Levipäivänä ajelimme gondolihissillä ja ihastelimme Levin maisemia.

Kävin sekä leirikoulussa 9. luokalla että sitä edeltävänä kesänä rippileirillä Raattamassa ja Vuontispirtillä. Vielä oli Raattamassa tankkauspiste vaan ei ehkä bensaa. Pieni kauppakin oli, mutta ei vielä niin aikaisin auki. Harmi, olisimme kyllä kannattaneet. Kaupan läheltä löytyi myös geokätkö, kätköilijöille vink vink.

Koska Levin mökillä ei ollut kahvia ja lähtö tapahtui ennen kukonlaulua, soitin rippileiripaikkaan, hyvien muistojen Vuontispirtille. Ihana pieni tunturihotelli oli samalla paikalla kuin ennenkin. Kävimme kahvilla ja havainnoimassa, että siellä niitä rippileiriläisiä Tampereen suunnalta edelleen oli. Pieni järkytys oli ymmärtää, että edellisestä visiitistä oli kulunut aikaa 23 vuotta.

Näissä maisemissa Vuontispirtillä hurahdin herkkänä teininä uskoon. Palauduin kyllä tuonnempana takaisin tavalliseksi tapakristityksi. Mutta kyllähän Lapin luonto luo outoa taikaa…

Enontekiöläisestä pikkuhotellista kuljettajan kaipaaman kahvikupillisen haettuani jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Norjan raja ylittyi varsin helposti. Joku pömpeli siinä oli, mutta toimenpiteitä ei vaadittu. Maisema alkoi olla puutonta ja karua, samalla hurjan kaunista. Paikannimet ja opasteet olivat pitkän matkaa norjaksi, saameksi ja suomeksi. Eksoottisen ihanaa.

Geokätköilyharrastus ohjasti meidät pysähdyspaikalle, jossa kuului ihmeellinen kohina. Olimme saapuneet Altajoen läheisyyteen ja kätköä etsiskellessämme löysimme kohinalle syyn. Hieno näkymä picknickpaikalta Pikefossin putoukselle. Fiksumpi olisi ottanut eväät ja nauttinut ne juuri täällä. Pysähdyspaikalla saimme myös ensikosketuksen Norjalaisiin pysähdyspaikkavessoihin. Hyvänen aika. Siistiä ja hygieenistä, vaikka ovessa ja suuntaviitoissa wc-kyltin päälle oli vedetty rastit.

Ohikiitävää maastoa ja puustoa.

Yhtäkkiä yllättäin se iski. Onko tämä vuono? En tiedä, mitä olin odottanut, mutta jostain syystä en ollut odottanut näkeväni vuonoja ja vuoria…

…enkä ihan hillittömän makeita vesiputouksia. Niitä nyt kuitenkin näkyi vähän siellä täällä matkalla rajalta Altaan.

Altaa lähestyttäessä maisema vehreytyi ja puut alkoivat kasvaa suuremmiksi. Altaan tullessa alkukesäiset lämpöasteetkin olivat kohonneet reiluun 20 asteeseen. Golfvirtako se meitä lämmitti vai mikä lie paikallinen helleaalto?

Muistin Altan viime vuosituhannen puolelta, siltä rippileirireissulta nimittäin. Teimme silloin päiväreissun Altaan Jäämeren rannalle. Muistoissani se oli viehättävä kalastajakylä punaisine tupineen, keskustaa, jos sellaista oli, en muista ollenkaan. Tällä kerralla osuimme uudelle ja upealle Revontulikirkolle, Scandic-hotellille ja AMFI-ostoskeskukselle. Oliko tämä keskusta? Yritin kysellä kauppakeskuksesta ja he sanoivat, ettei täällä tämän kummempaa keskustaa ole. Pohjois-Norjaksi kaupungissa oli varsin värikästä väestöä. Olin hämmentynyt. Emme oikein hahmottaneet koko Altaa, eikä mistään löytynyt ilman nettiä pelkällä puhelimen navigaattorilla info-pistettä.

Alkoi olla jo useiden tuntien matkustamisen jälkeen ihan vähän helvetin nälkä ja sekös alkoi rasittaa kun ei ravintolaa tahtonut löytyä niin millään. Trip Advisor oli onneksi vinkannut noutoruokapaikan juurikin AMFI-kauppakeskuksesta. Odotin ehkä jotain Tukholman Ringenin kaltaista elämystä, mutta vaisummaksi jäi. Noutoruokapaikka Hoftepluss tarjosi kuitenkin aivan mainion poron lihalla täytetyn herkkuleivän ja sieltä löytyi myös yksi englantia taitava, jolta löytyi Altan kartta ja joka kertoi, mihin kannattaa ajella. Hyvä palvelu, kiva ravintola pikaiselle ohikulkumatkalle.

Varsinainen maamerkki, Revontulikirkko. Sen kun näkisi talvella pakkasen paukkuessa ja revontulien loimottaessa. Siinäpä tavoitetta, vaikkei Alta muuten tällä kerralla odotuksia täyttänytkään.

Kirkon ovi oli auki, emmekä käyneet, koska reissujalkaa jo vipatti ja edessä oli vielä pitkä matka matkalla Nordkappiin. Tässä kävi nyt vähän niinkuin Puolassa, Krakovassa kerran nuorena kun joku pyhän jonkun, ehkä Marian kirkko jäi katsomatta sisältä ja jälkeenpäin on vain voinut ihmetellä että miksi. Ehkä on palattava Krakovaan, ehkä on palattava Altaan sitten kuitenkin.

Ajelukierroksen Altassa päätti näkymä Jäämerelle. Joko meillä jäi jotain olennaista Altasta näkemättä tai sitten sitä olennaista ei olekaan. Rippileiristä asti olen kuitenkin ajatellut, että Altaan kun joskus vielä pääsisi. Nyt sanoisin, että kaupunki ei ole mikään pakollinen käytävä matkalla Nordkappiin, mutta olisihan se harmittanut, jos olisi jätetty käymättä, kun näin lähellä oltiin. Että ei, ei tänne ole pakko päästä uudestaan, mutta jos se matkalle sattuu, niin annan sille uuden mahdollisuuden.