Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Lastenteatteri

Mukamas festival – Kansainvälinen nukketeatterifestivaali

11 keskiviikko Tou 2016

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kulttuuri, Lastenteatteri, Mukamas, Nukketeatteri, Tampere, Teatteri

Tulin aikanaan avanneeksi suuni oikeassa paikassa, kun valittelin, miksi aikuisille ei tehdä nukketeatteria. Juuri tällä hetkellä (9.-14.5.2016) Tampereella on käynnissä Mukamas fesival, kansainvälinen nukketeatterifestivaali. Tänä vuonna tapahtuma täyttää 10 vuotta.

Sain hienon tilaisuuden valita muutaman näytöksen, jotka kiinnostaisivat. Kiinnostavia olisi ollut monta, mutta aikatauluni osuivat yhteen kolmen kanssa ja yksi oli jo loppuunmyyty. Ilahduttavaa toki sekin.

Lippunippu.

Lippunippu.

Ensimmäinen, ranskalaisen Des Fourmis Dans La Lanternen vajaa puolituntinen Clic näytettiin tänään. Esitys sopi myös lapsille ja kertoi tarinan uuden pelottavuudesta ja kiinnostavuudesta, kun mustavalkoiseen maisemaan alkaa ilmestyä värejä.

”Clic” – CinéMarionnettoGraphe en Caravane from Des Fourmis Dans La Lanterne on Vimeo.

Pispalassa sijaitsevan Teatteri Mukamaksen pihaan oli rakennettu Mukamas Cinema, jossa tätä uskomattoman uudenaikaista, kuten meille alussa kerrottiin, elokuvaa esitettiin. Kyseessä oli siis kontti, johon reilu 20 ihmistä ahtautui. Kaikille jaettiin hauskat silmälasit, jotka piti pyydettäessä laittaa silmille. Silloin mustavalkoinen elokuva muuttui mustavalkoiseksi, kolmiulotteiseksi nukketeatteriksi. Ja silloin nukketeatterin taika alkoi.

Näyttelijät, nukkeohjaajat valmiina päästämään yleisön sisälle. Ensin kuitenkin pieni esittely ulkopuolella.

Näyttelijät, nukkeohjaajat valmiina päästämään yleisön sisälle. Ensin kuitenkin pieni esittely ulkopuolella.

Huomenna on luvassa israelilaisen Yael Rasoolyn kansainvälisesti palkittu Paper cut, joka kertoo yksinäisen toimistotyöntekijän yksinäisistä tunneista toimistolla. Mustavalkoisella teemalla edelleen. Mielenkiintoista nähdä, miten paperileikkeet heräävät eloon.

Kuva: Yael Rasooly

Kuva: Yael Rasooly

Perjantaina on päätän ensimmäiset nukketeatterifestivaalivierailuni ranskalais-norjalaisen Plexus Polairen Ashes -esitykseen. Tarina pohjautuu Gaute Heivollin ”Etten palaisi tuhkaksi”-romaaniin. Odotan siltä paljon, koska näytelmän esittelyssä luvataan ”esitys herättää tunteita ja jättää mieleen väkeviä kuvia”. Saako nukketeatteri sen aikaan? Hit me!

Kuva: Claire Leroux / Kristin Aafløy Opdan

Kuva: Claire Leroux / Kristin Aafløy Opdan

 

Teatteri Mukamas: Kotiläksy

19 lauantai syys 2015

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Mukamas, Nukketeatteri, Tampere

Mielikuva nukketeatterista on jostain lapsuudesta. Ja toinen opiskeluajaltani Prahasta, Tsekistä. Ensimmäinen mielikuva on joku hauska sukka pienellä näyttämöllä puhumassa hassusti ja tönimässä toista hauskaa sukkaa. Toinen mielikuva Prahan turistirysänukketeatterista, jossa oli isommat, juurikin tsekkiläisennäköiset nuket ja englanniksi vedettiin. Ajattelin, että nyt nähdään oikein kunnon nukketeatteria. Ei ollut kovinkaan hyvä.

