Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Category Archives: Televisio

Praha: Zizkovin televisiotorni (Žižkovská televizní věž)

02 maanantai Huh 2018

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Maisema, Matkailu, Nähtävyys, Praha, Valokuvin kerrottu

En tiedä, mikä prahalaisten suhde tänä päivänä on televisiotorniinsa, mutta ennen se oli yksiselitteinen. Sanottiin, että Prahan parhaat näkymät on televisiotornista, koska se on ainoa paikka, johon televisiotorni ei näy. Minusta se on kaikessa rumuudessaan aika uljas osa Prahaa. Osa rakkaan kaupungin silhuettia.

Torni Vinohradyn suunnasta.

Torni Zizkovin suunnasta.

Torni on rakennettu vuosina 1985-1992. Se on 216 metriä korkea, siellä on ravintola, baari ja näköalatasanne. Olen käynyt siellä aiemmin kerran. Kyllä, maisemat olivat mahtavat, mutta itse tornin sisustus oli aika neuvostohenkinen. Muistaisin, ettei siellä ollut oikein mitään. Ehkä joskus kolikkokiikarit.

Praha on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana hurjasti. Oli se ennenkin turistien kyllästämä paikka, mutta nyt se on oikein superturisti. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös torniin ja se on tornille ainoastaan hyvä.

Pääsylipulla pääsee 100 metrin korkeudella olevaan näköalakerrokseen, joka kuvista päätellen on hieno. Hissi oli rikki kun siellä kävimme tällä reissulla, mutta onpa jotain ensi kerralle. Alempaan kerrokseen pääsee ilmaiseksi ja siellä on fine dining -ravintola sekä coctail-baari, johon saa myö jälkkäreitä. Mikäpä sen hienompi tapa aloittaa viikon reissu kun ottaa vähän vauhtia yläilmoista. Ravintolan puolelta avautuu näkymä kaupungiin, baarin puolelta Zizkoviin.

Torni hienossa yövalaistuksessaan.

Maisema baarista Zizkovin suuntaan on ilta-aikaan baareisa. Vaan eipä siellä suunnassa niin mitään nähtävää olekaan. Siis näin yläilmoista. Muuten kaikki mielenkiintoisin nähtävä sijoittuu keskustan sijaan reunamille.

Portaat vessaan ja One Room -hotelliin.

Pelastussuunnitelma.

Tornia kiipesi ennen tsekkiläistaiteilija David Černýn valtavat vauvapatsaat. Harmikseni muutoksen tuulet olivat puhaltaneet vauvat pois, koska kaikessa kummallisuudessaan ne olivat aika makeat. Onneksi patsaista osa löytyi Kampan puistosta Kaarlen sillan kupeesta.

David Černýn vauvat ovat lennähtäneet maahan.

 

Kirja vs. sarja vs. peli

02 torstai Hel 2017

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Peli, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Bazar, Elämys, HBO, KonMari, Kulttuuri, Netflix, PS4, Teatteri, Televisio, Televisiosarja

Kirjoittaminen on jäänyt alkuvuodesta vähälle ja se siksi, kun on tullut paljon iltapuuhaa. Joulupukki toi Play Station 4 -pelikonsolin ja alennusmyynneistä tuli hankittua siihen liikaa hienoja pelejä.

Olen myös saanut aimo pinkan erittäin mielenkiintoisia kirjoja, joita haluaisin lukea kaikkia erikseen ja yhtäaikaa. Eikä siinä vielä kaikki, HBO ja Netflix ovat pullollaan huippusarjoja, joita haluaisin katsoa.

Nämä kaikki sitten vievät aikaa illan viimeisiltä tunneilta, jolloin kirjoittaminen olisi mahdollista. Miten ihmisillä riittää aikaa kaikkeen mukavaan?

KIRJOJA, jotka tahdn ensi tilassa lukea:
Konmarin uusi kirja
Paulo Coelhon Vakooja
Steven Lee Myersin Uusi tsaari, tiiliskivi, joka kertoo Putinista
Ashlee Vancen kirja Elon Muskista
Vege-kirja
Virtaa superfoodeista
Elena Madyn Vaihdokas ja sen jatko-osa, jonka nimeä en muista
Steven Rowley: Lily ja mustekala
Mihaly Csikszentmihalyin Flow, jota joskus luin ihan flowssa ja sitten se jäi jostain syystä kesken
Paul Kalanithin postuumisti julkaistu Henkäys on ilmaa vain
Erik Bertrand Larssenin Paras ja siihen perään Helvetinviikko, joissa opitaan hyvällä tavalla tehokkaiksi. Parasta olen jo aloitellut
Ja sokerina pohjalla, ehkä seuraavana luvussa, uskomatonta mutta totta, jostain syystä ohi vilahtanut, Siilo-kirjailija Hugh Howeyn Hiekka.

