Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Maisema

Praha: Olsanyn hautausmaa – Olšanské hřbitovy

06 perjantai Huh 2018

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Historia, Maisema, Matkailu, Nähtävyys, Praha, Valokuvin kerrottu

Praha on tullut melko tutuksi kaikilla niillä kuudella kerralla, jotka siellä olen käynyt. Lyhin reissu on ollut muutamia päiviä ja pisin lähes kolme kuukautta. Asuin sen pisimmän pätkän opiskelija-asuntolassa Zizkovin perukoilla. Sieltä kun johonkin lähti, tuli kulkeneeksi aina Olšanské hřbitovyn eli Olsanyn hautausmaan ohi. Joskus jopa mietin siellä käymistä, mutten ole koskaan käynyt.

Geokätköilyharrastus vei nyt kuitenkin perheeni ja minut sinne Prahan suurimmalle hautausmaalle ja olihan se hieno. Kannattaa ehdottomasti hukata pieni hetki reissusta ja ottaa ratikka tai vihreä metro Flora-kauppakeskuksen tuntumaan, josta pääsee kätevästi hautausmaalle.

Olsanyn hautausmaa perustettiin vuonna 1680, koska ruttoon kuolleille tarvittiin valtavasti hautausmaata. Wikipedian mukaan sinne on haudattu 230 000 ihmistä, siellä on Prahan suurin juutalainen hautausmaa ja 200 kappelihautaa. Ne ovatkin näkemisen arvoisia. Itselleni haluaisin joskus sitten jotain vähän vaatimattomampaa.

Nyt talvellakin melkoisessa pakkasessa muratit vihersivät kauniina. Voin vain kuvitella, kuinka kaunista hautausmaalla on kesällä. Se on varmaan raikas, virkistävä keidas kaupungin kuumuudessa.

Päätön tervehdys.

Vanhan puolen käytävä.

Vierimätön kivi sammaloituu.

Sisäänkynti viimeiseen majapaikkaan.

Hautakammioita laatutietoiselle.

 

Praha: Geokätköily

04 keskiviikko Huh 2018

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Elämys, Geokätkö, Lapsen kanssa, Maisema, Matkailu, Nähtävyys, Praha, Valokuvin kerrottu

Geokätköily on siitä verraton harrastus, että se vie usein paikkoihin, joihin ei olisi muuten kuvitellut menevänsäkään. Geokätköilyn ansiosta olen seissyt hurjan kosken reunalla jossain Rovaniemen pohjoispuolella, odottanut puolisoani juhannusyönä inarilaiselta sotavankileirin rauniolta peläten että nyt hän eksyi, löytänyt lahtelaisesta puunkolosta muovisen jättihämähäkin, joutunut lammasten hyökkäyksen kohteeksi jämsäläisellä pellolla, könynnyt siltojen alla niin Pälkäneellä kuin Virroillakin kuin monessa muussakin paikassa, eksynyt Saksan ja Luxemburgin välissä olevalle huoltoasema-alueelle, kontannut Nordkappissa maisemapaikoilla, löytänyt ihanan ranskalaisen linnan ja ja ja ja…

Ja etsinyt perheineni kymmenkunta kätkö Prahasta. Niitä on siellä muuten ihan hirveän paljon.

Ensimmäinen kätkö Prahassa. Niin hieno ja verraton paikka, niin keskellä suuren kaupungin vilinää ja silti hyvin piilossa. Mikä hauskinta, osuimme paikalle samaan aikaan yhden pariskunnan ja yhden yksinäisen kätköilijän kanssa. Hetken höpistyämme tulimme vastanneeksi kysymykseen ”Where are you from?” Että Suomesta ollaan ja niin olivat hekin ja sitten se yksinäinen jostain muualta. Oli pirun kylmä ja kädet jäätyivät ja autot kiisivät ohi muuta niin oli hienoa, että ei haitannut!

Jossain tämänkin kuvan alueella lymyää geokätkö, mutta missä?!

Olen käynyt Prahassa lukuisia kertoja. Olen asunut lähellä Olsanyn hautausmaata, mutten ole koskaan tullut käyneeksi siellä. Kiitos geokätkäilylle, nyt siellä on käyty ja se on ehdottomasti käymisen arvoinen.

Oletkos nähnyt Prahassa johdinautoa? En minäkään, mutta pysäkin olen.

Kuva liittyy geokätköilyyn siinä määrin,e ttä ei ihan sen lähellä mitään helppoa kätköä ole, mutta tätäkään mainiota katutaideteosta en olisi löytänyt, ellen olisi lähtenyt kätköjen perässä kuljailemaan syrjäisemmille teille Vinohradyssa. Sen lisäksi, että löysin tämän, löysin pari kätköä, mutta lisäksi pääsin kävelemään ihan älyttömän hienojen talojen reunustamille kaduille ja näkemään jotain muuta kuin keskustan luksuksen tai Zizkovin työläiskaupunginosan.

Monesta kulmasta olen Kaarlen sillan vuosien varrella nähnyt, mutta en tästä. Tänne ajauduin varhaisaamuisella kävelyllä, jolloin päätin myös napata yhden kai maailman logatuimmaksikin mainitun kätkön. Itse kätkö ei niin hämmästyttänyt, mutta maisema oli komea.

Jossain täällä on geokätkö, vaan etpä keksi, missä!

Tätä kätköä etsittiin koko perheellä, mutta ei se meinannut löytyä. Kun eivät ne meinaa, eivät niin millään. Alkemistimuseo kyllä löytyi ja löytyi se toisella etsimällä se kätkökin.

Jostain syystä John Lennon Wall ei sytyttänyt mitään intohimoja. Noin ajatuksena siis nykymuodossaan. Sen luota löytyvä geokätkö kylläkin. Kiitos siis sille, koska koko seinäkin kaikkine väreineen ja sanomineen ja se väen paljous maaliskuisena pakkaspäivänä oli kyllä kokemisen ja näkemisen arvoinen. Kannattaa siis katsoa kartalta reitille tai lähinnä vähän reitin viereen osuvat geokätköt ja käydä katsomassa, mitä sieltä löytyy. Joskus aina löytyy jotain hienoa.

Perheeni ja minä olemme sellaisia sunnuntaikätköilijöitä. Etsimme vain helppoja ja kivoja kätköjä ja olemme vasta yhden tehneet itse. Sekin jo on mukavaa. Googlaa sana geocache tai geokätkö tai kysy minulta. Kyllähän kaikkea kannattaa kerran kokeilla, vai? Voi olla, että tulee tavaksi.

Praha: Zizkovin televisiotorni (Žižkovská televizní věž)

02 maanantai Huh 2018

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Maisema, Matkailu, Nähtävyys, Praha, Valokuvin kerrottu

En tiedä, mikä prahalaisten suhde tänä päivänä on televisiotorniinsa, mutta ennen se oli yksiselitteinen. Sanottiin, että Prahan parhaat näkymät on televisiotornista, koska se on ainoa paikka, johon televisiotorni ei näy. Minusta se on kaikessa rumuudessaan aika uljas osa Prahaa. Osa rakkaan kaupungin silhuettia.

Torni Vinohradyn suunnasta.

Torni Zizkovin suunnasta.

Torni on rakennettu vuosina 1985-1992. Se on 216 metriä korkea, siellä on ravintola, baari ja näköalatasanne. Olen käynyt siellä aiemmin kerran. Kyllä, maisemat olivat mahtavat, mutta itse tornin sisustus oli aika neuvostohenkinen. Muistaisin, ettei siellä ollut oikein mitään. Ehkä joskus kolikkokiikarit.

Praha on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana hurjasti. Oli se ennenkin turistien kyllästämä paikka, mutta nyt se on oikein superturisti. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös torniin ja se on tornille ainoastaan hyvä.

