Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Hämmästelen

Praha: Miniatyyrimuseo – Muzeum Miniatur

10 tiistai Huh 2018

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Hämmästelen, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Matkailu, Museo, Praha, Valokuvin kerrottu

Siinäpäs olikin metka ja merkillinen paikka: Miniatyyrimuseo Strahovin luostarin alueella. Miniatyyrimuseossa on esillä kolmen eri mikrominiatyristin teoksia ja museo on helpostikin puolessa tunnissa katsltu ja hämmästelty.

Mikrominiatyyritaide on saanut alkunsa joskus 80-luvulla. Se on taidetta, jota ei erota paljaalla silmällä vaan avuksi tarvitaan suurennuslasi tai mikroskooppi. Teoksen mitat voivat olla jotain millin osasista milleihin. Tyypillisiä mikrominiatyyritaiteen alustoja ovat hiukset, riisinjyvät ja hyönteiset, siis hyvin pienet hyönteiset kuten kirput.

Hauskaa tietoa löytyy Minityyrimuseon nettisivulta: http://www.muzeumminiatur.cz/en

Mutta kaikkein hauskinta on mennä itse paikalle katsomaan. Raitiovaunulla pääsee melko lähelle ja liput maksavat 130 korunaa aikuiselta ja 70 korunaa lapselta eli noin 6 ja 3 euroa.

Muzeum Miniatur – Miniatyyrimuseo.

Pikkuisia taideteoksia voi tarkastella suurennuslasilla.

Minikokoisia kuvia ja teoksia tutkitaan mikroskoopilla.

Autoja moskiiton jalassa.

Siinä ne autot ovat.

Karavaani neulansilmässä.

 

TTT: LUULOSAIRAS

21 torstai syys 2017

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Hämmästelen, Kulttuuri, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri

Komedia on vaikea laji. Kai satiiri, joka Molièren Luulosairaskin on, on jonkinlaista komediaa myös. Katsotaan, mitä wikipedia sanoo (https://fi.wikipedia.org/wiki/Satiiri):

Satiirista teosta läpäisee kriittinen, pilkallinen tai aggressiivinen asenne, pureva iva. Satiirin päätarkoitus on poliittinen, yhteiskunnallinen tai moraalinen. Satiiriin kuuluu kuitenkin myös hauskuus, sillä se esittää kritiikkinsä naurua herättäen ja koomisin keinoin, tekemällä kohteestaan naurettava. Satiiri onkin joskus luettu huumorin lajiksi. Mutta siinä kun huumori ymmärretään yleensä hyväntuuliseksi ja kujeelliseksi leikinlaskuksi, jossa naurettaviin elämän ilmiöihin suhtaudutaan myötätuntoisesti, satiiri on harvemmin tällä tavoin myötätuntoista. Satiirissa kohteen naurettavuus voidaan osoittaa ilman myötäelämisen signaaleja.

Luulosairas on tarina iäkkäähköstä miehestä, joka antaa lääkäreiden ja apteekkareiden pitää itseään sairaana erilaisin lääkesekoituksin nyhtäen häneltä enemmän ja enemmän rahaa. Sehän sopii hänen uudelle vaimolleen, joka on suhteessa ”perintöä odotellessa”-teemalla. Luulosairas on niin innostunut omasta sairaudestaan, että haluaa jopa naittaa lapsensa lääkärin pojalle, että saisi perheeseen oman lääkärin. Tytär on jo kuitenkin rakastunut toisaalle ja lupautunut toiselle pojalle. Satiirimaisesti tästä saadaankin hauska soppa, jota sitten keitellään yhdessä lukuisien hahmojen kanssa.

Luulosairas kauniin ja petollisen vaimonsa kanssa valmiina petkutettavaksi. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

En tiedä, mikä on näytelmän kohderyhmä, mutta sen havaitsin, että katsojakunnan keski-ikä oli melko korkea. Se on toki tavallista yhdessä jos toisessakin teatterikappaleessa. Koska näytös vaikutti loppuunmyydyltä, on nähtävästi tämä tyylisuunta se, jolla salit täytetään. Teatterin tulevaisuuden kannalta se tuntuu minusta kammottavalta.

Kuten sanoin aluksi, komedia on vaikea laji. Myös komedian katsominen on vaikea laji. Minulle ainakin. Minä, kuten seurueenikin, katsoimme esityksen kiusaantuneisuuden ja pienen pöyristyksen vallassa. Pyrin kuitenkin löytämään näytelmästä kuin näytelmästä jotain hyvää ja syyn katsoa sitä. Koska itseäni näytelmä vaivaannutti, kiinnitin huomiota yleisöön.

Luulosairas lääkärinsä kanssa. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Näytelmässä ei mitään jätetä arvailujen ja oman mielikuvituksen varaan, vaan jokainen pieru töräytetään alleviivatusti ja peräruiskeen anto näytetään suurennellen. Minusta tärkeämpää olisi antaa mielikuvituksen tehdä työnsä. Hauskimmat, noloimmat ja kamalimmat asiat tapahtuvat parhaiten katsojan omassa päässä. Vinkkauskin riittää, kaikkea ei tarvitse näyttää.

Kun Luulosairas pyllistää perä paljaana apteekkaria kohti, joka tuikkaa häntä jättiruiskeella, olen kuolla kohtauksen epämiellyttävyyteen. Samalla suuri osa yleisöstä räjähtää huutonauruun ja kikatukseen. Vanhempi rouva edessäni toteaa tämän olevan aivan mahtavaa, nuoremmat opiskelijat takanani ovat hämmästelleet jo aiemmin esityksen tarkoitusta.

Kenelle tässä nauretaan? Näyttelijöille vai heidän esittämilleen hahmoille? Yleisölle itselleen omine reaktioineen? Tällaisille umpimielisille, jotka eivät ole innoissaan alapäähuumorista eivätkä jaksa innostua myöskään nuoremman lääkärin puntista pilkottavasta hervottomasta elimestä, jolle vanhempi rouva kumppaneineen nauraa vedet silmissä ja takanani olevat opiskelijat kommentoivat lakonisesti sanoin:”No mä sanon sille opettajalle, että tää oli tässä parasta.”

Teatterin ei tarvitse olla aina mukavaa ja miellyttävää. Siinä Luulosairas onnistuu. Tärkeintä on, että se vaikuttaa. Olemme valmiit lähtemään pois väliajalla, mutta päätämme antaa mahdollisuuden lopullekin. Hyvä että tulee katsottua loppuun, loppu on vähän rauhallisempi kuin alku, mutta hyvin tasapainossa alun kanssa kuitenkin. Näytelmä onnistuu myös siinä, että se herättää keskustelua. Keskustelemme siitä seurueeni kanssa huomattavasti enemmän kuin viikko sitten nähdystä Tampereen Teatterin Huojuvasta talosta, joka oli enemmän meidän makuumme. Ja ei, näitä kahta ei voi verrata millään tasolla.

