Avainsanat

, , , , , , , , ,

Tämä on Autoihin, Frozeniin ja Leijonakuninkaaseen rakastuneen lapsen vanhemman hätähuuto!

Disney on Ice on aina tuntunut vähän etäiseltä tavalta palata piirrettyjen maailmaan, mutta olihan nyt luvassa Frozenia jäällä. Lisäksi olen kuullut kehuja joka vuotisista (?) jäätansseista, joten miksipä ei. Kaksi aikuista ja kaksi lasta showhun noin 120 €, mutta kerrankos sitä…

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Tänään 8.2.2015 viimaisessa Turussa vaelsimme HK-areenan suojiin. Mitä oli ovella? Krääsäkoju. Olimme kyllä ajatelleet, että lapsille jotkut kivat pikkumuistot voisi hankkia, mutta ei ehkä heti. Eipä huolta, kojuja täynnä samaa sikahintaista kiinalaista (tms.) paskaa oli noin 20 metrin välein kaikilla käytävillä. Oli myös valokuvauspaikkoja, joissa sai kuvauttaa lapsensa luultavasti kalliilla. Mitä se laadultaan halvalta vaikuttava kama sitten maksoi? Mikään ei ainakaan maksanut alle 10 €. Oli kehnon oloisia pehmoleluja 28 €, käsiohjelmia 12 €, heppoisia muovikuppeja siirappijäähilesisuksella 15 €, värikkäistä muovisia valosauvoja 28 €, T-paitoja 18 €… ihan totta hei, mitä järkeä?

Se järki, että vaikea on innostuneen pienen kanssa kulkea 10 kojun ohi ilman kiinnostuksen heräämistä. Se järki, että luultavasti vanhempi on ajatellut ostavansa ”jonkun kiva pienen muiston”. Se järki, että väliaika, jolloin jotain kävisi ostamassa, kestää tuskin sitä, että perhe ehtii käydä vessassa ja seuraava näytös alkaa ilman ilmoituksia niin, että jos olet päättänyt ostaa jonkun pienen, et ehdi neuvotella mikä se olisi. Se järki, että myyjät kiertävät kaiken aikaa (ei kesken esityksen sentään) katsomossa ja tarjoavat vuorotellen ylihintaisia poppareita, hattaroita, valosauvoja, jäähilekippoja… kaikkea suoraan laspille. Se järki, että koko show alkaa yhden tuotteen esittelyllä. Se on bumerangi, jota edes esittelijät eivät saa kiinni. Se järki, että pitkin koko showta jäällä nähdään käytössä tuotteita, joita sitten myydään kojuissa esimerkiksi vessajonon vieressä. Siinähän on aikaa lapsen katsella.

Kyllä, teimme virheen, emmekä tarjonneet lapsille selkeää vaihtoehtoa, mistä valita, kun jotain pientä oli kuitenkin luvattu. Kysyimme, näkivätkö he jotain kivaa, mitä toivoisivat. Kyllä näkivät ja molemmilla oli vain yksi toive. Toinen halusi 15 €:n jäähilekipon ja toinen 28 €:n valosauvan. Fantastista saatana! Vaikka alle 15 euron ei juuri olisi voinutkaan selvitä, sattui aika paljon maksaa tuosta rojusta, josta kumpikaan ei taatusi kestä yli viikkoa, melkein sama hinta kuin lasten lipuista. Miksi maksoin? Kun kerrankin olimme päättäneet hankkia jotain PIENTÄ kivaa muistoksi.

Muoviromun hinta oli niin pöyristyttävä/järkyttävä/tyrmistyttävä/törkeä, että koko ensimmäinen näytös meni laskeskellessa, että ei voi olla totta, kohta lähtee rahat. Toinen näytös meni laskeskellessa, että sinne meni rahat. Olen satavarma, että teimme elämämme turhimmat ostokset. Käsi pystyyn sinä vanhempi, joka voit sanoa poistuneesi showsta hyvillä mielin!

