Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: heinäkuu 2016

Pikamarinoitu punasipuli, Henna-tädin herkku

29 perjantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

200 kcal, Kana/broiler, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Liha, Resepti, Salaatti, Santeri Vuosara, Työväenopisto

Pikamarinoitu punasipuli eli Henna-tädin herkku on ihastuttava lisäke ruoalle kuin ruoalle, lähinnä nyt kuitenkin pääruoalle. Lihalle, kanalle, kasviksille… Opin sen aikoinaan Santeri Vuosaran luotsaamalla pääsiäisruokakurssilla niinä hyvinä aikoina kun työväenopistossa opetettiin ruoanlaittoa viimemistä paikkaa myöten täysillä ruokakursseilla.

Vaikka tämä onkin ”vain” lisäke, kannattaa sitä tehdä kerralla reilusti. Jääkaapissa se senkuin paranee. Eikä se sillälailla maistu sipulilta kuin luulisi sipulin maistuvan. Se kannattaa tehdä sen verran enne ruokailua, että ehtii vähän kylmässä ässehtiä eli tekeytyä, niinkuin sanovat, mutta jos ei ehdi, ei ehdi ja tekee suoraan pöytään vaan.

Pikamarinoitu punasipuli
Kuori vaikka 3 punasipulia ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi renkaiksi tai soiroiksi, mitä nyt sattuu tulemaan. Laita kookkaahkoon kulhoon ja lisää joukkoon suolaa (pehertäisin sormisuolaa, mutta mikä vain käy), sokeria ja lorauta siideri- tai valkoviinietikkaa ja maukasta oliiviöljyä. Puristele kasaa reippaasti niin, että sipulit vähän pehmentyvät. Maista. Lisää jotain ainesta jos on tarvis ja laita kannen tai kelmun alle jääkaappiin.

Pikamarinoitu punasipuli vain paranee seuraavaksi päiväksi.

Pikamarinoitu punasipuli vain paranee seuraavaksi päiväksi.

Siinä se. Ei se ole vaikea, mutta hyvä se on.

Tukholman epäsiisteydestä

27 keskiviikko Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Ärsyttävää, Hämmästelen, Maisema, Matkailu, Ruotsi, Tukholma, Valokuvin kerrottu

Tukholma on aina ollut jotain hienoa. Se on ollut ehdottomasti parempi ja komeampi paikka kuin Helsinki. Sinne on pienenä tehty yksi jos toinenkin matka äitin kanssa. Tukholmassa oli tiettyä eurooppalaista loistoa, mitä Helsingissä ei. Suuri ja kaunis Ruotsin pääkaupunki, johon verrata tätä ankeaa kaljottelijoiden valtaamaa Suomemme maata.

Kaunis, upea Tukholma sellaisena kuin sen muistan ja ajattelen.

Kaunis, upea Tukholma. Suurkaupunki ihan naapurissa.

Kuluvan vuoden keväänä matkustimme Tukholmaan kuulemaan, katsomaan ja kokemaan Adelen konserttia. Koko konserttimatka meinasi tyssätä siihen, kun muutamaa päivää ennen lähtöä kaikki mediat kilvan kuuluttivat, kuinka Tukholmaan suunnitellaan terrori-iskuja. Mikäpä sen mainiompi tilaisuus iskeä kuin kymmenien tuhansien ihmisten konserttipaikka.

Rohkeus voitti ja reissu toteutui. Mutta mitä oli tapahtunut Tukholmalle, tuolle nuoruuden unelmakaupungille?

Helikopterit lentelivät taivaalla kaiken aikaa. Kuvittelimme sen vain liittyvän kuninkaan syntymäpäiväjuhliin, mutta sitä jatkui useita päiviä.

Pannaanko pala kuningasta?

Pannaanko pala kuningasta?

Hotellin suomea puhuva respa sanoi, että hei tämä on suurkaupunki hyvässä ja pahassa. Se on normaalia että ne siellä lentävät. Koko ajan jokapuolella tapahtuu rikoksia, on terroriuhkaa sun muuta ja tätä kaikkea pitää taivaalta seurailla ja nopeasti reagoida.

Jo se helikopteri loi tiettyä turvattomuuden tunnetta, vaikka turvaamassahan ne siellä olivat. Mutta entäs kaupunkikuva? Hurjan paljon ihmisiä ja jokapuolella, toisin kuin muistoissa, likaa, roskaa, töhryjä, kerjäläisiä, epäsiisteyttä. Ihastuttavan Hötorgetin sinisen talon portailla on aina istunut paljon ihmisiä viettämässä aikaa. Niin nytkin, mutta ehkä heiltä jäi huomaamatta rakennuksen pylväiden välistä portaille valuvat kusilammikot ja niiden iljettävä haju tai portaiden viereen, rakennustelineiden alle kyhätty hökkeli, jonka vieressä lojui verisiä siteitä ja tamponeja. Ehkä he osaavat sulkea silmänsä, minä vielä onneksi en.

Tukholmasta on todellakin tullut suurkaupunki, mutta minkä kustannuksella? Samainen hotellin respa sanoi, että Ruotsi on ollut kehityksessä aina kymmenen vuotta Suomen edellä. Minä toivon, että se aika on useita kymmeniä vuosia.

Keskusta-alueella lojuu roskia siellä täällä.

Keskusta-alueella lojuu roskia siellä täällä.

Roskaa, roskaa, roskaa.

Roskaa, roskaa, roskaa.

Aamukävelyllä vähän paremmassa kaupunginosassa.

Aamukävelyllä vähän paremmassa kaupunginosassa.

Pyöräparkki edellisen vieressä.

Pyöräparkki edellisen vieressä.

Normaalia yleisnäkymää.

Normaalia yleisnäkymää.

Josko sieltä saapuisi sopivat jalat näihin housuihin.

