Taivahan vallat sentään, mikä elämys! Miten voisin sen sanoin kuvailla?
Ravintola Lyon näyttää paikalta, johon en olisi tullut astuneeksi sisään vahingossa. Fiiniltä ja kuitenkin ajan hampaan haukkaamalta. Muutaman sattuman summana kuitenkin pääsimme kuitenkin yhteen elämyksellisimmistä illallisista ikinä.
Olimme Helsingissä konsertissa ja kaipasimme ravintolaa jostain läheltä. Ravintola Lyon sijaitsee Mannerheimintiellä oopperataloa vastapäätä, joten sijainti oli mitä mainioin. Seuralaisella sattui olemaan Cityshoppari-kortti, jossa oli etu Lyoniin.
Palataanpa siis siihen pimeään iltaa, jolloin tuskallinen, ylipitkä konsertti on takanapäin ja olemme menossa yli puoli tuntia myöhässä ravintolaan nauttimaan etukäteen tilaamaamme viiden ruokalajin maistelumenua.
Kun avaamme oven, on kuin astuisimme 30 vuotta ajassa taaksepäin johonkin hieman hämyiseen, mutta onneksi ei nykypäivänä savuiseen, kotoisaan, pieneen ravintolaan. Ehkä Pariisissa. Ehkä jossain hiukan syrjemmällä kuitenkin. Ravintola on sisustuksensa puolesta menneessä ajassa ja hyvä niin. Se luo juuri oikeanlaisen tunnelman.
Tunnelmallinen, perinteinen sisustus.
Meidät vastaanottaa rouva omistaja(?), paikalla on myös kaksi tarjoilijaherraa ja ainakin yksi kokki, onko enemmänkin, en tiedä. Henkilökunta on kokonaan suomalaista, mutta voi kuinka hyvin he ranskalaisia muistuttavatkaan. Seurueita ravintolassa on muutama.
Vastaanottotiski.
Olemme pahoillamme myöhästymisestämme, olemme myös molemmat toistaiseksi alkoholittomia, joten olemme huonon omantunnon vallassa kun emme voi edullisen tarjouksen kylkeen ottaa muuta kuin vettä. Ensivaikutelma on, että meitä inhotaan ja katsotaan nenän vartta pitkin. Koemme, että tarjoilijamme on hyvin koppava. Saamme alkuun pari kaksi keittiön tervehdystä: riisisipsejä sienidipillä sekä persiljaleipää. Meille tarjotaan leipää korista, jolloin seuralaiseni tekee järkyttävän mokan nostaen leipälautasensa eteensä. Tarjoilija nappaa sen pois toistellen:”Ei, ei, ei, ei, ei, ei! Siihen tulee ruokalautanen!” Koemme olevamme moukkia ja mieleeni palautuu teininä tekemäni reissu Pariisiin, jolloin ravintolassa tarjoilija sai meiltä vanhan (mistähelvetistämesenolisimmetienneet) viiden frangin setelin ja heilutteli sitä kaikkien nähtävillä nauraen halveksuvasti ja nalkuttavan ranskaksi.
Keittiön tervehdyksistä ja leivästä emme pääse kunnolla nauttimaan kun tunnemme olomme vähän epämiellyttäväksi, mutta sitten tilanne jotenkin laukeaa ja annamme mitä herkullisimpien ruokien saapua pöytään ja pääsemme maistelemaan mitä hienostuneimpia makuja. Annokset ovat pieniä ja niitä on varsin runsaasti. Joko tarjoilijan asenne tai oma asenteemme muuttuu ja muovautuu ja alamme nauttia koko kokonaisuudesta. Olen huomaavinani, että muissakin pöydissä tarjoilija olemuksellaan saa aikaan hymyjä, mutta tulen huomaamaan, että hän on ainoastaan valtavan upeasti omassa roolissaan. Kun pääsemme uppoutumaan ruoka-annosten syvempään olemukseen, huomaamme hänen (ja toisen tarjoilijan) valtavan ammattitaidon.
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun ravintolassa tarjoilijalta jotain tavallista kysyttäessä vastaukset ovat ympäripyöreitä ja sisällöltään jotain ”en tiedä, mutta ehkä voin kysyä keittiöstä”-tyyppistä, mutta moelmmat tarjoilijat ovat erittäin tietoisia tarjoilemistaan ruoista ja osaavat vastata joka ikiseen kyselyyn. He osaavat kertoa, miten mikäkin osa ruoasta on valmistettu, he tietävät annosta katsoessaan, mitä annos pitää sisällään. He osaavat kuvailla annoksen ja käyttävät aikaa selittämiseen. Heillä ei missään tapauksessa ole kiire pöydästä, vaikka jokaisesta pöydästä jotain kyselläänkin.
Yksi alkuruoista on keitto, jossa on muistaakseni muikun mätiä, perunaa ja kananmunan keltuainen. Keitto on ylettömän herkullista ja ohuet perunalastut rapsakoita ja maukkaita. Suurin yllätys löytyy keiton pohjalta. Siellä on täydellisin ikinä kananmunan keltuainen. Mietimme, miten kummassa se on valmistettu ja meille paljastetaan hämmästyttävä tapa. Se on raakana jäädytetty ja sitten sulatettu öljyssä. Voi mikä koostumus, voi mikä maku!
Keiton alta paljastuu yllätys.