Pääsylipulla pääsee 100 metrin korkeudella olevaan näköalakerrokseen, joka kuvista päätellen on hieno. Hissi oli rikki kun siellä kävimme tällä reissulla, mutta onpa jotain ensi kerralle. Alempaan kerrokseen pääsee ilmaiseksi ja siellä on fine dining -ravintola sekä coctail-baari, johon saa myö jälkkäreitä. Mikäpä sen hienompi tapa aloittaa viikon reissu kun ottaa vähän vauhtia yläilmoista. Ravintolan puolelta avautuu näkymä kaupungiin, baarin puolelta Zizkoviin.

Torni hienossa yövalaistuksessaan.

Maisema baarista Zizkovin suuntaan on ilta-aikaan baareisa. Vaan eipä siellä suunnassa niin mitään nähtävää olekaan. Siis näin yläilmoista. Muuten kaikki mielenkiintoisin nähtävä sijoittuu keskustan sijaan reunamille.

Portaat vessaan ja One Room -hotelliin.

Pelastussuunnitelma.

Tornia kiipesi ennen tsekkiläistaiteilija David Černýn valtavat vauvapatsaat. Harmikseni muutoksen tuulet olivat puhaltaneet vauvat pois, koska kaikessa kummallisuudessaan ne olivat aika makeat. Onneksi patsaista osa löytyi Kampan puistosta Kaarlen sillan kupeesta.

David Černýn vauvat ovat lennähtäneet maahan.

 

Praha talvella

31 lauantai Maa 2018

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Historia, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Maisema, Matkailu, Nähtävyys, Praha, Valokuvin kerrottu

Lähdimme hiihtolomalla helmi-maaliskuun vaihteessa perhematkalle pakkasta pakoon keväiseen Prahaan. Olisihan siellä kuitenkin kevät vähän pidemmällä kuin meillä ollenkaan ei. Juuri sillä viikolla Siperian tuuli puhalsi Suomeen jäätäviä tuulia ja kas eivät pysähtyneet ne tuulet Suoneen vaan osuivat vähän etelämmäksikin.

Ensimmäisenä aamuna kun heräsimme, näytti mittari -14 astetta. Emme olleet varautuneet. Varustautumattomalle se oli vähän viileä, mutta onneksi on suomalaisella aina kalsarit mukana, niin kyllä me pärjäsimme. Moni turisti oli jäänyt kotiin tai hotelliin, joten tilaa riitti enemmän kuin koskaan.

Reissussa ihanaa on herätä aikaisin aamulla, hypätä ratikkaan, liikkua paikasta toiseen puhumatta ehkä mitään, olla hetken kuin paikallinen. Asuin nuorempana yhden syksyn Prahassa, tällä reissulla pääsin jälleen sulautumaan. Istumaan työmatkalaisten joukossa vaikka itse matkalla nähtävyyksille, mutta olemaan osa prahalaista arkea. Jäin pois risteyspysäkki I. P. Pavlovalla ja katselin vain, kunnes hyppäsin johonkin toiseen ratikkaan ja jatkoin matkaa.

Reissussa ihanaa on herätä aikaisin aamulla, hypätä ratikkaan, liikkua paikasta toiseen puhumatta ehkä mitään, olla hetken kuin paikallinen. Asuin nuorempana yhden syksyn Prahassa, tällä reissulla pääsin jälleen sulautumaan. Istumaan työmatkalaisten joukossa vaikka itse matkalla nähtävyyksille, mutta olemaan osa prahalaista arkea. Jäin pois risteyspysäkki I. P. Pavlovalla ja katselin vain, kunnes hyppäsin johonkin toiseen ratikkaan ja jatkoin matkaa.

Maisema, johon en väsy koskaan ja joka aina saa sydämen syrjälleen. Voisin vain nojata Vltava-joen rantamuuriin ja katsella. Paras kuvakulma on Kansallisteatterilta (Národní Divadlo) päin. Most Legií-sillalta kohti Kaarlen siltaa. Joka askeleella tekee mieli pysähtyä, koska maisema senkuin paranee. Vaikka maisema on tietysti parhaimmillaan kirkkaalla aurinkosäällä, tuo tällainen utuinen, lumiasateinen pakkasaamu mieleen nuoruuden aamut, jolloin heräsimme aikaisin ja lähdimme kulkemaan samoja reittejä.

Varhainen lintu madon nappaa. Kylmä talviaamu ennen kello 9. Keitä meitä nyt oli? Minä.

Tässä lienee Prahan tunnetuin patsas. Se sijaitsee Kaarlen sillan keskivaiheilla ja siinä käy aina kova kuhina). Siksi kuva onkin harvinaisuus ilman yhtäkään ihmistä. Tarina kertoo, että kun vasemman puoleista taulua käy hivelemässä, palaa Prahaan taas uudestaan. Monet näyttävät hinkkaavan myös oikeanpuoleista taulua, mutta viisaammat tietävät, että sitä silittelemällä taika peruuntuu. Tarinoissa parasta on se, että kukin uskokoon siihen mihin tahtoo. Minä en ole koskaan koskenut oikeanpuoleista, vasenta kylläkin joka reissulla. Hyvin on toiminut. Minä uskon siihen. Ensi kerralla taas.

Missä sinä olit kun New Yorkin kaksoistornit tuhottiin? Minä oli Prahassa, raitiovaunu numero 9:ssä matkalla opiskelijaasuntolaan Zizkovin perukoille. Mukanani oli amerikkailainen ystäväni, joka kuulu uutisen joltakulta siellä ratikassa. Seuraavat päivät olivatkin aika hurjia. Siksi tämä Kaarlen sillan alta vahingossa löytämäni muistomerkki pelastustöissä henkensä antaneille palomiehille tuntuikin jotenkin vielä liikuttavammalta. Siinä sanotaan, että palomiehellä on kaksi elämää, joista toisen hän elää itselleen ja läheisilleen ja toisen meille muille.

Usein harmaata ja kylmää aamua seuraa viileän kaunis päivä. Tämä on se maisema, johon Prahassa aikanaan rakastuin. Punatiiliset katot. Voi muistojen matkaa.

Näkymä Prahan linnan ja Strahovin luostarin välimaastosta Úvoz-kadulta alas Malá Stranaan.

Kävin äitini kanssa ensimmäisen kerran Prahassa joskus 1990-luvun loppupuolella. Sanoin silloin. että täällä minä vielä joskus asun. Eikä se väärin mennytkään. Valitsin opiskelupaikkani sitten sen mukaan, että tulisin päästymään vaihtoon Prahaan.

Nyt oli ensimmäinen kerta kun alle 10-vuotias lapseni oli mukana. Olin niin kovasti halunnut hänelle Prahan esitellä. Hän sanoi, että haluaa asua siellä. Olkoon niin, en pane hanttiin!

PS. Löysin juuri kivan Praha-aiheisen blogin: Karhunkadun Kafka

Pyynikin kesäteatteri: Niskavuoren nuori emäntä

29 torstai Kes 2017

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Elämys, Historia, Kulttuuri, Maisema, Musiikki, Tampere, Teatteri

Aina käy niin, että kun kuulee teatteristaelokuvastakirjastasarjasta paljon hyvää, odotukset kasvavat. Vaikka kuinka yrittäisi hangoitella vastaan, ne vain jatkavat paisumistaan. Sitten käy niin, että itse elämys jää latteaksi.

MUTTA nyt tuli poikkeus.

Kävelen usein Pyynikin kesäteatterin toimiston ohi. Kun näin ikkunassa julisteen Niskavuoren nuoresta emännästä, totesin ensisilmäyksen jälkeen, että siinäpä jälleen kesäteatteriesitys, jota ei tarvitse nähdä. Väärin.

