Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: maaliskuu 2015

Huonepakopeli Live Exit Games Turku

30 maanantai Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Peli, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Elämys, Kulttuuri, Matkailu, Turku

Joulupukki toi perheenjäsenelle lahjakortin turkulaiseen Live Exit Games -huonepakopeliin. Lahjakortti oli kahdelle (näppärää) ja tulin onnekseni valikoituneeksi pakotoveriksi.

Room escape -pelissä pelaajat (2-6 henkilöä pelistä riippuen) lukitaan huoneeseen, josta heidän täytyy päästä tunnin sisällä pois. Idea voi olla muukin kuin huoneesta pakeneminen, mutta siihen nimi ainakin viittaa. Peli on ehdottomasti vain aikuisille, ainakin tämä versio.

Kaikki kuvat, mitä pelistä sai otettua. Itse huonetta ei tietenkään saanut kuvata.

Kaikki kuvat, mitä pelistä sai otettua. Itse huonetta ei tietenkään saanut kuvata.

Live Exit Gamesin versiossa pelin nimi on kidnapped, mikä saa jo mielikuvituksen laukkaamaan. On aika jännittävää mennä kerrostaloasuntoon, kun ei oikein tiedä, minne on menossa, mutta kyseessä on kidnappaus. Vapaaehtoisesti. Väistämättäkin mieleen tulee, että mitä jos tämä ei olekaan vain peliä? Järki sanoo, että yritys ei ehkä olisi pystyssä, jos joutuisimme aidosti napatuiksi, mutta silti… Löydämme oikean oven ja meidät päästetään sisälle. Vähän jännittää, eikä tunnelma ole ihan leppoisa. Kuulemme säännöt ja sitten huoneeseen, aika alkaa nyt!

On vaikea kuvailla pelin kulkua paljastamatta mitään huoneesta tai juonesta. Sen vain sanon, että yhteistyöllä pääsimme tunnissa pitkälle, mutta emme loppuun asti. Lavastus on hieno ja tilanteeseen sopiva, tunnelma on saatu luotua todelliseksi. Ennen pelin alkua jännitin, tuleeko lukitun huoneen paniikki, mutta ei tule. On metkaa tutkia paikkoja, vähän kuin olisi toisten nurkissa nuohoamassa. Huoneessa on paljon erilaisia ratkaistavia pulmia ja sieltä löytyy vihjeitä, jotka opastivat eteenpäin.

Ehkä ihanneporukka kidnapped-peliin olisi kolme tai neljä, en tiedä, tuntuu vain siltä. Kaikkien on kuitenkin oltava perillä siitä, mitä muut tekevät ja asioita on pähkäiltävä yhdessä. Yksi asia johtaa toiseen ja kahden porukalla ainakin osa tehtävistä jää vähän vaiheeseen, eikä pelissä pääse eteenpäin. Tarvittaisi useammat aivot ajattelemaan.

Heti tuli pakottava tarve päästä pelaamaan uudestaan. Samaa peliä ei voi pelata toista kertaa tai ainakaan siinä ei ole mitään ideaa, mutta Live Exit Games tarjoaa mahdollisuuden mennä tiirailemaan kavereita, jotka pelaavat peliä. Live Exit Gamesiin on tulossa toinenkin huone, joka toistaiseksi oli vähän vaiheessa. Myös muita pelipaikkoja on ja ymmärtääkseni kaikki ovat erilaisia. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan. Koukkuunhan tähän jäi!

Mikä: Live Exit Games Turku
Missä: Yliopistonkatu 12b, keskusta, Turku
Palvelu: Sopivaa.
Tykkäsinkö: Hillittömästi.
Oliko kallis: Kahden peli 78 €, minusta ei paha ollenkaan.
Menisinkö uudestaan: Kyllä, heti kun mahdollista.
Montako tähteä elämykselle kun 1=pettymys ja 5=älyttömän hyvä: 5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 5

Pakopelipaikkoja:
Live Exit Games Turku (yksi peli, toinen tulossa)
Room Escape Tampere (kaksi peliä)
Escape Room Helsinki, Helsinki (kaksi peliä)
Real-life Room Escape, Turku (yksi peli)

Tottele äitiäs

25 keskiviikko Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Hedelmä, Jälkiruoka, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Resepti

On nimittäin kamalan ikävää muistaa anopille itse kirjoitetulla reseptillä tehtyä jälkiruokaa tarjoillessa ja sen koostumusta (jälkiruoan) ihmetellessä, että äiti taisi reseptiä blogistani lukiessaan mainita, että kannattaa muuttaa se 3 litraa 3 desilitraksi. En muuttanut heti. Ajattelin muuttaa myöhemmin.