En ole nähnyt Luulosairasta ennen, joitain muita satiireja kyllä. En siis tiedä poikkeaako ohjaus ja sovitus muista vai meneekö se aina näin. Näyttelijöitä mietin myös siinä missä yleisöäkin. He tekivät varmasti parhaansa. Heitä nauratti jossain vaiheessa itseäänkin ja olisikin hyvin kiinnostavaa tietää oliko se siksi, että näytelmää on hauska esittää vai siksi että se on niin kauheaa. Erityismaininnan annan tuoreelle näyttelijäkiinnitykselle Verneri Liljalle, jonka vanhempana lääkärinä esittämä monologi oli hekotuksineen päivineen varsin taidokas suoritus. Ja mikä ääni. Onko hänellä oikeasti sellainen ääni?!

Lukemiini muihin arvosteluihin omia tuntojani peilaten olin Luulosairaalle aivan väärä katsoja. Muut ovat jakaneet viisiä tähtiä. Minä en jaa tähtiä näytelmille, mutta olen hyvin hämmentynyt niistä viisistä tähdistä. Se kohderyhmä, niin. Yleisön ikäjakaumasta ja reaktioista päätellen reilusti keski-iän ylittäneet, alleviivaavasta pieruhuumorista pitävät.

Mutta sitä minä vieläkin mietin, että nauraako yleisö, koska sen pitää nauraa ja koska muutkin nauravat. Nauraako se vapautuneesti siksi että se on niin vapautunut ja ohittanut jo sen iän, jonka pitää paheksua tällaista sekoilua vai siksi, että se luulee, että sen pitää, ettei se osoitteisi olevansa ahdasmielinen.

Kenen: Molière
Mikä: Luulosairas
Missä: Tampereen Työväen Teatteri, ensi-ilta 2.9.2017
Keitä siinä oli: Auvi Vihro, Miia Selin, Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Maija Lang, Tommi Raitolehto, Janne Kallioniemi, Verneri Lilja, Mika Honkanen ja Jukka Saikkonen
Kuka ohjasi: Otso Kautto
Kuka koreografioi: –
Tykkäsinkö: Sanotaanko niin, että odotin enemmän.
Menisinkö uudestaan: Vaikea keksiä syytä miksi.

Yayoi Kusama: In Infinity 7.10.16-22.1.17, HAM, Helsinki

20 perjantai Tam 2017

Posted by Kulttulinaristi in Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Hämmästelen, Helsinki, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Museokortti, Näyttely, Valokuvin kerrottu

Jos et ole vielä käynyt lähes 90-vuotiaan japanilaistaiteilija Yayoi Kusaman näyttelyssä, alkaa nyt olla viimeiset hetket käsillä.

Jos vielä mietit, miksi mennä, tässä 10 syytä:

Syy nro 1

Syy nro 1

Syy nro 2

Syy nro 2

Syy nro 3

Syy nro 3

Syy nro 4

Syy nro 4

Syy nro 5

Syy nro 5

Syy nro 6

Syy nro 6

Syy nro 7

Syy nro 7

Syy nro 8

Syy nro 8

Syy nro 9

Syy nro 9

Syy nro 10

Syy nro 10

Fingerporin ruokakirja – VAIN MIEHILLE!!!

07 perjantai Lok 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arktinen Banaani, Arvostelen, Ärsyttävää, Hämmästelen, Kirja, Lapsen kanssa, Palaute, Sarjakuva, Tampere

Otsikko on ehdottomasti mainos, mutta vain ja ainoastaan mainostaakseen sitä, että niin hauskaa ja hienoa teosta kuin Fingerporin ruokakirja, eivät saa lukea muut kuin miehet. Nähtävästi naiset saavat sen ostaa, mutta lukemiseksi se kelpaa vain ja ainoastaan miehille.

Tämä tuli erittäin selväksi Tampereen Rantatunnelipäivässä, jossa Pertti Jarla oli signeeraamassa kirjojaan. Tarjolla olisi ollut myös jotain kolakeittoa ilmeisesti kirjan ohjeella. Meidät kutsuttiin sitä maistamaan, mutta meitä ei päästetty sitä maistamaan.

Kävi nimittäin sillä lailla hauskasti, että…
Alakouluikäinen TYTTÄRENI on suuri Fingerporifani, koska hänen isovanhempansa ovat kyllästäneet hänet Fingerporeilla. Se aiheutti minussa ensin hämmennystä, mutta ymmärsin sitten, että Fingerporeista se lapsikin oppii kaksinaismerkitysten ihmeellisen rikkauden. Koska Rantatunnelipäivässä paikalla oli itse Jarla, lähdimme TYTTÄRENI kanssa lähestymään toiveikkaina myyntikojua. Olin päättänyt, että TYTTÄRENI saa ensimmäisen ikioman Fingerpori-kirjansa.

Tässä olisi kivalla taustalla kuva fingerporin ruokakirjasta, mutta kun me, tyttäreni ja minä, emme ole miehiä, niin emme voi sitä kirjaa omistaa.

Tässä olisi kivalla taustalla kuva fingerporin ruokakirjasta, mutta kun me, tyttäreni ja minä, emme ole miehiä, niin emme voi sitä kirjaa omistaa.

Lähimmäs, mitä pääsimme, oli noin 2 metriä myyntipöydästä, koska kimppuumme hyökkäsivät innokkaat myyntitykit. He kutsuivat meidät maistamaan sitä keittoa ja lupasimme maistaakin. Sitten he alkoivat kaksissa tuumin kertoa, kuinka nyt on tässä niin hyvä lahja ISÄLLE ja MIEHELLE ja VAARILLE ja ISÄNPÄIVÄLAHJAKSI ja ja ja. Kysyin varovasti väliin, että voi kai sitä nainenkin lukea… Yritin näin antaa myyntitykeille mahdollisuuden myydä kirja minulle (NAINEN) ja lapselleni (TYTTÖ).

Siihen myyntitykit kahdella suulla oikein innostuivat kertomaan, että nyt tämä kirja kyllä kannattaa ostaa, koska ISÄNpäiväkin on tulossa ja että jos vaan ketään MIEHIÄ lähipiirissä sattuu olemaan, niin tämä on heille mahtava lahja.

Se jauhaminen onneksi päättyi kuin seinään, kun TYTTÄRENI ylpeänä, hymyillen ja kirkkain silmin totesi myyntitykeille, että:”Mulla ei ole isää!”

Lähdimme pois ilman maistiaisia, ilman kirjaa ja ilman nimikirjoitusta.

Siinäpä pieni muistutus myyntitykeille: joskus kannattaa kuunnella asiakasta.

PS. Haluan vielä tehdä selväksi, että tämä kirjoitus ei missään nimessä vähennä vähääkään arvostustani Pertti Jarlaa ja Fingerporien ilosanomaa kohtaan. Toivon, että kaikki innokkaasti lukevat Fingerporeja ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ne nimittäin ovat nerokkaita kirjoja!

