Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Category Archives: Musiikki

Pori Jazz 2015: Kirjurinluoto to 16.7.

19 sunnuntai Hei 2015

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Pori

Torstain pääesiintyjä oli Kylli-täti, vanha kunnon Kylie Minogue. Hän vähän itsekin hämmästeli kutsua jazzfestivaaleille, mutta lauloi sentään kappaleen sitäkin, kuin myös pari laulua a capellana. Show oli kuten Kyliellä kuuluukin, paljon kaikkea: punaista pantteripukua, väriä ja räiskettä. Kasarihittejä soitettiin ja uutta myös. Aika paljon oli elektropoppiveivausta ja välkettä, joka sai aistit äärirajoille. Korvatulpat oli oltava, niinkuin konserteissa aina. Koska alun kappaleet eivät olleet tuttuja, jäi paremmin aikaa seurata showta. Kylie oli näkemistämme esiintyjistä ainoa, jolla oli oikein lavashow taustakuvineen ja useine vaatteidenvaihtoineen.

Jollain lailla eniten hänen esiintymisessään pidin siitä, kun hän jutusteli meille leppoisasti australian englannillaan. Niin sai huonoenglantisempikin hyvin selvän, kun tulpat vielä vaimensivat taustamelun noin muuten.

Kyllä se Kyliekin siellä jossain on, jos suurennuslasilla katsoo. Valoa ja vauhtia piisasi.

Kyllä se Kyliekin siellä jossain on, jos suurennuslasilla katsoo. Valoa ja vauhtia piisasi.

Ennen Kylietä esiintyikin varsinainen yllätys. Hän oli Caro Emerald, aiiiiivan ihastuttava, reilu 30-vuotias laulaja Alankomaista. Onneksi satuimme ajoissa paikalle. Musiikki oli jotain 50-60-luvun, tangon ja mambon ja vaikka minkä yhdistelmää, erittäin kivaa soitantaa ja laulantaa. Itse laulajakin vaikutti helposti lähestyttävältä, rennolta ja leppoisalta. Kuuntelimme ennakkomaistiaisena Spotifysta hänen ”Back it up”-kappaleensa, joka julkaisunsa jälkeen vuonna 2009 nousi Alankomaiden listaykköseksi.

Caro Emerald sanoi matkustaneensa 10 tuntia ennen tätä esitystä. Seuraavana päivänä Instagram kertoi hänen olevan Montreauxissa. Joskus sitä miettii, että aika helpolla tulee (isohko) palkka, kun pari tuntia illassa käy saman shown vetämässä ja saa matkustella ja mukavaa. Vaan voihan se olla, että matkustelustakin hohto katoaa, kun sitä tuossa määrin joutuu tekemään. Ei ole helppo ammatti. En vaihtaisi osia.

Ihana, herttainen, tunnelmallinen Caro Emerald.

Ihana, herttainen, tunnelmallinen Caro Emerald.

Kun Caro Emerald veti shownsa, tajusimme hämmästykseksemme, ettei koko setissä ollut kuin ehkä kaksi tuntematonta kappaletta. Tämä taisikin selittyä sillä, että kotona kuuntelemme hollantilaista Candellight Radiota, jossa mitä ilmeisemmin on soinut Emeraldin musiikki sen verran, että on tullut tutuksi. Onko hänen hittejään soinut paljon Suomen radioissa, en tiedä, seurueemme ei ainakaan seuralaistani lukuunottamatta tuntenut kappaleita kovinkaan laajasti. Jos et sinäkään ole kuullut, kuuntele:

Torstain sää oli pilvinen. Jossain vaiheessa taivahalta tipahteli muutamia pisaroitakin, mutta ei niin, että olisi haitannut. Paikallisoppaamme oli valmistanut meille ihanat eväät ja niitä sitten nautiskelimme musiikin kuuntelun lomassa. Tunnelma oli leppoisa, juuri tällaista kuvittelinkin jazzeilla olevan. Väkeä ei ollut liiaksi, retkipaikka löytyi hyvin, vessoihin tai tiskille ei tarvinut jonottaa. Kukaan ei kaatunut päälle. Siis oikein maltillista. Oikein mukavaa.

Aiempi kirjoitukseni Pori Jazz 2015 -tapahtumasta noin yleisesti tästä linkistä.

Pori Jazz 2015: tunnelmia

19 sunnuntai Hei 2015

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Pori

Jazzailuelämykseni rajoittuu yhteen huuruiseen käyntiin Porin keskustassa jazzien aikaan joskus juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneena. Baari oli savuinen, savuinen olin minäkin, musiikki oli kamalaa, niin olin minäkin.

Festariranneke.

Festariranneke.

Nyt on takana toinenkin kokemus. Kolmen päivän (16.-18.7.15) liput Kirjurinluodolle, jonne iltakonsertteja kuuntelemenaa. Jazzin kanssa niillä konserteilla kai oli vähemmän tekemistä, mikä ei välttämättä ole jazzummikolle huono asia. Musiikkia kuultiin kuitenkin, varsin laadukkailta esiintyjiltä. Tai käyttäisinkö äitini syvästi halveksumaa muotoa: varsin laadukkaiden esiintyjien toimesta. Jep.