Nyt se on muutettu. Äärimmäisen herkullisen limebanaanijälkkärin resepti on nyt oikein. Mene testaamaan!

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

06 perjantai Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Historia, Kirja, Kulttuuri, Wsoy

     Azar kyyhötti pakettiauton aaltopeltilattialla selkä seinää vasten. Auto keikkui epätasaisella kadulla ja sai hänet heittelehtimään sinne tänne. Hän tarttui vapaalla kädellään johonkin joka tuntui kaiteelta. Toinen käsi lepäsi kovalla vatsakummulla, jonka kireys ja supistelu tekivät hengityksestä katkonaista, epäsäännöllistä. – – – Jokainen töyssy ja kuoppa lennätti hänet lapsi vatsassa kohti kattoa jäykkänä, kasvot kivusta irvessä. Silmille kietaistu side oli hiestä kostea.

Kirjan tapahtumat saavat alkunsa Teheranissa, Iranissa vuonna 1983, ei siis niin kovinkaan kauan aikaa sitten. Jakarandapuun lapset on ehkä ensimmäinen lukemani muslimeja käsittelevä kirja. Pääasiassa kaikki islamin uskoon ja muslimeihin liittyvä on vierasta ja siksi kirja avaakin silmiäni. Se opettaa, että islamin uskossa on monia tasoja. Ääriryhmät jäävät tässä kokonaan käsittelemättä, mutta silti huomaa, mikä hurja ero saman uskonnon sisällä on vanhoillisella ja liberaalimmalla näkemyksellä. Kaikki ei ole ollenkaan niin mustavalkoista, kuin olen kuvitellut. Kirjan henkilöt ovat toisinajattelijoita, joita ei tuolloin 80-luvulla kohdeltu kovin hyvin. Uskontoa ei alleviivata ollenkaan. Se on, mutta ei siten kuin olen kuvitellut se aina olevan.

Kirjan nimi ja kansi osuivat silmiini edellisten alennusmyyntien aikoihin.

Kirjan nimi ja kansi osuivat silmiini edellisten alennusmyyntien aikoihin.

Kirja kulkee pääasiassa kahdessa eri ajassa. Osa tapahtumista sijoittuu 2000-luvun alkupuolelle Italiaan ja Iraniin, myöhäisimmät hetket vain muutaman vuoden päähän nykypäivästä. Ja kas, tuolloinkin on toisinajattelijoita, jotka toistavat samaa mitä vanhempansa – eikä heitäkään, edelleenkään, katsota hyvällä.

Hankaluutta ymmärtämiseeni aiheuttavat vieraat nimet. En tiedä aina, onko kyse naisista vai miehistä. Ei sillä tässä kirjassa niinkään ole väliä, mutta joissain kohdissa se aiheuttaa hämmennystä ja sekaannuksia. Viimeinen kappale menee osaltani aika pahasti ohi, kun kuvittelen toisen henkilön sukupuolen väärin ja kesken kaiken tajuan olleeni väärässä. Sitten kun minä ryhdyn menestyskirjailijaksi, niin minä kaikkia ulkomaalaisia lukijoitani varten aion selittää, että kuka on kuka ja mikä on hänen suhteensa kehenkin.

Samoin minua pienesti häiritsee ulkomaan kieli käännetyissä kirjoissa. Se luo tunnelmaa jollain lailla joo, mutta jos sanomia tai sanoja ei ole suomennettu, se häiritsee. Kirjan tapahtumat on nähtävä ja kuultava ajatuksissaan. Ei kohtia monia ole, mutta joitakin kuitenkin.

