Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: huhtikuu 2015

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

28 tiistai Huh 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Hämmästelen, Kirja, Kulttuuri, Wsoy

Maaliskuun alussa kuulin Aamulehden jutusta ”Vanhemmat tekivät kaksivuotiaasta tytöstä pojan ja vaativat teininä palaamaan tytöksi”. Vaikutti erikoiselta, mutta erikoisimmalta tuntui se, että tämä oli tapahtunut Afganistanissa, maassa, joka ei hyväksy mitään poikkeavaa ja missä sukupuolijaottelu on viety ehkä pisimmälle maailmassa. Eikä tämä ollut tapahtunut vain yhdessä perheessä, vaan useissa.

Afganistan on maailman pahin paikka olla nainen, koska naisella ei ole mitään arvoa. Tyttöjä synnyttävä nainen on kaikkein arvottomin nainen, koska nainen voi toiveillaan määrätä lapsen sukupuolen ja jos poikia ei ala kuulua, on vika aina naisessa. Nainen ei saa liikkua ulkona ilman miespuolista saattajaa. Koskaan.

Toinen lapsi syntyy maailmaan, jossa häntä odottaa oikeus omistukseen ja ulkomaailmaan. Toisella on syntyessään yksi ainoa etu, jota täytyy tiukasti valvoa ja kontrolloida: kyky synnyttää jonain päivänä omia poikia. Kuten äitinsä ennen häntä, hän on nähnyt päivänvalon paikassa, joka Yhdistyneiden kansakuntien sanojen mukaan on maailman pahin syntymäpaikka. Ja vaarallisin paikka elää naisena.

Kun edellisiä lauseita ajattelee tarkemmin, alkaa ymmärtää, miksi vanhemmat muuttavat tyttölapsensa pojiksi. Näitä lapsia kutsutaan bacha posheiksi.

Ainakin yhden pojan saaminen on täällä pakollista aseman ja maineen turvaamiseksi. Pojaton perhe on vajavainen, ja maassa, jossa ei ole täyttä lain suojaa, sellaista perhettä pidetään myös heikkona ja haavoittuvaisena. Niinpä jokaisen aviovaimon velvollisuus on synnyttää nopeasti poika – se on hänen elämänsä päätarkoitus, ja jos hän ei siihen pysty, muiden mielestä hänessä on selvästi jotain vikaa.

Ryntäsin Suomalaiseen kirjakauppaan hankkimaan Jenny Nordbergin kirjan. Nordberg on toimittaja, joka toi bacha posh -ilmiön julki New York Timesin artikkelissa vuonna 2010. Ahmin kirjan muutamissa päivissä. Aihe oli niiiiin kiinnostava ja teksti mielenkiintoista.

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus

Kirjan kirjoittaja tapaa muissa merkeissä afganistanilaisen naispoliitikon ja melkein heti käy selväksi, että yksi naisen lapsista on bacha posh. Kun kirjailija alkaa selvittää asiaa tarkemmin, tuntuu että seinä nousee pystyyn joka paikassa. Kukaan ei tiedä tästä tavasta mitään. Mutta eipä aikaakaan, kun backa posheja alkaa ilmestyä. Tai ainakin vähän jokainen tuntee jonkun, joka tuntee jonkun…

Siinä elämässä voi lennättää leijaa, juosta niin lujaa kuin pääsee, nauraa hervottomasti, pomppia ylös ja alas, koska se tuntuu hyvältä – – – katsella ihmisiä ulkona kadulla. Voi katsoa heitä silmiin. Voi puhua pelkäämättä ja tulla kuulluksi, välttyä kyselyltä, miksi olet yksin ulkona, mukavissa vaatteissa, joissa voi liikkua vapaasti. Afgaanitytölle se olisi ennenkuulumatonta.

Elämää ja olemista Afganistanissa on vaikea ymmärtää. Eikä sitä voi täysin länsimaisesta näkövinkkelistä ajatellakaan. On ymmärrettävä, ettei suurin osa kansasta osaa lukea. On ymmärrettävä, että kulttuuri on hirvittävän vanha ja sukupolvi toisensa jälkeen toistaa samaa kaavaa. On helppoa ajatella, että miksi naiset eivät vain ryhdy vastarintaan. He eivät voi. He eivät tiedä, että muutakin voisi olla. Ja naisetkin toistavat samaa kaavaa odottaen, että heidän tyttölapsensa toimivat samoin kuin hekin. Naiset nokittelevat toisiaan, jos poikalapsia ei synny. Mutta on ymmärrettävä, että he eivät muusta tiedä eikä heillä ole muuhun mahdollisuutta. Naista ei ole ilman miestä. Mies voi erota naisesta koska vain eikä naiselle jää mitään. Nainen, no, hänkin voi periaatteessa erota, käytännössä ei.

