Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Like

Hugh Howey: Hiekka

02 sunnuntai Huh 2017

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Kirja, Kulttuuri, Like

Mikä on paras ikinämilloinkaan lukemasi kirja -kysymykseen vastaan kyllä että Hugh Howeyn Siilo, vaikka jalompaa olisi vastata vaikka Seitsemän veljestä tai Sota ja rauha. Nooh, rehellisyys maan perii.

Siilo-sarjaan kuului kolme kirjaa, joista ensimmäinen oli siis paras ikinä, toinen (Siirros) vähän vaikeaselkoinen ja kolmas (Kohtalo <-linkistä arvosteluuni) taas oikein hyvä. Siksi meinasin mennä sijoiltani koko ihminen kun jonkun kirjabloggarin instagrammissa näin kuvan Howeyn uudesta kirjasta.

Kun olettaa luvassa olevan jotain upeaa, haluaa elämystä lykätä. Olisin toisaalta halunnut lukea kirjan heti saatuani sen käsiini, mutta toisin kävi ja odottelin ja vartoilin. Kun aloitin, oli kirja muutaman illan urakka, niin helppoa luettavaa se kuitenkin oli.

Hugh Howey: Hiekka

Kuten Siilo-trilogiassakin, saa Hugh Howey maalattua Hiekan maiseman tarkasti mieleeni. Näen sen aavikoituneen maiseman, jossa tulevaisuuden ihmiset yrittävät elää ja selviytyä. Kaikki on kadonnut aikojen kuluessa hiekkaan, ei ole kuin tuuli ja tuiverrus ja jostain kaukaa kuuluva jyske.

     Aurinko porotti hiekkapilvien väistyessä. Koko päivän joko paistoi tai satoi hiekkaa. Öisin oli kylmä ja pedot ulvoivat. Elämän piinat seurasivat toisiaan vuoroissa, joten jokin niistä päivysti aina. Ihmisestä nyhdettiin kurjuutta päivin ja öin samalla tavalla kuin vettä ja öljyä pumpattiin maan uumenista. Se vero perittiin jokaiselta, joka oli tahtomattaan syntynyt tähän maailmaan.

Siinä, missä Siilo on moniulotteinen ja pikkutarkka, tämä Hiekka jotenkin tuntuu menevän sieltä, mistä aita on matalin. Siilon alussa jaetut pelikortit menevät kohta alun jälkeen uuteen jakoon, mutta kaikki tuntuu järkevältä ja perustellulta. Hiekka taas on jotenkin kevyt rakennelma tai ohut. Sen maisema ja maailma ovat mielenkiintoiset samoin kuin ensin vähän ufolta tuntuva hiekkasukellus. Se on kuitenkin kuvailtu niin hienosti, että se tuntuu aivan mahdolliselta ja todelliselta. On luotu uskottavasti jotain, mitä ei (ainakaan vielä) ole olemassa.

Hugh Howey: Hiekka

Mutta itse tarina, se on se, mikä on liian helppo. Kyse on perheestä, jossa isä on lähtenyt livohkaan ja perhe sittemmin hajonnut ympäriinsä, kuitenkin samaan kylään tai kaupunkiin, paikan kokoa on vähän vaikea hahmottaa. Toisaalta ollaan pienessä piirissä, toisaalta kuitenkin suuressa kaupungissa. Aivoissa tuntuu samalta kuin Paulo Coelhon Vakoojassa, jossa ei pysty päättämään, onko tarina satua vai totta tai silmälaseissa, jotka tarkentavat väärin. Vaikka kuinka yrität, et saa tarkennettua kuvaa teräväksi. Mikä tekee tarinasta liian helpon on se, että kaikkialle hajaantuneen perheen jäsenet saattavat aivan yhtäkkiä, tosta noin vain tavata toisensa keskellä aavikkoa juuri, kun toinen on nääntymässä janoon ja kuumuuteen. Jos tämä kävisi edes vain kerran, mutta kun se käy jonkunkin kerran. Hiekkasukellus, sellaisena kuin se tähän on keksitty, tuntuu tarinaan kuuluen suorastaan järkevältä, mutta tyhjyydessä kohtaamisen mahdollisuus on jotenkin liian suuri sattuma.