Teksti on hienoa ja sujuvaa. Se on kuvailevaa, mutta ei takerru yksityiskohtiin. Se on kaunista ja sitä tekee mieli ahmia. Vaikken kasvoja juuri saakaan kuviteltua, niin tunnelmia ja maisemia kyllä. Ja sielunmaisemia. Monessa kohdassa törmään omiin ennakkoluuloihini ja joudun hämmästelemään, voiko elämä Iranissa olla (osittain) niinkin vapaata. Ei niin, että se sillä lailla vapaata olisi kuin meille eurooppalaisille, mutta verrattuna siihen, millainen on mielikuvani. Lisäksi kirjassa kuvataan suurta puolisoiden välistä rakkautta. Se on jotain, mitä en ole osannut jotenkin kuvitella. Ja se on lohdullista.

Leiriin alkoi vähitellen laskeutua kostea hiljaisuus, jonka rikkoivat vain äitien vaimeat äänet kun ne kuiskivat kehtolauluja lastensa korviin. Heidän kuiskeensa kieppui, tanssi ja sekoittui usvaan. Yksi toisensa jälkeen, perhe toisensa jälkeen joukko harveni, ihmiset pujahtivat peittojen alle katselemaan avaraa taivasta jossa tuikki muutama tähti, pilviä jotka leijuivat kaukaisuuteen viehkeästi kuin uniset merenneidot.
     Lapset laskivat tähtiä kunnes nukahtivat. Aikuiset katselivat yllään lipuvia pilviä ja pitivät toisiaan kädestä. Kukaan ei tiennyt, olisiko koti vielä pystyssä kun he seuraavana päivänä palaisivat kaupunkiin. Vai raunioina, säpäleinä, maan tasalla, tunnistamattomaksi muuttuneena.
     Yö hengitti heidän ympärillään eikä paljastanut mitään.

Rakkauden lisäksi käsitellään vankilassa oloa ja väkivaltaa. Sitä, miten ihmisiä vain viedäänn vankiloihin (ja tehdään edelleen), eikä omaiset saa mitään tietoja. Kuulustelut ovat täysin mielivaltaisia, eikä vastauksilla ole väliä. Jonain päivänä omaiset saavat viestin.

     Hän ei ollut enää missään.
     Pöydällä oli paperinpalanen. Ensin se oli vaiti. Myöhemmin se alkoi puhua. Kuolemasta, vaikkakin hiljaa.
     Heidän käskettiin kirjoittaa käsi vapisten:
     Minun miestäni ei ole enää missään.
     Minun vaimoani ei ole enää missään.
     Minun poikaani, minun tytärtäni ei ole enää missään.
     Sillä tavalla kuolema ojennettiin perheelle. Oli paperinpala ja pussi puolillaan elämän sirpaleita, ja pyydettiin kuittaus.

Kirjan kirjoittaja Sahar Delijani asuu puolisonsa kanssa Torinossa, on syntynyt 1983 vankilassa Teheranissa ja kasvanut Kaliforniassa. Kirja perustuu tositapahtumiin Delijanin vanhempien kokemusten pohjalta; aitoihin muistoihin heidän poliittisen aktivisminsa ja vankeutensa ajalta 1980-luvulla. Se siinä onkin niin raastavaa. Kirjassa ei mässäillä yksityiskohdilla, paljon jää oman mielikuvituksen varaan. Se kertoo muistoista, joita ei haluta muistaa, mutta jotka eivät unohdu. Se kertoo elämästä, joka ei mennyt kuten oli suunniteltu. Häpeästä kertoa omista juuristaan. Pelosta, kun ei voi luottaa kehenkään. Se kertoo toivosta ja epätoivosta. Jossain vaiheessa tulen ajatelleeksi, että miksi sitä haluaa lukea dystopiakirjallisuutta, jossa kuvataan yleensä varsin synkkiä tulevaisuudenkuvauksia. Joitakin lukemistani dystopioista voisi verrata tähänkin kirjaan sillä erotuksella, että tämä tarina on totta ja vieläpä tänäkin päivänä.

