Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Tag Archives: Teatteri

TTT: Mielensäpahoittajan Suomi

09 torstai Hel 2017

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Kirja, Kulttuuri, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, TamperePassi, Teatteri

Teatterissa tulee käytyä melko usein, mutta arvioita kirjoitettua liian harvoin. Nyt olen varannut lippuja teatteriin niin Tampereelle kuin Turkuunkin niin, että joka kuukausi on ainakin jotain.

Kevätkausi alkoi Tampereen Työväen Teatterissa Mielensäpahoittajan Suomi -näytelmällä, joka on samalla TTT:n kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

En osaa sanoa, mitä odotin, mutta jälkikäteen ajatellen näytelmä ei vastannut odotuksia. Mielensäpahoittajahan on Tuomas Kyrön luoma hamo. Iäkkäämpi suomalaismiehen jörrikkä, joka asuu itse omaa taloa jossain korvessa syvällä Sysi-Suomessa. Olen lukenut kaikki aiemmin kuin viimeisen vuoden sisällä ilmestyneet Mielensäpahoittajat, katsonut TTT:llä Mielensäpahoittaja ja poika -näytelmän ja minulla oli Mielensäpahoittajan joulukalenteri. Kuvittelen siis olevani kartalla siinä, millaisesta tarinasta tulisi olemaan kyse.

Odotin jotain isänmaallista syvällisehköä hauskuutta, mutta sitä enemmän mentiinkin siihen syvällisyyteen. Näytelmä olikin yllättävän vakava. Hän ken odottaa nauravansa silmät kyynelissä, saattaa hämmästyä kun kyyneleitä ei aiheutakaan nauru.

Näytelmässä käydään läpi Suomen historiaa. Siinä peilataan hienosti nykyaikaa ja nykyisiä tapahtumia vanhaan aikaan. Kuljetaan päällekkäin menneessä ja nykyisyydessä. Lavalla saattaa yhtä aikaa olla kolmen eri ikäpolven Mielensäpahoittaja. Huomattavaa on, että kyseessä nimenomaan on hän eri ikävaiheissaan, ei hän ja hänen lapsensa ja lapsenlapsensa. Toki heitäkin näkyy. Vaikuttaako sekavalta?

Porukkaa lavalla on melkoinen määrä, mutta mielestäni kaikesta monitasoisuudesta ja moniaikaisuudesta huolimatta paketti pysyy hyvin kasassa. Alku tuntuu jotenkin sekavalle ja saarnaavalle, sitä ei jaksa kuunnella, mutta kun vauhtiin päästään, niin sitten mennään myös. Osan historiallisista tapahtumista voisi jättää vähemmälle. Ensimmäisestä näytöksestä saisi hyvinkin nipistää jonkun kohtauksen pois. Näytelmä on nimittäin aika pitkä. Niinkuin satavuotias Suomikin, tottakai.

Kaikki näyttelijät tekevät työnsä hyvin ja jokainen on rooliinsa sopiva. Tunnelma näyttelijöiden tilassa vaikutti seesteiseltä ja vasta ollaan näin alussa esityskautta. Erityismaininnan ansaitsee nuorinta Mielensäpahoittajaa esittävä lapsi. Kuinka luontevasti ja sujuvasti hän suurella näyttämöllä onkaan. Hattua nostan ihmisen taimelle. Raimo Grönberg on mitä mahtavin Mielensäpahoittaja. Hän osaa kyräillä kulmiensa alta, mutta näyttelee myös hienosti oman elämänsä sivustaseuraajaa. Jotenkin ihan toista kaliiperia kuin Mp ja pojassa nähty Esko Roine. Toki tuolloin rooli olikin erilainen, hauskempi. Tämä Grönbergin versio oli todellisempi. Huumoriannoksia tarjoilivat Pentti Helinin esittämä naapurin setä ja Janne Kallioniemen rooli Mielensäpahoittajan epävarmana poikana.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Eihän se Suomen historia ihan kevyttä ole, mutta jos olisin tiennyt, kuinka tarkasti sitä käydään läpi, olisin jättänyt alle kymmenvuotiaani kotiin. Eihän kyseessä toki mikään lastennäytelmä ole ja hyvä toisaalta lastenkin on historiaansa tuntea, mutta teatterissa se tarjoillaan niin kovin konkreettisesti räjähdyksineen ja selostuksineen. Lapsikatsojan mukaan mikään ei häntä kuitenkaan jäänyt mietityttämään ja kovasti hän esityksestä piti. Niin pidimme me aikuisetkin.

Ja se onkin sitä, mikä ei ehkä vastannut odotuksia. Se, että näytelmästä olisi pitänyt niin paljon kuin siitä piti. Pääsi yllättämään nimittäin.

Sinä ken ihmettelet isovanhempiesi käyttäytymistä ja erilaista suhtautumista elämään, Mielensäpahoittajan Suomi on sinulle!

Kenen: Tuomas Kyrö
Mikä: Mielensäpahoittajan Suomi
Missä: Tampereen Työväen Teatteri, Suuri näyttämö, kantaesitys 2.2.2017
Keitä siinä oli: Raimo Grönberg, Jyrki Mänttäri, Niila Nousiainen/Sisu-Petteri Haraholma, Chike Ohanwe, Teija Auvinen, Auvo Vihro, Jaana Oravisto, Suvi-Sini Peltola, Pentti Helin, Vesa Kietäväinen, Janne Kallioniemi, Severi Saarinen, Mika Piispa.
Kuka ohjasi: Tiina Puumalainen
Kuka koreografioi: –
Tykkäsinkö: Paljon enemmän kuin olisin ajatellut tykkääväni.
Menisinkö uudestaan: Oikein mielelläni.

