Vähän niinkuin epäilinkin, oli tämän päivän nukketeatteri Ashes eiliseen Paper Cutiin verrattuna aivan toisesta maailmasta. Eilinen oli ilottelu, jossa oli hitunen draamaa ja välähdys tosielämää kaiken hauskuuden keskellä. Ashes taas, huuuuh, oli raskas kuin mikäkin.

Kuva: Kristin Aafløy Opdan

Yleisön toivottiin asettuvan Hällä-teatterin saliin mahdollisimman eteen ja keskelle, sivulta visuaalisuus ei toimisi niin hyvin.

Esitys kertoi sekä kirjailijasta, joka yritti kirjoittaa omaelämäkertaansa ja samalla norjalaisesta kaverista, joka aikoinaan poltteli taloja Finslandin kylässä Norjassa. Esitys pohjautui siis Gaute Heivollin romaaniin ”Etten palaisi tuhkaksi”. Valitettavasti itse tarinan rakenne ja hahmojen suhde toisiinsa jäi minulle vähän epäselväksi ja se sotki tarinan seuraamista. Siksi päätinkin tarinan sijasta keskittyä ihailemaan tunnelmia ja liikkeitä.

Kuva: Claire Leroux

Nyt oli kyse todellakin nukketeatterista. Näyttämöllä nähtiin ihminen esittämässä ihmistä, mutta pääosissa olivat yhden, kahden ja kai välillä kolmenkin henkilön ohjailemat nuket. Voi kuinka ne olivat todellisia. Kaikki liikkeet, eleet ja jopa ilmeet tekivät nukeista jopa vähän kammottavan aitoja. Miten ne liikkuivatkaan… miten niitä liikuteltiinkaan, korjaan. Aivan hiljaa, kuin unessa.

Taustalla olevat nuket ovat ihmisen kokoisia ja liikkuvat kuin ihmiset. Vähän pelottavaakin jopa. Kuva: Claire Leroux

Oli pieniä nukkeja, suuria nukkeja, keskikokoisia nukkeja, hirvenruhonukke ja valtava punasilmäinen susi. Koska nukketeatteriesityksistä näkyy olevan kivasti videotiisereitä, suosittelen katsomaan alla olevan videon. (Liikkuva) kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Olen todella kiitollinen Teatteri Mukamakselle, että he avasivat silmäni nukketeatterille aivan uudella tavalla. En ole voinut kuvitellakaan, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia se voikaan herättää. Se ei todellakaan ole mitään ”nyt tää menis tähän ja sanois sille näin”-höpöttelyä, vaan upeaa taidetta. Huomenna on vielä mahdollisuus seurata Mukamas festivalin ohjelmistoa. Välissä voi seurata itse Mukamaksen ohjelmistoa, joka on kyllä suunnattu lapsille, mutta lapsissa on toivo. Minä taas toivon, että festivaalit järjestetään ensi vuonnakin ja silloin olen entistä ennakkoluulottomammin mukana.

Sokerina pohjalla. Taisin sanoa eilen olevani rakastunut… Lue vaikka tästä linkistä. Kuinka ollakaan, Ashes-esityksessä huomasin istuvani ihastuttavan Yael Rasoolyn takana. Täysin epäsuomalaisesti taputin häntä olalle, kiitin eilisestä esityksestä, kerroin sen olleen eräällä tavalla paras koskaan näkemäni show ja olevani rakastunut. Mikä päätös hienolle festivaalielämykselle!

Kenen: Plexus Polaire
Mikä: Ashes
Missä: Mukamas festivaleilla, Hällä-näyttämöllä, Tampereella
Keitä siinä oli: Aitor Sanz Juanes, Andreu Martinez Costa, Pierre Tual sekä pieniä, suuria ja keskikokoisia nukkeja
Kuka ohjasi: Yngvild Aspeli
Tykkäsinkö: Visuaalisuudesta ja toteutuksesta kyllä, tarina jäi vähän epäselväksi.
Menisinkö uudestaan: Voisin mennä, mutta voisin mennä johonkin muuhunkin.

Kaksi sanaa: olen… no kolme: olen syvästi rakastunut!

Ja mitä muuta? Olen syvästi pahoillani teidän kaikkien puolesta, jotka ette olleet katsomassa esitystä. En tiennyt ollenkaan, mitä odottaa ja sain niiiin paljon. Esitys teki minuun, ja selvästi myös muuhun yleisöön, suuren vaikutuksen.

Kuva: Yael Rasooly

Esitys alkoi heti kun ovesta astui sisään. Sihteerikkö istui paikallaa lavalla ja arvosteli myöhässä tulevia ihmisisä. Sitten keskusteltiin porukalla, mistä kukakin oli kotoisin ja näyttelijä kysyi, onko jollain vielä jotain kysymyksiä, ennen kuin voimme aloittaa esityksen. Joskus yleisön kanssa keskustelu on vähän teennäistä, mutta tässä oli jotain leppoisaa. Heti tuli hyvä mieli.

Pitkäaikainen haavehan tässä toteutui, kun pääsin katsomaan aikuisten nukketeatteria. Jotenkin ajattelee, että kun tulee nukketeatteriin, niin se ei ole sillälailla teatteria, kuin teatteri. Mutta sitähän Paper Cut juurikin oli. Yhden naisen esitys, jossa sihteerikkö jää töihin muiden lähdettyä rimpsalle, ja riehaantuu unelmoimaan suhteesta pomonsa kanssa.

Kuva: Yael Rasooly

Miten sitä osaisi sanoin kuvata? Nainen elää kokonaisen parisuhteen paperinukkejen avulla. Nuket eivät ole perinteisiä nukkeja vaan mustavalkokuvia vanhoista elokuvista (kai). Yksi elementti on kirjan sisältä aukeavat kolmiulotteiset marimaisemat. Yhtenä osana on hauskaakin hauskempi kuvailu häämatkasta eri kaupungeissa, joista Helsingin kohdalla näyttelijä koko yleisön avustuksella laulaa ”Ssua vain uli khaiken ma ra-a-kaa-s-tan”. Tämä on varmasti eri maissa juurikin eri.

Ei sitä voi sanoin kuvata. Katso tollanen pikkunen tiiseri.

Ja mitä lämpimimmin suosittelen, että vielä kahden tulevan päivän aikana katsot myös jonkun nukketeatteriesityksenkin. Siihen on nyt Tampereella hyvä mahdollisuus.

PS. Yael Rasooly esiittää lauantai-iltana lauluesityksensä The Gramophone Show Teatteri Mukamaksen tiloissa Pispalassa. Laulua kuultiin tänäänkin ja voi se oli taidokasta.

Kenen: Yael Rasooly
Mikä: Paper Cut
Missä: Mukamas festivaleilla, Hällä-näyttämöllä, Tampereella
Keitä siinä oli: Yael Rasooly ja monta paperinukkea
Kuka ohjasi: Hän itse kai
Tykkäsinkö: Ihan hirveän paljon, miten mää niin paljon tykkäsinkin?
Menisinkö uudestaan: Vaikka heti, mutta tämä oli valitettavasti ainutlaatuinen mahdollisuus Tampereella nyt.