Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: marraskuu 2015

Hakaniemen Kauppahalli, Helsinki

20 perjantai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Helsinki, Kotimaan matkailu, Nähtävyys, Perinteinen

Kirjoitin kotva sitten artikkelin Helsingin Vanhasta Kauppahallista. Lukijani kehotti minua facebookissa Kulttulinarismia-blogin sivulla poikkeamaan seuraavaksi Hakaniemen hallissa.

Hakaniemen kauppahalli seisoo Hakaniemen torin kulmassa.

Hakaniemen kauppahalli seisoo Hakaniemen torin kulmassa.

Menin seuralaisineni Radioa Aallon eturivin keikalle kuuntelemaan Maija Vilkkumaata ja ennen konserttia oli mahdollisuus poiketa Kauppahalliin. Vanha Kauppahalli ja Hakaniemen halli todellakin eroavat toisistaan. Vanha Kauppahalli on viimeisen päälle laitettu ja ehkä enemmän turisteille kuin paikallisille suunnattu. Siihenhän rakastuin ensi silmäyksellä. Hakaniemen halli oli perinteisempi.

Marraskuisena maanantaiaamupäivänä asiakkaita ei ollut koko hallissa kuin kourallinen. Sokkeloisen ja ahtaan tuntuinen alakerta muistutti enemmän ulkomaiden kauppahalleja kun kotimaisissa käytävät ovat yleensä leveitä ja korkeita. Lounaspaikkaoja oli melko vähän. Kun alakerta oli omistettu elintarvikkeille oli yläkerrassa sitten kaikkea muuta. Se ei oikein kauppahallia muistuttanutkaan vaan kahviota lukuunottamatta oli täynnä putiikkeja, joissa myytiin antiikkia, vaatteita, nappeja, heijastimia, sisustustavaraa, kalentereita, kirjoja ja paljon muuta. Ylhäällä väkeä oli enemmän kuin alhaalla, mutta kaikenkaikkiaan koko halli tuntui uinuvan.

Merja Nätin putiikki löytyy myös muista halleista.

Merja Nätin putiikki löytyy myös muista halleista.

Lihatiski on kuten perinteisessä kauppahallissa kuuluukin.

Lihatiski on kuten perinteisessä kauppahallissa kuuluukin.

Onneksi tiesimme, että hallissa on kakkoskerros, että osasimme etsiä ovea. Emme olleet suinkaan ainoat, jotka eivät meinanneet löytää. Kauppahallissa kun ollaan, niin ainahan voisi kysyä...

Onneksi tiesimme, että hallissa on kakkoskerros, että osasimme etsiä ovea. Emme olleet suinkaan ainoat, jotka eivät meinanneet löytää. Kauppahallissa kun ollaan, niin ainahan voisi kysyä…

Myös Marimekko pitää majaansa Hakaniemen Kauppahallissa.

Myös Marimekko pitää majaansa Hakaniemen Kauppahallissa.

Yläkerran pikkuputiikeista voi löytää ihan vaikka mitä.

Yläkerran pikkuputiikeista voi löytää ihan vaikka mitä.

Jos Vanha Kauppahalli oli virkeä, niin Hakaniemi oli väsähtänyt. Vanha oli moderni ja Hakaniemi perinteinen. Vanhassa kävi pukumiehiä lounaalla, Hakaniemestä osti kassimummu palan possua. Vanha näytti arvokkaalta, Hakaniemi edulliselta. Kahden kauppahallin välillä oli vissi ero. Ehkä Hakaniemen hallikin on kesällä virkeämpi, nyt se tuntui vähän surulliselta. Mutta koska yläkerrassa oli kauppahallin mittakaavassa isohko Marimekon myymälä, ei halli varmasti ole niin hiljainen kuin maanantaiaamuna marraskuussa.

Scandinavian Music Group: Baabel

18 keskiviikko Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Kulttuuri, Musiikki

Pahoittelen, parahin Scandinavian Music Group, että edelleenkin kannan Ultra Bran muistoa vahvasti sydämessäni. Onko se teille taakka vai silta nuoruudesta aikuisuuteen, supermenestyksestä seesteisempään fanittamiseen?

Täytyy myöntää, että Ultra Bran jälkeen tuli aikamoinen tyhjiö, jonka luulin SMG:lla täyttyvän. Ei täyttynyt. Kuuntelin joskus SMG:n ensimmäistä levyä ja petyin, koska se oli mielestäni räminää. Ehkä odotin UB:n toisintoa. Ehkäpä ympyrä sulkeutui kun Ultra Bra nousi lavalle Pekka Haaviston presidentiksileipomisjuhlissa Helsingin jäähallissa. Keikka oli yksi elämäni hienoimpia konserttikokemuksia ja sen jälkeen kai pystyin heittämään hyvästit Ultra Bralle. Siihen asti oli tuntunut liian raskaalta, että ei koskaan enää. Ja sitten näki sen vielä kerran. Voi onnea.