”Tällä hetkellä en ole mitään. En ollut mitään ennenkään enkä ole nyt. En ole koskaan ollut mies enkä nainen. Olin vaimo, ja nyt en enää ole. Kun mieheni vie minulta lapset, en ole enää äiti. Kenelle minulla on arvoa? Osaatko sanoa – kenelle?”

Tuntuu myös, että bacha posh -ilmiötä on vaikea ymmärtää. Miltä tuntuu kun saa koko lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa elää vapaana, kulkea kaduilla, kohdella tyttöjä ja naisia kuten miehet heitä kohtelevat ja sitten yhtäkkiä teini-iän kynnyksellä muuttua takaisin naiseksi rooliin, jota ei ole koskaan oppinut. Kertovat kirjassa, että jos lapsi muutetaan takaisin tytöksi ennen nuoruusikää, hänellä ei ole niin pahoja ongelmia muuttumisessa kuin myöhemmin. Tunnetaan myös tapauksia, jossa nainen on jostain kumman syystä saanut pysyttyä bacha poshina naima- ja lapsentekoikänsä yli, mutta harvinaista se on.

On olemassa ilmaus, jota joskus käytetään avioliittomarkkinoille liian vanhasta bacha poshista. Hän on mardan kheslat: ”kuin mies”. Se voi olla joko tuomio tai kohteliaisuus, jolla ilmaistaan ihalilua sellaista naista kohtaan, jolla on miehen mieli ja voima. – – – Silloin on joka tapauksessa hyödytön naisena. Vasta sitten kun naisen ruumis ei enää ole muiden mielestä sovelias synnytykseen, siitä tulee enemmän hänen omansa.

Ei ilmiö aivan vieras ole länsimaissakaan. Kautta aikojen naiset ovat pukeutuneet miehiksi saavuttaakseen paremman ja vahvemman aseman, välttyäkseen pakkoavioliitoilta tai suojellakseen perheitään tai maitaan. Mitä paremmaksi tasa-arvo kasvaa, sitä vähemmän tarvitaan tällaista vahvempaan rooliin naamioitumista. Eikä kai se ihan poistunut ilmiö ole länsimaissakaan…

Se on tuttua amerikkalaiselle merijalkaväen homosotilaalle, joka on joutunut teeskentelemään heteroa. Se on tuttua juutalaisperheen jäsenille, jotka esiintyivät natsi-Saksassa protestantteina – – – Tunnustetun ja hyväksynyt ryhmän jäseneksi naamioituminen on sekä kumouksellista soluttautumista että myönnytys mahdottomalle rasistisille, seksistiselle tai muulla tavoin erottelevalle järjestelmälle.

Kirja oli ensimmäisiä lukemiani dokumentaarisia kirjoja. Kirjoja, jotka kertovat maailmastamme tällä hetkellä, tänä päivänä. Se oli uskomatonta luettavaa, mutta antoi jälleen perspektiiviä ja ennen kaikkea mahdollisuuden ymmärtää edes hieman niitä naisia, jotka eivät saa elää vapaina kuten me. Ja että he eivät voi sille mitään. Heillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Se maailma on täysin toinen.

Kirjailija: Jenny Nordberg
Kirja: Kabulin tyttöjen salaisuus
Alkuperäinen teos:  The Underground Girls of Kabul
Kustantaja: WSOY
ISBN:  978-951-0-39570-7
Sivuja:  363
Kestäisikö toisen lukemisen:  Suorastaan vaatii sen.
Montako tähteä:  *****

Aiheesta muualla:
Hesarissa
Ylellä
Kirjanurkkaus-blogissa
Kirjainten valtakunnassa -blogissa

Sitruunainen parsapasta Stockmannin reseptillä

27 maanantai Huh 2015

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Juusto, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Resepti, Stockmann

Tartuin tarjoukseen kun vihreää parsaa myytiin Stockalla 1,99 €:lla per nippu. Olin aikeissa päästä helpolla ja tehdä parsaa, kinkkua ja Stockan valmista Hollandaise-kastiketta, mutta jouduin maistatuksen uhriksi ja käänsin kelkkani. Pinnat himaan hevi-osaston tummatukkaiselle, suomea aksentilla puhuvalle stockalaiselle, joka valmisti herkkupastaa maistatukseen leipäosaston kupeessa. Hyvin valmisti. Ihanasti neuvoi ja evästi. Jäin koukkuun.