Teatteri Mukamaksessa olen käynyt muutaman kerran alamittaiseni kanssa. Jouluisin esitettävä Jouluyö, juhlayö etenee kristillisessä pikkuaasiteemassa ja on hurjan harras ja herttainen. Siitä tulee jouluinen mieli. Toinen katsomamme oli joku muu. Molempia yhdisti se, etteivät ne olleet perinteistä nukketeatteria vaan niissä oli paljon muitakin elementtejä. Näyttelijät näyttelivät muutenkin eivätkä ainoastaan liikutelleet nukkeja.

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Sama juttu juuri hiljattain näkemässäni Kotiläksyssä. Sali pimennettiin ja eteemme avautui avara näyttämö, jossa oli vain kirjoituspöytä ja taustalla kankaana kirjahyllyjä. Tarina meni niin, että nuori neiti Johanna oli saanut kesän ajalle kotiläksyksi ainekirjoituksen. Sen tuli käsitellä jotain merkkihenkilöä. Ylläripylläri oli jäänyt läksy vähän viime tippaan ja maalla kun oltiin, eikä tietenkään netit sun muut siellä toimineet, piti mennä kirjastoon. Suomessa vähän toisaalta kaukaa haettua, koska nettihän leijailee ja säteilee kaikkialla ja mobiililla maaseudullakin nettiin pääsee. Ja jos ei muuten, niin ainakin viimeistään kirjastossa… Aika vähässä ovat täysin netittömät paikat.

No mutta, alkuperäisteksti on tsekkiläinen, en tiedä miltä vuodelta, joten en voi tietää myöskään Tsekin netin kattavuudesta. Sitäpaitsi tämä on turhaa hiusten halkomista, koska tarina oli kiva ja aihe sekä tarkoitusperä hyvä. Ja kirjat, ne ovat olemassa ja niitä on ihana lukea. Niitä olisi lapsukaistenkin syytä oppia lukemaan. On aivan eri asia pitää kädessään oikeaa kirjaa kuin lukea tarinaa kylmästä (kuumasta) koneesta.

Johanna alkaa lukea kirjaa ja alun hämmennyksen jälkeen innostuu toden teolla. Ja kuinka ollakaan, hahmot tulevat todellisiksi. Ensimmäisenä itsestään saapuu kertomaan Hans Christian Andersen. Häntä esittää ihminen, joka kertoo sitten myös nukein H. C. Andersenin elämästä. Näytelmässä tavataan myös muutama muu merkkihenkilö, kaikkien esittämisessä käytetään eri tekniikoita. Se onkin näytelmän hienoin juttu.

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kuva: Teatteri Mukamas

Kaiken kaikkiaan esitys oli oikein viihdyttävä. Alamittaiseni tykkäsi kovasti. Minä myös. Esityksen jälkeen kysyin, mitä hän oppi. Olisin kuvitellut, että jotain faktoja niistä merkkihenkilöistä. Vastaus oli kuitenkin:”Että kotiläksyt täytyy tehdä ajoissa!” Hah, sehän se tärkein oppi olikin ja se kai se oli esityksen nimikin.

Joskus tuollaiset nukketeatteriesitykset tuntuvat vähän lapsellisilta ja siksi vaivaannuttavilta. Minusta tämä oli varsin mukavaa katsottavaa. Se kesti vajaan tunnin, eikä kukaan katsojista tuntunut kyllästyvän. Haluaisin esittää toiveen Mukamakselle: Haluaisin nähdä aikuisille suunnattua nukketeatteria. Onko sellaista? Vai ovatko aikuiset nukketeatterille vähän vaikea kohderyhmä? Haluaisin silti.

Niille, jotka eivät Teatteri Mukamasta tiedä, kerron, että se on varsin viehättävä pieni teatteri Pispalan ja Epilän välimaastossa legendaarisen Ravintola Pizzpalan viereisellä tontilla olevassa puutalossa. Mukamaksessa näytetään aina jonkin aikaa jotain esitystä ja esityksiä voidaan viedä myös muualle. Mukamaksessa järjestetään myös lasten synttäreitä ja teatterileirejä. Molemmat kuulostavat mukavilta pienelle kulttuuri-ihmiselle.

Nukketeatteri, jossa näkee muutakin kuin nukkeja, on varmasti lapselle helppo tapa tutustua teatteriin. Kun suuremmissa teattereissa käy näytelmiä katsomassa, on näytelmässä kuin näytelmässä katsojien keski-ikä aika korkea. Olisi tärkeä saada teattereihin nuorempia katsojia. Onhan teatteri kuitenkin aika paljon eri kuin elokuva. Joka ilta oikeat ihmiset esittävät meille katsojille kovalla työllä harjoittelemansa tarinan. Vaikkei tarinakaan aina olisi ihmeellinen, teatteri itsessään on.