Kuinka elämmekään niin eri maailmoissa, vaikka samalla pallolla jokainen? Ravintolassa istuessa ei voi tietää, mitä viereisessä pöydässä istuva on kokenut. Kipu, tuska ja tunteet ovat kovin suhteellisia ja toiselle pieni asia on toiselle suuri. Italiaan jo nuorena paennut tapaa hiljattain Iranista paenneen poliittisen pakolaisen, joka kertoo kauheuksista, mitä 2011-vuonna on tapahtunut. Molemmat ovat keskustelusta järkyttyneitä ja uupuneita.

     Tuntuu kuin hänessä olisi kaksi ruumista. Toinen vääntelehtii ja rimpuilee, toinen makaa hiljaa paikoillaan. Kumpikin maailma (Italia ja Iran) saa toisen näyttämään mahdottomalta, kaukaiselta, eri todellisuudelta.
     Pöydästä heidän takaansa kantautuu keskustelunpätkiä kissasta, joka karkasi sen jälkeen kun oli käytetty eläinlääkärillä. Omistaja puhuu valittavalla äänellä. Hän pelkää, ettei kissa tule takaisin. Se on menettänyt luottamuksensa häneen eikä enää yhdistä häntä ruokaan ja turvaan, vaan traumaattiseen kokemukseen eläinlääkärin vastaanotolla. Keskustelu katkeaa kännykän pirahdukseen.

Jakarandapuun lapset jää mieleen moneksi päiväksi ja laittaa todella miettimään. Kirjan lukee melko nopeasti. Se on aihepiiriltään rankka, mutta ei se ainoastaan epätoivoinen ole. Toivoakin on. Toisaalta historia toistaa itseään, näin lyhytkin historia, toisaalta taas uusi sukupolvi voi saada jotain muutosta aikaan, vaikka helppoa se ei ole. Muutos tapahtuu hitaasti, mutta tämän tarinan perusteella se kuitenkin tapahtuu.

Kirjailija: Sahar Delijani
Kirja: Jakarandapuun lapset
Alkuperäinen teos: Children of the Jacaranda Tree (2013)
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-39806-7
Sivuja: 285
Kestäisikö toisen lukemisen: Ehdottomasti, syventäisi kokemusta.
Montako tähteä: ****+

Muuta luettavaa aiheesta:
Hesarin juttu Sahar Delijanista ja kirjasta.
Hyllytontun blogi.
Kirjapolkuni-blogi.
Leena Lumin blogi.

Lounaslukemista

05 torstai Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Kirja, Kulttuuri

Iloisia ja hilpeitä tunnelmia työpaikan kahvihuoneessa...

Iloisia ja hilpeitä tunnelmia työpaikan kahvihuoneessa… Jakarandapuun lapset ja Moskovan enkeli.

Japanilainen Ravintola Koto, Helsinki

03 tiistai Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Ravintola, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Gourmet, Helsinki, Kala, Kulinarismi, Lounas, Ravintola, Sushi

Vietettyämme aamulla pitkähkön aamiaishetken Vanhassa Kauppahallissa, olimme varsin kylläisiä, mutta kaipasimme jotain pientä ennen illan Ravintola Lyon -elämystä. Tarjonta Hotelli Glo Artin naapurustossa Lönnrotinkadulla oli kiitettävä ja kaavailimme annoksen jakoa kahteen joko thaimaalaisessa tai nepalilaisessa. Voiton vei kuitenkin aivan vahingossa silmiin sattunut Japanilainen Ravintola Koto. Vaihtoehdoistamme se näytti kutsuvimmalta ollen myös kutakuinkin täynnä lauantaina klo 16 aikaan. Eikä ihme, kun ravintola on toiminut jo vuodesta 1986 asti ja kokit ovat japanilaisia ammattilaisia.

Mitä on japanilainen ruoka? Onko se jotain muutakin kuin sushia? Jotenkin sen aina ajattelee vain sushina ja riisipalleroita on helppo valita, nyt päädyimme muuhun. Seuralainen pitäytyi raa’assa kalassa valiten lohta riisipedillä, itse lähdin teriyakimarinoituun loheen. Annokset olivat kauniit ja herkulliset, juuri sopivan kokoiset tällaiseksi herkuttelupäivän väliruoaksi. Jos jotain kritiikkiä, niin oma loheni oli ehkä hieman liian kypsä ja maistui paikoittain hieman liikaa kalalta, ja sehän on aina kalalle huono jos se kalalta maistuu… Seuralaisen lohi oli pehmeää kuin sametti. Perään vielä kupponen kahvia ja sen seuraksi sekä laskun kanssa tuli vaikka kuinka monta suklaanamusta. Kahvia kannettiin vielä santsikupillinenkin.

