Siis Superarkea toiseen. Eli potenssiin kaksi. Ei ole taitoa yläindeksimerkkiin mulla.

Ei se haittaa, koska Anna Perhon erittäinkin hyvän kirjan luettuani minulla on taitoja (lue: valmiuksia taitoihin) moneen muuhun.

Yhden kirjan (Pientä säätöä) kokemuksella odotin kevyempiasiaista teosta. Kyseessähän on siis eräänlainen elämäntaito-opas, jossa pääasiassa keskitytään perheen ja työn yhdistämisen vaikeuteen tai helppouteen, miten vain. Olen tutustunut Anna Perhoon kuuntelemalla sujuvasti Radio Aallon joka-aamuista Dynastia-ohjelmaa, jota vetävät Anna Perho ja Kimmo Vehviläinen. Olen antanut itseni ymmärtää, että Anna Perholla, jos kenellä on kokemusta työn ja arjen sujuvasta yhdistämisestä. Vai onko suutarin lapsella kenkiä, kertoohan aamuiset tarinat joskus siitäkin, mutta ehkä kuitenkin sellainen, jolla on kokemusta, voi keksiä ratkaisuja. Ihailen suuresti ihanaa Anna Perhoa, minusta siinä on nainen, jolla on mun…mielestäni asenne kohdillaan.

Luin Superarkea2-kirjan jo viime vuoden puolella, mutta olen sulatellut sitä mielessäni. Kotona on tuskin koskaan kuultu jälkeenpäin niin useasti lainauksia mistään kirjasta, kuin tästä. Ne alkavat yleensä lauseella:”Ja hei niinku Anna Perhokin siinä kirjassa sanoi, niin…” Ja voi kuinka monta kertaa hän sanoikaan niin hyvin. Kirja on täynnä ihan oikeasti hyödyllisiä ja varteenotettavia vinkkejä.

Yksi parhaista on näin vuoden vaihteeseenkin sopiva ajatus siitä, että ei kannata tehdä mitään massiivista ”Lopetan tupakin polttelun, viinan- ja kahvin juonnin sekä makean että suolaisen ja hiilihydraattien syönnin ja alan urheilla 7 kertaa viikossa”-lupausta, koska se kyllä innostaa, mutta kestää myös vain hetkisen. Että paljon parempaa on tehdä muutama pieni muutos ja toistaa niitä niin kauan, kunnes niistä tulee rutiinia. Sitten voi ottaa ohjelmaan muita pieniä muutoksia. Minusta on valtavan hieno oivallus se, että muutamilla pienillä muutoksilla pääsee paljon suurempaan lopputulokseen kuin yhdelä suurella muutoksella.

Samasta asiasta Anna Perho kirjoitti minulle tänään superarkea.fi-sivustolta tilaamani uutiskirjeen kautta. Yksi hänen muutamasta pienestä uuden vuoden lupauksestaan oli lukea ammattikirjallisuutta 5 sivua päivässä. Sehän ei ole kuin yksi … luikaus, mutta kuinka monta sivua se onkaan vuodessa? En osaa laskea, mutta monta. Itsestäni tiedän, että jos päättäisin lukea yhden paksun, ehkä tylsän kirjan vuoden aikana, en lukisi. Mutta jos kuuntelisinkin henkistä guruani Anna Perhoa, saisin useammankin moisen luettua.

Toinen loisto-oivallus on se, että ajatustapaansa muuttamalla voi saada paljon hyvää. Vanha tuttu onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä -ajattelutapa siis. Toisinaan huomaan vaipuvani synkkyyteen ja kaikki tuntuu tympeältä ja kanssaihmiset rasittavilta ja mitään ei saa aikaan ja kaikkea pitäisi tehdä. Asioita voi kuitenkin katsoa negatiivisesti tai positiivisesti. Voi ajatella, että tänään en saanut töissäkään mitään tehtyä tai sitten voi ajatella, mitä kaikkea saikaan tänään töissä tehtyä. Pyrin nyt kirjan luettuani toteuttamaan tätä ajatuksenkääntömallia enemmän. Ajattelemaan mieluummin hyvää kuin huonoa. Löytämään surkeista asioista edes jonkun paremman puolen. Ei minusta mitään hymyilevää hihhulia tule, mutta jos vähän enemmän hymyilisin kuitenkin.

