Avainsanat

, , , , ,

Olin toki lukenut kirjan esittelyn aiemmin, mutta nykyään olen vallan hyljännyt takakansitekstien lukemisen ennen kirjan lukemista. En halua ennakkoasetelmia enkä -ajatuksia. Jostain minulla oli kuitenkin käsitys, että kirja olisi jännittävä rikostarina ja se oli syy, miksi se meinasi jäädä lukematta. En pidä liiallisesta jännityksestä, koska tykkään lukea ennen nukkumaanmenoa ja jännitys vie unet.

Nainen parvekkeella kansiteksti.

Nainen parvekkeella kansiteksti. Lue, jos luet ja älä jos et.

Kirjan lukemisesta on kulunut hetki aikaa, mutta tunnelmat palautuvat mieleen edelleen. Tarina, kuten niin moni tarina nykyään, kulkee useammassa ajassa yhtä aikaa. Toisaalta ollaan nykyajassa, jossa nuori dokumentin tekijä yrittää saada vanhemman taiteenkeräilijän paljastamaan omistuksessaan olevan taulun dokumenttia varten ja toisaalta eletään taulun maalaamisen aikaa 1800-luvun loppupuolen Pariisissa. Taulu on Albert Edefeltin Nainen parvekkeella.

Kirjan eri hahmoilla on omat äänensä ja juonta hahmotellaan monesta näkövinkkelistä. Tätä monen näkökulman lähestymistä en ollut ennen niin ajatellutkaan, mutta luettuani Kari Hotakaisen kirjan Ihmisen osa, ymmärsin sen. Sen jälkeen olen hahmottanut useamman tulokulman tärkeyden monessa tarinassa. Taiteenkeräilijä ja dokumentoija keskustelevat sähköpostilla ja koko tarina heidän osaltaan etenee pääosin sähköposteissa. Taiteenkeräilijän poika kertoo tarinaa omalta kantiltaan minä-muodossa. Edefeltin ajan tarinaa seurataan ulkopuolisen, mutta tarinaan liittyvän silmin.

Nainen parvekkeella etukansi.

Nainen parvekkeella etukansi. Kivat värit, syksyä odotellessa.

Mitä se on, kun sekoitetaan tarua ja totta? Faktiivi? Fikta? Mikämikämikä? Minua kovasti hämää kirjat, joissa on osa totta ja osa tarua. En osaa erottaa, mikä on totuus. Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -kirjan tarina kerääntyi sinisen timantin ympärille. En löytänyt todellisuudesta timantille astinetta. Kuuluisa epäonnea tuova, sininen Hope-timantti on toisen kokoinen. Donna Tarttin Tiklissä pyöriteltiin taideteosta, joka oli olemassa, mutta oliko se ollut kadoksissa, kuin tarinassa, en tiedä? Varmaankin yleissivistykseen, paitsi minun, kuuluu tietää tuo Edefeltin Nainen parvekkeella teos, mutta enpä ollut satavarma, joten tarkistin interwebistä. Bukowskilla se on myyty joskus hintaan 171 248 € eli totta se on. Mutta sitten herää kysymys, onko kirjan tarina fiktiivinen vai onko se totta? Ja tämä tekee minut hulluksi hyvänen aika. Koko kirjan luvun ajan joudun miettimään, onko totta vai eikö ole, onko tapahtunut vai eikö ole, onko joku oikeasti tutkinut vai onko kirjailija keksinyt?

Niin tai näin, jos totuuden ja tarinan eron pohdinnasta pääsee yli, tarina on ihan okej. Ehkä se menee jossain vaiheessa vähän epäuskottavaksi, mutta satuahan se on(ko?). Vähän on jännitystäkin ja epätietoisuutta ja yksi asia johtaa toiseen, mutta pääpiirteittäin sanoisin kirjaa aivan kivaksi löydöksi.

Kirjailija: Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen
Kirja:
Nainen parvekkeella
Alkuperäinen teos:

Suomentaja:
Kustantaja:
Bazar 2016
ISBN:
978-952-279-303-4
Sivuja:
299
Mistä:
Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen:
Kestäisi kyllä.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan:
Miksikäs en.
Montako tähteä:
****-

Nainen parvekkeella muualla:
Kirsin Book Club -blogi
Suomi lukee
Hemulin kirjahylly -blogi
Lumiomena -blogi
Kirjapolkuni -blogi