Vai miltä tuntuu, jos olet vaeltanut ilman karttoja ja kompasseja reilun viikon aavikolla ja muistanut, millä puolella näkymää täytyy suurta hiekkakasaa pitää ja sitten, PIM vain, saavut juuri oikealla hetkellä oikeaan paikkaan, jossa et ole koskaan käynytkään? Käyttäisin tähän sellaista valtamerilaivavertausta, että jos lähtösatamassa lähtee metrin verran sivummalle, mitä on ollut aikomus ja koko matkan menee luotisuoraan, niin maapallon toisella puolella perille saavutaan kovin eri kohtaan, mihin oli tarkoitus.

Minä en ole mikään pikalukija, joten tulen lukeneeksi lauseet tarkkaan. Siksi harmittaa ihan hurjasti, jos tekstiin on päässyt kirjoitusvirheitä. Yksi tai kaksi on ihan ookoo, mutta suurempi määrä alkaa vaivata. Tai väärät sanamuodot eli huono suomi. Häpeän vähän itsekin tätä pilkunnu…viilaajamaisuuttani, mutta on vaikea kestää kieleemme hiipivää amerikkalaistumista, joka tähänkin käännökseen on päässyt livahtamaan (s. 173) ”En voi käydä toisen kerran suihkussa vain siksi…” Oikeampi muoto lienee ”toista kertaa”. Pikkujutt, pintahaava, mutta silti.

Millä lie lukmisharrastuksen vasemmalla jalalla olen tähän vuoteen herännyt, ja vieläpä näin tolkuttoman myöhäisessä vaiheessa, kun mitään oikein innostavaa ei ole vielä osunut kohdalle? Toki mitä enemmän lukee, sitä enemmän saa vertailupohjaa ja varmasti sitä kriittisemmäksi lukijaksi muuttuu. Kun on kerran saanut maistaa jotain hyvää, haluaa sitä toiste ja kun sitä on saanut tarpeeksi monta kertaa, täytyy päästä maistamaan jotain vieläkin makeampaa.

Kohtako sitten ollaan jo muinaisen Levottomat-elokuvan teemassa, että kun mikään ei tunnu miltään?

Kirjailija: Hugh Howey
Kirja: Hiekka
Alkuperäinen teos: Sand
Kustantaja: Like
Suomentaja: Einari Aaltonen
ISBN: 978-952-01-1467-1
Sivuja: 351
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Emmä taida. Siilon sen sijaan kyllä.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Vaikka, sehän voisi näyttää ihan hienolta.
Montako tähteä: ***- (jos odotukset eivät olisi olleet niin korkealla, olisi arvosana taatusti ollut parempi)

Kulttulinaristi on Instagramissa

01 perjantai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Museo/Näyttely, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

200 kcal, Arvostan, Arvostelen, Bazar, Bon, Gourmet, Gummerus, Helsinki, Herkku, Homoseksuaalisuus, Johnny Kniga, Kirja, Kotimaan matkailu, Kotiruoka, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Like, Matkailu, Museokortti, Nähtävyys, Otava/Seven, Perinteinen, Ravintola, Resepti, Siltala, Tammi, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teos, Turku, Wsoy

Vastustan kuvien käsittelyä, koska kuvan on oltava ihan oikea kuva, joka on aseteltava ja rajattava ja oikeinväritettävä siinä ottotilanteessa. Koska se on valokuvaamista se.

Ja sitten on hittovie käynyt niin, että olen tutustunut Instagrammiin (tai 6Tag-äppiin) ja Microsoft Picture Manageriin ja molemmilla on niin peevelin helppoa niitä kuvia ihan vähän parantaa. Värejä kirkastaa. Horisonttia suoristaa. Vähän vaan valmista filtteriä lisätä. Sumentaa osasia huolettomasti.

Että niin. Jotta josko kivempia kuvia nähdä tahtoo, niin Instagrammissa on Kulttis nyt myös.

Tuosta sinne mene: https://www.instagram.com/kulttulinaristi/
Jos tykkäät, niin ryhdy seuraamaan.

Moni kiitos.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Gandhi pisteestä pisteeseen -tekniikalla.