Kirja vs. sarja vs. peli

02 torstai Hel 2017

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Peli, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Bazar, Elämys, HBO, KonMari, Kulttuuri, Netflix, PS4, Teatteri, Televisio, Televisiosarja

Kirjoittaminen on jäänyt alkuvuodesta vähälle ja se siksi, kun on tullut paljon iltapuuhaa. Joulupukki toi Play Station 4 -pelikonsolin ja alennusmyynneistä tuli hankittua siihen liikaa hienoja pelejä.

Olen myös saanut aimo pinkan erittäin mielenkiintoisia kirjoja, joita haluaisin lukea kaikkia erikseen ja yhtäaikaa. Eikä siinä vielä kaikki, HBO ja Netflix ovat pullollaan huippusarjoja, joita haluaisin katsoa.

Nämä kaikki sitten vievät aikaa illan viimeisiltä tunneilta, jolloin kirjoittaminen olisi mahdollista. Miten ihmisillä riittää aikaa kaikkeen mukavaan?

KIRJOJA, jotka tahdn ensi tilassa lukea:
Konmarin uusi kirja
Paulo Coelhon Vakooja
Steven Lee Myersin Uusi tsaari, tiiliskivi, joka kertoo Putinista
Ashlee Vancen kirja Elon Muskista
Vege-kirja
Virtaa superfoodeista
Elena Madyn Vaihdokas ja sen jatko-osa, jonka nimeä en muista
Steven Rowley: Lily ja mustekala
Mihaly Csikszentmihalyin Flow, jota joskus luin ihan flowssa ja sitten se jäi jostain syystä kesken
Paul Kalanithin postuumisti julkaistu Henkäys on ilmaa vain
Erik Bertrand Larssenin Paras ja siihen perään Helvetinviikko, joissa opitaan hyvällä tavalla tehokkaiksi. Parasta olen jo aloitellut
Ja sokerina pohjalla, ehkä seuraavana luvussa, uskomatonta mutta totta, jostain syystä ohi vilahtanut, Siilo-kirjailija Hugh Howeyn Hiekka.

Entä se SARJAT sitten?
HBOlta pitäisi katsoa
Continuumin (aikamatkustusta) uusin tuotantokausi
The Mindy Projectia lisää; erittäin hupaisa lääkärisarja
The Magicians, jota on kovasti mainostettu
Real L-word
Big Little Lies
Better things
Divorce
Casual
Vice Principals
Supergirl
Strike Back
…ja koko ajan tulee lisää.
NETFLIXISTÄ kiinnostavat
Downton Abbey, joka joskus jäi kesken
Breaking bad, jota kehuvat
Better Call Saul
The 100
Isänmaan puolesta
Pirunpelto
Matkustajat
24
Call the Midwife
Chef’s Table
3%
Please like me
Under the Dome
Blacklist
Outlander
Lilyhammer

Ja vielä on boxillekin tallennettuna
Elossa24
Blindspot
js
Solsidan

ELOKUVISSA pitäisi käydä, samoin TEATTERIssa ja lukuisissa uusissa ja vanhoissa RAVINTOLOISSA.

PELEISSÄkin on vaikka mitä ajanvietettä, joista tällä hetkellä kesken
Child of Light, kaikkien aikojen suosikkini
The Flame in the Flood, jossa selviydytään tulvamaisemissa
The Last Guardian, jossa poika taistelee jättiläiskoiraörkin kanssa pahilaisia vastaan
Lisäksi kun en itse saa pelivuoroa, seuraan minä räiskintäpelien vastustaja innolla, kun puolisoni räiskii Fallout4-pelissä kaikemmoisiä örkkejä. Se vie nytkin kirjoittamiseltani keskittymistä. Menen siis addiktoitumaan sohvalle.

Että on tässä ihmispololle liikaa mukavaa tekemistä ja kun kaikkea haluaisi, niin lopulta makaa lamaantuneena lattialla ja sylkee kattoon.

Plexus Polaire: Ashes – Mukamas festival

13 perjantai Tou 2016

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kulttuuri, Mukamas, Nukketeatteri, Tampere, Teatteri

Vähän niinkuin epäilinkin, oli tämän päivän nukketeatteri Ashes eiliseen Paper Cutiin verrattuna aivan toisesta maailmasta. Eilinen oli ilottelu, jossa oli hitunen draamaa ja välähdys tosielämää kaiken hauskuuden keskellä. Ashes taas, huuuuh, oli raskas kuin mikäkin.

Kuva: Kristin Aafløy Opdan

Kuva: Kristin Aafløy Opdan

Yleisön toivottiin asettuvan Hällä-teatterin saliin mahdollisimman eteen ja keskelle, sivulta visuaalisuus ei toimisi niin hyvin.

Esitys kertoi sekä kirjailijasta, joka yritti kirjoittaa omaelämäkertaansa ja samalla norjalaisesta kaverista, joka aikoinaan poltteli taloja Finslandin kylässä Norjassa. Esitys pohjautui siis Gaute Heivollin romaaniin ”Etten palaisi tuhkaksi”. Valitettavasti itse tarinan rakenne ja hahmojen suhde toisiinsa jäi minulle vähän epäselväksi ja se sotki tarinan seuraamista. Siksi päätinkin tarinan sijasta keskittyä ihailemaan tunnelmia ja liikkeitä.