Koskahan löysin teidät sitten SMG:nä uudestaan? En muista, ennen tuota UB:n jäähallikeikkaa kuitenkin. Muistan vain ihan hillittömän keikan ehkä Tampereella Klubilla, jossa näin teidät ensimmäisen kerran lavalla. Ja se oli menoa se. Veikkaisin tämän tapahtuneen tämän vuosikymmenen alkupuolella. Silloin vedettiin kurkut suorana Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana ja Vieläkö soitat banjoa ja Casablancaa… ja montaa muutakin. Seuralaisenikin, joka oli suhtautunut jo UB:han varsin nuivasti, tuli myöntäneeksi, että tässäpä se manio musiikkiryhmä onkin.

Sittemmin olen ollut kiitollinen jokaisesta uudesta levystä, mutta tämä viimeisin, Baabel, on ehkä paras levy ikinä. Enkä nyt tarkoita SMG:n levyistä, vaan kaikista maailman musiikkilevyistä. Tai albumeista, niinkuin sanotaan, tai julkaisuista, kun kaikki on digitaalista, niin digitaalista.

Yleensähän suosikkiyhtyeen uusi levy tutnuu silkalta pettymykseltä. Siinä ei ole mitään tuttua, eikä mitään kappaletta osaa jollottaa läpi. En yleensä osaa edes odottaa uusia levyjä, mutta jostain syystä uuden SMG:n julkiaisu oli päässyt oikein kalenteriini asti. Ja sinä päivänä etsin sen Spotifysta. Ja sinä päivänä marssin Stockmannille ostamaan pikkukajarin, että sain kuunnella uutuutta rauhassa yksin työpaikan kellarissa. Levy oli välittömästi läpihyvä. Raastava. Aidompaa ässämgeetä kuin yksikään heidän levynsä aikaisemmin, jotenkin. Minulle.

Jokainen laulu on puhdasta kultaa. Viimeistään julkaisua seuraavana viikonloppuna rakkauteni kappaleita kohtaan syveni, kun väsyneenä edellisillasta torkuin yksin kotona sohvalla ja levy soi hypnoottisesti läpi uudestaan ja uudestaan. Silloin kappaleet imeytyivät minuun ja muodostivat sieluun loputtoman haikeuden.

Olen pitkään tehnyt kaiken väärin / Ja liekkini sammuttanut / Mutta mikään ei ole vielä mennyttä / Eikä kumpikaan pois nukkunut / Jos maailma loppuisi sadan vuoden päästä niin kuin sanotaan / Voisimme kadota tietäen että kaikki päättyi ajallaan

Palaan vielä sen verran yleiseen, että olen kauhean huono kuuntelemaan sanoja. Arvostan suuresti hienoja melodioita, sydäntäsärkeviä sävelkulkuja, nousuja ja laskuja, kauniita taustoja ja musiikkia kokonaisuutena. Kun on kuunnellut vaikkapa nyt Scandinavian Music Groupia koko päivän taustamusiikkina, joksi se myöskin käy, jää väkisinkin jossain vaiheessa jotain mieleen. Sanoitukset ovat todella kauniita ja Terhi Kokkosen äänellä laulettuna ne iskeytyvät sävelen saattelemina sydämen läpi aina uudestaan ja uudestaan. Tänään kuuntelin vahingossa sanat Balladi 1:n levyltä Manner ja häikäistyin seuraavasta:

Kun on kännissä väärissä juhlissa / kesä on kaikilla /myös ylpeytensä menettäneillä / kun on voitolla päivän päättyessä / kesä on kaikilla / myös kunniastaan luopuneilla
Tietää pian itkevänsä / ettei pitäisi olla tässä / mutta kaiken kauneus lyö hetken ällikällä / kun on kännissä väärissä juhlissa

Kaiken kauneuden hetkellinen ällikällälyönti tuntuu ihastuttavalta.

Scandinavian Music Group on julkaissut vähän monta levyä. Ihastuttava yhtye siinäkin, että muistavat aina silloin tällöin uskollisia kuulijoitaan uudella tuotannolla. Kalkuleerasinkohan oikein, jos väitän, että ovat tehneet historiansa aikana jo 8 levyä? Eikä siinä ole yhtään liikaa, vaikka se alkupään tuotanto vähän vieraammaksi on jäänytkin.

