Kirjasyksy on alkanut. Helsinkiläinen Teos osti viime keväänä Tampereelta Tulenkantajat-kirjakaupan. Alkujaan pääasiassa runokirjoja myynyt jo 2009 vuonna perustettu kauppa on vuosien varrella uudistunut ja suurentunut.
Nyt kauppa on saanut seiniinsä pirteän oranssin värin (en tottavie tiedä, mikä se oli ennen, kun en ole moukka ennen siellä käynyt). Miksi, kysyivät. Siksi kun se on Teoksen väri. Kaupassa on tarkoitus järjestää kuukausittain kirjallisia tapahtumia ja tehdä siitä kirjallisuuden ystävien olohuone. Iki-ihana Kirsi Kunnas ehdotti puheessaan, että koska muutamatkin tamperelaiskirjailijoiden (Lauri Viita, Väinö Linna ja Kirsi Kunnas nimittäin) esikoiskirjat täyttävät ensi vuonna pyöreitä, saattaisi niidenkin ympärille jotain rakentaa. Tampereen Työväen Teatteri muistaa Viitaa vähintäänkin vaikuttavalla musikaalilla, toivottavasti muutkin suuret kirjailijamme tulevat hienosti huomioiduiksi.
Avajaisia vietettiin tänään 24.8.2016. Iltapäivällä paikalla olivat esiintymässä Katarina Baer, Laura Lindstedt ja Kirsi Kunnas. Illalla kaupassa oli kutsuvierastilaisuus, johon ilokseni olin saanut kutsun. Pieni seuralaiseni jaksoi kuunnella muutamat puheet ja skoolata uudelle kirjakaupalle kanssani Pommacilla.
Olimme molemmat yhtä hämmästyneitä, kun poistuessamme katsoimme kelloa ja huomasimme viihtyneemme pienessä kirjakaupassa puolitoista tuntia.
Teos & Tulenkantajat -kauppa sijaitsee pääkirjasto Metsoa vastapäätä osoitteessa Hämeenpuisto 25. Sinne viihtymään!

Kirsi Kunnas toivoi tamperelaiskirjailijoiden juhlimista ensi vuodelle ja kertoi, kuinka Tulenkantajat-nimi tuntui alkuunsa oudolta, koska hän itse on alkuperäisten Tulenkantajien tytär.

Seuralaiseni nuoren iän vuoksi suurin osa ajasta tuli tutkittua lasten- ja nuorten kirjallisuutta. Sain kattavan esittelyn kirjoihin, joita koulussa on luettu tai esitelty. Hienoa, että kirjallisuus kiinnostaa jo pienenä.

Aiemmin pitkälti runoihin keskittyneen kirjakaupan aarteisiin kuuluu mm. Mirkka Rekolan ja Eeva-Liisa Mannerin entiset kirjoituskoneet. Nuori seuralaiseni kysyi, mikä toi on ja epäili sitä tietokoneeksi. Läheltä liippasi, eräänlainen esiaste ainakin.