Yuval Noah Harari: SAPIENS – Ihmisen lyhyt historia

27 tiistai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Bazar, Elämys, Hämmästelen, Kirja, Kulttuuri

Voisi kuvitella, että tällainen tiedeaineiden ja erityisesti kemian ja fysiikan vihaaja sulkisi välittömästi kirjan, joka alkaa lauseilla:

     Noin 13,5 miljardia vuotta sitten materia, energia, aika ja avaruus syntyivät niin kutsutussa alkuräjähdyksessä. Näiden maailmankaikkeutemme perusominaisuuksien tarinaa kutsutaan fysiikaksi.

En sitten kuitenkaan sulkenut, vaan jatkoin ja pääsin melkoisen mielenkiintoiselle matkalle läpi ihmiskunnan historian ja sain kurkata vähän myös tulevaisuuteen. Aika mahtipontinen kuvaus tämä juu, mutta minkäs teet. Heti tähän kärkeen sanon, että tässä on kirja, jonka aion säästää ja luetuttaa lapsellani siinä vaiheessa kun historia ja maantieto ja biologia ja fysiikka ja kemia ja mitänäitänyton kiinnostavat yhtä paljon kuin itseäni aikoinaan eli ei ollenkaan.

Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia etukansi

Yuval Noah Harari: Sapiens – Ihmisen lyhyt historia etukansi

Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia takakansi

Yuval Noah Harari: Sapiens – Ihmisen lyhyt historia takakansi

Jos koulukirjassa olisi aikanaan kerrottu näin kiinnostavasti, selkokielisesti ja seikkaperäisesti ihan mistä tahansa, saattaisin osata auttaa lastani koulutiellä vielä kolmannenkin luokan jälkeen, nyt se vaikuttaa epätodennäköiseltä. Nykyään asiat niin lapsille, onneksi, kuin meille aikuisillekin osataan kertoa jotenkin elävämmin ja kiinnostavammin. Kuvailevammin ja maalailevammin.

Kirja tempaisi otteeseensa heti ensi sivuilta lähtien. Joskus puolen välin jälkeen mentiin ehkä vähän tylsempään osioon ja osa lukemisesta oli hidasta ja vähän hankalampaa. Halusin kuitenkin lukea koko teoksen sanasta sanaan, siksi se otti aikansa, mutta kannatti ehdottomasti. Tuollaisen vajaa 500 sivuisen kirjan jotain kevyempää tarinaa lukisi paljon nopeammin, mutta tässä oli paljon asiaa, jota piti palata tutkailemaan yhä uudestaan ja uudestaan.

Mitä sitten opin siinä tankatessani? Vaikka mitä. Opin että merkittävin asia, jolla ihminen eroaa eläimestä on kieli. Apina pystyy viestittämään toiselle varoituksen leijonasta tai kotkasta, mutta ihminen pystyy kertomaan nähneensä leijonan kalliolla, josta se oli lähtenyt pyydystysreissulle kohti asutusta. Opin myös, että kielessä merkittävintä ei ole tuo varoitusten jakaminen vaan sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen.

     Ei riitä, että mies- ja naispuoliset yksilöt tietävät leijonien ja puhvelien olinpaikan. Heidän on paljon tärkeämpää tietää, ketä kukakin heidän ryhmässään inhoaa, kuka makaa kenenkin kanssa, kuka on rehellinen ja kuka petturi.
     Sen tiedon määrä, joka ihmisen on hankittava ja varastoitava, jotta hän pysyisi perillä vaikkapa vain muutaman kymmenen ihmisen koko ajan vaihtuvista suhteista, on tyrmistyttävä. (50 hengen ryhmässä on 1225 kahdenkeskistä ihmissuhdetta ja lukemattomia muita monimutkaisia sosiaalisia yhdistelmiä.)

Yuval Noah Harari, israililainen historoitsija, käsittelee kirjassaan niin ihmisten kuin uskontojen välisiäkin suhteita. Kirjassa kerrotaan ihmisten uskomattomasta muuttoliikkeestä mantereelta toiselle ja siitä, kuinka ihminen, siis tämä viimeisin ihminen eli Homo Sapiens, on ollut luonnolle kaikkein tuhoisin. Hienoin esimerkein kerrotaan, kuinka kaukaisilla mailla, jotka olivat saaneet olla ihmiseltä rauhassa, eleli uskomattomia eläimiä, jotka sitten katosivat sukupuuttoon kohta ihmisen saavuttua kuvioihin.

On mahdotonta kirjoittaa kovin kattavasti näin kattavasta kirjasta. Haluaisin kertoa omille lukijoilleni kaikista niistä hienoista oivalluksista, mitä kirja tarjoaa, mutta kirja on luettava itse, jotta kokonaisuus edes jotenkin hahmottuu. Jotain pieniä hienouksia tähän vielä haluan laittaa ihan vaikka vain itselleni muistutukseksi.

Ohimennen tulee selvitettyä sekin, miksi hitossa me nykyihmiset mähkimme herkkuja kuin pienet porsaat:

     Syömätapamme, konfliktimme ja seksuaalisuuteme ovat kaikki tulosta siitä, miten metsästäjä-keräilijän mielemme reagoi nykyiseen jättiläismäisten kaupunkien, lentokoneiden, puhelinten ja tietokoneiden täyttämään jälkiteolliseen elinympäristöömme. – – – –
     Jos kivikautinen nainen löysi puun, jonka oksat notkuivat viikunoista, hänen oli järkevintä syödä niistä mahdollisimman monta, ennen kuin paikallinen paviaani poimi puun tyhjäksi. Vaistomainen runsaskalorisen ruoan ahmiminen rakennettiin sisään aivoihimme. Vaikka nykyisin asummekin kerrostaloasunnoissa, joiden jääkaapit ovat ravintoa pullollaan, DNA:mme luulee meidän yhä elävän savannilla. Tämä saa meidät kauhomaan vatsaamme kokonaisen Ben & Jerry’s -purkin, kun satumme löytämään sellaisen pakastimesta, ja juomaan palanpainikkeeksi ison pullollisen Coca-Colaa.

Sen lisäksi, että kirjassa sekä uskonnot että raha että hallinnot, valtiot, talous ja kaikki muu todistetaan pelkiksi uskomuksiksi, yhteiseksi suureksi valheeksi, jota ihmiset toisilleen todistelevat, siinä selitetään biologian ja kulttuurin ero. Biologia on sitä, miten luonto ja ihminen siinä osana luontoa käyttäytyvät mutta kulttuuri on se, jolla asiat pyritään selittämään epäluonnollisiksi. Hararin mukaan kaikki mikä on biologisesti mahdollista on luonnollista.

