Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Category Archives: Musiikki

Eva Dahlgren, Tampere-talo 12.10.2016

28 perjantai Lok 2016

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Homoseksuaalisuus, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Tampere, Tampere-Talo, Valokuvin kerrottu

Samalla kun ruotsalaisyhtye Kent on päättänyt ihan kerrassaan viimeisen Helsingin konserttinsa ikinä, on hyvä muistella toisen suuren ruotsalaisnimen, Eva Dahlgrenin konserttia Tampereella.

.

Vuosien varrella on tullut seurattua niin Dahlgrenia kuin hänen puolisoaan, korusuunnittelija Efva Attlingiakin monessa käänteessä. Eva Dahlgrenin konserteissa on käyty niin Helsingissä, Tampereella kuin Turussakin. On ollut yksityiskonsertteja, mutta myös yhteiskonsertteja muiden artistien kanssa. Paras konserttielämys ikinä oli Helsingissä Ravintola Teatterissa, Efva Attlingin Suomen valloituksen 10-vuotisjuhlissa, joissa Dahlgren veti lyhyen ja ytimekkään, intiimin klubikeikan – varsinainen kerran elämässä -elämys.

Nyt edellisestä konsertista on aikaa vallan paljon aikaa ja Suomen muutaman kaupungin kiertue pääsi suorastaan yllättämään. Kaikesta huolimatta paikat lopulta aivan täyteen Tampere-talon saliin saatiin jollain onnen kantamoisella aivan keskeltä, olisikohan ollut riviltä kolme.

Uutta levyä en ollut ymmärtänyt kuunnella ennakkoon, kuin ei seuralaisenikaan. Oikein hienojen uusien kappaleiden lisäksi tuli tuttuun tapaan myös kourallinen takuuvarmoja lempikappaleita. Erona aikaisempiin konsertteihin tämä musiikki oli jotenkin raskaampaa vääntöä. Lavastus oli toisaalta hyvin vaatimaton, mutta valoilla luotiin upeita maisemia ja tunnelmia. Dahlgren kertoikin perehtyneensä muutaman vuoden valokuvausprojektinsa yhteydessä valoon ja valaistukseen. Liekö se vaikuttanut myös konsertin valaistukseen.

.

.

.

.

Eva Dahlgren puhuu aina konserttiensa välispiikit ruotsiksi. Sisäsuomalaista se on joskus harmittanut kun virkamiesruotsinsa paremmin oppineet ovat hyville jutuille naureskelleet ja itsen on vain täytynyt hymähdellä mitäänymmärtämättömänä oikeissa kohdissa, aina myöhässä. Mikä lie kypsyminen tapahtunut minussa, mutta tällä kerralla ymmärsin lähes kaiken. Puheen. Dahlgrenin puheet eivät kuulosta koskaan kovin harjoitelluilta, mutta tulevat luontevasti ja ovat hauskoja, jotain sentään ymmärtänyt olen minäkin. Kaiken kaikkiaan koko Dahlgren on aina vaikuttanut lempeältä, lämpimältä, huumorintajuiselta ja jotenkin suomalaiseen sielunmaisemaan sopivalta artistilta. Ei diivalta eikä tähdeltä,vaan tavalliselta (joskin aika upealta) naiselta, joka vaan sattuu tekemään lauluja ja esittämään ne ihan järkyttävän hyvin.

Nostan hattua moiselle naiselle ja jään odottelemaan seuraavaa konserttia, joka toivottavasti ei anna odottaa itseään niin kauaa kuin tämä antoi.

.

.

.

.

 

Classical Trancelations in Concert, Musiikkitalo, Helsinki

30 tiistai Elo 2016

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Helsinki, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Valokuvin kerrottu

Vieläkin on pää pyörällä ja takaraivossa kumisee Palefacen äänellä ”I can’t get no SLEEEEP!” Männäviikon perjantaina oli Helsingin Musiikkitalolla hillitön, loppuunmyyty konsertti. Vieläpä kaksi kertaa. Se kantoi nimeä Classical Trancelations in Concert.

Musiikkitalon alakerrasta pääsee terassille, missä ainakin ennen tätä konserttia oli varsin rento ja leppoisa tunnelma. Ilta-aurinko paistaa ihanasti. Eiku.

Musiikkitalon alakerrasta pääsee terassille, missä ainakin ennen tätä konserttia oli varsin rento ja leppoisa tunnelma. Ilta-aurinko paistaa ihanasti. Eiku.

Käsiohjelmia jaettiin ilmaiseksi, mainiota. Pysyipä mukana tällainenkin teknoummikko.

Käsiohjelmia jaettiin ilmaiseksi, mainiota. Pysyipä mukana tällainenkin teknoummikko.

Ohjelmisto. Encorekin saatiin, vaikkei sitä listassa lukenut.

Ohjelmisto. Encorekin saatiin, vaikkei sitä listassa lukenut.

Miten kaikki saikaan alkunsa ja päätyi kahdeksi hienoksi loppuunmyydyksi konsertiksi.