     Ajatus:
     ”Taas meillä oli eineksiä, vaikka olisi pitänyt tehdä luomukasviskeittoa. Lapset saavat puutostauteja ja allergiaa. Olen huono ja laiska äiti.”
     Mutta mitäpä jos:
     ”Onpa hyvä, että lapset pitävät pakastelihapullista ja mikromuusista. Muuten ruuanlaittoon olisi mennyt melkein tunti ja kaikki kiukuttelisivat täällä nälkäisinä sen sijaan että meillä on vatsat täynnä ja voimme keskittyä johonkin sellaiseen, mistä pidämme.”
     Sama asia, eri näkökulma. Ja mikä oleellisinta, itse ongelma – nälkä – on ratkaistu.

Luettuani tätä käsittelevän luvun kirjasta, olen sallinut itselleni ja perheelleni muutamat einekset aivan iloisin mielin.

Perho kirjoittaa myös asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta. Ihan vanha juttu siitä, että tekemättömät työt aiheuttavat suurimman stressin, pitää paikkansa. Usein ne ovat vielä ne nopeimmin hoidettavat, mutta jostain syystä kurjimmat hommat, mitä jaksaa venyttää siihen asti, kun on aivan pakko tehdä. Perho käskee listata päivän pakolliset työt paperille ja hoitaa niistä kurjimmat ensin. Sen jälkeen on paljon mukavampaa siirtyä helpompiin tehtäviin.

Useammin kuin kerran lukiessani huomaan ajattelevani, että just tota mieltä määkin olen. Anna Perho tuntuu pitävän kovassa arvossa sekä perhettään että työtään. Hän saa ne hienosti yhdistettyä, eikä koe, ettei voisi olla töissä äitikin tai äitinä töissä. Hän ottaa hienosti huomioon sen, miten paljon ihmiset kokevat syyllisyyttä siitä, etteivät ehkä ole koko ajan satasella läsnä kaikessa, koska kaikessa on mykyaikana oltava läsnä. On oltava töissä läsnä ja lapselle läsnä ja puolisolle läsnä ja kaupan kassalle läsnä. Paha mieli tulee kaikille, jos jossain vaiheessa meneekin joku sana vähän ohi. Minulla ainakin. Kyllä minä syyllistyn. Mutta ah, Anna Perho ottaa rennommin ja päästää minutkin pahasta. Toisinaan nimittäin vähän sinnepäinkin on oikein hyvä.

     Meille kaupataan mielellään mielikuvaa siitä, että kodin ja työelämän sekoittuminen on lapsille haitallista, koska se verottaa ”läsnäoloa”. – – – En ole ainakaan kuullut valtavan monista isoisistä tai -äideistä, jotka olisivat uppoutuneet tuntikausiksi käpylehmäleikkeihin tai piirtelyyn lasten kanssa.
     Tietenkin on hetkiä, jolloin lapsi tai puoliso tosiaan vaatii täyttä huomiotasi. Kun jokin pelottaa, kun tekee mieli syliin, kun on huolia tai niin innostavia asioita että räjähtää jos ei pääse kertomaan niitä saman tien, huomiota pitää tulla ja heti. – – –
     Oma äitini huusi tarvittaessa vessasta tai keittiöstä, että juuri tekemäni piirustus on tosi hieno. Kun kysyin miten hän kykenee näkemään seinän läpi, hän sanoi, että äideillä on sellainen supervoima ja tyydyin siihen. Olinhan saanut huomiota taideteokselleni, enkä muuta toivonutkaan.

Tämä on se, mihin olen Anna Perhossa niin ihastunut. Avoimuuteen kertoa omasta elämästään, omista kokemuksistaan ja kommelluksistaan tutkiskelevaan ja toteavaan tapaan. Olen tottunut hänen ääneensä radiossa ja samalla äänellä kuulen kirjan tekstin sitä lukiessani. Teksti kulkee samalla sujuvuudella ja nuotilla kuin puhekin, se on taattua Anna Perhoa.

Voi mitä oivalluksia Superarkea2-kirjasta olen saanutkaan. Vielä ne täytyy saattaa toteutuksen asteelle. Mutta enpä päätäkään toteuttaa koko kirjan kaikkia tehtäviä kerralla, koska siitähän ei tule kuin stressiä ja paha mieli, enkä toteuta mitään. Sen sijaan aion ottaa vinkin sieltä ja toisen täältä ja ujuttaa niitä pikkuhiljaa arkeeni. Ja lukea kirjan uudelleen.

Kirjailija: Anna Perho
Kirja: Työ x Perhe = Superarkea2
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja: –
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-28952-4
Sivuja: 185
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Suorastaan vaatii sitä.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Ei tästä pystyisi tekemään. Tehtäväkirjan ehkä? Se olisi kiva, mutta ei siitä mitään tulisi tehtyä.
Montako tähteä: ***** (antaisin useamman jos asteikossani olisi)