Alkaa kirjahylly täyttyä

18 torstai Hel 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Bon, Gummerus, Kirja, Kulttuuri, Like, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Niin, alkaa olla kirjahylly kohta täynnä. Yläkerran eteisessä oli hyvää käyttämätöntä tilaa, joten tein isäni kanssa (=isäni teki, minä ojensin jotain metallisia osia) siihen vuosia sitten kirjahyllyn. On siinä lukemattomia kirjoja, mutta on jo luettujakin. Viime vuosien lukuinto on ollut ihan toista kuin ennen vanhaan, vaikka aina on ollut hämmentävä tarve kerätä kirjoja.

Kokonaisuus ratkaisee. Nyt on tintattu niin tiukkaan, että ei voi lisätä, ei voi poistaa.

Kokonaisuus ratkaisee. Nyt on tintattu niin tiukkaan, että ei voi lisätä, ei voi poistaa.

Osaisinko lukea e-kirjoja? Minusta kirjan täytyy olla jotain konkreettista. Se verran olen venynyt, että lasken pokkarinkin kirjaksi. Kirjaanhan ei saa tehdä hiirenkorvia eikä sitä saa muutenkaan kohdella kaltoin. Mutta pokkari, no joo, pokkariahan voi kohdella miten vain ja sitten sen voi antaa pois. Kovakantisen kanssa on toisin. Onhan kirja jo esineenäkin tosi kaunis.

Kirjahyllyn rakentamisesta on siis jo vuosia, mutta joka päivä saan siitä iloa.

Suosikkeja tästä:  Suosikkini Hugh Howeyn Siilo-sarja, Runsas valikoima Tove Janssonia (pokkareina tosin), Stephenie Meyerin Vieras ja isovanhemmilta aikoinaan saatu Eino Leinon: Elämän koreus.

Suosikkeja tästä: Suosikkini Hugh Howeyn Siilo-sarja, Runsas valikoima Tove Janssonia (pokkareina tosin), Stephenie Meyerin Vieras ja isovanhemmilta aikoinaan saatu Eino Leinon: Elämän koreus.

Näiden hyllyjen tärppejä: Potterit tietysti (mihinhän se kahdeksas mahtuu? Seitsemäs on lainassa), Pirkko Saisio -valikoima ja muutama Sarah Waters.

Näiden hyllyjen tärppejä: Potterit tietysti (mihinhän se kahdeksas mahtuu? Seitsemäs on lainassa), Pirkko Saisio -valikoima ja muutama Sarah Waters.

Kyllä voi sanoa, että on laitettu lattiasta kattoon. Siellä huomio Justin Croninille, Paulo Coelholle ja keittokirjoille.

Kyllä voi sanoa, että on lattiasta kattoon kirjoja. Siellä huomio Justin Croninille, Paulo Coelholle ja keittokirjoille.

PS. Muistutuksena isälle: makkarissa on yksi tai kaksi tyhjää, hyllyjä odottavaa seinää…

23 kirjaa vuodessa (2015)

01 perjantai Tam 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Bon, Gummerus, Kirja, Kulttuuri, Like, Otava/Seven, Tammi, Teos, Wsoy

Siis melkein kaksi kirjaa kuukaudessa. Noin niinkö keskimäärin. Listasin viime vuoden alkupuolella aiempien vuosien lukusaavutuksia artikkelissa 27 kirjaa vuodessa. Tämä on jatkoa sille ja listaan kirjat, jotka viime vuonna luin ja tähdet, mitä lukupäiväkirjaani annoin (saattaa poiketa niistä tähdistä, mitä arvostelussani annoin).

Linkeistä arvosteluun kliksauta.