Teriyakimarinoitua lohta.

Teriyakimarinoitua lohta.

Graavilohta ja riisiä. Ei ehkä ihan perinteinen graavilohielämys, vaan jotain parempaa.

Graavilohta ja riisiä. Ei ehkä ihan perinteinen graavilohielämys, vaan jotain parempaa.

Meitä palveli naistarjoilija, joka oli erittäin ystävällinen ja herttainen. Ihana suorastaan. Tyyli oli hienostuneen japanilaistam jotenkin kauniin hentoa, toisin kuin vaikka Tampereella Marusekissa tai Watamissa. Ensimmäisen palvelussa ei ole valittamista, mutta ei se hienostunutta ole.

Ravintolan sisustus oli yksinkertainen, sopiva sekoitus skandinaavista ja japanilaista simppeliyttä. Olimme valmistautuneet nopeaan keskivertolounaaseen, mutta yllätyimme valinnassamme perusteellisesti. Oikein hyvää tuli.

Sakndinaavisjapanilainen yksinkertainen, mutta viihtyisä sisustus.

Skandinaavisjapanilainen yksinkertainen, mutta viihtyisä sisustus.

Yhteystiedot.

Yhteystiedot.

Ravintola: Japanilainen Ravintola Koto
Missä: Lönnrotinkatu 22, Helsinki
Palvelu: Herttaista ja herkkää.
Tykkäsinkö: Jo vain.
Oliko kallis: Annokset olivat molemmat noin 15 euron paikkeilla.
Menisinkö uudestaan: Kyllä varmasti ja maistamaan taas muuta kuin sushia, miksen sitäkin, mutta muu oli hyvää.
Montako tähteä (1-5) kokonaisuudelle japanilaisten ravintoloiden sarjassa: 4,5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 4,5

Maistelumenu Ravintola Lyonissa Helsingissä

03 tiistai Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Ravintola, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Gourmet, Helsinki, Jälkiruoka, Kala, Keitto, Kulinarismi, Liha, Perinteinen, Ravintola

Taivahan vallat sentään, mikä elämys! Miten voisin sen sanoin kuvailla?

Ravintola Lyon näyttää paikalta, johon en olisi tullut astuneeksi sisään vahingossa. Fiiniltä ja kuitenkin ajan hampaan haukkaamalta. Muutaman sattuman summana kuitenkin pääsimme kuitenkin yhteen elämyksellisimmistä illallisista ikinä.

Olimme Helsingissä konsertissa ja kaipasimme ravintolaa jostain läheltä. Ravintola Lyon sijaitsee Mannerheimintiellä oopperataloa vastapäätä, joten sijainti oli mitä mainioin. Seuralaisella sattui olemaan Cityshoppari-kortti, jossa oli etu Lyoniin.

Palataanpa siis siihen pimeään iltaa, jolloin tuskallinen, ylipitkä konsertti on takanapäin ja olemme menossa yli puoli tuntia myöhässä ravintolaan nauttimaan etukäteen tilaamaamme viiden ruokalajin maistelumenua.

Kun avaamme oven, on kuin astuisimme 30 vuotta ajassa taaksepäin johonkin hieman hämyiseen, mutta onneksi ei nykypäivänä savuiseen, kotoisaan, pieneen ravintolaan. Ehkä Pariisissa. Ehkä jossain hiukan syrjemmällä kuitenkin. Ravintola on sisustuksensa puolesta menneessä ajassa ja hyvä niin. Se luo juuri oikeanlaisen tunnelman.

Tunnelmallinen, perinteinen sisustus.

Tunnelmallinen, perinteinen sisustus.

Meidät vastaanottaa rouva omistaja(?), paikalla on myös kaksi tarjoilijaherraa ja ainakin yksi kokki, onko enemmänkin, en tiedä. Henkilökunta on kokonaan suomalaista, mutta voi kuinka hyvin he ranskalaisia muistuttavatkaan. Seurueita ravintolassa on muutama.