Pyynikin kesäteatteri: Malviina, Loviisa ja Juhani Elina Keinonen, Maria Pere ja Mikko Nousiainen KUVA: Harri Hinkka

Ensi-illasta asti on esityksestä kuulunut ja näkynyt pelkkää hyvää. Facebooksyöte on pullollaan ”Vaikuttava/upea/koskettava/mieletön Niskavuori ät paikassa Pyynikin kesäteatteri”-päivityksiä ja arvosteluissa ei pahaa sanaa näy.

Kovasti olivat siis odotukset korkealla, vaikken olisi sitä halunnut myöntääkään. Ja nyt, kaksi tuntia esityksen päättymisestä teen saman kuin niin monet muutkin ja ylistän Niskavuoren nuorta emäntää. Kehu on pahin spoilaus. Samalla toivon, että se ei vähääkään vähennä kenenkään teatterielämyksen upeutta.

Niskavuorisaaga ei ole minulle tuttu muuta kuin käsitteenä, en siis tiennyt, mitä juonen puolesta odottaa. Kaikki muut sen kai tuntevat, että jääköön se referoimatta. Paljon olen lukenut, mutta suomalaista vanhempaa kirjallisuutta hyvin vähän. Nyt syttyi palo.

Pyynikin kesäteatteri: Niskavuoren naisenergiaa KUVA: Leena Klemelä

Minusta näytelmä oli ylistys suomalaiselle naiselle ja suomalaisuudelle. Suomalaiselle sisulle, niin paljon kuin sitä toiset jo haluaisivat heittääkin romukoppaan. Minulle syntyi ajatus, että onkohan minun sukupolveni (+/-40-vuotiaat) viimeinen, joka ymmärtää sellaisen suomalaisen periksiantamattomuuden ja tuskaisen vahvuuden? Jonkun sellaisen sinivalkoisen metsäntuoksuisen kansallistunteen, jossa on vielä muutamilla säikeillä kiinni jotain siitä, mitä isovanhempamme ovat rakentaneet.

Ymmärtävätkö meidän lapsemme enää sitä, kuinka lähellä vielä on aika, jolloin naiset eivät saaneet äänestää, jolloin tilalliset eivät naineet piikoja ja renkejä tai päinvastoin, jolloin puolisot valittiin sen mukaan, mikä on talolle ja suvulle parhaaksi… Oma alakouluikäiseni oli katsomassa näytelmää ja näistä asioista kun jälkeenpäin puhuimme, hänellä tippui leuka lattiaan, kun kerroin, ettei siihen aikaan olisi voinut nainen mennä naimisiin naisen tai mies miehen kanssa. Eli ei, he eivät enää ymmärrä. Onko se hyvä vai huono asia, ehkä molempia. Juurensa tulisi toki tuntea, mutta enää ei ole ketään, joka niistä osaisi kertoa. Kun historian unohtaa, se alkaa toistaa itseään.

Johonkin tähän kaihoon pohjautuu se, että Niskavuoren nuori emäntä iski suoraan sydämeen. Tai sieluun. Molempiin. Se oli vaikuttava ja käyttäisin sanaa väkevä, ellen kammoksuisi sitä niin kovasti. Se loi samalla jotain kaukaisista korpimaista kumpuavaa epätoivon ja ylpeyden tunnetta. ”Kyllä me Niskavuorelaiset aina vedämme yhtä köyttä muuta maailmaa vastaan!”-toteamus menee vähän samaan sarjaan kuin viime talvena TTT:llä nähdyn Mielensäpahoittajan lausahdus:”Vaikka mikä olisi niin kahveet keitetään.” Niin on pärjätty, yhtä köyttä vetämällä ja kahvia juomalla. Miten tulevaisuudessa?

Pyynikin kesäteatteri: Kustaava (Ronja Alatalo), Juhani (Mikko Nousiainen) Saaroisten isäntä (Puntti Valtonen, Heta (Petra Karjalainen) ja Antti Niskavuori (Olli Riipinen) KUVA: Leena Klemelä

Ohjaus oli onnistunut nappiin, samoin laulut ja lavasteet puvustuksesta puhumattakaan. Kaikki oli sujuvaa ja ennen kaikkea näyttelijät, joka ikinen, tekivät hienoa työtä myös silloin kun eivät olleet parrasvaloissa, vaan jossain sivussa. Alussa jotenkin lässyltä ja, anteeksi ilmaukseni, vitun ihanalta tuntuneesta Loviisasta sukeutui jämäkkä ja paikoin jäätävä Niskavuoren emäntä. Näyttelijäntyönä siis aivan loistosuoritus Maria Pereeltä (minulle ennalta tuntematon). Loviisan alku kun tuntui jotenkin ohuelta ja hennolta, mutta loppua kohden ymmärsi, että kyse oli nimenomaan taidosta, ei taitamattomuudesta.

Haluan nähdä näytelmän uudestaan. Se oli upea. Haluan myös, että kaikki muutkin näkevät sen. Olen nähnyt elämäni aikana paljon teatteria, hyvää ja huonoa. Siihen, että vaikutun, vaaditaan nykyään aika paljon. En muista, koska olisin viimeksi ollut vastaavan tunnekuohun vallassa teatterin jälkeen. En muista, koska olisin viimeksi kuvannut teatteriesitystä sanalla upea.

Pyynikin kesäteatteri: Heta Niskavuori, piiat ja rengit (Petra Karjalainen) KUVA: Leena Klemelä

Kenen: Hella Wuolijoki
Mikä: Niskavuoren nuori emäntä
Missä: Pyynikin kesäteatteri, ensi-ilta 16.6.2017
Keitä siinä oli: Maria Pere, Mikko Nousiainen, Elina Keinonen, Petra Karjalainen, Sari Havas, Ronja Alatalo, Olli Riipinen, Puntti Valtonen,  Heidi Kirves, Kake Aunesneva, Anna Pukkila, Anssi Valikainen, Jenni Nikolajeff, Teemu Koskinen, Laura Hänninen, Jani Rasimus, Annina Rubinstein, Henna Wallin ja Miikka Wallin.
Kuka ohjasi: Miika Muranen
Kuka koreografioi: Jenni Nikolajeff
Tykkäsinkö: Haluamattani odotin paljon, mutta paljon enemmän sain.
Menisinkö uudestaan: Vaikka heti huomenna.

Leo Tolstoi -junalla Helsingistä Moskovaan (ja takaisin)

15 torstai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Hämmästelen, Helsinki, Maisema, Matkailu, Moskova, Valokuvin kerrottu, Venäjä

Tiesittekö, että Helsingistä pääsee yöjunalla suoraan Euroopan suurimpaan kaupunkiin? Tästä noin 5,5 miljoonan ihmisen maasta noin 12 miljoonan ihmisen kaupunkiin?

Kyllä, Moskovaan menee juna.

Kyllä, Moskovaan menee juna.

Mitä mielikuvia tulee sanoista ”yöjuna Moskovaan”?

Minulle tuli mieleen epäsiisteys, pelottavat matkakaverit, synkät ja tiukat rajamuodollisuudet, haisevat ja likaiset vessat, kettingein sisäpuolelta lukitut ovet, pelottavat äänet naapurihyteistä… jaa mutta, nämähän ovat kirkkaita muistoja yöjunamatkalta Prahasta Krakovaan vajaa 15 vuotta sitten.

Viikko sitten nousimme Helsingin juna-asemalla Leo Tolstoi -junaan jännittynein mielin. Tuiman oloinen junavirkailija (joka osoittautui vakavaksi ja vähäpuheiseksi vaunuisännäksemme) otti lipun vastaan, tarkisti passin ja ohjasi meidät hyttiimme.

Juna menee Moskovaan varsin verkkaisesti. Matka kestää 15 tuntia ja välillä pysähdytään ja ajellaan hyvin hiljaa. Välipysäkit ovat: Pasila, Tikkurila, Lahti, Kouvola, Vainikkala, Viipuri, Pietari ja Tver.