Kuluneina vuosina en ole päässyt yhdellekään keikalle, mutta nyt on liput hankittuna joulukuulle. Mitenkään en malttaisi enää odottaa!

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi

17 tiistai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Arvostelen, Hämmästelen, Historia, Kirja, Kulttuuri, Wsoy

Tulevaisuuden arabi on ensimmäinen koskaan lukemani aikuisten sarjakuva, joka on yksi, yhtenäinen, pitkä tarina. Se kertoo pienestä vaaleatukkaisesta pojasta, joka viettää laspuuttaan Syyriassa ja Libanonissa vuosina 1978-1984. Aika ajankohtaista, sillä kirjan Pariisissa syntynyt pikkupoika on nykyään keski-ikää lähestyvä aikamies.

Tulevaisuuden arabin etukansi.

Tulevaisuuden arabin etukansi.

Tulevaisuuden arabin takakansi.

Tulevaisuuden arabin takakansi.

Voi kuinka toivoisinkaan, että olisin kirjoittanut arvioni ennen 13.11.2015. Kuinka sydäntäsärkevää onkaan se, että kirjan tarina keskittyy juuri Pariisiin ja Syyriaan.

Sarjakuvataiteilija Riad Sattouf kuvaa kirjassaan omaa lapsuuttaan. Hän syntyi Ranskassa, josta kahden vuoden ikäisenä muutti vanhempineen Libyaan. Ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän lapsi aiheuttaa ihmetystä uudessa kotimaassa ja ympäristö tuntuu vähintäänkin oudolta.

Tästä kaikki alkaa.

Tästä kaikki alkaa.

Ehkä vielä enemmän nyt kuin aiemmin, kirja on hyvää luettavaa. Ehkä se avaa silmiä. Ehkä se lisää pelkoa, vaikka sen ei varmasti ole tarkoitus tehdä niin. Oletin itse, että kirja antaa kuvan siitä, millainen tulee olemaan suvaitsevainen ja hillitty tulevaisuuden arabi. Että se olisi jotain muuta kuin mikä yleismielikuva nykyään tuppaa olemaan. Ehkä kirjan jatko-osat ohjaavatkin siihen suuntaan.

Libyassa tarjotaan vain banaaneja.

Libyassa tarjotaan vain banaaneja.

Ehkä tämä ykkösosa auttaa ymmärtämään, miksi lähi-idän kulttuuri eroaa niin merkittävästi omastamme. 1980-luvun alussa ihan näin sarjakuvan perusteella Pariisi oli kovasti erilainen asuinpaikka kuin Tripoli. Kolmenkymmenen vuoden aikana kuilu lienee vain kasvanut entisestään. Siinä missä Pariisissa juodaan kahvia katukahvilassa, Syyriassa istutaan päivät pitkät sisällä ja tapellaan. Eikä ulkona ole sen kummempaa; pieni Riad-poika ottaa toistuvasti köniin serkuiltaan, jotka haukkuvat häntä jutkunpojaksi ja koiranpenikaksi. Euroopassa niin leppoisalta tuntunut isäkin alkaa kotiseuduillaan käyttäytyä kuin sielläpäin miehet käyttäytyvät.

Syyriassa perhekin alkaa tuntua pelottavalta.

Syyriassa perhekin alkaa tuntua pelottavalta.

Riadilla on taustatukenaan ranskalaiset juurensa sekä äitinsä. On kuitenkin jossain määrin ymmärrettävää, mikä ajaa diktatuureissa eläviä turhautuneita, lapsesta asti hyvin maskuliinisessa, uhittelevassa ja välikvaltaisessa kulttuurissa eläneitä nuorukaisia typeriin tekoihin. Kun koulun kanssa on vähän niin ja näin, eikä muuta oikein ole kuin maleksimista ja tihutöiden tekoa, joka sekin kaikki on jotenkin hyväksyttävää. Ei se ainakaan kiellettyä tunnu kirjan perusteella olevan.

Kirjan hahmoista eisllä ovat eniten tietysti pieni Riad, mutta lisäksi hänen isänsä, jonka kautta päästään paremmin tutustumaan arabikulttuuriin, vaikka hänkin tuntuu aluksi ainakin aika vapaamieliseltä. Riadin äiti vaikutta ihan reippaalta ranskattarelta, mutta vähän jää hämmästyttämään se, että hän ei oikein missään vaiheessa kyseenalaista eloa ja oloja Libyassa tai Syyriassa. Jotain harmitusta, ehkä paikoittain paheksuntaakin, on havaittavissa joissain ilmeissä ja huokauksissa, mutta muuten ihmettelen, miten eurooppalainen nainen ei sen enempää kyseenalaista. Ehkäpä hän on päättänyt mennä miehensä perässä vaikka maailman ääriin, en tiedä. Jotenkin voisi kuitenkin aistia, ettei hänen olisi pakko.