Josko sieltä saapuisi sopivat jalat näihin housuihin.

Jokainen sähkökaappi ja kotelo on vähän revitty ja saastainen.

Jokainen sähkökaappi ja kotelo on vähän revitty ja saastainen. En sano, että meillä olisi paremmin, mutta olen aina olettanut, että Ruotsissa kaikki on.

Yök, vaan missäpä niitä ei olisi.

Yök, vaan missäpä niitä ei olisi.

Vielä lähtiessä, kuin sanoen, älä unohda mitä näit vaan hoida oma maasi paremmin, tämä maisema tervehtää laivalle lähtijää.

Vielä lähtiessä, kuin sanoen, älä unohda mitä näit vaan hoida oma maasi paremmin, tämä maisema tervehtää laivalle lähtijää.

 

Nordkappiin ja takaisin: Levi – Alta

25 maanantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kotimaan matkailu, Lappi, Lapsen kanssa, Maisema, Matkailu, Nähtävyys, Nordkapp, Norja, Ravintola, Valokuvin kerrottu

Kesämatka Mansesta Nordkappiin ja takaisin ajettiin reittiä Tampere-Levi-Alta-Nordkapp-Inari-Levi-Oulu-Tampere. Ensimmäinen etappi Tampereelta Leville, n. 830 km, ajettiin yhdessä päivässä välillä geokätköille, lounaalle ja kahville pysähdellen.

Seuraava välimatka oli kahden yön levähdyksen jälkeen Leviltä Altan kautta Nordkappiin. Matkaa 582 kilometriä ja navigaattorin arvioaika vajaa 8 tuntia. Aamusta iltaan taas ajoimme ja nautiskelimme matkasta, kellon ympäri mentiin, että heilahti.

Levipäivänä ajelimme gondolihissillä ja ihastelimme Levin maisemia.

Levipäivänä ajelimme gondolihissillä ja ihastelimme Levin maisemia.

Kävin sekä leirikoulussa 9. luokalla että sitä edeltävänä kesänä rippileirillä Raattamassa ja Vuontispirtillä. Vielä oli Raattamassa tankkauspiste vaan ei ehkä bensaa. Pieni kauppakin oli, mutta ei vielä niin aikaisin auki. Harmi, olisimme kyllä kannattaneet. Kaupan läheltä löytyi myös geokätkö, kätköilijöille vink vink.

Kävin sekä leirikoulussa 9. luokalla että sitä edeltävänä kesänä rippileirillä Raattamassa ja Vuontispirtillä. Vielä oli Raattamassa tankkauspiste vaan ei ehkä bensaa. Pieni kauppakin oli, mutta ei vielä niin aikaisin auki. Harmi, olisimme kyllä kannattaneet. Kaupan läheltä löytyi myös geokätkö, kätköilijöille vink vink.

Koska Levin mökillä ei ollut kahvia ja lähtö tapahtui ennen kukonlaulua, soitin rippileiripaikkaan, hyvien muistojen Vuontispirtille. Ihana pieni tunturihotelli oli samalla paikalla kuin ennenkin. Kävimme kahvilla ja havainnoimassa, että siellä niitä rippileiriläisiä Tampereen suunnalta edelleen oli. Pieni järkytys oli ymmärtää, että edellisestä visiitistä oli kulunut aikaa 23 vuotta.

Koska Levin mökillä ei ollut kahvia ja lähtö tapahtui ennen kukonlaulua, soitin rippileiripaikkaan, hyvien muistojen Vuontispirtille. Ihana pieni tunturihotelli oli samalla paikalla kuin ennenkin. Kävimme kahvilla ja havainnoimassa, että siellä niitä rippileiriläisiä Tampereen suunnalta edelleen oli. Pieni järkytys oli ymmärtää, että edellisestä visiitistä oli kulunut aikaa 23 vuotta.

Näissä maisemissa Vuontispirtillä hurahdin herkkänä teininä uskoon. Palauduin kyllä tuonnempana takaisin tavalliseksi tapakristityksi. Mutta kyllähän Lapin luonto luo outoa taikaa...

Näissä maisemissa Vuontispirtillä hurahdin herkkänä teininä uskoon. Palauduin kyllä tuonnempana takaisin tavalliseksi tapakristityksi. Mutta kyllähän Lapin luonto luo outoa taikaa…

Enontekiöläisestä pikkuhotellista kuljettajan kaipaaman kahvikupillisen haettuani jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Norjan raja ylittyi varsin helposti. Joku pömpeli siinä oli, mutta toimenpiteitä ei vaadittu. Maisema alkoi olla puutonta ja karua, samalla hurjan kaunista. Paikannimet ja opasteet olivat pitkän matkaa norjaksi, saameksi ja suomeksi. Eksoottisen ihanaa.

Enontekiöläisestä pikkuhotellista kuljettajan kaipaaman kahvikupillisen haettuani jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Norjan raja ylittyi varsin helposti. Joku pömpeli siinä oli, mutta toimenpiteitä ei vaadittu. Maisema alkoi olla puutonta ja karua, samalla hurjan kaunista. Paikannimet ja opasteet olivat pitkän matkaa norjaksi, saameksi ja suomeksi. Eksoottisen ihanaa.

Geokätköilyharrastus ohjasti meidät pysähdyspaikalle, jossa kuului ihmeellinen kohina. Olimme saapuneet Altajoen läheisyyteen ja kätköä etsiskellessämme löysimme kohinalle syyn. Hieno näkymä picknickpaikalta Pikefossin putoukselle. Fiksumpi olisi ottanut eväät ja nauttinut ne juuri täällä. Pysähdyspaikalla saimme myös ensikosketuksen Norjalaisiin pysähdyspaikkavessoihin. Hyvänen aika. Siistiä ja hygieenistä, vaikka ovessa ja suuntaviitoissa wc-kyltin päälle oli vedetty rastit.