Miten kaikki saikaan alkunsa ja päätyi kahdeksi hienoksi loppuunmyydyksi konsertiksi.

Ensikatsaus itse saliin. Hieno ratkaisu tehdä salista areenamainen. Kiinnostaisi tietää, miten ääni kuuluu ja miltä itse show (tämä tai joku muu) tuntuu katsoa tuolta takaparvelta, joka todella on kaiken takana. Paikkoja siellä näytti olevan varsin paljon. Tunnelma juuri ennen ensimmäisiä tahteja on sähköisen odottava.

Ensikatsaus itse saliin. Hieno ratkaisu tehdä salista areenamainen. Kiinnostaisi tietää, miten ääni kuuluu ja miltä itse show (tämä tai joku muu) tuntuu katsoa tuolta takaparvelta, joka todella on kaiken takana. Paikkoja siellä näytti olevan varsin paljon. Tunnelma juuri ennen ensimmäisiä tahteja on sähköisen odottava.

Sekä konsertti että Musiikkitalo tekivät vaikutuksen. En ole koskaan tunnustautunut tanssijytkeen ystäväksi, mutta sinfoniaorkesterin soittamanahan se upposi oikein hyvin. Ehdottomasti kovin veto oli juurikin Faithlessin Insomnia. Silloin yleisö suorastaan räjähti ja aplodeja annettiin seisten.

Salia halkoivat erittäin hienot laservalot ja discopallot pyörivät katossa. Toisaalta valoshowta olisi saanut olla enemmänkin, mutta olisiko siihen sitten turtunut, ehkä. Nyt sitä jäi odottamaan enemmän kuin lapsi karkkia pikkuaskin jälkeen. Ja se kai se parasta onkin.

Upea valaistus laservaloineen loi asianomaista tunnelmaa.

Upea valaistus laservaloineen loi asianomaista tunnelmaa.

Väriloistetta.

Väriloistetta.

Viimeisiä viedään.

Viimeisiä viedään.

Sovitukset olivat hienoja, vaikka tietysti kova bassojytke puuttui. Sitä olisi joissakin kohdissa jotenkin voinut korvata vielä enemmän lyömäsoittimilla, kuten laukaukset Daruden Sandstormissa. Kappaleiden tanssittavuus ja transsiin vaivuttava ominaisuus perustunee pitkälti saman toistoon, kiihtyvään tempoon ja kovenevaan musiikkiin. Akustisissa soittimissa ei pysty nuppia kääntämään kaakkoon, joten äänentaso jäi väkisinkin maltilliseksi, joka tietysti klassiseen orkesterimusiikkiin kuuluukin.

Orkesteri ja sen kapellimestari Klaus Mäkelä eivät seurueemme harmiksi osanneet, ainakaan silminnähden, nauttia saamistaan valtavista suosionosoituksista. Olisimme ehdottomasti kaivanneet koko orkesterin kumarruksia useampaan otteeseen, hehän sen suurimman työn tekivät. Yleisö oli todella vastaanottavaisessa tilassa ja olisi suorastaan janonnut suurempaa kontaktia esiintyjien kanssa. Pienellä kannustuksella, tai ehkä paremminkin luvan antamisella, koko sali olisi tanssinut.

Näin tamperelaisena on vedettävä sen verran kotiinpäin, että muutamaan kertaan tuli mietittyä, että voi kunpa tämä konsertti saataisi Tampereelle Santtu-Matias Rouvalin johdettavaksi, sitten olisi nimittäin peto irti!

Upea elämys kaiken kaikkiaan. Menisinkö toiste, niin kyllä menisin. Esitys on muuten nähtävissä kokonaisena Yle Areenassa vielä vajaan kuukauden. Linkki tässä, senkun klikkaat. Suosittelen lämpimästi!

Näkymä Musiikkitalon sisäänkäynniltä. Tai uloskäynniltä noin niinkuin illan päätteeksi. Älytön viritys, hieno häkkyrä.

Näkymä Musiikkitalon sisäänkäynniltä. Tai uloskäynniltä noin niinkuin illan päätteeksi. Älytön viritys, hieno häkkyrä.

 

Muista aiheista

11 maanantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kulinarismi, Kulttuuri

Kuten usein muulloinkin, päädyn nytkin kirjoittamaan muista aiheista.

Julia Cameron on kirjoittanut kirjan ”Tyhjän paperin nautinto”. Se on hyllyssä, en ole lukenut. Minulla sen sijaan on tyhjän paperin kauhu. Mietin koko päivän, mistä kaikista aiheista minun pitäisi kirjoittaa. Blogikuvakansioni alkaa kohta hidastaa tietokonetta, koska se on täynnä kuvia noista kirjoittamattomista aiheista. Selaan kuvia ja ahdistun. Tuijotan tyhjää tilaa, vilkkuvaa kursoria, mietin, mistä pitikään kirjoittaa. Ja jos keksin, ihmettelen, mitä siitä piti kirjoittaa.