Ilahdutin perhettäni lauantaisella parsapastalla. Se aiheutti lapselle itkua ja aikuiselle rohkeaa maistamista ja hyväksyvää hymyilyä sille, että itse pasta oli hyvää. Johtunee siitä, että perheeni ei millään tavalla pidä parsasta. En saanut heidän makutottumuksiaan muutettua. Minä taas, minä olin riemuissani. Olin ensimmäisen kerran elämässäni tehnyt täydelliset parsat ja siihen vielä hyvät pastat. Ihanaa, herkullista, maukasta!

Ohje löytyy Stockmannin parsaohjevihkosesta, mutta näin minä sen tekisin hieman muunnellen.

SITRUUNAINEN PARSAPASTA (ainakin) 6:lle henkilölle valmistuu näin:

Kevysti pinnasta kuori 2 nippua vihreää parsaa, napsauta tyven kova osa pois ja pätki parsat suupaloiksi. Keitä parsoja 3-4 min 1 l vedessä, johon lisäät 2 tl suolaa ja 1 tl sokeria niin, että niiden rakenne jää napsakaksi.

Laita keittymään paljon vettä. Suolaa meriveden makuiseksi. Keitä 400-500 g valitsemiasi pastaknölleröitä (esim. Pasta Toscana dischi 110) suositeltu keittoaika.

Pese hyvin 3 sitruunaa. Raasta niistä kuoren keltaisin osa. Kaada pikkukattilaan 1 dl hyvää oliiviöljyä. Lämmitä, älä kiehuta. Lisää sitruunain kuoriraaste sekaan. Hauduta.

Raasta ainakin 200 g parmesaania hienolla terällä.

Jos saat ajoitettua parsat, pastan ja sitruunaöljyn valmistumisen sekä parmesaanin raaston samaan hetkeen, olet guru. Sekoita kaikki keskenään. Purista sekaan maun mukaan sitruunamehua, mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Pöyhi. Nauti heti tuoreeltaan, parin päivän päästä parsa maistuu vähän oudolta.

Sitruunainen parsapasta kattilassa.

Sitruunainen parsapasta kattilassa.

Pisteestä pisteeseen, puuhaa aikuiseen makuun

08 keskiviikko Huh 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Lehti, Peli, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Kirja, Matkailu, Nähtävyys

Isot pojat ja ovat kertoneet ja pikkulinnut laulaneet, että aikuisten askartelu tai siis askartelu aikuisten voimin on hurjan suosittua. Aikaihmiset värittelevät aikuismaisia värityskirjoja, katselevat kotoilu(YÄK)ohjelmia, puuhastelevat ja ährästelevät tyhjänpäiväisiä. Ja sitten mitä vielä!? Piirtävät piirustuksia pisteestä pisteeseen kuin lapsena kun eivät ilmankaan osaa.

Niin että niin mää ajattelin.

Kaikemmoista hullua ajavvietettä.

Kaikemmoista hullua ajavvietettä.

Ja vähän ajattelin myös että mitä mää tämmösellä, kun sain perheenjäseniltäni pääsiäislahjaksi Thomas Pavitten 1000 pistettä kaupungit -kirjan. Sitten luin ohjeet ja otin kynän käteen ja hyvän tähden kun siinä vasta on mukavaa puuhaa! Nytkin on vähän siinä rajoilla, että vieläkö kerkeäiställe illalle ottaa tussin tassuun ja alkaa vetää viivaa.

Parempi vetää viivaa paperiin kun paperilla.

Tutkailin sitä kirjaa ja arvailin pistekuvioista, mikä mikäkin kuva mahtaa olla. Niin sain iloa jo siitä ja siitä vasta iloa sainkin kun ihan ketuilleen menivät ainakin ensimmäiset arviot.

Mikä tämä on? Minusta tämä on se kirkko siinä Moskovassa.

Mikä tämä on? Minusta tämä on se kirkko siinä Moskovassa.