Geokätköilyharrastus ohjasti meidät pysähdyspaikalle, jossa kuului ihmeellinen kohina. Olimme saapuneet Altajoen läheisyyteen ja kätköä etsiskellessämme löysimme kohinalle syyn. Hieno näkymä picknickpaikalta Pikefossin putoukselle. Fiksumpi olisi ottanut eväät ja nauttinut ne juuri täällä. Pysähdyspaikalla saimme myös ensikosketuksen Norjalaisiin pysähdyspaikkavessoihin. Hyvänen aika. Siistiä ja hygieenistä, vaikka ovessa ja suuntaviitoissa wc-kyltin päälle oli vedetty rastit.

Ohikiitävää maastoa ja puustoa.

Ohikiitävää maastoa ja puustoa.

Yhtäkkiä yllättäin se iski. Onko tämä vuono? En tiedä, mitä olin odottanut, mutta jostain syystä en ollut odottanut näkeväni vuonoja ja vuoria...

Yhtäkkiä yllättäin se iski. Onko tämä vuono? En tiedä, mitä olin odottanut, mutta jostain syystä en ollut odottanut näkeväni vuonoja ja vuoria…

...enkä ihan hillittömän makeita vesiputouksia. Niitä nyt kuitenkin näkyi vähän siellä täällä matkalla rajalta Altaan.

…enkä ihan hillittömän makeita vesiputouksia. Niitä nyt kuitenkin näkyi vähän siellä täällä matkalla rajalta Altaan.

Altaa lähestyttäessä maisema vehreytyi ja puut alkoivat kasvaa suuremmiksi. Altaan tullessa alkukesäiset lämpöasteetkin olivat kohonneet reiluun 20 asteeseen. Golfvirtako se meitä lämmitti vai mikä lie paikallinen helleaalto?

Altaa lähestyttäessä maisema vehreytyi ja puut alkoivat kasvaa suuremmiksi. Altaan tullessa alkukesäiset lämpöasteetkin olivat kohonneet reiluun 20 asteeseen. Golfvirtako se meitä lämmitti vai mikä lie paikallinen helleaalto?

Muistin Altan viime vuosituhannen puolelta, siltä rippileirireissulta nimittäin. Teimme silloin päiväreissun Altaan Jäämeren rannalle. Muistoissani se oli viehättävä kalastajakylä punaisine tupineen, keskustaa, jos sellaista oli, en muista ollenkaan. Tällä kerralla osuimme uudelle ja upealle Revontulikirkolle, Scandic-hotellille ja AMFI-ostoskeskukselle. Oliko tämä keskusta? Yritin kysellä kauppakeskuksesta ja he sanoivat, ettei täällä tämän kummempaa keskustaa ole. Pohjois-Norjaksi kaupungissa oli varsin värikästä väestöä. Olin hämmentynyt. Emme oikein hahmottaneet koko Altaa, eikä mistään löytynyt ilman nettiä pelkällä puhelimen navigaattorilla info-pistettä.

Muistin Altan viime vuosituhannen puolelta, siltä rippileirireissulta nimittäin. Teimme silloin päiväreissun Altaan Jäämeren rannalle. Muistoissani se oli viehättävä kalastajakylä punaisine tupineen, keskustaa, jos sellaista oli, en muista ollenkaan. Tällä kerralla osuimme uudelle ja upealle Revontulikirkolle, Scandic-hotellille ja AMFI-ostoskeskukselle. Oliko tämä keskusta? Yritin kysellä kauppakeskuksesta ja he sanoivat, ettei täällä tämän kummempaa keskustaa ole. Pohjois-Norjaksi kaupungissa oli varsin värikästä väestöä. Olin hämmentynyt. Emme oikein hahmottaneet koko Altaa, eikä mistään löytynyt ilman nettiä pelkällä puhelimen navigaattorilla info-pistettä.

Alkoi olla jo useiden tuntien matkustamisen jälkeen ihan vähän helvetin nälkä ja sekös alkoi rasittaa kun ei ravintolaa tahtonut löytyä niin millään. Trip Advisor oli onneksi vinkannut noutoruokapaikan juurikin AMFI-kauppakeskuksesta. Odotin ehkä jotain Tukholman Ringenin kaltaista elämystä, mutta vaisummaksi jäi. Noutoruokapaikka Hoftepluss tarjosi kuitenkin aivan mainion poron lihalla täytetyn herkkuleivän ja sieltä löytyi myös yksi englantia taitava, jolta löytyi Altan kartta ja joka kertoi, mihin kannattaa ajella. Hyvä palvelu, kiva ravintola pikaiselle ohikulkumatkalle.

Alkoi olla jo useiden tuntien matkustamisen jälkeen ihan vähän helvetin nälkä ja sekös alkoi rasittaa kun ei ravintolaa tahtonut löytyä niin millään. Trip Advisor oli onneksi vinkannut noutoruokapaikan juurikin AMFI-kauppakeskuksesta. Odotin ehkä jotain Tukholman Ringenin kaltaista elämystä, mutta vaisummaksi jäi. Noutoruokapaikka Hoftepluss tarjosi kuitenkin aivan mainion poron lihalla täytetyn herkkuleivän ja sieltä löytyi myös yksi englantia taitava, jolta löytyi Altan kartta ja joka kertoi, mihin kannattaa ajella. Hyvä palvelu, kiva ravintola pikaiselle ohikulkumatkalle.

Varsinainen maamerkki, Revontulikirkko. Sen kun näkisi talvella pakkasen paukkuessa ja revontulien loimottaessa. Siinäpä tavoitetta, vaikkei Alta muuten tällä kerralla odotuksia täyttänytkään.