Kirjoista Stoner, Tulevaisuuden Arabi, Voi, maamme Suomi… Näytelmistä, joita ei enää edes esitetä, ravintoloista, joiden ruokaa en enää muista, nippanappa ehkä sen, oliko se hyvä vaiko ei. Näyttelyistä. Resepteistä, joita olen keksinyt tai testinyt. Reissuista joita olen tehnyt tai tekemässä. Pohdinnoista, kuten ”mitä kulttuuri on”. Saatan keksiä päivällä lukemattomia hyviä aiheita ja lauseita ja illalla tuijotan vilkkuvaa viivaa.

Talouteni kanssani jakava ehdotti, että alkaisin käyttää sanelukonetta. Sain sellaisen joulupukilta kun tein päättötyötäni ammattikorkeakoulussa. Laitoin siihen paristot ja kuuntelin. Siellä soi peili menneisyydestä, jouluta 2002. Ikivanha peili isovanhempieni luota, jossa on soittorasia. Peili, jota soitan joka kerta pohjoisessa käydessäni. Siellä sanelukoneessa vuosia sitten edesmennyt isoisäni toivotti hyvää Joulua.

.

Kulttulinaristi on Instagramissa

01 perjantai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

200 kcal, Arvostan, Arvostelen, Bazar, Bon, Gourmet, Gummerus, Helsinki, Herkku, Homoseksuaalisuus, Johnny Kniga, Kirja, Kotimaan matkailu, Kotiruoka, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Like, Matkailu, Museokortti, Nähtävyys, Otava/Seven, Perinteinen, Ravintola, Resepti, Siltala, Tammi, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teos, Turku, Wsoy

Vastustan kuvien käsittelyä, koska kuvan on oltava ihan oikea kuva, joka on aseteltava ja rajattava ja oikeinväritettävä siinä ottotilanteessa. Koska se on valokuvaamista se.

Ja sitten on hittovie käynyt niin, että olen tutustunut Instagrammiin (tai 6Tag-äppiin) ja Microsoft Picture Manageriin ja molemmilla on niin peevelin helppoa niitä kuvia ihan vähän parantaa. Värejä kirkastaa. Horisonttia suoristaa. Vähän vaan valmista filtteriä lisätä. Sumentaa osasia huolettomasti.

Että niin. Jotta josko kivempia kuvia nähdä tahtoo, niin Instagrammissa on Kulttis nyt myös.

Tuosta sinne mene: https://www.instagram.com/kulttulinaristi/
Jos tykkäät, niin ryhdy seuraamaan.

Moni kiitos.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Tampere Filharmonia – Alppien maisemissa

17 torstai Maa 2016

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Konsertti, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Musiikki, Orkesteri, Tampere, Tampere Filharmonia, Tampere-Talo

Vuosi sitten en tiennyt, että ihminen voi harrastaa käyrätorven soittoa. Varsinkaan pieni ihminen. Alamittainen ja alaikäinen.

Kävi niin, että lapseni ainoa harrastustoive oli käyrätorven soitto. Sitä kohti. Ja kyllä, ihminen voi soittaa käyrätorvea, kuten on tuttavapiirissämme käynyt selväksi. Tuttavaperheidemme alle teini-ikäisistä lapsista neljä soittaa käyrätorvea. Emme tienneet heidän kenenkään harrastavan, ennen kuin omamme aloitti harrastuksensa. Ennen sitä soitettiin pianoa (kyllä, pianoa, ei pienoa) ja viulua. Nykyiset luokkakaverit soittavat käyrätorvea(!), harmonikkaa ja lyömäsoittimia (ei pelkkää rumpua, vaan vähän kaikkea. Tästä linkistä valaisevaan osioon, näps).

Olen haaveillut ihan oikeasta Tampere Filhafmonian konsertista, mutta sinne meno on ollut vähän samalla lailla aktiivista, kuin hyvänpäivän tutulle sanottu ”hei pitäis soitella ja nähtäillä, heippa!. Että kiva olisi, mutta on tässä just nin paljo kaikkee kaupassakäyntiä ja sellasta. Ja sitten, PIM, mahdollisuus tarjoiltiin eteen juurikin tämän torviharrastuksen vuoksi. Kyseessä oli 11.3.2016 esitettävä, nuoren lupauksen, venezuelalaisen Rafael Payaren kapellimestaroima, Richard Straussin (1864-1949) säveltämä teos Alppisinfonia op. 64, jossa lavalla (ja sivulehtereillä) oli pikalaskemalla yhtäaikaa 23 käyrätorvistia (osa soittajista muualta kuin Tampere Filharmoniasta). Muutenkin kyseessä oli erittäin harvinainen 120 soittajan jättiorkesteri – vain harvoin tarjolla.

120 soittajan orkesteri (osa vielä piilossa, mutta tulossa myöhemmin sivuparvekkeille. Kyllä Tampere-Talon suuri sali on ylväs ja hieno. Jotain, jota ajan hammas ei ole päässyt puraisemaan.

120 soittajan orkesteri (osa vielä piilossa, mutta tulossa myöhemmin sivuparvekkeille. Kyllä Tampere-Talon suuri sali on ylväs ja hieno. Jotain, jota ajan hammas ei ole päässyt puraisemaan.