Juna menee Moskovaan varsin verkkaisesti. Matka kestää 15 tuntia ja välillä pysähdytään ja ajellaan hyvin hiljaa. Välipysäkit ovat: Pasila, Tikkurila, Lahti, Kouvola, Vainikkala, Viipuri, Pietari ja Tver.

Kahden hengen hyttimme oli juuri sopiva kahdelle. Olisi sinne neljäkin mahtunut, mutta sitten olisi saattanut ahdistaa. Se oli siisti kuin mikäkin, ei mitään verrattuna siihen Praha-Krakova -elämykseen.

No mutta, katsellaanpa kuvia, nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

Hytissä odotti kauniisti katettu pöytä juomineen ja kestosämpylöineen sekä croisantteineen.

Hytissä odotti kauniisti katettu pöytä juomineen ja kestosämpylöineen sekä croisantteineen.

Oli myös suklaata (aika tummaa) ja teetä. Teetä tai kahvia tarjoiltiin myös matkan aluksi ja aamiaisen yhteydessä. Ja suoraan hyttiin. Kuului hintaan, ai että!

Oli myös suklaata (aika tummaa) ja teetä. Teetä tai kahvia tarjoiltiin myös matkan aluksi ja aamiaisen yhteydessä. Ja suoraan hyttiin. Kuului hintaan, ai että! Niin joo, teet tarjoiltiin ihan oikeista venäläisistä teekupeista.

Moskovaan saapuessa tarjoiltiin aamiainen hyttiin. Me valitsimme blinit, jotka muuten oikeasti venäläisittäin ovat ihan niinkuin meidän lättymme, eivät niitä amerikkalaisen pancaken näköisiä paksuja, mitä meillä blineinä tarjotaan.

Moskovaan saapuessa tarjoiltiin aamiainen hyttiin. Me valitsimme blinit, jotka muuten oikeasti venäläisittäin ovat ihan niinkuin meidän lättymme, eivät niitä amerikkalaisen pancaken näköisiä paksuja, mitä meillä blineinä tarjotaan. Lisäksi tuli pikkuvalikoima juustoja.

Paluumatkalla tarjottiin aamuvoikkarit ja kahvit, ne tosin siinä vaiheessa maksusta. Minulle ei oikein selvinnyt, että mitkä ateriat/kahvit/teet maksoivat ja mitkä eivät. Kaikki oli kuitenkin mahdollista maksaa ruplilla tai euroilla. Paluumatkalla muuten hintaan kuului pieni illallinen. Hyttiherkkujen lisäksi junassa on hyvä ravintola, jossa on varsin laaja lista.

Paluumatkalla tarjottiin aamuvoikkarit ja kahvit, ne tosin siinä vaiheessa maksusta. Minulle ei oikein selvinnyt, että mitkä ateriat/kahvit/teet maksoivat ja mitkä eivät. Kaikki oli kuitenkin mahdollista maksaa ruplilla tai euroilla. Paluumatkalla muuten hintaan kuului pieni illallinen. Hyttiherkkujen lisäksi junassa on hyvä ravintola, jossa on varsin laaja lista.

Ennen vanhaan hyttien lukot olivat kuulemma vähän kyseenalaisia. Nyt ovi menee lukkoon niks naks ja aukeaa ovikortilla.

Ennen vanhaan hyttien lukot olivat kuulemma vähän kyseenalaisia. Nyt ovi menee lukkoon niks naks ja aukeaa tällaisella ”madnetic”-ovikortilla.

Moskovaanhan ei matkusteta niinkuin Tukholmaan tai Tallinnaan. Ensin on haettava viisumia, johon menee ainakin pari viikkoa. Sitä ennen on vastattava paperilliseen kysymyksiä, kuten koska olet ollut viimeksi Venäjällä ja mainittava aikaisemmat nimet sekä salanimet, uuuuuu. Junassa odottaa tällainen maahantulokortti, joka on osattava täyttää virheettömästi ja puolet siitä säilytettävä koko reissun ajan.

Moskovaanhan ei matkusteta niinkuin Tukholmaan tai Tallinnaan. Ensin on haettava viisumia, johon menee ainakin pari viikkoa. Sitä ennen on vastattava paperilliseen kysymyksiä, kuten koska olet ollut viimeksi Venäjällä ja mainittava aikaisemmat nimet sekä salanimet, uuuuuu. Junassa odottaa tällainen maahantulokortti, joka on osattava täyttää virheettömästi ja puolet siitä säilytettävä koko reissun ajan.

Menomatkalla raja tulee ylitettyä lähtövuorokauden puolella eikä tullihauskuutuksia tarvitse herätä kokemaan kesken unien (kuten palatessa joskus aamulla neljän aikaan). Viipurin asemaa sopii ihailla pimeässä.

Menomatkalla raja tulee ylitettyä lähtövuorokauden puolella eikä tullihauskuutuksia tarvitse herätä kokemaan kesken unien (kuten palatessa joskus aamulla neljän aikaan). Viipurin asemaa sopii ihailla pimeässä.

Junan käytävä näyttääpi tältä. Siinä on hyttejä ja ikkunaa ja jokaisen vaunun päässä vaunuisännän tai -emännän hytti. Sieltä hän yöllä kuikuilee kun turisti käy vessassa.

Junan käytävä näyttääpi tältä. Siinä on hyttejä ja ikkunaa ja jokaisen vaunun päässä vaunuisännän tai -emännän hytti. Sieltä hän yöllä kuikuilee kun turisti käy vessassa.

...mistä tulikin mieleen, että seuraavalla kerralla kun joku sanoo, että joku toimii kuin junan vessa, kysyn minä että Suomen vai Venäjän junan vessa. Kävi nimittäin niin, että matkasimme ensin Suomen sisällä Helsinkiin. Kävin pinttyneen kusen hajuisessa vessassa ja kauhulla ajattelin, että jos tämä meillä Suomessa on tällaista, niin mitä kamalaa seuraava 15 tuntinen tuo tullessaan. Kuinka ollakaan se toi koko matkan ajaksi siistin ja miedon hajusteen hajuisen vessan, jossa ei lainehtinut lattioilla eikä siellä lillunut lattioilla mitään märkiä vessapaperinrontteja. Kaikki oli niin siistiä. Kiitos varmaankin kuuluu vaunuisännällemme. Ja kyllähän minä ymmärrän, ettei tämä ole välttämättä Venäjän huonoin ja vanhin juna, mutta yllätti se positiivisesti kuitenkin.

…mistä tulikin mieleen, että seuraavalla kerralla kun joku sanoo, että joku toimii kuin junan vessa, kysyn minä että Suomen vai Venäjän junan vessa. Kävi nimittäin niin, että matkasimme ensin Suomen sisällä Helsinkiin. Kävin pinttyneen kusen hajuisessa vessassa ja kauhulla ajattelin, että jos tämä meillä Suomessa on tällaista, niin mitä kamalaa seuraava 15 tuntinen tuo tullessaan. Kuinka ollakaan se toi koko matkan ajaksi siistin ja miedon hajusteen hajuisen vessan, jossa ei lainehtinut lattioilla eikä siellä lillunut mitään märkiä vessapaperinrontteja. Kaikki oli niin siistiä. Kiitos varmaankin kuuluu vaunuisännällemme. Ja kyllähän minä ymmärrän, ettei tämä ole välttämättä Venäjän huonoin ja vanhin juna, mutta yllätti se positiivisesti kuitenkin.

Hyttivarusteluun kuuluu kirjotut pyyhkeet. Luxusta, eikö?

Hyttivarusteluun kuuluu kirjotut pyyhkeet. Luxusta, eikö?

Ensimmäisiä aamumaisemia Venäjällä. Järviä ja puita, ei kovinkaan eksoottista.