Entä se SARJAT sitten?
HBOlta pitäisi katsoa
Continuumin (aikamatkustusta) uusin tuotantokausi
The Mindy Projectia lisää; erittäin hupaisa lääkärisarja
The Magicians, jota on kovasti mainostettu
Real L-word
Big Little Lies
Better things
Divorce
Casual
Vice Principals
Supergirl
Strike Back
…ja koko ajan tulee lisää.
NETFLIXISTÄ kiinnostavat
Downton Abbey, joka joskus jäi kesken
Breaking bad, jota kehuvat
Better Call Saul
The 100
Isänmaan puolesta
Pirunpelto
Matkustajat
24
Call the Midwife
Chef’s Table
3%
Please like me
Under the Dome
Blacklist
Outlander
Lilyhammer

Ja vielä on boxillekin tallennettuna
Elossa24
Blindspot
js
Solsidan

ELOKUVISSA pitäisi käydä, samoin TEATTERIssa ja lukuisissa uusissa ja vanhoissa RAVINTOLOISSA.

PELEISSÄkin on vaikka mitä ajanvietettä, joista tällä hetkellä kesken
Child of Light, kaikkien aikojen suosikkini
The Flame in the Flood, jossa selviydytään tulvamaisemissa
The Last Guardian, jossa poika taistelee jättiläiskoiraörkin kanssa pahilaisia vastaan
Lisäksi kun en itse saa pelivuoroa, seuraan minä räiskintäpelien vastustaja innolla, kun puolisoni räiskii Fallout4-pelissä kaikemmoisiä örkkejä. Se vie nytkin kirjoittamiseltani keskittymistä. Menen siis addiktoitumaan sohvalle.

Että on tässä ihmispololle liikaa mukavaa tekemistä ja kun kaikkea haluaisi, niin lopulta makaa lamaantuneena lattialla ja sylkee kattoon.

Classical Trancelations in Concert, Musiikkitalo, Helsinki

30 tiistai Elo 2016

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Helsinki, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Valokuvin kerrottu

Vieläkin on pää pyörällä ja takaraivossa kumisee Palefacen äänellä ”I can’t get no SLEEEEP!” Männäviikon perjantaina oli Helsingin Musiikkitalolla hillitön, loppuunmyyty konsertti. Vieläpä kaksi kertaa. Se kantoi nimeä Classical Trancelations in Concert.

Musiikkitalon alakerrasta pääsee terassille, missä ainakin ennen tätä konserttia oli varsin rento ja leppoisa tunnelma. Ilta-aurinko paistaa ihanasti. Eiku.

Musiikkitalon alakerrasta pääsee terassille, missä ainakin ennen tätä konserttia oli varsin rento ja leppoisa tunnelma. Ilta-aurinko paistaa ihanasti. Eiku.

Käsiohjelmia jaettiin ilmaiseksi, mainiota. Pysyipä mukana tällainenkin teknoummikko.

Käsiohjelmia jaettiin ilmaiseksi, mainiota. Pysyipä mukana tällainenkin teknoummikko.

Ohjelmisto. Encorekin saatiin, vaikkei sitä listassa lukenut.

Ohjelmisto. Encorekin saatiin, vaikkei sitä listassa lukenut.

Miten kaikki saikaan alkunsa ja päätyi kahdeksi hienoksi loppuunmyydyksi konsertiksi.

Miten kaikki saikaan alkunsa ja päätyi kahdeksi hienoksi loppuunmyydyksi konsertiksi.

Ensikatsaus itse saliin. Hieno ratkaisu tehdä salista areenamainen. Kiinnostaisi tietää, miten ääni kuuluu ja miltä itse show (tämä tai joku muu) tuntuu katsoa tuolta takaparvelta, joka todella on kaiken takana. Paikkoja siellä näytti olevan varsin paljon. Tunnelma juuri ennen ensimmäisiä tahteja on sähköisen odottava.

Ensikatsaus itse saliin. Hieno ratkaisu tehdä salista areenamainen. Kiinnostaisi tietää, miten ääni kuuluu ja miltä itse show (tämä tai joku muu) tuntuu katsoa tuolta takaparvelta, joka todella on kaiken takana. Paikkoja siellä näytti olevan varsin paljon. Tunnelma juuri ennen ensimmäisiä tahteja on sähköisen odottava.