     Hyvä nyrkkisääntö kuuluu:”Biologia tarjoaa tilaisuuden, kulttuuri kieltää.” Biologia on valmis sietämään hyvin laajaa mahdollisuuksien valikoimaa. Kulttuuri pakottaa ihmiset käyttämään tietyt mahdollisuudet ja kieltää heiltä toiset. Biologia antaa naisille mahdollisuuden synnyttää lapsia – jotkin kulttuurit pakottavat naiset tarttumaan tähän tilaisuuteen. Biologia antaa miehille mahdollisuuden nauttia seksistä toistensa kanssa – jotkin kulttuurit kieltävät heitä käyttämästä tätä tilaisuutta. Kulttuurilla on usein taipumus väittää, että se kieltää vain sen, mikä on epäluonnollista. Biologisesta näkökulmasta mikään ei kuitenkaan ole epäluonnollista. Se mikä on mahdollista, on myös luonnollista. Aidosti epäluonnollista käytöstä, joka siis olisi luonnonlakien vastaista, ei yksinkertaisesti voi olla olemassa, joten sitä ei tarvitse kieltääkään. Mikään kulttuuri ei ole kieltänyt miehiä harjoittamasta fortosynteesiä, naisia juoksemasta valoa nopeammin tai negatiivisesti varautuneita elektroneja vetämästä toisiaan puoleensa.

Harari kirjoittaa, että ihmiskunnan käsityksen luonnollisesta ja epäluonnollisesta eivät siis tule luonnosta itsestään vaan kristitystä teologiasta. Kaiken kaikkiaan lukiessani kirjaa pieni ateisti minussa nosti päätään. Muutenkin vanhana tapakristittynä… oikein sinäkään, kun en pyhänä kirkossa käy, enkä muutenkaan… olen tullut uskon kysymyksiä miettineeksi ennenkin, mutta mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että uskonto on vain yksi suuri satu. En minä näiltä sijoiltani kirkosta rupea eroamaan, mutta sanonpahan vaan, että olen minä sen todenperäisyyttä alkanut miettiä (jo aiemminkin siis).

Mutta miksi en kuuluisi kirkkoon, kuulunhan pankkiinkin. Maksan asuntolainaani numeroilla, joita ansaitsen kun käyn töissä. Satua se rahakin on, yhteinen ja sinänsä kaikkein suvaitsevaisin uskonto. Hararin mukaan rahaan uskovat kaikki uskonnollisista tai poliittista erimielisyyksistä huolimatta.

     Maailmassa olevan rahan kokonaissumma on noin 60 biljoonaa dollaria, mutta kolikoita ja seteleitä maailmassa on vähemmän kuin 6 biljoonan dollarin arvosta. Yli 90 prosenttia rahan koko määrästä – tileillämme olevista yli 50 biljoonasta dollarista – on olemassa vain tietokonepalvelimilla.
     – – – –
     Miksi uskon kaurikotiloon (rahan varhaiseen muotoon) tai kultarahaan tai dollarin seteliin? Koska naapurini uskovat niihin. Ja naapurini uskovat niihin, koska minä uskon niihin. Ja me kaikki uskomme niihin, koska kuninkaamme uskoo niihin ja vaatii verot maksettavaksi niillä, ja koska pappimme uskoo niihin ja vaatii kymmenykset maksettaviksi niillä.

Kaikki, siis aivan kaikki, on yhtä suurta uskomusta. Mietipä sitä, kun menet illalla nukkumaan.

Kirjailija: Yuval Noah Harari
Kirja: Sapiens – ihmisen lyhyt historia
Alkuperäinen teos: Sapiens, A Brief History of Humankind
Kustantaja: Bazar, 2016
Suomentaja: Jaana Iso-Markku
ISBN: 978-952-279-231-0
Sivuja: 491 hakemistoineen päivineen
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kyllä vain. Olen merkinnyt kirjan täyteen tarralapuilla ja tulen lukemaan osan sieltä toisen täältä tulevaisuudessakin.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Dokumentin haluaisin. Jonkun, missä näin kattavasti ja selkokielisesti käytäisi tämä ihmisotukse historia läpi.
Montako tähteä: *****

Moskova 869 – turvajärjestelyt

16 perjantai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Hämmästelen, Historia, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Moskova, Nähtävyys, Venäjä

Matka Moskovaan ei jännittänyt ennen kuin luin ulkoministeriön julkaiseman matkailutiedotteen. Siinä kerrottiin, että ”Kaikkialla Venäjällä on terrorismin vaara, erityisesti suurissa kaupungeissa. Mahdollisia kohteita ovat ennen kaikkea julkinen liikenne, rautatie-, metro- ja lentoasemat, ostos- ja viihdekeskukset sekä joukkotapahtumat.”

Päätimme siis välttää kaikkia mahdollisia väkijoukkoja. Sitä ennakkoajatusta minä sitten mietiskelin kun seurueineni kuljeskelin liikenteeltä suljetussa Moskovan keskustassa Moskovan kaupungin 869-vuotissynttäreitä juhlimassa.

Näkymä metrosta tultua. Aika paljon väkeä, mukava tunnelma. Tämän vuoden juhlateemana oli vanhat venäläiset elokuvat ja sen ympärille oli rakennettu kaikki.

Näkymä metrosta tultua. Aika paljon väkeä, mukava tunnelma. Puskinin patsas seisoo ylväänä tarkastelemassa juhlijoita. Tämän vuoden juhlateemana oli vanhat venäläiset elokuvat ja sen ympärille oli rakennettu kaikki.

Alkaa turistille paljastua, mitä kansanjuhla 12 miljoonan asukkaan kaupungissa tarkoittaa.

Alkaa turistille paljastua, mitä kansanjuhla 12 miljoonan asukkaan kaupungissa tarkoittaa. Yhteituumin venäläissyntyisen oppaamme ja ystävämme kanssa päätimme välttää väkijoukon ja yrittää Punaiselle torille toista kautta.

Kapeampi katu ja pitkät jonot tarkastuspisteeltä toiselle. Jokaisella portilla seisoo poliisi, joka tarkistaa sekä ihmisen että laukun. Että oikeastaan aika turvallista.

Kapeampi katu ja pitkät jonot tarkastuspisteeltä toiselle. Jokaisella portilla seisoo poliisi, joka tarkistaa sekä ihmisen että laukun. Että oikeastaan aika turvallista.

Nyt aletaan lähestyä Punaista toria, joten turvajärjestelytkin muuttuvat vähän tiukemmiksi (jos mahdollista). Ensin on tiivis rivi sotilaita, sitten siirrytään jälleen turvaporteille. Jos nyt oikein tuli laskettua, niin metroaseman ja Punaisen torin välillä oli ainakin viisi eri turvatarkastuspistettä. Aikamoista, sano.

Nyt aletaan lähestyä Punaista toria, joten turvajärjestelytkin muuttuvat vähän tiukemmiksi (jos mahdollista). Ensin on tiivis rivi sotilaita, sitten siirrytään jälleen turvaporteille. Jos nyt oikein tuli laskettua, niin metroaseman ja Punaisen torin välillä oli ainakin viisi eri turvatarkastuspistettä. Aikamoista, sano.