Tällä tavalla sitä viivaa vedetään. Ehkäpä siinä on puu kirkon edessä.

Tällä tavalla sitä viivaa vedetään. Ehkä siinä on puu kirkon edessä.

Ehkä ei ollutkaan kirkko, oli Amsterdam.

Ehkä ei ollutkaan kirkko, oli Amsterdam.

Kyllä on myönnettävä, että muutamia epäonnistumisia on tullut. On saattanut mennä sekaisin pisteet 342 ja 775, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään, mutta kun numeroita vilisee silmissä, niin minkäs teet? Kokonaiskuvaan se vaikuttaa kuitenkin ei mitenkään, joten ilon kautta ja eteenpäin. Hienoa nähdä, mitä yhdellä viivalla saa aikaan kun nähtävyys tai muuten merkittävä kohde toisensa jälkeen paljastuu.

Viivan vetelyn pitäisi olla rentouttavaa ja kyllä siinä ajatus lepääkin. Hartia ja silmä siinä ei lepää, kun niska vinossa pärevalossa pisteitä tihrustaa. Vaikka mitäpä tuosta, minulla on hyvä hieroja.

Kirjailija/tekijä: Thomas Pavitte
Kirja: 1000 pistettä – kaupungit
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
ISBN: 978-952-300-136-7
Sivuja: 20 maailmankuulua maisemaa
Kestäisikö toisen tekemisen: Ehken samoja maisemia piirtäisi uudestaan, mutta seuraavaksi kiinnostaa maailmankuulut muotokuvat.
Montako tähteä: *****

Kaikemmaailmarruokaa

08 keskiviikko Huh 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Lehti, Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Gourmet, Jälkiruoka, Kala, Kasvisruoka, Kirja, Kotiruoka, Kulinarismi, Liha, Resepti, Salaatti, Snack, Stockmann

Hullut päivät ne oli ja meni ja sain kuin sainkin donitsikärryä lukuun ottamatta pidettyä itseni sieltä pois. Vaikkakin, nostan keltaisille päiville hattua, se on valtavan hienosti markkinoitu tapahtuma, josta tulee hankittua kaikkea turhaa. Minä esimerkiksi en tarvitsisi enää ainuttakaan keittokirjaa eikä niitä siellä nyt halvalla edes ollut.

Kävi kuitenkin niin onnekkaasti, että täysi-ikäinen perheenjäsen päätti viettää Hullut päivät -illan enkä voinut olla mainitsematta, että JOS tahtoo vuoden sisällä olevaksi syntymäpäiväkseni hankkia kauan himostelemani AIDON mexikolaisen ruoan keittokirjan, niin siinäpä hänelle vinkki.

Syntymäpäivä ei vielä ollut, mutta kirja tuli. Ja toinen. Ja lehti. Olen yhtä täynnä kiitosta kuin kirjahyllyni täynnä kirjoja: yli laidan.

Kais tiesitte, että tex mex EI OLE mexikolaista? Meksikolainen meksikolaisittain on.

Kais tiesitte, että tex mex EI OLE mexikolaista? Meksikolainen meksikolaisittain on.

Pohjalle oikeat, itse tehdyt maissilätyt ja reseptillä täytettä.

Pohjalle oikeat, itse tehdyt maissilätyt ja reseptillä täytettä.

Hiukkapikkusen pirtsakan värinen kirja odottelemaan kesän grillikautta.

Hiukkapikkusen pirtsakan värinen kirja odottelemaan kesän grillikautta.

Bataattiranskalaiset, ah, ei tarvitse odotella edes grillikauden alkuun.

Bataattiranskalaiset, ah, ei tarvitse odotella edes grillikauden alkuun.

Sokerina pohjalla, pisteenä i:n päällä ja koristeena kakussa: Helsingin sanomain Syö&juo -liitelehti.

Sokerina pohjalla, pisteenä i:n päällä ja koristeena kakussa: Helsingin sanomain Syö&juo -liitelehti.