Sekä konsertti että Musiikkitalo tekivät vaikutuksen. En ole koskaan tunnustautunut tanssijytkeen ystäväksi, mutta sinfoniaorkesterin soittamanahan se upposi oikein hyvin. Ehdottomasti kovin veto oli juurikin Faithlessin Insomnia. Silloin yleisö suorastaan räjähti ja aplodeja annettiin seisten.

Salia halkoivat erittäin hienot laservalot ja discopallot pyörivät katossa. Toisaalta valoshowta olisi saanut olla enemmänkin, mutta olisiko siihen sitten turtunut, ehkä. Nyt sitä jäi odottamaan enemmän kuin lapsi karkkia pikkuaskin jälkeen. Ja se kai se parasta onkin.

Upea valaistus laservaloineen loi asianomaista tunnelmaa.

Upea valaistus laservaloineen loi asianomaista tunnelmaa.

Väriloistetta.

Väriloistetta.

Viimeisiä viedään.

Viimeisiä viedään.

Sovitukset olivat hienoja, vaikka tietysti kova bassojytke puuttui. Sitä olisi joissakin kohdissa jotenkin voinut korvata vielä enemmän lyömäsoittimilla, kuten laukaukset Daruden Sandstormissa. Kappaleiden tanssittavuus ja transsiin vaivuttava ominaisuus perustunee pitkälti saman toistoon, kiihtyvään tempoon ja kovenevaan musiikkiin. Akustisissa soittimissa ei pysty nuppia kääntämään kaakkoon, joten äänentaso jäi väkisinkin maltilliseksi, joka tietysti klassiseen orkesterimusiikkiin kuuluukin.

Orkesteri ja sen kapellimestari Klaus Mäkelä eivät seurueemme harmiksi osanneet, ainakaan silminnähden, nauttia saamistaan valtavista suosionosoituksista. Olisimme ehdottomasti kaivanneet koko orkesterin kumarruksia useampaan otteeseen, hehän sen suurimman työn tekivät. Yleisö oli todella vastaanottavaisessa tilassa ja olisi suorastaan janonnut suurempaa kontaktia esiintyjien kanssa. Pienellä kannustuksella, tai ehkä paremminkin luvan antamisella, koko sali olisi tanssinut.

Näin tamperelaisena on vedettävä sen verran kotiinpäin, että muutamaan kertaan tuli mietittyä, että voi kunpa tämä konsertti saataisi Tampereelle Santtu-Matias Rouvalin johdettavaksi, sitten olisi nimittäin peto irti!

Upea elämys kaiken kaikkiaan. Menisinkö toiste, niin kyllä menisin. Esitys on muuten nähtävissä kokonaisena Yle Areenassa vielä vajaan kuukauden. Linkki tässä, senkun klikkaat. Suosittelen lämpimästi!

Näkymä Musiikkitalon sisäänkäynniltä. Tai uloskäynniltä noin niinkuin illan päätteeksi. Älytön viritys, hieno häkkyrä.

Näkymä Musiikkitalon sisäänkäynniltä. Tai uloskäynniltä noin niinkuin illan päätteeksi. Älytön viritys, hieno häkkyrä.

 

Muista aiheista

11 maanantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kulinarismi, Kulttuuri

Kuten usein muulloinkin, päädyn nytkin kirjoittamaan muista aiheista.

Julia Cameron on kirjoittanut kirjan ”Tyhjän paperin nautinto”. Se on hyllyssä, en ole lukenut. Minulla sen sijaan on tyhjän paperin kauhu. Mietin koko päivän, mistä kaikista aiheista minun pitäisi kirjoittaa. Blogikuvakansioni alkaa kohta hidastaa tietokonetta, koska se on täynnä kuvia noista kirjoittamattomista aiheista. Selaan kuvia ja ahdistun. Tuijotan tyhjää tilaa, vilkkuvaa kursoria, mietin, mistä pitikään kirjoittaa. Ja jos keksin, ihmettelen, mitä siitä piti kirjoittaa.

Kirjoista Stoner, Tulevaisuuden Arabi, Voi, maamme Suomi… Näytelmistä, joita ei enää edes esitetä, ravintoloista, joiden ruokaa en enää muista, nippanappa ehkä sen, oliko se hyvä vaiko ei. Näyttelyistä. Resepteistä, joita olen keksinyt tai testinyt. Reissuista joita olen tehnyt tai tekemässä. Pohdinnoista, kuten ”mitä kulttuuri on”. Saatan keksiä päivällä lukemattomia hyviä aiheita ja lauseita ja illalla tuijotan vilkkuvaa viivaa.

