Vuoden 2016 ensimmäinen lukemani kirja on Tuomas Kyrön neljäs Mielensäpahoittaja-kirja. En aivan ehtinyt viimeistellä sitä viime vuoden puolella vaan liikuttuneena pääsin loppuun pari tuntia vuoden vaihteen jälkeen.

Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja on varsin tuotteliaan Tuomas Kyrön neljäs Mielensäpahoittaja-kirja. Yhteensä kirjoja on ilmestynyt 17 kappaletta. Olen lukenut kaikki Mielensäpahoittajat, myös Kirjan ja ruusun päivän kirjan Miniä. Kerjäläisen ja jäniksen luin myös, mutten pitänyt niinkään, kun taas mielensäpahoittajista aina.

Mielensäpahoittaja on Sysi-Suomessa asuva vanha mies, jonka tunnettu lauseen alku on ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun…” Jo ensimmäisessä kirjassa selviää, että ukko on jäänyt yksi asumaan askeettiseen tupaansa kun vaimo on joutunut hoitokotiin. Kirja kirjalta hän kehittyy arkisissa rutiineissaan. Ennen vanhaan kun työt jaettiin aika vahvasti naisten ja miesten töihin, niin muutos ulkotöistä sisätöihin ei käy aivan kivuttomasti.

Aiemmat kirjat ovat huumoripitoisempia, vaikka syvyyttä niissäkin on. Tämä viimeisin alkaa vakavoitua enemmän, mutta säilyttää silti otteensa ja tyylinsä. Mielensäpahoittajasta sukeutuu suvaitsevainen ja ymmärtäväinen jääräpää pelkän jääräpään sijaan. Helposti kuvittelemme, että iäkkäimpiä sukulaisia on suojeltava lapsen homoudelta tai omalta avioerolta tai milloin miltäkin nykyajan kotkotukselta. Usein kuitenkin tulee törmänneeksi siihen, että mitä omat vanhemmat eivät ehkä sulata, hyväksyvät isovanhemmat sen kummempia kyselemättä. Ehkä se on sitä vanhuuden tuomaa viisautta, ymmärtää, että meitä on niin moneen junaan.

Lapsena ihminen uskoo kaikesta vain hyvää ja näkee mutkikkaat asiat selkeinä ja helppoina. Missä vaiheessa menetämme sen lapsellisen suoraviivaisuuden ja muutumme suvaitsemattomiksi änkyröiksi? Ja missä vaiheessa sitten huomaamme, että kannattaakohan sitä kaikkea ottaa ihan niin vakavasti? Entä missä vaiheessa opimme, että kun ikävät ja pakolliset asiat hoitaa alta pois (testamentti, oman arkun teko (??) ja hautajaisten suunnittelu), niitä ei tarvitse enää miettiä ei itse eikä jälkeen jäävien? Viisaita ajatuksia, mielensäpahoittaja.

Ei nyt kuitenkaan niin, että Mielensäpahoittaja aivan pehmennyt olisi. Viimeisimmässä kirjassa poika lähtee viemään häntä mustekaupoille (koska testamentti on kirjoitettava vanhalla perintömustekynällä) isolle kirkolle, mutta heti alkuunsa tulee kinaa.

   Sanoin että Mölhöperän kautta kannattaa tähän vuodenaikaan oikaista.
     -Miten se on vuodenajoista kiinni?
     Siksi että siellä voi olla pellolla joutsenia. jos on, niin se pitää merkata kalenteriin.
     -Sinä itse olet sanonut että kuski valitsee reitin ja radiokanavan, poika sanoi.
     Tietenkin valitsee. Silloin kun minä olen ratissa, mutta mitäpä siitä tulee jos pojat ja emännät alkavat reittiä valitsemaan. Yhtäkkiä pysähdellään lahjatavarakauppoihin, huvipuistoihin, ajetaan kolareita ja tuotetaan kuluja veronmaksajille, joka olen minä.

Tuomas Kyrö kirjoittaa ihan mahtavasti Mielensäpahoittajan äänellä. Kun luen, kuulen koko ajan vanhan itsekseen jupisevan ukon äänen, johon sekoittuu osaltaan myös Kyrön oma ääni. Tuomas Kyrö/Mielensäpahoittaja on erittäin hyvä tarinan paisuttelussa, siinä, kuinka on parempi elää elämää kuten on aina eletty, ettei vaan mikään muutu ja ettei vain aleta vaatia enempää ja paremmin.