Ulla-Lena Lundberg: Jää ****-
Tove Jansson: Kesäkirja *****
Ali Smith: Oli kerran kello nolla **
Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset ****+
Donna Tartt: Tikli ****
Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus *****
Kari Hotakainen: Kantaja **+
Lisa Genova: Edelleen Alice *****
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein ***+
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin ***
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus *-
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu ****-
Pauliina Vanhatalo: Pitkä Valotusaika ****
Inga Röning: Hippiäinen ***-
Anna Perho: Pientä säätöä *****
Antti Holma: Järjestäjä *
Sofi Oksanen: Norma **1/2
Hugh Howey: Kohtalo *****
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki ****-
Riad Staffout: Tulevaisuuden arabi ***1/2
Jari Sarasvuo: Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä *
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe *****
Anna Perho: Työ x perhe = superarkea2 *****

Vissiin ihan kivasti meni lukuvuosi vaikka edellisen vuoden määrästä jäinkin. No eihän tämä kilpailu ole, mutta on se kuitenkin.

Harvoin jää kirjoja kesken, mutta viime vuonna jäi joku mitä en muista sekä Finlandiapalkittu Nenäpäivä. Kahlaan sen loppuun joskus.

Kun katson vuotta taaksepäin, on vaikea päättää, mikä kirja oli paras, mikä huonoin. Oikeastaan juuri parhaan löytäminen on vaikeinta, huonoimpia olivat Antti Holman Järjestäjä ja Jari Sarasvuon tilitys tähänastisesta elämästään. Sofi Oksasen Norma oli myös hienoinen pettymys, vaikkei nyt aivan huono sentään.

Anna Perhon kirjat olivat loistavia, tykkäsin kovasti omassa sarjassaan. Eniten silmiä avasivat kirjat Jakarandapuun lapset sekä tarina Kabulin poikatytöistä. Tykkäsin myös Donna Tarttin Tiklistä, jota olin odottanut kauan.

Kirjavuoden jaetulle ensimmäiselle sijalle nostan Hugh Howeyn Kohtalon, Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe sekä Anna Perhon Superarkea potenssiin kakkosen.

Hieno kirjavuosi takana ja upea seuraava edessä. Stephen Kingin 22.11.63 lähti lukuun tänäaamuna ja vuoden ensimmäisen kirjan, viimeisimmän Mielensäpahoittajan sain loppuun viime yönä vuoden jo vaihduttua. Haluan myös lukea Finlandia-voittaja Oneironin, seuraavan Tulevaisuuden Arabin ja Anthony Doerrin seuraavaksi suomennettavan kirjan, joka ilmestyy joskus alkukesästä. Lisäksi parhaillaan kesken on Madventuresin jamppojen elämänohjekirja, katsotaanpa sitten, miltä lista näyttää vuoden jälkeen. Kaikille oikein hyvää kirjavuotta! Ja Uutta Vuotta 2016 muutenkin!

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Ensimmäinen ja varmasti ainoa Stephen Kingini.

Hugh Howey: Kohtalo (Siilo-trilogia)

26 maanantai Lok 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Arvostelen, Kirja, Kulttuuri, Like, Suomalainen kirjakauppa

Voi tätä murheen päivää. Joudun sanomaan ystävälle hyvästit. Tai jos sanoisikin vain näkemiin.

Pari vuotta sitten näin netissä Like Kustannuksen kilpailumainoksen jostain Siilo-kirjasta. Kilpailussa piti pohtia vastausta aluksi helpolta tuntuneeseen kysymykseen (en nyt ihan muista, miten se meni, mutta jotenkin niin että) jos oma henki pitäisi laittaa vaaraan, niin nousisiko auktoriteetteja vastaan, jotta muut saisivat vapauden ja oikeutta osakseen. Ensimmäinen ajatushan on, että tietysti olisi jalo ja urhea ja sellaisen vastauksen lähetin. Rupesin sitten tarkemmin pohtimaan asiaa ja eihän se niin yksiselitteistä ehkä olisikaan.

Olipa loistava markkinointikikka se. Tuli pakkomielle voittaa se kirja, mutten enää löytänyt koko kilpailua. Sitten vain toivoin ja toivoin ja en voittanut. Onneksi oli merkkipäivä tulossa ja toivoin, mutten saanut. Ja Joulu. Ja sain. Ja luin. Ja luin. Siinä ei kauaa nokka tuhissut.