Portilla.

Portilla.

Ennen sinne Kirjurinluodolle sai viedä omat picknic-eväät samoin kuin omat juomat. Nyt suurin osa alueesta oli yleistä anniskelualuetta, tiskeiltä ja kärryistä myytiin olutta, siideriä ja viinejä. Ihan ookoo joo, mutta pullot ja tölkit avattiin heti tiskillä ja korkkeja ei annettu mukaan. Ei liene vaikea kuvitella, mitä tehdään pullolle, jota ei saa pidettyä rinteessä pystyssä… Se joko juodaan tai kaadetaan päälle. Molempia variaatioita tuli nähtyä. Sitten haetaan uusi pullo.

Noin, siitä toisellekin jalalle.

Noin, siitä toisellekin jalalle.

Tapasin ystäväpariskunnan, jotka ovat viimeksi käyneet jazzeilla aikaan kun omat pullot saivat olla mukana. He kertoivat, että silloin oli rauhallisempaa. Silloin kaiketi tuotiin se, mitä meinattiinkin juoda ja mentiin baarialueelle nauttimaan ehkä extraolut. Nyt kun koko alue oli yhtä suurta anniskelualuetta ja lisää on saatavissa koko ajan kaikkialle, ihmisvirta oli katkeamatonta.

Olen kuvitellut Pori Jazz -tapahtuman perheystävälliseksi, hienostuneeksi tapahtumaksi. Samanlaista örvellystähän tuo näkyi olevan kuin muuallakin. Ainakin perjantaina. Musiikki oli jäädä pahasti kakkoseksi, kun picknic-kansa teki kaikkea muuta kuin seurasi, mitä lavalla tapahtuu. Massiivista äänentoistolaitteista huolimatta ympäristön meteli häiritsi välillä kovastikin kuuntelua. Vähän teki huonoa puolen yön aikaan paikalla olevat alaikäiset, joiden piti seurata aikuisten humalassa toilailua.

Perjantaina porukkaa oli kuin pipoa, eivätkä ollenkaan kaikki mahtuneet enää vilteille istuskelemaan... mikä teki myös vilteillä olijoiden tilanteen tukalaksi.

Perjantaina porukkaa oli kuin pipoa, eivätkä ollenkaan kaikki mahtuneet enää vilteille istuskelemaan… mikä teki myös vilteillä olijoiden tilanteen tukalaksi.

Torstai oli pilvisempi päivä ja väkeä vähemmän. Silloin tunnelmakin oli leppoisampi eikä ihmismassa vellonut kaiken aikaa eessuntaas. Eikähän siinä, eihän sinne yksin ole tarkoituskaan mennä olemaan.

Lauantain Buena Vista Social Clubeineen jäi meiltä väliin seuralaisen yllättävän sairastumisen vuoksi. Se tosin olikin ajateltu vähän sellaiseksi hengailupäiväksi, että mennään, jos on nättiä säätä. Pakolliset kuultavat kuultiin ja nähtiin jo aikaisempina päivinä, joten harmituskin oli vähäisempi.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli kiva. Ilmat suosivat ja artistit olivat mahtavia. Kahdessa päivässä sain nähdä yhdellä ainoalla lavalla Caro Emeraldin, Kylie Minoguen, Erlend Oye & The Rainbowsin, Jessie J:n, Paloma Faithin ja Emeli Sandén. Aikas mainio kattaus!

Upeasti valaistut puut poistumisreitillä Kirjurinluodolta Jazzkadulle.

Upeasti valaistut puut poistumisreitillä Kirjurinluodolta Jazzkadulle.

Kirjoitukseni torstaista ja torstain esiintyjistä löytyy tästä näin linkistä.
Perjantain osuus löytyy tästä.

Must on tullu euroviisuhullu

02 tiistai Kes 2015

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Hämmästelen, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Televisio

Euroviisut on tullut useimmiten katsottua ja Lordi aikanaan sai kansallistunteen heräämään. Kuitenkaan silloinkaan sitten ei tullut mentyä viisuihin, vaikka olivat ihan tässä samassa maassa.

Tänä vuonna ystävätär kutsui minut facebookin salaiseen Euroviisuäänestysryhmään, johon melkein en halunnut kuulua kun ajattelin, ettei minusta ole sellaiseen oikeiden fanien kanssa nettihengailuun.

Ja mitä tapahtui? Istua kökötin semifinaalit ja finaalin kännykk kädessä arvostellen lauluja tuntemattomien ihmisten kanssa ja voi kuinka se oli hauskaa. Pääsi myös käymään niin, että kappaleet tuli kuunneltua, katseltua ja elettyä jotenkin intensiivisemmin.

Nyt kun tarkastelen listaani jäkikäteen, olen ihan että wooot, muistin antaneeni varsin erilaiset pisteet. Josko tämän parin viikon luukutuksen jälkeen arvostelisin uudestaan, pisteytykset muuttuisivat kyllä joo.

Nyt kun tarkastelen listaani jäkikäteen, olen ihan että wooot, muistin antaneeni varsin erilaiset pisteet. Josko tämän parin viikon luukutuksen jälkeen arvostelisin uudestaan, pisteytykset muuttuisivat kyllä joo.