Varsinainen maamerkki, Revontulikirkko. Sen kun näkisi talvella pakkasen paukkuessa ja revontulien loimottaessa. Siinäpä tavoitetta, vaikkei Alta muuten tällä kerralla odotuksia täyttänytkään.

Kirkon ovi oli auki, emmekä käyneet, koska reissujalkaa jo vipatti ja edessä oli vielä pitkä matka matkalla Nordkappiin. Tässä kävi nyt vähän niinkuin Puolassa, Krakovassa kerran nuorena kun joku pyhän jonkun, ehkä Marian kirkko jäi katsomatta sisältä ja jälkeenpäin on vain voinut ihmetellä että miksi. Ehkä on palattava Krakovaan, ehkä on palattava Altaan sitten kuitenkin.

Kirkon ovi oli auki, emmekä käyneet, koska reissujalkaa jo vipatti ja edessä oli vielä pitkä matka matkalla Nordkappiin. Tässä kävi nyt vähän niinkuin Puolassa, Krakovassa kerran nuorena kun joku pyhän jonkun, ehkä Marian kirkko jäi katsomatta sisältä ja jälkeenpäin on vain voinut ihmetellä että miksi. Ehkä on palattava Krakovaan, ehkä on palattava Altaan sitten kuitenkin.

Ajelukierroksen Altassa päätti näkymä Jäämerelle. Joko meillä jäi jotain olennaista Altasta näkemättä tai sitten sitä olennaista ei olekaan. Rippileiristä asti olen kuitenkin ajatellut, että Altaan kun joskus vielä pääsisi. Nyt sanoisin, että kaupunki ei ole mikään pakollinen käytävä matkalla Nordkappiin, mutta olisihan se harmittanut, jos olisi jätetty käymättä, kun näin lähellä oltiin. Että ei, ei tänne ole pakko päästä uudestaan, mutta jos se matkalle sattuu, niin annan sille uuden mahdollisuuden.

Ajelukierroksen Altassa päätti näkymä Jäämerelle. Joko meillä jäi jotain olennaista Altasta näkemättä tai sitten sitä olennaista ei olekaan. Rippileiristä asti olen kuitenkin ajatellut, että Altaan kun joskus vielä pääsisi. Nyt sanoisin, että kaupunki ei ole mikään pakollinen käytävä matkalla Nordkappiin, mutta olisihan se harmittanut, jos olisi jätetty käymättä, kun näin lähellä oltiin. Että ei, ei tänne ole pakko päästä uudestaan, mutta jos se matkalle sattuu, niin annan sille uuden mahdollisuuden.

 

Tulitikkutehdas, Tampere

22 perjantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Museo/Näyttely, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kotimaan matkailu, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Maisema, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Pispala, Tampere

Anthony Doerr: Davidin uni

20 keskiviikko Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Elämys, Kirja, Wsoy

Luin Anthony Doerrin Pulitzer-palkitun Kaikki se valo jota emme näe – kirjan viime vuoden loppupuolella ja häikäistyin. Se oli amerikkalaisen, 70-luvun alkupuolella syntyneen Doerrin toinen kirja. Tarina oli upea. Jäin janoamaan lisää.

Doerr oli kuin olikin kirjoittanut toisen kirjan, tarkemmin sanottuna ensimmäisen jo vuonna 2004. Kirjan nimi oli About Grace ja suomeksi se ilmestyi vasta tuon Pulitzerin voittaneen jälkeen vasta nyt kesäkuussa 2016. Odotin kirjan julkaisua kuin kuuta nousevaa ja kun se vihdoinkin julkaistiin, en saattanutkaan heti aloittaa. Kai pelkäsin sen olevan takakannen tekstin perusteella jännittävä ja jännittävien kanssa minulla on ongelma.

     Alaskalainen hydrologi David Winkler on unien näkijä. Joskus hänen unensa kertovat pikku sattumuksista, kuten että laukku putoaa lentokoneen ylälokerosta, mutta joskus ne enteilevät vakavia ja kauheita onnettomuuksia. Juuri tällainen uni saa hänet pakenemaan rakkaan vaimonsa ja pienen Grace-tyttärensä luota ja katoamaan jäljettömiin. Vasta monien vuosien jälkeen hn rohkenee lähteä ottamaan selvää, mitä perheelle on tapahtunut. Selviääkö Gracen kohtalo milloinkaan?

Davidin unen takakansi.

Davidin unen takakansi.

Aloitin sen kuitenkin ja kun olin aloittanut, oli vaikea lopettaa. Niin hieno tarina jälleen oli, että välillä oli pakko laskea kirja kädestä ja vain tuijottaa tyhjyyteen. Maistella sanoja ja mietiskellä. Doerr kirjoittaa niin kauniisti ja suonetaja myös suomentaa kauniisti ja virheettömästi. Tai mistäs minä sen tiedän, enhän osaa niin alkuperäisellä kielellä lukea.

David Winkler oli vähän reppanan oloinen mies, yksineläjä, kai ikuinen poikamies, joka näki enneunia. Tai toisinaan unet olivat unia vain, toisinaan, vasta tosielämässä samaan tilanteeseen törmätessään, hän ymmärsi nähneensä asiat unissaan. Tunnelman kuvaus oli kirjassa kuin minkä tahansa dejavun kuvaus.

     Silti hänellä oli muutaman kerran elämässään ollut myös kokonaisempia näkyjä: kokemukset olivat olleet tarkkarajaisia ja äärettömän todentuntuisia – kuin olisi herätessään todennut seisovansa vasta pinnaltaan jäätyneellä järvellä ja kuullut syvältä jalkojensa alta risahtelua – ja ne olisivat säilyneet mielessä pitkään muistuttaen itsestään vielä myöhemminkin monena päivänä, ikään kuin pian tuleva ei olisi malttanut odottaa muuttumistaan menneisyydeksi, tai nykyisyys olisi syöksynyt jo tulevaan, innoissaan siitä mitä oli luvassa. Nimenomaan näitä unia oli mahdotonta kuvailla sanoin: ne olivat unennäköä syvempiä unia, jossakin muistamisen tuolla puolen. Ne olivat tietämistä.