Vastaanottotiski.

Vastaanottotiski.

Olemme pahoillamme myöhästymisestämme, olemme myös molemmat toistaiseksi alkoholittomia, joten olemme huonon omantunnon vallassa kun emme voi edullisen tarjouksen kylkeen ottaa muuta kuin vettä. Ensivaikutelma on, että meitä inhotaan ja katsotaan nenän vartta pitkin. Koemme, että tarjoilijamme on hyvin koppava. Saamme alkuun pari kaksi keittiön tervehdystä: riisisipsejä sienidipillä sekä persiljaleipää. Meille tarjotaan leipää korista, jolloin seuralaiseni tekee järkyttävän mokan nostaen leipälautasensa eteensä. Tarjoilija nappaa sen pois toistellen:”Ei, ei, ei, ei, ei, ei! Siihen tulee ruokalautanen!” Koemme olevamme moukkia ja mieleeni palautuu teininä tekemäni reissu Pariisiin, jolloin ravintolassa tarjoilija sai meiltä vanhan (mistähelvetistämesenolisimmetienneet) viiden frangin setelin ja heilutteli sitä kaikkien nähtävillä nauraen halveksuvasti ja nalkuttavan ranskaksi.

Keittiön tervehdyksistä ja leivästä emme pääse kunnolla nauttimaan kun tunnemme olomme vähän epämiellyttäväksi, mutta sitten tilanne jotenkin laukeaa ja annamme mitä herkullisimpien ruokien saapua pöytään ja pääsemme maistelemaan mitä hienostuneimpia makuja. Annokset ovat pieniä ja niitä on varsin runsaasti. Joko tarjoilijan asenne tai oma asenteemme muuttuu ja muovautuu ja alamme nauttia koko kokonaisuudesta. Olen huomaavinani, että muissakin pöydissä tarjoilija olemuksellaan saa aikaan hymyjä, mutta tulen huomaamaan, että hän on ainoastaan valtavan upeasti omassa roolissaan. Kun pääsemme uppoutumaan ruoka-annosten syvempään olemukseen, huomaamme hänen (ja toisen tarjoilijan) valtavan ammattitaidon.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun ravintolassa tarjoilijalta jotain tavallista kysyttäessä vastaukset ovat ympäripyöreitä ja sisällöltään jotain ”en tiedä, mutta ehkä voin kysyä keittiöstä”-tyyppistä, mutta moelmmat tarjoilijat ovat erittäin tietoisia tarjoilemistaan ruoista ja osaavat vastata joka ikiseen kyselyyn. He osaavat kertoa, miten mikäkin osa ruoasta on valmistettu, he tietävät annosta katsoessaan, mitä annos pitää sisällään. He osaavat kuvailla annoksen ja käyttävät aikaa selittämiseen. Heillä ei missään tapauksessa ole kiire pöydästä, vaikka jokaisesta pöydästä jotain kyselläänkin.

Yksi alkuruoista on keitto, jossa on muistaakseni muikun mätiä, perunaa ja kananmunan keltuainen. Keitto on ylettömän herkullista ja ohuet perunalastut rapsakoita ja maukkaita. Suurin yllätys löytyy keiton pohjalta. Siellä on täydellisin ikinä kananmunan keltuainen. Mietimme, miten kummassa se on valmistettu ja meille paljastetaan hämmästyttävä tapa. Se on raakana jäädytetty ja sitten sulatettu öljyssä. Voi mikä koostumus, voi mikä maku!

Keiton alta paljastuu yllätys.

Keiton alta paljastuu yllätys.

Seuraavaksi pöytään kannetaan seuraava alkupala. Se on maukas ja herkullinen härkätartar, tämä tosin ilman munaa. Keskellä on hanhenmaksamousse, pohjalla marjaisa kastike. Ihana kokonaisuus, hyvät maut.

Härkätartar, hanhenmaksamousse ja kaunis asettelu.

Härkätartar, hanhenmaksamousse ja kaunis asettelu.