Ranskassa on rennompaa.

Ranskassa on rennompaa.

Riad Sattouf vietti siis lapsuutensa Lähi-idässä, mutta opiskeli sittemmin Ranskassa animaatiota ja elokuvantekoa. Hän työskenteli kymmenen vuoden ajan (2004-2014) Charlie Hebdo -lehdessä.

Tulevaisuuden arabi palkittiin vuoden parhaana sarjakuvana Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla tänä vuonna (2015). Kirjan käännösoikeudet on myyty ainkain 15 maahan. Kirja on ensimmäinen osa neljän kirjan sarjassa. Toinen osa ilmestyy suomeksi ensi vuoden puolella. Se tulee kertomaan vuosista 1984-1985.

Kuten sanoin, en ole aiemmin lukenut tällaista täyspitkää sarjakuvaa. En ole oikein ymmärtänyt sitä ilmaisumuotona. Tulevaisuuden arabi on kuitenkin hyvin kiinnostava kirja. Tuskin maltan odottaa kakkososan ilmestymistä. Sillä minä haluan uskoa, että on toivoa kaiken kamaluuden keskellä. Että maailma muuttuisi yksi lapsi kerrallaan parempaan suuntaan.

Kirjailija: Riad Sattouf
Kirja: Tulevaisuuden arabi – Lapsuus Lähi-idässä (1978-1984)
Alkuperäinen teos: L’Arabe du futur
Kustantaja: Wsoy, 2015
ISBN: 978-951-0-41273-2
Sivuja: 158
Kestäisikö toisen lukemisen: Kestää, ja täytyy lukeakin.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: En usko, että sarjakuva taipuisi elokuvaksi. Tai no joo miksikäs ei animaationa muuten…
Montako tähteä: ****

Muualla Tulevaisuuden arabista:
Hesarissa
Turun Sanomissa
Keskisuomalaisessa
Marin kirjablogissa
Kirjojen keskellä -blogissa
Kastanjan lukupäiväkirja -blogissa
Kieltenopen kotiblogissa
Oksan hyllyltä -blogissa

Nopea ja herkullinen kylmäsavulohipasta

16 maanantai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kala, Kotiruoka, Kulinarismi, Pasta, Resepti

Reilu annos (4-5 aikuiselle) herkullista lohipastaa syntyy näin:

Kuoritaan ja silputaan 2 sipulia, vaikka punainen ja tavallinen.  Hienonnetaan 3-4 valkosipulin kynttä. Kuullotetaan edellämainitut oliiviöljyssä.

Sipulimäärä näyttää jokseenkin runsaalta, mutta on vallan sopiva - jos siis sipulista tykkää.

Sipulimäärä näyttää jokseenkin runsaalta, mutta on vallan sopiva – jos siis sipulista tykkää.

Raastetaan 2 sitruunan kuori, jotka lisätään tuorepinaattipussillisen kanssa sipulien sekaan. Haudutetaan pinaatit kuivemmiksi ja pienemmiksi. Lisätään sekaan 2 dl kuohukermaa ja yhden sitruunan mehu. Maustetaan suolalla ja pippurilla (ja yrteillä, jos innostaa). Jätetään hautumaan.

Keitetään kaksi pussillista tuorepastaa (itse miksaan aina pinaattiversion ja tavallisen) merivedensuolaisessa vedessä.

Lisätään kastikkeen sekaan 300 g kylmäsavulohisiivuja (ja vaikka jättikatkaravun pyrstöjä tai tavallisia katkarapuja tai simpukoita tai mitä vain).

Otetaan tilkka pastankeitinvettä talteen kun kaadetaan muu vesi pastoista pois. Kipataan pastat ja tilkka keitinvettä kastikkeen sekaan. Pilkotaan 2 avokadoa sopiviksi suupalasiksi ja lisätään sekaan. Tarkistetaan maku ja käydään syömään.

Päälle voi raastaa parmesaania.

Valmista tuli. Annos sai raadilta kehuja ja kaikki tuli syötyä. Maistui myös lapsille.

Valmista tuli. Annos sai raadilta kehuja ja kaikki tuli syötyä. Maistui myös lapsille.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

13 perjantai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Homoseksuaalisuus, Kirja, Kulttuuri, Teos

     Uneksin saaresta yhä.
     Joskus lähestyn sitä veden poikki, mutta useammin ilmasta, kuin lintu, suuri tuuli siipieni alla. Rannat kohoavat unen horisontissa sateenvärisinä, ja niiden vaiteliaassa kehässä rakennukset: kanaalien reunoille kasvaneet talot, mustemestarien pajat, matalakattoiset tavernat. Sanojen Talo katsoo sisäänpäin korkeiden muurien takana. Sokkeloiksi sidotut langat juoksevat Seittien Talosta kaikkiin suuntiin, ilmagondolit ovat seisahtuneet vaijereihinsa, kuolleet painot katujen yllä.