Hän tapasi tulevan vaimonsa ensin unessa, sitten täysin unta vastaavassa todellisuudessa. Siksi hän niin säikähti kuin viimein vaimon ja lapsen saatuaan näki unen, jossa lapselle kenties kävisi huonosti. Juuri siksi hän pakeni jättäen kaiken taakseen, pelastaakseen perheensä.

Kirjan tarina kertoo David Winklerin koko elämästä. Välillä ollaan Alaskassa, joka ihanalla tavoin muistuttaa Suomea ja tekee siksi eläytymisen tarinaan helpoksi, ja välillä kaukana etelässä. Koko Davidin elämä seurailee unia ja synnyttää kysymyksiä, onko kaikki ennalta määrättyä vai sattumaa. Ja jos se on ennalta määrättyä, voiko sen kulkuun kuitenkin vaikuttaa.

Davidin unen etukansi.

Davidin unen etukansi.

Newsdayn mukaan kirja on ”niitä kirjoja, jotka uivat uniisi”. Vaikka illalla viimeiseksi luin, ei tarina uinut uniini, mutta valveilla sitä kyllä mietin jopa niin paljon, että toivoin päiväsaikaan pian pääseväni kirjan pariin. Nautiskelin hetkistä, jolloin sain lukea sitä pitkän pätkän rauhassa herkutellen sanoilla ja lauseilla. Hieno kertomus, ajatuksia herättävä.

Josko Doerrin ensimmäisestä suomennetusta kirjasta sanottiin, että jos aikoo lukea vain yhden kirjan vuoden aikana, sen pitäisi olla se, niin ehkä tämän unikirjan pitäisi sitten olla seuraavan vuoden ainoa kirja.

Kirjailija: Anthony Doerr
Kirja: Davidin uni
Alkuperäinen teos: About Grace
Kustantaja: Wsoy, 2016
Suomentaja: Hanna Tarkka
ISBN: 978-951-0-41600-6
Sivuja: 427
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kestäisi, vaikka piirsikin mieleen niin lähtemättömiä kuvia ja tunnelmia.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Istun ja mietin, mietin ja istun… ja päädyn tulokseen, että en. Kirjan utuinen maisema jääköön ajatuksiin vain. Ja kuitenkin, katoisin, jos tulisi.
Montako tähteä: *****

Kartta+opas: Moskova

18 maanantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Matkailu, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kirja, Kulinarismi, Kulttuuri, Matkailu, Nähtävyys, Otava/Seven, Venäjä

Otavan Kartta+opas -kirjat sopivat mukavati muutaman päivän reissuun, kun kartta on oltava helposti saatavilla ja pikkufaktat sekä kaupungin perusnähtävyyksien listaus riittää tyydyttämään tiedonjanon.

Matkaopaskirjahyllystä tutun näköinen kirjan kansi. Väri, kuinka sattuikaan.

Matkaopaskirjahyllystä tutun näköinen kirjan kansi. Väri, kuinka sattuikaan.

Johdannon jälkeen esitellään kymmenen huippukohdetta ja jaellaan aukeaman verran käytännön vinkkejä poliisin puhelinnumerosta (Moskovassa 02, oho, aika helppo, kuin Turkuun soittaisi, mutta jättää muut numerot pois) yleisien aukioloaikojen kautta ostoksiin ja kyrillisiin kirjaimiin.

Kaupunki (mitä milloinkin kirjasarjan kirja esittelee) on jaettu maantieteellisiin osioihin ja niistä esitellään yhden aukeaman verran itse kaupunginosaa ja myös sen ravintoloita, nähtävyyksiä, ostospaikkoja ja gallerioita, teattereita jne.

Kaupungin osan ja sen nähtävyyksien esittelyaukeama.

Kaupungin osan ja sen nähtävyyksien esittelyaukeama.

Sitten, vips vaan, kirjan nerokkuus kääntyy esiin, kun näppärän kokoisesta kirjasesta aukeaa alhaalta ylöspäin kulloinkin käsiteltävän kaupunginosan kartta.

Aukeama aukeaa vielä suuremmaksi paljastaen alueen kartan.

Aukeama aukeaa vielä suuremmaksi paljastaen alueen kartan.

Kartta+opas -kirjasta on ollut apua niin Lontoossa kuin Firenzessäkin. Nyt on tiedossa muutaman päivän reissu suureen ja mahtavaan… Venäjän maahan ja kaupungeista uljaimpaan, sanovat, Moskovaan. Omatoimisesti en menisi, eikä siellä kenties pelkällä pikkukirjalla pärjäisi, mutta matkassa on matkanjohtaja ja muistissa koulussa opitut kyrilliset aakkoset, niin eiköhän tuostakin reissusta ehjänä selvitä.

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2

15 perjantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Historia, Kirja, Wsoy

Tulevaisuuden arabi on moniosainen sarjakuvakirjasarja, joka kertoo ranskalaisen naisen ja syyrialaisen miehen pojasta Riadista, vaaleatukkaisesta poikasesta, joka alle kouluikäisenä muuttaa vanhempiensa kanssa Ranskasta Lähi-Itään.

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2

Kirjailija kuvaa omaa elämäänsä 1970-luvun lopusta eteenpäin. Millaista oli olla pellavapäinen, valkoihoinen lapsi täysin vieraassa kulttuurissa.