Punaisen torin reunalla sijaitsee hieno GUM-tavaratalo, johon ei nyt juhlan aikana päässyt torin puoleisista ovista sisälle. Sen sijaan tarkkaan kun katsoo, on ovet miehitetty melko hyvin varustetuilla poliiseilla tai vartijoilla.

Punaisen torin reunalla sijaitsee hieno GUM-tavaratalo, johon ei nyt juhlan aikana päässyt torin puoleisista ovista sisälle. Sen sijaan tarkkaan kun katsoo, on ovet miehitetty melko hyvin varustetuilla poliiseilla tai vartijoilla.

Tulipa koettua tällaistakin. Kyllähän tuo valtava vartijoiden, sotilaiden ja poliisien määrä jotenkin lisäsi turvallisuudentunnetta paikassa, jossa sen ei kuvittelisi millään konstilla lisääntyvän. Mutta jostain syystähän se vartiointi siellä oli…

Leo Tolstoi -junalla Helsingistä Moskovaan (ja takaisin)

15 torstai syys 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Hämmästelen, Helsinki, Maisema, Matkailu, Moskova, Valokuvin kerrottu, Venäjä

Tiesittekö, että Helsingistä pääsee yöjunalla suoraan Euroopan suurimpaan kaupunkiin? Tästä noin 5,5 miljoonan ihmisen maasta noin 12 miljoonan ihmisen kaupunkiin?

Kyllä, Moskovaan menee juna.

Kyllä, Moskovaan menee juna.

Mitä mielikuvia tulee sanoista ”yöjuna Moskovaan”?

Minulle tuli mieleen epäsiisteys, pelottavat matkakaverit, synkät ja tiukat rajamuodollisuudet, haisevat ja likaiset vessat, kettingein sisäpuolelta lukitut ovet, pelottavat äänet naapurihyteistä… jaa mutta, nämähän ovat kirkkaita muistoja yöjunamatkalta Prahasta Krakovaan vajaa 15 vuotta sitten.

Viikko sitten nousimme Helsingin juna-asemalla Leo Tolstoi -junaan jännittynein mielin. Tuiman oloinen junavirkailija (joka osoittautui vakavaksi ja vähäpuheiseksi vaunuisännäksemme) otti lipun vastaan, tarkisti passin ja ohjasi meidät hyttiimme.

Juna menee Moskovaan varsin verkkaisesti. Matka kestää 15 tuntia ja välillä pysähdytään ja ajellaan hyvin hiljaa. Välipysäkit ovat: Pasila, Tikkurila, Lahti, Kouvola, Vainikkala, Viipuri, Pietari ja Tver.

Juna menee Moskovaan varsin verkkaisesti. Matka kestää 15 tuntia ja välillä pysähdytään ja ajellaan hyvin hiljaa. Välipysäkit ovat: Pasila, Tikkurila, Lahti, Kouvola, Vainikkala, Viipuri, Pietari ja Tver.

Kahden hengen hyttimme oli juuri sopiva kahdelle. Olisi sinne neljäkin mahtunut, mutta sitten olisi saattanut ahdistaa. Se oli siisti kuin mikäkin, ei mitään verrattuna siihen Praha-Krakova -elämykseen.

No mutta, katsellaanpa kuvia, nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

Hytissä odotti kauniisti katettu pöytä juomineen ja kestosämpylöineen sekä croisantteineen.

Hytissä odotti kauniisti katettu pöytä juomineen ja kestosämpylöineen sekä croisantteineen.

Oli myös suklaata (aika tummaa) ja teetä. Teetä tai kahvia tarjoiltiin myös matkan aluksi ja aamiaisen yhteydessä. Ja suoraan hyttiin. Kuului hintaan, ai että!

Oli myös suklaata (aika tummaa) ja teetä. Teetä tai kahvia tarjoiltiin myös matkan aluksi ja aamiaisen yhteydessä. Ja suoraan hyttiin. Kuului hintaan, ai että! Niin joo, teet tarjoiltiin ihan oikeista venäläisistä teekupeista.

Moskovaan saapuessa tarjoiltiin aamiainen hyttiin. Me valitsimme blinit, jotka muuten oikeasti venäläisittäin ovat ihan niinkuin meidän lättymme, eivät niitä amerikkalaisen pancaken näköisiä paksuja, mitä meillä blineinä tarjotaan.

Moskovaan saapuessa tarjoiltiin aamiainen hyttiin. Me valitsimme blinit, jotka muuten oikeasti venäläisittäin ovat ihan niinkuin meidän lättymme, eivät niitä amerikkalaisen pancaken näköisiä paksuja, mitä meillä blineinä tarjotaan. Lisäksi tuli pikkuvalikoima juustoja.

Paluumatkalla tarjottiin aamuvoikkarit ja kahvit, ne tosin siinä vaiheessa maksusta. Minulle ei oikein selvinnyt, että mitkä ateriat/kahvit/teet maksoivat ja mitkä eivät. Kaikki oli kuitenkin mahdollista maksaa ruplilla tai euroilla. Paluumatkalla muuten hintaan kuului pieni illallinen. Hyttiherkkujen lisäksi junassa on hyvä ravintola, jossa on varsin laaja lista.

Paluumatkalla tarjottiin aamuvoikkarit ja kahvit, ne tosin siinä vaiheessa maksusta. Minulle ei oikein selvinnyt, että mitkä ateriat/kahvit/teet maksoivat ja mitkä eivät. Kaikki oli kuitenkin mahdollista maksaa ruplilla tai euroilla. Paluumatkalla muuten hintaan kuului pieni illallinen. Hyttiherkkujen lisäksi junassa on hyvä ravintola, jossa on varsin laaja lista.

Ennen vanhaan hyttien lukot olivat kuulemma vähän kyseenalaisia. Nyt ovi menee lukkoon niks naks ja aukeaa ovikortilla.

Ennen vanhaan hyttien lukot olivat kuulemma vähän kyseenalaisia. Nyt ovi menee lukkoon niks naks ja aukeaa tällaisella ”madnetic”-ovikortilla.

Moskovaanhan ei matkusteta niinkuin Tukholmaan tai Tallinnaan. Ensin on haettava viisumia, johon menee ainakin pari viikkoa. Sitä ennen on vastattava paperilliseen kysymyksiä, kuten koska olet ollut viimeksi Venäjällä ja mainittava aikaisemmat nimet sekä salanimet, uuuuuu. Junassa odottaa tällainen maahantulokortti, joka on osattava täyttää virheettömästi ja puolet siitä säilytettävä koko reissun ajan.

Moskovaanhan ei matkusteta niinkuin Tukholmaan tai Tallinnaan. Ensin on haettava viisumia, johon menee ainakin pari viikkoa. Sitä ennen on vastattava paperilliseen kysymyksiä, kuten koska olet ollut viimeksi Venäjällä ja mainittava aikaisemmat nimet sekä salanimet, uuuuuu. Junassa odottaa tällainen maahantulokortti, joka on osattava täyttää virheettömästi ja puolet siitä säilytettävä koko reissun ajan.