Kuva: Claire Leroux

Kuva: Claire Leroux

Nyt oli kyse todellakin nukketeatterista. Näyttämöllä nähtiin ihminen esittämässä ihmistä, mutta pääosissa olivat yhden, kahden ja kai välillä kolmenkin henkilön ohjailemat nuket. Voi kuinka ne olivat todellisia. Kaikki liikkeet, eleet ja jopa ilmeet tekivät nukeista jopa vähän kammottavan aitoja. Miten ne liikkuivatkaan… miten niitä liikuteltiinkaan, korjaan. Aivan hiljaa, kuin unessa.

Kuva: Claire Leroux

Taustalla olevat nuket ovat ihmisen kokoisia ja liikkuvat kuin ihmiset. Vähän pelottavaakin jopa. Kuva: Claire Leroux

Oli pieniä nukkeja, suuria nukkeja, keskikokoisia nukkeja, hirvenruhonukke ja valtava punasilmäinen susi. Koska nukketeatteriesityksistä näkyy olevan kivasti videotiisereitä, suosittelen katsomaan alla olevan videon. (Liikkuva) kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Olen todella kiitollinen Teatteri Mukamakselle, että he avasivat silmäni nukketeatterille aivan uudella tavalla. En ole voinut kuvitellakaan, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia se voikaan herättää. Se ei todellakaan ole mitään ”nyt tää menis tähän ja sanois sille näin”-höpöttelyä, vaan upeaa taidetta. Huomenna on vielä mahdollisuus seurata Mukamas festivalin ohjelmistoa. Välissä voi seurata itse Mukamaksen ohjelmistoa, joka on kyllä suunnattu lapsille, mutta lapsissa on toivo. Minä taas toivon, että festivaalit järjestetään ensi vuonnakin ja silloin olen entistä ennakkoluulottomammin mukana.

Sokerina pohjalla. Taisin sanoa eilen olevani rakastunut… Lue vaikka tästä linkistä. Kuinka ollakaan, Ashes-esityksessä huomasin istuvani ihastuttavan Yael Rasoolyn takana. Täysin epäsuomalaisesti taputin häntä olalle, kiitin eilisestä esityksestä, kerroin sen olleen eräällä tavalla paras koskaan näkemäni show ja olevani rakastunut. Mikä päätös hienolle festivaalielämykselle!

Kenen: Plexus Polaire
Mikä: Ashes
Missä: Mukamas festivaleilla, Hällä-näyttämöllä, Tampereella
Keitä siinä oli: Aitor Sanz Juanes, Andreu Martinez Costa, Pierre Tual sekä pieniä, suuria ja keskikokoisia nukkeja
Kuka ohjasi: Yngvild Aspeli
Tykkäsinkö: Visuaalisuudesta ja toteutuksesta kyllä, tarina jäi vähän epäselväksi.
Menisinkö uudestaan: Voisin mennä, mutta voisin mennä johonkin muuhunkin.

Yael Rasooly: Paper Cut – Mukamas festival

12 torstai Tou 2016

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kulttuuri, Mukamas, Nukketeatteri, Tampere, Teatteri

Kaksi sanaa: olen… no kolme: olen syvästi rakastunut!

Ja mitä muuta? Olen syvästi pahoillani teidän kaikkien puolesta, jotka ette olleet katsomassa esitystä. En tiennyt ollenkaan, mitä odottaa ja sain niiiin paljon. Esitys teki minuun, ja selvästi myös muuhun yleisöön, suuren vaikutuksen.

Kuva: Yael Rasooly

Kuva: Yael Rasooly

Esitys alkoi heti kun ovesta astui sisään. Sihteerikkö istui paikallaa lavalla ja arvosteli myöhässä tulevia ihmisisä. Sitten keskusteltiin porukalla, mistä kukakin oli kotoisin ja näyttelijä kysyi, onko jollain vielä jotain kysymyksiä, ennen kuin voimme aloittaa esityksen. Joskus yleisön kanssa keskustelu on vähän teennäistä, mutta tässä oli jotain leppoisaa. Heti tuli hyvä mieli.

Pitkäaikainen haavehan tässä toteutui, kun pääsin katsomaan aikuisten nukketeatteria. Jotenkin ajattelee, että kun tulee nukketeatteriin, niin se ei ole sillälailla teatteria, kuin teatteri. Mutta sitähän Paper Cut juurikin oli. Yhden naisen esitys, jossa sihteerikkö jää töihin muiden lähdettyä rimpsalle, ja riehaantuu unelmoimaan suhteesta pomonsa kanssa.

Kuva: Yael Rasooly

Kuva: Yael Rasooly

Miten sitä osaisi sanoin kuvata? Nainen elää kokonaisen parisuhteen paperinukkejen avulla. Nuket eivät ole perinteisiä nukkeja vaan mustavalkokuvia vanhoista elokuvista (kai). Yksi elementti on kirjan sisältä aukeavat kolmiulotteiset marimaisemat. Yhtenä osana on hauskaakin hauskempi kuvailu häämatkasta eri kaupungeissa, joista Helsingin kohdalla näyttelijä koko yleisön avustuksella laulaa ”Ssua vain uli khaiken ma ra-a-kaa-s-tan”. Tämä on varmasti eri maissa juurikin eri.