Sarjakuva on kerronnan keinona minulle Aku Ankkaa ja Fingerporia lukuun ottamatta vierasta. Niissä tarinat ovat kuitenkin lyhyitä, kun taas Tulevaisuuden arabi käsitteli ensimmäisessä, paksuhkossa kirjassa vuosia 1978-1984, kun tässä uudemmassa kirjassa keskitytään ainoastaan ensimmäiseen kouluvuoteen.

Ensimmäisessä kirjassa liikuttiin enemmän Ranskan, Syyrian ja Libyan välillä, tässä ollaan pääasiassa Syyriassa yhtä Ranskan käyntiä lukuun ottamatta. Siinä saadaan kuitenkin jo hyvää vertauspohjaa kahden eri kulttuurin välille. Niukkuudesta yltäkylläisyyteen.

Syyrialaisesta kaupasta...

Syyrialaisesta kaupasta…

...ranskalaiseen kauppaan.

…ranskalaiseen kauppaan.

Ensimmäinen kirja oli ehkä monipuolisempi ja nopeatempoisempi, tietysti myös yllättävämpi kun en tiennyt, mitä tällaiselta aikuisten sarjakuvalta tulisi odottaa. Se on vähän kuin aikuisten nukketeatteri. Ennakko-odotuksia ei oikein osaa olla, mutta kokemus on aivan mainio. Odotan jälleen seuraavaa osaa ilmestyväksi.

Kirja on tällä hetkelä hyvin ajankohtainen. Kuka eurooppalainen on ajatellut sen enempää Syyriaa kuin Libyaakaan ennen kuin viime vuosina. Kirjassa vilahtelee tutut paikan nimet kuten Palmyra ja Aleppo, joissa tuolloin asui ihmisiä ja jotka nyt ovat milloin terroristien, milloin muiden hallussa.

Tarinassa viitataan paljon uskontoon ja ehkä sen mielekkyyteen. En ole oikeasti pystynyt muodostamaan näiden kahden ensimmäisen kirjan perusteella, mikä on Sattoufin nykyinen uskonto tai onko sitä ja kertooko hän tarinaa silloisten muistikuvien perusteella vai nyt taaksepäin katsoen.

Tarinassa viitataan paljon uskontoon ja ehkä sen mielekkyyteen. En ole oikeasti pystynyt muodostamaan näiden kahden ensimmäisen kirjan perusteella, mikä on Sattoufin nykyinen uskonto tai onko sitä ja kertooko hän tarinaa silloisten muistikuvien perusteella vai nyt taaksepäin katsoen.

Ehkä mukavimmaksi anniksi kirjassa jäi tämä aukeaman mittainen selostus arabikirjoituksesta ja ääntämisestä. Kirjoitus on näyttänyt aina vain epämääräisiltä koukeroilta, yhtäkkiä se alkoi vain näyttää kaunokirjoitukselta väärinpäin. Siinä erottuu kirjaimia.

Ehkä mukavimmaksi anniksi kirjassa jäi tämä aukeaman mittainen selostus arabikirjoituksesta ja ääntämisestä. Kirjoitus on näyttänyt aina vain epämääräisiltä koukeroilta, yhtäkkiä se alkoi vain näyttää kaunokirjoitukselta väärinpäin. Siinä erottuu kirjaimia.

Odotan edelleen, että kirjasarja valaisisi minulle, miksi me täällä Euroopassa olemme niin erilaisia kuin he siellä Lähi-Idässä. Ja kyllä, valaiseehan se jo nyt, mutta jotain vastauksia minä vielä kaipaan. Ja että miksi emme voisi olla rauhassa kaikki yhdessä tällä samalla maapallolla.

Kirjailija: Riad Sattouf
Kirja: Tulevaisuuden arabi 2 – Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985)
Alkuperäinen teos: L’Arabe du futur 2. Une jeunesse au Moyen-Orient (1984-1985)
Kustantaja: Wsoy, 2016
Suomentaja: Saara Pääkkönen
ISBN: 978-951-0-41274-9
Sivuja: 160
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Ehdottomasti.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Sanon saman, minkä ykkösellekin: En usko, että sarjakuva taipuisi elokuvaksi. Tai no joo miksikäs ei animaationa muuten…
Montako tähteä: ***

John Williams: Stoner

13 keskiviikko Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Bazar, Kirja, Kulttuuri

The New Yorkerin mukaan kyseessä on suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kuullut.

Kuinka monet kerrat olenkaan pyöritellyt kirjaa kädessäni milloin missäkin kirjakaupassa. Kansikuva on jotenkin niin pysäyttävän seesteinen. Kertooko se itse tarinasta? Ehkä, vaikken osaakaan kansikuvan kasvoja yhdistää tarinan Stoneriin. Kuka kuvan mies on? Eikös se ole joku amerikkalainen näyttelijä? Eihän sillä ole väliä toisaalta ja toisaalta sillä juuri on. Kansikuva luo mielikuvaa. Tämä kansikuva luo sitä hyvin, koska sen perusteella olen monesti ollut ostamassa kirjan, mutta ajatus itse tarinasta ei olekaan kiehtonut.

Stonerissa on jotenkin pysäyttävän rauhallinen kansi.

Stonerin pysäyttävän rauhallinen kansi.

Teksti ei ole ihan tuore. Se on vuodelta 1965. Jään miettimään, enkä aio lukea asiasta mistään ainakaan vielä, miksi kyseessä on suurin amerikkalainen romaani, josta en ole koskaan kuullut. Onko kyseessä merkkiteos? Ei voi olla, jos siitä ei ole kukaan kuullut. Entäpä merkittävä? Tarinan päähenkilö on tavallinen ihminen, joka elää tavallisen elämän iloineen ja suruineen. Tai no, jätettäköön toinen sanoista kutakuinkin kokonaan pois.