Menomatkalla raja tulee ylitettyä lähtövuorokauden puolella eikä tullihauskuutuksia tarvitse herätä kokemaan kesken unien (kuten palatessa joskus aamulla neljän aikaan). Viipurin asemaa sopii ihailla pimeässä.

Menomatkalla raja tulee ylitettyä lähtövuorokauden puolella eikä tullihauskuutuksia tarvitse herätä kokemaan kesken unien (kuten palatessa joskus aamulla neljän aikaan). Viipurin asemaa sopii ihailla pimeässä.

Junan käytävä näyttääpi tältä. Siinä on hyttejä ja ikkunaa ja jokaisen vaunun päässä vaunuisännän tai -emännän hytti. Sieltä hän yöllä kuikuilee kun turisti käy vessassa.

Junan käytävä näyttääpi tältä. Siinä on hyttejä ja ikkunaa ja jokaisen vaunun päässä vaunuisännän tai -emännän hytti. Sieltä hän yöllä kuikuilee kun turisti käy vessassa.

...mistä tulikin mieleen, että seuraavalla kerralla kun joku sanoo, että joku toimii kuin junan vessa, kysyn minä että Suomen vai Venäjän junan vessa. Kävi nimittäin niin, että matkasimme ensin Suomen sisällä Helsinkiin. Kävin pinttyneen kusen hajuisessa vessassa ja kauhulla ajattelin, että jos tämä meillä Suomessa on tällaista, niin mitä kamalaa seuraava 15 tuntinen tuo tullessaan. Kuinka ollakaan se toi koko matkan ajaksi siistin ja miedon hajusteen hajuisen vessan, jossa ei lainehtinut lattioilla eikä siellä lillunut lattioilla mitään märkiä vessapaperinrontteja. Kaikki oli niin siistiä. Kiitos varmaankin kuuluu vaunuisännällemme. Ja kyllähän minä ymmärrän, ettei tämä ole välttämättä Venäjän huonoin ja vanhin juna, mutta yllätti se positiivisesti kuitenkin.

…mistä tulikin mieleen, että seuraavalla kerralla kun joku sanoo, että joku toimii kuin junan vessa, kysyn minä että Suomen vai Venäjän junan vessa. Kävi nimittäin niin, että matkasimme ensin Suomen sisällä Helsinkiin. Kävin pinttyneen kusen hajuisessa vessassa ja kauhulla ajattelin, että jos tämä meillä Suomessa on tällaista, niin mitä kamalaa seuraava 15 tuntinen tuo tullessaan. Kuinka ollakaan se toi koko matkan ajaksi siistin ja miedon hajusteen hajuisen vessan, jossa ei lainehtinut lattioilla eikä siellä lillunut mitään märkiä vessapaperinrontteja. Kaikki oli niin siistiä. Kiitos varmaankin kuuluu vaunuisännällemme. Ja kyllähän minä ymmärrän, ettei tämä ole välttämättä Venäjän huonoin ja vanhin juna, mutta yllätti se positiivisesti kuitenkin.

Hyttivarusteluun kuuluu kirjotut pyyhkeet. Luxusta, eikö?

Hyttivarusteluun kuuluu kirjotut pyyhkeet. Luxusta, eikö?

Ensimmäisiä aamumaisemia Venäjällä. Järviä ja puita, ei kovinkaan eksoottista.

Ensimmäisiä aamumaisemia Venäjällä. Järviä ja puita, ei kovinkaan eksoottista.

Puutalotaajamia, aika harvassa kuitenkin. Olin erottavinani näissä taajamissa hiekkatiet.

Puutalotaajamia, aika harvassa kuitenkin. Olin erottavinani näissä taajamissa hiekkatiet.

Ja vihdoinkin, niitä jättitaloja. Kuva on aamulta, mutta juttu yöltä. Olin juuri saanut itseni tainnutettua nukkumakuntoon puolen yön jälkeen kun menin vielä vilkaisemaan ulos. Mitä näkyi? Näkyi Neuvostoaikaisia jättitaloja ja miljoonia valoja. Olimme lähestymässä Pietaria. Se niistä unista, oli vain tuijotettava, mietittävä ja ajateltava. Kuinka paljon ihmisiä. Kuinka paljon tarinoita jokaisessa pikkuisessa valossa.

Ja vihdoinkin, niitä jättitaloja. Kuva on aamulta, mutta juttu yöltä. Olin juuri saanut itseni tainnutettua nukkumakuntoon puolen yön jälkeen kun menin vielä vilkaisemaan ulos. Mitä näkyi? Näkyi Neuvostoaikaisia jättitaloja ja miljoonia valoja. Olimme lähestymässä Pietaria. Se niistä unista, oli vain tuijotettava, mietittävä ja ajateltava. Kuinka paljon ihmisiä. Kuinka paljon tarinoita jokaisessa pikkuisessa valossa.

Pitkän ja jopa rentouttavan junamatkan jälkeen saavuimme Moskovan Leningradski-juna-asemalle eli yhdelle niistä lukuisista. Asemalle saattoi jättää laukut säilytykseen ja sieltä pääsi myös kätevästi metroon. Ja metro taas... se onkin sitten oma tarinansa.

Pitkän ja jopa rentouttavan junamatkan jälkeen saavuimme Moskovan Leningradski-juna-asemalle eli yhdelle niistä lukuisista. Asemalle saattoi jättää laukut säilytykseen ja sieltä pääsi myös kätevästi metroon. Ja metro taas… se onkin sitten oma tarinansa.

Näin loppuyhteenvetona matka sujui mitä mainioimmin. Odotukset ylittyivät reilusti. Tullimuodollisuudet olivat vakavat, mutta ei mitään laukkujen penkomista eikä tunnustelua. Ravintolavaunussa sai kohtuullista ruokaa halvalla ja rahaa sai vaihtaa junassa. Se onkin muuten huomion arvoinen asia. Ennen on kuulemma voinut vaihtaa Moskovan asemalla, mutta enää ei. Kätevintä on siis vaihtaa junassa, jossa kurssikin on ihan ok.

Mielenkiintoinen ja hieno junamatka, kannattaa ehkä kokea!

Muut artikkelini aiheesta Moskova:
Tästä linkistä kaikki

Tästä alta VR:n linkkeihin:
Tolstoi -junasta
Tolstoin hinnasto
Venäjän liikenteen aikataulut
VR:n matkavinkit Moskovaan

Tukholman epäsiisteydestä

27 keskiviikko Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Ärsyttävää, Hämmästelen, Maisema, Matkailu, Ruotsi, Tukholma, Valokuvin kerrottu

Tukholma on aina ollut jotain hienoa. Se on ollut ehdottomasti parempi ja komeampi paikka kuin Helsinki. Sinne on pienenä tehty yksi jos toinenkin matka äitin kanssa. Tukholmassa oli tiettyä eurooppalaista loistoa, mitä Helsingissä ei. Suuri ja kaunis Ruotsin pääkaupunki, johon verrata tätä ankeaa kaljottelijoiden valtaamaa Suomemme maata.