Harvemmin klassista kuuntelevalle, pienehkän lapsen kanssa konsertista nautiskelevalle, ensimmäisen (minkä? öö…) näytöksenpuoliajanjonkun Beethovenin pianokonsertto nro 1 C-duuri op. 15 meinasi käydä vähän raskaaksi, vaikka Juilliardista valmistunut, superlahjakas Vikingur Olafsson näppärästi pianistilöikin. Ja sai ihan hillittömät hurraahuudot ja takaisintaputukset. Väliajalle ei meinattu päästä ollenkaan.

Viimein alkoi se suurteos. Sitä kelpasi kuunnella. Kun suuri orkesteri aloitti soittamisen, mahassa oikein väänsi. Siis hyvällä tavalla, niin vaikuttavaa se oli. Teos eteni selkeässä järjestyksessä alkaen yöstä, edeten aurinkgonnousun kautta vuorelle nousuun ja sujuvasti siitä ylöspäin. Oli puroa, kukkaniittyä, vaaroja ja jäätiköitä. Teos kertoi vuorella vietetystä vuorokaudesta ja sai tunnelman hienosti esiin. Oli mukavaa seurata käsiohjelmasta eri vaiheita. Osaksi pysyi hyvin mukana, osaa joutui vähän funtsimaan. Ilman käsiohjelmaa elämys olisi saattanut jäädä hieman vajaaksi.

Mahtavimpia hetkiä olivat jo muutenkin normaalia orkesterikokoonpanoa useampien (8 tai 9) käyrätorvien lisäksi ehkä 14 muunkin saapuminen sivulehtereille. Otaksuin kohdan olevan teoksessa nimellä ”huipulla”. Kaikkein eniten odotin, kuten reaktioista päätellen moent muutkin, ”rajuilma ja myrsky”-osuutta, joka olikin tuulikoneineen (ei sellainen kuin Carolalla Euroviisuissa, vaan rullattava, tuulen ääntä pitävä) ja ukkospelteineen todella vaikuttava.

Kokonaisuus oli siis hieno ja kannustaa lähtemään konserttiin toistekin. Varmastikin on niin, että Filharmonian konserttiin mennään kuuntelemaan musiikkia. Ehkä silmät voi sulkea ja ajautua joihinkin tunnelmiin. En nyt jatkossakaan odottaisi mitään pyrospektaakkelia, mutta ehkä valaistuksella voisi luoda jotain tunnelmia. Voisiko?

Loppuun pieni maistiainen Alppisinfoniasta Berliinin Filharmonian esittämänä:

Vinyylibuumi

31 sunnuntai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kulttuuri, Musiikki

Vaikutti vuosien jälkeen aika makealta, kun kaveri laittoi ihan oikean elpee-levyn soimaan. Siinä oli fiilinkiä. Isäni, vannoutunut musamies, on hänkin ryhtynyt kuuntelemaan jälleen levyjä. Joulun alla, kuinkas sattuikaan, julkaisi Ruotsin lahja maailmalle eli Kent koko tuotantonsa vinyyleinä. Myäs Adelen uusinta myyntiin joulumarkkinoilla niin rivakkaan tahtiin, että taisivat päästä jossain vaiheessa maastamme loppumaan.

Pitihän siihen buumiin lähteä mukaan. Nyt digitaalisen nettiradiosysteemin tilalla on 30 vuotta vanha B&O:n levysoitin radiolla höystettynä. Kävin männäviikolla tekemässä isäni vinyylihyllyssä löytöjä. Siellähän ovat kaikki minunkin vanhat levyni. Omia kokoelmiani selatessani ihmettelin, että on niiden levyjen hankkija ollut sekaisin. Tai ainakin hänellä on ollut todella outo musiikkimaku. Jotkut levyjen kannet synnyttivät sellaisen muisto- ja tunnelmaryöpyn, että päässä heitti.

Muutama lähti pikavilkaisulla mukaankin, etsintöjä tulee jatkaa tuonnempana.

Ihan totta, New Kids On The Blockia levyllä, kyllä vain, nuoret!

Ihan totta, New Kids On The Blockia levyllä, kyllä vain, nuoret!

Oli sitä ruotsalaista musiikkia ennen Kenttejäkin.

Oli sitä ruotsalaista musiikkia ennen Kenttejäkin. ”Till alla mina vänner i Finland en extra låt.”

Voi kyllä herra, boogiekin taittuu.

Voi kyllä herra, boogiekin taittuu.

Kuuntelin aikanaan paljon tuota Roy Orbisonin levyä. Ihanaa musiikkia. Flashdance tuli nähtyä elokuvana yhden jos toisenkin kerran.

Kuuntelin aikanaan paljon tuota Roy Orbisonin levyä. Ihanaa musiikkia. Flashdance tuli nähtyä elokuvana yhden jos toisenkin kerran.

Vähän klassista hyllyyn.

Vähän klassista hyllyyn.

Joku tämänkin on hankkinut. Siinäpä puhallinmusiikkia kerrakseen.