Entä mitä nyt? Kuuntelen viisuja töissä ja kotona ja jälkikasvuni jollottaa tauotta Grande Amorea. Lenkkeilen myös muutamien viisukappaleiden tahdissa. Onko tämä vaarillasta? Tarttuuko tämä? Jostain se minuunkin tarttui.

PS. Mikäli ensi vuonna on repäisevämpiä kappaleita eikä tuollaisia helposti kuuneltavia, melodisia ballaadeja, niin siirryn sitten taas taustalle.

Satua ja Sopasta Tampere-Talossa

25 keskiviikko Hel 2015

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Hämmästelen, Konsertti, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Musiikki, Orkesteri, Soitin, Tampere, Tampere Filharmonia, Tampere-Talo

Lapsilla hiihtoloma ja silleen. Kaikkea ohjelmaa on kaupungissa ja tolleen. Yhtenä ohjelmana oli eilen tiistaina Satu Sopasen ja Tampere Filharmonian kamariorkesterin yhteiskonsertti ”Tahtipuikon metsästys”. Pienellä varauksella omituisin odotuksin menin sinne kera perheen.

Tässä vielä jännittyneinä odotellaan.

Tässä vielä jännittyneinä odotellaan ja etsitään paikkoja.

Konsertti oli suunnattu lapsille, luonnollisestikin. Lapsen lippu maksoi alle kympin, aikuisten yli kympin. Kokoonpanomme oli kaksi aikuista ja yksi lapsi, joista yksi onneksi ihan tykkäsi, kaksi kokivat pääasiassa myötähäpeää ja mahakipua. Konsertti oli ylipirteä, niinkuin odottaa saattoi. Tarina oli vähän kökkö, mutta sentään lapset osallistuivat. Parasta antia olivat Sibeliuksen, Bachin ja Mozartin sävelet, joita orkesteri niin kauniisti soitti. Ja avustaja, joka joutui parvella kiipeämään kolmelle tuolille laskiessaan siiman avulla tahtipuikkoa (=PUUKEPPIÄ, miksi???) lavalle sekä ennen kaikkea opetusohjelma lapsen kasvattamisesta. Lavalla ja lavan reunalla nimittäin hyöri yksi alamittainen, jota huoltaja kävi vähän väliä poimimassa lavalta pois, mutta jonne alamittainen aina kapusi uudestaan. Se on hienoa katsottavaa kun aikuinen ei saa ehkä neljän vanhaa (ja itseään?) käyttäytymään sen vertaa, ettei huomio itse ohjelmasta siirtyisi siihen jännitykseen, lähteekö lapsi juoksemaan lavalle vai pysyykö reunassa.

En tiedä, onko vika katsojassa eli minussa (ja aikuisseuralaisessa), mutta en pysty heittäytymään. En pysty iloisesti rapsuttelemaan itseäni laulun tahdissa, en leikkimään sadepisaraa (vaikka se olikin esityksen aatelia ollen Sibeliuksen kappale) enkä eläytymään nuken hepsankeikkaan, joka laulaa ”yksi, käksi…”. Minusta konsertti oli kolmen vartin kärsimysnäytelmä, mutta olen varmastikin vähemmistössä. Konsertti taisi olla loppuunmyyty. Emminä pahalla, minä vaan hämmästelen niin montaa asiaa koko kokonaisuudessa.

Satu Sopasta ei tullut vangittua kuvaan, mutta orkesteri antoi kaikkensa. Erityisesti pidin ilmeikkäistä sellisteistä, joista toisella oli kivat jalat.

Satu Sopasta ei tullut vangittua kuvaan, mutta orkesteri antoi kaikkensa. Erityisesti pidin ilmeikkäistä sellisteistä, joista toisella oli kivat jalat.

Vertaisin konserttia mielelläni Mio, poikani Mio -esitykseen, joka Tampere-Talossa viime syksynä vedettiin. Ei ollut täyttä salia, vaikka oli koko orkesteri koossa ja esitys oli aivan hillitön. Oli tosin iso sali, kun Sopasella oli pieni. Siinä oli hieno musiikki ja hieno esitys. Hengästyttävä, mutta hyvällä tavalla. Siinä oli kulttuuriantia, jota tahtoisin lapselleni tarjota toistekin.

Käsi pystyyn sinä aikuinen ihminen, joka ihan oikeasti koit vilpittömästi valtavia ilon ja oivalluksen hetkiä Tahtipuikko-konsertissa! Olenko vain äkäinen, kyyninen vanaha ihiminen, kun en saanut siitä mitään irti? Tai sain kai: kokemuksen.

Mietimme konsertin jälkeen seuralaisen kanssa, että mielummin menemme johonkin Tampere Filharmonian aikuisten konserttiin lapsen kanssa, jolloin kaikki meistä saavat siitä jotain. Tällä kerralla ainoastaan lapsi sai. Hyvä toki että edes hän, mutta ei hänkään nyt mitenkään liekeissä ollut. Sitten kun minä perustan konserttitalon tai teatterin tai elämyspuiston, niin minä teen sillä lailla, että lapsen lippu maksaa 30 euroa ja siihen pääsee aikuinen tai kaksi ilmaiseksi mukaan. Kas on kurjaa, että ne, jotka saavat vähiten, maksavat eniten.

