Vähän niinkuin epäilinkin, oli tämän päivän nukketeatteri Ashes eiliseen Paper Cutiin verrattuna aivan toisesta maailmasta. Eilinen oli ilottelu, jossa oli hitunen draamaa ja välähdys tosielämää kaiken hauskuuden keskellä. Ashes taas, huuuuh, oli raskas kuin mikäkin.
Yleisön toivottiin asettuvan Hällä-teatterin saliin mahdollisimman eteen ja keskelle, sivulta visuaalisuus ei toimisi niin hyvin.
Esitys kertoi sekä kirjailijasta, joka yritti kirjoittaa omaelämäkertaansa ja samalla norjalaisesta kaverista, joka aikoinaan poltteli taloja Finslandin kylässä Norjassa. Esitys pohjautui siis Gaute Heivollin romaaniin ”Etten palaisi tuhkaksi”. Valitettavasti itse tarinan rakenne ja hahmojen suhde toisiinsa jäi minulle vähän epäselväksi ja se sotki tarinan seuraamista. Siksi päätinkin tarinan sijasta keskittyä ihailemaan tunnelmia ja liikkeitä.
Nyt oli kyse todellakin nukketeatterista. Näyttämöllä nähtiin ihminen esittämässä ihmistä, mutta pääosissa olivat yhden, kahden ja kai välillä kolmenkin henkilön ohjailemat nuket. Voi kuinka ne olivat todellisia. Kaikki liikkeet, eleet ja jopa ilmeet tekivät nukeista jopa vähän kammottavan aitoja. Miten ne liikkuivatkaan… miten niitä liikuteltiinkaan, korjaan. Aivan hiljaa, kuin unessa.

Taustalla olevat nuket ovat ihmisen kokoisia ja liikkuvat kuin ihmiset. Vähän pelottavaakin jopa. Kuva: Claire Leroux
Oli pieniä nukkeja, suuria nukkeja, keskikokoisia nukkeja, hirvenruhonukke ja valtava punasilmäinen susi. Koska nukketeatteriesityksistä näkyy olevan kivasti videotiisereitä, suosittelen katsomaan alla olevan videon. (Liikkuva) kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Olen todella kiitollinen Teatteri Mukamakselle, että he avasivat silmäni nukketeatterille aivan uudella tavalla. En ole voinut kuvitellakaan, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia se voikaan herättää. Se ei todellakaan ole mitään ”nyt tää menis tähän ja sanois sille näin”-höpöttelyä, vaan upeaa taidetta. Huomenna on vielä mahdollisuus seurata Mukamas festivalin ohjelmistoa. Välissä voi seurata itse Mukamaksen ohjelmistoa, joka on kyllä suunnattu lapsille, mutta lapsissa on toivo. Minä taas toivon, että festivaalit järjestetään ensi vuonnakin ja silloin olen entistä ennakkoluulottomammin mukana.
Sokerina pohjalla. Taisin sanoa eilen olevani rakastunut… Lue vaikka tästä linkistä. Kuinka ollakaan, Ashes-esityksessä huomasin istuvani ihastuttavan Yael Rasoolyn takana. Täysin epäsuomalaisesti taputin häntä olalle, kiitin eilisestä esityksestä, kerroin sen olleen eräällä tavalla paras koskaan näkemäni show ja olevani rakastunut. Mikä päätös hienolle festivaalielämykselle!
Kenen: Plexus Polaire
Mikä: Ashes
Missä: Mukamas festivaleilla, Hällä-näyttämöllä, Tampereella
Keitä siinä oli: Aitor Sanz Juanes, Andreu Martinez Costa, Pierre Tual sekä pieniä, suuria ja keskikokoisia nukkeja
Kuka ohjasi: Yngvild Aspeli
Tykkäsinkö: Visuaalisuudesta ja toteutuksesta kyllä, tarina jäi vähän epäselväksi.
Menisinkö uudestaan: Voisin mennä, mutta voisin mennä johonkin muuhunkin.