Talouteni kanssani jakava ehdotti, että alkaisin käyttää sanelukonetta. Sain sellaisen joulupukilta kun tein päättötyötäni ammattikorkeakoulussa. Laitoin siihen paristot ja kuuntelin. Siellä soi peili menneisyydestä, jouluta 2002. Ikivanha peili isovanhempieni luota, jossa on soittorasia. Peili, jota soitan joka kerta pohjoisessa käydessäni. Siellä sanelukoneessa vuosia sitten edesmennyt isoisäni toivotti hyvää Joulua.

.

Elisa Heilala: Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät

17 sunnuntai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Kirjallisuus, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elokuva, Kirja, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri, Televisio

Vähemmän on tullut luettua elämäkertoja. Oikein kun mietin, niin olisiko Tove Janssonin elämäkerta ainoa. Pääsin seuraamaan Heikki Kinnusen kirjan julkaisutilaisuutta, joka oli Tampereen Komediateatterissa, jossa Heikki Kinnunen esittää parhaillaan Tähteä näytelmässä Pukija. Siksi myös tulin lukeneeksi kirjan.

Heikki Kinnusen elämäkerta narikassa.

Heikki Kinnusen elämäkerta narikassa.

Kaikkihan Kinnusen tuntevat telkkarista, mutta harvoin tulee ajateltua, että telkkari- ja elokuvanäyttelijät esiintyvät teatterissakin. Ja Heikki Kinnunen on esiintynyt siellä vähän paljon. Hän ei ole koskaan sanonut työlle ei, jos siis aikaa on riittänyt. Jokaisen roolin, niin pienen kuin suurenkin, hän on näytellyt yhtä suurella intohimolla. Rakkaudesta lajiin.

Kinnusen puoliso Marianne Pietiläinen kertoo Kinnusen valmistautuvan rooleihin antaumuksella ja aina kutakuinkin samalla tavalla:”Heikillä roolin kehittäminen alkaa lukemisesta. Se lukee hirveästi tekstejään, sillä on aina tuolin vieressä teksti ja sudoku ja telkkari auki. Sillä on tapana, että se ei lue vain omia repliikkejään, vaan se lukee aina koko plarin. Niin se tietää, mitä kaverit tekee.”

Yksi Heikki Kinnusen tunnetuimpia teatterirooleja on Leea Klemolan Kokkola- ja Kohti kylmempää -näytelmistä tuttu Marja-Terttu, jota Kinnunen ei ainoastaan näytellyt, vaan joka Kinnunen oli. Klemola kuvaakin Kinnusen olevan äärimmäisen kunnianhimoinen työssään sillä tavalla, että ”se kunnianhimoisuus tuottaa hänelle suurta iloa, että se on sen elämä. Näytteleminen on sen elämä. Se tekee työtä aamusta iltaan, hartaudella ja aidolla uteliaisuudella.” Heikki Kinnunen täytti juuri 70 vuotta ja näyttelee edelleen.

Kirjassa äänen saavat monet Heikki Kinnusen tuttavat. Siinä ruoditaan myös taloussotkuja, joiden vuoksi näyttelijä aikanaan nousi otsikoihin ja joista hän vieläkin kärsii.

Kinnunen on tehnyt paljon, onnistunut paljon ja epäonnistunutkin. Pääasiassa ollaan kuitenkin varmasti reilusti ynnän puolella. Entinen puoliso Satu Silvo kertoo kirjassa, että ”Heikin tapa käsitellä epäonnistumisia oli erilainen, se ei ollut ihan ranteet auki: se tuli kotiin esityksestä ja sanoi, että huh huh, tänään oli hirveetä paskaa, tästä ei oo kuin tie ylöspäin. Se oli ihan mahtavaa!”

Kirja Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät kertoo siis Kinnusen teatteriurasta toki televisiota ja elokuvia unohtamatta. Yksityiselämää ei niinkään ruodita ja liekö se tarpeenkaan. Kirja piirtää Kinnusesta tavallisen, ahkeran ja työteliään suomalaisen miehen kuvan. Sellaisen, joka arvostaa omaa työtään, muttei suuresta julkisuudesta huolimatta nosta itseään ja omaa tekemistään muiden yli. Hän nimenomaan painottaa kaikessa työssä yhteistyön voimaa. Niinpä, ei sitä teatteria pelkällä näyttelijällä olisi, tangoon tarvitaan aina kaksi.

”Kerran jouduin sanomaan eräälle näyttämömiehelle, se tuli tupakkahuoneeseen ja totes mulle, että teillä ei oo tänään kuin puoli salia. Minä kysyin, että missäs sä oikein olet töissä, eikös se ole niin, että meillä ei ole kuin puoli salia! Ei teatteri ole vain meidän näyttelijöiden. Jos meillä ei ole kuin puoli salia, niin se on kaikkien huoli. Jos katsomossa ei ole ketään, niin kaikilta loppuu leipä. Se on näin yksinkertaista.”

