. Muistaisin, että ilmestyessään 90-luvun alkupuolella elokuva nostatti kuohuntaa vakavalla aiheellaan. Elokuvassahan pienen Simba-leijonan isä tapetaan, jotta paha leijona pääsisi valtaan. Simba hengailee aikansa poikamiehenä poikamiesseurassa ja hylkää velvollisuutensa kuninkaan osasta. Sitten hän tapaa lapsuuden kaverinsa (tytön) ja on heti huulihipalla ja sitten soi mitä tunnetuin Elton Johnin Can You Feel the Love Tonight. Josko joku ei ole elokuvaa nähnyt, en juonta tämän enempää selittele.

Tarina on hieno, kuten parhaissa Disney-elokuvissa kuuluukin. On pahuutta ja hyvyyttä ja tyhmempikin arvaa, kumpaan suuntaan ohjelmassa kallistutaan. Hienot opetukset jäivät nuorempana huomaamatta, mutta voi kuinka ne nyt sykähdyttävät. The Circle of Life (tunnettu kappale myös) kertoo elämän kiertokulusta. Siitä kertoo myös Leijonakuningas Simba-poikaselleen niin, että leijonien toki kuuluu syödä antilooppeja, koska se on leijonien luonto, mutta niitä syödään sen verran kuin on tarvis eikä mässäillä. Sitten taas kun leijona kuolee, se muuttuu maaksi ja maasta kasvaa ruoho, jota antilooppi syö. Kaiken on pysyttävä tasapainossa, mutta sitä tasapainoa saa hyvin pienellä horjutettua. Hienosti esitetty.

Musiikki on Elton Johnin ja kaikki kappaleet tuttuja varmasti sillekin, joka ei ole elokuvaa nähnyt. Musiikki voitti aikanaan parhaan musiikin Oscarin ja Can You Feel The Love Tonight parhaan kappaleen Oscarin. Eivätkä suotta.

Ihana elokuva koko perheelle. Suosittelen katsomaan jos on jäänyt jossain vaiheessa väliin. Kertoivat K-ryhmän kaupoissa, että Disney aina välillä ottaa elokuvat pois myynnistä ja palauttaa sitten taas jonain uutena uljaana painoksena. Klassikot ovat tarjolla tänä vuonna kuukausittaisin uutuuksin. Leijonakuningas ilmestyy joskus kesällä. Senhän joutuu hankkimaan.

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...