Aiemmat Moskova-päivän jutut:
Turvajärjestelyt
Iltapäivä kaupungilla
Päivä alkoi käänytä iltaan. Punaisella torilla olisi ollut illalla jättimäinen ilotulitus ja muuta ohjelmaa, mutta niin paljon kuin se olisikin kiinnostanut, mietimme niitä miljoonia kanssajuhlijoita palaamassa tulituksen jälkeen samoilla metroilla takaisin provinsseihin (jossa kaukana meidänkin hotellimme sijaitsi) ja päätimme ottaa hatkat ajoissa. Tulitus oli alkava klo 21 ja seuralaiseni meni keksimään, että sehän varmaan näkyy ainaki jotenkin korkeasta hotellistamme sieltä kaukaa. Arvio ei mennyt aivan pieleen.

GUM-tavaratalo Punaisen torin laidalla. Sinne ei juhlan aikana päässyt torin suunnasta, joten poistuimme torialueelta päästäksemme (jälleen yksien) turvaporttien läpi kauppakeskukseen.

GUMissa oli ainakin kaksi vierekkäistä kaksikerroksista käytävää täynnä kauppoja, ehkä vähän vaativampaan makuun. Hyvin viihtyisä kauppakeskus kahviloineen ja ravintoloineen. tai tavaratalona siitä puhuttiin. Kysymykseen, ovatko kaikki tavaratalot tällaisia kauppakeskuksia, sain vastauksen että ovat. Liekö muualla oikein enää sellaisia Sokoksia ja Stockmanneja, josta kaiken saa saman katon alta samalta omistajalta. Kauppakeskusmaisuus ja shop in shopit tuntuvat tulevan Suomenkin muutamiin tavarataloihin vääjäämättä.

GUMissa on tällainen historiallinen vessa, jossa tietysti oli pakko käydä. Kassalle oikein lippu maksettiin ja sitten saatiin opastus vessaan. Oma kokemukseni oli hieman arkisempi, mutta seurueen muilta rouvilta oli otettu takkia ja laukkua vahdittavaksi, että saivat rauhassa ilman ulkoisia häiriötekijöitä käydä istumassa kristallilampun alla. Vessa siivottiin jokaisen käynnin jälkeen ja paprei oli odottamassa kauniisti taiteltuna.

Näkymä ihanasta kahvilasta GUMin yläkerrasta. Ruokien lisäksi oli vaikka mitä ihania herkkupirtelöitä ja teitä. Voi jos menet Moskovaan tai varmaan muuten venäjälle, tilaa joku ihana tee. Minä kun en tajunnut. Venäläinen tee tuntuu olevan ihan oma lajinsa marjoineen ja yrtteineen päivineen. Ihan toista kuin keltainen Lipton.

Minä otin kuvaa historiallisesta puhelimesta, mutta nähtävästi tämä tavaratalon sisällä ihan toimiva on edelleen.

Ihanat valaistukset näyttivät meikäläisen simmuun jouluvalaistuksilta, mutta ovat kuulemma ihan ympärivuotiset. Niillä halutaan kuulemma osoittaa se, että kun Obama katsoo ikkunasta, hän näkee, että sen verran on varaa, että voidaan näitä valoja poltella vuodet ympäriinsä.

Sanovat, että Pietarissa on kauniita taloja, mutta en minä Moskovaakaan ihan rumaksi menisi sanomaan. Upeita rakennuksia silmän kantamattomiin.

Ploshchad Revolyutsii-metroaseman pronssiveistoksia. Ja täältä löytyi sitten partisaanin kiiltäväksi hierottu sormi, jota joku kävi hieromassa ja kopurri perään toisen veistoksen saappaseen. Niin teimme mekin. Ehkä tämä oli se virallinen ”tee näin, niin palaat pakostakin moskovaan”-paikka. Toivossa on hyvä elää, koska Moskovaan halajan takaisin.

Kävikin sillälailla hauskasti, että Punaisen torin lisäksi ilotulituksia ammutaan pitkin kaupunkia, ettei kaikkien tarvitse kingetä sinne Punaiselle torille. Hauskaakin hauskempaa oli se, että yksi ammuntapaikoista sijaitsi hotellimme viereisessä puistossa ja ystävämme huone sattui olemaan 25. kerroksessa juuri oikealla puolella hotellia. Sinne siis. Ihan näyttävä oli tämä kaukaisemmankin kaupunginosan tulitus.