Kaikki sitaatit on lainattu suoraan kirjasta.

Kirja oli varsin mielenkiintoista luettavaa. Ihan yllätyin. Kivasti kirjoitettua ja helposti etenevää. Ehkä tämä innostaa jonkun toisenkin elämäkerran lukuun, mene ja tiedä.

Kirjailijan ja näyttelijän omistuskirjoitukset.

Kirjailijan ja näyttelijän omistuskirjoitukset.

Kirjailija: Elisa Heilala
Kirja:
Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja:
–
Kustantaja:
Kustannusosakeyhtiö Tammi
ISBN:
978-951-31-8737-8
Sivuja:
335
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta julkistamistilauudessa.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Paikoittain saattaisin lukeakin uudelleen.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
No ei kai sentään.
Montako tähteä:
***+

Kulttulinaristi on Instagramissa

01 perjantai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

200 kcal, Arvostan, Arvostelen, Bazar, Bon, Gourmet, Gummerus, Helsinki, Herkku, Homoseksuaalisuus, Johnny Kniga, Kirja, Kotimaan matkailu, Kotiruoka, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Like, Matkailu, Museokortti, Nähtävyys, Otava/Seven, Perinteinen, Ravintola, Resepti, Siltala, Tammi, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teos, Turku, Wsoy

Vastustan kuvien käsittelyä, koska kuvan on oltava ihan oikea kuva, joka on aseteltava ja rajattava ja oikeinväritettävä siinä ottotilanteessa. Koska se on valokuvaamista se.

Ja sitten on hittovie käynyt niin, että olen tutustunut Instagrammiin (tai 6Tag-äppiin) ja Microsoft Picture Manageriin ja molemmilla on niin peevelin helppoa niitä kuvia ihan vähän parantaa. Värejä kirkastaa. Horisonttia suoristaa. Vähän vaan valmista filtteriä lisätä. Sumentaa osasia huolettomasti.

Että niin. Jotta josko kivempia kuvia nähdä tahtoo, niin Instagrammissa on Kulttis nyt myös.

Tuosta sinne mene: https://www.instagram.com/kulttulinaristi/
Jos tykkäät, niin ryhdy seuraamaan.

Moni kiitos.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Must on tullu euroviisuhullu

02 tiistai Kes 2015

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Hämmästelen, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Televisio

Euroviisut on tullut useimmiten katsottua ja Lordi aikanaan sai kansallistunteen heräämään. Kuitenkaan silloinkaan sitten ei tullut mentyä viisuihin, vaikka olivat ihan tässä samassa maassa.

Tänä vuonna ystävätär kutsui minut facebookin salaiseen Euroviisuäänestysryhmään, johon melkein en halunnut kuulua kun ajattelin, ettei minusta ole sellaiseen oikeiden fanien kanssa nettihengailuun.

Ja mitä tapahtui? Istua kökötin semifinaalit ja finaalin kännykk kädessä arvostellen lauluja tuntemattomien ihmisten kanssa ja voi kuinka se oli hauskaa. Pääsi myös käymään niin, että kappaleet tuli kuunneltua, katseltua ja elettyä jotenkin intensiivisemmin.

Nyt kun tarkastelen listaani jäkikäteen, olen ihan että wooot, muistin antaneeni varsin erilaiset pisteet. Josko tämän parin viikon luukutuksen jälkeen arvostelisin uudestaan, pisteytykset muuttuisivat kyllä joo.

Nyt kun tarkastelen listaani jäkikäteen, olen ihan että wooot, muistin antaneeni varsin erilaiset pisteet. Josko tämän parin viikon luukutuksen jälkeen arvostelisin uudestaan, pisteytykset muuttuisivat kyllä joo.

Entä mitä nyt? Kuuntelen viisuja töissä ja kotona ja jälkikasvuni jollottaa tauotta Grande Amorea. Lenkkeilen myös muutamien viisukappaleiden tahdissa. Onko tämä vaarillasta? Tarttuuko tämä? Jostain se minuunkin tarttui.

PS. Mikäli ensi vuonna on repäisevämpiä kappaleita eikä tuollaisia helposti kuuneltavia, melodisia ballaadeja, niin siirryn sitten taas taustalle.