Kudottujen kujien kaupunki on Emmi Itärannan toinen kirja. Ensimmäinen oli palkittu Teemestarin kirja, jonka käännösoikeudet on myyty jo lähes 20 kielelle. Itäranta asuu Canterburyssa englannissa ja on kirjoittanut molemmat kirjansa sekä suomeksi että englanniksi. Jos englanti lukukielenä taipuisi, olisi kiinnostavaa lukea Kudotut kujat myös toisella kielellä. Säilyttäisikö se saman hengen ja tunnelman vai olisiko joku toisin.

Teemestarin tarina sijoittui Suomeen ehkä johonkin tulevaisuuteen, Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu johonkin saareen, tuskin Suomeen, tuskin ihan tähän maailmaan. Tulevaisuuteen vai menneisyyteen, en osaa sanoa. Kirjat ovat omat erilliset tarinansa, eivät mikään jatkokertomus.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Jussi Kaakkisen toteuttamat kannet sopivat hyvin tarinaan.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki.

Molemmissa kirjoissa eletään vähän ahdistavassa ja rajoitetussa ympäristössä. Kudottujen kujien kaupungin päähenkilö on Eliana, jonka ongelma on se, että hän näkee unia. Saarella unien näkeminen on nimittäin pahasta. Jokainen unia näkevä ja siitä kiinni jäävä saa otsatatuoinnin ja joutuu Tahrattujen taloon. Eliana on kutoja ja asuu Seittien talossa, jonne eivät ole tervetulleita muut kuin kutojat.

Eräänä päivänä kadulta löytyy pahoinpidelty nuori nainen, joka on menettänyt sekä kielensä että vanhempansa. Hänen elämänsä kietoutuu kauniisti ja jännittävästi Elianan elämään.

Kirjassa on kuvailtu hienoja vimpaimia, jotka antavat omanlaistaan syvyyttä tarinalle. On ilmaköysiratoja ja vesilennätin, eräänlainen viestintäjärjestelmä, jonka käyttökin selitetään. Se on viksu vekotin.

Tarina on utuinen ja mystinen. Sitä lukiessani minulla on sama tunne kuin Teemestaria lukiessani. On kuin näkisin tarinan ohuen savuverhon takaa, kuin kaikki tapahtuisi jotenkin hidastetusi, mutta soljuvasti.

Emmi Itärannan teksti on hurjan kaunista. Sanat on aseteltu tarkasti ja niitä on todella pohdittu. Harvoin saa lukea niin kaunista kieltä. Paikkapaikoin se on jopa runollista kuitenkaan alleviivamatta mitään. Alun ehkä pienen pitäveteisyyden ohitettua kirjaa haluaisi lukea verkkaisesti, jokaista lausetta miettin ja sanoista nautiskellen. Kappale, johon jouduin palaamaan uudestaan ja uudestaan, kuvastaa hienosti Itärannan kielen ja kielikuvien sujuvuutta:

     Kun tulen oviaukolle, jokin liikahtaa takanani. Käännyn katsomaan. En näe muuta kuin oman varjoni, joka seuraa minua, kiipeää selkääni pitkin ja kietoutuu ympärilleni.
     Otan sen mukaani. Meren kylmyys huokuu oviaukosta harsona iholleni, kun astun käytävään.

Teemestaria kehuttiin paljon, ennen kuin sen luin, mutta se ei tehnytkään niin suurta vaikutusta kuin olin odottanut. En ollut ajatellut lukea enempää Emmi Itärantaa, mutta saatuani tilaisuuden perehtyä Kudottujen kujien kaupunkiin, olen iloinen, että annoin vielä mahdollisuuden. Minusta tämä uusi kirja oli parempi, tarina helpommin hallittavissa ja kaikki jotenkin kypsempää.

