Avainsanat
Kala, Kana/broiler, Kasvisruoka, Kotiruoka, Kulinarismi, Liha, Lounas, Resepti, Salaatti
Erinomainen resepti kesähitti kehittyi, kun piti keksiä Kauppahallista löytyvän Herkkuveräjän kokonaisena palvatulle broilerille nopea, vähän kevyempi perunasalaatti. Sopii muullekin grilliruoalle.
Yrttinen peruna-tomaattisalaatti Kulttulinaristin tapaan
Pese ja rapsuttele (mutta älä kuori) haluamasi määrä uusia perunoita. Keitä ne suolatussa vedessä ja jätä napakoiksi. Anna jäähtyä ja jäähdyttyä pilko ne reiluiksi suupalasiksi (eli kahteen tai kolmeen osaan jos eivät valtavia ole).
Pilko puolikkaaksi reilusti pikkutomaatteja (Pirkan kolmionmuotoisessa muovipakkauksessa tulevat ovat valitettavasti parhaita). Suikaloi tai silppua pätkä purjosipulia.
Kerää puutarhasta tai kaupasta reilu nippu ainakin 2-3 eri yrttiä (esim. salvia, timjami, persilja, rosmariini, korianteri, basilika… tai mitä nyt löytyy) ja silppua ne. Ei tarvi olla ihan pientä. Murskaa kynsi tai pari valkosipulia. Kaada oliiviöljyä pikkuastiaan niin paljon kuin kehtaat ja sekoita osa yrteistä ja valkosipuli öljyn sekaan ja sekoittele. Voit lorauttaa myös balsamicoa ja rouhia mustapippuria ja lisätä savupaprikajauhetta (mutta ei ole pakko).
Pilko nipullinen rucolaa ja/tai jotain salaattia aika pieneksi.

Runsaasti kaikemmaailman yrttejä ja purjosipulia. Saa silputa pieneksi tai leikkoa vähän huolettomammin.
Yhdistä perunan palat, tomaatit, salaatit ja purjosipuli. Liruttele maustettua öljyä sekaan samalla koko annosta kevyesti ja varovasti kauhalla, lastalla tai kädellä sekoitellen. Varo rikkomasta perunoita (tämän vuoksi saavat jäädä napakoiksi). Lisää loput yrtit ja sirottele sekaan sormisuolaa.
Laita kannen tai kelmun alle kylmään ja kohta sitten syö kaikki pois. Perunan maku ei paljon yön aikana parane.
Tarjoiluvinkki: Menee tällaisenaan lisukkeena tai kevyenä ruokana. Sekaan voi lisätä myös kananmunan tai avokadon paloja. Lisätä voi myös kanaa, savukalaa, kinkkua, ihan mitä vain.
Tuunausvinkki: Jos aikaa tuntuu olevan liikaa, leikkaa ne pikkutomaatit pitkittäin puoliksi, levitä ne uunipellille ja roiski päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja paahda hetki grillivastuksella. Anna jäähtyä. Lisää sitten perunoiden sekaan. Tämän voi toki tehdä myös lämpimillä perunoilla ja tomaateilla, tuleepa lämmin salaatti.