Odotin Tommi Kinnusen toista kirjaa, Lopottia, kuin kuuta nousevaa. Siinäkö se vika oli, ennakko-odotuksessa, vai missä? Olin nimittäin aivan haltioissani Kinnusen ensimmäisestä kirjasta, vuoden 2014 Finlandiaehdokkaasta, Neljäntienristeyksestä (linkistä arvosteluuni klikkaa). Tämä toinen taas, tämä harmikseni uponnut aivan niin hyvin.

Tarina kertoo ensimmäisessä kirjassa esiintyneen sokean Helenan elämästä ja toisaalta Helenan veljenpojasta Tuomaksesta. He molemmat lähtevät nuorina pohjoisesta Helsinkiin ja molemmat ovat omina aikoinansa valtavirrasta poikkeavia omine ominaisuuksineen. Tuomas on homo kuten isoisänsäkin oli (tieto edellisestä kirjasta), mutta Tuomaksen elämä tuli olemaan aikalailla helpompaa kuin isoisänsä viime vuosisadalla.

Tommi Kinnunen kirjoittaa vähemmistöjen edustajien tavallisesta elämästä hyvin uskottavalla tavalla. Tuntuu, että hän on perehtynyt hyvin kirjoittamiinsa aiheisiin. Sekä sokeuden että homouden kuvaukset tuntuvat vilpittömän aidoilta ja niin näkevä kuin heterokin saavat kokea ehkä pienen aavistuksen siitä, millaista elämä olisi, jos se ei olisikaan ihan niin helppoa ja valmiiksiannettua kuin se näkevällä näkökykynsä ja heterolla ”normaaliutensa” vuoksi on. On asioita, joita emme osaa arvostaa, koska ne ovat meille itsestäänselvyyksiä.

Tarviko Lopotti Neljäntienristeyksen lukemisen vai toimisiko itsenäisenä teoksena? Koska olen ensimmäisen kirjan lukenut, en käytännössä osaa vastata jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta periaatteessa kyllä. Sanoisin, että se ei minun kohdallani toiminut jatkokirjana, joka sen kai ei ollut tarkoituskaan olla. Halusin koko ajan yhdistää henkilöitä ensimmäiseen kirjaan ja osa heistä yhdistyikin, mutta sitten menin sekaisin. Ensimmäisessä kirjassa tarinaa kerrottiin kolmen sukupolven ajalta ja silti jokainen henkilö sai mielessäni olemuksen. Lopotissa se oli vaikeampaa kun osa henkilöistä olisi tarvinut samat kasvot kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta niitä ei muodostunut. Jouduin kaivamaan Neljäntienristeyksen esiin kaivellakseni kasvoja sieltä, mutten niitä tavoittanut.

Kieli jälleen oli erinomaista, vaikkei ihan niin nautittavaa kuin ensimmäisessä. Samaa kieltähän se oli kun kirjailijakin oli sama, mutta ehkä tarina ei ollut niin mukaansatempaava. Hienoja oivalluksia ja totuuksia tosielämästä on tässäkin kirjassa. Suosikikseni nousi yksi lause: Aikuisuus ei ala iästä, vaan vasta sitten kun ei enää ole ketään, jonka edessä olla lapsi.

Kirjailija: Tommi Kinnunen
Kirja: Lopotti
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja: –
Kustantaja: Tommi Kinnunen ja WSOY 2016
ISBN: 978-951-0-41534-4
Sivuja: 364
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Ei minun luvussani... kirjoitin ensin, mutta nyt tarkemmin ajateltuani ja arvosteluni kirjoitettuani tuumin, että pitäisi ehkä sittenkin. Ja molemmat kirjat vielä peräkkäin.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Vaikka, jos Neljäntienristeyksestä ensin.
Montako tähteä: ***

Lopotti muualla:
Kannesta kanteen -blogi
Kirjan pauloissa -blogi
Leena Lumi -blogi
Kirsin kirjanurkka -blogi
Savon Sanomat
Hesari