Avainsanat
Elämys, Kulttuuri, Lastenteatteri, Mukamas, Nukketeatteri, Tampere, Teatteri
Tulin aikanaan avanneeksi suuni oikeassa paikassa, kun valittelin, miksi aikuisille ei tehdä nukketeatteria. Juuri tällä hetkellä (9.-14.5.2016) Tampereella on käynnissä Mukamas fesival, kansainvälinen nukketeatterifestivaali. Tänä vuonna tapahtuma täyttää 10 vuotta.
Sain hienon tilaisuuden valita muutaman näytöksen, jotka kiinnostaisivat. Kiinnostavia olisi ollut monta, mutta aikatauluni osuivat yhteen kolmen kanssa ja yksi oli jo loppuunmyyty. Ilahduttavaa toki sekin.
Ensimmäinen, ranskalaisen Des Fourmis Dans La Lanternen vajaa puolituntinen Clic näytettiin tänään. Esitys sopi myös lapsille ja kertoi tarinan uuden pelottavuudesta ja kiinnostavuudesta, kun mustavalkoiseen maisemaan alkaa ilmestyä värejä.
”Clic” – CinéMarionnettoGraphe en Caravane from Des Fourmis Dans La Lanterne on Vimeo.
Pispalassa sijaitsevan Teatteri Mukamaksen pihaan oli rakennettu Mukamas Cinema, jossa tätä uskomattoman uudenaikaista, kuten meille alussa kerrottiin, elokuvaa esitettiin. Kyseessä oli siis kontti, johon reilu 20 ihmistä ahtautui. Kaikille jaettiin hauskat silmälasit, jotka piti pyydettäessä laittaa silmille. Silloin mustavalkoinen elokuva muuttui mustavalkoiseksi, kolmiulotteiseksi nukketeatteriksi. Ja silloin nukketeatterin taika alkoi.

Näyttelijät, nukkeohjaajat valmiina päästämään yleisön sisälle. Ensin kuitenkin pieni esittely ulkopuolella.
Huomenna on luvassa israelilaisen Yael Rasoolyn kansainvälisesti palkittu Paper cut, joka kertoo yksinäisen toimistotyöntekijän yksinäisistä tunneista toimistolla. Mustavalkoisella teemalla edelleen. Mielenkiintoista nähdä, miten paperileikkeet heräävät eloon.
Perjantaina on päätän ensimmäiset nukketeatterifestivaalivierailuni ranskalais-norjalaisen Plexus Polairen Ashes -esitykseen. Tarina pohjautuu Gaute Heivollin ”Etten palaisi tuhkaksi”-romaaniin. Odotan siltä paljon, koska näytelmän esittelyssä luvataan ”esitys herättää tunteita ja jättää mieleen väkeviä kuvia”. Saako nukketeatteri sen aikaan? Hit me!