Ei sitä voi sanoin kuvata. Katso tollanen pikkunen tiiseri.

Ja mitä lämpimimmin suosittelen, että vielä kahden tulevan päivän aikana katsot myös jonkun nukketeatteriesityksenkin. Siihen on nyt Tampereella hyvä mahdollisuus.

PS. Yael Rasooly esiittää lauantai-iltana lauluesityksensä The Gramophone Show Teatteri Mukamaksen tiloissa Pispalassa. Laulua kuultiin tänäänkin ja voi se oli taidokasta.

Kenen: Yael Rasooly
Mikä: Paper Cut
Missä: Mukamas festivaleilla, Hällä-näyttämöllä, Tampereella
Keitä siinä oli: Yael Rasooly ja monta paperinukkea
Kuka ohjasi: Hän itse kai
Tykkäsinkö: Ihan hirveän paljon, miten mää niin paljon tykkäsinkin?
Menisinkö uudestaan: Vaikka heti, mutta tämä oli valitettavasti ainutlaatuinen mahdollisuus Tampereella nyt.

Mukamas festival – Kansainvälinen nukketeatterifestivaali

11 keskiviikko Tou 2016

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elämys, Kulttuuri, Lastenteatteri, Mukamas, Nukketeatteri, Tampere, Teatteri

Tulin aikanaan avanneeksi suuni oikeassa paikassa, kun valittelin, miksi aikuisille ei tehdä nukketeatteria. Juuri tällä hetkellä (9.-14.5.2016) Tampereella on käynnissä Mukamas fesival, kansainvälinen nukketeatterifestivaali. Tänä vuonna tapahtuma täyttää 10 vuotta.

Sain hienon tilaisuuden valita muutaman näytöksen, jotka kiinnostaisivat. Kiinnostavia olisi ollut monta, mutta aikatauluni osuivat yhteen kolmen kanssa ja yksi oli jo loppuunmyyty. Ilahduttavaa toki sekin.

Lippunippu.

Lippunippu.

Ensimmäinen, ranskalaisen Des Fourmis Dans La Lanternen vajaa puolituntinen Clic näytettiin tänään. Esitys sopi myös lapsille ja kertoi tarinan uuden pelottavuudesta ja kiinnostavuudesta, kun mustavalkoiseen maisemaan alkaa ilmestyä värejä.

”Clic” – CinéMarionnettoGraphe en Caravane from Des Fourmis Dans La Lanterne on Vimeo.

Pispalassa sijaitsevan Teatteri Mukamaksen pihaan oli rakennettu Mukamas Cinema, jossa tätä uskomattoman uudenaikaista, kuten meille alussa kerrottiin, elokuvaa esitettiin. Kyseessä oli siis kontti, johon reilu 20 ihmistä ahtautui. Kaikille jaettiin hauskat silmälasit, jotka piti pyydettäessä laittaa silmille. Silloin mustavalkoinen elokuva muuttui mustavalkoiseksi, kolmiulotteiseksi nukketeatteriksi. Ja silloin nukketeatterin taika alkoi.

Näyttelijät, nukkeohjaajat valmiina päästämään yleisön sisälle. Ensin kuitenkin pieni esittely ulkopuolella.

Näyttelijät, nukkeohjaajat valmiina päästämään yleisön sisälle. Ensin kuitenkin pieni esittely ulkopuolella.

Huomenna on luvassa israelilaisen Yael Rasoolyn kansainvälisesti palkittu Paper cut, joka kertoo yksinäisen toimistotyöntekijän yksinäisistä tunneista toimistolla. Mustavalkoisella teemalla edelleen. Mielenkiintoista nähdä, miten paperileikkeet heräävät eloon.

Kuva: Yael Rasooly

Kuva: Yael Rasooly

Perjantaina on päätän ensimmäiset nukketeatterifestivaalivierailuni ranskalais-norjalaisen Plexus Polairen Ashes -esitykseen. Tarina pohjautuu Gaute Heivollin ”Etten palaisi tuhkaksi”-romaaniin. Odotan siltä paljon, koska näytelmän esittelyssä luvataan ”esitys herättää tunteita ja jättää mieleen väkeviä kuvia”. Saako nukketeatteri sen aikaan? Hit me!

Kuva: Claire Leroux / Kristin Aafløy Opdan

Kuva: Claire Leroux / Kristin Aafløy Opdan

 

Elisa Heilala: Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät

17 sunnuntai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Kirjallisuus, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elokuva, Kirja, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri, Televisio

Vähemmän on tullut luettua elämäkertoja. Oikein kun mietin, niin olisiko Tove Janssonin elämäkerta ainoa. Pääsin seuraamaan Heikki Kinnusen kirjan julkaisutilaisuutta, joka oli Tampereen Komediateatterissa, jossa Heikki Kinnunen esittää parhaillaan Tähteä näytelmässä Pukija. Siksi myös tulin lukeneeksi kirjan.

Heikki Kinnusen elämäkerta narikassa.

Heikki Kinnusen elämäkerta narikassa.

Kaikkihan Kinnusen tuntevat telkkarista, mutta harvoin tulee ajateltua, että telkkari- ja elokuvanäyttelijät esiintyvät teatterissakin. Ja Heikki Kinnunen on esiintynyt siellä vähän paljon. Hän ei ole koskaan sanonut työlle ei, jos siis aikaa on riittänyt. Jokaisen roolin, niin pienen kuin suurenkin, hän on näytellyt yhtä suurella intohimolla. Rakkaudesta lajiin.