Viekää lapsenne teatteriin! Tilaa kyllä on.

Kenen: Jana Bačová-Kroftová (Tšekki)
Mikä: Kotiläksy
Missä: Teatteri Mukamas, Pispalan valtatie 30, Tampere
Keitä siinä oli: Ringa Aflatuni, Harri Helin, Annukka Waara
Kuka ohjasi: Jana Bačová-Kroftová
Tykkäsinkö: Oikein yllätyin siitä, kuinka paljon.
Menisinkö uudestaan: Voisin mennäkin.

Kävin järkyttymässä Disney on Icessa, ihan oikeesti hei!!!

08 sunnuntai Hel 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Ärsyttävää, Elokuva, Hämmästelen, Helsinki, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Musikaali, Turku

Tämä on Autoihin, Frozeniin ja Leijonakuninkaaseen rakastuneen lapsen vanhemman hätähuuto!

Disney on Ice on aina tuntunut vähän etäiseltä tavalta palata piirrettyjen maailmaan, mutta olihan nyt luvassa Frozenia jäällä. Lisäksi olen kuullut kehuja joka vuotisista (?) jäätansseista, joten miksipä ei. Kaksi aikuista ja kaksi lasta showhun noin 120 €, mutta kerrankos sitä…

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Tänään 8.2.2015 viimaisessa Turussa vaelsimme HK-areenan suojiin. Mitä oli ovella? Krääsäkoju. Olimme kyllä ajatelleet, että lapsille jotkut kivat pikkumuistot voisi hankkia, mutta ei ehkä heti. Eipä huolta, kojuja täynnä samaa sikahintaista kiinalaista (tms.) paskaa oli noin 20 metrin välein kaikilla käytävillä. Oli myös valokuvauspaikkoja, joissa sai kuvauttaa lapsensa luultavasti kalliilla. Mitä se laadultaan halvalta vaikuttava kama sitten maksoi? Mikään ei ainakaan maksanut alle 10 €. Oli kehnon oloisia pehmoleluja 28 €, käsiohjelmia 12 €, heppoisia muovikuppeja siirappijäähilesisuksella 15 €, värikkäistä muovisia valosauvoja 28 €, T-paitoja 18 €… ihan totta hei, mitä järkeä?

Se järki, että vaikea on innostuneen pienen kanssa kulkea 10 kojun ohi ilman kiinnostuksen heräämistä. Se järki, että luultavasti vanhempi on ajatellut ostavansa ”jonkun kiva pienen muiston”. Se järki, että väliaika, jolloin jotain kävisi ostamassa, kestää tuskin sitä, että perhe ehtii käydä vessassa ja seuraava näytös alkaa ilman ilmoituksia niin, että jos olet päättänyt ostaa jonkun pienen, et ehdi neuvotella mikä se olisi. Se järki, että myyjät kiertävät kaiken aikaa (ei kesken esityksen sentään) katsomossa ja tarjoavat vuorotellen ylihintaisia poppareita, hattaroita, valosauvoja, jäähilekippoja… kaikkea suoraan laspille. Se järki, että koko show alkaa yhden tuotteen esittelyllä. Se on bumerangi, jota edes esittelijät eivät saa kiinni. Se järki, että pitkin koko showta jäällä nähdään käytössä tuotteita, joita sitten myydään kojuissa esimerkiksi vessajonon vieressä. Siinähän on aikaa lapsen katsella.

Kyllä, teimme virheen, emmekä tarjonneet lapsille selkeää vaihtoehtoa, mistä valita, kun jotain pientä oli kuitenkin luvattu. Kysyimme, näkivätkö he jotain kivaa, mitä toivoisivat. Kyllä näkivät ja molemmilla oli vain yksi toive. Toinen halusi 15 €:n jäähilekipon ja toinen 28 €:n valosauvan. Fantastista saatana! Vaikka alle 15 euron ei juuri olisi voinutkaan selvitä, sattui aika paljon maksaa tuosta rojusta, josta kumpikaan ei taatusi kestä yli viikkoa, melkein sama hinta kuin lasten lipuista. Miksi maksoin? Kun kerrankin olimme päättäneet hankkia jotain PIENTÄ kivaa muistoksi.