Joku tämänkin on hankkinut. Siinäpä puhallinmusiikkia kerrakseen.

Scandinavian Music Group: Baabel

18 keskiviikko Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Kulttuuri, Musiikki

Pahoittelen, parahin Scandinavian Music Group, että edelleenkin kannan Ultra Bran muistoa vahvasti sydämessäni. Onko se teille taakka vai silta nuoruudesta aikuisuuteen, supermenestyksestä seesteisempään fanittamiseen?

Täytyy myöntää, että Ultra Bran jälkeen tuli aikamoinen tyhjiö, jonka luulin SMG:lla täyttyvän. Ei täyttynyt. Kuuntelin joskus SMG:n ensimmäistä levyä ja petyin, koska se oli mielestäni räminää. Ehkä odotin UB:n toisintoa. Ehkäpä ympyrä sulkeutui kun Ultra Bra nousi lavalle Pekka Haaviston presidentiksileipomisjuhlissa Helsingin jäähallissa. Keikka oli yksi elämäni hienoimpia konserttikokemuksia ja sen jälkeen kai pystyin heittämään hyvästit Ultra Bralle. Siihen asti oli tuntunut liian raskaalta, että ei koskaan enää. Ja sitten näki sen vielä kerran. Voi onnea.

Koskahan löysin teidät sitten SMG:nä uudestaan? En muista, ennen tuota UB:n jäähallikeikkaa kuitenkin. Muistan vain ihan hillittömän keikan ehkä Tampereella Klubilla, jossa näin teidät ensimmäisen kerran lavalla. Ja se oli menoa se. Veikkaisin tämän tapahtuneen tämän vuosikymmenen alkupuolella. Silloin vedettiin kurkut suorana Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana ja Vieläkö soitat banjoa ja Casablancaa… ja montaa muutakin. Seuralaisenikin, joka oli suhtautunut jo UB:han varsin nuivasti, tuli myöntäneeksi, että tässäpä se manio musiikkiryhmä onkin.

Sittemmin olen ollut kiitollinen jokaisesta uudesta levystä, mutta tämä viimeisin, Baabel, on ehkä paras levy ikinä. Enkä nyt tarkoita SMG:n levyistä, vaan kaikista maailman musiikkilevyistä. Tai albumeista, niinkuin sanotaan, tai julkaisuista, kun kaikki on digitaalista, niin digitaalista.

Yleensähän suosikkiyhtyeen uusi levy tutnuu silkalta pettymykseltä. Siinä ei ole mitään tuttua, eikä mitään kappaletta osaa jollottaa läpi. En yleensä osaa edes odottaa uusia levyjä, mutta jostain syystä uuden SMG:n julkiaisu oli päässyt oikein kalenteriini asti. Ja sinä päivänä etsin sen Spotifysta. Ja sinä päivänä marssin Stockmannille ostamaan pikkukajarin, että sain kuunnella uutuutta rauhassa yksin työpaikan kellarissa. Levy oli välittömästi läpihyvä. Raastava. Aidompaa ässämgeetä kuin yksikään heidän levynsä aikaisemmin, jotenkin. Minulle.

Jokainen laulu on puhdasta kultaa. Viimeistään julkaisua seuraavana viikonloppuna rakkauteni kappaleita kohtaan syveni, kun väsyneenä edellisillasta torkuin yksin kotona sohvalla ja levy soi hypnoottisesti läpi uudestaan ja uudestaan. Silloin kappaleet imeytyivät minuun ja muodostivat sieluun loputtoman haikeuden.

Olen pitkään tehnyt kaiken väärin / Ja liekkini sammuttanut / Mutta mikään ei ole vielä mennyttä / Eikä kumpikaan pois nukkunut / Jos maailma loppuisi sadan vuoden päästä niin kuin sanotaan / Voisimme kadota tietäen että kaikki päättyi ajallaan

Palaan vielä sen verran yleiseen, että olen kauhean huono kuuntelemaan sanoja. Arvostan suuresti hienoja melodioita, sydäntäsärkeviä sävelkulkuja, nousuja ja laskuja, kauniita taustoja ja musiikkia kokonaisuutena. Kun on kuunnellut vaikkapa nyt Scandinavian Music Groupia koko päivän taustamusiikkina, joksi se myöskin käy, jää väkisinkin jossain vaiheessa jotain mieleen. Sanoitukset ovat todella kauniita ja Terhi Kokkosen äänellä laulettuna ne iskeytyvät sävelen saattelemina sydämen läpi aina uudestaan ja uudestaan. Tänään kuuntelin vahingossa sanat Balladi 1:n levyltä Manner ja häikäistyin seuraavasta:

Kun on kännissä väärissä juhlissa / kesä on kaikilla /myös ylpeytensä menettäneillä / kun on voitolla päivän päättyessä / kesä on kaikilla / myös kunniastaan luopuneilla
Tietää pian itkevänsä / ettei pitäisi olla tässä / mutta kaiken kauneus lyö hetken ällikällä / kun on kännissä väärissä juhlissa

Kaiken kauneuden hetkellinen ällikällälyönti tuntuu ihastuttavalta.