Perheateria, elBulli, elBulli ja viimeisen kerran elBulli

17 tiistai Hel 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Ravintola, Resepti, Ruoka, Televisio

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Ferran Adrià, Hämmästelen, Kirja, Kotiruoka, Kulinarismi, Lounas, Ravintola, Resepti, Stockmann, Televisio, Teos

Olen ollut laiskistuneessa tilassa, joten iltani olen pyhittänyt tesviissiolle. Pari päivää sitten oli kuitenkin päiväkin ja koska on niin kamalaa, että kaupat pitävät oviaan auki sunnuntainakin, tulin vahingossa joutuneeksi Akateemiseen kirjakauppaan. Osa perheestä osti uutta Potkua proteiinista -kirjaa, osa Aku Ankan taskukirjaa ja minä tyydyin ihastelemaan teosta Perheateria – Kokkaa kotona Ferran Adriàn kanssa (Herkullista kotiruokaa legendaarisen elBulli-ravintolan tapaan). Hienon oloinen kirja oli se. Sinne jäi siltikin.

Perheateria.

Perheateria.

Sitten tuli eilinen ja jälleen laiskistuin tesviission ääreen, kunnes virkistyin. Jouduin sattumalta Yle Teemalle ja sieltähän tuli dokumentti elBullin viimeisestä ateriasta. Heramujjee. Kyllähän tiedätte, tiedättehän kyllä elBullin? Se oli monena vuonna maailman parhaaksi rankattu ravintola, jolla oli kolme Michelin-tähteä. Ravintola sulki ovensa vuonna 2011 ollessaan huipulla. Ohjelmassa sanottiinkin hienosti, että parempi tappaa elBulli kuin kuolla sen kanssa. Niin, huipulta kai ei ole tietä kuin yhteen suuntaan.

Dokumentissa valmisteltiin ravintolan viimeistä illallista. Se oli 50 ruokalajin illallinen. Ohjelmassa kuvattiin valmisteluja, suunnittelua, koko iltaa. Kokkeja keittiössä oli kymmeniä ja ruoka-annokset aivan hillittömiä. Pieniä siis, mutta paljon ja ihmeellisiä. Ravintolan viimeiseksi reseptiksi jäi persikkamelba. Sinänsä ei kuulosta ihmeelliseltä, mutta olisittepa nähneet sen. Tai no, vielä on vajaa kuukausi aikaa nähdä se Yle Areenasta, sinne siis tästä. Yksi osa annoksesta oli silikonimuotissa valmistetut persikan kiveltä näyttävät herkut. Oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naaa. Enemmänkin olisin halunnut nähdä niitä annoksia ja kuulla niistä enemmän. Pidin silti dokumentista sen verran, että kyyneltä sain olla pyyhkäisemässä useampaankin kertaan.

ElBulli-tyyppisten ruokien äärellä voi ihmetellä, meneekö homma vähän ruoalla leikkimiseksi, MUTTA näen asian nyt toisin. Intohimoisesti työhönsä suhtautuvat ruoka-alan ammattilaiset tekevät ruoka-aineista ihmeitä kaikkia aineksia arvostaen. Ruokaa arvostaen. Ei se leikkimistä ole, vaan onhan siinä jotain hienoa!

Eilisestä liikuttuneena ja koskettuneena jouduin tänään palaamaan sinne Akateemiselle poimimaan omaan hyllyyni Perheateria-kirjan. ElBullin henkilökunnalla oli tapana kokoontua porukalla syömään ennen työvuoron alkamista. Veikkaisin, ettei ruoassa ole ollut valittamista… Henkilökunta kutsui hetkeä perheateriaksi. Kirja on ensimmäinen Ferran Adriàn kirja kotikokeille. Selailin sitä tämän illan ja hyvältä näyttää.

Kirja koostuu ateriakokonaisuuksista ja alussa luvataan, että jos jokaisen reseptin tekee ja hankkii tarvittavat ainekset, on kirjan kokonaan kokattuaan tullut hankkineeksi varsin kattavat sisällöt kaappeihinsa. Nyt tuleekin mieleen, että pitäisi ehkä hävittää kaikki, mitä kaapeista löytyy ja aloittaa alusta. Ei olisi mitään turhaa… Jokaisen kokonaisuuden alussa on selkeät kuvat siitä, mitä kaikkiin kolmeen ruokalajiin tarvitaan sekä aikataulu, jonka mukaan ruoan eri vaiheet valmistetaan. Valmiit menut saa useimmiten valmistettua 0,5-2 tunnissa, lupaavat kirjassa. Mielenkiintoista. Ohjeet ovat hillittömän selkeät kuvineen päivineen ja kokonaismenuluettelon lisäksi kaikki ruoat on listattu myös sen mukaan, ovatko alku-, pää- vai jälkiruokia ja mistä koostuvat. Niistä on helppo valita sopiva kokonaisuus. Reseptit on laskettu kahdelle, kuudelle, 20:lle ja 75:lle henkilölle.

