Tangoa vai teatteriin
Tiesittekö, että Toivo Kärki suositteli nuorelle, matalaääniselle Heikki Kinnuselle tangolaulajan uraa? Nuoren miehen uhmakkuudella hän ilmoitti Kärjelle, että ei kuule kiinnosta. Vaikka ei tainnut näyttelijän urakaan aivan huono valinta olla. Ilman Heikki Kinnusen lukuisia sketsihahmoja Suomen viihdetaivas olisi yhtä tähteä synkempi.

Heikki Kinnunen tunnetaan työteliäänä näyttelijänä, joka itse toteaa, ettei uurastus siitä johdu, etteikö osaisi sanoa ei, vaan siitä, että aina on tykännyt sanoa kyllä kaikelle kiinnostavalle, johon aika on riittänyt. Sitä kautta hän on päässyt kokeilemaan erilaisia taiteen aloja lauluista radiokuunnelmiin, joista nuo jälkimmäiset ovat kuulemma teatterissa vaikenta.

Televisiota, elokuvia, teatteria
Koko kansan tuntemaksi Kinnunen on tullut viihdeohjelmien ja elokuvien kautta. Teatterityö, kuitenkin ehkä se päätyö siis, on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka teattereita on tullut kierrettyä niin Helsingissä, Turussa kuin Tampereellakin. Käsi pystyyn, joka ei ole koskaan kuullut heittoa ”Onks Viljoo näkyny?” Se oli toistuva hauskuutuslause vuosia ennen Kummeleita, Putouksia ja Siskonpetejä. Kinnunen heitteli sitä 1984-85 esitetyssä Älywapaa Palokunta -sarjassa ja kertomansa mukaan tympääntyi siihen heti alkuunsa, kuten muukin työryhmä. Kansa kuitenkin halusi lisää ja kansa sai. Vuonna 1988 ilmestyi Spede Pasasen tuottama elokuva nimellä Onks Viljoo näkynyt?

Juuri julkaistu kirja valmiina luettavaksi.

Koskapa se teatterityö on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle, kun me kaikki olemme vihannes- ja nakkimainoksista lähtien törmänneet Heikki Kinnuseen televisiossa, halusi Elisa Heilala kirjoittaa kirjan nimenomaan tästä teatterityön näkövinkkelistä. Kirjan nimeksi tuli Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät. Heilala vastasi aikoinaan myös niistä mainoksista ja teki Kinnusen kanssa yhteistyötä markkinoinnin tiimoilta kymmenisen vuotta. Alkujaan he ovat kotoisin samalta kylältä ja kirja alkoikin rakentua, kun Heilala kyseli läheisiltään, muistivatko he Kinnusen perhettä.

Muisto muuttuu, kun sitä tarkastelee eri näkövinkkelistä
Kirjassa on paljon näyttelijältä itseltään, mutta perspektiiviä on saatu myös haastattelemalla muita. Heikki Kinnunen hämmästyi saadessaan lukea kirjan ensiversion. Hän ihmetteli itsekin, että onko hän ehtinyt tehdä elämässään näin paljon. Kysymykseen, onko kirjaa sensuroitu, niin näyttelijä kuin kirjailijakin vastaavat: ei. Tietysti, vanhoista asioista kun on kyse, toinen muistaa asian toisin ja toinen toisin. Kun Heilala on haastatellut Kinnusen hyvin tuntemia henkilöitä, kuten perhettä ja ohjaajaystäviä, muistot ovat tarkentuneet ja ehkä vähän muuttuneetkin.

Onnistumiseen tarvitaan hyvä ryhmä
Kun nykyaika korostaa kovasti yksilöä ja soolouraa, painottaa Kinnunen, ettei ole koskaan ajatellut, että juuri hän olisi se, joka tekee esityksestä tai elokuvasta hyvän. Hän on aina kokenut, että onnistunut kokonaisuus vaatii koko joukkueen eikä siinä yksilösuorituksilla juhlita. Tulos on parempi kun kaikki pelaavat samaa peliä, puhaltavat yhteen hiileen ja soutavat samaan suuntaan (ja mitä näitä nyt on).

Mokaavatko tähdetkin?
Joka päivä, vastaa Kinnunen. Mutta mokista pääsee yli, kun päättää unohtaa ne mahdollisimman nopeasti eikä jää niihin rypemään. Jos jäisi ja olisi aina jäänyt, olisi saattaut elämä olla aika synkkää:
”Muutaman kerran on tullut lehtien taholta lähes varma tieto, että olen tappanut itteni, mutta ei mulla ole koskaan ollut sellaiseen tarvetta.”

Ei yksi vitsi vielä sketsiä tee
Kun 70-vuotisjuhlavuottaan viettävältä viihteen konkarilta kysytään, miten syntyy hyvä sketsi, hän kertoo tärkeän vinkin. Sketsi ei ole yksi venytetty vitsi, vaan se on tiivistetty pienoisnäytelmä. Jos yhden vitsin esittää viidessä minuutissa, siihen tulee paljon tyhjää. Viihteen voi jaka niin moneen osaan. On huumoria, komediaa, tragikomediaa, hupailua ja klovneriaa ja ne kaikki ovat eri lajeja. Hänen mukaansa pelkkä hupsuttelu tai hassuttelu ei ole sketsiviihdettä vaan sketsissä on oltava idea, ja käsikirjoitus, jota sitten toki voidaan käännellä ja väännellä niin, että lopputulos saattaa olla jotain aivan muuta kuin mihin aluksi pyrittiin.

Heikki Kinnusen avaus:”Kyllä mä tiedän, että teitä jännittää ihan kauheasti!”

Tarinankertojaa kuulemassa
Elisa Heilalan kirjoittama kirja julkaistiin eilen 29.3.2016 Tampereen Komediateatterissa, jossa Heikki Kinnunen esiintyy parhaillaan Pukija-nimisessä traagisessa komediassa. Tammi toi kirjan julkaisutilaisuuden Tampereelle, josta Tammelle suuri kiitos. Oli sykähdyttävää päästä kuulemaan Heikki Kinnusen omia ajatuksia kirjasta ja elämästään. Parinkymmenen minuutin mittaiseksi tarkoitettu Maarit Tastulan vetämä haastattelu venähti melkein tuntiin ja olisi saanut jatkua vielä kauemminkin. Kirjamessuilla on mahdollista päästä kuulemaan kirjailijoiden haastatteluita, mutta väkeä on paljon ja hallit meluisia. Oli hienoa nojautua tuolissa taaksepäin ja antaa puhetyön ammattilaisen sanojen virrata. Kertaakaan en kuullut sanoja niinku tai totanoin. Siinäpä nuoremmille opittavaa.

PS.
Mistä minä muistan Heikki Kinnusen parhaiten? Kuulin kerran jossain, en muista missä, että vaikka kaikki taatusti tuntevat Heikki Kinnusen, hän esittelee itsensä aina koko nimellä, etunimi ja sukunimi, eikä alennu siten niin monelle julkimolle tuttuun ”ettekötetiedäkukaminäolen”-latteuteen. En minä tiedä, pitääkö se paikkaansa, mutta siksi minä arvostan Heikki Kinnusta.