Muoviromun hinta oli niin pöyristyttävä/järkyttävä/tyrmistyttävä/törkeä, että koko ensimmäinen näytös meni laskeskellessa, että ei voi olla totta, kohta lähtee rahat. Toinen näytös meni laskeskellessa, että sinne meni rahat. Olen satavarma, että teimme elämämme turhimmat ostokset. Käsi pystyyn sinä vanhempi, joka voit sanoa poistuneesi showsta hyvillä mielin!

Niin joo, ja sitten oli se show. Taitoluistelu on kivaa olympiatasolla telkkarista noin 10 minuuttia kerrallaan, jos Suomi on mukana, mutta en oikein ymmärrä, miksi rehata Disney-hahmot liukumaan jäälle maasta toiseen? Ilmeisesti moni ymmärtää, kosa katsomossa oli melko paljon ihmisiä, vaikkei se täynnä ollutkaan. Hahmot liukuivat edes takaisin ja laulu tuli nauhalta. Ne, joilla ei ollut tönkköä maskia naamallaan, lauloivat (tai liikuttelivat suutaan) jollain kielelllä, jolloin koko show näytti huonosti dubatulta jäätanssielokuvalta. Muutenkin elehdintä oli ylenpalttista, amerikkalaista, sanoisinko?

Luisteleva poro.

Luisteleva poro.

Minähän en siitä luistelusta tiedä, mutta joku prinsessa mätkähti jäälle kesken lennon ja joku prinssi ei tahtonut prinsessaansa saada nousemaan ilmaan. Pikkujuttuja ja pääosin meni sujuvasti, mutta kuitenkin, ei mitään Cirque du Soleilia, vaikka yksi prinsessa hetken köydessä katon rajassa pyörikin.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta. Tai että onhan siinä suihkulähde.

Showssa käytiin läpi tiivistelmänä Ariel, Tähkäpää, Kaunotar kera Hirviönsä ja luonnollisesti lopussa vuoden hitti Frozen. Kivasti oli tiivistetty, jos juoni oli jotenkin tiedossa, mutta pitkiä olivat tarinat kuitenkin. Lapset jaksoivat kyllä katsoa, mutta huomioni mukaan melko vaisua oli yleisö kokonaisuudessaan. Jos nyt haluaa ajatella heteronormatiivisesti, niinkuin en periaatteessa halua ajatella, niin olihan tämä valtayleisöä ajatellen täysin tytöille suunnattu show. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on… Ja no joo, Frozenissa tarina on vihdoinkin vähän eri ja kyseessä on vahvoja, itsenäisiä naisia, mutta showssa yleensä… kaikki olivat prinsessajuttuja. Monelle poikalapsen vanhemmalle siinä voi olla riittävän korkea kynnys osallistua. Onneksi yleisössä oli kuitenkin myös poikia.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Ei show kokonaisuudessaan huono ollut, ei nyt niinkään pidä ajatella. Ihan nastaakin oli nähdä Disneyn hamojen heräävän eloon. Olihan luistelijoilla taitoa ja väkeä oli paljon, mutta niin paljon söi ihmistä se tuotteistaminen ja pakkomyyntikin, että se valitettavasti vaikuttaa kovasti myös mielipiteeseeni koko tapahtumasta. Pienesti (höpöhöpö, aika suuresti) jäi olo, että nyt on hyväuskoista huijattu.

Koin, kuten perheemme toinenkin täysikäinen, ettemme todellakaan saaneet rahalle vastinetta. Ensi kerralla laitamme panoksemme suomalaiseen lastenteatteriin, mutta onpa tämäkin nyt koettu. Kulut ruokineen päivineen (jos bensat jätetään pois) olivat noin 200 €. Sillä menee muutaman kerran kunnon teatteriin.

Jos et ole hankkinut vielä lippuja Disney on Iceen, pelasta itsesi ja kukkarosi, äläkä hankikaan!

