Avainsanat

, , , , , ,

Praha on tullut melko tutuksi kaikilla niillä kuudella kerralla, jotka siellä olen käynyt. Lyhin reissu on ollut muutamia päiviä ja pisin lähes kolme kuukautta. Asuin sen pisimmän pätkän opiskelija-asuntolassa Zizkovin perukoilla. Sieltä kun johonkin lähti, tuli kulkeneeksi aina Olšanské hřbitovyn eli Olsanyn hautausmaan ohi. Joskus jopa mietin siellä käymistä, mutten ole koskaan käynyt.

Geokätköilyharrastus vei nyt kuitenkin perheeni ja minut sinne Prahan suurimmalle hautausmaalle ja olihan se hieno. Kannattaa ehdottomasti hukata pieni hetki reissusta ja ottaa ratikka tai vihreä metro Flora-kauppakeskuksen tuntumaan, josta pääsee kätevästi hautausmaalle.

Olsanyn hautausmaa perustettiin vuonna 1680, koska ruttoon kuolleille tarvittiin valtavasti hautausmaata. Wikipedian mukaan sinne on haudattu 230 000 ihmistä, siellä on Prahan suurin juutalainen hautausmaa ja 200 kappelihautaa. Ne ovatkin näkemisen arvoisia. Itselleni haluaisin joskus sitten jotain vähän vaatimattomampaa.

Nyt talvellakin melkoisessa pakkasessa muratit vihersivät kauniina. Voin vain kuvitella, kuinka kaunista hautausmaalla on kesällä. Se on varmaan raikas, virkistävä keidas kaupungin kuumuudessa.

Päätön tervehdys.

Vanhan puolen käytävä.

Vierimätön kivi sammaloituu.

Sisäänkynti viimeiseen majapaikkaan.

Hautakammioita laatutietoiselle.