Siilo-kirjan tarina on se, että ihmiset asuvat valtavassa siilossa maan alla. Heitä voi olla vain tietty määrä, syntyvyyttä ja vähän kuolevaisuuttakin säädellään. Toiset tyytyvät osaansa, kaikki eivät. Teksti ja kuvaukset ovat valtavan hyvät, eikä käänteitä puutu. Ensimmäinen jo vetää jalat alta. Siiloa ja sen asukkaita kuvataan niin hyvin, että voin edelleen, parin vuoden jälkeen palata mielessäni takaisin siiloon. Pystyn näkemään sen melko tarkasti. Kirja oli loistava.

Siilon takakansi.

Siilon takakansi.

Ja mitä sitten tapahtui? Seuraavana syksynä ilmestyi seuraava osa enkä minä ollut tiennyt sellaista koskaan tulevankaan. Se oli saatava heti. Kävin päivittäin tiedustelemassa Suomalaisessa kirjakaupassa, oliko tilaukseni saapunut.

Siirros, kuten jatko-osat yleensäkään, ei tehnyt niin suurta vaikutusta kuin ykkönen. Odotukset olivat (liian) korkealla. Tarina meni monimutkaiseksi ja väkeä oli niin, ettei perässä tahtonut pysyä. Luin kuitenkin ja olisi kannattanut lukea ehkä toistamiseenkin.

Siirroksen takakansi.

Siirroksen takakansi.

Minulle selvisi, että kyseessä on trilogia, joten jäin odottelemaan viimeistä osaa tämän 2015-vuoden joulumarkkinoille. Ja sitten eräänä alkusyksyn päivänä yllätyin surffaillessani Like Kustannuksen nettisivuilla. Siellä oli kansi tuttuun henkeen ja siinä luki Kohtalo. Kaksi pakollista kirjaa oli tälle vuodelle ja ne olivat Sofi Oksasen Norma ja Hugh Howeyn viimeinen. Kieltämättä Norma joutui kärsimään siitä, että Kohtalo oli tulossa seuraavana lukuun. Perheelle ilmoitin, että kun Kohtalo alkaa, minua ei kannata laskea mukaan perheen arkeen. Jokusen illan ja aamun pikkutunnit vietin Kohtalon parissa ja nyt on mennyttä se. Se vähän ehkä surettaa.

Kohtalon takakansi.

Kohtalon takakansi.

Kohtalo sitoo yhteen kaksi aiempaa teosta ja selkeyttää kovasti vähän vaikeaselkoisempaa kakkososaa. Jälleen sekä ihmisten että paikkojen kuvaukset osuvat nappiin. Howey saa lukijan todellakin siirtymään dystopiseen maisemaansa.

Olen pariin otteeseen valittanut käännöskirjallisuuden kurjuudesta verrattuna suomalaiseen kirjallisuuteen. Nyt en valita, käännös on tehty mainiosti. Tai enhän ole lukenut alkuperäistä, etten voi tietää, mutta tekstiä on nautinnollista lukea ja se riittää minulle.

Liekö tapana muissa kirjoissa, mutta hauska yksityiskohta Kohtalossa oli se, että tarinan päätyttyä viimeisille sivuille oli kirjattu ”kysymyksiä lukupiirissä pohdittavaksi”. Ai kuinka hienoa. Vain lukupiiri puuttuu.

On vähän vaikea kertoa Kohtalosta kertomatta aiemmista osista joten nähtävästi arvosteluni on tässä. Olet sitten lukenut dystopiakirjallisuutta tai et, suosittelen Siiloa lämpimästi. Se toimii yksittäisenäkin kirjana, mutta tietysti kaksi jatko-osaa sen täydentävät. Dystopia on luonnollisesti vähän jännittävää ja aika harvakseltaan tulee luettua kirjoja ruusuisesta tulevaisuudesta, enemmän on tiedossa synkkää ja ikävää. Siilo-satjan kirjat ovat toki synkkiä ja ikäviäkin, mutta kiinnostavia. Jotenkin pääosin aivan mahdollisia. Jännitystä niissä on, mutta koska huonouninen minäkin voi niitä nukkumaan mennessä lukea, ne eivät voi olla liian jännittäviä.

Paljon tulee pistettyä nykyään kirjoja luvun jälkeen eteenpäin. Ei näitä. Nämä ansaitsevat paikkansa kirjahyllyssä.

Koko kolmikko.