Viulistiksi vanhalla iällä?

22 sunnuntai Hel 2015

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Musiikki, Soitin, Viulu

Aika nostalginen olo tuli niin hyvässä kuin pahassakin kun kaivoin kahdenkymmenen vuoden paussin jälkeen viuluni esiin. Olkatuen suojamuovin oli aika hapertanut, joten kokeilin ilman. Hartsista ei lähtenyt samaa tuoksua kuin ennen, mutta tuntuma oli sama. Suureksi yllätyksekseni sormet löysivät vähän haparoiden oikeille paikoilleen ja siihen nähden, etten muista mitään, muistinkin hyvin. Yllätin itseni.

Ei olekaan viulu vaiennut.

Ei olekaan viulu vaiennut.

Nyt tässä mietinkin, että saisikohan jostain aikuinenkin yksityisopetusta, jotta voisi vähän kokeilla, vieläkö sitä…

Huh huh, onpa nostalginen olo.

The Ukulele Orchestra of Great Britain tulee, olenko valmis?

18 keskiviikko Hel 2015

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostan, Konsertti, Kulttuuri, Musiikki, Orkesteri, Soitin, Tampere, Tampere-Talo, Ukulele

Aamulehtikin sen tietää, että tällä viikolla on luvassa jotain uskomatonta.

Aamulehtikin sen tietää, että tällä viikolla on luvassa jotain uskomatonta.

Kävin järkyttymässä Disney on Icessa, ihan oikeesti hei!!!

08 sunnuntai Hel 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Ärsyttävää, Elokuva, Hämmästelen, Helsinki, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Musikaali, Turku

Tämä on Autoihin, Frozeniin ja Leijonakuninkaaseen rakastuneen lapsen vanhemman hätähuuto!

Disney on Ice on aina tuntunut vähän etäiseltä tavalta palata piirrettyjen maailmaan, mutta olihan nyt luvassa Frozenia jäällä. Lisäksi olen kuullut kehuja joka vuotisista (?) jäätansseista, joten miksipä ei. Kaksi aikuista ja kaksi lasta showhun noin 120 €, mutta kerrankos sitä…

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Alku näyttää lupaavalta, jännitystä on ilmassa.

Tänään 8.2.2015 viimaisessa Turussa vaelsimme HK-areenan suojiin. Mitä oli ovella? Krääsäkoju. Olimme kyllä ajatelleet, että lapsille jotkut kivat pikkumuistot voisi hankkia, mutta ei ehkä heti. Eipä huolta, kojuja täynnä samaa sikahintaista kiinalaista (tms.) paskaa oli noin 20 metrin välein kaikilla käytävillä. Oli myös valokuvauspaikkoja, joissa sai kuvauttaa lapsensa luultavasti kalliilla. Mitä se laadultaan halvalta vaikuttava kama sitten maksoi? Mikään ei ainakaan maksanut alle 10 €. Oli kehnon oloisia pehmoleluja 28 €, käsiohjelmia 12 €, heppoisia muovikuppeja siirappijäähilesisuksella 15 €, värikkäistä muovisia valosauvoja 28 €, T-paitoja 18 €… ihan totta hei, mitä järkeä?

Se järki, että vaikea on innostuneen pienen kanssa kulkea 10 kojun ohi ilman kiinnostuksen heräämistä. Se järki, että luultavasti vanhempi on ajatellut ostavansa ”jonkun kiva pienen muiston”. Se järki, että väliaika, jolloin jotain kävisi ostamassa, kestää tuskin sitä, että perhe ehtii käydä vessassa ja seuraava näytös alkaa ilman ilmoituksia niin, että jos olet päättänyt ostaa jonkun pienen, et ehdi neuvotella mikä se olisi. Se järki, että myyjät kiertävät kaiken aikaa (ei kesken esityksen sentään) katsomossa ja tarjoavat vuorotellen ylihintaisia poppareita, hattaroita, valosauvoja, jäähilekippoja… kaikkea suoraan laspille. Se järki, että koko show alkaa yhden tuotteen esittelyllä. Se on bumerangi, jota edes esittelijät eivät saa kiinni. Se järki, että pitkin koko showta jäällä nähdään käytössä tuotteita, joita sitten myydään kojuissa esimerkiksi vessajonon vieressä. Siinähän on aikaa lapsen katsella.

Kyllä, teimme virheen, emmekä tarjonneet lapsille selkeää vaihtoehtoa, mistä valita, kun jotain pientä oli kuitenkin luvattu. Kysyimme, näkivätkö he jotain kivaa, mitä toivoisivat. Kyllä näkivät ja molemmilla oli vain yksi toive. Toinen halusi 15 €:n jäähilekipon ja toinen 28 €:n valosauvan. Fantastista saatana! Vaikka alle 15 euron ei juuri olisi voinutkaan selvitä, sattui aika paljon maksaa tuosta rojusta, josta kumpikaan ei taatusi kestä yli viikkoa, melkein sama hinta kuin lasten lipuista. Miksi maksoin? Kun kerrankin olimme päättäneet hankkia jotain PIENTÄ kivaa muistoksi.