Älyttömän selkeät kuvat aineksista ja määristä.

Älyttömän selkeät kuvat aineksista ja määristä.

Tuskin maltan odottaa, että pääsen ylihuomenna keittelemään 10 luomukanasta kanalientä ja viikonloppuna testaamaan, miten Samettinen valkosipulikeitto taipuu omassa ja sukulaisten suussa.

Samettinen valkosipulikeitto.

Samettinen valkosipulikeitto.

Loppuun vielä linkit elBulli-Wikipedioihin suomeksi ja englanniksi. Pari kivaa knoppitietoa, jos et jaksa selata Wikipediaa. Keskimääräinen ateriahinta elBullissa oli n. 250 €. Silti ravintola teki tappiota. Ravintola oli auki vain noin puolet vuodesta ja varaukset seuraavalle vuodelle otettiin vuoden viimeisen aukiolopäivän jälkeen. Vuodessa asiakkaita oli 8000, mutta halukkaita 2 000 000. Kaksi miljoonaa. Siis kaksi miljoonaa!

Keep calm and ukulele on!

22 torstai Tam 2015

Posted by Soraääni in Musiikki, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Internet, Kulttuuri, Kurssi, Musiikki, Orkesteri, Soitin, Ukulele, Verkkokurssi

Minulle on jo useasti huomautettu, että tämä blogin kaksiäänisyydestä se toinen ääni puuttuu. Nyt siitä ei ole tokikaan enää aikoihin huomautettu, joten liekö epätoivo vallannut Kulttulinaristin?

Oli miten oli, heivaan ukuleleni hetkeksi syrjään ja otan näppäimistön kauniisiin käsiini. Kas, katsoipa eräänä iltana kauan kauan sitten Kulttulinaristi boksilta jotain musiikkiohjelmaa. Hän yleensä kaikenmoisia taidejuttuja katselee ja minä taas en, mutta tätä ohjelmaa siinä omien puuhien ohessa kuuntelin ja sehän kuulosti vallan hauskalta! Ohjelmassa oli kyseessä Ylen lähettämä The Ukulele Orchestra of Great Britainin Anarchy in the Ukulele – Live at the Barbican. (Jos et usko katso pätkä Royal Albert Hall -keikasta.)

 

Siitähän alkoikin sitten sellainen puolisalattu ukulelevillitys, että katselin salaa tuota tallennetta aina kun Kulttulinaristin silmä vältti vaikkakaan sitä ei kovin usein tapahtunut. Haa, vaan tuli leikkauksesta johtuvaa sairaslomaa jolloin piti vain maata ja töllötellä töllöä eikä kukaan ollut vahtimassa ja mikäli Anarkia Ukulelellä olisi ollut VHS:llä olisi se varmasti kulunut puhki. Eipä aikaakaan kun olin kuntoutunut tolpilleni ja ukulelen ostoonhan sitä oli lähdettävä!

Tässä välissä kerron, että ikinä en ole mitään muuta soittanut kuin puhelinta ja siihenkin minulla on kammo. Soittohommat ovat täyttä utopiaa. Pienenä halusin toki soittaa viulua ja kovasti kaverin kanssa soittotunnille olisi riennettykin, mutta liekkö vanhemmillani jokin viisaus ollut kun sen torppasivat. Sain joululahjaksi sitten sähköiset kosketinsoittimen ja sehän olikin siitä kiva vehje, että siihen oli valmiiksi nauhoitettu biisejä, joten mitään ei tarvinnut itse opetella. Isäni kojeella monesti vieraat sitten ällistyttikin vetäisemällä Hey Jude –kappaleen näyttelemällä sen soittamista. Vähäiset OIKEAT soittokokemukseni perustuvat ala-asteen pakollisiin musiikkitunteihin ja juurikin niihin pakollisiin nokkahuilusoitantoihin. Kolme vuotta lepuutin huilua huulillani ja esitin sen soittamista (kun ei puhaltanut huiluun ei sitä tarvinnut myöskään pestä! Laiskuuden huippu?). Tuli sitten se päivä, että siirtyminen yläasteelle oli enää nokkahuilukokeesta kiinni ja edellisenä ilta jouduin opettelemaan sormiliikkeet, joilla nokkiksesta lähtee ääni, jota hyvällä mielikuvituksella saattoi arvata Elefanttimarssiksi. Pimeässä komerossa sitä sitten opettajalle esittämään ja mahtoi olla opettajalla olla ylpeyden hetket, että kolme vuotta eikä suotta!