Koko kolmikko.

Kirjailija: Hugh Howey
Kirja: Kohtalo
Alkuperäinen teos: Dust
Kustantaja: Like Kustannut Oy
ISBN: 978-952-01-1080-2
Sivuja: 392
Kestäisikö toisen lukemisen: Kyllä tässä on kirja ja kirjasarja, johon taatusti tulee palattua toistekin.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Ehkä ja sitten en. Haluan pitää Siilosta oman tulkintani. Toki, jos elokuva tulisi, katsoisin sen tottakai.
Montako tähteä: ***** (antaisin enemmänkin)

Muualla:
Kirjakissan blogi on kirjasta varsin toista mieltä kanssani.

Sofi Oksanen: Norma

21 keskiviikko Lok 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Helsinki, Kirja, Like, Suomalainen kirjakauppa

Tyhjän paperin syndrooma iskee tämän arvostelun kanssa. Tai ehkä tyhjän pään.

Usein tuntuu, että kun odotukset ovat korkealla, niin elämys jää laimeaksi. Miksi odotukset Normasta olivat korkealla? No onhan sitä hypetetty paljohkosti ja kirjakauppojen seinät on vuorattu Normilla. Sofi Oksanen kurkkaa joka nurkan takaa, on kiertueella ja näkee lehdissä.

Olen lukenut Puhdistuksen ja Baby Janen, juuri en tuossa järjestyksessä. Hyllyssä on Stalinin lehmät, Kun kyyhkyset katosiva ja Kaiken takana oli pelko. Molemmat aiemmin lukemani kirjat ovat olleet vaikuttavia ja vakavia, ahdistavia ja synkkiä. Se onkin ollut syynä siihen, että muut ovat hyllyssä vielä odottelemassa.

Norma.

Norma.

Mutta Norma. Sanoivat, että se on erilainen, fiktiivinen ja mustalla huumorilla höystetty. No jaa, se meni nyt se musta huumori minulta ohi tai sitten se vain oli niin mustaa, että imaisi itse huumorin. Mitään muuta en kirjasta ennen tiennytkään. Olen pyrkinyt jättämään arvostelut ja referaatit lukematta ennen kirjaa, etten odottaisi jotain tiettyä, jota ei sitten tulekaan. Tällä kerralla hyvä taustatieto olisi ollut esimerkiksi se, että Oksasen suosikkisatu on ollut Tähkäpää. Kuulin sen myöhemmin Suomalaisen kirjakaupan myyjättäreltä.

Kirja kertoo helsinkiläisestä Normasta, jonka äiti hyppää tuntemattomasta syystä kuolemaan. Se on alkuasetelma, samoin kuin se, että Norma, aikuinen, vähän ongelmaisenoloinen ihminen jää yksin selvittämään tapausta ja sotkeutuu itsekin aikamoisiin harmeihin. Norma muistuttaa Tähkäpäätä siten, että hänen hiuksensa kasvavat luonnottoman nopeasti. Tarina yhdistää kätevästi hiuskaupan ja ihmiskaupan ja vaikka minkä. Sen enempää en kerro, etten paljasta liikaa ja toisaalta, en oikein tiedä, mitä paljastaisinkaan.

Norma.

Norma.

Varmasti Norma on monitulkintainen ja vertauskuvallinen ja vaikka mitä, mutta minä en tavoittanut. Sen sanon, että koska sillä Normalla on se valtava tukka, en voi olla näkemättä häntä koko ajan Oksasena itsenään. Ja se kyllä häiritsee pahan kerran. Mitä muihin henkilöhahmoihin tulee, niin en oikein tavoita heitä. En ymmärrä heidän suhteita toisiinsa nähden ennen kuin vasta lopummassa. Enkä väitä, etteikö syy voisi olla lukijassa, kyllä voi.

Harmikseni olin aika pettynyt kirjaan. Jos kirjailija olisi ollut joku muu ja jos kirja ei olisi ollut ennakkosuosikkien listalla, olisin ehkä vielä kriittisempi. Kirja on päällisin puolin tosi kaunis, mutta mainoslause ”Tervetuloa Norma Rossin ihmeelliseen maailmaan” -antaa ymmärtää enemmän kuin antaa. Jätän tämän tähän ja siirryn Hugh Howeyn Kohtalon ihmeelliseen maailmaan.