Muoviromun hinta oli niin pöyristyttävä/järkyttävä/tyrmistyttävä/törkeä, että koko ensimmäinen näytös meni laskeskellessa, että ei voi olla totta, kohta lähtee rahat. Toinen näytös meni laskeskellessa, että sinne meni rahat. Olen satavarma, että teimme elämämme turhimmat ostokset. Käsi pystyyn sinä vanhempi, joka voit sanoa poistuneesi showsta hyvillä mielin!

Niin joo, ja sitten oli se show. Taitoluistelu on kivaa olympiatasolla telkkarista noin 10 minuuttia kerrallaan, jos Suomi on mukana, mutta en oikein ymmärrä, miksi rehata Disney-hahmot liukumaan jäälle maasta toiseen? Ilmeisesti moni ymmärtää, kosa katsomossa oli melko paljon ihmisiä, vaikkei se täynnä ollutkaan. Hahmot liukuivat edes takaisin ja laulu tuli nauhalta. Ne, joilla ei ollut tönkköä maskia naamallaan, lauloivat (tai liikuttelivat suutaan) jollain kielelllä, jolloin koko show näytti huonosti dubatulta jäätanssielokuvalta. Muutenkin elehdintä oli ylenpalttista, amerikkalaista, sanoisinko?

Luisteleva poro.

Luisteleva poro.

Minähän en siitä luistelusta tiedä, mutta joku prinsessa mätkähti jäälle kesken lennon ja joku prinssi ei tahtonut prinsessaansa saada nousemaan ilmaan. Pikkujuttuja ja pääosin meni sujuvasti, mutta kuitenkin, ei mitään Cirque du Soleilia, vaikka yksi prinsessa hetken köydessä katon rajassa pyörikin.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta.

Tässä tätä vaatimattomahkoa lavastusta. Tai että onhan siinä suihkulähde.

Showssa käytiin läpi tiivistelmänä Ariel, Tähkäpää, Kaunotar kera Hirviönsä ja luonnollisesti lopussa vuoden hitti Frozen. Kivasti oli tiivistetty, jos juoni oli jotenkin tiedossa, mutta pitkiä olivat tarinat kuitenkin. Lapset jaksoivat kyllä katsoa, mutta huomioni mukaan melko vaisua oli yleisö kokonaisuudessaan. Jos nyt haluaa ajatella heteronormatiivisesti, niinkuin en periaatteessa halua ajatella, niin olihan tämä valtayleisöä ajatellen täysin tytöille suunnattu show. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on pulassa ja ah, prinssi tulee ja pelastaa. Prinsessa on… Ja no joo, Frozenissa tarina on vihdoinkin vähän eri ja kyseessä on vahvoja, itsenäisiä naisia, mutta showssa yleensä… kaikki olivat prinsessajuttuja. Monelle poikalapsen vanhemmalle siinä voi olla riittävän korkea kynnys osallistua. Onneksi yleisössä oli kuitenkin myös poikia.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Katosta tippui lumitähti, jonka siivekkeet laskeutuivat. Vähän vaisua, mutta naperot tykkäsivät.

Ei show kokonaisuudessaan huono ollut, ei nyt niinkään pidä ajatella. Ihan nastaakin oli nähdä Disneyn hamojen heräävän eloon. Olihan luistelijoilla taitoa ja väkeä oli paljon, mutta niin paljon söi ihmistä se tuotteistaminen ja pakkomyyntikin, että se valitettavasti vaikuttaa kovasti myös mielipiteeseeni koko tapahtumasta. Pienesti (höpöhöpö, aika suuresti) jäi olo, että nyt on hyväuskoista huijattu.

Koin, kuten perheemme toinenkin täysikäinen, ettemme todellakaan saaneet rahalle vastinetta. Ensi kerralla laitamme panoksemme suomalaiseen lastenteatteriin, mutta onpa tämäkin nyt koettu. Kulut ruokineen päivineen (jos bensat jätetään pois) olivat noin 200 €. Sillä menee muutaman kerran kunnon teatteriin.

Jos et ole hankkinut vielä lippuja Disney on Iceen, pelasta itsesi ja kukkarosi, äläkä hankikaan!

Mikä: Disney on Ice SUOMI 2015
Missä: Turun HK Areenalla 5.-8.2., Helsingissä 12.-15.2.
Oliko kallis: Silmittömän, järjettömän, törkeän kallis
Tykkäsinkö: Enpä juuri
Menisinkö uudestaan: Paljon saisi aika kullata muistoja että menisin
Montako pistettä koko tapahtumalle: .. (kaksi, ihan vain omasta näkövinkkelistäni)
Seuralaisen pisteytys: … (kolme, koska lapset tykkäsivät, omat olisivat olleet kaksi)

Keep calm and ukulele on!