Mutta takaisin ukuleleen. Ukulele on havaijilainen kitaramainen pieni nelikielinen soitin. Vähän liikuttavan näköinen jos minulta kysytään. Ilmeisesti ukulele on tänä päivänä ympäri maailmaa hittisoitin ja soitinkauppa, josta oman Mahaloni (alle 50e) mukaan nappasin, sanoi myyvänsä niitä tusinoittain joululahjoiksi. Soittotaidottomana oman tien kulkijana pari iltaa rämpyttelin itsekseni soitinta. Virityksistäkään en mitään tiennyt, mutta onneksi kännykkään oli tarjolla erihyviä virittimiä! Päädyin ostamaan verkosta ukulelen opastuskurssin, joka mainosti olevansa paras ja kuinka muutama minuutti pari kertaa viikossa tekee juuri minusta ukulelevirtuoosin. No tuskin uskoin, mutta kohti tähteyttä havitellessani on kivaa, että on soittokavereita ja Ukulele Buddyistä sitä juuri onkin! Mutta JP ja Mitch minua jo odottelevatkin jammailemaan kanssaan, joten moro!

Minä, Mitch ja JP jammaillaan!

Minä, Mitch ja JP jammaillaan!

Verkkokurssi: Ukulelen opetusta
Missä: http://www.ukulelebuddy.com/
Vaikeusaste: Noviisista virtuoosiksi
Oliko kallis: Ei paha: 10h online opastusta 67 dollaria – eliniäksi
Käyttäisinkö uudestaan: Kyllä ja käytänkin

Kirjoittamattomia aiheita

18 sunnuntai Tam 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Alkoholi, Arvostan, Arvostelen, Kala, Kirja, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lautapeli, Liha, Lontoo, Matkailu, Perinteinen, Radio, Resepti, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri, Televisio, Televisiosarja, Tove Jansson

Aika se vain kuluu ja aikaa kirjoittamiseen ei tahdo löytyä. Sitten kun löytyy aika ja istun koneen ääreen, en muista yhtäkään niistä aiheista, mistä olen halunnut kirjoittaa. Kyseessä lienee tyhjän paperin syndrooma.

Itseäni helpottaakseni ja teille miljoonille lukijoilleni teaseriksi eli houkutteeksi kirjoitan tähän niitä aiheita. Niistä joko tulee tänne blogiin myöhemmin jotain tai ei.

ELOKUVA
Frozen

JUOMA
Bulmers
Freixenet Brut
SwissMiss-kaakao
Nordqvistin teet

KIRJALLISUUS
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?
Tuula Karjalainen: Tove Jansson
Tove Jansson: Kesäkirja
Viime vuonna lukemani kirjat -listaus
Lukupäiväkirja

KONSERTTI
The Ukulele Orchestra of Great Britain

LEHTI

MATKAILU
National Express, Lontoo
Citycruises.com, Lontoo
King’s Cross, Lontoo
Trip Advisorin plussat ja miinukset
IC2:n kiva vaunu

MUSIIKKI

MUSEO/NÄYTTELY
Luonnontieteellinen museo, Natural History Museum, Lontoo
Helmi Koiviola, Tampere
Kaupunkipuutarha, Tampere

PELI
Splendor
Child of Light
Domino

RADIO
Candellight Radio
Aallon Dynastian uusiutuminen

RAVINTOLA
Grilsson, Tampere
Pizpala, Tampere
Raholan Kioski, Tampere
American Diner, Tampere
Picasso, Tampere
Artturi, Tampere
Pyymäen Oma, Tampere
Katmandu, Tampere
Siilinpesä, Virttaa
Gammon Rasher, Lontoo
Spaghetti House, Covent garden, Lontoo
The New Inn, Lontoo
Pret a manger, Lontoo
Pinella, Turku
Classic Pizza, Tampere
Pure Bite, Tampere
Plevna, Tampere

RESEPTI
Pelmenit
Banoffee
Kanaliemi
Rumakas munakas

RUOKA
Bangers and Mash
Fish and Chips
Hogbites – Possunaksut
Bertie Bott’s Every flavour beans
Kondensoidun maidon keittäminen
Afternoon tea, Lontoo
Nauravat nakit

TEATTERI
Leijonakuningas – The Lion King, Lontoo
Sormet hunajapurkissa, TTT, Tampere
Ihan k***ssa, TTT, Tampere
Kainon laulu, TTT, Tampere

TELEVISIO
Tervetuloa Ruotsiin!
Extant
Syke

Ja näin, listaamalla näitä on yritetty selättää tyhjän paprein syndroomaa pari tuntia. Sitten lasillinen kuohuvaa loman päättymisen kunniaksi ja kirjoittamaan…

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...