Kirjailija: Sofi Oksanen
Kirja: Norma
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: Like Kustannut Oy
ISBN: 978-952-01-1294-3
Sivuja: 304
Kestäisikö toisen lukemisen: Ehkä tarina avautuisi paremmin toisella lukemalla. Taidan lukea kuitenkin ensin jotain ihan muuta. Ja sitten. Ja sen jälkeen. Mutta periaatteessa joo.
Montako tähteä: **+ (Yksi tähti hyvästä kielestä, toinen markkinoinnista, plussa Sofi Oksasesta)

Kirjahullun hullut päivät

13 tiistai Lok 2015

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Bon, Docendo, Homoseksuaalisuus, Kirja, Kulttuuri, Like, Stockmann, Tammi

Sietämätöntä on se kirjan kaipuu, mikä ihmisellä on. On se hyvä, että nykyään tulee oikein luettuakin, eikä vain keräiltyä hyllyyn. Eipä hyllyssä sen puoleen enää tilaakaan ole vaan lattiallekin alkaa kertyä pinoja sinne tänne. Enemmän niitä tulee kuitenkin hankittua kuin luettua.

Tällä hetkellä on menossa Sofi Oksasen uutuuskirja Norma. Olen jo puolessa välissä ja vielä odotan, missä kohtaa innostun. Tähän mennessä olen hiukan hämmentyneen pettynyt. Liekö syy ”vuoden odotetuin kirja”-hypetyksessä? Haluaisin myös kiiruhtaa kirjan loppuun, koska sitten minua odottaa Hugh Howeyn Siilo-trilogian päättävä Kohtalo.

Vuoden odotetuimmat kirjat: Kohtalo ja Norma, siinä järjestykessä.

Vuoden odotetuimmat kirjat: Kohtalo ja Norma, siinä järjestykessä.

Ja niin, ne Hullut Päivät oli ja meni. Vähän sitä Akateemisen hohtoa nyt syö siirtyminen Bonnierille, mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Muuta sieltä hullutteluista ei löytynyt kuin kirjoja ja ruokaa. Ruoat on syöty ja kirjat lukematta, mutta onhan ohjelmaa.

Yllätyskirja: Theodore Grayn Kiehtovat alkuaineet. Kirjassa kerrotaan alkuaineista kansantajuisesti. Josko nyt jäisi enemmän mieleen kuin pakollisilla kemian tunneilla.

Yllätyskirja: Theodore Grayn Kiehtovat alkuaineet. Kirjassa kerrotaan alkuaineista kansantajuisesti. Josko nyt jäisi enemmän mieleen kuin pakollisilla kemian tunneilla.

Sarah Waters, vanha tuttu, päätyy kovissa kansissa hyllyyn säilytettäväksi muiden Watersien viereen. Tässä kirjassa käsitellään Parempaa väkeä ja jälleen kirjan kätköistä paljastuu kielletty rakkaus.

Sarah Waters, vanha tuttu, päätyy kovissa kansissa hyllyyn säilytettäväksi muiden Watersien viereen. Tässä kirjassa käsitellään Parempaa väkeä ja jälleen kirjan kätköistä paljastuu salattu suhde.

Luulin, että Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogiasta oli vasta kaksi osaa pokkarina, mutta väärässä olin. Mukaan tarttuivat kaksi viimeistä, ensimmäinen on jo luettu.

Luulin, että Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogiasta oli vasta kaksi osaa pokkarina, mutta väärässä olin. Mukaan tarttuivat kaksi viimeistä, ensimmäinen on jo luettu.

Ja sokerina pohjalla kehuttu Kettu, nimittäin Katja Kettu. Olisiko niin, että pitäisi Kätilö lukea ensin, en tiedä, Hitsaajalla nyt kuitenkin aloitetaan.

Ja sokerina pohjalla varsinainen Kettu, nimittäin Katja Kettu. Olisiko niin, että pitäisi Kätilö lukea ensin, en tiedä, Hitsaajalla nyt kuitenkin aloitetaan.

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...