Kaunis, upea Tukholma sellaisena kuin sen muistan ja ajattelen.

Kaunis, upea Tukholma. Suurkaupunki ihan naapurissa.

Kuluvan vuoden keväänä matkustimme Tukholmaan kuulemaan, katsomaan ja kokemaan Adelen konserttia. Koko konserttimatka meinasi tyssätä siihen, kun muutamaa päivää ennen lähtöä kaikki mediat kilvan kuuluttivat, kuinka Tukholmaan suunnitellaan terrori-iskuja. Mikäpä sen mainiompi tilaisuus iskeä kuin kymmenien tuhansien ihmisten konserttipaikka.

Rohkeus voitti ja reissu toteutui. Mutta mitä oli tapahtunut Tukholmalle, tuolle nuoruuden unelmakaupungille?

Helikopterit lentelivät taivaalla kaiken aikaa. Kuvittelimme sen vain liittyvän kuninkaan syntymäpäiväjuhliin, mutta sitä jatkui useita päiviä.

Pannaanko pala kuningasta?

Pannaanko pala kuningasta?

Hotellin suomea puhuva respa sanoi, että hei tämä on suurkaupunki hyvässä ja pahassa. Se on normaalia että ne siellä lentävät. Koko ajan jokapuolella tapahtuu rikoksia, on terroriuhkaa sun muuta ja tätä kaikkea pitää taivaalta seurailla ja nopeasti reagoida.

Jo se helikopteri loi tiettyä turvattomuuden tunnetta, vaikka turvaamassahan ne siellä olivat. Mutta entäs kaupunkikuva? Hurjan paljon ihmisiä ja jokapuolella, toisin kuin muistoissa, likaa, roskaa, töhryjä, kerjäläisiä, epäsiisteyttä. Ihastuttavan Hötorgetin sinisen talon portailla on aina istunut paljon ihmisiä viettämässä aikaa. Niin nytkin, mutta ehkä heiltä jäi huomaamatta rakennuksen pylväiden välistä portaille valuvat kusilammikot ja niiden iljettävä haju tai portaiden viereen, rakennustelineiden alle kyhätty hökkeli, jonka vieressä lojui verisiä siteitä ja tamponeja. Ehkä he osaavat sulkea silmänsä, minä vielä onneksi en.

Tukholmasta on todellakin tullut suurkaupunki, mutta minkä kustannuksella? Samainen hotellin respa sanoi, että Ruotsi on ollut kehityksessä aina kymmenen vuotta Suomen edellä. Minä toivon, että se aika on useita kymmeniä vuosia.

Keskusta-alueella lojuu roskia siellä täällä.

Keskusta-alueella lojuu roskia siellä täällä.

Roskaa, roskaa, roskaa.

Roskaa, roskaa, roskaa.

Aamukävelyllä vähän paremmassa kaupunginosassa.

Aamukävelyllä vähän paremmassa kaupunginosassa.

Pyöräparkki edellisen vieressä.

Pyöräparkki edellisen vieressä.

Normaalia yleisnäkymää.

Normaalia yleisnäkymää.

Josko sieltä saapuisi sopivat jalat näihin housuihin.

Josko sieltä saapuisi sopivat jalat näihin housuihin.

Jokainen sähkökaappi ja kotelo on vähän revitty ja saastainen.

Jokainen sähkökaappi ja kotelo on vähän revitty ja saastainen. En sano, että meillä olisi paremmin, mutta olen aina olettanut, että Ruotsissa kaikki on.

Yök, vaan missäpä niitä ei olisi.

Yök, vaan missäpä niitä ei olisi.

Vielä lähtiessä, kuin sanoen, älä unohda mitä näit vaan hoida oma maasi paremmin, tämä maisema tervehtää laivalle lähtijää.

Vielä lähtiessä, kuin sanoen, älä unohda mitä näit vaan hoida oma maasi paremmin, tämä maisema tervehtää laivalle lähtijää.

 

Ron Mueck, Sara Hildenin taidemuseo, Tampere

02 lauantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Hämmästelen, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Museo, Museokortti, Nähtävyys, Näyttely, Tampere, Valokuvin kerrottu

Ron Mueck on tämän hetken suosituimpia kuvanveistäjiä. Kuvanveistäjä tuo mieleen saviukkojen ja -akkojen tekijän, mutta näköjään voi kuvanveistäjä tehdä muutakin. Voi nimittäin tehdä uskomattoman aidon näköisiä ihmishahmoja.

Nukkuva pää, jota Mueckin omakuvanakin pidetään, on tullut tutuksi lukuisista näyttelyjulisteista ympäri kaupungin. Muistan nähneeni samaisen julisteen jossain Euroopan kaupungissa aiemmin ja jo silloin siinä oli jotain pysäyttävää ja mieleenpainuvaa. Ehkä siksi olin niin innoissani, kun näin kuvan museon mainoksessa.

Nukkuva pää, jota Mueckin omakuvanakin pidetään, on tullut tutuksi lukuisista näyttelyjulisteista ympäri kaupungin. Muistan nähneeni samaisen julisteen jossain Euroopan kaupungissa aiemmin ja jo silloin siinä oli jotain pysäyttävää ja mieleenpainuvaa. Ehkä siksi olin niin innoissani, kun näin kuvan museon mainoksessa. Nukkuva pää yllättää. Monin puolin.

Hahmot ovat pelottavan aitoja. Niitä olisi aivan pakko saada koskea. Ne voisivat elää ja hengittää. Jo se tekee niistä hämmentäviä. Mutta hämmennystä lisää vielä se, minkä kokoisia ne ovat. Ne nimittäin ovat väärän kokoisia. Ne ovat joko liian pieniä tai liian suuria, siis todellisuuteen jos verrataan, mutta ne ovat niiiiin aitoja, että ahdistaa. Seuralainen alkoikin voida vähän pahoin näyttelyssä.

Teokset ovat hyvin arkoja, eikä niitä saa koskea, vaikka kuinka tekisi mieli. Ja mieli kyllä tekee. Olisi ihan pakko päästä kokeilemaan, miltä niin oikean näköinen iho tuntuu. Ja pääseehän sitä, onneksi, yhdessä kohdassa.

Teokset ovat hyvin arkoja, eikä niitä saa koskea, vaikka kuinka tekisi mieli. Ja mieli kyllä tekee. Olisi ihan pakko päästä kokeilemaan, miltä niin oikean näköinen iho tuntuu. Ja pääseehän sitä, onneksi, yhdessä kohdassa.