Donna Tartt: Tikli

08 keskiviikko Huh 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Bon, Kirja, Kulttuuri

Kevyt kevätkirja Tikli tuli selätettyä jälkeen pääsiäisen. Näin järkälemäisen kirjan kovakantisena jo aikaa sitten kaupoissa ja jostain syystä se kiehtoi. En ole lukenut Tarttia enkä tiennyt hittojakaan, mistä kirja kertoi. Kenties se oli siis kiehtova kansikuva. Kansikuvalla on kovasti merkitystä. Kuten viinin, joista en mitään tiedä, valitsen etiketin perusteella, valitsen kirjankin, joista en mitään tiedä, verrattain usein kannen perusteella. Kun kirja ilmestyi alkuvuodesta 2015 pokkarina, ostin sen Suomalaisesta kirjakaupasta heti. Hehkutin onneani pokkarista myyjättärelle ja hän pyysi kertomaan, kun kirja on luettu. Tässä kerron.

Pokkari se on kiva asia, kun sitä voi retuuttaa niin paljon kuin huvittaa.

Pokkari se on kiva asia, kun sitä voi retuuttaa niin paljon kuin huvittaa.

Kun avasin 893-sivuisen kirjan ja näin pienen tekstin, vedin hetken henkeä, enhän ole nopea lukija, tästä tulisi pitkä taival.

Monen monta sivua täynnä pienen pientä tekstiä.

Monen monta sivua täynnä pienen pientä tekstiä.

Onneksi avasin sen nyt uudestaan ottaakseni kuvaa, koska jäin lukemaan sitä alusta. Ensimmäinen kappale nivoikin jännästi teoksen yhteen, sulki ympyrän. Kun aloittelin urakkaani, alku tuntui jotenkin raskaalta. En tahtonut päästä mukaan tarinaan. Melko pitkän aikaa oletin kertojan olevan nainen. On hirvittävän vaikeaa muuttaa henkilön sukupuolta, olemusta, hiusten väriä, mitä tahansa piirrettä kesken kaiken, jos alkujaan on luonut kuvan mieleensä toisin. Olisin säästynyt vaivalta, jos olisin lukenut toiselta sivulta ajatuksella lauseen:

Hotellin henkilökunta liikkui ympäriinsä äänettömin askelin ja puhui vaimealla äänellä, ja heidän katseensa lipuivat ylitseni äänettömästi ikään kuin he eivät näkisi minua kunnolla, huoneen numero 27 MIESTÄ joka ei koskaan tullut alakertaan päivällä.

Alkuunsa kirja oli melkoisen hidastempoinen, jotenkin unenomainen. Tapahtui paljon, mutta silti jotenkin junnattiin paikoillaan. Oli vaikea tietää, onko aikaa kulunut viikko vai vuosi. Kirja kertoi teinipoika-Theosta, jonka maailma mullistui, joka joutui eroon äidistään. Se käsitteli nuoren ihmisen tuskaa tilanteessa, jollaisia tai jonka tapaisia maailmassa on monia. Se kuvasi hienosti nuoren miehen sisäistä taistelua ihmisten keskellä kuitenkin yksin. Se kuvasi elämää pääasiassa New Yorkissa, mutta jonkun vuoden myös muualla.

On kovin vaikea kertoa kirjasta mitään syvällistä paljastamatta sen juonta ja sitähän en halua tehdä. Kirjaa lukiessani mietin paljon aiheen kiinnostavuutta. Kirjassa edettiin yhtä juonta pääasiassa kronologisesti yhdessä ajassa (kerrallaan), monikerroksisuutta ei ollut. Päähenkilö oli koko ajan tapahtumissa mukana.

Kirjan nimi viittaa oikeaan hollantilaisen taidemaalarin Carel Fabritiuksen tauluun nimeltä Tikli. Maalausta analysoidaan kirjassa jonkin verran samoin kuin joitan muitakin teoksia, mikä on tällaiselle taideummikolle varsin kiintoisaa. Kuinka paljon sanomaa voi olla yhdessä pientä lintua esittävässä taulussa. Onko taiteilija itse ajatellut maalaavansa tarinaa vaiko vain maalannut kuvan linnusta? Siinä meille jälkipolville pohdittavaa. Siinä tulkittavaa ja ajateltavaa. Ymmärsin kirjaa lukiessani, että yksi ja sama taulu/valokuva/veistos/koru/mikätahansa tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asioita. Kukin kokee ne tavallaan ja juuri se niissä on niin ainutlaatuista. Toiselle teos herättää vahvoja tunteita ja tunnelmia, pitkiä tarinoita, surua ja iloa, toiselle se on vain kuva linnusta. Mutta mitä se onkin, se sisätlää yhtäkaikki valtavan paljon, yksi pieni taulu. Se sitoo yhteen useiden sukupolvien ihmiset, joille tuo teos on merkinnyt jotain (tai ei mitään).