Mikä: Disney on Ice SUOMI 2015
Missä: Turun HK Areenalla 5.-8.2., Helsingissä 12.-15.2.
Oliko kallis: Silmittömän, järjettömän, törkeän kallis
Tykkäsinkö: Enpä juuri
Menisinkö uudestaan: Paljon saisi aika kullata muistoja että menisin
Montako pistettä koko tapahtumalle: .. (kaksi, ihan vain omasta näkövinkkelistäni)
Seuralaisen pisteytys: … (kolme, koska lapset tykkäsivät, omat olisivat olleet kaksi)

The Lion King -musikaali

18 sunnuntai Tam 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Matkailu, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elokuva, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Lontoo, Matkailu, Musikaali, Teatteri

Kun minä olin pieni, äitini vei minut lyhytlomalle. Oli sellaisia oikein matkatoimiston paketteja kuin ”lyhyt loma Helsingissä” ja ”lyhyt loma Tukholmassa”. Niihin kuului Helsinki- tai Tukholmakortti, yöpymistä ja noin. Ne olivat kivoja reissuja, joita muistelen lämmöllä. Vietimme nyt perheen kanssa lyhytloman Lontoossa. Pojasta polvi paranee, vai miten se oli. Mitä se tarkoittaa?

Tower Bridge

Tower Bridge

Silloin kun minä olin pieni tai ainakin pienehkö eli nuori (ja musiikki piti varastaa kaupasta levyinä tai kasetteina ja koulumatkat hiihdettiin molempiin suuntiin ylämäkeen ja maailma oli muutenkin parempi ja hienompi paikka) vanhempani veivät minut Lontooseen. Kävimme katsomassa Andrew Lloyd Webberin Catsin ja toisella kerralla Phantom of the Operan. Molemmat, mutta vielä enemmän tuo Cats, jäivät mieleen niin, että muistan sen vieläkin. Pääsin suuren maailman hienoon teatteriin johonkin ylähyllylle katsomaan oikeaa musikaalia. Olikohan se syynä myöhempään rakkauteeni teatteria kohtaan?

Lontoo on täynnä musikaaleja. Uudelleen ohjelmistossa näytti olevan myös Cats. Phantom on kai mennyt koko ajan. On Matildaa, Billy Elliottia, Mamma Miaa, Wickediä… ihan mitä vaan. Ronan Keating esiintyy parhaillaan Once-musikaalissa ja tytöt kiljuvat. Me valitsimme jo yli 10 vuotta täysille saleille pyörineen The Lion Kingin. Alaikäinen on nähnyt elokuvan useita kertoja, kuten mekin. Tarina siis oli tuttu eikä haitannut, vaikkei engelskaksi ihan kaikkea ymmärtäisikään. Antaisi musiikin viedä ja luottaisi lavastukseen.

Ostimme liput netistä ainoasta palvelusta, josta sai e-lippuja. Palvelu on LOVE Theatre. Hinnat päätä huimasivat. Pitkään mietimme valintaa, mutta koska olimme päättäneet extempore-matkasta, jonka piti olla edullinen, otimme pitkin hampain paikat grand circleltä eli ylimmältä tasanteelta ja toiseksi viimeiseltä riviltä. Liput maksoivat kolmelle hengelle n. 160 €.

Paikka ei ollut vaikea löytää. Lyceum Theatre sijaitsee Covent Gardenissa, johon pääsee erikivasti metrolla.

Covent Gardenin metroaseman ulostulo.

Covent Gardenin metroaseman ulostulo. Otaksuimme olevamme lähellä kohdetta vaikka telefoonin navigaattori lopetti toimintansa.

Grand circlelle oli oma sisäänkäyntinsä ja kyllä, kolmas katsomokerros oli korkealla. Keskiviikon iltapäivänäytös oli kutakuinkin loppuun myyty, ainakin se ylin kerros. Näkymä: sehän oli hillitön, vaikkei esitys ollut alkanutkaan.

Ennen esityksen alkua toiseksi viimeisellä rivillä.

Ennen esityksen alkua toiseksi viimeisellä rivillä.

Esirippu avautui ja musiikki alkoi. Kaikki ihanat, tutut laulut. Kirjoitin aiemmin Leijonakuninkaan elokuvaversiosta eikä juonta kai sen suuremmin kannata käydä läpi. Elokuvan tunnelma oli saatu upeasti näyttämölle. Mietimme etukäteen, miten alkukohtauksen kaikki uutta leijonaprinssiä juhlivat eläimet saadaan esitettyä, mutta voi, se ei ollut ongelma ollenkaan. Katso youtubesta, jos haluat spoilauksen. Esityksessä hyödynnettiin suuressa määrin nukketeatteria. Mukana oli myös muutamia elokuvasta tuntemattomia kohtauksia ja osa elokuvan instrumentaaleista oli sanoitettu.