Kuinka monta samanlaista tarinaa maailmassa onkaan? En tarkoita kirjoitettua kertomusta vaan todellista elämää. Mitäänsanomatonta, rakkaudetonta lapsuutta seuraa vakava nuoruus vailla nuoruuden intohimoa, jonka jälkeen rakastuu väärään ihmiseen, josta pitää kynsin hampain kiinni vain siksi, että on sanonut papin edessä aamenen. Olisiko erillään ollut parempi vai onko ihminen tuomittu kulkemaan tietynlainen elämä oli sitten yhdessä tai yksin? Olisiko parempi myöntää, ettei meistä sittenkään ollut mihinkään ja jossain vaiheessa luovuttaa? Kuinka ihminen yrittää elää oikein ja hyvin poikkeamatta kaidalta tieltä, elää ja olla kunniallisesti, eikä siltikään yllä edes keskinkertaiseen? Ja onko siinä kirjan suuruus, että se laittaa miettimään näitä asioita?

En tiennyt, mitä odottaa, mutta sain enemmän mitä odotin kai kuitenkin. Kirjan vallitseva tunnelma on… jaa… mikä se on? Ei se ole ankea ei, ei laimea, epätoivoinenkaan se ei ole, mutta olisiko epäreilu oikea sana? Hieno kirja se on. Onko se suurin, josta en ollut koskaan kuullut, en tiedä, enhän ole kuullut monesta muustakaan. Mutta innon lukea Williamsin muut kirjat se kyllä jätti.

John Williamsin muut kirjat ovat Nothing But the Night (-48), Butcher’s Crossing (-60) ja Augustus (-72). Viimeisestä hän sai National Book Awardin. Suomennettu näistä on käsitykseni mukaan Stonerin lisäksi ainoastaan Butcher’s Crossing.

Kirjan alussa on saatekirjoitus, jonka on kirjoittanut John McGahern (kuka?). Tunnollisesti, kuten koulukirjoissa aikanaan, luen niin saatteet kuin kiitoksetkin. Varmasti kirjoituksessa olisi kerrottu itse Williamsistakin, en tiedä, en lukenut loppuun, koska siinähän kerrottiin koko kirja. Tai siltä alkoi tuntua, en tiedä, en lukenut loppuun. Se oli kuin huono traileri, jossa näytetään elokuvan parhaat kohtaukset. Jonka jälkeen miettii, kannattaako niitä highlightien välitäytteitä mennä katsomaan. Ehkä olisin kirjoittanut saatteen loppuun, jolloin se olisi ehkä selittänyt kirjan. Tästä lähtien lupaan (yrittää) ohittaa saatteet.

Kirjailija: John Williams
Kirja:
Stoner
Alkuperäinen teos:
Stoner
Suomentaja:
Ilkka Rekiaro
Kustantaja:
Bazar 2015
ISBN:
978-952-279-112-2
Sivuja:
306
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Varmasti, vaikka ei se niin ilahduttava ollutkaan. Jotenkin se perimmäisen tarkoituksen pohtimisen äärelle joutuminen jätti jälkensä. 
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
Siinä tapauksessa, että kirjan pienieleisyys saataisi säilytettyä arvokkaasti.
Montako tähteä:
****

Bazar kustannuksen lukupaketista kaksi luettu, yksi jäljellä. Kahden ensimmäisen, tämän Stonerin ja Nainen parvekkeella -kirjan, samoin kuin aiemmin lukemani KonMarin perusteella on lupa odottaa hyvää.

Bazar kustannuksen lukupaketista kaksi luettu, yksi jäljellä. Kahden ensimmäisen, tämän Stonerin ja Nainen parvekkeella -kirjan, samoin kuin aiemmin lukemani KonMarin perusteella on lupa odottaa hyvää.

Muista aiheista

11 maanantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kulinarismi, Kulttuuri

Kuten usein muulloinkin, päädyn nytkin kirjoittamaan muista aiheista.

Julia Cameron on kirjoittanut kirjan ”Tyhjän paperin nautinto”. Se on hyllyssä, en ole lukenut. Minulla sen sijaan on tyhjän paperin kauhu. Mietin koko päivän, mistä kaikista aiheista minun pitäisi kirjoittaa. Blogikuvakansioni alkaa kohta hidastaa tietokonetta, koska se on täynnä kuvia noista kirjoittamattomista aiheista. Selaan kuvia ja ahdistun. Tuijotan tyhjää tilaa, vilkkuvaa kursoria, mietin, mistä pitikään kirjoittaa. Ja jos keksin, ihmettelen, mitä siitä piti kirjoittaa.

Kirjoista Stoner, Tulevaisuuden Arabi, Voi, maamme Suomi… Näytelmistä, joita ei enää edes esitetä, ravintoloista, joiden ruokaa en enää muista, nippanappa ehkä sen, oliko se hyvä vaiko ei. Näyttelyistä. Resepteistä, joita olen keksinyt tai testinyt. Reissuista joita olen tehnyt tai tekemässä. Pohdinnoista, kuten ”mitä kulttuuri on”. Saatan keksiä päivällä lukemattomia hyviä aiheita ja lauseita ja illalla tuijotan vilkkuvaa viivaa.

Talouteni kanssani jakava ehdotti, että alkaisin käyttää sanelukonetta. Sain sellaisen joulupukilta kun tein päättötyötäni ammattikorkeakoulussa. Laitoin siihen paristot ja kuuntelin. Siellä soi peili menneisyydestä, jouluta 2002. Ikivanha peili isovanhempieni luota, jossa on soittorasia. Peili, jota soitan joka kerta pohjoisessa käydessäni. Siellä sanelukoneessa vuosia sitten edesmennyt isoisäni toivotti hyvää Joulua.

.