Mutta kuka tietää, mitä Fabritius tarkoitti? Hänen töitään on jäljellä niin vähän, että on vaikea arvata. Lintu katsoo meitä. Sitä ei ole ihannoitu eikä inhimillistetty. Se on selvästi lintu. Varuillaan, alistunut. Siinä ei ole opetusta eikä kertomusta. Siinä ei ole päättäväisyyttä. On vain kaksinainen kuilu: taiteilijan ja vangitun linnun välillä; hänen linnusta jättämänsä kuvan ja sen välillä miten me linnun kuvan monta sataa vuotta myöhemmin koemme.

Tikli oli kirjassa koko ajan läsnä, se vaikutti hurjasti päähenkilön elämään. Miten, se on luettava kirjasta.

Sen enempää kirjan henkilöitä esittelemättä mainitsen yhden. Theo tutustui nuorena miehenä ukrainalaisvenäläistaustaiseen, kanssaan saman ikäiseen Borikseen. Boris oli puhelias, oikukas, mutta uskollinen ystävä. Kirjan suomentaja Hilkka Pekkanen on tehnyt hienon työn saadessaan Boriksen puheen kuulostamaan venäläisesti murtaen puhutulta englannilta kun kirjaa lukee suomeksi. Useammassa kohdassa oikein hämmästelin, mistä moinen mahtoi johtua. Mikä oli se lauserakenne, millä moinen efekti saatiin aikaan? En keksinyt.

Kirja voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2014. Palkinto myönnetään yhdysvaltalaiselle kirjalle, joka kuvaa elämää Yhdysvalloissa. Ja kyllä, sitä kirja kuvasi. Se oli pääasiassa aika matalavireinen ja vähän ahdistavakin kirja, ei kuitenkaan mitenkään pelottava eikä liioin jännittäväkään. Mietin pitkin urakkaani, että jääkö tästä mitään mieleen. Tiedän, ettei kirja olisi puolisoni mieleen, joten en sitä hänelle suosittele, mutta jostain kuitenkin kumpusi eilen reilun viidentoista minuutin monologi, jonka aikana kerroin hänelle kirjasta kaiken kerrottavan arvoisen. Se oli helppoa kirjan jäsentelyn suhteen ja samalla kun kerroin, tarina syveni itsellenikin. Huomasin, että ilmeisesti se olikin vaikuttava. Ilmeisesti se jäikin hyvin mieleen. Se ei tullut uniin, niinkuin illalla luetut kirjat toisinaan tulevat, mutta ajatuksiin se jäi. Hyvän kerronan tuntee siitä, että kuvat, paikat ja henkilöt piirtyvät mieleen. Hahmoja mielessäni on, samoin paikkoja. Pystyn yhdistämään paikkoihin tunnelmia ja palauttamaan kohtauksia mieleeni. Hyvähän se sitten oli.

Sängyn vieressä odottaa Jumalat juhlivat öisin… saa se hetken odottaa, nyt jotain muuta.

Kirjailija: Donna Tartt
Kirja: Tikli
Alkuperäinen teos: The Goldfinch (2013)
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-41085-1
Sivuja: 893
Kestäisikö toisen lukemisen: Joo, mutta ehkä lukisin vain kohdan sieltä, toisen täältä vähän vielä syventääkseni kokemusta.
Montako tähteä: ****

Muualla Tiklistä:
Yle Areena.
Ilselän blogi.
Kirsin kirjanurkka -blogi.
Hesari.

Kahvila Epilä Länsi-Tampereella

06 maanantai Huh 2015

Posted by Kulttulinaristi in Ravintola, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Kahvila, Kulinarismi, Liha, Lounas, Nähtävyys, Ravintola, Tampere

Useamman kerran olen ajanut ohi Kahvila Epilästä ja jossain vaiheessa se alkoi kiinnostaa. Loman alussa lounashetkeen tarjoutui mahdollisuus ja Kahvila Epilä täytti odotuksemme.

Kahvila Epilässä on aurinkoista sisällä ja ulkona.

Kahvila Epilässä on aurinkoista sisällä ja ulkona.

Viikollista.

Viikollista.

