Avainsanat
Jos nimi juustokala aiheuttaa väristyksiä kouluajoilta, kannattaa kokeilla tätä helppoa lohireseptiä ja unohtaa koulun vetinen juustosei. En tiedä, miten nykyään on, mutta minulta meni kalahalut vuosikausiksi.
Tämä uunilohi tulee näin:
Mieluiten ruodottomaan lohifileeseen tehdään melkein nahkaan asti ulottuvia poikittaisviiltoja n. 5 cm:n välein. Hierotaan pintaan reiluhkosti suolaa ja mustapippuria. Tuikitaan väleihin valkosipulituorejuustoa tai mitä tahansa muuta makua. Uuniin 175 asteeseen, jossa noin puoli tuntia fileen paksuudesta riippuen kuitenkin niin, että jää sisältä inasensa kiiltäväksi, ettei mene yli.
Terveellisempi vaihtoehto valmistuu kun jättää juuston pois, mutta sitten se on enää Uunilohi. Hyvä sekin.
Lisuke ohessa tälleen:
Samalla tulee valmistettua kiva lisuke kalalle, kun leikkaa muutaman sipulin ohuiksi renkaiksi, roiskii sekaan hyvää oliiviöljyä ja jotain uunissa viihtyviä yrttejä, tuoreita tai kuivia, ehkä myös valkosipulisiivuja tai -murskaa. Sekoittaa ja laittaa kasaksi kalapellin reunaan. Pehmenevät kalan kypsyessä juuri täydellisiksi.
Pyhänä kalan kanssa itsetehtyä perunamuusia ja anopin poimimista kantarelleista tehtyä kastiketta. Arkena valmismuusia kaupan valmistiskistä tai pakkasesta löytyvistä lisää vain maito -muusinappuloista. Helppoa ja hyvää.