Ensimmäisiä aamumaisemia Venäjällä. Järviä ja puita, ei kovinkaan eksoottista.

Puutalotaajamia, aika harvassa kuitenkin. Olin erottavinani näissä taajamissa hiekkatiet.

Puutalotaajamia, aika harvassa kuitenkin. Olin erottavinani näissä taajamissa hiekkatiet.

Ja vihdoinkin, niitä jättitaloja. Kuva on aamulta, mutta juttu yöltä. Olin juuri saanut itseni tainnutettua nukkumakuntoon puolen yön jälkeen kun menin vielä vilkaisemaan ulos. Mitä näkyi? Näkyi Neuvostoaikaisia jättitaloja ja miljoonia valoja. Olimme lähestymässä Pietaria. Se niistä unista, oli vain tuijotettava, mietittävä ja ajateltava. Kuinka paljon ihmisiä. Kuinka paljon tarinoita jokaisessa pikkuisessa valossa.

Ja vihdoinkin, niitä jättitaloja. Kuva on aamulta, mutta juttu yöltä. Olin juuri saanut itseni tainnutettua nukkumakuntoon puolen yön jälkeen kun menin vielä vilkaisemaan ulos. Mitä näkyi? Näkyi Neuvostoaikaisia jättitaloja ja miljoonia valoja. Olimme lähestymässä Pietaria. Se niistä unista, oli vain tuijotettava, mietittävä ja ajateltava. Kuinka paljon ihmisiä. Kuinka paljon tarinoita jokaisessa pikkuisessa valossa.

Pitkän ja jopa rentouttavan junamatkan jälkeen saavuimme Moskovan Leningradski-juna-asemalle eli yhdelle niistä lukuisista. Asemalle saattoi jättää laukut säilytykseen ja sieltä pääsi myös kätevästi metroon. Ja metro taas... se onkin sitten oma tarinansa.

Pitkän ja jopa rentouttavan junamatkan jälkeen saavuimme Moskovan Leningradski-juna-asemalle eli yhdelle niistä lukuisista. Asemalle saattoi jättää laukut säilytykseen ja sieltä pääsi myös kätevästi metroon. Ja metro taas… se onkin sitten oma tarinansa.

Näin loppuyhteenvetona matka sujui mitä mainioimmin. Odotukset ylittyivät reilusti. Tullimuodollisuudet olivat vakavat, mutta ei mitään laukkujen penkomista eikä tunnustelua. Ravintolavaunussa sai kohtuullista ruokaa halvalla ja rahaa sai vaihtaa junassa. Se onkin muuten huomion arvoinen asia. Ennen on kuulemma voinut vaihtaa Moskovan asemalla, mutta enää ei. Kätevintä on siis vaihtaa junassa, jossa kurssikin on ihan ok.

Mielenkiintoinen ja hieno junamatka, kannattaa ehkä kokea!

Muut artikkelini aiheesta Moskova:
Tästä linkistä kaikki

Tästä alta VR:n linkkeihin:
Tolstoi -junasta
Tolstoin hinnasto
Venäjän liikenteen aikataulut
VR:n matkavinkit Moskovaan

Nordkappiin ja takaisin: Alta – Honningsvåg

05 perjantai Elo 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Lappi, Lapsen kanssa, Maisema, Matkailu, Nähtävyys, Nordkapp, Norja, Valokuvin kerrottu

Nordkappiin ja takaisin -sarjan aiemmat jutut:
Levi
Leviltä Altaan

Aamutuimaan oli siis lähdetty Leviltä kohti Altaa. Pienen Alta-kierroksen jälkeen matka jatkui kohti Euroopan pohjoisinta autolla saavutettavaa paikkaa, Nordkappia. Se sijaitsee saarella E69-tien päässä. Saarelle pääsee autolla ainoastaan jäämeren alittavan tunnelin läpi. Hyytävää, vai?

Saaren suurin kaupunki on herttainen ja virkeä Honningsvåg. Se on yksi kuuluisan Hurtigruten-laivan satamista, joten turisteja kylässä kyllä riittää pohjoisesta sijainnistaan huolimatta. Laivareitti on noin 2000 km pitkä (Bergen-Kirkkoniemi) ja sillä matkustaa vuosittain lähes puoli miljoonaa ihmistä. Siinäpä tavoitereissu.

Ennen matkaan lähtöä oli vaikea hahmottaa niin pohjoista maisemaa. Tuli mietittyä, riittääkö bensa, onko jäätä, onko kylmä, mitä siellä päässä sitten on? Vettä? Onko siellä majapaikkoja? Netissä kaikki vaikutti vain kalliilta ja paikkoja yöpymispaikkoja tuntui olevan varsin rajoitetusti, jos ei itseään kipeäksi halunnut maksaa.

En osannut odottaa niin hillittömiä maisemia, mitä matkan varrella lopulta oli. Navigaattori lupasi matkan taittuvan kolmessa tunnissa. Ei taittunut ei, mutta tärkeintähän ei ole perille pääsy, vaan matkalla olo.

Näinkin kaukana Suomesta paikoilla näkyi toisinaan olevan nimet myös suomeksi. Tie seuraili pitkän matkaa alas virtaavaa Sarvisjokea. Tai ylös virtaavaa, miten vaan, maantieteellisesti ylös ja painovoimallisesti alas. Siinä se virtaa vaan vuodesta toiseen. Toteaisin kuin entinen turisti Thaimaassa termiittien monikaistaista valtatietä ja loputonta virtaa tuijottaessaan: mistä ne tulevat, minne ne menevät?

Näinkin kaukana Suomesta paikoilla näkyi toisinaan olevan nimet myös suomeksi. Tie seuraili pitkän matkaa alas virtaavaa Sarvisjokea. Tai ylös virtaavaa, miten vaan, maantieteellisesti ylös ja painovoimallisesti alas. Siinä se virtaa vaan vuodesta toiseen. Toteaisin kuin entinen turisti Thaimaassa termiittien monikaistaista valtatietä ja loputonta virtaa tuijottaessaan: mistä ne tulevat, minne ne menevät?

Altan vihreiden, lämpimien ja rehevien maisemien jälkeen oli jopa vähän pelottavaa ajaa pitkää ja suoraa karua ylänköä kohti Olderfjordia. MMaisema oli täysin toinen. Uskomattoman autio. Muutamia autoja ja jokusta kaukaista tönöä lukuun ottamatta missään ei ollut mitään. Hämmästyttävä tyhjyys. Ajatukset siitä, miltä täällä näyttää ja miten täällä selviää talvella.

Altan vihreiden, lämpimien ja rehevien maisemien jälkeen oli jopa vähän pelottavaa ajaa pitkää ja suoraa karua ylänköä kohti Olderfjordia. Maisema oli täysin toinen. Uskomattoman autio. Muutamia autoja ja jokusta kaukaista tönöä lukuun ottamatta missään ei ollut mitään. Hämmästyttävä tyhjyys. Ajatukset siitä, miltä täällä näyttää ja miten täällä selviää talvella.

Olderfjordissa oli ihana pieni yhdistetty kauppa, posti ja huoltoasema nimeltä Lind & Sønn As. Siitä matka jatkui vähän päässä olevan kartan sekoittaen niin, että Jäämeri olikin siirtynyt oikealle puolen kun Altassa se vielä oli vasemmalla ja koko ajan mentiin pohjoiseen päin. Syy selviää kartasta, mutta hetken aikaa oli suunnat sekaisin.

Olderfjordissa oli ihana pieni yhdistetty kauppa, posti ja huoltoasema nimeltä Lind & Sønn As. Siitä matka jatkui vähän päässä olevan kartan sekoittaen niin, että Jäämeri olikin siirtynyt oikealle puolen kun Altassa se vielä oli vasemmalla ja koko ajan mentiin pohjoiseen päin. Syy selviää kartasta, mutta hetken aikaa oli suunnat sekaisin.