Seuraavaksi paahdettua kuhaa, todella maukasta vaahtoa ja pisaroittain limekastiketta. Tästä ei paljon kala parane.

Paahdettua kuhaa, fermentoitua valkosipulia (tuo tumma), ja yrttistä ohraa (vihreä osuus).

Paahdettua kuhaa, fermentoitua valkosipulia (tuo tumma), ja yrttistä ohraa (vihreä osuus).

Sitten pieni väliruoka suun raikastamiseksi eli vesimelonia ja suun leveään hymyyn saavaa kirpeän makeaa limevaahtoa. Ihastuttava yhdistelmä. Kevyempi versio taannoin testaamastani banaanit limesiirapissa -annoksesta. Kysyn, mistä nämä vaahdot oikein tulevat, koska ovat niin hämmästyttäviä kun eivät niinkään tunnu, mutta maku täyttää kaikki aistit.

Ihastuttava tarjoilijamme sanoo, että jos haluamme koulutuksen, se maksaa paljon rahaa, mutta kertoo kuitenkin pääpiirteittäin vaahdon valmistuksesta kuten myös sen, että ranskalainenkin keittiö on muuttunut vähän kevyemmäksi. Kun ennen kaikki tehtiin raskaasti voista, niin nyt on siirrytty kevyempään suuntaan. Ja kuitenkin, jokaisen vaahdon pohjana on hyvääkin parempi kastike.

Yllättävä ja raikas yhdistelmä vesimelonia ja sitrusvaahtoa.

Yllättävä ja raikas yhdistelmä vesimelonia ja limevaahtoa.

Ja kas, edeleen eteeme kannetaan pääruokaa. Lautasella on 40 tuntia 48 asteessa hautunut, suussa sulava karitsanniska. Seuranaan sillä on etikkapunajuurilastuja ja mikäli oikein kuulin, laardimoussea. Sopi hienosti kokonaisuuteen, pelkältään vähän erikoisen makuista, mutta eiä sitä pelkältään nautittavaksi lie tarkoitettukaan.

Karitsanniskaa, punajuurta ja laardimoussea, jos oikein kuulin.

Karitsanniskaa, punajuurta ja laardimoussea, jos oikein kuulin.

Pääruoat alkavat olla menneen kesän lumia, on aika siirtyä jalkkäriin… jälkkäreihin. Ensimmäiseksi meille tarjoillaan mannapuuroa voijäätelöllä ja mantelirouheella. Voi veikkoset, jos mannapuuro tältä kotonakin maistuisi, tulisi sitä nautittua huomattavasti useammin. Mistä moinen makumaailma ja kuohkeus?

Mannapuuroa ja voijäätelöä mantelirouheella.

Mannapuuroa ja voijäätelöä mantelirouheella.

Ja niin, ei siinä vielä kaikki. Viimeiseksi ruoaksi hyvä tovi klo 23 jälkeen meille tuodaan kaikkien aikojen suosikkijälkkärini crème brûlée. Tämä poikkeaa aikaisemmista maistamistani sillä, että tämä on maustettu rosmariinilla. Todella hienostunut maku tuo mieleen havun tuoksun.

Rosmariini-crème brûlée ihanilla lisukkeilla.

Rosmariini-crème brûlée ihanilla lisukkeilla.

Käytinköhän arviossani ylisanoja? Ei niitä tämän ravintolan, ruokien ja palvelun kohdalla oikein voi välttää. Illallinen ei ollut ainoastaan illallinen, se oli elämys. Emme keskustelleet toisissa pöydissä istuvien kanssa, mutta koimme jonkinlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta heidän kanssaan. Ehkä siihen vaikutti pöytien läheisyys, ehkä tarjoilijan yhdistävä voima, en tiedä. Palvelu erikoista ja täysin omalaatuista. Ruoka oli huikeaa. Ja ei, emme saaneet viiden ruokalajin menua, kyseessä oli jotain paljon enemmän.

Tein varauksen puhelimessa aiemmin viikolla ja taisin mainita, että olemme Tampereelta tulossa. Minuun teki erittäin suuren vaikutuksen se, että lähtiessämme meidät vielä huomioitiin ja Rouva kysyi:”Oletteko vielä lähdössä Tampereelle vai jäättekö yöksi Helsinkiin?” Pieni juttu, suuri vaikutus.