Nordkappiin ja takaisin: Levi

08 perjantai Hei 2016

Posted by Kulttulinaristi in Matkailu, Ravintola, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kotimaan matkailu, Lappi, Matkailu, Nähtävyys, Oulu, Ravintola, Valokuvin kerrottu

Kesällä 2016 perheen kesämatka ei suuntautunut etelään, vaan aivan päinvastaiseen suuntaan. Tampereelta kun lähtee ja Norjan Nordkapissa kääntyy takaisin, kertyy matkaa reilu 3000 kilometriä. Yövyimme reissulla mennen ja tullen kaksi yötä Levillä, jossa Juhannuksenalusviikolla oli verrattoman rauhallista.

Kesän jokaiselle päivälle on tarjolla ohjelmaa, josta kannattaa tiedustella infopisteestä tai tutkailla netistä. Ohjelmaa on sekä lapsille että aikuisille. Helpostihan Levillä kesäinen viikkokin vierähtäisi, jäi oikeastaan harmittamaan, että aikaa oli niin vähän.

Tampereen ja Oulun välillä on erittäin monta välteltävää ABC:tä, mutta onneksi niille on vaihtoehtoja. Koko reitin ykkösruokapaikka on Takkatupa Pihtiputaalla, joka jostain omituisesta syystä päätettiin tällä reissulla ohittaa päätyen Paalupaikalle. Ihan mukava pikkuravintola, jossa söimme hyvät riistakeitot. Keittolounas oli edullinen ja maittava, vaikka bataattiranskikset olisivatkin innostaneet. Kokki oli yksin ja jono pitkä, siksi keitot.

Tampereen ja Oulun välillä on erittäin monta välteltävää ABC:tä, mutta onneksi niille on vaihtoehtoja. Koko reitin ykkösruokapaikka on Takkatupa Pihtiputaalla, joka jostain omituisesta syystä päätettiin tällä reissulla ohittaa päätyen Paalupaikalle. Ihan mukava pikkuravintola, jossa söimme hyvät riistakeitot. Keittolounas oli edullinen ja maittava, vaikka bataattiranskikset olisivatkin innostaneet. Kokki oli yksin ja jono pitkä, siksi keitot.

Oulun ja Kemin välillä on ihastuttava paikka nimeltä Merihelmi. Geokätköilijä löytänee täältä kätkön, nälkäinen ruokaa ja ajotauon etsijä ihania pitkospuita pitkin etenevän rauhallisen pikkukävelyn mahtavissa maisemissa.

Oulun ja Kemin välillä on ihastuttava paikka nimeltä Merihelmi. Geokätköilijä löytänee täältä kätkön, nälkäinen ruokaa ja ajotauon etsijä ihania pitkospuita pitkin etenevän rauhallisen pikkukävelyn mahtavissa maisemissa.

Sanoivat Rovaniemeä viimeiseksi varmaksi kauppapaikaksi ennen Leviä noin sunnuntai-illalle. SAmalla oli käytävä katsomassa Lordin aukiota ja Lordin käden/tassun/kouran/käpälän jälkiä.

Sanoivat Rovaniemeä viimeiseksi varmaksi kauppapaikaksi ennen Leviä noin sunnuntai-illalle. Samalla oli käytävä katsomassa Lordin aukiota ja Lordin käden/tassun/kouran/käpälän jälkiä.

Levillä on kaksi maisemahissiä, gondolihissiä tai condomihissiä, kuten vanhempi rouvashenkilö asian lausui, joihin saa ostaa hirveän kalliita lippuja ja ajella niillä maisemia katsomassa. Lyhyempi hissi vie Levin keskustan tuntumasta ylähotellille ja mikä mahtavinta, alas voi tulla kelkkaradalla. Tälle lämmin suositus. Jos vettä ei sada on rata auki ja kyyti aivan mahtava. Hieno kokemus sekä aikuisille että lapsille.

Levillä on kaksi maisemahissiä, gondolihissiä tai condomihissiä, kuten vanhempi rouvashenkilö asian lausui, joihin saa ostaa hirveän kalliita lippuja ja ajella niillä maisemia katsomassa. Lyhyempi hissi vie Levin keskustan tuntumasta ylähotellille ja mikä mahtavinta, alas voi tulla kelkkaradalla. Tälle lämmin suositus. Jos vettä ei sada on rata auki ja kyyti aivan mahtava. Hieno kokemus sekä aikuisille että lapsille.

Maisemallisesti mahtavampi hissi lähtee Alpine Cafen luota Gondolitieltä. HIssimatka on pidempi ja yläasemalla odottaa sekä alamäkiajoreitin alkupää että alle kilometrin mittainen huipun kiertävä reitti. Kannattihan se kävellä. HIenot maisemat ja sateen uhan tuoma apocalyptinen kontrasti.

Maisemallisesti mahtavampi hissi lähtee Alpine Cafen luota Gondolitieltä. Hissimatka on pidempi ja yläasemalla odottaa sekä alamäkiajoreitin alkupää että alle kilometrin mittainen huipun kiertävä reitti. Kannattihan se kävellä. HIenot maisemat ja sateen uhan tuoma apocalyptinen kontrasti.

Vessa maisemassa.

Vessa maisemassa.

Varjojen ja valojen leikkiä pohjoisessa maisemassa.

Varjojen ja valojen leikkiä pohjoisessa maisemassa.

Huipun kiertävä reitti.

Huipun kiertävä reitti.

Sama edelleen.

Sama edelleen.

Tuolla jossain on muuten geokätkö.

Tuolla jossain on muuten geokätkö.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä Levikuvana Kittilän lähellä olevalta järveltä kesäoinen maisema. Suomalainen sielunmaisema.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä Levikuvana Kittilän lähellä olevalta järveltä kesäoinen maisema. Suomalainen sielunmaisema.

← Older posts

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...