Niin joo, ja sitten oli se show. Taitoluistelu on kivaa olympiatasolla telkkarista noin 10 minuuttia kerrallaan, jos Suomi on mukana, mutta en oikein ymmärrä, miksi rehata Disney-hahmot liukumaan jäälle maasta toiseen? Ilmeisesti moni ymmärtää, kosa katsomossa oli melko paljon ihmisiä, vaikkei se täynnä ollutkaan. Hahmot liukuivat edes takaisin ja laulu tuli nauhalta. Ne, joilla ei ollut tönkköä maskia naamallaan, lauloivat (tai liikuttelivat suutaan) jollain kielelllä, jolloin koko show näytti huonosti dubatulta jäätanssielokuvalta. Muutenkin elehdintä oli ylenpalttista, amerikkalaista, sanoisinko?

Luisteleva poro.

Luisteleva poro.

Minähän en siitä luistelusta tiedä, mutta joku prinsessa mätkähti jäälle kesken lennon ja joku prinssi ei tahtonut prinsessaansa saada nousemaan ilmaan. Pikkujuttuja ja pääosin meni sujuvasti, mutta kuitenkin, ei mitään Cirque du Soleilia, vaikka yksi prinsessa hetken köydessä katon rajassa pyörikin.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta. Tai että onhan siinä suihkulähde.

Showssa käytiin läpi tiivistelmänä Ariel, Tähkäpää, Kaunotar kera Hirviönsä ja luonnollisesti lopussa vuoden hitti Frozen. Kivasti oli tiivistetty, jos juoni oli jotenkin tiedossa, mutta pitkiä olivat tarinat kuitenkin. Lapset jaksoivat kyllä katsoa, mutta huomioni mukaan melko vaisua oli yleisö kokonaisuudessaan. Jos nyt haluaa ajatella heteronormatiivisesti, niinkuin en periaatteessa halua ajatella, niin olihan tämä valtayleisöä ajatellen täysin tytöille suunnattu show. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on… Ja no joo, Frozenissa tarina on vihdoinkin vähän eri ja kyseessä on vahvoja, itsenäisiä naisia, mutta showssa yleensä… kaikki olivat prinsessajuttuja. Monelle poikalapsen vanhemmalle siinä voi olla riittävän korkea kynnys osallistua. Onneksi yleisössä oli kuitenkin myös poikia.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Ei show kokonaisuudessaan huono ollut, ei nyt niinkään pidä ajatella. Ihan nastaakin oli nähdä Disneyn hamojen heräävän eloon. Olihan luistelijoilla taitoa ja väkeä oli paljon, mutta niin paljon söi ihmistä se tuotteistaminen ja pakkomyyntikin, että se valitettavasti vaikuttaa kovasti myös mielipiteeseeni koko tapahtumasta. Pienesti (höpöhöpö, aika suuresti) jäi olo, että nyt on hyväuskoista huijattu.

Koin, kuten perheemme toinenkin täysikäinen, ettemme todellakaan saaneet rahalle vastinetta. Ensi kerralla laitamme panoksemme suomalaiseen lastenteatteriin, mutta onpa tämäkin nyt koettu. Kulut ruokineen päivineen (jos bensat jätetään pois) olivat noin 200 €. Sillä menee muutaman kerran kunnon teatteriin.

Jos et ole hankkinut vielä lippuja Disney on Iceen, pelasta itsesi ja kukkarosi, äläkä hankikaan!

Mikä: Disney on Ice SUOMI 2015
Missä: Turun HK Areenalla 5.-8.2., Helsingissä 12.-15.2.
Oliko kallis: Silmittömän, järjettömän, törkeän kallis
Tykkäsinkö: Enpä juuri
Menisinkö uudestaan: Paljon saisi aika kullata muistoja että menisin
Montako pistettä koko tapahtumalle: .. (kaksi, ihan vain omasta näkövinkkelistäni)
Seuralaisen pisteytys: … (kolme, koska lapset tykkäsivät, omat olisivat olleet kaksi)