Samaisella musteostosreissulla Mielensäpahoittaja ja poika joutuvat yöpymään hotellissa, johon Milelensäpahoittajalla on kuponki varhaisemmilta vuosilta. Kuponki ei kelpaa, mutta ilmaista kanta-asiakkuutta (S) tarjotaan korvaukseksi ja että sen oheen saa etusetelin, joka käy minibaarin oluisiin ja virvoitusjuomiin.

     Kyllä ei tarvita kaupanpäällisiä semmoisessa paikassa, missä vain kerran käydään. Jäsenyyksillä ja muovikorteilla pyritään siihen, että otetaan yksi pullo minibaarista ja sitten kahdeksas ja lopuksi hulautetaan kurkkuun ne pikkuruiset viinapullot, jotka näyttävät ison miehen käsissä leluilta. Huojutaan hissistä aulaan niin kuin koko maailma olisi omassa omistuksessa. Kyseltäisiin tietä tanssiravintolaan ja lähteekös neiti mukaan. Sieltä kuljetetaan huoneeseen joku tuntematon Sirpa, jonka vierestä herätään aamulla ja kaikki on mustaa. Pihassa odottaisi velaksi ostettu urheiluauto. Häpeä tulisi ohimosta lävitse niin ettei edes Niskas-Mikko pystyisi tekemään siitä elokuvaa.
     -Isä tarkoittaa, ettei hän välttämättä halua liittyä.

Kyrö kirjoittaa Mielensäpahoittajan näkövinkkelistä myös pitkälle pohdittuja ja mielenkiintoisia ajatuksia milloin mistäkin. Aika kiinnostava näkövinkkeli kristinuskoon aukeaa pohdinnasta, jota Mielensä pahoittaja uudelle kirkkoherralle pohtii.

     Katselin alttaritaulua, jossa ooli kaikki muut opetuslapset paitsi Juutas. Häntä minä olen eniten pohtinut sen ison kirjan porukoista. Kyllä on saanut turhanpäiten huonon maineen. Kuinka olisi käynyt Nasarettilais-Jeesukselle ilman Juutaksen hinkuamista hopearahojen perään? Olisi saattanut elää pitkän ja rauhallisen elämän puuseppänä ja kahdeksan lapsen isänä. – – – –
     Kyllä olisi käynyt Jeesukselle kuin kenelle tahansa. Hän olisi katsonut elämäänsä taaksepäin ja miettinyt, että kylläpä minulla olikin nuorena miehenä kiivaita mielipiteitä ja tahto muuttaa koko maailman ajattelu omakseni. Mukava emäntä olisi keitellyt Jeesukselle tummaa kahveeta ja olisivat käyneet sunnuntaikävelyllä Getsemanessa. Lapsia olisi tullut sen kahdeksan kappaletta. Että kyllä pitäisi jokaisen joka Jeesukseen ja syntien sovitteluun uskoo, kiittää Juutasta.

Mielensäpahoittajat ovat kaikkinensa mukavia luettavia. Ne tulee luettua melko nopeasti ja niitä voisi kuvitella lukevansa toistekin. Jotenkin tästä viimeisimmästä kirjasta, joka muuten oli joulukaupoille saanut päälleen uuden puvun eli jouluiset paperikannet, jäi fiilis, että ehkä viimeistä viedään. Jotenkin Mielensäpahoittaja saavuttaa jonkinlaisen seesteyden ja tasapainon. En tiedä, jää nähtäväksi. Lukisin mieluusti lisääkin, mutta kaikki hyvähän loppuu aikanaan ja ehkä tähän kohtaa voisi olla hyvä lopettaa.

Piste.

Kirjailija: Tuomas Kyrö
Kirja: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja: –
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-40762-2
Sivuja: 248
Mistä: Joulupukilta, joka hankki sen ehkä edullisesti Akateemiselta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Kyllä vain.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Haluaisin, vaikken ole vielä ensimmäistäkään nähnyt, näytelmän TTT:llä kyllä. Niin ja se oli kiva.
Montako tähteä: ****

Iloiset ajat muualla:
Nenä kirjassa -blogi
Rakkaudesta kirjoihin -blogi
Arvovaltakirja-blogi
Lukukokemuksia ja vähän muutakin -blogi
Kirjan vuoksi -blogi
Lukutuulia-blogi
Hesarin arvostelu