Avainsanat

, , , , , , , ,

Aina käy niin, että kun kuulee teatteristaelokuvastakirjastasarjasta paljon hyvää, odotukset kasvavat. Vaikka kuinka yrittäisi hangoitella vastaan, ne vain jatkavat paisumistaan. Sitten käy niin, että itse elämys jää latteaksi.

MUTTA nyt tuli poikkeus.

Kävelen usein Pyynikin kesäteatterin toimiston ohi. Kun näin ikkunassa julisteen Niskavuoren nuoresta emännästä, totesin ensisilmäyksen jälkeen, että siinäpä jälleen kesäteatteriesitys, jota ei tarvitse nähdä. Väärin.

Pyynikin kesäteatteri: Malviina, Loviisa ja Juhani Elina Keinonen, Maria Pere ja Mikko Nousiainen KUVA: Harri Hinkka

Ensi-illasta asti on esityksestä kuulunut ja näkynyt pelkkää hyvää. Facebooksyöte on pullollaan ”Vaikuttava/upea/koskettava/mieletön Niskavuori ät paikassa Pyynikin kesäteatteri”-päivityksiä ja arvosteluissa ei pahaa sanaa näy.

Kovasti olivat siis odotukset korkealla, vaikken olisi sitä halunnut myöntääkään. Ja nyt, kaksi tuntia esityksen päättymisestä teen saman kuin niin monet muutkin ja ylistän Niskavuoren nuorta emäntää. Kehu on pahin spoilaus. Samalla toivon, että se ei vähääkään vähennä kenenkään teatterielämyksen upeutta.

Niskavuorisaaga ei ole minulle tuttu muuta kuin käsitteenä, en siis tiennyt, mitä juonen puolesta odottaa. Kaikki muut sen kai tuntevat, että jääköön se referoimatta. Paljon olen lukenut, mutta suomalaista vanhempaa kirjallisuutta hyvin vähän. Nyt syttyi palo.

Pyynikin kesäteatteri: Niskavuoren naisenergiaa KUVA: Leena Klemelä

Minusta näytelmä oli ylistys suomalaiselle naiselle ja suomalaisuudelle. Suomalaiselle sisulle, niin paljon kuin sitä toiset jo haluaisivat heittääkin romukoppaan. Minulle syntyi ajatus, että onkohan minun sukupolveni (+/-40-vuotiaat) viimeinen, joka ymmärtää sellaisen suomalaisen periksiantamattomuuden ja tuskaisen vahvuuden? Jonkun sellaisen sinivalkoisen metsäntuoksuisen kansallistunteen, jossa on vielä muutamilla säikeillä kiinni jotain siitä, mitä isovanhempamme ovat rakentaneet.

Ymmärtävätkö meidän lapsemme enää sitä, kuinka lähellä vielä on aika, jolloin naiset eivät saaneet äänestää, jolloin tilalliset eivät naineet piikoja ja renkejä tai päinvastoin, jolloin puolisot valittiin sen mukaan, mikä on talolle ja suvulle parhaaksi… Oma alakouluikäiseni oli katsomassa näytelmää ja näistä asioista kun jälkeenpäin puhuimme, hänellä tippui leuka lattiaan, kun kerroin, ettei siihen aikaan olisi voinut nainen mennä naimisiin naisen tai mies miehen kanssa. Eli ei, he eivät enää ymmärrä. Onko se hyvä vai huono asia, ehkä molempia. Juurensa tulisi toki tuntea, mutta enää ei ole ketään, joka niistä osaisi kertoa. Kun historian unohtaa, se alkaa toistaa itseään.

Johonkin tähän kaihoon pohjautuu se, että Niskavuoren nuori emäntä iski suoraan sydämeen. Tai sieluun. Molempiin. Se oli vaikuttava ja käyttäisin sanaa väkevä, ellen kammoksuisi sitä niin kovasti. Se loi samalla jotain kaukaisista korpimaista kumpuavaa epätoivon ja ylpeyden tunnetta. ”Kyllä me Niskavuorelaiset aina vedämme yhtä köyttä muuta maailmaa vastaan!”-toteamus menee vähän samaan sarjaan kuin viime talvena TTT:llä nähdyn Mielensäpahoittajan lausahdus:”Vaikka mikä olisi niin kahveet keitetään.” Niin on pärjätty, yhtä köyttä vetämällä ja kahvia juomalla. Miten tulevaisuudessa?

Pyynikin kesäteatteri: Kustaava (Ronja Alatalo), Juhani (Mikko Nousiainen) Saaroisten isäntä (Puntti Valtonen, Heta (Petra Karjalainen) ja Antti Niskavuori (Olli Riipinen) KUVA: Leena Klemelä

Ohjaus oli onnistunut nappiin, samoin laulut ja lavasteet puvustuksesta puhumattakaan. Kaikki oli sujuvaa ja ennen kaikkea näyttelijät, joka ikinen, tekivät hienoa työtä myös silloin kun eivät olleet parrasvaloissa, vaan jossain sivussa. Alussa jotenkin lässyltä ja, anteeksi ilmaukseni, vitun ihanalta tuntuneesta Loviisasta sukeutui jämäkkä ja paikoin jäätävä Niskavuoren emäntä. Näyttelijäntyönä siis aivan loistosuoritus Maria Pereeltä (minulle ennalta tuntematon). Loviisan alku kun tuntui jotenkin ohuelta ja hennolta, mutta loppua kohden ymmärsi, että kyse oli nimenomaan taidosta, ei taitamattomuudesta.

Haluan nähdä näytelmän uudestaan. Se oli upea. Haluan myös, että kaikki muutkin näkevät sen. Olen nähnyt elämäni aikana paljon teatteria, hyvää ja huonoa. Siihen, että vaikutun, vaaditaan nykyään aika paljon. En muista, koska olisin viimeksi ollut vastaavan tunnekuohun vallassa teatterin jälkeen. En muista, koska olisin viimeksi kuvannut teatteriesitystä sanalla upea.

Pyynikin kesäteatteri: Heta Niskavuori, piiat ja rengit (Petra Karjalainen) KUVA: Leena Klemelä

Kenen: Hella Wuolijoki
Mikä: Niskavuoren nuori emäntä
Missä: Pyynikin kesäteatteri, ensi-ilta 16.6.2017
Keitä siinä oli: Maria Pere, Mikko Nousiainen, Elina Keinonen, Petra Karjalainen, Sari Havas, Ronja Alatalo, Olli Riipinen, Puntti Valtonen,  Heidi Kirves, Kake Aunesneva, Anna Pukkila, Anssi Valikainen, Jenni Nikolajeff, Teemu Koskinen, Laura Hänninen, Jani Rasimus, Annina Rubinstein, Henna Wallin ja Miikka Wallin.
Kuka ohjasi: Miika Muranen
Kuka koreografioi: Jenni Nikolajeff
Tykkäsinkö: Haluamattani odotin paljon, mutta paljon enemmän sain.
Menisinkö uudestaan: Vaikka heti huomenna.