Seuraavaksi pöytään kannetaan seuraava alkupala. Se on maukas ja herkullinen härkätartar, tämä tosin ilman munaa. Keskellä on hanhenmaksamousse, pohjalla marjaisa kastike. Ihana kokonaisuus, hyvät maut.
Härkätartar, hanhenmaksamousse ja kaunis asettelu.
Seuraavaksi paahdettua kuhaa, todella maukasta vaahtoa ja pisaroittain limekastiketta. Tästä ei paljon kala parane.
Paahdettua kuhaa, fermentoitua valkosipulia (tuo tumma), ja yrttistä ohraa (vihreä osuus).
Sitten pieni väliruoka suun raikastamiseksi eli vesimelonia ja suun leveään hymyyn saavaa kirpeän makeaa limevaahtoa. Ihastuttava yhdistelmä. Kevyempi versio taannoin testaamastani banaanit limesiirapissa -annoksesta. Kysyn, mistä nämä vaahdot oikein tulevat, koska ovat niin hämmästyttäviä kun eivät niinkään tunnu, mutta maku täyttää kaikki aistit.
Ihastuttava tarjoilijamme sanoo, että jos haluamme koulutuksen, se maksaa paljon rahaa, mutta kertoo kuitenkin pääpiirteittäin vaahdon valmistuksesta kuten myös sen, että ranskalainenkin keittiö on muuttunut vähän kevyemmäksi. Kun ennen kaikki tehtiin raskaasti voista, niin nyt on siirrytty kevyempään suuntaan. Ja kuitenkin, jokaisen vaahdon pohjana on hyvääkin parempi kastike.
Yllättävä ja raikas yhdistelmä vesimelonia ja limevaahtoa.
Ja kas, edeleen eteeme kannetaan pääruokaa. Lautasella on 40 tuntia 48 asteessa hautunut, suussa sulava karitsanniska. Seuranaan sillä on etikkapunajuurilastuja ja mikäli oikein kuulin, laardimoussea. Sopi hienosti kokonaisuuteen, pelkältään vähän erikoisen makuista, mutta eiä sitä pelkältään nautittavaksi lie tarkoitettukaan.
Karitsanniskaa, punajuurta ja laardimoussea, jos oikein kuulin.
Pääruoat alkavat olla menneen kesän lumia, on aika siirtyä jalkkäriin… jälkkäreihin. Ensimmäiseksi meille tarjoillaan mannapuuroa voijäätelöllä ja mantelirouheella. Voi veikkoset, jos mannapuuro tältä kotonakin maistuisi, tulisi sitä nautittua huomattavasti useammin. Mistä moinen makumaailma ja kuohkeus?
Mannapuuroa ja voijäätelöä mantelirouheella.
Ja niin, ei siinä vielä kaikki. Viimeiseksi ruoaksi hyvä tovi klo 23 jälkeen meille tuodaan kaikkien aikojen suosikkijälkkärini crème brûlée. Tämä poikkeaa aikaisemmista maistamistani sillä, että tämä on maustettu rosmariinilla. Todella hienostunut maku tuo mieleen havun tuoksun.
Rosmariini-crème brûlée ihanilla lisukkeilla.
Käytinköhän arviossani ylisanoja? Ei niitä tämän ravintolan, ruokien ja palvelun kohdalla oikein voi välttää. Illallinen ei ollut ainoastaan illallinen, se oli elämys. Emme keskustelleet toisissa pöydissä istuvien kanssa, mutta koimme jonkinlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta heidän kanssaan. Ehkä siihen vaikutti pöytien läheisyys, ehkä tarjoilijan yhdistävä voima, en tiedä. Palvelu erikoista ja täysin omalaatuista. Ruoka oli huikeaa. Ja ei, emme saaneet viiden ruokalajin menua, kyseessä oli jotain paljon enemmän.
Tein varauksen puhelimessa aiemmin viikolla ja taisin mainita, että olemme Tampereelta tulossa. Minuun teki erittäin suuren vaikutuksen se, että lähtiessämme meidät vielä huomioitiin ja Rouva kysyi:”Oletteko vielä lähdössä Tampereelle vai jäättekö yöksi Helsinkiin?” Pieni juttu, suuri vaikutus.
Hyvästi ihastuttava Lyon, mutta ei iäksi!
Ilman Cityshoppari-korttia en olisi koskaan tullut menneeksi 43 vuotta toimineeseen Ravintola Lyoniin. Arvostan suuresti yksityistä, ketjuun kuulumatonta ravintolaa, joka on noin kauan toiminut. Arvostan sitä asiantuntemusta ja rakkautta ruokaan, mikä koko henkilökunnasta huokui. Toivon todella, että muutkin, jotka eivät ole Lyonia vielä löytäneet, löytävät sen.
Ravintola: Ravintola Lyon
Missä: Mannerheimintie 56, Oopperaa vastapäätä, Helsinki
Palvelu: Asiantuntevaa, ranskalaishenkistä, taidokasta.
Tykkäsinkö: Aivan mielettömästi.
Oliko kallis: Tarjouksen ansiosta hyvinkin edullinen. Muuten hintataso näyttää korkealta, mutta ruokakin on korkeatasoista.
Menisinkö uudestaan: Ehdottomasti.
Montako tähteä kokonaisuudelle/ruoalle annan asteikolla 1-5: 5 / 5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle/ruoalle asteikolla 1-5: 5 / 5