Kinnusen puoliso Marianne Pietiläinen kertoo Kinnusen valmistautuvan rooleihin antaumuksella ja aina kutakuinkin samalla tavalla:”Heikillä roolin kehittäminen alkaa lukemisesta. Se lukee hirveästi tekstejään, sillä on aina tuolin vieressä teksti ja sudoku ja telkkari auki. Sillä on tapana, että se ei lue vain omia repliikkejään, vaan se lukee aina koko plarin. Niin se tietää, mitä kaverit tekee.”

Yksi Heikki Kinnusen tunnetuimpia teatterirooleja on Leea Klemolan Kokkola- ja Kohti kylmempää -näytelmistä tuttu Marja-Terttu, jota Kinnunen ei ainoastaan näytellyt, vaan joka Kinnunen oli. Klemola kuvaakin Kinnusen olevan äärimmäisen kunnianhimoinen työssään sillä tavalla, että ”se kunnianhimoisuus tuottaa hänelle suurta iloa, että se on sen elämä. Näytteleminen on sen elämä. Se tekee työtä aamusta iltaan, hartaudella ja aidolla uteliaisuudella.” Heikki Kinnunen täytti juuri 70 vuotta ja näyttelee edelleen.

Kirjassa äänen saavat monet Heikki Kinnusen tuttavat. Siinä ruoditaan myös taloussotkuja, joiden vuoksi näyttelijä aikanaan nousi otsikoihin ja joista hän vieläkin kärsii.

Kinnunen on tehnyt paljon, onnistunut paljon ja epäonnistunutkin. Pääasiassa ollaan kuitenkin varmasti reilusti ynnän puolella. Entinen puoliso Satu Silvo kertoo kirjassa, että ”Heikin tapa käsitellä epäonnistumisia oli erilainen, se ei ollut ihan ranteet auki: se tuli kotiin esityksestä ja sanoi, että huh huh, tänään oli hirveetä paskaa, tästä ei oo kuin tie ylöspäin. Se oli ihan mahtavaa!”

Kirja Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät kertoo siis Kinnusen teatteriurasta toki televisiota ja elokuvia unohtamatta. Yksityiselämää ei niinkään ruodita ja liekö se tarpeenkaan. Kirja piirtää Kinnusesta tavallisen, ahkeran ja työteliään suomalaisen miehen kuvan. Sellaisen, joka arvostaa omaa työtään, muttei suuresta julkisuudesta huolimatta nosta itseään ja omaa tekemistään muiden yli. Hän nimenomaan painottaa kaikessa työssä yhteistyön voimaa. Niinpä, ei sitä teatteria pelkällä näyttelijällä olisi, tangoon tarvitaan aina kaksi.

”Kerran jouduin sanomaan eräälle näyttämömiehelle, se tuli tupakkahuoneeseen ja totes mulle, että teillä ei oo tänään kuin puoli salia. Minä kysyin, että missäs sä oikein olet töissä, eikös se ole niin, että meillä ei ole kuin puoli salia! Ei teatteri ole vain meidän näyttelijöiden. Jos meillä ei ole kuin puoli salia, niin se on kaikkien huoli. Jos katsomossa ei ole ketään, niin kaikilta loppuu leipä. Se on näin yksinkertaista.”

Kaikki sitaatit on lainattu suoraan kirjasta.

Kirja oli varsin mielenkiintoista luettavaa. Ihan yllätyin. Kivasti kirjoitettua ja helposti etenevää. Ehkä tämä innostaa jonkun toisenkin elämäkerran lukuun, mene ja tiedä.

Kirjailijan ja näyttelijän omistuskirjoitukset.

Kirjailijan ja näyttelijän omistuskirjoitukset.

Kirjailija: Elisa Heilala
Kirja:
Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja:
–
Kustantaja:
Kustannusosakeyhtiö Tammi
ISBN:
978-951-31-8737-8
Sivuja:
335
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta julkistamistilauudessa.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Paikoittain saattaisin lukeakin uudelleen.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
No ei kai sentään.
Montako tähteä:
***+

Tampereen Komediateatteri: Pukija

03 sunnuntai Huh 2016

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri

Tampereen Komediateatteri on tullut tutuksi menneisyydessä, kun se aloitteli ensin Komediateatterin oppilaskouluna. Olin siellä oppilaana silloin itsekin. Se oli hienoa aikaa ja sitten toisaalta joku trauma siitä jäi, koska olen sittemmin, paria kesäteatterijuttua ja yhtä lastennäytelmää lukuun ottamatta, pysytellyt erossa Komediateatterista.

Nykyäänhän Komediateatterilla on lukuisia esityksiä vuodessa ja toimiva teatteriopisto. Tilat ovat mitä mainioimmat, portaiden punaiset matot nostavat edelleen veren maun suuhun.