Kirjailija: Emmi Itäranta
Kirja: Kudottujen kujien kaupunki
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: Teos, 2015
ISBN: 978-951-851-593-0
Sivuja: 335
Kestäisikö toisen lukemisen: Mikä ettei. Toisella kerralla keskittyisin vielä enemmän sanoista ja lauseista nautiskeluun.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Emmä.
Montako tähteä: ****-

Muualla Kudottujen kujien kaupungista:
Lumiomena-blogi
Suomi lukee -blogi
Kirjavinkit
Hesarin arvostelu

Ravintola Dabbal, Tampere

12 torstai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Ravintola, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Gourmet, Herkku, Jälkiruoka, Juusto, Kala, Kulinarismi, Lapsen kanssa, Liha, Ravintola, Tampere

Sain valita merkkipäivääni silmällä pitäien kuusi kiinnostavinta ravintolaa Tampereelta. Tutkailin eat.fi-palvelua miettiessäni vaihtoehtoja. Törmäsin Dabbaliin, jonka kuvaus oli ”suomalaista perinneruokaa” ja sijainti Yliopistonkatu. Ehdin huvittaa sekä itseäni että perhettäni, että ai kebab ja pizza on jo suomalaista perinnettä (vaikka alkaahan ne olla), kunnes tajusin, että kyseessähän on kaupungin uusi tulokas, Lapland Hotel Tampereen ylistetty ravintola.

Ja niistä kuudesta vaihtoehdosta juuri tämän oli seuralaiseni valinnut. Hyvä, koska se oli ”nää ei oo sitten missään järjestyksessä”-listallani salaisena ykkösenä.

Ravintola, kuten hotellikin, henkii Lappia ja tuntui hieman oudolta, että sellainen hotelli nyt Tampereelle. Itse hotellista en tiedä, mutta ravintolaa ei turhaan ole kehuttu. Ja hotellikin alkaa tuntua varsin kiinnostavalta. Harmi vaan, että se sattuu sijaitsemaan kotikaupungissa. Täytynee värvätä joku ulkopaikkakuntalainen tuttava sinne asumaan, että pääsee tiiraamaan tarkemmin.

Listalta löytyy poroa tottakai, mutta myös muuta lihaa ja kalaa enemmän tai vähemmän teemaan sopivasti. Alkupalojen hinnat ovat 10,50-16 €:n välillä. En syönyt alkupalaa, mutta Sallan villiporo ja jäkälä kuulostaa annoksena kiehtovalta. Listalla on myös salaattia, sandwichejä, pizzaa ja hampurilaisia, joista juurikin hampurilaista kylän parhaaksi kehui (toisen) ravintolan omistaja.

Menu.

Menu.

Pääruokia.

Pääruokia.

Alkuun tuotiin mustaherukkaista alkoholitonta kuohujuomaa ja keittiö tervehti meitä mustikkaisella gazpacho-keitolla. Leipiä oli kolmea laatua ja pyytäen sai lisää.

Me söimme pääruoaksi minä Flank Steakin ja bearnaisea (27 €), seuralaiseni Inarijärven rautua ja kukkakaalia (26 €). Ja nyt nähkää ja kuulkaa, hyvät lukijat, lapsi söi lasten annoksellisen lihapullia ja muusia ja sen hinta on 3 €. Kolme euroa, siinä on oikea hinta lasten aterialle, joka usein jää lapsilta vieläpä vähäiselle syönnille (en tarkoita tätä annosta, vaan elämässä yleensä). Lasten annoksista poronkäristys maksoi 6,90 €, muut selkeästi alle vitosta ollen kuitenkin erittäin laadukkaita eivätkä vain nakkeja ja raneja.

Flank Steak ja bearnaisea -annokseen kuului myös puikulaperunaranskalaisia. Kiva idea, mutta olisivat saaneet olla perunat perunoina, ei olisi pahentanut annosta ollenkaan. Kastiketta olisi mennyt lusikallinen enemmänkin. Liha oli todella mureaa ja maukasta. Melkein kostui silmäkulma vain siksi, kun ruoka oli niin hyvää.

Flank Steak ja bearnaisea -annokseen kuului myös puikulaperunaranskalaisia. Kiva idea, mutta olisivat saaneet olla perunat perunoina, ei olisi pahentanut annosta ollenkaan. Kastiketta olisi mennyt lusikallinen enemmänkin. Liha oli todella mureaa ja maukasta. Melkein kostui silmäkulma vain siksi, kun ruoka oli niin hyvää.

Inarijärven rautu oli ihanan kiinteää ja napakkaa. Kypsyys oli täydellinen jättäen kalan inansa mediumiksi. Tässä annoksessa kastiketta oli varsin runsaasti. Jopa nahka tuli syötyä parempiin suihin, oli se niin hyvä koko annos.

Inarijärven rautu oli ihanan kiinteää ja napakkaa. Kypsyys oli täydellinen jättäen kalan inansa mediumiksi. Tässä annoksessa kastiketta oli varsin runsaasti. Jopa nahka tuli syötyä parempiin suihin, oli se niin hyvä koko annos.

