Nykyään herään useimpina aamuina mielessäni kysymys: Mitähän mukavaa tänään tapahtuu?
Kun heräät huomenna, älä torkuta, vaan ala pohtia, mitä mukavaa päivän aikana mahtaa tapahtua. Jos haluat saada päivästä kaiken irti, älä mieti, että pitäisiköhän sinun lähteä lenkille vai vielä köllötellä. Mukavuudenhalusi saa sinut vastaamaan köllöttelyn puolesta. Sen sijaan mieti, miltä sinusta tuntuu lenkin jälkeen.
Mikään oppi ei tule ilmaiseksi eikä luonnonlahjakkuutta ole olemassakaan. On vain kovaa harjoittelua. Kaiken uuden oppiminen vaatii toistoa ja treenausta, on kyse sitten torven soitosta, shakin peluusta tai uuden aamukysymyksen opettelusta.
Nämä ovat tärkeimmät opit, mitkä olen sisäistänyt norjalaisen mentaalivalmentajan Erik Bertrand Larssenin kirjasta Paras. Siinä on paljon muitakin huippuoppeja, jotka voisi tiivistää muutamaan lauseeseen. Sellaisenaanhan ne eivät mitään kenellekään opeta, mutta kirjassa kerrottujen esimerkkien avulla kyllä.
Larssen on koulutukseltaan upseeri, laskuvarjosotilas ja taloustieteilijä, joka on siirtänyt oppejaan kaikilta aloilta mentaalivalmennukseen. Hän on valmentanut huippu-urheilijoita ja yritysjohtajia ja lopulta koonnut oppinsa kirjaksi. Kirjassa on paikoittain vähän ahdistavan innokas amerikkalainen kerrontatyyli, mutta sen kun pystyy ohittamaan, itse sanoma on älyttömän hyvä.
Mokani kirjan kanssa oli se, että aloin lukea sitä innolla, mutta puuduin jossain vaiheessa ja aloitin samaan aikaan toisen (tosin tylsän) kirjan lukemisen. Jäivät sitten molemmat ja tauko kesti liian kauan. Oli vaikea päästä uudelleen kirjaan kiinni, mutta lopulta sekin onnistui ja taas innostuin.
Seuraavaksi pitäisi tarttua Larssenin seuraavaan kirjaan. Sen nimi on kevyesti Helvetinviikko. En ole uskaltanut kirjaa vielä avata, koska uskon sen olevan helvetillinen kirja. Se opastaa Helvetinviikkoon, jolloin kaikki tehdään Larssenin oppien mukaan. Se sairaalla tavalla kiehtoo minua ja siksi en ole sitä avannutkaan, kun mietin, että onko se sitten mentävä heti se viikko itsekin vai pitääkö lukea ensin. Vähän pelottaa myös, että siinä on ylipaljon urheilua ja että se siihen sitten kaatuu koko viikko tällaiselta kirjan ja pelikonsolin ääressä viihtyvältä plösöltä. No joo ehkä olen nynny. Tai laiska. Laiska nynny!
Miltähän mahtaisi tuntua sen viikon jälkeen kun olisi itsensä vetänyt ihan piippuun?
”Ihminen ei yleensä kadu valintojaan. Sen sijaan hän katuu usein niitä valintoja, joita ei tehnyt.”
Kirjailija: Erik Bertrand Larssen
Kirja: PARAS
Alkuperäinen teos: Bli best med mental trening
Kustantaja: Bazar
Suomentaja: Päivi Kivelä
ISBN: 978-952-279-422-2
Sivuja: 248
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Tämä suorastaan pitää lukea toistamiseen.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: No ei tämmösestä pysty tekemään.
Montako tähteä: **** (se oli paikoittain pikkuisen tylsä ja siitä lähtee yksi tähti, kokonaisuudessaan varsin kiinnostava kirja)