Scandinavian Music Group on julkaissut vähän monta levyä. Ihastuttava yhtye siinäkin, että muistavat aina silloin tällöin uskollisia kuulijoitaan uudella tuotannolla. Kalkuleerasinkohan oikein, jos väitän, että ovat tehneet historiansa aikana jo 8 levyä? Eikä siinä ole yhtään liikaa, vaikka se alkupään tuotanto vähän vieraammaksi on jäänytkin.

Kuluneina vuosina en ole päässyt yhdellekään keikalle, mutta nyt on liput hankittuna joulukuulle. Mitenkään en malttaisi enää odottaa!

Tulevan vuosineljänneksen kulttuurisuunnitelma

06 perjantai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

HBO, Helsinki, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Musikaali, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri, Televisio, Televisiosarja

Kun katson kalenteria, se näyttää täyteläistä. Kun katson lukemista odottavaa kirjapinoa, se näyttää korkealta. Kun ajattelen asiaa, kaikki tuntuu ihanalta paitsi se, että lauantaina on TTT:llä viimeinen Hevosten keinun esitys ja se nyt sitten jää minulta näkemättä.

Vähintään yhtä surkeana kuin tuire Saleniuksen hahmo kun Hevosten keinua en näe.

Vähintään yhtä surkeana kuin tuire Saleniuksen hahmo kun Hevosten keinua en näe. Kuva Tampereen Työväen Teatteri / Kari Sunnari.

Mutta huoli pois, näitä on luvassa keinusta huolimatta:

Ensi viikolla Maija Vilkkumaan konsertti Helsingissä. Osallistuin Radio Aallon arvontaan ja voitin liput eturivin keikalle itselleni ja seuralaiselle.

Ensi viikolla on myös Nightwishin maailmankiertueen aloituskonsertti Espoon MetroAreenalla. Musiikkilaji ei ole lähimpänä sydäntäni, mutta kiinnostuksella menen kun tilaisuus tarjoutui.

Jos hyvin käy, ensi viikolla on myös Tampereen Teatterissa Sugar – Piukat paikat. Sitä on kehuttu, mutta itsehän suhtaudun komediaan skeptisesti. Yllättäkää minut!

Parin viikon päästä on Helsingissä kauan odotettu Billy Elliot. Pitäisiköhän katsoa leffa uudelleen vai antaa näytelmän johdattaa? Jätän elokuvan myöhempään.

Sitten on Kalevan uimahallissa esitys Halli, The Pool – uimahyppyjä ja hullu hanuri, jossa Karoliina Blackburn, Rosa Meriläinen ja Mansen Molskis hyppivät veteen.

On myös Scandinavian Music Groupin konsertti Klubilla, sitä odotan hurjasti. Uusi levy on nimittäin ällistyttävän hyvä ja SMG livebändinä ihana.

Vain elämää -konserttiinkin on hankittu liput samoin kuin Sorin Sirkuksen joulushowhun, josta aiemmin on jääty paitsi.

Ja sitten vielä kevätpuolella Cheekin Alpa Omega -konsertti ihan täällä Mansessa.

Ja jos vielä jotain teatteriakin kerkeis… Suomen kauneimman tahtoisin TT:llä nähdä ja onhan noita muitakin.

Niin joo, ja HBO:lta aloitin uuden sarjan, Dominion. Siinä paljastuu totuus Herran enkeleistä. Ja se totuus ei vaikuta pilotin perusteella kauniilta.

Kyllä tässä puuhaa piisaa.

Jorma Uotinen: Sous le Ciel de Paris – Teatterikesä 2015

05 keskiviikko Elo 2015

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Hämmästelen, Homoseksuaalisuus, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Tampere, Teatteri, Teatterikesä

Tulin joutuneeksi jopa vähän tahtomattani Tampereen Teatterikesässä Telttaan Jorma Uotisen esitykseen Sous le Ciel de Paris. Se tapahtui tänään keskiviikkona 5.8.2015.

Teatterikesän telttaa on ajan hammas päässyt puraisemaan, mutta silti se on paljon, paljon raikkaampi kuin lukuisat Keskustoria kesäaikaan "koristavat" kaljateltat.

Teatterikesän telttaa on ajan hammas päässyt puraisemaan, mutta silti se on paljon, paljon raikkaampi kuin lukuisat Keskustoria kesäaikaan ”koristavat” kaljateltat.

Tervetuloa Telttaan!

Tervetuloa Telttaan!

No joo, no joo, nimmarinkin, mutta en sentään selfietä.

No joo, no joo, nimmarinkin, mutta en sentään selfietä.

Esitys oli loppuunmyyty, mikä minua hämmensi. Jorma Uotinenhan on näkemykseni mukaan nykytanssija ja ehkä vähän outo – vaikken sinänsä halua laittaa ihmisiä lokeroihin – muttei kuitenkaan erityisemmin kiinnostava. Ja siinähän se. Ja lisäksi, Ranska ja ranskalaisuus ei herätä minussa sen kummempia tuntemuksia kuin Norja ja norjalaisuus. Yleensä ihmiset valahtavat lattiaan, kun vain mainitaankin sana ”ranska”, koska se on romantiikan kieli se ja siitä kuuluukin mennä veltoksi tai jopa villiksi, mutta minussa se ei aiheuta kumpaakaan. Olen muutenkin outo minäkin.

