Hyvää syntymäpäivää Tampere! 237 vuotta, eikä suotta. Nimittäin oli nyt ohjelmaa oikein kolmeksi päiväksi. Sunnuntaina oli ohjelmassa varsinainen vetonaula: Rantatunnelipäivä.

Mitä mieltä kukin siitä tunnelista sitten onkin ollut, oli tämä teemapäivä varmasti koko hankkeelle hyväksi. Tunnustaudun itse alkujaan vankaksi tunnelin vastustajaksi, mutta olen vähän sitä mieltä, että niin kauan kun jotain ei ole päätetty, sitä voi vastustaa ja sitä vastaan voi vaikka kampanjoida (mitä en ole tehnyt). Sitten kun asia on päätetty, on tulokseen tyydyttävä (ja äänestettävä seuraavalla kerralla viisaammin) ja alettava ajatella, mitä hyvää tämä uusi asia tuo tullessaan.

Rantatunnelipäivänä tämä toi tullessaan hienon tapahtuman, jossa kävi Ylen uutisista lukemani tiedon mukaan noin 50 000 ihmistä. Se on paljon se.

Me olimme paikalla aamulla klo 10 aikaan ja saimme auton parkkiin lähelle. Meiltä tuonne tunnelille pääsy muin keinoin olisi aika hankalaa, mutta olisi seillä Rantatunnelipäivän sivuilla voitu kertoa muistakin mahdollisuuksista saapua paikalle kuin vain autoillen. Vaikkakin on tunneli autoille ja autoilijoille tehty, mutta massatapahtumaan voisi kuitenkin suositella saapumista muutoin kuin autolla.

Tunneliin oli järjestetty vähän arvontoja ja katuliitumaalausta ja Tammerkosken alla soitti bändi. Nakkifakiiri möi eurolla nakkeja ja itäpään lättykahvila sai potkua markkinoinnille sillä, että lätyn tuoksu kantautui melkein toiseen päähän saakka, jolloin lättykahvilalle saavuttaessa oli aivan mahdotonta olla kulkematta ohi ilman lättyä.

Kahden kakaran kanssa kävely tuntui alkuunsa työläältä, mutta hyvin taittui 2,4 kilometrin matka kävellen toiseen suuntaan ja Moron piffaamalla bussilla takaisinpäin.

Kiva tapahtuma. Sitten vain jäädään odottelemaan avajaisia. Kävelyt ja pyöräilyt taisivat olla nyt tässä.