Jälkkäriksi oli Isänpäivänäsunnuntaina jälkkäribuffet aikuisilta 10 € ja lapsilta 5 €. Pöydässä oli muutamia erilaisia suupalajälkkäreitä sekä juustoja vähän liian kuumassa kun vallan hikoilivat ja vähän jopa sulivatkin. Jälkkäripöytä on ainoa pieni miinus kaikin puolin täydellisessä elämyksessä. Siitä 10 € tuntui sittenkin hiukan liian arvokkaalta ja varsinkin lapsen vitonen, kun ei hän ottanut kuin yhden suupalan. Tämä onkin ainoa asia, joka pudottaa arvosanan vitosesta 5-:een, mutta koska lasten ruoat ovat niin järjettömän järkevän hintaisia ja laatuisia, kumoaa se tuon miinuksen. Ja voi kun olisimme huomanneet, samaa erittäin järkevää hitapolitiikkaa olisi seuraillut myös jäätelöpallo ja kastike hintaan 1,20 €. Pahus kun jäi huomaamatta.

Juustot saunoivat lämpölampun alla. Hyvä valikoima ja juureshilloke oli kiva lisä.

Juustot saunoivat lämpölampun alla. Hyvä valikoima ja juureshilloke oli kiva lisä.

Ihan kivoja pikkujälkkäreitä, joista suklaa nousi suosikiksi.

Ihan kivoja pikkujälkkäreitä, joista suklaa nousi suosikiksi.

Raikas mustikkatömpsy.

Raikas mustikkatömpsy.

Ravintolan ulkoasu noudattelee aikalailla samaa kuin aiempi Holiday Innin ravintola, mutta vähän on laitettu pölkkyä ja takkaa ja taljaa, muutostakin siis on. Avarasta ja erittäin valoisasta on tullut vähän kotoisampi jä tunnelmallisempi. Henkilökuntaa tuntuu olevan paljon ja palvelu on ystävällistä.

Miljöö on tuttu Holiday Innin ravintolavieraille, jotenkin ylätason tuolitkin näyttävät tutuilta, mutta mikäs siinä. Tunnelma on nyt kuitenkin lämpimämpi ja kotoisampi.

Miljöö on tuttu Holiday Innin ravintolavieraille, jotenkin ylätason tuolitkin näyttävät tutuilta, mutta mikäs siinä. Tunnelma on nyt kuitenkin lämpimämpi ja kotoisampi.

Jos joskus on tuntunut oudolta mennä omassa kaupungissa hotelliin, vaikka vaan syömään, niin sellaiset ajatukset voi nyt unohtaa. Dabbal lunastaa varmasti paikkansa Tampereen ravintolakartalla.

Ravintola: Kitchen & Bar Dabbal
Missä: Yliopistonkatu 44, Tampere-Talon lähellä
Vinkki: Jäätelöpallo, muista lapselle jäätelöpallo.
Palvelu: Ystävällistä.
Tykkäsinkö: Todella paljon.
Oliko kallis: Arvokas joo (paitsi lasten annokset), mutta ei missään nimessä kallis. Rahalle kyllä saa vastinetta.
Menisinkö uudestaan: Todellakin menen, myös lounaalle joskus.
Montako tähteä (1-5) kokonaisuudelle: 5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 5

Kermainen kantarellikastike Kulttulinaristin tapaan

11 keskiviikko Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kala, Kana/broiler, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Liha, Perinteinen, Resepti

Kermainen kantarellikastike tai kantarellimuhennos sopii mainiosti Poronpaistille tai Juustoiselle uunilohelle, mutta myös muille lihoille ja kaloille. Tokihan se kasvisruokahenkeen käy myös sellaisenaan. Lisukkeesta tuleekin pääruoka.

Taisi kastike mennä enemmän muhennoksen puolelle.

Taisi kastike mennä enemmän muhennoksen puolelle.

Tarvitaan kantarelleja ja tavallisia keltasipuleita, jotka molemmat silputaan pieneksi. Murskataan myös valkosipulia. Paistetaan kantarellit voissa pienissä erissä, että kuivahtavat. Sitten kuullostetaan sipulit ja valkosipulit voissa myös. Yhdistetään sipulit ja kantarellit. Lorautetaan sekaan kuohukermaa. Kastikkeeseen enemmän, muhennokseen vähemmän. Keitellään pienellä ja samallaa maustetaan.

Suola ja mustapippuri ovat ehdottomat. Itse tykkään lisäksi laittaa kuivattua basilikaa, timjamia ja oreganoa. Jos maku ei ala asettua, kannattaa lisätä muutama tippa tabascoa, koska sillähän tekee vanhan legendan mukaan rasvattomasta maidosta kevytmaidon veroista (uskoo ken tahtoo). Tässä sötkötyksessä sillä ei haeta tulisuutta, vaan nimenomaan tuota makujen rikastamista. Joskos kaapista löytyy vielä jotain fondia, voi sellaista roiskaista sekaan lopuksi. Mitään suhteita mausteille on vaikea sanoa, mutta kaikkea vähän kerrallaan, niin päästään parhaaseen lopputulokseen.