22 torstai Tam 2015

Posted by Soraääni in Musiikki, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Internet, Kulttuuri, Kurssi, Musiikki, Orkesteri, Soitin, Ukulele, Verkkokurssi

Minulle on jo useasti huomautettu, että tämä blogin kaksiäänisyydestä se toinen ääni puuttuu. Nyt siitä ei ole tokikaan enää aikoihin huomautettu, joten liekö epätoivo vallannut Kulttulinaristin?

Oli miten oli, heivaan ukuleleni hetkeksi syrjään ja otan näppäimistön kauniisiin käsiini. Kas, katsoipa eräänä iltana kauan kauan sitten Kulttulinaristi boksilta jotain musiikkiohjelmaa. Hän yleensä kaikenmoisia taidejuttuja katselee ja minä taas en, mutta tätä ohjelmaa siinä omien puuhien ohessa kuuntelin ja sehän kuulosti vallan hauskalta! Ohjelmassa oli kyseessä Ylen lähettämä The Ukulele Orchestra of Great Britainin Anarchy in the Ukulele – Live at the Barbican. (Jos et usko katso pätkä Royal Albert Hall -keikasta.)

 

Siitähän alkoikin sitten sellainen puolisalattu ukulelevillitys, että katselin salaa tuota tallennetta aina kun Kulttulinaristin silmä vältti vaikkakaan sitä ei kovin usein tapahtunut. Haa, vaan tuli leikkauksesta johtuvaa sairaslomaa jolloin piti vain maata ja töllötellä töllöä eikä kukaan ollut vahtimassa ja mikäli Anarkia Ukulelellä olisi ollut VHS:llä olisi se varmasti kulunut puhki. Eipä aikaakaan kun olin kuntoutunut tolpilleni ja ukulelen ostoonhan sitä oli lähdettävä!

Tässä välissä kerron, että ikinä en ole mitään muuta soittanut kuin puhelinta ja siihenkin minulla on kammo. Soittohommat ovat täyttä utopiaa. Pienenä halusin toki soittaa viulua ja kovasti kaverin kanssa soittotunnille olisi riennettykin, mutta liekkö vanhemmillani jokin viisaus ollut kun sen torppasivat. Sain joululahjaksi sitten sähköiset kosketinsoittimen ja sehän olikin siitä kiva vehje, että siihen oli valmiiksi nauhoitettu biisejä, joten mitään ei tarvinnut itse opetella. Isäni kojeella monesti vieraat sitten ällistyttikin vetäisemällä Hey Jude –kappaleen näyttelemällä sen soittamista. Vähäiset OIKEAT soittokokemukseni perustuvat ala-asteen pakollisiin musiikkitunteihin ja juurikin niihin pakollisiin nokkahuilusoitantoihin. Kolme vuotta lepuutin huilua huulillani ja esitin sen soittamista (kun ei puhaltanut huiluun ei sitä tarvinnut myöskään pestä! Laiskuuden huippu?). Tuli sitten se päivä, että siirtyminen yläasteelle oli enää nokkahuilukokeesta kiinni ja edellisenä ilta jouduin opettelemaan sormiliikkeet, joilla nokkiksesta lähtee ääni, jota hyvällä mielikuvituksella saattoi arvata Elefanttimarssiksi. Pimeässä komerossa sitä sitten opettajalle esittämään ja mahtoi olla opettajalla olla ylpeyden hetket, että kolme vuotta eikä suotta!

Mutta takaisin ukuleleen. Ukulele on havaijilainen kitaramainen pieni nelikielinen soitin. Vähän liikuttavan näköinen jos minulta kysytään. Ilmeisesti ukulele on tänä päivänä ympäri maailmaa hittisoitin ja soitinkauppa, josta oman Mahaloni (alle 50e) mukaan nappasin, sanoi myyvänsä niitä tusinoittain joululahjoiksi. Soittotaidottomana oman tien kulkijana pari iltaa rämpyttelin itsekseni soitinta. Virityksistäkään en mitään tiennyt, mutta onneksi kännykkään oli tarjolla erihyviä virittimiä! Päädyin ostamaan verkosta ukulelen opastuskurssin, joka mainosti olevansa paras ja kuinka muutama minuutti pari kertaa viikossa tekee juuri minusta ukulelevirtuoosin. No tuskin uskoin, mutta kohti tähteyttä havitellessani on kivaa, että on soittokavereita ja Ukulele Buddyistä sitä juuri onkin! Mutta JP ja Mitch minua jo odottelevatkin jammailemaan kanssaan, joten moro!

Minä, Mitch ja JP jammaillaan!

Minä, Mitch ja JP jammaillaan!

Verkkokurssi: Ukulelen opetusta
Missä: http://www.ukulelebuddy.com/
Vaikeusaste: Noviisista virtuoosiksi
Oliko kallis: Ei paha: 10h online opastusta 67 dollaria – eliniäksi
Käyttäisinkö uudestaan: Kyllä ja käytänkin

The Lion King -musikaali

18 sunnuntai Tam 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Matkailu, Musiikki, Teatteri, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Elokuva, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Lontoo, Matkailu, Musikaali, Teatteri

Kun minä olin pieni, äitini vei minut lyhytlomalle. Oli sellaisia oikein matkatoimiston paketteja kuin ”lyhyt loma Helsingissä” ja ”lyhyt loma Tukholmassa”. Niihin kuului Helsinki- tai Tukholmakortti, yöpymistä ja noin. Ne olivat kivoja reissuja, joita muistelen lämmöllä. Vietimme nyt perheen kanssa lyhytloman Lontoossa. Pojasta polvi paranee, vai miten se oli. Mitä se tarkoittaa?