Pohjoiseen menevää (ainoaa) tietä reunustavata jylhät liuskekivijyrkänteet. Paikoittain kiviä oli tippunut tiellekin, kaahailu ei siis kannattanut. Ajatella, toisella puolella upeat jyrkänteet, toisella loputtomasti vettä.

Pohjoiseen menevää (ainoaa) tietä reunustavata jylhät liuskekivijyrkänteet. Paikoittain kiviä oli tippunut tiellekin, kaahailu ei siis kannattanut. Ajatella, toisella puolella upeat jyrkänteet, toisella loputtomasti vettä.

Matkaa kohteeseen oli vielä jotain 50 ja 100 km:n välillä, mutta tälle rannalle oli pysähdyttävä. Tyyni veden pinta, täydellinen hiljaisuus ja autio ranta. Maisema voisi olla yhtä hyvin Välimereltä, mutta tämä vesi oli täydellisen kirkasta ja rannalla lojui muutaman meduusan kanssa edesmenneiden kuningasrapujen kuoren kappaleita. Aikamoisia otuksia.

Matkaa kohteeseen oli vielä jotain 50 ja 100 km:n välillä, mutta tälle rannalle oli pysähdyttävä. Tyyni veden pinta, täydellinen hiljaisuus ja autio ranta. Maisema voisi olla yhtä hyvin Välimereltä, mutta tämä vesi oli täydellisen kirkasta ja rannalla lojui muutaman meduusan kanssa edesmenneiden kuningasrapujen kuoren kappaleita. Aikamoisia otuksia.

Tästä maisemasta ei ollut kiire pois, vaikka hostellin viimeinen sisäänkirjautumisaikalähestyi uhkaavasti.

Tästä maisemasta ei ollut kiire pois, vaikka hostellin viimeinen sisäänkirjautumisaikalähestyi uhkaavasti. On hetkiä, joina kiire on toissijaista.

Suuria kivitorneja, pieniä kivitorneja... ja paljon kiviä, joissa luki mustalla tussilla kirjoitettuna rakastavaisten nimiä. Ehkä täällä olisi saanut nätisti töhriä? Minusta ne tekstit olivat aika romanttisia ja ihan paikallaan.

Suuria kivitorneja, pieniä kivitorneja… ja paljon kiviä, joissa luki mustalla tussilla kirjoitettuna rakastavaisten nimiä. Ehkä täällä olisi saanut nätisti töhriä? Minusta ne tekstit olivat aika romanttisia ja ihan paikallaan.

Kas, poroja tiellä. Vähän täällä ja siellä.

Kas, poroja tiellä. Vähän täällä ja siellä.

Honningsvågia lähestyttäessä näkyi myös jossain kauempana vedessä pieni talojen alue. Nousin autosta ihastelemaan maisemaa, kuuntelemaan merilintujen huutelua ja haistelemaan raikastakin raikkaampaa pohjoista meri-ilmaa. Harvinaista herkkua ja näin pohjoisessa ensimmäistä kertaa ikinä.

Honningsvågia lähestyttäessä näkyi myös jossain kauempana vedessä pieni talojen alue. Nousin autosta ihastelemaan maisemaa, kuuntelemaan merilintujen huutelua ja haistelemaan raikastakin raikkaampaa pohjoista meri-ilmaa. Harvinaista herkkua ja näin pohjoisessa ensimmäistä kertaa ikinä.

Matkan varrelle osui useita toisinaan pitkiäkin tunneleita. Tunnelin suulla näkyi merkintä tunnelin pituudesta ja kuinka korkealla meren pinnasta tunneli kulki. Nordkapp-tunnelenissa luki mitaksi 6870 m ja maininta 212 m.u.h tarkoitti, kuinka paljon meren pinnan ALLA se kulki. Vaikka tunneli oli tilava ja valaistu, mitä se joskus männävuosina ei ollut, tuntui aika hurjalta ajaa vain alemmas ja alemmas ja alemmas ja ajatella, mitä pään päällä oli. Jäämeri.

Matkan varrelle osui useita toisinaan pitkiäkin tunneleita. Tunnelin suulla näkyi merkintä tunnelin pituudesta ja kuinka korkealla meren pinnasta tunneli kulki. Nordkapp-tunnelenissa luki mitaksi 6870 m ja maininta 212 m.u.h tarkoitti, kuinka paljon meren pinnan ALLA se kulki. Vaikka tunneli oli tilava ja valaistu, mitä se joskus männävuosina ei ollut, tuntui aika hurjalta ajaa vain alemmas ja alemmas ja alemmas ja ajatella, mitä pään päällä oli. Jäämeri.

Tunnelin jälkeen ymmärsi todella saapuneensa pohjoiseen. Ilma oli vielä kirkkaampaa ja raikkaampaa. LÄmpöä juhannusviikolla oli kymmenisen astetta, mutta se ei tuntunut kylmältä ollenkaan. Se tuntui ihanalta.

Tunnelin jälkeen ymmärsi todella saapuneensa pohjoiseen. Ilma oli vielä kirkkaampaa ja raikkaampaa. Lämpöä juhannusviikolla oli kymmenisen astetta, mutta se ei tuntunut kylmältä ollenkaan. Se tuntui ihanalta.

Aurinko laski vuoren taa, horisontin alle sitten vasta joskus loppukesästä. Pohjoisen kesä on mahtava!

Aurinko laski vuoren taa, horisontin alle sitten vasta joskus loppukesästä. Pohjoisen kesä on erikoisessa valossaan sanoin kuvaamaton!

Tukholman epäsiisteydestä

27 keskiviikko Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Ärsyttävää, Hämmästelen, Maisema, Matkailu, Ruotsi, Tukholma, Valokuvin kerrottu

Tukholma on aina ollut jotain hienoa. Se on ollut ehdottomasti parempi ja komeampi paikka kuin Helsinki. Sinne on pienenä tehty yksi jos toinenkin matka äitin kanssa. Tukholmassa oli tiettyä eurooppalaista loistoa, mitä Helsingissä ei. Suuri ja kaunis Ruotsin pääkaupunki, johon verrata tätä ankeaa kaljottelijoiden valtaamaa Suomemme maata.

Kaunis, upea Tukholma sellaisena kuin sen muistan ja ajattelen.

Kaunis, upea Tukholma. Suurkaupunki ihan naapurissa.

Kuluvan vuoden keväänä matkustimme Tukholmaan kuulemaan, katsomaan ja kokemaan Adelen konserttia. Koko konserttimatka meinasi tyssätä siihen, kun muutamaa päivää ennen lähtöä kaikki mediat kilvan kuuluttivat, kuinka Tukholmaan suunnitellaan terrori-iskuja. Mikäpä sen mainiompi tilaisuus iskeä kuin kymmenien tuhansien ihmisten konserttipaikka.

Rohkeus voitti ja reissu toteutui. Mutta mitä oli tapahtunut Tukholmalle, tuolle nuoruuden unelmakaupungille?

Helikopterit lentelivät taivaalla kaiken aikaa. Kuvittelimme sen vain liittyvän kuninkaan syntymäpäiväjuhliin, mutta sitä jatkui useita päiviä.

Pannaanko pala kuningasta?

Pannaanko pala kuningasta?

Hotellin suomea puhuva respa sanoi, että hei tämä on suurkaupunki hyvässä ja pahassa. Se on normaalia että ne siellä lentävät. Koko ajan jokapuolella tapahtuu rikoksia, on terroriuhkaa sun muuta ja tätä kaikkea pitää taivaalta seurailla ja nopeasti reagoida.