Pukija oli ensimmäinen aikuisten teatterikappale, jonka näin Komediateatterilla sisätiloissa. Sain kunnian osallistua aiemmin päivällä Heikki Kinnusen kirjan julkistamistilaisuuteen. Tilaisuus oli kätevästi Komediateatterilla, jossa illalla saimme vielä nähdä Pukijan, jossa Kinnunen esittää melko itseriittoista tähteä, joka on omistanut elämänsä Shakespearen näytelmien esittämiselle. Tähdellä alkaa olla ikää ja muistikin tuntuu temppuilevan.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Juuri päivällä olen saanut kuulla Kinnusen itsensä kertomana näyttelemisen vaikeudesta ja siitä, että näytellään tarinaa sitten hyvin tai huonosti, se tehdään aina tietoisesti. Se pyörii mielessäni ensimmäisen näytöksen alussa, kun Kinnunen tähtenä saapuu lavalle ja vaan on. Tuijottaa ja on. Tähti on saanut aiemmin päivällä jonkinlaisen sairaus- tai hulluuskohtauksen tai sitten vain hakenut huomiota, ja joutunut sairaalaan. Yhtäkään näytöstä ei ole koskaan peruttu ja nyt onkin vain hetkistä kiinni, joudutaanko illan näytös perumaan ja joudutaan tai ei, niin mitä sitten tapahtuu.

Ola Tuominen näyttelee Pukijaa. Hän on kulkenut 16 vuotta Tähden mukana pitäen tästä huolen, pukien, meikaten, hoivaten. Uskollisena palvelijana vuodesta toiseen. Tuomisen hahmo on lempeä, mutta määrätietoinen. Hän pitää Tähden saamista lavalle kunnia-asianaan, mutta loppujen lopuksi tulee mietittyä, haluaako hän sitä Tähden vai itsensä tähden.

Ola Tuominen on loistonäyttelijä. Hänetkin, kuten Kinnusenkin, on tottunut näkemään koomisena hahmona. Tässäkin roolissa on koomisia piirteitä, mutta myös pieni pala silkkaa piinaa. Keskustelussa nuoren Annien (Linda Silvonen) kanssa hän on hyytävä ja jäätävä, sopisi mainiosti esittämään psykopaattia. Ja sitten taas, pim, mitä herttaisin ja ihastuttavin pukija on hän.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Ensimmäisen näytöksen ajan esitys tuntuu puuduttavalta. Katson seuralaistani aistien täysin hänen tuskansa, koska en itsekään ole, käyttäisinkö oikein kauhistuttavaa ilmausta, mukavuusalueeni keskiössä. Mutta sitten, yhtäkkiä kaikki muuttuu. Tilanne muuttuu, Tähti muuttuu, tarina muuttuu…

Väliajalla vielä joudun miettimään, että mihin tämä näytelmä voi mennä, mutta sitten se nimenomaan alkaa mennä. Alussa niin tahmealta ja epäkiinnostavalta tuntunut tarina saa uusia muotoja ja osoittautuu loppujen lopuksi aivan hyväksi.

Näytelmä on ehdottomasti Heikki Kinnusen ja Ola Tuomisen yhteistyön onnistunut lopputulos. Kinnusen Tähtdestäkin sukeutuu huomattavasti monipuolisempi, miltä alussa vaikuttaa. Alkuosa tuntuu näyttelemiseltä, toinen näytös elämiseltä. Heikki Kinnusen päivällä julkaistu kirja on näyttelijän elämäkerta. En voi olla miettimättä yhtymäkohtia illan näytelmän Tähteen, joka epätoivolla muistelmiaan yrittää saada aikaan. En siis sano, että Kinnun oikeassa elämässä olisi muistelmia epätoivolla yrittänyt aikaansaada, mutta ilman Kinnusen päiväistä haastattelua olisin katsonut näytelmää aivan toisin silmin. Valitettavasti muut näyttelijät jäävät vain statisteiksi, vaikka Sanna Majanlahden roolihenkilön kovasta herkkyydestä pidänkin. Lavastus on vaatimaton, mutta vallan riittävä.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Lopputulemana voin sanoa, että näytelmä oli parempi, mitä odotin. Ja ehkä alun tahmeus vielä siivitti lopun tuntumaan paremmalta, sujuvammalta ja hienommalta. Kiitän sekä Tammea että Kinnusta hienosta päivästä.

Kenen: Ronald Harwood
Mikä: Pukija (traaginen komedia)
Missä: Tampereen Komediateatteri, Lapintie 3, Tampellan alueen laidalla, Ensi-ilta 25.9.2015
Keitä siinä oli: Heikki Kinnunen, Ola Tuominen, Tuija Vuolle, Sanna Majanlahti, Esko Raipia, Panu Raipia ja Linda Silvonen
Kuka ohjasi: Mikko Viherjuuri
Tykkäsinkö: Toinen näytös oli oikein mainio, ensimmäinen puudutti, kokonaisuutena parempi kuin odotin.
Menisinkö uudestaan: Tuskin.

Heikki Kinnusesta oli tulla tangolaulaja

30 keskiviikko Maa 2016

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Kirjallisuus, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Elämys, Kirja, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri, Televisio

Tangoa vai teatteriin
Tiesittekö, että Toivo Kärki suositteli nuorelle, matalaääniselle Heikki Kinnuselle tangolaulajan uraa? Nuoren miehen uhmakkuudella hän ilmoitti Kärjelle, että ei kuule kiinnosta. Vaikka ei tainnut näyttelijän urakaan aivan huono valinta olla. Ilman Heikki Kinnusen lukuisia sketsihahmoja Suomen viihdetaivas olisi yhtä tähteä synkempi.

Heikki Kinnunen tunnetaan työteliäänä näyttelijänä, joka itse toteaa, ettei uurastus siitä johdu, etteikö osaisi sanoa ei, vaan siitä, että aina on tykännyt sanoa kyllä kaikelle kiinnostavalle, johon aika on riittänyt. Sitä kautta hän on päässyt kokeilemaan erilaisia taiteen aloja lauluista radiokuunnelmiin, joista nuo jälkimmäiset ovat kuulemma teatterissa vaikenta.