Reilun tunnin verran Uotinen vei meitä eri tunnelmiin. Oli Piafia ranskaksi ja muuta ranskaksi ja jotain myös suomeksi, osa englanniksi. Hillittömät aplodit sai myös Piazzolaksi veikkaamani instrumentaali. Yllättäen kokonaisuus oli kuitenkin aika hieno. Hyvänen aika, mikä ääni!!! Niin matala. Niin syvä. Tunteikaskin ehkä. Ja persoona, ei hassumpi. Olin kokevinani, että hän tuntee syvästi. Tuntee hänet (him) ja hänet (her). Ja kenties myös kaikkea siltä väliltä.
Mietin minä sitäkin, että olisiko innostus sama, jos hän olisi Jorma Kangasalta, samalla äänellä ja olemuksella varustettuna. Olisiko tilaisuus sitten että wau, miten hienoa ja romanttista ja ihmeellistä vai olisiko se että ”painu sinä homo vittuun siitä!”. Olisiko? Miten se olisi? Ihmettelen sitä nykyaikana myös kaikissa muissa kysymyksissä…  Kaikemmaaliman homot ovat suoraan helvetistä ja ihmiskunnalle täysin tarpeettomia, jopa vahingollisia olentoja, mutta tietokoneella (Alan Turing) on kuitenkin kiva katsella muumeja (Tove Jansson), joita pidetään ihan suomalaisina hahmoina, joista olla ylpeitä. Ja paljon muuta. Ja se siitä.

No mutta, kuten sanottu, Ranska tai ranskan kieli ei aiheuta minussa ylimääräisiä värinöitä. Silti Uotinen tulkitsi hienosti useita ranskalaisia (ja suomalaisiakin, teemaan sopivia) kappaleita, joista tutuimpia – ja sitä myöten vaikuttavimpia tottakai – olivat Edith Piafin kappaleet. Kun La Vie en rose lähti soimaan, silmäkulmaan nousi neljäsosakyynel. Non regrette rien, teki vaikutuksen tottakai samoin kuin Padam.

Kuitenkin pankin räjäytti Susanna Haaviston (ainakin minulle) tutuksi tekemä laulu Odotusta Pariisissa. Siinä on laulu, jonka sanat osaan ulkoa. Minkään muun laulun sanoja en sitten osaakaan. Laulussa on kaihoa, odotusta, rakkautta, vääryyttä, oikeutta, mitä vain, mutta voi taivahan vallat se on hieno laulu se! Niin se oli myös Jorma Uotisen esittämänä. Ei riittänyt enää neljäsosakyynel, vaan oli annettava kyynelten vain tulla.
Hieno esitys, yllättävän hieno. Odotin jotain tekotaiteellista skeidulia, mutta hyvää tuppasi tulemaan. Jopa seuralainen, kulttuurin vihaaja, sanoi, ettei tuo nyt hassumpaa ollutkaan. Menisinkö siis uudesttan? No miksikäs en!

Pori Jazz 2015: Kirjurinluoto pe 17.7.

19 sunnuntai Hei 2015

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Pori

Aamulla satoi kuin saavista kaatamalla. Edellisen päivän pikkuinen ripsaus tuntui varsin vaatimattomalta siihen verrattuna. Vaan eipä huolta, sade väistyi ja paiste saapui. Aamiaisella otimme selvää alkuillan esiintyjästä Erlend Oye & The Rainbowsista Spotifyn avulla. Norjalainen Oye on tuttu Kings of Convenience -bändistä. Paitsi minulle, jolle KoC:n on vain nimenä tuttu, mutten osaa mainita ainuttakaan kappaletta. Oyen musiikki kuulosti leppoisalta ja leppoisahan on aurinkoiselle päivälle hyvä.

Konsertti alkoi 16.30, josta myöhästyimme vartin verran. Lisäksi osa ajasta meni paikkaa etsiessä. Porukkaa olikin jo heti paljon enemmän kuin torstaina illemmallakaan. Ei meinannut paikkaa löytyä edes kahdelle, saati sitten kun kahteen pekkaan varasimme tilaa pari tuntia. Kummasti alkoi painetta tontin pienennykseen tuntua vähän joka suunnalta. Itse musiikki oli, kuten oletettukin, leppoisaa, mutta välispiikit tuntuivat vähän vaisuilta. Koko esityskin oli pitkään vaisuhkon oloinen, kunnes musiikki muuttui äänekkäämmäksi ja jotenkin tehokkaammaksi. Saimme kunnian nähdä Oyen konsertin jälkeen aivan lahkeen etäisyydeltä, kun hän käveli retkipeittomme ohi. En tiedä oliko se herttaista vai surullista, että kukaan ei näyttänyt kiinnittävän Norjan pop-prinssiksi tituleerattua kaveria. Paitsi ehkä joku yksi, koska Oyen perässä kulkenut kaveri kuului sanovan, että ”you were recognised”. Hyvä sentään. Ja voihan olla, että joku muukin tunnisti, mutta suomalainen selvin päin on kuitenkin aika häveliäs, eikä käy turhan päiten morjestelemaan.