Hyvästi ihastuttava Lyon, mutta ei iäksi!

Hyvästi ihastuttava Lyon, mutta ei iäksi!

Ilman Cityshoppari-korttia en olisi koskaan tullut menneeksi 43 vuotta toimineeseen Ravintola Lyoniin. Arvostan suuresti yksityistä, ketjuun kuulumatonta ravintolaa, joka on noin kauan toiminut. Arvostan sitä asiantuntemusta ja rakkautta ruokaan, mikä koko henkilökunnasta huokui. Toivon todella, että muutkin, jotka eivät ole Lyonia vielä löytäneet, löytävät sen.

Ravintola: Ravintola Lyon
Missä: Mannerheimintie 56, Oopperaa vastapäätä, Helsinki
Palvelu: Asiantuntevaa, ranskalaishenkistä, taidokasta.
Tykkäsinkö: Aivan mielettömästi.
Oliko kallis: Tarjouksen ansiosta hyvinkin edullinen. Muuten hintataso näyttää korkealta, mutta ruokakin on korkeatasoista.
Menisinkö uudestaan: Ehdottomasti.
Montako tähteä kokonaisuudelle/ruoalle annan asteikolla 1-5: 5 / 5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle/ruoalle asteikolla 1-5: 5 / 5

Tervetuloa kaupunkipuutarhaan

02 maanantai Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Nähtävyys, Näyttely, Tampere

Muistatteko vanhan kulkutautisairaalan? Se on se kammottava hökötys Klingendahlin ja Koulukadun kentän välissä. Siellä asui joskus opiskelijoita ja voi kuinka makeat puitteet oli asunnoissa. Karut ja korkeat huoneet, mahtavat yhteisoleskelutilat.

Vaan mennyttä on se aika, nyt rakennus rapistuu vain. Rakennuksen takapihalta löytyy pieni kierrätyspiste ja mehupuristamo. On siellä jotain muutakin. Siellä on yhteisöllinen kaupunkipuutarha, joka muuttaa muotoaan. Menkääpä katsomaan ja hämmästykää. Ei sieltä hymyilemättä pois pääse.

WP_20150218_15_54_04_ProWP_20150218_15_53_44_ProWP_20150218_16_04_05_ProWP_20150218_16_03_13_ProWP_20150218_15_55_42_ProWP_20150218_16_02_32_ProWP_20150218_15_56_56_ProWP_20150218_15_57_50_ProWP_20150218_15_58_15_ProWP_20150218_15_59_54_Pro

Schwein dining vs. fine dining

01 sunnuntai Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Ravintola, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Helsinki, Kala, Kulinarismi, Liha, Ravintola, Tampere

Kertakaikkiaan, mikä viikonloppu! Kirjotettavaa on niin, että tästä viikosta tunnit loppuu, liekö riittää seuraavassakaan. Teema on kuitenkin sellainen, että on koettu kulttuuria ja ruokailtu vaikka missä ja miten. Ensi viikolla on aika kiristää vyötä ja kukkaron nyöriä.

Perjantai-iltana ohjelmassa oli scwein dining ja lauantaina fine dining, siinäpä eroa kerrakseen. Molemmat omassa sarjassaan mainioita kokemuksia.

Schwein diningia Pork and more -ravintolassa Tampereella.

Schwein diningia Pork and more -ravintolassa Tampereella.

Fine diningia Ravintola Lyonissa Helsingissä.

Fine diningia Ravintola Lyonissa Helsingissä.

Tikli pokkarina on ilmestynyt kauppaan

01 sunnuntai Maa 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kirja

Tässä se on. Tätä olen odottanut. Tikli teki jostain syystä vaikutuksen heti ilmestyttyään, vaikken ole koskaan lukenut Donna Tarttia enkä tiedä tarkemmin, mistä kirja kertoo. Sen vain olen tiennyt, ettei tuollaista tiiliskiveä kovakantisena iltalukemisenaan lue. Ostoksille hoi!

Pokkari-Tikli on saapunut kauppoihin.

Pokkari-Tikli on saapunut kauppoihin.

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...