Televisiota, elokuvia, teatteria
Koko kansan tuntemaksi Kinnunen on tullut viihdeohjelmien ja elokuvien kautta. Teatterityö, kuitenkin ehkä se päätyö siis, on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka teattereita on tullut kierrettyä niin Helsingissä, Turussa kuin Tampereellakin. Käsi pystyyn, joka ei ole koskaan kuullut heittoa ”Onks Viljoo näkyny?” Se oli toistuva hauskuutuslause vuosia ennen Kummeleita, Putouksia ja Siskonpetejä. Kinnunen heitteli sitä 1984-85 esitetyssä Älywapaa Palokunta -sarjassa ja kertomansa mukaan tympääntyi siihen heti alkuunsa, kuten muukin työryhmä. Kansa kuitenkin halusi lisää ja kansa sai. Vuonna 1988 ilmestyi Spede Pasasen tuottama elokuva nimellä Onks Viljoo näkynyt?

Juuri julkaistu kirja valmiina luettavaksi.

Juuri julkaistu kirja valmiina luettavaksi.

Koskapa se teatterityö on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle, kun me kaikki olemme vihannes- ja nakkimainoksista lähtien törmänneet Heikki Kinnuseen televisiossa, halusi Elisa Heilala kirjoittaa kirjan nimenomaan tästä teatterityön näkövinkkelistä. Kirjan nimeksi tuli Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät. Heilala vastasi aikoinaan myös niistä mainoksista ja teki Kinnusen kanssa yhteistyötä markkinoinnin tiimoilta kymmenisen vuotta. Alkujaan he ovat kotoisin samalta kylältä ja kirja alkoikin rakentua, kun Heilala kyseli läheisiltään, muistivatko he Kinnusen perhettä.

Muisto muuttuu, kun sitä tarkastelee eri näkövinkkelistä
Kirjassa on paljon näyttelijältä itseltään, mutta perspektiiviä on saatu myös haastattelemalla muita. Heikki Kinnunen hämmästyi saadessaan lukea kirjan ensiversion. Hän ihmetteli itsekin, että onko hän ehtinyt tehdä elämässään näin paljon. Kysymykseen, onko kirjaa sensuroitu, niin näyttelijä kuin kirjailijakin vastaavat: ei. Tietysti, vanhoista asioista kun on kyse, toinen muistaa asian toisin ja toinen toisin. Kun Heilala on haastatellut Kinnusen hyvin tuntemia henkilöitä, kuten perhettä ja ohjaajaystäviä, muistot ovat tarkentuneet ja ehkä vähän muuttuneetkin.

Onnistumiseen tarvitaan hyvä ryhmä
Kun nykyaika korostaa kovasti yksilöä ja soolouraa, painottaa Kinnunen, ettei ole koskaan ajatellut, että juuri hän olisi se, joka tekee esityksestä tai elokuvasta hyvän. Hän on aina kokenut, että onnistunut kokonaisuus vaatii koko joukkueen eikä siinä yksilösuorituksilla juhlita. Tulos on parempi kun kaikki pelaavat samaa peliä, puhaltavat yhteen hiileen ja soutavat samaan suuntaan (ja mitä näitä nyt on).

Mokaavatko tähdetkin?
Joka päivä, vastaa Kinnunen. Mutta mokista pääsee yli, kun päättää unohtaa ne mahdollisimman nopeasti eikä jää niihin rypemään. Jos jäisi ja olisi aina jäänyt, olisi saattaut elämä olla aika synkkää:
”Muutaman kerran on tullut lehtien taholta lähes varma tieto, että olen tappanut itteni, mutta ei mulla ole koskaan ollut sellaiseen tarvetta.”

Ei yksi vitsi vielä sketsiä tee
Kun 70-vuotisjuhlavuottaan viettävältä viihteen konkarilta kysytään, miten syntyy hyvä sketsi, hän kertoo tärkeän vinkin. Sketsi ei ole yksi venytetty vitsi, vaan se on tiivistetty pienoisnäytelmä. Jos yhden vitsin esittää viidessä minuutissa, siihen tulee paljon tyhjää. Viihteen voi jaka niin moneen osaan. On huumoria, komediaa, tragikomediaa, hupailua ja klovneriaa ja ne kaikki ovat eri lajeja. Hänen mukaansa pelkkä hupsuttelu tai hassuttelu ei ole sketsiviihdettä vaan sketsissä on oltava idea, ja käsikirjoitus, jota sitten toki voidaan käännellä ja väännellä niin, että lopputulos saattaa olla jotain aivan muuta kuin mihin aluksi pyrittiin.

Heikki Kinnusen avaus:"Kyllä mä tiedän, että teitä jännittää ihan kauheasti!"

Heikki Kinnusen avaus:”Kyllä mä tiedän, että teitä jännittää ihan kauheasti!”