Sitten, PIM, tuli kello 18.30 ja alkoi brittinaisten putki. Hienon paketin tarjosivat kaikki: Jessie J, Paloma Faith ja Emeli Sandé.

Vähän Jessie J:n uskottavuutta syö se, että hän seuralaiseni mukaan oli aikoinaan suivaantunut naisartistien tavasta esiintyä musiikkivideoilla ja lavalla puolipukeissa. Nyt musiikilta arvostusta kieltämättä vei se, että alkuunsa hän oli pukeutunut alkkareihin ja t-paitaan… tai varmaan olivat jotain muuta ja hienot ja kalliit, mutta siltä näyttivät. Puolen välin paikkeilla hän otti paidan pois ja jäljelle jäi varsin niukka yläosa. Että se siitä kapinasta. Mutta jos unohdetaan vaatteet, kuten oli Jessiellekin päässyt käymään, niin musiikkihan on hienoa ja tuo 1988-vuonna syntynyt naisihminen laulaa jumalattoman hienosti. Vai jumalaisen? Miten vaan, molemmat tarkoittavat samaa.

Jessie J läpinäkyvässä paidassaan.

Jessie J läpinäkyvässä paidassaan.

Miksi, voi miksi heitit vaatteet pois, Jessie J?

Miksi, voi miksi heitit vaatteet pois, Jessie J?

Seuraavana esiintyi Paloma Faith. Hän oli minulle päivän odotetuin artisti. Vähemmän tulee nykyään hankittua cd-levyjä, mutta Paloma Faithia kotoa levyllä löytyy – soitinta ei. Kovasti harmitti juuri tämän esityksen aikana seistä ruokajonossa, mutta jossain vaiheessa oli ihmisen syötävä ja onneksi sentään ruokakioski oli päälavan kuuntelualueen takaosassa mäen päällä, jolloin esitystä pystyi seuraamaan. Muilla päivän esiintyjillä oli kaukaa katsottuna samat lavasteet, mutta Palomapa meni ja vaihtoi lavasteiden värin valkoiseksi. Se olikin varsin katsojaystävällinen lavasteiden väri, koska artisti erottui taustasta. Paloma Faithin pehmeän karkeaa ääntä oli ihana kuunnella, eikä esiintymisessä muutenkaan ollut valitettavaa. PAITSI!!! Missä oli ihan pikkuisen tunnettu kappale New York??? Sitä jäimme seuralaisen kanssa todellakin odottamaan.

Ihana, kaunisäänien Paloma Faith.

Ihana, kaunisäänien Paloma Faith.

Valkoinen, katsojaystävällinen lavastus piirun verran lähempää.

Valkoinen, katsojaystävällinen lavastus piirun verran lähempää.

Illan pääesiintyjänä eli viimeisenä esiintyjänä oli Emeli Sandé, joka on vasta tekemässä toista albumiaan, mutta hittejä löytyy yksi jos toinenkin. Nuoresta iästään (synt. 1989) huolimatta hänestä huokui vankka kokemus. Ehkä se oli asu ja suuri lierihattu, mutta olisin helposti veikannut lähemmäs viisikymppiseksi, ikänsä musiikin parissa työskennelleksi konkariksi.

Valtava määrä festariväkeä lähellä lavaa, takana vielä paljon, paljon enemmän.

Valtava määrä festariväkeä lähellä lavaa, takana vielä paljon, paljon enemmän.

Hienohan se oli, koko ilta. Valtavan taitavia naisartisteja sain kuunnella valtavan hyvässä seurassa. Kun illan viimeinen artisti oli päättänyt shownsa, lähdin seuralaisen kanssa palauttamaan päivän aikana kertyneitä pulloja ja tölkkejä. Pantin hintahan oli 1 € / kpl, joten matkalta oli pakko kerätä vähän muutakin mukaan. Tuli siis osallistuttua ahneuksissaan Kirjurinluodon siivoustalkoisiin, vaikka vasta tiskillä selvisi, ettei vesipulloista saanut panttia. No, osui siihen joku muukin.

Koska lähdimme vasta viimeisten joukossa, näimme sen kauhean roskamäärän, minkä festivaalikansa taaksensa jätti. Mukaan tuli poimittua myös muutama vallan hyvä retkipeitto, koska hankintalistalla on ollut sellainen jo jonkin aikaa. Mutta kyllä sinne vielä vähän jotain jäikin. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä alue seuraavana aamuna. Olisko paikka saatu siivottua siihen mennessä? Varmaankin.

Muualla päivän esiintyjistä:
Jessie J:n esiintymisestä Iltasanomissa
Paloma Faithin esiintymisestä Hesarissa

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...