Jo se helikopteri loi tiettyä turvattomuuden tunnetta, vaikka turvaamassahan ne siellä olivat. Mutta entäs kaupunkikuva? Hurjan paljon ihmisiä ja jokapuolella, toisin kuin muistoissa, likaa, roskaa, töhryjä, kerjäläisiä, epäsiisteyttä. Ihastuttavan Hötorgetin sinisen talon portailla on aina istunut paljon ihmisiä viettämässä aikaa. Niin nytkin, mutta ehkä heiltä jäi huomaamatta rakennuksen pylväiden välistä portaille valuvat kusilammikot ja niiden iljettävä haju tai portaiden viereen, rakennustelineiden alle kyhätty hökkeli, jonka vieressä lojui verisiä siteitä ja tamponeja. Ehkä he osaavat sulkea silmänsä, minä vielä onneksi en.

Tukholmasta on todellakin tullut suurkaupunki, mutta minkä kustannuksella? Samainen hotellin respa sanoi, että Ruotsi on ollut kehityksessä aina kymmenen vuotta Suomen edellä. Minä toivon, että se aika on useita kymmeniä vuosia.

Keskusta-alueella lojuu roskia siellä täällä.

Keskusta-alueella lojuu roskia siellä täällä.

Roskaa, roskaa, roskaa.

Roskaa, roskaa, roskaa.

Aamukävelyllä vähän paremmassa kaupunginosassa.

Aamukävelyllä vähän paremmassa kaupunginosassa.

Pyöräparkki edellisen vieressä.

Pyöräparkki edellisen vieressä.

Normaalia yleisnäkymää.

Normaalia yleisnäkymää.

Josko sieltä saapuisi sopivat jalat näihin housuihin.

Josko sieltä saapuisi sopivat jalat näihin housuihin.

Jokainen sähkökaappi ja kotelo on vähän revitty ja saastainen.

Jokainen sähkökaappi ja kotelo on vähän revitty ja saastainen. En sano, että meillä olisi paremmin, mutta olen aina olettanut, että Ruotsissa kaikki on.

Yök, vaan missäpä niitä ei olisi.

Yök, vaan missäpä niitä ei olisi.

Vielä lähtiessä, kuin sanoen, älä unohda mitä näit vaan hoida oma maasi paremmin, tämä maisema tervehtää laivalle lähtijää.

Vielä lähtiessä, kuin sanoen, älä unohda mitä näit vaan hoida oma maasi paremmin, tämä maisema tervehtää laivalle lähtijää.

 

Nordkappiin ja takaisin: Levi – Alta

25 maanantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kotimaan matkailu, Lappi, Lapsen kanssa, Maisema, Matkailu, Nähtävyys, Nordkapp, Norja, Ravintola, Valokuvin kerrottu

Kesämatka Mansesta Nordkappiin ja takaisin ajettiin reittiä Tampere-Levi-Alta-Nordkapp-Inari-Levi-Oulu-Tampere. Ensimmäinen etappi Tampereelta Leville, n. 830 km, ajettiin yhdessä päivässä välillä geokätköille, lounaalle ja kahville pysähdellen.

Seuraava välimatka oli kahden yön levähdyksen jälkeen Leviltä Altan kautta Nordkappiin. Matkaa 582 kilometriä ja navigaattorin arvioaika vajaa 8 tuntia. Aamusta iltaan taas ajoimme ja nautiskelimme matkasta, kellon ympäri mentiin, että heilahti.

Levipäivänä ajelimme gondolihissillä ja ihastelimme Levin maisemia.

Levipäivänä ajelimme gondolihissillä ja ihastelimme Levin maisemia.

Kävin sekä leirikoulussa 9. luokalla että sitä edeltävänä kesänä rippileirillä Raattamassa ja Vuontispirtillä. Vielä oli Raattamassa tankkauspiste vaan ei ehkä bensaa. Pieni kauppakin oli, mutta ei vielä niin aikaisin auki. Harmi, olisimme kyllä kannattaneet. Kaupan läheltä löytyi myös geokätkö, kätköilijöille vink vink.

Kävin sekä leirikoulussa 9. luokalla että sitä edeltävänä kesänä rippileirillä Raattamassa ja Vuontispirtillä. Vielä oli Raattamassa tankkauspiste vaan ei ehkä bensaa. Pieni kauppakin oli, mutta ei vielä niin aikaisin auki. Harmi, olisimme kyllä kannattaneet. Kaupan läheltä löytyi myös geokätkö, kätköilijöille vink vink.

Koska Levin mökillä ei ollut kahvia ja lähtö tapahtui ennen kukonlaulua, soitin rippileiripaikkaan, hyvien muistojen Vuontispirtille. Ihana pieni tunturihotelli oli samalla paikalla kuin ennenkin. Kävimme kahvilla ja havainnoimassa, että siellä niitä rippileiriläisiä Tampereen suunnalta edelleen oli. Pieni järkytys oli ymmärtää, että edellisestä visiitistä oli kulunut aikaa 23 vuotta.

Koska Levin mökillä ei ollut kahvia ja lähtö tapahtui ennen kukonlaulua, soitin rippileiripaikkaan, hyvien muistojen Vuontispirtille. Ihana pieni tunturihotelli oli samalla paikalla kuin ennenkin. Kävimme kahvilla ja havainnoimassa, että siellä niitä rippileiriläisiä Tampereen suunnalta edelleen oli. Pieni järkytys oli ymmärtää, että edellisestä visiitistä oli kulunut aikaa 23 vuotta.

Näissä maisemissa Vuontispirtillä hurahdin herkkänä teininä uskoon. Palauduin kyllä tuonnempana takaisin tavalliseksi tapakristityksi. Mutta kyllähän Lapin luonto luo outoa taikaa...

Näissä maisemissa Vuontispirtillä hurahdin herkkänä teininä uskoon. Palauduin kyllä tuonnempana takaisin tavalliseksi tapakristityksi. Mutta kyllähän Lapin luonto luo outoa taikaa…

Enontekiöläisestä pikkuhotellista kuljettajan kaipaaman kahvikupillisen haettuani jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Norjan raja ylittyi varsin helposti. Joku pömpeli siinä oli, mutta toimenpiteitä ei vaadittu. Maisema alkoi olla puutonta ja karua, samalla hurjan kaunista. Paikannimet ja opasteet olivat pitkän matkaa norjaksi, saameksi ja suomeksi. Eksoottisen ihanaa.

Enontekiöläisestä pikkuhotellista kuljettajan kaipaaman kahvikupillisen haettuani jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Norjan raja ylittyi varsin helposti. Joku pömpeli siinä oli, mutta toimenpiteitä ei vaadittu. Maisema alkoi olla puutonta ja karua, samalla hurjan kaunista. Paikannimet ja opasteet olivat pitkän matkaa norjaksi, saameksi ja suomeksi. Eksoottisen ihanaa.

Geokätköilyharrastus ohjasti meidät pysähdyspaikalle, jossa kuului ihmeellinen kohina. Olimme saapuneet Altajoen läheisyyteen ja kätköä etsiskellessämme löysimme kohinalle syyn. Hieno näkymä picknickpaikalta Pikefossin putoukselle. Fiksumpi olisi ottanut eväät ja nauttinut ne juuri täällä. Pysähdyspaikalla saimme myös ensikosketuksen Norjalaisiin pysähdyspaikkavessoihin. Hyvänen aika. Siistiä ja hygieenistä, vaikka ovessa ja suuntaviitoissa wc-kyltin päälle oli vedetty rastit.

Geokätköilyharrastus ohjasti meidät pysähdyspaikalle, jossa kuului ihmeellinen kohina. Olimme saapuneet Altajoen läheisyyteen ja kätköä etsiskellessämme löysimme kohinalle syyn. Hieno näkymä picknickpaikalta Pikefossin putoukselle. Fiksumpi olisi ottanut eväät ja nauttinut ne juuri täällä. Pysähdyspaikalla saimme myös ensikosketuksen Norjalaisiin pysähdyspaikkavessoihin. Hyvänen aika. Siistiä ja hygieenistä, vaikka ovessa ja suuntaviitoissa wc-kyltin päälle oli vedetty rastit.