Tarinankertojaa kuulemassa
Elisa Heilalan kirjoittama kirja julkaistiin eilen 29.3.2016 Tampereen Komediateatterissa, jossa Heikki Kinnunen esiintyy parhaillaan Pukija-nimisessä traagisessa komediassa. Tammi toi kirjan julkaisutilaisuuden Tampereelle, josta Tammelle suuri kiitos. Oli sykähdyttävää päästä kuulemaan Heikki Kinnusen omia ajatuksia kirjasta ja elämästään. Parinkymmenen minuutin mittaiseksi tarkoitettu Maarit Tastulan vetämä haastattelu venähti melkein tuntiin ja olisi saanut jatkua vielä kauemminkin. Kirjamessuilla on mahdollista päästä kuulemaan kirjailijoiden haastatteluita, mutta väkeä on paljon ja hallit meluisia. Oli hienoa nojautua tuolissa taaksepäin ja antaa puhetyön ammattilaisen sanojen virrata. Kertaakaan en kuullut sanoja niinku tai totanoin. Siinäpä nuoremmille opittavaa.

PS.
Mistä minä muistan Heikki Kinnusen parhaiten? Kuulin kerran jossain, en muista missä, että vaikka kaikki taatusti tuntevat Heikki Kinnusen, hän esittelee itsensä aina koko nimellä, etunimi ja sukunimi, eikä alennu siten niin monelle julkimolle tuttuun ”ettekötetiedäkukaminäolen”-latteuteen. En minä tiedä, pitääkö se paikkaansa, mutta siksi minä arvostan Heikki Kinnusta.

Heikki Kinnusen päivä

29 tiistai Maa 2016

Posted by Kulttulinaristi in Kirjallisuus, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kirja, Kulttuuri, Tammi, Tampere, Tampereen Komediateatteri, Teatteri

Tänään ilmestyy Heikki Kinnusen elämästä kertova kirja Tarinankertojan elämät. Kirjailija Elisa Heilala käsittelee kaikkien suomalaisten tunteman hauskuuttajan elämänvaiheita lapsuudesta Teatterikorkeakoulun kautta Suomen arvostetuimpiin teattereihin. Elokuva- ja televisiomaailmakin siinä käsitellään.

Kirja julkaistaan Heikki Kinnusen 70-vuotisjuhlan kunniaksi.

Tarinankertojan elämät.

Tarinankertojan elämät.

Illemmalla Kulttulinaristi lähtee Tampereen Komediateatteriin katsomaan Pukijaa, jossa Heikki Kinnunen esittää Shakespearen näytelmiin esikoistunutta Tähteä, itselleen omistautunutta näyttelijää. Pukija on Kinnusen ensiesiintyminen Tampereen Komediateatterissa, Tampereen Teatterissa hän on esiintynyt vuosia. Kyseessä on traaginen komedia, katsotaanpa naurattaako vai itkettääkö.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Pukija.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Pukija.

Tulevan vuosineljänneksen kulttuurisuunnitelma

06 perjantai Mar 2015

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

HBO, Helsinki, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Musikaali, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri, Televisio, Televisiosarja

Kun katson kalenteria, se näyttää täyteläistä. Kun katson lukemista odottavaa kirjapinoa, se näyttää korkealta. Kun ajattelen asiaa, kaikki tuntuu ihanalta paitsi se, että lauantaina on TTT:llä viimeinen Hevosten keinun esitys ja se nyt sitten jää minulta näkemättä.

Vähintään yhtä surkeana kuin tuire Saleniuksen hahmo kun Hevosten keinua en näe.

Vähintään yhtä surkeana kuin tuire Saleniuksen hahmo kun Hevosten keinua en näe. Kuva Tampereen Työväen Teatteri / Kari Sunnari.

Mutta huoli pois, näitä on luvassa keinusta huolimatta:

Ensi viikolla Maija Vilkkumaan konsertti Helsingissä. Osallistuin Radio Aallon arvontaan ja voitin liput eturivin keikalle itselleni ja seuralaiselle.

Ensi viikolla on myös Nightwishin maailmankiertueen aloituskonsertti Espoon MetroAreenalla. Musiikkilaji ei ole lähimpänä sydäntäni, mutta kiinnostuksella menen kun tilaisuus tarjoutui.

Jos hyvin käy, ensi viikolla on myös Tampereen Teatterissa Sugar – Piukat paikat. Sitä on kehuttu, mutta itsehän suhtaudun komediaan skeptisesti. Yllättäkää minut!

Parin viikon päästä on Helsingissä kauan odotettu Billy Elliot. Pitäisiköhän katsoa leffa uudelleen vai antaa näytelmän johdattaa? Jätän elokuvan myöhempään.

Sitten on Kalevan uimahallissa esitys Halli, The Pool – uimahyppyjä ja hullu hanuri, jossa Karoliina Blackburn, Rosa Meriläinen ja Mansen Molskis hyppivät veteen.

On myös Scandinavian Music Groupin konsertti Klubilla, sitä odotan hurjasti. Uusi levy on nimittäin ällistyttävän hyvä ja SMG livebändinä ihana.

Vain elämää -konserttiinkin on hankittu liput samoin kuin Sorin Sirkuksen joulushowhun, josta aiemmin on jääty paitsi.

Ja sitten vielä kevätpuolella Cheekin Alpa Omega -konsertti ihan täällä Mansessa.

Ja jos vielä jotain teatteriakin kerkeis… Suomen kauneimman tahtoisin TT:llä nähdä ja onhan noita muitakin.

Niin joo, ja HBO:lta aloitin uuden sarjan, Dominion. Siinä paljastuu totuus Herran enkeleistä. Ja se totuus ei vaikuta pilotin perusteella kauniilta.

Kyllä tässä puuhaa piisaa.

← Older posts
Newer posts →

Arkisto

  • Toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • Toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • Toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

Peruuta