Kahvila on kotoisa ja hyvin siisti. Tunnelma vaikuttaa hyvältä. Olen kuulevinani, että aiemmin aamupäivällä on raksaporukan lounasaika, puolen päivän jälkeen näkyy paikalle saapuvan taksikuskeja. Lisäksi on tavallisia lounastajia ja kaikkia ydistää se, että paikka tuntuu olevan heille tuttu. Minäkin tahdon tuohon sisäpiiriin. Minäkin tahdon tutuksi.

Kahvila on auki aamu kuudesta iltapäivään kello neljään. Aamulla tarjotaan aamiaista ja itse tehtyjä sämpylöitä. Lounasaika on 10.30-14.00.

Lounasnoutopöytä näyttää aivan herkulliselta, mutta leppoisaksi lomalounaaksi valitsemme molemmat Moro-lehden Kummat kuppilat -artikkelissa kehutun hampurilaisen lisäjuustolla. Siinä on kahvilassa tehtyä chilimajoneesia (ei tulista ollenkaan) ja itsetehty pihvi. Se ei olekaan mikään normaali grillissä kengänpohjaksi paistettu lätty vaan hillittömän paksu ja mehevä, erittäin maukas jaukkupihvi. Nam! Annoksessa on myös reippaasti salaattia ja hyvä sämpylä. Hamurilainen on järisyttävän hyvä. Se on aito. Se on oikeaa ruokaa eikä mitään einestä. Ja sen kyllä huomaa. Hampurilaisen hinta on 6,50 lisäjuustolla ja se on aivan toista luokkaa kuin minkä tahansa hampurilaisketjun tusinapulla.

Listalta löytyy vaikka mitä.

Listalta löytyy vaikka mitä.

Järjettömän hyvä hampurilainen.

Järjettömän hyvä hampurilainen.

Niinkuin muka olisi vielä tilaa, päätän ottaa torstain ja loman kunniaksi palan pannaria, kun sitä ilman hernekeittoa saa lisäksi ostaa. Ei petä pannarikaan ja jos oikein muistan, hinta on 50 senttiä palalta.

Pannaria hillolla.

Pannaria hillolla.

Tuskin maltan odottaa seuraavaa visiittiä Kahvila Epilään ja suosittelen lämpimästi, että jokainen muukin tekee sinne pienen kulttuurimatkan. Pihalla on parkkitilaa ja bussipysäkkikin on ihan vieressä. Lähde lounaalle länteen!

Tästä maamerikistä tunnistaa paikan.

Tästä maamerkistä paikan tunnistaa.

Ravintola: Kahvila Epilä
Missä: Pispalan valtatie 116, Epilä, Tampere
Palvelu: Ystävällistä ja leppoisaa.
Tykkäsinkö: Ylenpalttisesti.
Oliko kallis: Ei vähässäkään määrin. Hinta-laatu-suhde on varsin kohdallaan.
Menisinkö uudestaan: Ehdottomasti.
Montako tähteä (1-5) kokonaiselämykselle lounasravintolasarjassa: 5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 5

Salaisuuksin suljettu Tom of Finland

06 maanantai Huh 2015

Posted by Kulttulinaristi in Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Historia, Homoseksuaalisuus, Kulttuuri, Nähtävyys, Näyttely, Tampere, Vapriikki

Museo (Vapriikki) repäisi ja järjesti K-18 -kierroksen viime henkosiaan vetelevässä Tom of Finlandin Salaisuuksin suljettu -näyttelyssä. Näyttely esitteli Touko Laaksosen (1920-1991) kirjeenvaihtoa ja samalla tietysti myös elämää ja taidetta. Näyttely oli esillä Vapriikissa 16.9.2014-29.2015.

Opastus järjestettiin museon sulkemisajan jälkeen ja sinne oli ilmoittauduttava ennakkoon. Ennen ja jälkeen näyttelyn oli mahdollista piipahtaa viinibaarissa tutustumassa Tom of Finlandin töihin kirjojen parissa. Viinibaari on vähän kolkko ja teknisistä ongelmista johtuen musiikkia ei ollut (ainakaan aluksi). En ole perehtynyt aiemmin Tom of Finlandiin, mutta olen tiennyt, että kuvissa on pääasiassa maskuliinisia homoja. En ymmärtänyt aiemmin, että kyseessä tosiaan oli varsin pornoja kuvia ja tarinoita. Oli kuitenkin kiinnostavaa nähdä tuotantoa laidasta laitaan juurikin tuolla viinibaarissa. Itse näyttelyn kuvat olivat varsin kesyjä, sitä luokkaa, mitä olin nähnyt aiemminkin – postimerkkikamaa nimittäin.