Ohikiitävää maastoa ja puustoa.

Ohikiitävää maastoa ja puustoa.

Yhtäkkiä yllättäin se iski. Onko tämä vuono? En tiedä, mitä olin odottanut, mutta jostain syystä en ollut odottanut näkeväni vuonoja ja vuoria...

Yhtäkkiä yllättäin se iski. Onko tämä vuono? En tiedä, mitä olin odottanut, mutta jostain syystä en ollut odottanut näkeväni vuonoja ja vuoria…

...enkä ihan hillittömän makeita vesiputouksia. Niitä nyt kuitenkin näkyi vähän siellä täällä matkalla rajalta Altaan.

…enkä ihan hillittömän makeita vesiputouksia. Niitä nyt kuitenkin näkyi vähän siellä täällä matkalla rajalta Altaan.

Altaa lähestyttäessä maisema vehreytyi ja puut alkoivat kasvaa suuremmiksi. Altaan tullessa alkukesäiset lämpöasteetkin olivat kohonneet reiluun 20 asteeseen. Golfvirtako se meitä lämmitti vai mikä lie paikallinen helleaalto?

Altaa lähestyttäessä maisema vehreytyi ja puut alkoivat kasvaa suuremmiksi. Altaan tullessa alkukesäiset lämpöasteetkin olivat kohonneet reiluun 20 asteeseen. Golfvirtako se meitä lämmitti vai mikä lie paikallinen helleaalto?

Muistin Altan viime vuosituhannen puolelta, siltä rippileirireissulta nimittäin. Teimme silloin päiväreissun Altaan Jäämeren rannalle. Muistoissani se oli viehättävä kalastajakylä punaisine tupineen, keskustaa, jos sellaista oli, en muista ollenkaan. Tällä kerralla osuimme uudelle ja upealle Revontulikirkolle, Scandic-hotellille ja AMFI-ostoskeskukselle. Oliko tämä keskusta? Yritin kysellä kauppakeskuksesta ja he sanoivat, ettei täällä tämän kummempaa keskustaa ole. Pohjois-Norjaksi kaupungissa oli varsin värikästä väestöä. Olin hämmentynyt. Emme oikein hahmottaneet koko Altaa, eikä mistään löytynyt ilman nettiä pelkällä puhelimen navigaattorilla info-pistettä.

Muistin Altan viime vuosituhannen puolelta, siltä rippileirireissulta nimittäin. Teimme silloin päiväreissun Altaan Jäämeren rannalle. Muistoissani se oli viehättävä kalastajakylä punaisine tupineen, keskustaa, jos sellaista oli, en muista ollenkaan. Tällä kerralla osuimme uudelle ja upealle Revontulikirkolle, Scandic-hotellille ja AMFI-ostoskeskukselle. Oliko tämä keskusta? Yritin kysellä kauppakeskuksesta ja he sanoivat, ettei täällä tämän kummempaa keskustaa ole. Pohjois-Norjaksi kaupungissa oli varsin värikästä väestöä. Olin hämmentynyt. Emme oikein hahmottaneet koko Altaa, eikä mistään löytynyt ilman nettiä pelkällä puhelimen navigaattorilla info-pistettä.

Alkoi olla jo useiden tuntien matkustamisen jälkeen ihan vähän helvetin nälkä ja sekös alkoi rasittaa kun ei ravintolaa tahtonut löytyä niin millään. Trip Advisor oli onneksi vinkannut noutoruokapaikan juurikin AMFI-kauppakeskuksesta. Odotin ehkä jotain Tukholman Ringenin kaltaista elämystä, mutta vaisummaksi jäi. Noutoruokapaikka Hoftepluss tarjosi kuitenkin aivan mainion poron lihalla täytetyn herkkuleivän ja sieltä löytyi myös yksi englantia taitava, jolta löytyi Altan kartta ja joka kertoi, mihin kannattaa ajella. Hyvä palvelu, kiva ravintola pikaiselle ohikulkumatkalle.

Alkoi olla jo useiden tuntien matkustamisen jälkeen ihan vähän helvetin nälkä ja sekös alkoi rasittaa kun ei ravintolaa tahtonut löytyä niin millään. Trip Advisor oli onneksi vinkannut noutoruokapaikan juurikin AMFI-kauppakeskuksesta. Odotin ehkä jotain Tukholman Ringenin kaltaista elämystä, mutta vaisummaksi jäi. Noutoruokapaikka Hoftepluss tarjosi kuitenkin aivan mainion poron lihalla täytetyn herkkuleivän ja sieltä löytyi myös yksi englantia taitava, jolta löytyi Altan kartta ja joka kertoi, mihin kannattaa ajella. Hyvä palvelu, kiva ravintola pikaiselle ohikulkumatkalle.

Varsinainen maamerkki, Revontulikirkko. Sen kun näkisi talvella pakkasen paukkuessa ja revontulien loimottaessa. Siinäpä tavoitetta, vaikkei Alta muuten tällä kerralla odotuksia täyttänytkään.

Varsinainen maamerkki, Revontulikirkko. Sen kun näkisi talvella pakkasen paukkuessa ja revontulien loimottaessa. Siinäpä tavoitetta, vaikkei Alta muuten tällä kerralla odotuksia täyttänytkään.

Kirkon ovi oli auki, emmekä käyneet, koska reissujalkaa jo vipatti ja edessä oli vielä pitkä matka matkalla Nordkappiin. Tässä kävi nyt vähän niinkuin Puolassa, Krakovassa kerran nuorena kun joku pyhän jonkun, ehkä Marian kirkko jäi katsomatta sisältä ja jälkeenpäin on vain voinut ihmetellä että miksi. Ehkä on palattava Krakovaan, ehkä on palattava Altaan sitten kuitenkin.

Kirkon ovi oli auki, emmekä käyneet, koska reissujalkaa jo vipatti ja edessä oli vielä pitkä matka matkalla Nordkappiin. Tässä kävi nyt vähän niinkuin Puolassa, Krakovassa kerran nuorena kun joku pyhän jonkun, ehkä Marian kirkko jäi katsomatta sisältä ja jälkeenpäin on vain voinut ihmetellä että miksi. Ehkä on palattava Krakovaan, ehkä on palattava Altaan sitten kuitenkin.

Ajelukierroksen Altassa päätti näkymä Jäämerelle. Joko meillä jäi jotain olennaista Altasta näkemättä tai sitten sitä olennaista ei olekaan. Rippileiristä asti olen kuitenkin ajatellut, että Altaan kun joskus vielä pääsisi. Nyt sanoisin, että kaupunki ei ole mikään pakollinen käytävä matkalla Nordkappiin, mutta olisihan se harmittanut, jos olisi jätetty käymättä, kun näin lähellä oltiin. Että ei, ei tänne ole pakko päästä uudestaan, mutta jos se matkalle sattuu, niin annan sille uuden mahdollisuuden.

Ajelukierroksen Altassa päätti näkymä Jäämerelle. Joko meillä jäi jotain olennaista Altasta näkemättä tai sitten sitä olennaista ei olekaan. Rippileiristä asti olen kuitenkin ajatellut, että Altaan kun joskus vielä pääsisi. Nyt sanoisin, että kaupunki ei ole mikään pakollinen käytävä matkalla Nordkappiin, mutta olisihan se harmittanut, jos olisi jätetty käymättä, kun näin lähellä oltiin. Että ei, ei tänne ole pakko päästä uudestaan, mutta jos se matkalle sattuu, niin annan sille uuden mahdollisuuden.

 

Tulitikkutehdas, Tampere

22 perjantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Maisema, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Pispala, Tampere

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...