Tower Bridge

Tower Bridge

Silloin kun minä olin pieni tai ainakin pienehkö eli nuori (ja musiikki piti varastaa kaupasta levyinä tai kasetteina ja koulumatkat hiihdettiin molempiin suuntiin ylämäkeen ja maailma oli muutenkin parempi ja hienompi paikka) vanhempani veivät minut Lontooseen. Kävimme katsomassa Andrew Lloyd Webberin Catsin ja toisella kerralla Phantom of the Operan. Molemmat, mutta vielä enemmän tuo Cats, jäivät mieleen niin, että muistan sen vieläkin. Pääsin suuren maailman hienoon teatteriin johonkin ylähyllylle katsomaan oikeaa musikaalia. Olikohan se syynä myöhempään rakkauteeni teatteria kohtaan?

Lontoo on täynnä musikaaleja. Uudelleen ohjelmistossa näytti olevan myös Cats. Phantom on kai mennyt koko ajan. On Matildaa, Billy Elliottia, Mamma Miaa, Wickediä… ihan mitä vaan. Ronan Keating esiintyy parhaillaan Once-musikaalissa ja tytöt kiljuvat. Me valitsimme jo yli 10 vuotta täysille saleille pyörineen The Lion Kingin. Alaikäinen on nähnyt elokuvan useita kertoja, kuten mekin. Tarina siis oli tuttu eikä haitannut, vaikkei engelskaksi ihan kaikkea ymmärtäisikään. Antaisi musiikin viedä ja luottaisi lavastukseen.

Ostimme liput netistä ainoasta palvelusta, josta sai e-lippuja. Palvelu on LOVE Theatre. Hinnat päätä huimasivat. Pitkään mietimme valintaa, mutta koska olimme päättäneet extempore-matkasta, jonka piti olla edullinen, otimme pitkin hampain paikat grand circleltä eli ylimmältä tasanteelta ja toiseksi viimeiseltä riviltä. Liput maksoivat kolmelle hengelle n. 160 €.

Paikka ei ollut vaikea löytää. Lyceum Theatre sijaitsee Covent Gardenissa, johon pääsee erikivasti metrolla.

Covent Gardenin metroaseman ulostulo.

Covent Gardenin metroaseman ulostulo. Otaksuimme olevamme lähellä kohdetta vaikka telefoonin navigaattori lopetti toimintansa.

Grand circlelle oli oma sisäänkäyntinsä ja kyllä, kolmas katsomokerros oli korkealla. Keskiviikon iltapäivänäytös oli kutakuinkin loppuun myyty, ainakin se ylin kerros. Näkymä: sehän oli hillitön, vaikkei esitys ollut alkanutkaan.

Ennen esityksen alkua toiseksi viimeisellä rivillä.

Ennen esityksen alkua toiseksi viimeisellä rivillä.

Esirippu avautui ja musiikki alkoi. Kaikki ihanat, tutut laulut. Kirjoitin aiemmin Leijonakuninkaan elokuvaversiosta eikä juonta kai sen suuremmin kannata käydä läpi. Elokuvan tunnelma oli saatu upeasti näyttämölle. Mietimme etukäteen, miten alkukohtauksen kaikki uutta leijonaprinssiä juhlivat eläimet saadaan esitettyä, mutta voi, se ei ollut ongelma ollenkaan. Katso youtubesta, jos haluat spoilauksen. Esityksessä hyödynnettiin suuressa määrin nukketeatteria. Mukana oli myös muutamia elokuvasta tuntemattomia kohtauksia ja osa elokuvan instrumentaaleista oli sanoitettu.

Alusta asti itketti, koska kaikki oli niin hienoa, kaunista ja toi mieleen tunnelmia nuoruudesta. Elokuva, ainakin viimemmäksi näkemämme dvd-versio, kestää alle puolitoista tuntia ja jotain sen kaltaista odotimme tältäkin. Musikaaliversio kesti kuitenkin väliaikoineen n. 2,5 tuntia niin, että ehkä jonkun osan olisi voinut jopa jättää väliin. Kaikki paria kohtausta vaille oli kuitenkin saatu hienosti valkokankaalta näyttämölle. Oli myös sovellettu. Disney voi käyttää Disneytä ja siksipä Leijonakuninkaan neuvonantajalintu päästelikin yllättävässä kohtauksessa hyvänä kevennyksenä Frozen-elokuvasta tuttua Let it go:ta.

Oheiskrääsää oli ihmeen vähän. Tulimme huijatuiksi siinä, että ostimme 4 punnan käsiohjelman. Siinä oli ainoastaan mainoksia eikä itse esityksestä juuri mitään. Lisäksi piti ostaa kirjanen 8 punnalla (siis omasta halusta), jossa oikeasti oli jotain kuvia esityksestä. Mukeja, paitoja, pehmoleluja ja musiikkia oli tarjolla, muttei onneksi valtavaa valikoimaa.