Poronpaisti Antti Vahteran reseptillä

10 tiistai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Gourmet, Kotiruoka, Kulinarismi, Liha, Resepti

Vanhempani valmistavat aina toisinaan poronvasanpaistin pyhäruokana. Mainio resepti on löytynyt Viini-lehden nettisivulta, josaa Antti Vahtera neuvoo helpon reseptin. Sillä on onnistuttu aina. Alkuperäinen resepti löytyy tästä linkistä.

Poronvasanpaisti, muusia ja salaattia.

Poronvasanpaisti, muusia ja salaattia.

Tarveaineet ovat vähäiset. Paahtopaistista poistetaan kalvot ja muu ällö. Jos se menee repaleiseksi, sen voi sitoa. En muista, että olisi koskaan sidottu. Nypitään neljän timjaminoksan lehdet, jotka hierotaan lihan pintaan rouhitun suolan ja pippurin kanssa. Suolaa ja pippuria saa olla runsaasti. Alkuperäisesti reseptistä poiketen lisäisin rouheen sekaan vielä vähän valkosipulia.

Kuoritaan ja puolitetaan 10 pientä salottisipulia. Paistetaan liha pinnasta ruskeaksi, jonka jälkeen kuullotetaan sipulit voissa pehmeiksi.

Paisti ja sipulit kääritään tiukasti folioon ja tuupataan paistimittari paksuimpaan kohtaan. Paistetaan 15 min 200 asteessa ja pudotetaan lämpö 150 asteeseen. Paistetaan paisti sisälämmöltään 54 asteeseen. Annetaan ässehtiä parikymmentä minuuttia, että nesteet ja lämpö tasaantuvat. Siivutetaan terävällä veitsellä ja syödään parempiin suihin.

Leikataan terävällä veitsellä, ei nyrhitä tai paineta.

Leikataan terävällä veitsellä, ei nyrhitä tai paineta.

Ankankoipia ja muusia helposti

09 maanantai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Gourmet, Kotiruoka, Kulinarismi, Liha, Resepti, Stockmann

Vähän parempi ateria syntyy älyttömän helposti, kun on sattunut hankkimaan vuosia sitten hulluilta päiviltä silöttyjä ankankoipia (kun halvalla sai) ja pakkaseen Apetitin perunamuusinappuloita.

Säilöttyjä ankankoipia ja pakastemuusinappuloita.

Säilöttyjä ankankoipia ja pakastemuusinappuloita.

Koko ateria on valmis parissakymmenessä minuttissa ja jos perunamuusia tekee kaksi kipollista, ruokaa riittää ainakin viidelle. Hyvähän vihannestakin olisi laittaa edes väriksi, nyt ei sattunut löytymään.

Muusi tulee mikrossa vajaassa kymmenessä minuutissa. Purkki laitetaan kannettomana mikroon ja joukkoon lisätään vettä tai maitoa.

Ankankoivet on säilötty ankanrasvaan, josta ne on pienen ällöä kaivaa ja kuivata. Pannulle kaksi lusikallista ankanrasvaa ja koiveti siihen alle 10 minuutiksi ruskettumaan.

Koivet ruskettumassa.

Koivet ruskettumassa.

Muusin ja koipien valmistueesa ehtii tehdä pienen salaatin tai lämmittää vihannekset (jos on).

Yksinkertainen on kaunista. Herkullinen ateria kahdella ruoka-aineella.

Yksinkertainen on kaunista. Herkullinen ateria kahdella ruoka-aineella.

Perheeni kammoksui ajatusta säilötyistä koivista, mutta söi mitä suurimmalla innolla. Ennakkoluulo selätetty!

Siemetön vesimeloni?

08 sunnuntai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Ruoka, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Hedelmä, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Lapsen kanssa, Snack

En voinut kävellä ohi K-kaupan vesimelonitarjouksesta. Pieniä Sweet Mini Top Seedles -meloneja myytiin alle eurolla kilo. Liikuttava pikkumeloni ei ollut kovinkaan makea eikä toisaalta aivan siemenetönkään.

Sweet Mini Top SEEDLES vesimeloni päältä.

Sweet Mini Top SEEDLES vesimeloni päältä.

Sweet Mini Top SEEDLES vesimeloni sisältä.

Sweet Mini Top SEEDLES vesimeloni sisältä.

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...