Sisäänpääsyyn oikeuttava hopean värinen erikoismerkki.

Sisäänpääsyyn oikeuttava hopean värinen erikoismerkki.

Yllätys oli onnistunut, kun kierroksen vetäjäksi lähti nahka-asuun, koppalakkiin ja lentäjälaseihin pukeutunut nuori mies, joka esitteli itsensä Touko Laaksoseksi. Kierros oli ihan kiinnostava ja minä-muodossa puhunut vetäjä jäi hyvin mieleen. Touko Laaksosen elämänkumppani Nipa jäi käsittääkseni aikanaan vähän pimentoon. Oliko tarkoitus tehdä kunniaa Nipalle, en tiedä, mutta vetäjän lauluesitys ”Sua vain yli kaiken mä rakastan”, tuntui silti hiukan vaivaannuttavalta. Ja vaikka se vaivaannutti, en voi kieltää, etteikö kyyneleet olisi silti nousseet silmiin syvällisempää ajatusta pohtiessani. Kaikkiaan kierros oli liian lyhyt, samoin kuin aika, joksi sai vielä jäädä näyttelyä katsomaan kierroksen jälkeen. Faktaa kuitenkin tuli ja kierroksella nähtiin vähän rohkeampia teoksia. Kirjeet ja kirjeenvaihto jäivät opastuksessa vähäisiksi, mutta ehkä tässä oli kyse koko elämyksestä.

"Tom of Finland"

”Tom of Finland”

Touko Laaksonen oli jo nuorena kiinnostunut maskuliinisista työmiehistä. Hän alkoi piirtää kuvia, joissa miehet olivat alkuunsa hennompia ja vähän neitimäisiä, mutta aikaa myöden korostuivat lihakset ja miehekkyys. 1950-luvulla hän lähetti piiroksiaan amerikkalaiseen Physical Pictorial -lehteen, jolloin hän myös sai lisänimekseen Tom of Finland. Hän oli ja on edelleen yksi tunnetuimmista suomalaisista kuvataiteilijoista ulkomailla. Hänen työnsä ovat yksityiskohtaisia ja valokuvan tarkkoja, usein mallin mukaan piirrettyjä. Vuonna 1990 Suomen sarjakuvaseura myönsi Tom of Finlandille Puupäähatun ansioista sarjakuvapiirtäjänä. Arvostan suuresti rohkeutta olla oma itsensä ja piirtää intohimostaan aikana, jolloin se oli suorastaan vaarallista.

Physique Pictorial ja Puupäähattu.

Physique Pictorial ja Puupäähattu.

Tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvia suoraan mallista.

Tarkkoja ja yksityiskohtaisia kuvia suoraan mallista.

Aikamoisen kohun sai aikaan vuonna 2014 julkaistu Timo Berryn suunnittelema Tom of Finlandin juhlavuoden postimerkki. Sitä myytiin ennakkoon vaikka kuinka paljon, itsekin olen pari arkkia tallettanut talteen tuleville sukupolville. Hienot ja rohkeat postimerkit aiheuttivat jopa adressin keruun niitä vastaan. Höpönlöpön, sanon minä. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Eihän niitä merkkejä ole pakko käyttää – varsinkin kun ovat tarramerkkejä, joita ei voi edes nuolaista!

Luonnoksia postimerkiksi.

Luonnoksia postimerkiksi.

Kohua herättänyt postimerkki.

Kohua herättänyt postimerkki.

Mikä: Salaisuuksin suljettu, Kirjeiden Tom of Finland -näyttely
Missä: Postimuseossa Vapsiikissa, Tampereella
Milloin: 27.3.15, näyttelyn kesto 6.9.2014-29.3.2015
Esillepano: Aika pieni tila paljolle asialle eli vähän ahdas, muuten ihan ookoo.
Tykkäsinkö: Joo, olisin vain kaivannut enemmän aikaa itse näyttelyyn tutustumiseen.
Oliko kallis: 10 € / hlö sisältäen opastuksen.
Menisinkö uudestaan: Menisin perehtymään paremmin itse näyttelyyn, mutta se on myöhästä ny.
Montako tähteä elämykselle kun 1=mitäänsanomaton ja 5=paljon antava: 4-
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 3

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...