Onko musikaali tarkoitettu lapsille vai aikuisille? Tarina on hieno ja musiikki kaunista. Oma alle kouluikäisemme jaksoi vallan mainiosti katsoa koko esityksen ilman karkkeja, herkkuja ja viihdykkeitä, joita muutenkin teatterissa syvästi vastustamme. Samoin me aikuiset. Tarviiko pohjalla olla elokuva katsottuna, en tiedä, minusta molemmat tukevat toisiaan ihanasti. En osaa ajatella, miltä musikaali näyttäisi ilman elokuvan tuntemusta. Menisin katsomaan koska vain uudestaan, oli se niin hieno.

Toivon, että tästä jää yhtä ainutlaatuinen elämys lapselleni, mikä minulle jäi aikanaan Catsista. Se, millä ilolla hän nyt esittää pehmolelu-Simban kanssa sohvallamme näytelmän alkukohtausta, antaa toivoa, että jotain on jäänyt mieleen. Ja muistoihin. Toivottavasti iäksi.

Kenen: Disneyn ohjelma, Elton Johnin musiikki
Mikä: The Lion King – musikaali
Missä: Lyceum Theatre, Lontoo
Keitä siinä oli: Näyttelijöitä ja nukkeja
Kuka ohjasi: Julie Taymor
Tykkäsinkö: Hillittömän paljon.
Menisinkö uudestaan: Vaikka heti, mutta toisaalta, jos menen Lontooseen, haluan katsoa muutakin.

Kirjoittamattomia aiheita

18 sunnuntai Tam 2015

Posted by Kulttulinaristi in Elokuva, Juoma, Kirjallisuus, Konsertti, Lehti, Matkailu, Musiikki, Peli, Radio, Ravintola, Resepti, Ruoka, Teatteri, Televisio, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Alkoholi, Arvostan, Arvostelen, Kala, Kirja, Kulinarismi, Kulttuuri, Lapsen kanssa, Lautapeli, Liha, Lontoo, Matkailu, Perinteinen, Radio, Resepti, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri, Televisio, Televisiosarja, Tove Jansson

Aika se vain kuluu ja aikaa kirjoittamiseen ei tahdo löytyä. Sitten kun löytyy aika ja istun koneen ääreen, en muista yhtäkään niistä aiheista, mistä olen halunnut kirjoittaa. Kyseessä lienee tyhjän paperin syndrooma.

Itseäni helpottaakseni ja teille miljoonille lukijoilleni teaseriksi eli houkutteeksi kirjoitan tähän niitä aiheita. Niistä joko tulee tänne blogiin myöhemmin jotain tai ei.

ELOKUVA
Frozen

JUOMA
Bulmers
Freixenet Brut
SwissMiss-kaakao
Nordqvistin teet

KIRJALLISUUS
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?
Tuula Karjalainen: Tove Jansson
Tove Jansson: Kesäkirja
Viime vuonna lukemani kirjat -listaus
Lukupäiväkirja

KONSERTTI
The Ukulele Orchestra of Great Britain

LEHTI

MATKAILU
National Express, Lontoo
Citycruises.com, Lontoo
King’s Cross, Lontoo
Trip Advisorin plussat ja miinukset
IC2:n kiva vaunu

MUSIIKKI

MUSEO/NÄYTTELY
Luonnontieteellinen museo, Natural History Museum, Lontoo
Helmi Koiviola, Tampere
Kaupunkipuutarha, Tampere

PELI
Splendor
Child of Light
Domino

RADIO
Candellight Radio
Aallon Dynastian uusiutuminen

RAVINTOLA
Grilsson, Tampere
Pizpala, Tampere
Raholan Kioski, Tampere
American Diner, Tampere
Picasso, Tampere
Artturi, Tampere
Pyymäen Oma, Tampere
Katmandu, Tampere
Siilinpesä, Virttaa
Gammon Rasher, Lontoo
Spaghetti House, Covent garden, Lontoo
The New Inn, Lontoo
Pret a manger, Lontoo
Pinella, Turku
Classic Pizza, Tampere
Pure Bite, Tampere
Plevna, Tampere

RESEPTI
Pelmenit
Banoffee
Kanaliemi
Rumakas munakas

RUOKA
Bangers and Mash
Fish and Chips
Hogbites – Possunaksut
Bertie Bott’s Every flavour beans
Kondensoidun maidon keittäminen
Afternoon tea, Lontoo
Nauravat nakit

TEATTERI
Leijonakuningas – The Lion King, Lontoo
Sormet hunajapurkissa, TTT, Tampere
Ihan k***ssa, TTT, Tampere
Kainon laulu, TTT, Tampere

TELEVISIO
Tervetuloa Ruotsiin!
Extant
Syke

Ja näin, listaamalla näitä on yritetty selättää tyhjän paprein syndroomaa pari tuntia. Sitten lasillinen kuohuvaa loman päättymisen kunniaksi ja kirjoittamaan…

← Older posts
Newer posts →

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...