Alusta asti itketti, koska kaikki oli niin hienoa, kaunista ja toi mieleen tunnelmia nuoruudesta. Elokuva, ainakin viimemmäksi näkemämme dvd-versio, kestää alle puolitoista tuntia ja jotain sen kaltaista odotimme tältäkin. Musikaaliversio kesti kuitenkin väliaikoineen n. 2,5 tuntia niin, että ehkä jonkun osan olisi voinut jopa jättää väliin. Kaikki paria kohtausta vaille oli kuitenkin saatu hienosti valkokankaalta näyttämölle. Oli myös sovellettu. Disney voi käyttää Disneytä ja siksipä Leijonakuninkaan neuvonantajalintu päästelikin yllättävässä kohtauksessa hyvänä kevennyksenä Frozen-elokuvasta tuttua Let it go:ta.

Oheiskrääsää oli ihmeen vähän. Tulimme huijatuiksi siinä, että ostimme 4 punnan käsiohjelman. Siinä oli ainoastaan mainoksia eikä itse esityksestä juuri mitään. Lisäksi piti ostaa kirjanen 8 punnalla (siis omasta halusta), jossa oikeasti oli jotain kuvia esityksestä. Mukeja, paitoja, pehmoleluja ja musiikkia oli tarjolla, muttei onneksi valtavaa valikoimaa.

Onko musikaali tarkoitettu lapsille vai aikuisille? Tarina on hieno ja musiikki kaunista. Oma alle kouluikäisemme jaksoi vallan mainiosti katsoa koko esityksen ilman karkkeja, herkkuja ja viihdykkeitä, joita muutenkin teatterissa syvästi vastustamme. Samoin me aikuiset. Tarviiko pohjalla olla elokuva katsottuna, en tiedä, minusta molemmat tukevat toisiaan ihanasti. En osaa ajatella, miltä musikaali näyttäisi ilman elokuvan tuntemusta. Menisin katsomaan koska vain uudestaan, oli se niin hieno.

Toivon, että tästä jää yhtä ainutlaatuinen elämys lapselleni, mikä minulle jäi aikanaan Catsista. Se, millä ilolla hän nyt esittää pehmolelu-Simban kanssa sohvallamme näytelmän alkukohtausta, antaa toivoa, että jotain on jäänyt mieleen. Ja muistoihin. Toivottavasti iäksi.

Kenen: Disneyn ohjelma, Elton Johnin musiikki
Mikä: The Lion King – musikaali
Missä: Lyceum Theatre, Lontoo
Keitä siinä oli: Näyttelijöitä ja nukkeja
Kuka ohjasi: Julie Taymor
Tykkäsinkö: Hillittömän paljon.
Menisinkö uudestaan: Vaikka heti, mutta toisaalta, jos menen Lontooseen, haluan katsoa muutakin.

Vajaa tunti valkoista vain

01 lauantai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri

Pyhäinpäivä on hyvä päivä leppoisalle teatteriesitykselle. Valkoinen on valkoinen. Lavasteet ovat valkoiset, näyttelijät ovat pukeutuneet valkoiseen, tunnelma on rento ja leppoisa, jotenkin valkoinen. Näytelmässä on kaksi henkilöä, Trasseli ja Pumpuli, jotka elävät valkoisen tasaista, tavallista ja normaalia elämää valkoisuuden keskellä. Kaikki on valkoista ja valkoinen on hyvä. Valkoinen on normaalia. Jos jokin ei olekaan valkoista, se on kammottavaa. Jos jokin on erilaista, se on pelottavaa.

Valkoinen Kuva Kari Sunnari / Tampereen Työväen teatteri

Kaikessa helppoudessaan esitys on ihana lasten esitys. Musiikki on mukavaa, tahti rauhallinen ja puhe selkeää. Esityksessä hyödynnetään myös viittomakieltä. Lapset tykkäävät, oma 5-vuotiaani seuraa koko 40 minuuttia herkeämättä ja on suorastaan järkyttynyt, kun esitykseen ilmaantuu joku muu väri kuin valkoinen. Ja kas, se idea onkin, että valkoisuuteen ilmestyy muutakin. Valkoisten munien keskelle tipahtaa yksi punainen muna, o-ou!