Ron Mueckin teoksia esitellään nyt ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Näyttely on nähtävillä Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella 2.6.-16.10.2016. Tamperelaismuseon karun harmaat betoniseinät luovat mitä oivallisimmat puitteet teoksille, joita on näyttelyssä 10 kappaletta. Tuntuu toisaalta vähältä, mutta on paljon. Niitä toki haluaisi nähdä lisää, mutta jo tässä määrässä riittä mietittävää pitkäksi aikaa. Kun nyt tätä kirjoitan muutama viikko vierailun jälkeen ja katselen valokuvia, heräävät veistosten synnyttämät tarinat jälleen henkiin. Kuin kirjaa lukisi. Kokonainen elämä aukeaa silmien eteen yhdestä kuvasta tai kuvauksesta.

Näyttely kannattaa ehdottomasti kiertää suositellussa järjestyksessä ja katsoa Mueckin työskentelystä kertova video kokonaan. Vaikka hiljainen dokumentti kestää kauan, jopa alakoululainenkin sen jaksaa katsoa hievahtamatta ja hämmästellen. Ja koko näyttelyn, vaikka se voi paikoin olla vähän jännittävä. Ainakin se herättäää lapsessa kiinnostuksen ja hänkin saa tutkailla aidon näköisiä ihmiskehoja erilailla. Saa tuijottaa, eikä kukaan kiellä.

Tässä on näyttely, joka tulee ehdottomasti nähdä. Aikaa kyllä on, mutta mene heti, ettei käy kuten minulle aina. Kun aikaa on, on se aika kohta mennyt ja näyttely, teatteri, elokuva, mikä vain, jää kuitenkin näkemättä.

Tervetuloa taidenäyttelyyn, jonka kaikki muutkin tahtovat nähdä, elleivät ole jo nähneet.

Tervetuloa taidenäyttelyyn, jonka kaikki muutkin tahtovat nähdä, elleivät ole jo nähneet.

Näin teoksesta valokuvan #ronmueck -Instagramissa. Ehdin jo ajatella, että toivottavasti tuo ei ole Tampereella, että se ei ole kiinnostava. Oli se ja oli se, nimittäin sekä Tampereella että kiinnostava.

Näin teoksesta valokuvan #ronmueck -Instagramissa. Ehdin jo ajatella, että toivottavasti tuo ei ole Tampereella, että se ei ole kiinnostava. Oli se ja oli se, nimittäin sekä Tampereella että kiinnostava.

Mueckin teokset ovat silkkaa todellisuutta. Tätäkin hahmoa voi tuijottaa vaikka kuinka kauan ja vain odottaa, että se räpäyttäisi silmää. Hengittäisi. Liikahtaisi.

Mueckin teokset ovat silkkaa todellisuutta. Tätäkin hahmoa voi tuijottaa vaikka kuinka kauan ja vain odottaa, että se räpäyttäisi silmää. Hengittäisi. Liikahtaisi.

Mitä kaikkia ajatuksia tuleekaan mieleen, kun hämmästyneen näköinen tumma nuori mies tuijottaa ja tutkailee tuoretta pistohaavaa kyljessään. Teos on samalla kaunis ja kammottava. Se on se pieni hetki, jolloin tajuaa, että näin tässä kävi, vaikkei ollut tarkoitus. Mitä tämän jälkeen tapahtuu? Aivot kärventyvät siitä vaihtoehtojen määrästä, mitä seuraavaksi. Eikä teos kerro. Se vain on se pysähtynyt pieni hetki.

Mitä kaikkia ajatuksia tuleekaan mieleen, kun hämmästyneen näköinen tumma nuori mies tuijottaa ja tutkailee tuoretta pistohaavaa kyljessään. Teos on samalla kaunis ja kammottava. Se on se pieni hetki, jolloin tajuaa, että näin tässä kävi, vaikkei ollut tarkoitus. Mitä tämän jälkeen tapahtuu? Aivot kärventyvät siitä vaihtoehtojen määrästä, mitä seuraavaksi. Eikä teos kerro. Se vain on se pysähtynyt pieni hetki.

Lusikassa makaavaa pariskuntaa tulee kierrettyä ympäri ja hämmästeltyä hahmojen karua todellista kauneutta. Ja hetken kauneutta. Vai sittenkin... seuralaiseni avasi silmäni todeten: katso tuon miehen kättä. Miksi hän on vetänyt sen pois? Se juuri. Taas Mueck on saanut yhdellä pienellä pysäytetyllä hetkellä luotua katsojalle hurjan määrän kysymyksiä.

Lusikassa makaavaa pariskuntaa tulee kierrettyä ympäri ja hämmästeltyä hahmojen karua todellista kauneutta. Ja hetken kauneutta. Vai sittenkin… seuralaiseni avasi silmäni todeten: katso tuon miehen kättä. Miksi hän on vetänyt sen pois? Se juuri. Taas Mueck on saanut yhdellä pienellä pysäytetyllä hetkellä luotua katsojalle hurjan määrän kysymyksiä.

Kun katsot koko teosta (joka ei ole tässä kuvassa), ajatteletkohan naiselle saman elämän, minkä minä ajattelen?

Kun katsot koko teosta (joka ei ole tässä kuvassa), ajatteletkohan naiselle saman elämän, minkä minä ajattelen?

 

Jerikonruusu

05 tiistai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Yleinen

≈ 4 kommenttia

Avainsanat

Hämmästelen, Valokuvin kerrottu

Vuosia sitten kävelimme Helsingissä ohi kaupan, joka möi Jerikonruusuja (Anastatica hierochuntica). Ostettavahan sellainen oli. Minä en ollut moisesta kuullutkaan, mutta seuralainen oli sellaisen joskus löytnyt vanhan mökin vintiltä.

Jerikonruusu on siitä erikoinen kasvi, että se voi kuivuneena lehtisykerönä nukkua vuodesta toiseen, mutta kun se saa vettä, se herää henkiin.

Muutama tunti veteen laiton jälkeen.

Muutama tunti veteen laiton jälkeen.

Meillä se oli ollut unohduksissa ja kadoksissa suureen siivouspääsiäiseen asti ja kun se löytyi, päätettiin testata. Ja se toimii. Viikon verran sitä saa pitää kosteana, sitten on vaara että se homehtuu. Oli hienoa seurata sen pari päivää kestävää avautumista ja kohta pääsemme seuraamaan kuivahtamista ja käpertymistä.

Jerikonruusuun liittyy myös taikaa, mihinkäpä ei? Sanotaan, että se kuivana pitää hyönteiset loitolla ja kosteana pahat hajut. Ja mikä uskomattominta, jos se laitetaan avautumaan juuri ennen lapsen syntymää, pitäisi lapsen syntyä vähän kivuttomammin sitten, kun ruusu on auennut. Mene ja tiedä, unohdimme testata. Olisi ehkä kannattanut.

Kymmenen tunnin päästä.

Kymmenen tunnin päästä.

Vuorokauden kuluttua.

Vuorokauden kuluttua.

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...