Näytelmän voi ottaa helppona lasten katsottavana tai sitten sitä voi analysoida enemmän. Mikä on sen tarkoitus? Mitä lie käsikirjoittaja ajatellut, mutta minulle tuli mieleen seuraavaa. Normaali on normaalia siihen asti kun epänormaalista tulee yleistä ja siten normaalia. Trasseli ja Pumpuli vaalivat valkoisuutta, koska niin on aina ollut ja molemmat kuvittelevat, että niin tulee olla. Vallankumoukseen vaaditaan aina yksi, joka sen aloittaa. Molemmat hämmästelevät ja pelkäävät muita värejä, koska kaikki on aina ollut valkoista. Kumpaakin kuitenkin kiehtovat muutkin värit ja kun toinen uskaltaa tunnustaa rakkautensa muihin väreihin, uskaltaa sen tehdä toinenkin. Ja kas, värillisestä on tullut normaalia.

Näytelmässä voi myös nähdä sateenkaariteeman. Kun yhden munan lisäksi loputkin munat vaihtavat väriään, niissä on nähtävissä sateenkaaren värit. Myös Trasselin ja Pumpulin suhdetta voi ajatella syvällisemmin. Ovatko he työkavereita? Ovatko he vanhempi ja lapsi? Ovatko he pariskunta? He viettävät koko ajan yhdessä, he nukkuvat samassa sängyssä eli riippumatossa ja halaavat aamuvoimistelun päätteeksi. He ovat tottuneet elämään valkoisessa, normaalissa maailmassa, normaalien säännösten mukaan, mutta löytävätkin ihanan värikkään maailman, kaikki sateenkaaren värit ja uskaltavat olla sitä, mitä todellisuudessa ovat.

Näytelmän teeman voi nähdä myös poliittisena. Tai sen voi nähdä aluksi vaikka Pohjois-Koreana, jossa kaikki on samanlaista valkoista ja sellaisena hyvä, mutta jos joukkoon eksyy joku muu vaikka vihreä, niin se heitetään roskiin. Mutta muutoksen on lähdettävä korkeimmalta tasolta, kuten tässä toisesta valkoisuuden ylläpitäjästä, koska muuten muutos pyyhitään pois.

Esityksen lavasteet ovat mainiot. Koko lava on saatu valkoiseksi. Ainoa häiritsevä yksityiskohta on se, että toisen hahmon baskeri on luonnonvalkoinen kun kaikki muu on kirkkaan valkoista.

Näyttelijät ovat rooleissaan oikein hyviä. Näin Juha-Matti Koskelan viikko sitten samalla näyttämöllä Kaikki on kohta hyvin -näytelmässä. Rakastuin häneen silloin ja rakastumiseni jatkuu. Hän on ihana. Hän on lempeä ja höpsö. Vai hänen roolihahmonsa? Odotan, että näen hänet jossain inhottavassa roolissa, toistaiseksi hän on ollut vain hurjan söpö. Ja hyvä, ei se söpöys ja ihanuus sitä poista. Jukka Saikkonen on pitkän linjan näyttelijä ja tuttu Teatteri 2000:sta, kokenut näyttelijä lasten teatterissa. On vaikea kuvitellakaan, että hän tyrisi mitään roolia. Ainoa osuus, joka hiukan tökkii, on näytelmän lopussa oleva värikylpyosio, jossa yleisöltä kysellään, mitä värejä he haluaisivat nähdä, mutta vastauksia ei kaikin osin joko kuulla tai kuunnella.

Kokonaisuudessaan näytelmä oli mukava myös aikuiselle. Musiikki ja rauhallisuus tekivät tunnelmasta uneliaan ja koko esityksen ajan huulilla pysyi onnellinen ja odottava hymy.

Kenen: Andy Manley
Mikä: Valkoinen
Missä: Tampereen Työväen Teatteri
Keitä siinä oli: Juha-Matti Koskela ja Jukka Saikkonen
Kuka ohjasi: Maarit Pyökäri
Tykkäsinkö: Kyllä tykkäsin
Menisinkö uudestaan: Miksikäs en

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...